Olen seurustellut vuoden itseäni jonkun verran vanhemman miehen kanssa. Tavatessamme minulla oli hyvä itsetunto ja sitä pönkitti entisestään mieheni avoin ihailu ja innostus. Noin puolen vuoden ajan olemme käytännössä asuneet saman katon alla ja nykyään suhdettamme varjostaa ainainen nahistelu ja ilkeily.
Miehelläni on ollut työstressiä, josta luulen kaiken alkaneen. Hän alkoi purkaa kaiken minuun, valittaa pienistä asioista, lopetti hellyyden antamisen ja lopulta myös seksissä oli kuukauden tauko. Tämä murensi pala palalta oman itsetuntoni ja lopulta myös minä aloin purkaa pahaa oloani mieheeni.
Itse harrastaisin seksiä vaikka joka päivä. Nykyään seksiä on noin kerran viikossa (joskus harvemmin) johon minä olen tehnyt aina aloitteen. Minä annan suuseksiä, koskettelen ja pidän huolen mieheni nautinnosta. Hänen puoleltaan esileikistä saa enää vain haaveilla, "pelkkään" yhdyntään on tyytyminen ja sekin tuntuu olevan pakkopullaa. Olen kaunis ja normaalikroppainen nuorempi nainen, seksuaalisesti halukas ja tekisin mitä vain, että saisin parisuhteeni ja seksielämäni kuntoon.
Oravanpyörä syntyy kun mieheni purkaa kiukkunsa minuun, minä turhaudun, loukkaannun, jolloin olen ajoittain erittäin paha suustani.. Lepyn helposti, mutta mieheni ei ja tällöin ei myöskään hellyyttä/seksiä heru.
Pakko purkaa jonnekin.. Samantapaisia kokemuksia? Kuinka niistä on selvitty? Ehkäpä taikatemppu, jolla kaikki olisi taas hyvin?
Miehelläni on ollut työstressiä, josta luulen kaiken alkaneen. Hän alkoi purkaa kaiken minuun, valittaa pienistä asioista, lopetti hellyyden antamisen ja lopulta myös seksissä oli kuukauden tauko. Tämä murensi pala palalta oman itsetuntoni ja lopulta myös minä aloin purkaa pahaa oloani mieheeni.
Itse harrastaisin seksiä vaikka joka päivä. Nykyään seksiä on noin kerran viikossa (joskus harvemmin) johon minä olen tehnyt aina aloitteen. Minä annan suuseksiä, koskettelen ja pidän huolen mieheni nautinnosta. Hänen puoleltaan esileikistä saa enää vain haaveilla, "pelkkään" yhdyntään on tyytyminen ja sekin tuntuu olevan pakkopullaa. Olen kaunis ja normaalikroppainen nuorempi nainen, seksuaalisesti halukas ja tekisin mitä vain, että saisin parisuhteeni ja seksielämäni kuntoon.
Oravanpyörä syntyy kun mieheni purkaa kiukkunsa minuun, minä turhaudun, loukkaannun, jolloin olen ajoittain erittäin paha suustani.. Lepyn helposti, mutta mieheni ei ja tällöin ei myöskään hellyyttä/seksiä heru.
Pakko purkaa jonnekin.. Samantapaisia kokemuksia? Kuinka niistä on selvitty? Ehkäpä taikatemppu, jolla kaikki olisi taas hyvin?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lisäksi suhdettamme vaivaa miehen puhumattomuus. Itse pystyn puhumaan vaikeistakin asioista (eihän se tietenkään helppoa kenellekään ole), mutta vaikka kuinka asiallisesti koittaisin ottaa asiat käsittelyyn, esittää kysymyksiä ja kuunnella, on mieheltäni turha odottaa rakentavaa keskustelua.
Hän on myöntänyt, että puhuminen on hänelle vaikeaa ja hyvinä hetkinä luvannut koittaa opetella ajatusten purkamiseen sanallisesti.. Hyvinä hetkinä siis (tässä onnistumatta).. Väittää rakastavansa kysyttäessä, mutta käytös kertoo jotain muuta. En tunne riittäväni hänelle ja tunne on ilmeisen molemminpuoleinen, vaikka minä kerron sanallisestikin hänelle rakastavani.
Ja jottei ongelma olisi liian yksinkertainen, varjostaa elämäämme myös miehen alkoholitottumukset.. Miehen mielestä on normaalia ottaa arkipäivinä 1-2 kaljaa (joskus ilmankin) ja vkl/lomina tissutella päivät pitkät (jos ei ole autoilua tiedossa), joka yleensä päättyy kunnon humalaan. Tästä on puhuttu kumpaakin miellyttävää lopputulosta saavuttamatta. Miehen mielestä hänellä ei ole ongelmaa, mutta mielestäni ongelma on, jos ei pysty ilman alkoholia olemaan/vähentämään, vaikka parisuhde on rakoillut sen takia koko yhdessäolon ajan.
Kirjoituksesi perustella elämäsi on melko tyhjä ja haet tuolla seksillä siihen täytettä. Voin sanoa sinulle että ero tulee, jollet muuta toimintaasi. sinun tulee ihan itse löytää muuta elämääsi, jotta et tuhoa liittoasi.
Ensin sinun täytyy yrittää saada oman sukupuolen tuttavia ja ystävi ja olla kiinnostunut erilaisista asioista. Mieti mikä kiinnostaa käsityöt, jumpat, yhteiskunnaliset asiat.
Etsi marttakerhio johon voit liittya. tai mene lähimpään jumppapaikkaan, tai sitten jopa kuuntelemaan luentoja, joita näet lehdessä ilmoitettavan. Näin löydät samoista asioista kiinnostuneita ja pian sinulla on elämässä muutakin kuin tyhjää.
Itse olen aina ollut aktiivinen lapsesta saakka, ensin pyhäköulu, sitten nuoriseura, 4-H ja martoissakin olin, urheiluseuroissa , yhteiskunnalisessa naisjärjestössä, kansalaisopistolla kursseja olen käynyt erialisia. Näissä yhdistyksissä olen ollut mukana hallitustyöskentelyssä. Lasten ollessa pieniä, olivat usein mukana. Uimahaliissa tapaa myös kivoja ihmisiä.
Ole kiinnostunut ympärilläsi olevista asioista, le vaikka kieliä saat aina nostettua itsetuntoasi.
Työssä hakeuduin aina eteenpäin jos oli mahdollista päästä kursseille näin sain lisää koulutusta erilaisiin tehtäviin, tietokoneiden tulessa olin yhteyshenkilö, joka sai opin käyttää koneita, jopa hieman korjata niitä, samoin kävin ammattikorkeassa työn hessa tutkinnon, tiedän että pärjään, elämäni ei roiku kenenkään miehen ajatuksista tai teoista. Puolison kanssa olemme eläneet ihan tyhjänpäiväisiä riitoja, emme tietenkään ole aina samaa mieltä, mutta kinastelemme muusta kuin parisuhteesta, sillä se on sujunut kun on ollut näitä muita juttuja elämässä mukana. Olemme saaneet säästettyä hieman varojakin ja emme roiku velkahirressa, tämä kiinnostus muutakin elämää kohtaan on ollut monesti avuksi. Emme ole eläneet silmälaput silmillä, tiedämme kyllä mitä baareissa tapahtuu, ei kiinnosta todellakaan baariihmiset.
Miksi pitää muuttaa yhteen heti tutustumisen jälkeen? Nytkin, jos olisitte malttaneet seurustella edes vuoden-pari, olisit ehtinyt huomata em.asiat ja miettiä haluatko ryhtyä rakentamaan tulevaisuutta äkäisen tissuttelijan kanssa, joka on huono seksissä.
Ei miehen käytöstä mikään työstressi ole muuttanut. Hän sai pimpsan saman katon alle, saa sitä halutessaan ilman vaivaa, luultavasti huolehdit myös siivouksesta ja ruuanlaitosta (mikä saattaa olla hänelle vielä tärkeämpää), joten hänen ei tarvitse vaivautua puhumaan eikä hellimään.
Minulla on ihania samaa sukupuolta olevia ystäviä ja nautin heidän seurastaan. En ole yhteiskunnallisesti aktiivinen ihminen, enkä tule sitä koskaan olemaankaan. Nautin lenkkeilystä ja päivät vielä opiskelen. Minulla on muutakin elämää kuin mieheni, mutta mieheni kanssa vietetty aika kaipaisi kipeästi sitä fiksausta. Tahdon taas tunteen siitä, että mieheni haluaa (juuri) minut. Olen ihminen, joka antaa parisuhteelle ja seksuaalisuudelle suuren painoarvon - muuta elämää kuitenkaan unohtamatta.
Minulla on vielä oma kämppä, emme siis asu virallisesti yhdessä, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ kyllä, kun kumpikaan ei tahdo erilläänkään olla. Yhteenmuutosta on puhuttu, mutta ongelmien ollessa näin suuria, en ole siihen ollut suostuvainen.
Kotiorja en miehelleni ole. Siivoan jos huomaan, että minulla siihen enemmän aikaa on, mutta pidän myös huolen, että mies osallistuu - vaikka olisi kuinka paha työstressi.
Vai pimpsa saman katon alla.. Hiukan katkeransuloisesti hymyilyttää.. kun ei se pimpsa tunnu kiinnostavan.. :).
Aikamoinen harha naisilla tuo, "mieheni haluaa (juuri) minut".
Kun ihan totta puhutaan niin terveet äijät haluaa kaikkia kauniita naaraita, ei vain sitä yhtä.
Noin vähän aikaa yhdessä, tuolloin seksielämänne pitäisi olla parhaimmillaan.
Tahtoo sanoa sitä että jatkossa seuraa vakavia ongelmia.
Myös terveet naarat haluavat muita silmäänsä miellyttäviä miehiä kuin omaansa, KYLLÄ. Omalla kohdallani rakastuneena pystyn kuitenkin olemaan uskollinen ja antamaan huomion rakastetulleni niin, että hän tuntee olevansa TÄRKEIN. Tätä odotan myös mieheltäni.
Jatkon vakavia ongelmia myös pelkään.. Samaa mieltä, että seksielämän ei kuuluisi vielä hiipua (jos koskaan). Ratkaisemattomat ristiriidat kuitenkin syövät välejämme, eikä seksi miehelleni siksi maistu. Olen kyselemällä saanut selville, että olen saanut hänen itsetuntonsa laskemaan ja "latistanut" häntä haukkumisellani (molemminpuoleinen vaiva).
Tiedän tarvitsevani lisää kärsivällisyyttä, enkä saisi mennä henkilökohtaisuuksiin vaikka kuinka tuntisin itseni loukatuksi, kysymys kuuluukin: kuinka siinä onnistua?
Osaan pyytää anteeksi ilkeilyäni (toisin kuin mieheni..), mutta mies ei vaan tahdo unohtaa sanojani, vaikka koitan selittää sanoneeni ne itse loukattuna.
Joka päivä teen itselleni lupauksen, etten lähde kiukutteluun mukaan.. Kun se hetki koittaa, jaksan hetken ja pimahdan taas..
Ei sitä toisen paskamaista käytöstä voi oman turhautuneisuuden lisäksi mitenkään kestää pimahtamatta, eikä pitäisikään. Varo väkivaltaa, mitä miehesi voi kohdentaa sinuun kun haluaa saada sinut hiljaiseksi. Nimimerkillä kokemusta on entisestä suhteesta.
Miksi otat suihin mieheltäsi jos se purkaa kaiken kiukkunsa sinuun. työ stressi ei ole syy alistaa sua ja kiukutella sinulle?
Suihinottoa en alistamisena koe. Mieheni ei ole kuulemma koskaan edes pitänyt suihinotoista erityisemmin, mutta se on keino, jolla saan hänet useimmiten harrastamaan seksiä kanssani.
Monesti olen päättänyt odottaa mieheni aloitetta, mutta kroppa ei jaksa odottaa. En myöskään kaipaa seksiä PELKÄSTÄÄN seksin takia, vaan sen yhteyden joka siitä seuraa. Kun kaipaan kumppaniani, kaipaan myös seksiä hänen kanssaan (ja toisinpäin).
Sitä tässä yritänkin ratkaista, kuinka saisin miehen tajuamaan, etten kestä kaikkea ja että myös hänen käytöksensä vaikuttaa minuun?
Taannoin ehdotin suoraan jos yritettäisiin keskittyä tietoisesti niihin piirteisiin toisessa jotka miellyttää, josko niin päästäisiin pois tästä oravanpyörästä. Tuloksia odotellessa..
Suhteenne kuulostaa vaikealta. Mielestäni hyvän suhteen pitäisi olla helpompi. Tarpeiden pitäisi paremmin kohdata esim. seksin suhteen. Mieti kannattaako jatkaa. Toisaalta mitään aivan ihanteellista harvoin löytää ja kompromisseja tarvitaan. Kuulostele itseäsi, oletko onnellinen.
Hän saa sinut ottamaan häneltä suihin, tekemään mitä vain jotta saisit seksiä häneltä, hän kokee vallan tunnetta siinä. Jos selvä puhe ei auta tai toinen ei edes halua ikinä puhua, voiko silloin enää mitään tehdäkään? Hyvä ensimmäinen askel tässä nyt on se, että sinä olet huomannut, ettei kaikki olekaan ihan ok.
Älä anna kaikkeasi toiselle, jos hän murentaa sinua siitä hyvästä lisää.
Näin miehenä sanon et kun muu elämä on kunnossa niin seksikin sujuu kuin itsestään ja silloin seksi on hyvää molemmille. Tyä stressi ei kuitenkaan saa olla syy et kiukuttelee sulle ja purkaa sulle tuntojaan. Olet kuitenkin siinä lähin jolle sitä voi purkaa. Onko miehelläs jotain harrastusksia niin saisi sen kautta työn unohtumaan.? Pitää vaan puhuu asioista ja sun pitää sanoa sille että ei pura kiukkuaan sinuun. et sinä ole mikään seinä jota voi potkia jos työssä menee huonosti. Työ ja parisuhde pitää pitää erillään, muuten suhde kärsii ja lopulta loppuu.
Ihana saada asiallinen miehen näkökanta! Kaiken tuonhan periaatteessa tiedän myös itse, mutta alkaa myös välillä epäilyttää omat ajatukset.
Mieheni on epäsuorasti siis sanonut, ettei voi harrastaa seksiä, jos haukun häntä jatkuvasti. Itse taas en pysty olemaan haukkumatta, jos minuun puretaan kaikki mahdollinen..
Mies harrastaa kerran viikossa tunnin hikiliikuntaa. Muuten viihtyy mieluummin tölkki kädessä.
Itse olen sitä mieltä, että pystyisin lopettamaan tunteenpurkaukset samantien, jos en jatkuvasti joutuisi nielemään niin paljon toisen painolastia.
Sanonut olen enemmän kuin kerran, etten moista jaksa. Pari päivää voi mennä paremmin (tuntuu että mies oikeasti yrittää) ja sitten palataan taas samaan.
Lopeta haukkuminen, jos se on este seksille. Katso saako muutosta aikaan. Jos tekee mieli haukkua, puraise kieleen.
Mutta jotenkin tulee olo että olet jo päättänyt lopettaa suhteen muutenkin...
Millä kaikilla keinoin hän purkaa pahaa oloaan sinuun?
Itseäni kuulostelemalla ja olemalla rehellinen, en ole onnellinen. Rakastan kuitenkin miestäni ja kokisin eron äärettömän musertavana. Monesti eroa mietin.. Mieluummin vain lopettaisin riitelyn ja olisin taas rakastettu rakastunut.
Rakastatko oikeasti miestäsi vai mielikuvaa siitä, minkälainen miehesi oli suhteen alussa tai minkälainen toivoisit hänen olevan? Se hyvä, mitä teillä oli suhteen alussa, saattoi olla vain sitä alkuhuumaa, kun toisen huonot puolet ja arki eivät olleet ehtineet vielä mukaan kuvioihin. Niihin alun tunnelmiin ei välttämättä ole enää koskaan paluuta.
Molemminpuolinen kunnioitus on onnellisen parisuhteen perusta ja se teiltä näyttää puuttuvan. Jatkuva molemminpuolinen toisen loukkaaminen (olkoonkin tarkoituksetonta) murentaa sitä, ja silloin koko perusta hyvältä parisuhteelta katoaa.
Kuvaamasi ongelmat eivät kuulu noin tuoreeseen suhteeseen. Kertomasi perusteella en näe suhteellanne tulevaisuutta, ellet ehdoin tahdoin halua kitua huonossa suhteessa. Esim. miehesi alkoholinkäyttöä et voi rajoittaa hänen puolestaan, sen pitää lähteä hänestä itsestään. Et myöskään väkisin saa häntä ihailemaan sinua tai osoittamaan rakkautta sinua kohtaan haluamallasi tavalla. Sinuna irrottautuisin huonosta suhteesta ja etsisin onnen muualta.
Mieti asiaa, että mitä jos saisitkin miehen, joka arvostaisi sinua, haluaisi sinua, rakastaisi sinua ja tekisi sinun eteesi asioita? :)
Tänään hyvä ilta kun asiallisesti huomauttelin turhan kiukkuilun alkaessa. Mies lupasi yrittää. Kieltäni purin, purin ja purin, kunnes pienestä asiasta lopulta murenin ja lopulta tulin sohvalle "nukkumaan".
Kuinka pitää itsensä kasassa ja olla miehen mielestä haluttava, kun itsetunto on niin pohjalukemissa, ettei enää itsekään arvosta itseään, vaikka "periaatteessa" tietää olevansa haluttava nainen..
Kai itsekin tiedän tämän suhteen päättyvän eroon.. Mies on ensimmäinen RAKKAUTENI, enkä hevillä päästä irti, ajatuskin sattuu enemmän kuin uskon kestäväni.. Niin kauan kuin suhteeseen jään, voin syyttää vain itseäni ja avautua kokemuksistani muualle.
Niin sokeasti toivoin/toivon muutoksen vielä tulevan ja keskinäisen kunnioituksen ja intohimon suhteeseemme palaavan.
Ymmärrän kyllä tunteesi. Ei ihmissuhteesta ole helppoa päästää irti, huonommastakaan. Varsinkaan siitä ensimmäisestä tärkestä, kun ei tiedä paremmasta. Jos ihmissuhteen lopettaminen kävisi tuosta vaan, eikä tuntuisi missään, niin olisi varmaan aika pinnallinen ja tunteeton ihminen. Tärkeintä on, että tunnistaa ne omat rajansa, kuinka paljon on valmis kestämään ja kuinka kauan yrittämään. Kyllä sitä sitten itse tietää, kun on aika lähteä (vaikka toisaalta on paljon sellaisiakin naisia, jotka kituvat väkivaltaisen miehen kanssa vuosikymmeniä, vaikka paras olisi ollut lähteä jo ajat sitten, mutta se on taas toinen stoori...).
Itse erosin lasteni isästä 8 vuoden suhteen jälkeen, kun minulla tuli raja vastaan hänen alkoholinkäyttönsä sietämisessä. Molemminpuolinen kunnioitus oli suhteestamme hävinnyt jo ajat sitten, ja ihmeitä olisi täytynyt tapahtua, että kunnioituksen palaaminen ja normaalin suhteen saavuttaminen olisi kohdallamme ollut mahdollista. Lopulta sitten erosimme yhteisymmärryksessä, mikä oli paras mahdollinen ratkaisu kohdallamme. Molemmille.
Olisko narsisti. Osaa aina kääntää syyn sun niskaasi. Ja saa sulle pahan olon ja pistää sut silti miellyttää sitä. Sinussa ei ole vikaa.
Luepa netistä narsismista ja Oletko narsistin uhri -artikkeleita.
Oon ite ollu narsistin uhri. Mm. kaikki tommoset jutut siihen kuulu. Niin ja just se, että alussa oikeen toinen pönkittää itsetuntoa...
Haukkuuko miehesi sinua? Mollaako hän tekemisiäsi? Esittääkö hän suuremmassa seurassa tai vaikka kavereiden kanssa erilaista?
Pahaa oloaan mieheni purkaa nalkuttamalla minulle melko turhanpäiväisistä asioista. Heti kotiin tultuaan hän saattaa valittaa kun en ole siivonnut, vaikka minulla olisi ollut aikaa. Totuushan kuitenkin on se, että minä siivoan enemmän (koska minulla on aikaa), mutta sitä en siedä, ettei omia jälkiään korjata. Mikä sen turhauttavampaa kuin aina uudestaan laittaa paikat tiptop ja huomata, ettei toinen tee asian eteen mitään?
Mieheni on myöskin vaikea vastaanottaa fyysisiä hellyydenosoituksia ja antaa niitä itse vain jos on loukannut minua pahasti tai on humalassa. Kun minä taas olen iloinen oma itseni, voi minut huoletta torjua ja jatkaa mökötystä.
En ole ikinä ajatellut, että mieheni voisi olla narsisti. Toki yhteneväisiä piirteitä löytyy, kun nyt aiheeseen paneuduin, muttei hän ole ainakaan narsisti pahimmasta päästä. Tosin minä en myöskään kaikesta huolimatta ole tyypillinen narsistin uhri, vaan omaan erittäin vahvat omat mielipiteet ja otamme yhteen usein, koska osaan sanoa vastaan. Rakastuminen ja välittäminen on tehnyt minusta heikon ja vahvasta luonteestani huolimatta minulla ei ole voimia/tahtoa vielä lähteä/luovuttaa.
Haaveillut olen miehestä joka oikeasti arvostaisi ja rakastaisi, näyttäisi sen ja minä saisin näyttää hänelle ilman jatkuvaa pelkoa torjutuksi tulemisesta. Nykyinen mieheni vain on ensimmäinen mies, joka on saanut minut asettumaan aloilleni (ennen olin sitoutumiskammoinen) ja tällaisen miehen jättäminen tuntuu vaikealta.
Taannoin juhlinnan humussa kävi myös ilmi, että mieheni on viillellyt itseään. En tarkkaan tiedä kuinka kauan teosta on (2-5 vuotta uskoisin), mutta syynä oli ilmeisesti suhteen päättyminen. Asia järkyttää minua jonkun verran, koska olen aina pitänyt miestäni järkiperäisenä ihmisenä, enkä olisi uskonut hänen ikimaailmassa moiseen "sortuvan". Jäljet ovat melko pieniä, mutta nyt kun osaa katsoa, selvästi huomattavissa. Mieheni jopa kielsi aluksi asian ja nyt kieltäytyy vain puhumasta, kun tahtoisin hänen omasta suustaan kuulla, miksi ja kuinka kauan sitten? Tuntuu pahalta, ettei hän ole minulle voinut kertoa tapahtuneesta. Toisaalta, eihän hän muutenkaan tunteistaan ole pahemmin puhunut.
En tarkoita, että jään hänen luokseen vain, koska viiltely järkytti minua, mutta toki se nosti taas uuden pelon aiheelliseksi: mitä jos hänet jätän, sortuuko minulle rakas ihminen taas satuttamaan itseään?
Toisaalta en sääli yhtään, koska mahdollinen lähtöni on täysin mieheni syytä, sammumaton rakkaus ja välittäminen vain tekee kaikesta vaikeampaa.