Voiko tästä selvitä?

Kaikesta selviää jotenkin ja joskus. Jos taustalla ei ole esim. perheväkivaltaa, helpoin tie lienee yrittää herättää kuollut suhde takaisin henkiin ja miettiä eroamista uudelleen myöhemmin. Perheterapiat voivat auttaa siinä. Joskus olen ajatellut, että miksi itse tuli tehtyä ratkaisuja niin nopeasti. Tunteet muuttuvat, ja kaikki näyttää taas muutaman vuoden päästä tyystin erilaiselta. Mikään suhde ei pysy onnellisena koko elämää, mutta avioliiton tarkoitus onkin pitää yhteiselämä kasassa niiden aallonpohjien yli. Näin vanhempana sitä ymmärtää kuinka hulluksi maailma on mennyt, kun vuoden-parin tunne-elämän vastoinkäymisten vuoksi avioliitot puretaan.

Elä omaa elämääsi! Sen ohjeen osaan antaa.

Monet elävät liitoissaan kumppaninsa kautta. Eron tullessa sitten tuntuu, että kaikki loppuu,hukkuu pimeään. Täytyisi vain muistaa rakastaa itseään, pitää itsestään huolta, kohdella hyvin, ei vaatia mahdottomia. Puolisoita, ystäviä tulee ja menee. Oman itsensä kanssa meistä jokainen viettää koko elämänsä :).

Elä omaa elämääsi! Sen ohjeen osaan antaa.

Monet elävät liitoissaan kumppaninsa kautta. Eron tullessa sitten tuntuu, että kaikki loppuu,hukkuu pimeään. Täytyisi vain muistaa rakastaa itseään, pitää itsestään huolta, kohdella hyvin, ei vaatia mahdottomia. Puolisoita, ystäviä tulee ja menee. Oman itsensä kanssa meistä jokainen viettää koko elämänsä :).

Hei, on kokemusta!
Rohkeutta kovasti, aluksi eroaminen tuntuu epätodelliselta, itse en oikeastaan muista eron aikaisista muutamasta viikosta juuri mitään, näin jälkikäteen. Elin sumussa, saatoin purskahtaa itkuun kadulla kävellessäni. Mikään ei näyttänyt miltään, olin ihan palasina ja hajalla että suunnilleen olin valmis kaatumaan sisään jonkin avoinna olevan hoitolan ovesta.

Pohjalta on kuitenkin vain yksi tie, ja se on ylös. Aurinko tulee vielä paistamaan risukasaasi hyvin lämpimästi!

Minun ohjeita eronneelle (joita itse tein vaikeina aikoina):
-puhuin, puhuin ja puhuin. Puhuin läheisilleni, työkavereille, ja hakeuduin terapiaan.
-tein paljon minulle mieluisia asioita, annoin aikaa itselleni, tein lähinnä mitä halusin
-nukuin paljon
-yritin tahdon voimalla ajatella, että elämäni tulee vielä muuttumaan iloksi

Reaktiovaihe kesti monta kuukautta, mutta toipuminen ja eheytyminen alkoi hiljalleen tapahtua, itku väheni ja väheni, kunnes ei vain enää itkettänyt, aloin iloita ja sitten aloin riemuita, keskittyä myönteisiin, mukaviin asioihin, työntekoon, musiikkiin, koin vapautuvani... Mikä parasta, aloin nauttia yksinolosta, nautin siitä koko sydämeni pohjasta, on ihan parasta viettää aikaa omassa seurassani tehden kaikkia mielenkiintoisia ja mukavia asioita. Saman vinkin voin sanoa sinullekin; pidä itsestäsi, pidä omasta seurastasi, kun olet itsenäsi, istu kahvilassa vaikka yksin ja ajattele, että olet ihan paras. Matka jatkuu , ja sillä tiellä matkaan edelleen :)

Hei kohtalotoverini, ihan kuin olisin itse kirjoittanut sanasi. Monta itkua itketty, monta on vielä tulossa ja syyllisyys painaa mieltä. Mutta uskon että meillekin koittaa jossain vaiheessa parempia ja parempia päiviä. Ehkä kevät auringon saapuminen tuo myös valoa lisää. Puhuminen auttaa, ei mikään muu, kaikki ajatukset ja tunteet on saatava purettua, jos ei muuten niin vaikka päiväkirjaan.
Tsemppiä!!

Ota minuutti kerrallaan, katso aina mitä seuraava minuutti tuo nurkan takaa tullessaan.
Se mikä juuri nyt tuntuu lopulliselta on vain tunne ja tunne katoaa ajanmittaan.

Juuri tuohon uskon, että pitää antaa aikaa, käydä terapaia ja elää itselleen.
Jos otat vastaan puskaradioiden neuvot tai uuden suhtee neuvoineen, et tee päätöksiä itse vaan sinua voidaan tuossa tilassa aivopestä aivan mahdottomasti.

Siis päivä kerraallaan huomaat, että elämä yksin vapaana voi olla ihan hyvää. Kukaan ei määrää, kukaan ei sanele mitä tänään teet. Olet oma itsesi, jos entisestä liitostasi on lapsia, pidä vaikka sohvalla nojailu päiviä ja ihan höpön höpöä yhdessä. Tehkää kodista ohan oma pesä, jonne ei ulkopuoliset pääse määräilemään, varmasti saat apua lasten kanssa isovanhemmilta ainakin omiltasi , kun sallit sen. Älä sulje läheisiäsi pois, mutta kerro heille asiat oikein ja kerro mitä haluat.
Uusi suhde tuossa tilanteessa on aivna kauhistus kaikille, sinullekin kun silnäsi avautuvat.
Pysy yksin tai mahdollisten lastesi kanssa, keksikää hassuja juttuja.

Hajalla täälläkin, vaikka erosimme ystävinä... Asumuserostamme alkamisesti on kulunut nyt reilu vuosi, avioeron voimaantulemisesta kuukausi. Tänään on erityisen vaikeaa ja voin fyysisesti pahoin eroni vuoksi.

Ero oli yhteinen päätös. Silti, en voinut ymmärtää, miten puolisoni vain muutama kuukausi asumuseromme alkamisesta alkoi tapailla toista naista. Nyt nainen lemppasi hänet ja olen viettänyt uuden vuoden kuunnellen ex-puolisoni haikailevan rakkautensa perään jasuunnittelevan ties minkälaista kerjuuta/naisen uuden miesystävän pahoinpitelyä.

Merkitsikö 14-vuotinen avioliittomme hänelle noin vähän? Miten hän voi olla niin umpirakastunut toiseen ihmiseen näin pian?

Lopullisesti hylätylle, moni mies paikkailee ja kun ei voi sietää yksinoloa etsitään heti uutta naista entisen paikalle. Tuttu juttu. Ei sillä taida olla rakkauden kanssa mitään tekemistä. Hän saattaa hyvinkin sinua vielä rakastaa, ehkäpä niin, eikä se uusi sietänyt puheita sinusta tai teidän suhteestanne.

Anna mennä, älä ota miestä takaisin koska olisit vain lohtu taas siihen hetkeen kunnes uusi tulee kohdalle. On parempi paikkailla omat haavat yksin ja katsoa sitten joskus josko suhteeseen voi vielä jonkun kanssa alkaa.

Asumusero on monelle, kuten oli minullekin, merkki eron lopullisuudesta. Minusta harkinta-aika on vain juridinen vankila enkä odottaisi kenenkään lupaavan uskollisuutta sinä aikana - ellei vartavasten ole yhdessä sovittu, että harkinta-aika on harkintaa ja yhteenpaluu voisi tulla aidosti kyseeseen. Niinpä miehesi on ajatellut asian näin eikä siinä ole mitään väärää. Miksi pitäisi olla uskollinen vain hyvästä tahdosta? Toivon sydämestäni, että Suomessa luovutaan harkinta-ajasta tai niin, että eron saa niin pian kuin sen haluaa. Tuo on aivan käsittämätöntä, että pitää muka vielä 6 kk olla paperilla ja juridisesti sitoutunut ihmiseen, jota ei voi silmissään sietää (esimerkiksi väkivaltatapaukset).