murtunut sydän

Miten te toiset naiset suhtautuisitte asiaan: Avomieheni aikoo vuokrata itselleen asunnon, että pääsisi omaan rauhaan niin tarvitessaan pakoon lapsiperhe-elämää, ainakin opintojen ajaksi. Tulee kotiimme sitten kun siltä tuntuu, ehkä viikonloppuisin. Tämä järjestely myös mahdollistaa hänelle sukulaisten kutsumisen, ettei tarvitse suvulle paljastaa avoliittoamme.
Avomieheni mielestä tämä ei ole mikään big deal, mutta minun sydämeni on aivan murtunut, en kykene nukkumaan kunnolla.
24544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vastaan siltä varalta, ettei tämä olekaan pelkkä keksitty provo. Jos mies käyttäytyy noin, hän haluaa elää saman aikaisesti sekä sinkkuelämää että perhe-elämää. Se on tietenkin sinua ja lapsianne kohtaan todella väärin, raukkamaista, selkärangatonta jne. Siis oikeasti todella Big Deal. Jos mies ei pyörrä päätöstään, kyseessa on ehdottomasti myös Deal Breaker. Eli eihän tuo mitään perheellisen elämää ole. Eikä perheeseensä sitoutuneen miehen elämää. Tuollainen käytös osoittaa täysin vastaansanomattomalla tavalla, kuinka paljon mies välittää perheestään. Ei sillä ole mitään väliä, mitä loruja kertoilee, teot puhuvat puolestaan. Sano miehelle, että tämä peli ei käy. Jos hän ei suostu luopumaan poikamiesboksi-suunnitelmistaan, niin selvä ero on parempi vaihtoehto kuin tuollainen koko perhettä häpäisevä ja näyryyttävä puolisinkku-elämäntapa. Älä lipsu, laps(i)esikin tähden!

Äänestä

ei sitten tullut mieleen tutustua miehen sukulaisiin ennen naimisiin menoa tai lasten hankintaa?

Äänestä
  • Itseasiassa sun teoriasi ja selityksesi on aivan älytön ja tuulesta temmattu. Jatka samaan malliin eihän tuosta mitään haittaakaan ole...

    Äänestä

  • Hänellä ei ole sukua suomessa. Minulla oli vauva valmiina kun tapasimme. Emme ole naimisissa vaan avoliitossa. En ole riittävän siveellinen nainen hänen sukuunsa joten emme voi mennä naimisiin enkä tutustua hänen sukuunsa. Vauvanihan on syntynyt avioliiton ulkopuolella.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Hänellä ei ole sukua suomessa. Minulla oli vauva valmiina kun tapasimme. Emme ole naimisissa vaan avoliitossa. En ole riittävän siveellinen nainen hänen sukuunsa joten emme voi mennä naimisiin enkä tutustua hänen sukuunsa. Vauvanihan on syntynyt avioliiton ulkopuolella.

    haloo mies ei kelpuuta sinua kumppanikseen, miksi vielä roikut hänessä? on varmasti voimauttavaa elää suhteessa, jossa mies häpeää sinua ja piilottaa sinut tutuiltaan. puhumattakaan siitä millaisen mallin tulet antamaan lapsellesi. miksimiksimiksi?

    Äänestä

älä suostu, toi on jo aika törkeetä jos teillä on yhteisiä lapsiakin !!!!

Äänestä
  • Hän ei ole biologinen isä mutta psykologinen isä, ollut perheessämme siitä saakka kun nuorimmainen oli vauva.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Hän ei ole biologinen isä mutta psykologinen isä, ollut perheessämme siitä saakka kun nuorimmainen oli vauva.

    Miten voit edes harkita jatkavasi hänen kanssaan yhdessä? Hyvä, ettei ole lapsen isä, joten siitä asia ei einakaan ole kiinni. Hänen sukunsa jos ajattelee noin, ajattelee hän itsekin osittain, varsinkin kun on valmis tuolla tavalla pelaamaan ja miellyttämään. Jos hän itse ei asiaa häpeäisi, ei myöskään piilottelisi sitä suvulta! Pitäisi olla samantekevää, mitä jossain kaukana asuvat sukulaiset ajattelee. Hänelle se ei kuitenkaan sitä ole, ja se kertoo paljon. Voit vielä löytää kunnolisen Suomalaisen miehen, joka ei halua sinusta eroon! Voit saada lisää lapsia ja ehjän, yhtenäisen perheen, jossa kenenkään suku ei häpeä ketään.

    Oletko tullut ajatelleeksi, että mies ei halua lapsiperheen arkea ja sinulla on lapsi. Yhtälö ei toimi, eikä tule toimimaan, enkä usko, että miehesi on sitoutumiskykyinen.

    Äänestä

älä anna kenenkään ihmisen pitääö lastasi "saastaisena" tai huonona niinkuin tuo nyt siltä vaikuttaa ettei muka sinua ja lasta voisi näyttää miehen omaisille. sä olet lapsen äiti pidä siitä hyvä huoli oli hän laosen isä tai sitten ei...miehellä eikä varsinkaan miehen suvulla ole kellään oikeutta tulla tai mennä sanomaan jollekkin ihmiselle,että hän on huonompi kuin esim: he..ei kukaan ihminen voi mitata toisen ihmisen arvokkuutta milloinkaan jokainen olemme ihmisiä ja näin samalla viivalla tasan!! mua ärsyttää tollaiset turhanpäiväiset mukamas"kulttuuri tai tapa" hommelit lapsi ja lapset on viattomia.myös sinä olet tälle äijälle kelvannut joten et ole huono hänellekkään joten tee se selväksi hänen sukulaisensa ovat noloja eivät liene koskaan kuullut tälläistä sanontaa,että mikä kelpaa tai on kelvannut niin ei sovi moittia. kyllä saisi minun suustani kuulla aikamoisen litanian tekstiä tollanen miehe suku tai perhe joka yhtään yrittäisi alentaa jotenkin minua suotta tai lapsiani olivatpa lapset sitten ihan kenen vain! ei sillä,että ketään tarvitsee ruveta palvomaan esim. sua mutta ihmis arvo kuitenkin ja normaali kunnioitus kanssakulkijoita kohtaan.

Äänestä

Niin sitä nukkuu kuin sänkynsä petaa.
Antaisin neuvon : mene naimisiin. Kuitenkin sanot ettet ole tarpeeksi hyvä ja siveellinen suvulleen. Ei se todella vakavalta näytä, otat ukon asumaan noin vain kotiisi, ehkä ensi vuonna sinulla onkin jo joku toinen.

On ilmiselvää ettei mies ota koko juttua vakavasti, heitä hänet pellolle vain.

Näitä ongenonkijoita on paljon, suomalaiset naiset kun ovat maineeltaan hyvin helppoja (lue irtaallisia) . Sitä kutsutaan suomenkielellä kauniimmin avoliitto. Vaan se ei ole sama asia kuin AVIOliitto.
Mitä mies nyt ehdottaa, on käydä luonasi milloin haluaa, ja samalla viettää poikamieselämää, ei tallainen käy. Missä on itsekunnioituksesi neiti ???

Jo muuttaessaan luoksesi asumaan, hän tiesi tilanteen, nyt yhtäkkiä lapsestasi onkin tullut riesa. Ei vakavalta todella näytä. Mistä tiedät keitä hän tapaa ja tuo omaan sinkkuasuntoonsa ? Et voi siis tietää, vaan olet jäänyt lattiamatoksi.

Äänestä
  • No ulkopuolisen mielestä asia voi olla noin yksinkertainen, etten ole vakavasti otettava ihminen, mutta itselleni asia näyttäytyy aivan toisella tavalla. Elin pitkän avioliiton jonka aikana totesin olevani 100% uskollinen luonne. Ei tulisi mieleenkään pettää tai rikkoa suhdetta, johon on sitoutunut. Mutta en tietenkään voinut estää miehen jatkamasta elämäänsä toisen kanssa. Se oli hänen valintansa. Toisen suhteeni lopetin kyllä omasta tahdostani, koska huomasin, että miehellä oli yhtä aikaa kaksi naista/perhettä, enkä tuollaisessa tilanteessa halua taistella vaan luovuin sen toisen naisen hyväksi. Näin omalla sydämelläni on suurempi rauha ja parempi omatunto. Nykyiseen mieheeni olen sitoutunut koko sydämestäni loppuelämäkseni, jos se on hänen toiveensa. Mutta en tietenkään voi pakottaa häntä. Mutta luonnoltani olen hyvin uskonnollinen ihminen, jopa vanhoillinen, mutta minulle uskonto ja uskonnollinen sitoutuminen merkitsee muutakin kuin lain kirjainta. Minulle avoliitto on psyykkisesti ja omantunnon mukaan aivan yhtä pitävä ja vaativa kuin aviolitto. En ota asiaa kevyesti. En myöskään katkaise suhdetta ihan kevein perustein. Siihen olisi oltava todella pätevä syy kuten varmuus siitä, että toinen pettää tms. tai tietenkin se, että toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole minun vallassani pakottaa toista jatkamaan suhdetta. Mutta on eräs asia, johon uskonnollisuuteni velvoittaa minua: aborttia en voi tehdä muussa kuin siinä tapauksessa, että itse olisin varmuudella kuolemanvaarassa (en oman kuolemanvaarani vuoksi vaan koska silloin riistäisin äidin jo olemassaolevilta lapsiltani). Näin minulla on lapseni, vaikka toinen mieheni vaati aborttia ja nykyinen mieheni olisi toivonut minun silloin tekevän abortin. Tämä on minun ristini, jonka kannan uskoni vuoksi hyvillä mielin.

    Äänestä

  • ap-- kirjoitti:

    No ulkopuolisen mielestä asia voi olla noin yksinkertainen, etten ole vakavasti otettava ihminen, mutta itselleni asia näyttäytyy aivan toisella tavalla. Elin pitkän avioliiton jonka aikana totesin olevani 100% uskollinen luonne. Ei tulisi mieleenkään pettää tai rikkoa suhdetta, johon on sitoutunut. Mutta en tietenkään voinut estää miehen jatkamasta elämäänsä toisen kanssa. Se oli hänen valintansa. Toisen suhteeni lopetin kyllä omasta tahdostani, koska huomasin, että miehellä oli yhtä aikaa kaksi naista/perhettä, enkä tuollaisessa tilanteessa halua taistella vaan luovuin sen toisen naisen hyväksi. Näin omalla sydämelläni on suurempi rauha ja parempi omatunto. Nykyiseen mieheeni olen sitoutunut koko sydämestäni loppuelämäkseni, jos se on hänen toiveensa. Mutta en tietenkään voi pakottaa häntä. Mutta luonnoltani olen hyvin uskonnollinen ihminen, jopa vanhoillinen, mutta minulle uskonto ja uskonnollinen sitoutuminen merkitsee muutakin kuin lain kirjainta. Minulle avoliitto on psyykkisesti ja omantunnon mukaan aivan yhtä pitävä ja vaativa kuin aviolitto. En ota asiaa kevyesti. En myöskään katkaise suhdetta ihan kevein perustein. Siihen olisi oltava todella pätevä syy kuten varmuus siitä, että toinen pettää tms. tai tietenkin se, että toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole minun vallassani pakottaa toista jatkamaan suhdetta. Mutta on eräs asia, johon uskonnollisuuteni velvoittaa minua: aborttia en voi tehdä muussa kuin siinä tapauksessa, että itse olisin varmuudella kuolemanvaarassa (en oman kuolemanvaarani vuoksi vaan koska silloin riistäisin äidin jo olemassaolevilta lapsiltani). Näin minulla on lapseni, vaikka toinen mieheni vaati aborttia ja nykyinen mieheni olisi toivonut minun silloin tekevän abortin. Tämä on minun ristini, jonka kannan uskoni vuoksi hyvillä mielin.

    mistä maista nämä exmiehesi olivat? jos jatkuvasti ajaudut pettäjämiesten kanssa suhteeseen mitä se kertoo sinusta? oletko valmis sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan, joka sanoo, että sinulla on kiva hymy? mielestäni nainen joka on seurustellut pettäjän kanssa ei todellakaan ole automaattisesti heikko, mutta naiset ketkä uudestaan ja uudestaan ajautuvat tuohon tilanteeseen voisivat miettiä mistä kiikastaa. kuulostat ihan martttyyrilta teksteissäsi. kannattaa antaa itselleen enemmän arvoa eikä antaa miesten polkea sinua kuin ovimattoa.

    Äänestä

  • ,-.,.-,.-.- kirjoitti:

    No ensimmäistä avioliittoa harkitsimme ex-mieheni kanssa kyllä useamman vuoden, mutta kuka olisi tiennyt että vuosien jälkeen liitto kuitenkin ajautuu pettämiseen? Nykyinen mieheni ei ole tietääkseni pettänyt minua koskaan.

    Äänestä

  • ap-- kirjoitti:

    No ulkopuolisen mielestä asia voi olla noin yksinkertainen, etten ole vakavasti otettava ihminen, mutta itselleni asia näyttäytyy aivan toisella tavalla. Elin pitkän avioliiton jonka aikana totesin olevani 100% uskollinen luonne. Ei tulisi mieleenkään pettää tai rikkoa suhdetta, johon on sitoutunut. Mutta en tietenkään voinut estää miehen jatkamasta elämäänsä toisen kanssa. Se oli hänen valintansa. Toisen suhteeni lopetin kyllä omasta tahdostani, koska huomasin, että miehellä oli yhtä aikaa kaksi naista/perhettä, enkä tuollaisessa tilanteessa halua taistella vaan luovuin sen toisen naisen hyväksi. Näin omalla sydämelläni on suurempi rauha ja parempi omatunto. Nykyiseen mieheeni olen sitoutunut koko sydämestäni loppuelämäkseni, jos se on hänen toiveensa. Mutta en tietenkään voi pakottaa häntä. Mutta luonnoltani olen hyvin uskonnollinen ihminen, jopa vanhoillinen, mutta minulle uskonto ja uskonnollinen sitoutuminen merkitsee muutakin kuin lain kirjainta. Minulle avoliitto on psyykkisesti ja omantunnon mukaan aivan yhtä pitävä ja vaativa kuin aviolitto. En ota asiaa kevyesti. En myöskään katkaise suhdetta ihan kevein perustein. Siihen olisi oltava todella pätevä syy kuten varmuus siitä, että toinen pettää tms. tai tietenkin se, että toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole minun vallassani pakottaa toista jatkamaan suhdetta. Mutta on eräs asia, johon uskonnollisuuteni velvoittaa minua: aborttia en voi tehdä muussa kuin siinä tapauksessa, että itse olisin varmuudella kuolemanvaarassa (en oman kuolemanvaarani vuoksi vaan koska silloin riistäisin äidin jo olemassaolevilta lapsiltani). Näin minulla on lapseni, vaikka toinen mieheni vaati aborttia ja nykyinen mieheni olisi toivonut minun silloin tekevän abortin. Tämä on minun ristini, jonka kannan uskoni vuoksi hyvillä mielin.

    Kuulostaa pahasti siltä että olet valmis sitoutumaan, vaikka mies pitäisi sinua pelkkänä sivusuhteena. On ihan selvää, että mies ei ole sitoutunut sinuun tai lapseesi. On julmaa lastasi kohtaan pitää hänen elämässään tuollaista "miestä", joka ei piittaa. Miehelle sopii varmaan hyvin sinun sitoutumisesi häneen ilman että hänen tarvitsee sitoutua sinuun. Et sinä tältä mieheltä välttämättä tule koskaan kuulemaan, että hän haluaa erota. Hänellähän on pullat hyvin uunissa, jos sinä suostut tuollaiseen pöyristyttävään järjestelyyn, jota aiemmassa viestissäsi kuvailit. Osoitahan nyt vähän ryhtiä & itsekunnioitusta ja ota vastuu omasta ja lapsesi elämästä vakavasti.

    Äänestä

  • ap- kirjoitti:

    No ensimmäistä avioliittoa harkitsimme ex-mieheni kanssa kyllä useamman vuoden, mutta kuka olisi tiennyt että vuosien jälkeen liitto kuitenkin ajautuu pettämiseen? Nykyinen mieheni ei ole tietääkseni pettänyt minua koskaan.

    Omassa vuokrahuoneessa varmasti pettää ,eiköhän sillä ole jo valmiiksi katsottuna toinen nainen.

    Äänestä

  • toinen nainen ? kirjoitti:

    Omassa vuokrahuoneessa varmasti pettää ,eiköhän sillä ole jo valmiiksi katsottuna toinen nainen.

    Eikä petä! Kauheata, miten likainen mielikuvitus sinulla onkaan. Mieshän vain istuu vuokrahuoneen hämärässä kädet sylissä ja ikävöi kauheasti perhettään. Ahkerasti opiskelee ja kauniisti selibaattia siellä viettelee hän. Ei ole misujen vikittelyt mielessä tai muut tuhmuudet, vain rakas perhe, josta näin sydäntä riipaisevasti nyt joutuu erossa olemaan.

    Äänestä

  • ap- kirjoitti:

    No ensimmäistä avioliittoa harkitsimme ex-mieheni kanssa kyllä useamman vuoden, mutta kuka olisi tiennyt että vuosien jälkeen liitto kuitenkin ajautuu pettämiseen? Nykyinen mieheni ei ole tietääkseni pettänyt minua koskaan.

    et vastannut mistä maista miehet olivat. minua ainakin kiinnostaa kovasti.

    Äänestä

  • Ei! kirjoitti:

    Eikä petä! Kauheata, miten likainen mielikuvitus sinulla onkaan. Mieshän vain istuu vuokrahuoneen hämärässä kädet sylissä ja ikävöi kauheasti perhettään. Ahkerasti opiskelee ja kauniisti selibaattia siellä viettelee hän. Ei ole misujen vikittelyt mielessä tai muut tuhmuudet, vain rakas perhe, josta näin sydäntä riipaisevasti nyt joutuu erossa olemaan.

    hehehe :D

    Äänestä

  • ap-- kirjoitti:

    No ulkopuolisen mielestä asia voi olla noin yksinkertainen, etten ole vakavasti otettava ihminen, mutta itselleni asia näyttäytyy aivan toisella tavalla. Elin pitkän avioliiton jonka aikana totesin olevani 100% uskollinen luonne. Ei tulisi mieleenkään pettää tai rikkoa suhdetta, johon on sitoutunut. Mutta en tietenkään voinut estää miehen jatkamasta elämäänsä toisen kanssa. Se oli hänen valintansa. Toisen suhteeni lopetin kyllä omasta tahdostani, koska huomasin, että miehellä oli yhtä aikaa kaksi naista/perhettä, enkä tuollaisessa tilanteessa halua taistella vaan luovuin sen toisen naisen hyväksi. Näin omalla sydämelläni on suurempi rauha ja parempi omatunto. Nykyiseen mieheeni olen sitoutunut koko sydämestäni loppuelämäkseni, jos se on hänen toiveensa. Mutta en tietenkään voi pakottaa häntä. Mutta luonnoltani olen hyvin uskonnollinen ihminen, jopa vanhoillinen, mutta minulle uskonto ja uskonnollinen sitoutuminen merkitsee muutakin kuin lain kirjainta. Minulle avoliitto on psyykkisesti ja omantunnon mukaan aivan yhtä pitävä ja vaativa kuin aviolitto. En ota asiaa kevyesti. En myöskään katkaise suhdetta ihan kevein perustein. Siihen olisi oltava todella pätevä syy kuten varmuus siitä, että toinen pettää tms. tai tietenkin se, että toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole minun vallassani pakottaa toista jatkamaan suhdetta. Mutta on eräs asia, johon uskonnollisuuteni velvoittaa minua: aborttia en voi tehdä muussa kuin siinä tapauksessa, että itse olisin varmuudella kuolemanvaarassa (en oman kuolemanvaarani vuoksi vaan koska silloin riistäisin äidin jo olemassaolevilta lapsiltani). Näin minulla on lapseni, vaikka toinen mieheni vaati aborttia ja nykyinen mieheni olisi toivonut minun silloin tekevän abortin. Tämä on minun ristini, jonka kannan uskoni vuoksi hyvillä mielin.

    Miehesi on siis toivonut, että olisit tehnyt abortin? Hän näemmä välittää lapsestasi todella paljon!

    Äänestä

Anna miehen mennä! Selkeästikään ei ole valmis perhe-elämään. Opiskelut tai suku ovat verukkeita sille, että saa viettää vapaata elämää ilman sitoumuksia sinuun tai lapseen nähden. Lapseni isä ei suosutunut muuttamaan meidän kanssamme asumaan tai ottamaan vastuuta mistään kun lapsi syntyi. Oli verukkeena työajat. Nyt neljän vuoden (!) jälkeen haluaisi kovasti olla perhettä ja muuttaa meidän luoksemme asumaan. Too bad, olen kihloissa ja asumme tuleva aviomieheni kanssa yhdessä . Juna meni jo!

Äänestä

Vaikutat erittäin kiltiltä ja mukautuvalta ihmiseltä. Otat toisen tarpeet huomioon, mutta unohdat omasi. Jos miehesi todellakin haluaa irtiottoa perheestä, niin se on askel siihen lopulliseen eroon.
Luulisin, että miehesi perusteet ovat niin vankat, että hän tulee joka tapauksessa eroamaan sinusta. Hänet on kasvatettu siihen malliin, että hänen naisensa on vain hänen eikä hänellä voi olla lapsia muiden miesten kanssa.
Sinuna sanoisin miehelle hyvästit, ja ottaisin vanhemmuuden koko vastuun omille hartioille. Ei tuollaiset miehet muuta kun särkevät perhe-elämää, joten jo lastenkin takia älä enää ota miehiä luoksesi asumaan.
En halua moralisoida, ja varmaan kaipaat todella paljon sitä toista aikuista lapsiperheen arkea jakamaan. Harmi vaan ettei kaikki ole niin yksinkertaista, ja vaikka kuinka hyvää uskoisit ihmisestä, niin sinua käytetään hyväksi.

Äänestä
  • Minun mielestäni ei voi tuolla lailla sanoa kelleen, että on pakko elää elämänsä yksin, kun on lapset. Ei kaikkia ole tarkoitettu elämään yksin. Toinen tarvitsee läheisyyttä enemmän kuin toinen. Uskon, että vähitellen itse ainakin kuihtuisin pois, jos koskaan en saisi läheisyyttä toiselta aikuiselta.

    Äänestä

  • dfjasälk kirjoitti:

    Minun mielestäni ei voi tuolla lailla sanoa kelleen, että on pakko elää elämänsä yksin, kun on lapset. Ei kaikkia ole tarkoitettu elämään yksin. Toinen tarvitsee läheisyyttä enemmän kuin toinen. Uskon, että vähitellen itse ainakin kuihtuisin pois, jos koskaan en saisi läheisyyttä toiselta aikuiselta.

    ei tietenkään ole pakko elää elämäänsä yksin jos on lapsia, mutta on pakko asettaa enemmän kriteereitä tulevalle kumppanille.

    jos ei löydä niitä vähimmäiskriteereitä edustavaa miestä kannattaa elää jonkin aikaa yksin ja kehittää itseään (ulkonäöllisesti, luonteellisesti jne) siihen suuntaan, että joku potentiaalinen henkilö saattaisi löytyä.

    Äänestä

Heitä ukko pellolle ja keskity elämään lastesi kanssa normaalia elämää!
Johan lapsetkin kärsivät, kun roikut miehessä, joka ei todellakaan sinusta ja perheestä välitä.
Koetahan kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi - jo lastenkin tähden.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-minä vaan- kirjoitti:

Miten te toiset naiset suhtautuisitte asiaan: Avomieheni aikoo vuokrata itselleen asunnon, että pääsisi omaan rauhaan niin tarvitessaan pakoon lapsiperhe-elämää, ainakin opintojen ajaksi. Tulee kotiimme sitten kun siltä tuntuu, ehkä viikonloppuisin. Tämä järjestely myös mahdollistaa hänelle sukulaisten kutsumisen, ettei tarvitse suvulle paljastaa avoliittoamme.
Avomieheni mielestä tämä ei ole mikään big deal, mutta minun sydämeni on aivan murtunut, en kykene nukkumaan kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu