Hei!
Pyytäisin neuvoja viisaammilta.
Minä olen tänä vuonna kokenut isoja asioita, terveyteenikin vaikuttaen. Tilanteeni on tämä:
Olen köyhästä perheestä, äiti alkoholisoitunut, isääni en koskaan ole nähnyt. Minulla on yksi isosisko. Nuorena alkoi ongelmat. Jouduin 14-vuotiaana nuorten psykiatriseen sairaalaan masennuksen vuoksi. Kävin yläasteen sairaalakoulussa. Sairaalasta pääsin suoraan nuorisokotiin, jossa asuin kuusi vuotta. Se oli melko helppoa elämää silloin, koska köyhän ja alkoholisoituneen äidin ei tarvinnut kantaa minusta huolta. Tosin meillä kuitenkin aina ollut hyvät välit äidin kanssa, ja kävinkin kotona viikonloppuisin. Kävin myös ammattikoulun unelma-alallani, ja olen saanut myöhemmin jatkokoulutustakin ks. ammattiin. Siskoni on aina ollut itsenäisempi ja myös fiksumpi esim. rahankäytön suhteen.
Ongelmani alkoivat erottuani avopuolisostani kaksi vuotta sitten, jolloin minulle jäi kamala määrä laskuja ym. hoidettavaksi. Hän heitti minut ulos asunnostaan, koska en ollut siellä kirjoilla. Sain kuitenkin vuoden sisään oman asunnon, olin asunut tähän asti äitini luona. Eron vuoksi kävin psykoterapiassa sekä psykiatrille juttelemassa raha-asioista ja muusta mikä vaivasi mieltäni. Sain myös nukahtamislääkkeisiin reseptin univaikeuksien takia, joita söin pari kuukautta. Tällöin minulla oli työpaikka, enkä halunnut vaarantaa sitä yksityiselämän ongelmien takia.
Työsuhteeni loppui tämän vuoden elokuussa, ja olin vuoden jo asunut tässä "eron jälkeisessä" asunnossani. Luottotiedot ovat menneet tämän vuoden alussa, juurikin eron mukana tulleiden laskusotkujen takia. Hommasin tämän vuoden alusta koiranpennun, koska olen aina halunnut koiraa, ja itseasiassa se onkin antanut minulle viimekuukaudet syyn yrittää tsempata.
Tiedän, pohjalla täytyy joskus käydä että voi taas nousta pinnalle, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Muutin tästä "eron jälkeisestä" asunnosta kavereideni luokse (sain häädön koska sosiaalitoimisto ei jostain syystä maksanut vuokraani enkä saanut työvoimatoimistosta tukia). Vaikka olin anonut hakemuksilla tukia ym.
Pienen riidan johdosta kaverini heitti minut pihalle koirani kera, ja siinä sitä oltiin. Tästä on nyt nelisen kuukautta aikaa. Sain kuitenkin kunnalta vara-asunnon, onneksi. Raha-ongelmia on myös nyt, koska sosiaalitoimisto ei ole täysin mukana tässä asiassa. Asun sen verran korvessa, että lähimpään työkkäriin on autolla matkaa melkein puoli tuntia, eikä minulla ole autoa/korttia. Bussit täällä kulkee huonosti, ja nekin maksaa hunajaa. Lähimmät kaupat, terveyspalvelut ym. ovat n. 6km päässä, ja minulla huono kunto vaivasenluu huonona, joten en pysty sinne kävelemään. En saa mistään rahaa, ja pitäisi elättää itseni lisäksi koira ja äidin kaksi kissaa, jotka hän mulle tyrkkäsi että itse saisi rahansa tuhlata johonkin parempaan...eli kaljaan.
Alan olemaan niin täynnä tätä kaikkea. Jouluni meni pilalle, kun ei ollut ruokaa. Ei ystäviä. Ei mitään. Siskoni ja hänen miehensä toivat minulle onneksi jouluksi ruokaa, mutta en halua tämän jatkuvan näin. Olen 25-vuotias ja minun pitäisi pärjätä omillani. En minä voi soittaa aina siskolleni kun rahat on lopussa, heillä on asuntolaina ym. ja hekin ovat täynnä äidin toilailuja vuodesta toiseen.
Viimeinen tikki oli tämä. Rakas ystäväni kuoli viikko ennen joulua. Minulla on kova suru ja stressi. Varmasti myös masennus. Äiti on muuttanut miesystävänsä luokse, ja heittänyt minun henkilökohtaisia tavaroita, joita hänen kellarissaan olen saanut säilyttää, sanomatta roskiin. Astioita, vaatteita, kenkiä, valokuvia... KUKA IHMINEN TEKEE TÄLLAISTA?! Se ihminen on ajatellut aina vain omaa etuaan. Omat tavaransa hän sai mahtumaan miehensä asuntoon mutta ilmoitti vasta muuttoprojektin jälkeen että mitä vietiin kaatopaikalle, etten vaan pystyisi enää mitään tekemään. Asun siis nyt kahden tunnin ajomatkan päässä hänestä. Hänen tyttärensä on nyt itsemurhan partaalla ja äiti vaan juopottelee.
Haluaisin oikeasti samaan paikkaan mihin rakas ystäväni lähti. Ainoa miksi en vielä ole sitä tehnyt on vuoden ikäinen koirani. Hän on tällä hetkellä ainoa syyni elää.
Mistä apua? Sosiaalitoimisto ei auta, joten miksi auttaisi terveyskeskuksenkaan henkilökunta? Tämä maailma on muutenkin menossa aivan hulluksi...
Pyytäisin neuvoja viisaammilta.
Minä olen tänä vuonna kokenut isoja asioita, terveyteenikin vaikuttaen. Tilanteeni on tämä:
Olen köyhästä perheestä, äiti alkoholisoitunut, isääni en koskaan ole nähnyt. Minulla on yksi isosisko. Nuorena alkoi ongelmat. Jouduin 14-vuotiaana nuorten psykiatriseen sairaalaan masennuksen vuoksi. Kävin yläasteen sairaalakoulussa. Sairaalasta pääsin suoraan nuorisokotiin, jossa asuin kuusi vuotta. Se oli melko helppoa elämää silloin, koska köyhän ja alkoholisoituneen äidin ei tarvinnut kantaa minusta huolta. Tosin meillä kuitenkin aina ollut hyvät välit äidin kanssa, ja kävinkin kotona viikonloppuisin. Kävin myös ammattikoulun unelma-alallani, ja olen saanut myöhemmin jatkokoulutustakin ks. ammattiin. Siskoni on aina ollut itsenäisempi ja myös fiksumpi esim. rahankäytön suhteen.
Ongelmani alkoivat erottuani avopuolisostani kaksi vuotta sitten, jolloin minulle jäi kamala määrä laskuja ym. hoidettavaksi. Hän heitti minut ulos asunnostaan, koska en ollut siellä kirjoilla. Sain kuitenkin vuoden sisään oman asunnon, olin asunut tähän asti äitini luona. Eron vuoksi kävin psykoterapiassa sekä psykiatrille juttelemassa raha-asioista ja muusta mikä vaivasi mieltäni. Sain myös nukahtamislääkkeisiin reseptin univaikeuksien takia, joita söin pari kuukautta. Tällöin minulla oli työpaikka, enkä halunnut vaarantaa sitä yksityiselämän ongelmien takia.
Työsuhteeni loppui tämän vuoden elokuussa, ja olin vuoden jo asunut tässä "eron jälkeisessä" asunnossani. Luottotiedot ovat menneet tämän vuoden alussa, juurikin eron mukana tulleiden laskusotkujen takia. Hommasin tämän vuoden alusta koiranpennun, koska olen aina halunnut koiraa, ja itseasiassa se onkin antanut minulle viimekuukaudet syyn yrittää tsempata.
Tiedän, pohjalla täytyy joskus käydä että voi taas nousta pinnalle, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Muutin tästä "eron jälkeisestä" asunnosta kavereideni luokse (sain häädön koska sosiaalitoimisto ei jostain syystä maksanut vuokraani enkä saanut työvoimatoimistosta tukia). Vaikka olin anonut hakemuksilla tukia ym.
Pienen riidan johdosta kaverini heitti minut pihalle koirani kera, ja siinä sitä oltiin. Tästä on nyt nelisen kuukautta aikaa. Sain kuitenkin kunnalta vara-asunnon, onneksi. Raha-ongelmia on myös nyt, koska sosiaalitoimisto ei ole täysin mukana tässä asiassa. Asun sen verran korvessa, että lähimpään työkkäriin on autolla matkaa melkein puoli tuntia, eikä minulla ole autoa/korttia. Bussit täällä kulkee huonosti, ja nekin maksaa hunajaa. Lähimmät kaupat, terveyspalvelut ym. ovat n. 6km päässä, ja minulla huono kunto vaivasenluu huonona, joten en pysty sinne kävelemään. En saa mistään rahaa, ja pitäisi elättää itseni lisäksi koira ja äidin kaksi kissaa, jotka hän mulle tyrkkäsi että itse saisi rahansa tuhlata johonkin parempaan...eli kaljaan.
Alan olemaan niin täynnä tätä kaikkea. Jouluni meni pilalle, kun ei ollut ruokaa. Ei ystäviä. Ei mitään. Siskoni ja hänen miehensä toivat minulle onneksi jouluksi ruokaa, mutta en halua tämän jatkuvan näin. Olen 25-vuotias ja minun pitäisi pärjätä omillani. En minä voi soittaa aina siskolleni kun rahat on lopussa, heillä on asuntolaina ym. ja hekin ovat täynnä äidin toilailuja vuodesta toiseen.
Viimeinen tikki oli tämä. Rakas ystäväni kuoli viikko ennen joulua. Minulla on kova suru ja stressi. Varmasti myös masennus. Äiti on muuttanut miesystävänsä luokse, ja heittänyt minun henkilökohtaisia tavaroita, joita hänen kellarissaan olen saanut säilyttää, sanomatta roskiin. Astioita, vaatteita, kenkiä, valokuvia... KUKA IHMINEN TEKEE TÄLLAISTA?! Se ihminen on ajatellut aina vain omaa etuaan. Omat tavaransa hän sai mahtumaan miehensä asuntoon mutta ilmoitti vasta muuttoprojektin jälkeen että mitä vietiin kaatopaikalle, etten vaan pystyisi enää mitään tekemään. Asun siis nyt kahden tunnin ajomatkan päässä hänestä. Hänen tyttärensä on nyt itsemurhan partaalla ja äiti vaan juopottelee.
Haluaisin oikeasti samaan paikkaan mihin rakas ystäväni lähti. Ainoa miksi en vielä ole sitä tehnyt on vuoden ikäinen koirani. Hän on tällä hetkellä ainoa syyni elää.
Mistä apua? Sosiaalitoimisto ei auta, joten miksi auttaisi terveyskeskuksenkaan henkilökunta? Tämä maailma on muutenkin menossa aivan hulluksi...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko kokeillut rukoilemista?