vaikeetavaikeeta

Olen ollut mieheni kanssa seurustelusuhteessa reilun vuoden. Aluksi kaikki oli uutta ja hienoa, mutta muutaman kuukauden sisällä ei oikein vain ole enää kiinnostanut ja rakkauskin on kai hieman sammunut. Jätin hänet pari kuukautta sitten, mutta olimme taas päivän jälkeen yhdessä. Ero oli toisaalta hankalaa. Minua ei oikeestaan edes kiinnostaisi enää nähdä miestäni ja välttelen hänen puheluitaan ja tapaamisiaan yms. Minusta olisi vain parempi jatkaa yksin. Miten sen voi nätisti tai edes "rennosti" sanoa miehelleni?
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tee kuten miehet. Lakkaa vastaamasta mihinkään, äläkä näe tai soita. Rentoa ja nättiä. Varmasti menee viesti perille ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Sano että ei sovita yhteen, tää oli tässä. Jos mies ei usko, niin pysy kuitenkin ehdottomana.

Äänestä

Eihän siinä auta kuin reilusti sanoa, että sinä et halua jatkaa. Viestin voi muotoilla nätiksi mutta selkeäksi. Mutta on hyvä kertoa asia, eikä tehdä siten, että jättää vastaamatta yhteydenottoihin. Se vain ahdistaa toista osapuolta.

Mutta sitten kun olet kertonut päätöksestäsi lopettaa suhde, pysy kannassasi, äläkä yksinäisenä hetkenä ota yhteyttä. Se ei ole reilua.

Jokainen joutuu elämässään kertomaan näitä ikäviä asioita seurustelu- ym. kumppaneilleen. Se on elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ungalabukala kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa seurustelusuhteessa reilun vuoden. Aluksi kaikki oli uutta ja hienoa, mutta muutaman kuukauden sisällä ei oikein vain ole enää kiinnostanut ja rakkauskin on kai hieman sammunut. Jätin hänet pari kuukautta sitten, mutta olimme taas päivän jälkeen yhdessä. Ero oli toisaalta hankalaa. Minua ei oikeestaan edes kiinnostaisi enää nähdä miestäni ja välttelen hänen puheluitaan ja tapaamisiaan yms. Minusta olisi vain parempi jatkaa yksin. Miten sen voi nätisti tai edes "rennosti" sanoa miehelleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu