Mylvivät isänmaalliset peräkammarin pojat

Heh, Päällikkö Mäki-Ketelä se taas jaksaa irvailla hommareinojen ja muiden kämyääliöiden kustannuksella:

"Katselin joulunpyhinä erästä luontodokumenttia, jonka aiheena olivat saksanhirvet. Erityisesti tämä kohta selostuksesta jäi mieleeni:

(...) saksanhirvinaarasta kiinnostavat eniten urokset, jotka mylvivät kovimmin ja tiheimmin".

Jostain syystä mieleeni pläjähti, että onkohan hommapojat nähneet saman dokkarin ja ymmärtäneet asian jotenkin väärin. On jäänyt esim. tuo sana "saksanhirvi" kuulematta.

Pitäisikö jonkun käydä kertomassa Hommafoorumilla, että ylläoleva ei valitettavasti päde ihmisnaaraisiin? Joutuvat raukat muuten olemaan jatkossakin ilman."

http://todellisuus.org/index.php?topic=1658.msg44398#msg44398
7156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun Suuri Unelma toteutuu, Leirihallinnon Elimillä on antaa Mäki-Ketelälle korkeintaan kovennetun kurin leirin suohautojen kaivuun työprikaatin päällikkyys. Ja kun ne haudat on saatu valmiiksi... Niinpä niin!

Äänestä
  • Eipä tekisi soiden kuokkiminen pahaa monelle plösönaamaiselle, ylipainoiselle, esi-isiensä raavaasta talonpoikaisrodusta kokonaan huonontuneelle maahanmuuttokriitikolle. Päällikkö sitä vastoin on nykyisin hoikka ja vetreä kuin mikä. Se pulleampi olemus ja turvonnut naama oli vain kämyskeneen soluttautumista varten. Nostan hattua Päällikölle siitä hyvästä että hän suostui rumentamaan itsensä moiseen ulkoiseen kuntoon vain saadakseen työtehtävänsä hoidettua kunnialla loppuun saakka. Mahtoi tietysti myös se kaikki kanssakäyminen öyhöttävien reinojen kanssa olla aika vastenmielistä puuhaa.

    Äänestä

  • Päällikön konstit kirjoitti:

    Eipä tekisi soiden kuokkiminen pahaa monelle plösönaamaiselle, ylipainoiselle, esi-isiensä raavaasta talonpoikaisrodusta kokonaan huonontuneelle maahanmuuttokriitikolle. Päällikkö sitä vastoin on nykyisin hoikka ja vetreä kuin mikä. Se pulleampi olemus ja turvonnut naama oli vain kämyskeneen soluttautumista varten. Nostan hattua Päällikölle siitä hyvästä että hän suostui rumentamaan itsensä moiseen ulkoiseen kuntoon vain saadakseen työtehtävänsä hoidettua kunnialla loppuun saakka. Mahtoi tietysti myös se kaikki kanssakäyminen öyhöttävien reinojen kanssa olla aika vastenmielistä puuhaa.

    Päällikkö itse kertoi taannoisessa SUPO-raportissaan, että kyseinen peiteoperaatio oli henkisesti lamauttava, ahdistava ja masentava. Kuukausikaupalla pelkkää hommareinolaisen öyhötyksen kuuntelemista ja mukamas hyväksymistä.

    Päällikkö oli lähellä menettää uskonsa ihmiseen kokonaan. Mielenkiintoiseksi tämän tiedon tekee se, että Päälliköllä on kokemusta järjestäytyneeseen rikollisuuteen soluttautumisestakin. Esim. ihmis- ja huumekauppiaiden seura ei ole hänen mielestään läheskään niin vastenmielistä kuin öyhöttävien hommareinolaisten.

    Helppo uskoa.

    Äänestä

operatiivi Mäki-Ketku on?

Äänestä
  • Sekä Supon että Halla-ahon, arvelisin. Teki töitä kahden tahon laskuun yhtä aikaa. Ja piti sen lisäksi hauskaa kämyjen ja reinojen kustannuksella ihan omaksi huvikseen.

    Äänestä

Hehheh, sosiaalipsykologina Mäki-Ketelä tuntee ihmisen mielen. Sen turhamaisuuden, ilkeämielisyyden, heikkouden, haavoittuvuuden jne.

Koskahan Piällikkö pistää taas Hommaforumin tai jonkun muun rasistifoorumin totaalisen nurin? Raborttia? Reborthaasia?

Totaalista sotaa, sano.

Äänestä
  • "Koskahan Piällikkö pistää taas Hommaforumin tai jonkun muun rasistifoorumin totaalisen nurin?"

    Päällikkö nauttii voidessaan panna Miniluvin ja muut Homman moderaattorit hikoilemaan toden teolla. Raukat joutuvat päivystämään 24/7 ehtiäkseen poistamaan ajoissa pahimmat öyhötykset ja rikoslain piiriin kuuluvat viestit. Sillä Miniluv ja hommamodet tietävät, että Päällikkökin saattaa koko ajan olla kytiksellä ja pystyy mahdollisesti milloin tahansa käräyttämään hommareinot viranomaisille tai hakkeroimaan Homman alas silkkaa piruuttaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Möyryävät mölisijät kirjoitti:

Heh, Päällikkö Mäki-Ketelä se taas jaksaa irvailla hommareinojen ja muiden kämyääliöiden kustannuksella:

"Katselin joulunpyhinä erästä luontodokumenttia, jonka aiheena olivat saksanhirvet. Erityisesti tämä kohta selostuksesta jäi mieleeni:

(...) saksanhirvinaarasta kiinnostavat eniten urokset, jotka mylvivät kovimmin ja tiheimmin".

Jostain syystä mieleeni pläjähti, että onkohan hommapojat nähneet saman dokkarin ja ymmärtäneet asian jotenkin väärin. On jäänyt esim. tuo sana "saksanhirvi" kuulematta.

Pitäisikö jonkun käydä kertomassa Hommafoorumilla, että ylläoleva ei valitettavasti päde ihmisnaaraisiin? Joutuvat raukat muuten olemaan jatkossakin ilman."

http://todellisuus.org/index.php?topic=1658.msg44398#msg44398

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu