Piti aloittaa uusi ketju, koska naisten hakkaaminen on niiiin yleistä. Tuttavapiirissäni suurin osa naisista on saanut kokea lähisuhdeväkivaltaa ollessaan suhteessa suomi-miehen kanssa.
Muistaakseni tilastojen mukaan lähes 300 suomalaista naista kuolee lähisuhdeväkivallan takia vuosittain. Se on Euroopan korkeimpia lukuja!
Muutamia sukulaisnaisia ja ystäviä on eurooppalaisten miesten kanssa naimisissa, mutta siellä ei väkivaltaa esiinny. Perheet pitävät yhtä, ja miehet huolehtivat vaimoistaan ja myös lapsistaan.
Suomessa vaan on niin valitettavan yleistä, että naisia hakataan ja kohdellaan huonosti. Onneksi nuoremmat miehet (alle 40v) osaavat käyttäytyä tässä suhteessa isiään paremmin.
Muistaakseni tilastojen mukaan lähes 300 suomalaista naista kuolee lähisuhdeväkivallan takia vuosittain. Se on Euroopan korkeimpia lukuja!
Muutamia sukulaisnaisia ja ystäviä on eurooppalaisten miesten kanssa naimisissa, mutta siellä ei väkivaltaa esiinny. Perheet pitävät yhtä, ja miehet huolehtivat vaimoistaan ja myös lapsistaan.
Suomessa vaan on niin valitettavan yleistä, että naisia hakataan ja kohdellaan huonosti. Onneksi nuoremmat miehet (alle 40v) osaavat käyttäytyä tässä suhteessa isiään paremmin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Alkuperäisen kirjoitukseen oikaisu:
http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/13275
Väkivallan uhrina kuolee vuosittain noin 40 naista. Miehet siis hakkaavat usein naisensa kuoliaaksi.
Elämäni aikana olen tuntenut 3 miehensä tappamaa suomalaista naista. Pari sairaanhoitajaa menetti henkensä ja yksi opiskelija. Kaikkien tapauksissa miehet olivat vankeudessa 2-3 vuotta. Sen jälkeen palasivat taas siviilielämään kun olivat "rangaistuksensa" kärsineet.
Muistetaan myös ne naiset, jotka henkisen väkivallan takia tekevät itsemurhan, lapsenmurhan tai sairastuvat psyykkisesti.
Ei ihme jos Suomessa moni nainen haluaa elää ja asua yksin.
Asut siis juopposlummissa, jossa hakkaatte ja tapatte toisianne. Minä en asu ja 99.99999% suomalaisista ei asu. Jos Suomen miljoonasta naisesta 40 kuolee juopposlummissasi, miten tästä päättelet, että näin tapahtuu usein ja miten se meidän normaalien ihmisten turvalliseen ja rauhalliseen elämään liittyy?
jaa että nyt olisi hyvä käyttää tälläistä puolustus mekanisia,kuin että vain jossakin slummeissa tai köyhissä oloissa olevat ihmiset sortuvat väkivaltaan ja naise hakkaukseen. no nyt taitaaa poju maata pumpulissa siellä omassa pikku kultakehdossa.. kyllä ne rikkaatkin ja ei slummeissa asuvat sortuvat väkivaltaan osaavat tehdä sen vain hienosti ja hiljaa. lukaseppas vaikka viime aikasia lehtiä ja mediaa oletko seurannut? miten aivan tuiki tavalliset ja pärjäävät kotisisät ovat tappaneet lapsiansa ja samalla vaimonsa siinä ja minkä minä ja varmaan moni muukin on laittanut merkille,että ihan lähiö alueella asuvia on nämä tekiät ollut..omine taloinen jne..kaukana siis slummeista.minkä sinä sille voit vaikka kuinka yrität suomalaisia puolustella,että täällä suomenmaassa tapahtuu väkivalta rikoksia surullisen paljon naisiin ja lapsiin kohdistuen ja tuolla asui kuka slummissa tai ei niin ei ole minkäänlaista merkitystä.
"Hiukka" väärin muistat!
Tilasto "poliisin tietoon tullut rikollisuus" ja siitä kohta perheväkivalta ruokakunnissa kertoo:
vuosi 2008
Tappo, surma tai murha:
naisen tekemänä 5
miehen tekemänä 8
Tapon, murhan tai surman yritys:
naisen tekemänä 19
miehen tekemänä 14
Törkeä pahoinpitely:
naisen tekemänä 102
miehen tekemänä 100
vuosi 2009
Tappo, surma tai murha:
naisen tekemänä 4
miehen tekemänä 10
Tapon, murhan tai surman yritys:
naisen tekemänä 20
miehen tekemänä 6
Törkeä pahoinpitely:
naisen tekemänä 92
miehen tekemänä 80
vuosi 2010
Tappo, surma tai murha:
naisen tekemänä 7
miehen tekemänä 5
Tapon, murhan tai surman yritys:
naisen tekemänä 18
miehen tekemänä 14
Törkeä pahoinpitely:
naisen tekemänä 95
miehen tekemänä 72
Eli itseasiassa suomalainen nainen on jopa väkivaltaisempi kuin suomalainen mies!
http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/13275
Tässä tilastotietoa, joka luotettavuudessaan ehdottoman luotettava lähde.
Väkivaltaa siis on suomalisessa yhteiskunnassa, joten nämä afrikkalaisten monen naisen pitämiset eivät ole tuota luokkaa. Toisin raiskauksia on sitten enemmän heillä..
Kamalassa maailmassa eletään.
Milloin ihmiset oikeasti oppivat rakastamaan - vai oppivatko koskaan? Näyttää siltä etteivät opi. Ei opi mustat eikä valkoiset.
Tähän voi vielä lisätä, että jos naisella olisi miehen voimat, moni noista naisten tekemistä murhan tai surman yrityksistä ja törkeistä pahoinpitelyistä (joita on selkeästi enemmän naisten kuin miesten tekeminä) olisi kirjattu tappona, surmina tai murhina. Kun nainen lyö paistinpannulla päähän, uhri voi jäädä henkiin. Kun mies tekee saman, on kuolema huomattavasti todennäköisempi seuraus.
Mutta kaiken kaikkiaan aika hätkähdyttävä tilasto. Suomen naiset ovat menneet miesten ohi perheväkivallassa!
Näillä kahdella tilastollahan on se ero, että ensimmäisessä on mukana vain ruokakunnat mutta tuossa "terve suomi.fi" sivustolla on mukana puolison lisäksi myös entiset puolisot sekä seurustelukumppanit joten luvutkin ovat hieman on suurempia.
On myös huomioitava että molemmissa tilastoissa on kaikki Suomessa poliisin tietoon tulleet tapaukset riippumatta henkilön kansalaisuudesta, eli kaikki ei ole kansalaisuudeltaan suomalaisia.
Kun vielä otetaan huomioon että Suomessa on tilastokeskuksen mukaan lähes 1,5 miljoonaa ruokakuntaa niin prosentuaalisesti vakavat rikokset perhepiirissä ovat todella harvinaisia.
Pistetään kuitenkin tähän vielä luvut lievemmistä tapauksista, eli pahoinpitelyistä ja lievistä pahoinpitelyistä Ruokakunnissa.
Näiden kohdallahan miehet tilastojen mukaan "kunnostautuvat" huomattavasti useammin kuin naiset.
Tämä on kuitenkin aika pitkälti tilastoharhaa, koska miehet eivät yleensä tee rikosilmoitusta vaimon väkivaltaisuudesta läheskään yhtä herkästi kuin naiset.
Asenteita kuvastaa hyvin tässä jokin aika sitten tapahtunut tapaus jossa mies soitti hätänumeroon vaimon väkivaltaisuudesta mutta päivystys vain ivaili että "otatkos sä pataan naiselta? Kuules - poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin tulla teidän perheriitaanne selvittämään" eikä apua suostuttu lähettämään paikalle.
2008
pahoinpitely
naisen tekemänä 539
miehen tekemänä 2014
lievä pahoinpitely
naisen tekemänä 244
miehen tekemänä 875
2009
pahoinpitely
naisen tekemänä 656
miehen tekemänä 2011
lievä pahoinpitely
naisen tekemänä 266
miehen tekemänä 866
2010
pahoinpitely
naisen tekemänä 754
miehen tekemänä 2126
lievä pahoinpitely
naisen tekemänä 309
miehen tekemänä 864
Jep, ja kun mietitään miksi nainen on tullut väkivaltaisemmaksi, niin tämän päivän nainen todellakin on itsenäisempi kuin kymmenen vuotta sitten.
Useasti se naisen tekemä pahoinpitely, tappo, taponyritys, on seurausta siellä perheen sisällä pidempään jatkuneesta tilanteesta. Voi olla, että jo vuosia se perheeenpää on pitänyt kotona pieniä opetustuokioita viinapäissään, ja kun vaimon kuppi on täysi, niin mitä siitä seuraa. Ukko tulee taas örveltäen kotiin ja alkaa "ojentaan" muijaansa, mut kun mitta on täysi, niin muija tarttuu ensimmäiseen käsillä olevaan esineeseen, puukkoon, pannuun..
En puolustele kummankaan sukupuolen tekemää väkivaltaa. Silloin kun se perhe-elämä alkaa oleen sellaisella tolalla, niin pitäisi älytä laittaa se toppatakki niskaan ja painaa ulko-ovi viimeisen kerran kiinni.
Näin minä tein kymmenen vuoden "oppikoulun" jälkeen. Muistot jäi ja arvet, mutta henki säilyi.
On ihan turha väittää, ettei suomessa olisi perheväkivaltaa. Ja vain ehkä puolet naisista ja vielä harvempi mieheistä kehtaa tehdä tästä rikoksesta ilmoitusta. Haavat nuollaan hiljaa kotona. Sitten kun se kärjistynyt tilanne todellakin päätyy joko sairaalaan tai ruumishuoneelle, niin herätään ällistelemään ja sormella osoittelemaan.
Te ette todellakaan tiedä, mitä siellä naapurin miljoonatalossa tapahtuu, kun isi tai äiti alkaa nautiskeleen virvokkeita. Eikä siihen aina niitäkään tarvita.
Juuri noin, amen! Selvästi tiedät mistä puhut.
Omakohtaisesti on kokemusta minullakin, ei tähän tilastoja tarvita.
Kuule puhut ny täyttä palturia,mutta mitäs muuta tällä palstalla voi odottaa.