Lääkärintarkastus caravankortin edellytykseksi

Vanhemmille karavaanareille riittää ihan perus alzheimertesti, niillä homma tyssää siihen. Sitten on nämä "nuoremmat" 60 ukot. Heillä pitää olla tarkastuksessa mukana psykiatri, jonka lausunnon saantiin vaaditaan ihan normaali psykiatrisen sairaalan tarkkailuaika 4-5 vrk.
Lääkityksen asettaminenkin on pakollista, kun iso osa jäänyt lapsuutensa kakka ja pissa vaiheeseen, josta pappaiällä lienee kehittynyt fetissi tai perverssio. Näin netti aikana he voivat tulla kaapeistaa ulos anonyymeinä ( tollompi kääkkä katsokoon googlesta, mikä on anonyymi. http://www.google.fi/ . Liitin vielä linkin, kun kuitenkaan kaikille ei ole selvää, mikä google.
Sitten on nämä paranoidiset jäärät, jotka kokevat liiton olevan isompi osa salaliittoa ja heitä haukku vaununaapuri, yhdistys ja sfc-liitto.
Sitten kortti pitää ottaa näiltä grandioottisilta nettikaravaanareilta, joilla rahaa rittää vaikka euroopan ostoon...hyvää alkavaa vuotta.
Ps. yhdistys voisi aloittaa tämän lääkärin tarkastuksen pikimiten, ettei nämä sairaamat yksilöt ihan kerkeä kaikkea pilata
19187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Taas tarpeetonta panettelua.

Äänestä

matti väheksy kyllähän x.vaanari totta haastaa

Äänestä
  • Ex-vaanari taitaa kertoa itsestään. Toista kymmentä vuotta noita karavaanareita seuranneena ihan lähietäisyydeltä en osaa yhdistää näkemääni tuohon aloitukseen. Kyse ei myöskään ole näköhäiriöstä sillä silikonilinssit antavat varsin kirkkaan kuvan vanhojen eltaantuneiden tilalla.

    Jos aloittaja todella näkee asiat noin niin suosittelen hieman tutustumista omaan käytökseen.

    Ainoa haitta joka karavaanareista on alueelle tullessa on lähes pakon omainen saunaan komentaminen vaikka juuri sieltä tulisi. Sen olen kuitenkin lukenut aloittajan tovereiden hyväksi sillä mitä sauna, terva ja viina ei paranna niin se on kuolemaksi ja tuollainen ajatusmaailmahan on sitä ihan vissiin.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Ex-vaanari taitaa kertoa itsestään. Toista kymmentä vuotta noita karavaanareita seuranneena ihan lähietäisyydeltä en osaa yhdistää näkemääni tuohon aloitukseen. Kyse ei myöskään ole näköhäiriöstä sillä silikonilinssit antavat varsin kirkkaan kuvan vanhojen eltaantuneiden tilalla.

    Jos aloittaja todella näkee asiat noin niin suosittelen hieman tutustumista omaan käytökseen.

    Ainoa haitta joka karavaanareista on alueelle tullessa on lähes pakon omainen saunaan komentaminen vaikka juuri sieltä tulisi. Sen olen kuitenkin lukenut aloittajan tovereiden hyväksi sillä mitä sauna, terva ja viina ei paranna niin se on kuolemaksi ja tuollainen ajatusmaailmahan on sitä ihan vissiin.

    No kun tätä palstaa lukee, aloittaja on oikeilla jäljillä.

    Äänestä

  • tukatomies kirjoitti:

    No kun tätä palstaa lukee, aloittaja on oikeilla jäljillä.

    Kyllä ihminen masentuu voimakkaasti ,kun menee ja ostaa Fiatin itselleen .
    Maksaa 10 vuotta autoaan, Auto on ollut jo kauan romuttamolla ,paljon ennen kuin on saanut viimeisenerän maksettua.
    Onhan siinä silloin psykiatrilla töitä ,pitää ukon mielen virkeänä. Ja ettei ukko hypää naruun velkojensa kanssa
    Rupeaahan se syömään miestä

    Äänestä

  • erfvvd kirjoitti:

    Se on valitettavasti totta, Moni onkin kovasti katkeroitunut vuosien saatossa, syy on pitkät osamaksut ja kaikki vain naapurin tähden. Köyhimmälläkin karavaanarilla on tuo kaluston näyttämis halu kuin joillain vielä vireillä sukupuoli vietti. Onhan asia tietysti niinkin, jokainen määrää omat rahavirtansa.

    Äänestä

  • tukatomies kirjoitti:

    No kun tätä palstaa lukee, aloittaja on oikeilla jäljillä.

    Mitä tekemistä "tukatonmies" täällä on monellakaan karavaanarilla, suurin osa on pelkkiä suun/näppiksen pieksäjiä.

    Äänestä

Ja että oikein raha virtaa karavaanarin lompakosta, ja viissatasten virtana. Hölynpölyä,melkein kaikki jotka tunnen on perseaukisia vuokralähiöissä asustelevia sekamies/siivooja pareja, jotka hankkivat sen halvimman kausipaikan niin kaukaa ettei vaan kukaan lähinaapuri paljasta keitä ovat. Jos niillä olisi niitä rahavirtoja, ei ne missään vaunuissa viikonloppuja/lomiaan viettäisi, vaan kiinteistöomaisuuteen huviloihin ja taloihin se mammona sioitettaisi. Kännipöhnässä sitten esitetään aivan jotain muuta mitä oikeasti ollaan.

Äänestä
  • Asun omistusasunnossa jonka maksoin käteisellä, ajan Hymerin integroitua jonka maksoin käteisellä ja kirjoitan tietokoneella jonka maksoin käteisellä, nettiyhteydestä maksan hieman kuukausittain mutta se lienee sallittu tapa jotta ei joudu käteisellä ostamaan koko internetiä.

    En myöskään omaa vakipaikkaa missään vaan kuljen ja majoitun minne tie milloinkin kuljettaa. Kännissä en ole tällä vuosituhannella. Sovinkohan tuohon sinun kaavaasi?

    Äänestä

  • Integroitu Hymer kirjoitti:

    Asun omistusasunnossa jonka maksoin käteisellä, ajan Hymerin integroitua jonka maksoin käteisellä ja kirjoitan tietokoneella jonka maksoin käteisellä, nettiyhteydestä maksan hieman kuukausittain mutta se lienee sallittu tapa jotta ei joudu käteisellä ostamaan koko internetiä.

    En myöskään omaa vakipaikkaa missään vaan kuljen ja majoitun minne tie milloinkin kuljettaa. Kännissä en ole tällä vuosituhannella. Sovinkohan tuohon sinun kaavaasi?

    Sana "ollut" unohtui. Lisätkää sopivaan kohtaan!

    Äänestä

  • Huonot on sinullakin tuttavat, lienet itsekin vuokralähiöläisiä. Onhan totta että kiinteistöihin sijoittajat myöskin pelailevat velkarahalla. Ainahan sellaisillekin sijoituksille yleensä, on joku muu maksaja kuin sijoittaja itse. Minusta kannattaisikin kysellä asiaa tarkemmin itse Sijoituspäällikkö Rautiaiselta. Siinä mies joka tietää karavaanari sijoituksista ehkä parhaiten. Väittävät miestä alan guruksi.

    Äänestä

  • Integroitu Hymer kirjoitti:

    Asun omistusasunnossa jonka maksoin käteisellä, ajan Hymerin integroitua jonka maksoin käteisellä ja kirjoitan tietokoneella jonka maksoin käteisellä, nettiyhteydestä maksan hieman kuukausittain mutta se lienee sallittu tapa jotta ei joudu käteisellä ostamaan koko internetiä.

    En myöskään omaa vakipaikkaa missään vaan kuljen ja majoitun minne tie milloinkin kuljettaa. Kännissä en ole tällä vuosituhannella. Sovinkohan tuohon sinun kaavaasi?

    No tässähän vöyräsmies on .
    On ottanut saatanasti pankista lainaa ,että on voinut Hymerin käteisellä ostaa.
    Ja nyt leuhkii Fiatillaan ja nyt on mökki sitten kiinnitettynä tukevasti pankkiin

    Äänestä

Katsoppas, ovat jasenkeskustelun hyeenat taas riidoissa keskenään ( varsitiainen/liimatiainen / rautatiainen. Lienevätköhän käyneet syömässä salonpellolla nikolankurvassa, siellä espoolaisten junttien kotitanhuvilla.

Äänestä

Kanattaa ex-karavaanarin laittaa tavuviivat, niin tuo luetun ymmärtäminen onnistuu näiltä moukilta paremmin...

Äänestä
  • Edit: kannattaa

    Äänestä

Eihän ne ymmärrä silkkaa vi.....ua muutenkaan, on siinä sitten tavuviiva tai ei. Ainahan heillä on ollut vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Jos olisivat ymmärtäneet tuskin tänne kirjoittasivatkaan.

Äänestä

Sama vika luetun ymmärtämisessä on Heinosellakin , samaa mökellystä tulee Heinoselta vastaukseksi aiheesta riippumatta

Äänestä

Kuinka sen nyt ottaa, tulee tai ei. Sivistynyttä mökeltelyä, jota ei sinun tekstistäsi voi sanoa hyvällä omallatunnolla.

Äänestä
  • Kommentoi Heinonen vaan omalla nimelläsi . Kaikki sinun kommenttisi jo tunnistavat

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-caravaanari kirjoitti:

Vanhemmille karavaanareille riittää ihan perus alzheimertesti, niillä homma tyssää siihen. Sitten on nämä "nuoremmat" 60 ukot. Heillä pitää olla tarkastuksessa mukana psykiatri, jonka lausunnon saantiin vaaditaan ihan normaali psykiatrisen sairaalan tarkkailuaika 4-5 vrk.
Lääkityksen asettaminenkin on pakollista, kun iso osa jäänyt lapsuutensa kakka ja pissa vaiheeseen, josta pappaiällä lienee kehittynyt fetissi tai perverssio. Näin netti aikana he voivat tulla kaapeistaa ulos anonyymeinä ( tollompi kääkkä katsokoon googlesta, mikä on anonyymi. http://www.google.fi/ . Liitin vielä linkin, kun kuitenkaan kaikille ei ole selvää, mikä google.
Sitten on nämä paranoidiset jäärät, jotka kokevat liiton olevan isompi osa salaliittoa ja heitä haukku vaununaapuri, yhdistys ja sfc-liitto.
Sitten kortti pitää ottaa näiltä grandioottisilta nettikaravaanareilta, joilla rahaa rittää vaikka euroopan ostoon...hyvää alkavaa vuotta.
Ps. yhdistys voisi aloittaa tämän lääkärin tarkastuksen pikimiten, ettei nämä sairaamat yksilöt ihan kerkeä kaikkea pilata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu