Alamäki alkoi, Suomi putosi pohjalle

Tänään on tiedotusvälineistä saatu sellaista tietoa, että kuluttajat eivät enää luota tulevaisuuteen, teollisuus ähkii henkitoreissaan ja kauppa keikkuu kuilun reunalla. Vain alet pitävät kaupan nipin napin pystyssä.

Rakennusalalla on romahdus jo tosiasia. Asunnot eivät mene enää kaupaksi.

Hyvinvointi-Suomen alamäki on alkanut. Kohta keikumme Kreikan kanssa samassa kriisissä. Erona on vain se, että Kreikan velat on puolitettu, mutta Suomen velat kymmenkertaistettu.

Ketä tästä pitäisi oikein "kiittää". Maamme poliittisia päättäjiä tietenkin, koska eihän kansa tätä halunnut. Euron mukana menivät pesuvedetkin. Kreikka vei voin suomalaisten leivän päältä. Vain leivänmuruset jäivät Kataisen taskuun.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomi on jo ollut kaiken aikaa pohjalla kansalaisten velkojen ja valtionvelkojen yhteismäärällä mitaten. Ja tulevassa järjestyksessä Suomi ei voi laskea kansantuloaan entisten tulotasojen perusteella koska nyt tehdyt ratkaisut tulevaisuudessa madaltavat suomalaisten tulotason Euroopan keskiarvon tasalle. Siihen Kataisen politiikka on johtamassa.
Jos nyt laskelmamme tehtäisiin Viron tulotason mukaisella perusteella tilastomme olisi järkyttävää luettavaa! Ja se on meillä odotettavissa!
Suomi ei saa velkaantua yhtään miljardia lisää. Se politikkojen pitäisi takoa umpiluisiin kalloihinsa! Me emme muuten koskaan kykene selviytymään veloistamme. Velka valtiomme taloudessa on julistettava pannaan.
Sekin mikä aiemmin näytti hyvältä EUROajalta, johtui siitä, että Eurooppa sinä aikana eli yli varojensa ja jota tilannetta nyt olemme näkemässä. Hyvä aika oli väärinkäytöistä johtunut illuusio.

Äänestä

Lisää velkaa vaan, niinkuin Kokoomuksen Kimmo Sasi viime viikolla ehdotti.

Talousviisas Kimmo Sasi on laskenut että Suomi voi nostaa nykyisen 85 miljardin euron ulkomaanvelkansa 140 miljardiin saakka. Silloin velkaa on 80% Suomen BKT:stä laskettuna.

Kokoomuksen Kimmo Sasi sanoi että koska Saksakin pystyy maksamaan korot ja kyhennykset 80% tasolle olevasta velastaan, niin Suomi pystyy aivan yhtä hyvin.

Hyvin voimme siis taata EU:n ja EVM:n velkoja sen pyydetyn 50 mrd euron edestä. Ja itsekin voimme vielä ottaa viitisen miljardia lisää syömävelkaa.

Lainarahaa riittää hyvinkin ensi elokuulle saakka tällä Kokoomuksen laskelmalla.
Joten lisää lainaa ottamaan vaan Suomi neito, velanotolla tästä selvitään.

Äänestä

Onneksi pohjalta on vain yksi suunta. Ylöspäin.

Äänestä

Ei varmaankaan halunnut mutta ansaitsi sillä, näin vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimimaan halukkaita ehdoikkaita edustajikseen ja herroina hallitsijoiksi ja johtavikseen pimeästi / sokeasti salaisissa vaaleissa äänestämällä valitessaan ja valtuuttaessaan. Valitsijansa on heiden touhuistaan työnantajinaan / palkan maksajinaa suurimmassa vastuussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alamäki alkoi kirjoitti:

Tänään on tiedotusvälineistä saatu sellaista tietoa, että kuluttajat eivät enää luota tulevaisuuteen, teollisuus ähkii henkitoreissaan ja kauppa keikkuu kuilun reunalla. Vain alet pitävät kaupan nipin napin pystyssä.

Rakennusalalla on romahdus jo tosiasia. Asunnot eivät mene enää kaupaksi.

Hyvinvointi-Suomen alamäki on alkanut. Kohta keikumme Kreikan kanssa samassa kriisissä. Erona on vain se, että Kreikan velat on puolitettu, mutta Suomen velat kymmenkertaistettu.

Ketä tästä pitäisi oikein "kiittää". Maamme poliittisia päättäjiä tietenkin, koska eihän kansa tätä halunnut. Euron mukana menivät pesuvedetkin. Kreikka vei voin suomalaisten leivän päältä. Vain leivänmuruset jäivät Kataisen taskuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu