olen vasta 16- vuotias nuori...
haluan silti kertoa...
että mäkin oon kokenu sen mitä miljoonat muukki...
sen ku elämä satuttaa...
mä aloitan aiva alusta...
Olin noin 12 vuotias, kaikki oli niin hyvin... vaikka isä asuinkin toisella paikkakunnalla.
Miten sitä voikaan kaikki taas yhtäkkiä romahtaa..?? :
Pääsiäisaamuna kuulin...
äitini kertoi minulle, että ainut pikkuveljeni oli sitten nukkunut pois. En oikeen halunnut ymmärtää koko asiaa... siitä vuodesta en näin jälkeenpäin muista enää paljon mitään.. olin masentunut nuori... En halunnut hyväksyä totuutta... Jäljelle jäi vain minä ja äitini.
Rupesin leikkimään elämälläni... Ryyppäsin, aloitin tupakan polton ja loppujen lopuksi istuin iltaisin sängyllä kirjoittelemassa runoja... omalla verelläni.
Manasin ihmisiä... kirosin jumalaa
olin toden totta hukassa...
Äitini ei aavistanut mitään...
Rakastin häntä liikaa kertoakseni miltä musta tuntui. en halunnut huolestuttaa.
vuosi sitä kesti...
sitten löysin elämäni ihanimman ihmisen, ystävän joka osasi mua neuvoa ja auttaa... Mun oma rakas bestikseni..
Me koettiin yhdessä kaikkea...
helevetisti ongelmia... mutta aina me jotenki selvittiin...
äidin kanssa tuli riitoja jne.. sitä tavallista murrosikäisen elämää...
sitten tuli pojat, seurustelu ja seksi...
monta kertaa tulin pettymään....
monta kertaa tulin satutetuksi...
en enää kestänyt!!
makasin monen eri pojan kanssa...
mä en merkinny niille mitää... mutta mä itse muistan jokaisen tapahtuman kuin eilisen...
tuli moattua monen monta kertaa... mutta taas sitä jatkettiin eteenpäin ajatellen että no enpä sitte seuraavalla kerralla....
mutta kuinkas kävikään...
en osannut oppia virheistäni...
monta ihanaa poikaa tapasin ja oltiin niin ihastuneita....
ja aina se loppu siihen ku menin toisen mukaan... petin....
äiti oli jo aivan lopussa mun takia...
mutta ikänä se ei heittäny mua kotoa pois...
se välitti musta mun virheineni...
vasta nyt mä oon huomannu kuinka paljon mä oon saanu rikki... itsessäni ja muissa...
ja kosto on suloinen:
muutama viikko sitten huomasin
että todennäköisesti olen raskaana....
en ole pystynyt tekemään vielä testiä...
mutta tekemään mä sen kuitenki meen..
ja se satuttaa viä enemmän kun tietää... että se ei tulisi olemaan edes mun ja poikaystäväni... vaan mun ja toisen....
tänään sitten kuulin taas ikäviä uutisia...
poikaystävälläni on sukupuolitauti...
ja hän on saanut sen multa....
en tiedä kuinka jatkaa....
mutta sen tiedän että elämääni en tähän lopeta... mä haluan selviytyä....
ja joka ikisessä elämäni ongelmissa on ollut tukenani mun rakkain ystäväni....
meillä on niin korvaamattoman ihana suhde..
kiitän häntä siitä!!!!!!!!!!
että sellainen tarina...
älkää antako ongelmien voittaa teitä...
Jaksakaa... ei saa kesken lopettaa...
haluan silti kertoa...
että mäkin oon kokenu sen mitä miljoonat muukki...
sen ku elämä satuttaa...
mä aloitan aiva alusta...
Olin noin 12 vuotias, kaikki oli niin hyvin... vaikka isä asuinkin toisella paikkakunnalla.
Miten sitä voikaan kaikki taas yhtäkkiä romahtaa..?? :
Pääsiäisaamuna kuulin...
äitini kertoi minulle, että ainut pikkuveljeni oli sitten nukkunut pois. En oikeen halunnut ymmärtää koko asiaa... siitä vuodesta en näin jälkeenpäin muista enää paljon mitään.. olin masentunut nuori... En halunnut hyväksyä totuutta... Jäljelle jäi vain minä ja äitini.
Rupesin leikkimään elämälläni... Ryyppäsin, aloitin tupakan polton ja loppujen lopuksi istuin iltaisin sängyllä kirjoittelemassa runoja... omalla verelläni.
Manasin ihmisiä... kirosin jumalaa
olin toden totta hukassa...
Äitini ei aavistanut mitään...
Rakastin häntä liikaa kertoakseni miltä musta tuntui. en halunnut huolestuttaa.
vuosi sitä kesti...
sitten löysin elämäni ihanimman ihmisen, ystävän joka osasi mua neuvoa ja auttaa... Mun oma rakas bestikseni..
Me koettiin yhdessä kaikkea...
helevetisti ongelmia... mutta aina me jotenki selvittiin...
äidin kanssa tuli riitoja jne.. sitä tavallista murrosikäisen elämää...
sitten tuli pojat, seurustelu ja seksi...
monta kertaa tulin pettymään....
monta kertaa tulin satutetuksi...
en enää kestänyt!!
makasin monen eri pojan kanssa...
mä en merkinny niille mitää... mutta mä itse muistan jokaisen tapahtuman kuin eilisen...
tuli moattua monen monta kertaa... mutta taas sitä jatkettiin eteenpäin ajatellen että no enpä sitte seuraavalla kerralla....
mutta kuinkas kävikään...
en osannut oppia virheistäni...
monta ihanaa poikaa tapasin ja oltiin niin ihastuneita....
ja aina se loppu siihen ku menin toisen mukaan... petin....
äiti oli jo aivan lopussa mun takia...
mutta ikänä se ei heittäny mua kotoa pois...
se välitti musta mun virheineni...
vasta nyt mä oon huomannu kuinka paljon mä oon saanu rikki... itsessäni ja muissa...
ja kosto on suloinen:
muutama viikko sitten huomasin
että todennäköisesti olen raskaana....
en ole pystynyt tekemään vielä testiä...
mutta tekemään mä sen kuitenki meen..
ja se satuttaa viä enemmän kun tietää... että se ei tulisi olemaan edes mun ja poikaystäväni... vaan mun ja toisen....
tänään sitten kuulin taas ikäviä uutisia...
poikaystävälläni on sukupuolitauti...
ja hän on saanut sen multa....
en tiedä kuinka jatkaa....
mutta sen tiedän että elämääni en tähän lopeta... mä haluan selviytyä....
ja joka ikisessä elämäni ongelmissa on ollut tukenani mun rakkain ystäväni....
meillä on niin korvaamattoman ihana suhde..
kiitän häntä siitä!!!!!!!!!!
että sellainen tarina...
älkää antako ongelmien voittaa teitä...
Jaksakaa... ei saa kesken lopettaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
sulle. oot kokenut paljon, mutta kuulostat vahvalta nuorelta.Mutta... jos on niin vaikeeta joskus, että tuntuu ettei jaksa... älä yritä selvitä vaikeuksista yksin.. yksin ei kukaan jaksa...
vaikka olet nuorena saanut kestää juttuja mitä moni ei kohtaa koko pitkän elämänsä aikana, olet yhä voimissasi. kun näistä selviydyt susta voi tulla vaikka mitä. yritä jotenkin paikata itsesi ja kerro äidillesi kaikki- yhdessä itkeminen helpottaa kummasti. uskalla kertoa tunteistasi älä pelkää niitä, äläkä pakene niitä, suru on surtava pois, älä juokse sitä pakoon - kohtaa tunteesi- niin niistä tulee sulle ehtymätön voimavara. olet helmi, joka vain odottaa paljastumistaan.
Hei, olen sama kuin edellisessä- jäit vaivaamaan. Koska viestisi on niin aito verrattuna näihin muihin aikuisten huutoihin,sulle pitää vastata kunnolla. Olen sua 20 vuotta vanehmpi, perheellinen. Mulle kävi joskus sun ikäsenä aika samoin, isäni kuoli ja poikakaverin kanssa suhde loppui. Älä pelkää, mä en yritä neuvoa sua- jokainen löytää itse vastaukset. Mulle tuli kanssa sellainen olo, että mikään ei ole mitään tai minkään arvoista. Juoksin kanssa ja sain haavoja ja juoksu loppui aborttiin. Olin mennyt liian pitkälle itseni hajottamisessa. Varmasti olin pohjimmiltani hyvin masentunut kukaan ei huomannut minua- tyttöä, joka aina selviää kaikesta, "reipas tyttö". Ja mitä vielä! Ei olisi tarvinnut kuin yhtä kysymystä vaikka äidiltä, miten sulla menee? Mutta ei se huomannut se oli oman surunsa alla. Haluan sanoa sulle, että se mitä on tapahtunut, ei tee sua yhtään sen huonommaksi ihmiseksi kuin ketään muutakaan. Klisee, tiedän, kaikki on vasta edessä. Nyt ala välittämään itsestäsi, anna itsellesi anteeksi se että olet vain ihminen etkä täydellinen, anna surun tulla siitä, että isä on jossain eikä sun lähellä ja siitä, että sun pikkuveli kuoli. Ei ne olisi halunneet sua hylätä, mutta tämä elämä on vain tälläistä. Jos olet raskaana mieti tarkkaan mitä teet, ja mieti asioita itsesi kannalta mikä sinulle on parasta. Sukupuolitaudista pääsee eroon kun menee lääkäriin ja hakee lääkkeet. Onneksi olkoon sulla on hyvä ystävä- mulla ei ollut sitäkään, mutta selvisin. Olen ihan tyytyväinen ja onnellinen ihminen. Elämä kantaa, usko!
SAASTAINEN HUORA!!!
kyllä mennä hoitoon jonnekin, jossa pidetään täysiä idiootteja. Tarina, jonka luin, ei ansaitse tuollaista vastausta. Häpeä!
että sulla gestapo on noin paha olla.