Pikkusiskoni, olemme melkein samanikaisia, ei tunnu nayttavan minkaanlaista kiinnostusta minuun, varsinkaan sen jalkeen kun muutin takaisin asumaan Suomeen. Asumme lahella toisiamme, hanelta menisi autollaan noin 10 min tulla luokseni.
Esimerkkina: illan istujaisten jalkeen teimme kukin taholleen kotiinlahtoa. Ulkona kova pakkanen ja tuisku, mina uutena Suomessa en tieda paikkoja ja piti etsia jokin aukioleva ruokapaikka ostaa ruokaa kotiin. Kysyin siskoltani. Han huitaisi kadellaan johonkin suuntaan ja sanoi etta kun kavelet niin tuoltapain loytyy kauppa. Itse napitti takkinsa tiukasti kiinni ja suuntasi askeleensa autonsa parkkipaikalle ja ajaa hurautti kotiin. En tietenkaan loytanyt ruokakauppaa ja menin vain kotiin. Miksi ei olisi voinut ajaa sinne?
Sitten sairastuin vakavasti, enka pysty liikkumaan kunnolla, edes ulos menemaan. Jokin apu ja henkinen tuki olisi paikallaan. Han tietaa hyvin tilanteeni, vaan mitaan tukea ei ole tarjonnut koskaan. Kerran pyysin tulemaan sairaalaan mukanani, siihen suostui, vaan annas olla, olikin tyovuoro. Ja aina tama sama syy on kun jotain olen pyytanyt.
Olen yrittanyt pitaa valiamme hyvina, ja keskustelinkin aidin kanssa jopa, kysyen miksi niin valinpitamaton sisko on. Vastaus tuli heti: siskoni oli tokaissut etta #onhan silla se sen mies#. no, mieheni kay kokopaivatyossa, ja tulee vasta illalla kotiin. Paivat olen yksin siis. En tieda onko sitten mustasukkainen, yksin kun elelee ja asuu.
Mielestani ei olisi kohtuutonta jos han olisi tarjoutunut edes KERRAN auttaan ostoksissa, lahella kun itse kay kaupassa, tai tulemaan sairaalaan tuekseni.
Tai edes kahville kotiini, mielenpiristykseksi.
Kun soitan tai han soittaa, on aina kamala stressi ja kiire meneilla, koskaan ei vahingossa kysyta miten voin (sairastan vakavaa syopaa), joten en edes siita puhu. Kiire kiire kiire, nyt ei ehdi puhua enempaa, kuitenkin sitten jutellaan lastenlapsista viela 5 minuuttia ja lauletaan puhelimessa, yms. Kuuntelen hanta aina hanen murheissaan ja sairauksissaan ja olen myotatuntoinen.
Vaan eihan tama yksipuolista voi olle, eiko niin ?
Eilen taas marssin yksin laakarin puheille, ketaan ei ollut tukenani mukana, eikos sita olisi voinut kysya etta # milloin sulla on tapaaminen, tulisin mukaani# ?
Tuntuu etta han luulee olevansa maailman napa, kaikki pyorii hanen ymparillaan. Olen keskustellut ystavieni kanssa tilanteesta, ja he kaikki ovat samaa mielta : siskosi on paska, sanoivat viela etta pitaisi sanoa se hanelle suoraan pain naamaa.
Mita tehda jotta suhteemme ei kokonaan ajautuisi karille ?
Esimerkkina: illan istujaisten jalkeen teimme kukin taholleen kotiinlahtoa. Ulkona kova pakkanen ja tuisku, mina uutena Suomessa en tieda paikkoja ja piti etsia jokin aukioleva ruokapaikka ostaa ruokaa kotiin. Kysyin siskoltani. Han huitaisi kadellaan johonkin suuntaan ja sanoi etta kun kavelet niin tuoltapain loytyy kauppa. Itse napitti takkinsa tiukasti kiinni ja suuntasi askeleensa autonsa parkkipaikalle ja ajaa hurautti kotiin. En tietenkaan loytanyt ruokakauppaa ja menin vain kotiin. Miksi ei olisi voinut ajaa sinne?
Sitten sairastuin vakavasti, enka pysty liikkumaan kunnolla, edes ulos menemaan. Jokin apu ja henkinen tuki olisi paikallaan. Han tietaa hyvin tilanteeni, vaan mitaan tukea ei ole tarjonnut koskaan. Kerran pyysin tulemaan sairaalaan mukanani, siihen suostui, vaan annas olla, olikin tyovuoro. Ja aina tama sama syy on kun jotain olen pyytanyt.
Olen yrittanyt pitaa valiamme hyvina, ja keskustelinkin aidin kanssa jopa, kysyen miksi niin valinpitamaton sisko on. Vastaus tuli heti: siskoni oli tokaissut etta #onhan silla se sen mies#. no, mieheni kay kokopaivatyossa, ja tulee vasta illalla kotiin. Paivat olen yksin siis. En tieda onko sitten mustasukkainen, yksin kun elelee ja asuu.
Mielestani ei olisi kohtuutonta jos han olisi tarjoutunut edes KERRAN auttaan ostoksissa, lahella kun itse kay kaupassa, tai tulemaan sairaalaan tuekseni.
Tai edes kahville kotiini, mielenpiristykseksi.
Kun soitan tai han soittaa, on aina kamala stressi ja kiire meneilla, koskaan ei vahingossa kysyta miten voin (sairastan vakavaa syopaa), joten en edes siita puhu. Kiire kiire kiire, nyt ei ehdi puhua enempaa, kuitenkin sitten jutellaan lastenlapsista viela 5 minuuttia ja lauletaan puhelimessa, yms. Kuuntelen hanta aina hanen murheissaan ja sairauksissaan ja olen myotatuntoinen.
Vaan eihan tama yksipuolista voi olle, eiko niin ?
Eilen taas marssin yksin laakarin puheille, ketaan ei ollut tukenani mukana, eikos sita olisi voinut kysya etta # milloin sulla on tapaaminen, tulisin mukaani# ?
Tuntuu etta han luulee olevansa maailman napa, kaikki pyorii hanen ymparillaan. Olen keskustellut ystavieni kanssa tilanteesta, ja he kaikki ovat samaa mielta : siskosi on paska, sanoivat viela etta pitaisi sanoa se hanelle suoraan pain naamaa.
Mita tehda jotta suhteemme ei kokonaan ajautuisi karille ?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikävää että suhteesi siskoosi on yksipuolinen. Siskosi käytökseen voi olla monta syytä. Voisiko hän pikkusiskona olettaa että sinä isompana pärjäät muutenkin. Kärjistäen ja yleistäen, vanhemmat sisarukset ovat usein empaattisia vastuunkantajia ja huolehtijoita, nuoremmat huolettomampia ja jos voi sanoa usein itsekkäitäkin. Sillä on paljon merkitystä missä kohtaa sisarussarjaa on syntynyt.
Lisäksi vakavan sairauden kohtaaminen on vaikeaa ja siihen pystyminen vaatii usein elämänkokemusta ja henkilökohtaisen kokemuksen. Tällaisissa asioissa täytyy joskus olla armollinen läheisilleen ja ajatella että heillä ei ole yksinkertaisesti eväitä tukea niinkuin itse haluaisimme. Helpommalla pääsee kun ottaa avun sieltä mistä se luontevimmin tulee ts. puolisolta ja ystäviltä.
Koita jutella kauniisti siskosi kanssa suoraan, se on kuitenkin ainoa tapa selvittää teidän välisessä kanssakäymisessä olevat ongelmat. Hän ei todennäköisesti ymmärrä mitä häneltä odotat eikä ymmärrä siten myös mitään pyytämättä antaa. Niin mukava kun tänne onkin purkautua se ei yleensä johda todellisten ongelmien ratkaisuun;-). Kaikkea hyvää sinulle!
Kyllä nyt nimim. Tähtitaivaan kirjoitti aivan täyttä soopaa. "Kärjistäen ja yleistäen, vanhemmat sisarukset ovat usein empaattisia vastuunkantajia ja huolehtijoita, nuoremmat huolettomampia ja jos voi sanoa usein itsekkäitäkin. Sillä on paljon merkitystä missä kohtaa sisarussarjaa on syntynyt. "
Millä perusteilla muka? Omaa mutuasi. On varmaan yhtä monta inhottavaa ja itsekästä isoa siskoa kuin pikkusiskoakin.
Kiitos tahtitaivaan. Niinhan se vain on. Joskus haluaa vain ulkopuolisten mielippiteen asiasta.
Vaikea keskustella #suoraan # hanen kanssaan, kuten mainitsin emme juuri tapaa ja jos soittaa taas tama ikuinen kiire kiire paalla.
Yleensa han soittelee sunnuntai aamuisin, kun viela nukun.
Hei.