Miehen pituus

Keskustelufoorumeilla näkee aika usein lyhyiden miesten hakevan vahvistusta murtuneelle itsetunnolleen kyselemällä ovatko he tarpeeksi pitkiä. Tämän viestin tarkoitus ei ole yrittää pönkittää jälleen yhden lyhyen miehen itsetuntoa. Tarkoitus on vaan pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja siitä, kuinka raadollisena tällainen mies tämän asian kokee.

Mielestäni miehen ehdottomasti tärkein yksittäinen ominaisuus naismarkkinoilla on pituus. Itse olen 171cm ja näin lyhyenä jään auttamatta pitempien miesten varjoon – kirjaimellisesti.

Kerronpa kuitenkin deitti-ilmoituksen tavoin lisää itsestäni, jotta viestin mahdolliset lukijat saisivat paremman kokonaiskuvan viestin kirjoittajasta. Toivon ettei kukaan tulkitse mitään seuraavista leuhkimisena, koska se ei ole tarkoitus.

Ulkonäköä voisin kuvata kahdella esimerkillä. Taannoin Miamissa eräs nainen kysyi minulta, että olenko malli. Hiljattain keskusteltiin ihmissuhdeasioista erään naispuolisen tuttavani kanssa ja hän kommentoi ulkonäköäni seuraavasti: ”jos baarissa sinua katsoo niin ajattelee että onpa v**un hyvännäköinen mies, JA se myös tietää sen itse”.
Olen fyysisesti tiukassa kunnossa. Juoksen paljon ja harrastan muutenkin liikuntaa mm. pallopelejä ja salilla käyntiä.

Olen sosiaalinen, keskustelutaitoinen ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Huumonrintaju ja nokkeluus komiikassa on toisinaan vertaansa vailla. Osaan olla kohtelias ja huomaavainen mutten ole kuitenkaan mikään nössö. Itsevarmuutta, tulisuutta ja myös itsepäisyyttä tarvittaessa löytyy eli kynnysmattoa minusta ei saa eikä minun tarvitse katsoa ketään ylöspäin (muuten kuin fyysisesti). Olen täysin itsenäinen ja minulla on hyvä toimeentulo. Matkustelen paljon. Osaan pukeutua hyvin ja tyylikkäästi. Ammatiltani olen lääkäri. Toisinaan tulee mökkeiltyä ja käytyä pohjoisessa kalareissuilla. Muutenkin tykkään liikkua luonnossa ja nuotion sytyttäminen onnistuu. Olen jalat-maassa -tyyppiä ja elitistiset ihmiset saavat minut näkemään punaista. Olen eläinrakas. Tulen toimeen hyvin sukulaisten ja tuttavieni lasten kanssa. En tupakoi. Alkoholia käytän kohtuudella.

Minulla ei ole mitään tiettyjä kriteereitä, jotka naisen kuuluisi täyttää. Ulkonäöllä on merkitystä mutta mikään missi ei tarvitse olla. Jo se, että kantaa kehonsa itsevarmasti ja hymyilee tekee naisesta kauniin. Toki kemioiden täytyy myös kohdata. Naisen tulo- ja/tai koulutustasolla ei ole mitään merkitystä, jos Hän vaan on itsenäinen ja osaa huolehtia omista asioistaan.

Mielestäni siis voin sanoa, että pituutta lukuun ottamatta omat speksit pitäisi olla kunnossa eikä kriteerit naistenkaan suhteen ole mitkään liian mahdottomat. Silti olen päätynyt elämään elämääni yksin. Jos ”vastassa” on pitkä mies niin silloin noilla muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä. Ei edes silloin jos tällä pitkällä miehellä olisi muut ominaisuudet, sanotaan vaikka täysin päinvastaiset, kuin minulla.

Baareissa en enää käy, koska rehellisesti sanottuna siellä tulee paha mieli, kun naiset katsoo vaan niitä pitkiä miehiä. Eräänkin kerran yökerhossa porukassa tanssiessa pitkien kavereiden kanssa yksi tyttö työnsi minut siitä ringistä pois. Aika loukkaavaa. Entäpä voisiko nettideittailu tuottaa tulosta? Ei voi. Valtaosa naisista sielläkin hakee profiileissaan pitkiä miehiä. Näin myös, vaikka itse olisivat lyhyitä. Joskus toiveenkipinä syttyy hetkeksi vain sammuakseen, kun ilmoituksen 155cm pitkälle tytölle täytyy olla vähintään 175cm pitkä mies.

Tässäpä tulikin tekstiä kerrakseen ja tarkoitus oli siis vain pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja aiheesta. Tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai sympatiaa tai ylipäätään herättää keskustelua siitä, että onko tämän mittainen mies riittävän pitkä. Vastauksen jo tiedän.

Väärinkäytösten välttämiseksi tähdennän, että tämä on ainoa viesti jonka aion tähän nyt kirjoittaa enkä siis kommentoi jatkossa mitään.

Joka tapauksessa iloista uutta vuotta niin pitkille kuin lyhyillekin ihmisille.
412007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Et kerro ikääsi, mutta voin kertoa, että ikää ja kokemusta kun kertyy, niin tämäkin ulkonököpuoli menettää merkitystään naisilla ja miehilläkin ja ihmiset pystyvät kohtaamaan aidommin ja arvostavat niitä enemmän tärkeitä asioita. Harmi, että muuten niin hyvät vuodet saattavat mennä hukkaan sitä odotellessa?

Jos olisit vielä pitkä tuon kaiken kertomasi lisäksi, et olisi enää sinä, vaan se yksi ylitärkeä, naisia lakoava, aina parempaa etsivä miehenpuoli, jonka tarkoitus ei ole toiselle hyvää antaa vaan hyväksikäyttää...??

Uskon, että pystyt ymmärtämään naista ja hänen "puutteitaan" paremmin kuin keskivertomies? Ravintoloissa nyt aina on se alfojen ja prinsessojen kisailu meneillään. Siellä ei vaikutusta tee kukaan kovinkaan helposti.

Tulet vielä kelpaamaan hyvinkin! Jaksamista sitä ennen!

Äänestä
  • Onpas tosi lohduttavaa varmaan lyhyelle tai muuten kelpaamattamalle miehelle kuulla että sitten kun ikää kertyy niin naisista tulee fiksumpia.

    Eli kun on lihottu, hankittu lapsia ja naitu pitkin poikin pitkien tai muuten "parempien" miesten kanssa niin siten voi asettua aloilleen sen vähemmän vetoavan "hobitin" kanssa.

    Voi kuinka jhaloa!

    Äänestä

Mielestäni tämä aloitus ei juuri eronnut muista "olen lyhyt" keskusteluista muuta kuin että oli hieman laajemmin kirjoitettu.

Itse olen sinua lyhyempi mies ja minulla on aina ollut kaunis tyttöystävä, kun taas pidemmistä kavereista, joita ovat luonnollisesti miltei kaikki, on suuri osa yksin.

Baareissa en kylläkään ole ikinä edes yrittänyt naista iskeä, vaan ihan selvinpäin urheilun parista :)

Ainoa tilanne milloin huomaa olevansa keskivertoa lyhyempi on kun joku huonoitsetuntoinen pitempi tyyppi tulee siitä vitsailemaan tai urputtamaan muuten, mutta eihän niitä kannata vakavasti ottaa vaan laukoo samalla mitalla takaisin :D

Pituus on ongelma vain silloin kun teet siitä sellaisen.

Äänestä

Enpä usko, että pituus on ongelmasi. Ennemminkin se, ettet löydä tasoistasi naista - tässä ei oikeastaan ole merkitystä, luuletko vain itse ansaitsevasi parempaa vai oletko oikeasti niin hyvä kuin viestissäsi kuvailit. Varmasti kaltaisesi mies löytäisi rinnalleen montakin tavallisen näköistä, keskinkertaisesti koulutettua, ihan ok -luonnetta ja normaalilla älyllä varustettua naista - eri asia, kelpuutatko sellaisen rinnallesi. Ja ehkä monia naisia pelottaa oletettu erinomaisuutesi. Mutta niin tai näin, pituus ei mitenkään voi olla ratkaiseva tekijä siihen, miksi olet yksin.

Äänestä

Älä jauha paskaa. Ensinnäkään en usko, että antamasi kaikki tiedot ovat totta. Niiden ei tarvitsekaan olla totta. Naisia onnistumaan saamaan heikommillakin spekseillä. Nyt laitat saamattomuutesi pituuden (tai sen puutteen) piikkiin. Käytät pituuttasi vain tekosyynä.

On totta, että pitkillä miehillä on ceteris paribus keskimäärin paremmat mahdollisuudet naisten kanssa. Se ei tarkoita, etteikö lyhyillä miehillä olisi mahdollisuuksia. Olen saman pituinen kuin sinä ja tekstin perusteella paperilla paljon huonompi. Silti olen seurustellut pari kertaa pitkään ja tapaillut lyhyemmän aikaa useita kertoja.

Äänestä

Olen 170 cm pitkä nainen, joka EI pidä pitkistä miehistä. Toisaalta miehen pituus ei ole minulle mikään sellainen kriteeri - kumpaankaan suuntaan - , minkä perusteella sulkisin potentiaalisia kumppaniehdokkaita ulkopuolelle. Toisaalta pidän kyllä oloani epämukavana reippaasti yli 180-senttisen miehen kanssa, kun halatessa ja suudellessa seisaaltaan ollaan ihan eri tasolla, ja miestä täytyy katsella ylöspäin. Mahdollisimman lähellä omaa pituutta oleva kumppani olisi minusta ihanteellisin, jos pituuden suhteen saisi jotain toivoa. Olenpa seurustellut jopa 166-senttisen miehen kanssa, eikä pituus ollut mikään ongelma.

Jos tosiaan olet noin "tasokas" kuin annat kirjoituksessasi ymmärtää, ihmettelen, että naisen puutteesi voisi johtua pituudestasi. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen, että sinussa on jokin muu ominaisuus, miksi et ole itsellesi naista löytänyt, jota et itse tiedosta. Monet itseään lyhyenä pitävät miehet tuntuvat usein syyttävän pituuttaan epäonnestaan naisasioissa, eivätkä silloin osaa muutoin tarkastella itseään kriittisesti. Minusta 170-senttinen elämässään pärjäävä kohtuullisen ulkonäön ja hyvän itsetunnon omaava mies on täysin kelvollinen parisuhteeseen. Se tosin täytyy tunnustaa omalla kohdallani, että jos mies on sekä pituudelta että painolta minua pienempi (minä 170/65), ja huonoitsetuntoinen, niin sellainen ei kyllä sytytä. Itsetunto onkin minun mielestäni miehessä tärkempi ominaisuus kuin mitkään kokoasiat.

Niin ja ikävää, että jo heti ilmoitit, että et aio kommentoida tähän ketjuun jatkossa. Mielestäni parhaita keskusteluja ovat vuorovaikutteiset keskustelut aloittajan ja muiden kirjoittajien välillä. Toisaalta se edellyttää myös asiallista keskustelua. Täällä kun tulee vastaan jos jonkinlaista kommenttia, paljon sellaisiakin, jotka eivät tosiaan ansaitse vastauksia. Mutta toisaalta jos sinulla ei ole enempää sanottavaa, niin se vapaus sinulle suotakoon.

Äänestä

Olen keskivertoa pitempi nainen. Miehen pituus ei ole tärkeä asia. Suurin osa miesystävistäni on ollut suurin piirtein pituisiani. Lyhyt mies voi ajatella, että epäonni naisten suhteen johtuu pituudesta, mutta se ei varmaankaan ole olennaista.

Pitkien miesten suosituimmuutta pidetään yllä mediassa ja muissa keskusteluissa. Tietty tuollaisten juttujen taustalla on tutkimustakin, mutta ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus, että yksi ominaisuus ei voi olla kovin hallitseva. Toisaalta naiset ovat Suomessa aika pitkiä ja sekin voi luoda kuvaa siitä, että naiset haluavat miehen olevan pitkä, koska jo saman mittainen mies on aika pitkä.

Äänestä

No voi v*ttu miten säälittävää porukkaa! Totta kai jäätte pitempien miesten varjoon, jos ajattelette koko ajan:" Olen liian lyhyt, en voi saada!". Todellisuudessa, hyvällä itsetunnolla ja asenteella varustautunut lyhyt mies saa ihan yhtä hyvin naisia kuin pitkätkin. Ei pidä ajatella koko ajan että on joten liian lyhyt. Tunnen useita keskimääräistä lyhyempiä (alle 175 cm) jätkiä jotka saa oikein helposti naisia. Itse olen 173 cm, enkä elä puutteessa ja löydän naisseuraa.

Äänestä

No jaa. 171 cm kuulostaa kyllä aika pitkältä mieheltä täältä alempaa katsottuna. Itse olen hattu päässä 162. Tietenkin jos itse loppupeleissä katselet itseäsi pitempiä naisia ja tai annat itsestäsi luotaantyöntävän ensivaikutelman niin kaippa siinä paha mieli tulee kun naisen katse hapuilee jotakin muuta.. Tuo ystäväsi kommentti: "Hyvännäköinen, mutta tietää sen itsekkin" taitaa olla just se ongelma, eikä pituus. Jos välillä unohtaisi oman täydellisyytensä ja löydät itsestäsi jotain virheitä (muita kuin pituus kun kuitenkin olet normipituinen), saattaisit ehkä vaikuttaa aidommalta.
Jos ihan rehellinen olen voisin kuvitella alkuperäiseksi kirjoittajaksi naisen. Jos kuitenkin olet mies niin ihaan jees kirjoitettu

Äänestä
  • Harvemmin naisilla on ongelmia siinä, jos mies "tietää sen itsekin". Toki suuri osa noista naisista arrogantteja miehiä etsivistä naisista taitaa olla niitä baarien prinsessoja.

    Äänestä

Joo olen samaa mieltä parin muun kirjoittajan kanssa. Unohda se pituutesi ja unohda myös tuo naisen etsiminen.

Elä elämääsi innostuneena ja inspiroituneena. Siten alat törmäämään oikeanlaisiin ja samanhenkisiin tyyppeihin. Sekä miehiin, joihin ystävystä ja naisiin, joiden kanssa kehitellä jotain syvempää!

Äänestä

Noh, kerronpa 170 cm pitkänä naisena oman näkemykseni.

On aivan totta, että itseäni pidemmän mittainen mies istuu ainakin minulla silmääni ja mieltymyksiini luontevammin, mitä tasan itseni mittainen tai minua lyhempi mies. Visuaalinen mieltymys onkin ainoa syy minulla tähän, sillä korkkareita en juuri käytä. Minua ei haittaa pussata yläsuuntaan. Olen kyllä törmännyt kuitenkin liutaan noin itseni mittaisia miehiä, keillä on ollut esimerkiksi vastustamattoman komeat kasvot, upea hymy ja hieno vartalonryhti (jos fyysisistä ominaisuuksista puhutaan). Muttamutta.

Kun minulla oli netissä seuranhakuilmoitus, törmäsin ilmiöön, että miehissä on porukkaa, ketkä arastelevat kertoa pituuttaan. Se antaa heti vaikutelman, että miehen oma pituus on hänelle ongelma. Kysyin nimittäin asiaa, koska pituus on aika perusjuttu ja koska se on omassakin ilmoituksessani, olisi minusta aika reilua, että mieskin kertoisi omansa. Jotkut miehet lopettivat tutustumisen siihen paikkaan. :/

Näin ollen miehen pituus ei sinällään välttämättä ole ongelma naiselle, minullekaan, mutta miehen pituudesta tulee siinä kohtaa ongelma, jos mies itse salailee tai jotenkin häpeilee sitä. Koska se johtaa äkkiä siihen epäilyyn, että pitäisikö minun naisena jotenkin alkaa suhtautua uudella tavalla omaan pituuteeni tai painooni miehen seurassa.

Sen takia päätin sitten tehdä niin, että jos itse lähestyn miestä, lähestyn vähint. 7-8 cm pidempiä, silloin ei ainakaan pitäisi heti lähtöönsä olla pituusmieltymys-issueita kummankaan puolelta. Tosin heilläkin tuppaa olemaan jo toiveissa, että nainen olisi esim. max. 165 cm. Ja itse asiassa joillakin 185-190 senttisillä miehilläkin on toiveena, että nainen olisi 150-165 cm väliltä.

Käytännössä olen siis huomannut, että sellainen noin 7-8 cm on jo minun silmään hyvä pituusero. Toki siitä tarvittaessa sitten tingitään, kun arvioidaan kokonaisuutta.

Pinnallista? On tottakai. Mutta veikkaan, että aloittajallakin on naisten suhteen joitakin visuaalisiin ominaisuuksiin liittyviä mieltymyksiä, mille nyt vaan ei välttämättä voi äärettömästi joustaa. Niitä on varmasti kaikilla, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Naisten osalta voisin veikata, että mitä täällä miesten ilmoituksia on lukenut, niin ominaisuudet kuten

- hiusten väri
- hiusten pituus
- silmien väri
- ikä
- rintojen koko
- painoindeksi
- huulten malli

tuntuvat saavan huomiota ja ovat piirteitä, joissa joitakin suositaan enemmän, toisia vähemmän. Jos mies on silmääni hivenen lyhyt mieheksi, niin se vaan sitten on, että alkaa toivoa sitten, että muut ominaisuudet olisivat sitäkin paremmassa jamassa.

Menestystä kumppaninetsintään. :)

Äänestä

puhutaanko nyt peniksen pituudesta?

Äänestä
  • Ei Matti, ei tänään täällä.

    Äänestä

Naiset hakevat pitkää miestä, se on täysi fakta. Olen 170cm mies ja ruumiinrakenteeltani hintelä. Olen fyysisesti hyvässä kondiksessa, mutta luuston ollessa hintelämpää sorttia, treenaus ei näy juurikaan ulospäin, paitsi silloin jos otan paidan pois.

Mulla on naisia kavereina useampi ja siltä suunnalta mulle on suoraan sanottu, että persoonan puolesta saisin kenet tahansa, mutta minkäänlaista fyysistä vetovoimaa minussa ei ole. Olen jo hyväksynyt sen, että en tule koskaan kokemaan parisuhdetta tai minkäänlaista perhe-elämää, joten olen muuttanut elämäni tavoitteet kokonaan ja teen paljon duunia niiden saavuttamiseen. Kyllä tämä välillä todella tyhjältä ja surulliselta tuntuu, mutta voisihan asiat toisaalta paljon huonomminkin olla. Olen terve, palkka on hyvä, koulutus hommattu, mulla on helvetin hyviä ja luotettavia kavereita.

Valittamisen sijaan tyydyn osaani. Minua ei ole luotu naisia varten tähän maailmaan.

Äänestä
  • Sanoisin ennemmin, että naiset eivät välttämättä hae pitkää miestä, vaan itseään pidempää. Toki joillakuilla naisilla pituuserovaatimus voi sitten vaihdella esim. välillä 5-40 cm.

    Eiköhän kaikilla tosiaan ole niitä pinnallisempia ja ulkonäköönpainottuvia mieltymyksiä. Niitä on varmasti teillä tavallista lyhemmillä miehilläkin, eikö? Nyt jostakin kumman syystä jotkut miehet tuntuvat ajattelevan, että kaikki mahdolliset yhteensopimattomuustekijät heidän kohdallaan kulminoituvat pituuteen.

    Ehkä minunkin pitäisi sitten rueta ajattelemaan, että kaikki ne kerrat, kun olen saanut mieheltä rukkaset, ovat johtuneet vain yhdestä asiasta - esimerkiksi siitä, että olen 170 cm pituisella rungollani liian pitkä naiseksi?

    Tämä logiikka ei vaan toimi. Jospa ei nyt ruettaisi hirveästi jeesustelemaan yhden ainokaisen ominaisuuden takia nimenomaan siksi, koska niitä visuaalisia mieltymyksiä on taatusti suurimmalla osalla ihmisistä ja pituus nyt on niistä yksi.

    Toki siinä on sitten vaihtelua, kuinka moni kykenee tunnustamaan ja hyväksymään tämän tosiasian, että ulkomuodollakin on väliä.

    Äänestä

178cm on hyvä pituus, ei ole hyvä olla liian pitkä sillä liika pituus vie huomiota kaikelta muulta.

Äänestä
  • Pituudesta ei todellakaan ole haittaa, miehenä voi olla 195cm pitkä, jos muutkin ominaisuudet kohdallaan. Tosin jos ei, niin ei siinä sentitkään auta.
    Kyllä ne naiset haluavat edustavia parittelukumppaneita ja suvunjatkajia.
    Voivathan lyhyemmät miehet käyttää sopivia kenkiä, millä saa senttejä lisää, ainakin naisilla näyttää olevan melkoisiakin korkoja.

    Äänestä

Jaa, täältä löytyy mittaa piirun verran yli tuon naisten miehiin kohdistuvan ihannemitan eli sen satakahdeksankymmentäsenttiä.
Eipä se pituus auta jos kasvot ovat sellaiset pehmeän leppoisat. Suurinta osaa naisia kun kutkuttaa vain tummat ja kovat kontrastit omaavat miehet joilla on vahva leuka ja sitä "särmää".

Muuten saa tyytyä pehmeän leppoisiin naisiin jotka ovat myös yleensä enemmän tai vähemmän keholtaankin pyöreitä.

Toisaalta olen nähnyt paljon lyhyitäkin miehiä timmissä kunnossa olevien naisten kanssa.

Kai se vain naisilla menee niin että miehestä lasketaan ne miehekkäät plussat ja miinukset (raamit, kasvot, lihakset jne.) ja sen jälkeen raakataan ketkä herättää panotunteita ja ketkä ei

Sellaisia naiset vain ovat. Synnytyskoneita.

Äänestä
  • Hassu juttu sinänsä... olen kyllä itsekin huomannut, että monen naisen fantasioissa luuraa tumma ja vahvapiirteinen mies. Itse en vaan olet koskaan tunnistanut noita haaveita omakseni.

    Omat silmäni lepäävät parhaiten hoikahkoissa mutta jotensakin jänteväkroppaisissa vaaleapiirteisissä miehissä. Sen enempää tumma- kuin vaaleapiirteiset muskelimiehet eivät vaan värähdytä, koska sellaisia muskelimiehiä, keillä päivittäiset ajatusjuoksut yltäisivät omaa hauista ja proteiinijauheita pidemmälle, on äärimmäisen harvassa.

    Mutta vaaleat hoikahko viikinkimiehet... oooh!

    Äänestä

  • kirjoittelijatar kirjoitti:

    Hassu juttu sinänsä... olen kyllä itsekin huomannut, että monen naisen fantasioissa luuraa tumma ja vahvapiirteinen mies. Itse en vaan olet koskaan tunnistanut noita haaveita omakseni.

    Omat silmäni lepäävät parhaiten hoikahkoissa mutta jotensakin jänteväkroppaisissa vaaleapiirteisissä miehissä. Sen enempää tumma- kuin vaaleapiirteiset muskelimiehet eivät vaan värähdytä, koska sellaisia muskelimiehiä, keillä päivittäiset ajatusjuoksut yltäisivät omaa hauista ja proteiinijauheita pidemmälle, on äärimmäisen harvassa.

    Mutta vaaleat hoikahko viikinkimiehet... oooh!

    Niinpä niin, mutta tuonkin hoikan jänteväkroppaisen miehen tulisi olla naamaltaan vähintään se komea uskoisin.

    Huvittavaa, mutta olen itse enemmän noita "muskelimiehiä" jolla kuluu proteiinijauhetta.

    Valitettavasti koska päivittäiset ajatuksenjuoksuni kantavat hieman liiankin kauas hauiksista ja naisten rinnoista/takamuksista niin olen tällaisena "puoliälykkönä" jolla siis on kokoakin hieman vähän tavallaan turha kapistus.

    En tarpeeksi komea pissiksille, en tarpeeksi tyhmän juntti örveltäjä meneville misuille, en tarpeeksi korkeasti koulutettu "älykkö" naisille jne.

    Toki kiinnostuneita löytyy aina pehmeän pyöreistä naisista jotka juovat joko liikaa siideriä baarisssa tai nyhjäävät kotona sohvan/jääkaapin/koneen väliä.

    Yritä siinä sitten elää ja olla.

    Olen siis väliinputoaja joka ei ulkoisilta ominaisuuksiltaan sovi niille joille muuten ehkä olisi sopiva yms.

    Jospa sinä löydät hoikahkon vaalean viikinkimiehen joka kohtelee sinua hienosti ja omaa myös ajatuksjuoksua riittävästi.

    Koska monen naisen fantasiosisa luuraa päinvastaista kuin itse olen vaaleuteni vuoksi niin uskon että naiseni löytyyy jostain muualta kuin Suomesta.

    Paska syntyä perisuomalaisilla vaaleilla geeneillä Suomeen.

    Äänestä

  • Se mikä mättää kirjoitti:

    Sen sietäisi olla naamastaan sellainen, että sitä kattelee mielellään. Ennemmin lähempänä tavista kuin mitään kansikuvapoikaa. Yksistään kasvojen ulkonäkö on kuitenkin koko kokonaisuuteen suhteutettuna vain yksi osa.

    Täytyypä sanoa, että eipä ole mitään herkkuja nuo sinunkaan maailman vaihtoehdot, jossa elät ja joita on tullut vastaan:
    pissis, örveltäjämisu, "älykkö"nainen, jolla on älyä niin vähän, että rankkaa miehiä suoraan tittelin mukaan, siideripyöreät nyhjääjät. Kaikista huvittavin on tuo "älykkö"nainen, kellä ei sen vertaa järki juokse, että ymmärtäisi, että koulutus työ kattaa vain n. 1/3 elämästä. Siihen jää vielä se 2/3 ja sen voi käyttää hyvin monin eri tavoin.

    En tiedä minäkään, löytyykö tästä maailmasta ja tämän minun elämäni aikana hoikahkoa viikinkimiestä, kellä olisi myös viisauden lahjoja ja kuka kokonaisuutena tuntuisi sielunkumppanilta. Enimmäkseen minusta tuntuu siltä, että olen vähän liian outo tähän maailmaan - siksi olen jo varautunut ajatukseen, ettei välttämättä koskaan kohtaa enää täysosumaa.

    Olisipa kyllä muuten mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia enemmänkin, vaikka sinulla lihakset pullottaakin. :P
    Eikä siis siksi, että olet vaalea, sillä vaalea voi olla hyvin monin eri tavoin (viehättävällä ja ei-viehättävällä), vaan siksi, että viestissäsi oli aavistaen jollakin tavalla kiinnostavanlainen ajattelutyyli. Tai sitten vaan huijasit ja trollasit niin "taitavasti".

    Hmmm...nyt kun asiasta mainitsit niin huomasin kyllä itsekin kiinnostuvani puolestani sinun kirjoituksistasi. ;)
    Kyllähän se ajatustenvaihto onnistuu. Kerranhan sitä vain eletään (ehkä? ja toivottavasti?).

    Anna kuulua itsestäsi ja kerrohan hieman elämästäsi.

    [email protected]

    "kellä olisi myös viisauden lahjoja ja kuka kokonaisuutena tuntuisi sielunkumppanilta. Enimmäkseen minusta tuntuu siltä, että olen vähän liian outo tähän maailmaan - siksi olen jo varautunut ajatukseen, ettei välttämättä koskaan kohtaa enää täysosumaa."

    Samat sanat.

    Äänestä

"Ulkonäöllä on merkitystä mutta mikään missi ei tarvitse olla. Jo se, että kantaa kehonsa itsevarmasti ja hymyilee tekee naisesta kauniin."

Ulkonäöllä ei ole merkitystä, kunhan näyttäytyy kauniina. :D

No, tämä taitaa olla suurelta osin hömppää koko teksti, mutta aihe on paikallaan.

Äänestä
  • Pituudella on mulle tasan sen verran merkitystä, että haluan miehen olevan itseäni pidempi ja kun mulla on pituutta kertynyt 176, niin ihannemies on minua pidempi.

    Äänestä

miehen lyhyys ei ole minulle ongelma mutta miesten drama queen -asenne sen sijaan on.

tuskin sinä olet ainoa mies ketä on ikinä torjuttu baarissa. itse olen seurustellut niin 165cm pituisen kuin 2metrisen miehen kanssa (ja muunkin pituisten) ja voin sanoa, että mieluummin ottaisin jatkossakin omanpituisen kuin 2metrisen miehen, tosin 170-175cm on se ihannemiehen pituus minun kohdallani.

jos koet olevasi lyhyt kannattaa ostaa miehille suunnitellut korkopohjalliset kengät. ne tuovat maagiset 5cm lisää pituuteesi ja siitä voit testata torjuvatko naiset sinut pitkänäkin.

myöskin pidä ryhti suorassa ja muista kertoa olevasi lääkäri joka tykkää hemmotella kultaansa ulkomaanmatkoilla. kyllä varmasti seuraa löytyy ;)

Äänestä
  • Sinänsä ihanaa, että tarjoat vinkkejä. Sanoisin kuitenkin omana näkemyksenäni, että pelkkään kenkien korkoon, hemmotteluun tai ammattiin perustuva kiinnostus on juuri sitä, miltä se kuulostaakin: pinnallista ja imagokeskeistä. Eli jos ei kiinnostusta muuten heru, niin minun mielestä saa silloin jäädäkin.

    Äänestä

  • kirjoittelijatar kirjoitti:

    Sinänsä ihanaa, että tarjoat vinkkejä. Sanoisin kuitenkin omana näkemyksenäni, että pelkkään kenkien korkoon, hemmotteluun tai ammattiin perustuva kiinnostus on juuri sitä, miltä se kuulostaakin: pinnallista ja imagokeskeistä. Eli jos ei kiinnostusta muuten heru, niin minun mielestä saa silloin jäädäkin.

    ehkä se on pinnallista ja imagokeskeistä, mutta se on toimiva keino tavata naisia. jos nainen automaattisesti torjuu aloittajan antamatta tälle edes mahdollisuutta baarissa tai muualla, koska tämä on pari cm liian lyhyt, miehellä on paremmat chäänssit tutustua naisiin noilla kengillä. jos joku on tutustunut ja tykästynyt aloittajaan, ei häntä myöhemmin (niin paljoa) haittaa parin cm lyhentyminen.

    ihan sama, jos sanoisi, että naiset ovat pinnallisia ja imagokeskeisiä, kun baariin mennessään laittavat tekohiukset, tekoripset, tekokynnet, isot korot, liian lyhyen hameen, kilokaupalla meikkiä jne houkutellakseen miehen huomiota.

    sitä paitsi en tarkoita, että aloittajan pitäisi netissä sanoa "hei sinä uusi ihastus, lähdetkö ensi viikolla phuketin saarille kanssani? minä tarjoan" vaan mies voi sanoa, että on ensi syksynä/talvella lähdössä parin viikon reissuun indonesiaan ja hänellä on jo liput, mutta kaveri perui. nyt hän etsii mukavaa matkaseuraa reissua varten. tässä olisi yli puoli vuotta aikaa tutustua naisiin kenen kanssa aloittaja lähtisi reissuun.

    Äänestä

  • Mö olen 163 senttinen mies, enkä ikänä, siis ikimaailmassa alentuisi käyttämään minkäänlaisia feikkikenkiä. Tällä mennään mikä on annettu.

    Eniten tässä pituusasiassa rassaa 170 senttiset miehet jotka kuvittelevat olevansa lyhyitä ja ruikuttavat meidän oikeasti lyhyiden miesten maineen kuraan.

    Äänestä

  • kirjoittelijatar kirjoitti:

    Sinänsä ihanaa, että tarjoat vinkkejä. Sanoisin kuitenkin omana näkemyksenäni, että pelkkään kenkien korkoon, hemmotteluun tai ammattiin perustuva kiinnostus on juuri sitä, miltä se kuulostaakin: pinnallista ja imagokeskeistä. Eli jos ei kiinnostusta muuten heru, niin minun mielestä saa silloin jäädäkin.

    Alkukiinnostus tai -kiinnostumattomuus on yleensä aika pinnallista. En tiedä miksi ammattiin tai hemmotteluhaluun perustuva kiinnostus olisi vähemmän pinnallista kuin ulkonäköön tai pituuteen.

    Äänestä

  • dasdadasdada kirjoitti:

    Mö olen 163 senttinen mies, enkä ikänä, siis ikimaailmassa alentuisi käyttämään minkäänlaisia feikkikenkiä. Tällä mennään mikä on annettu.

    Eniten tässä pituusasiassa rassaa 170 senttiset miehet jotka kuvittelevat olevansa lyhyitä ja ruikuttavat meidän oikeasti lyhyiden miesten maineen kuraan.

    sinulla onkin terve itsetunto etkä anna pituutesi vaikuttaa itseisarvoosi. jos jotakuta "lyhyys" häiritsee niin paljon, niin tottakai kannattaa tehdä asialle jotakin. naisten torjuva asenne ei välttämättä johdu pituudesta, naiset vaistoavat, jos mies on epävarma itsestään.

    kuten tuolla sivulla näkyvistä kengistä huomaa, ne miehiä pidentävät kengät näyttävät ihan normikengiltä, eikä se ole mielestäni yhtään noloa tai alentavaa käyttää sellaisia.

    http://www.increasingshoes.com/

    Äänestä

  • 23v/165cm kirjoitti:

    5,5 tuumaa= n. 14cm, eli mäkin kasvaisin 177 senttiseksi :D Kiitos, mutta jos pituus on oikea ongelma, niin ongelma on päänsisäinen ja se kannattaa selvittää oman alansa asiantuntijan kanssa.

    Toisekseen, mä en usko naisten huumorintajun olevan 14cm mittainen :D

    Äänestä

Olen itse 160-senttinen nainen ja olen useinmiten seurustellut itseäni paljon pidempien miesten kanssa (pituus yleensä 182-196 välillä). Nykyisen mieheni kanssa olen ollut vuoden verran, ja mieheni on vain 163cm pitkä. Jos olisin tavannut mieheni esim. kapakassa, niin tuskin olisin kiinnittänyt sen kummemmin häneen huomiota. En ole mikään "pituusrasisti", mutta kun olen tähänkin asti ollut vain pitkien miesten kanssa, niin... Nykyiseen mieheeni tutustuin netin kautta, eli sain tutustua ensin miehen ajatusmaailmaan, sitten näin kasvot kuvassa, ja vasta myöhemmin tavattiin. Pituus on todellakin aivan sivuseikka. Miehelläni on aika paljon naiskokemusta (persoona, hyvä itsetunto ja muusikon ammatti ovat antaneet tähän hyvät edellytykset), ja joskus nuorempana mieheni on seurustellut itseään huomattavasti pidempien naisten kanssa. Ympäristön säälivät katseet ja asiattomat kommentit pituuserosta tekivät pidemmän päälle kuulemma julkiset yhdessäliikkumiset vaikeiksi.

Äänestä

Älä lannistu.Tiedän monta miestä joilla on pidempi puoliso.Yhteensattuma,kaikki
miehet on ahkeria,käytännön töitä tekeviä Miehiä.Ja yhdellä vielä kalju..

Äänestä

Itse olen 162cm ja ainoa pituuskirteeri on, että mies pitäisi olla yli 162cm. Noin 185 ja yli on jo vähän liika...

Äänestä

Kyllä nyt tulee taas suomi-naisilta aikamoista kusetusta. Myöntäisitte edes joskus pinnallisuutenne.

Äänestä

Niinpä. Mun aamupituus on 172 cm ja koen olevani sopivan pituinen mutta tuuppaa vituttamaan muut suomalaiset kun ovat niin isoja että pikkupojaksihan ittensä tuntee vähemmästäki! Ihan vinkuheinäkään en ole (89kg lihasta), mutta kun katsoo esim. nuorisoa niin voi helvata mitkä hevosen koivet kaikilla on hyi helvetti jopa naisilla :)

Äänestä
  • Itsekin 172cm ja ihan hyvin riittää omasta mielestä. Ainoastaan joillekin pitkille kavereille se tuntuu olevan ihan hirvee ongelma, kun kaikenlaista kommenttia kuulunut. Mikäs ihme siinä nyt, eihän kaikki parimetrisiksi kasva..

    Äänestä

Olenko ainoa kenen mielestä esim 170cm on ihan normaali pituus miehelle? Vai ovatko kaikki tottuneet väh. 185cm pituisiin?

Itse 165cm nainen, oma mies 160cm. Tulkoon vaan "sääliviä" katseita naisilta että kuinkas noin lyhyen kanssa liikut - ei kiinnosta v*ttuakaan :) on suhde huonolla pohjalla jos tärkein kriteeri perustuu pituuteen.

Niin, ja se lyhyys ei ole mikään virhe vaan ominaisuus. Deal with it ;)

Äänestä

Itse oon n.160cm nainen ja mieheni mua muutaman sentin lyhyempi ja kyllä sille vaan riittäis ottajia ;)

Enkä ole ikinä kokenut että se hänen lyhyytensä olisi joku puute, päinvastoin, tykkään lyhyistä miehestä enemmän kuin pitkistä, vaikka sellaistenkin kanssa olen ollut. On vaan jotenkin kivempi kun on samalla tasolla ja voi katsoa toista silmiin ilman että jommalla kummallla niskat kenossa.

Lyhyet miehet on jotenkin sopusuhtaisempia, ja hallitsevat kehonsa paremmin kuin pitkät, jotka ovat yleensä joko tönkköjä järkäleitä tai sitten kömpelöitä hessuhopoja. Ammattitanssijathan ovat yleensä melko lyhyitä, koska pitkät ihmiset eivät oikein hallitse niitä pitkiä raajojaan. Katsokaa vaikka Conan O'Brienia "tanssimassa" ;D

Ja sulle "Fiorella87vm", munkin mielestä 170cm on ihan normipituus, ei edes lyhyt mieheksi! Ja muakaan ei haittais vaikka jotkut kattoisikin säälien, tosin kadehtien ne taitaa pikemminkin katsoa mua, kun mulla on niin komea ja tyylikäs mies :)

Tuntuu että monille naisille se pitkä mies on vaan statussymboli, että voi sitten kehuskella kavereille kuinka pitkä uros on saatu napattua... Ja moni nainen ei tunne itseään tarpeeksi siroksi ja naiselliseksi ellei vieressä pönötä karski korsto.
Säälittävää ja todella itsekeskeistä valikoida kumppani sillä perusteella, että miltä hän näyttää omaan itseen verrattuna. Että korostaako joitain puolia vai ei. Oma itsetuntoni ei ole riippuvainen käsikynkässä kulkevan mieheni pituudesta, tai muustakaan ulkonäöstä. Olen ihan sinut oman naisellisuuteni, pituuteni yms kanssa, ja sitä ei edes lyhyt mies hälvennä!

Äänestä

Voin kertoa omia kokemuksiani:
Olen 191 cm pitkä, painan 86 kg, muu strateginen mitta 19,5cm.
Helppoa aina on ollut seuraa saada. Soittelevat vielä vuosien jälkeen perään ja pyytävät treffeille. Varattuna olen ollut jo vuosia, mutta miesporukassa kun käyn silloin tällöin baarissa, niin huomaan että vientiä olisi..
En mäkään naisena persjalkaisia miehenpuolikkaita katselisi, jotain alle 180cm, hah.

Miehen mitta on pitkä, keskenkasvuisten lyhyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hobitti kirjoitti:

Keskustelufoorumeilla näkee aika usein lyhyiden miesten hakevan vahvistusta murtuneelle itsetunnolleen kyselemällä ovatko he tarpeeksi pitkiä. Tämän viestin tarkoitus ei ole yrittää pönkittää jälleen yhden lyhyen miehen itsetuntoa. Tarkoitus on vaan pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja siitä, kuinka raadollisena tällainen mies tämän asian kokee.

Mielestäni miehen ehdottomasti tärkein yksittäinen ominaisuus naismarkkinoilla on pituus. Itse olen 171cm ja näin lyhyenä jään auttamatta pitempien miesten varjoon – kirjaimellisesti.

Kerronpa kuitenkin deitti-ilmoituksen tavoin lisää itsestäni, jotta viestin mahdolliset lukijat saisivat paremman kokonaiskuvan viestin kirjoittajasta. Toivon ettei kukaan tulkitse mitään seuraavista leuhkimisena, koska se ei ole tarkoitus.

Ulkonäköä voisin kuvata kahdella esimerkillä. Taannoin Miamissa eräs nainen kysyi minulta, että olenko malli. Hiljattain keskusteltiin ihmissuhdeasioista erään naispuolisen tuttavani kanssa ja hän kommentoi ulkonäköäni seuraavasti: ”jos baarissa sinua katsoo niin ajattelee että onpa v**un hyvännäköinen mies, JA se myös tietää sen itse”.
Olen fyysisesti tiukassa kunnossa. Juoksen paljon ja harrastan muutenkin liikuntaa mm. pallopelejä ja salilla käyntiä.

Olen sosiaalinen, keskustelutaitoinen ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Huumonrintaju ja nokkeluus komiikassa on toisinaan vertaansa vailla. Osaan olla kohtelias ja huomaavainen mutten ole kuitenkaan mikään nössö. Itsevarmuutta, tulisuutta ja myös itsepäisyyttä tarvittaessa löytyy eli kynnysmattoa minusta ei saa eikä minun tarvitse katsoa ketään ylöspäin (muuten kuin fyysisesti). Olen täysin itsenäinen ja minulla on hyvä toimeentulo. Matkustelen paljon. Osaan pukeutua hyvin ja tyylikkäästi. Ammatiltani olen lääkäri. Toisinaan tulee mökkeiltyä ja käytyä pohjoisessa kalareissuilla. Muutenkin tykkään liikkua luonnossa ja nuotion sytyttäminen onnistuu. Olen jalat-maassa -tyyppiä ja elitistiset ihmiset saavat minut näkemään punaista. Olen eläinrakas. Tulen toimeen hyvin sukulaisten ja tuttavieni lasten kanssa. En tupakoi. Alkoholia käytän kohtuudella.

Minulla ei ole mitään tiettyjä kriteereitä, jotka naisen kuuluisi täyttää. Ulkonäöllä on merkitystä mutta mikään missi ei tarvitse olla. Jo se, että kantaa kehonsa itsevarmasti ja hymyilee tekee naisesta kauniin. Toki kemioiden täytyy myös kohdata. Naisen tulo- ja/tai koulutustasolla ei ole mitään merkitystä, jos Hän vaan on itsenäinen ja osaa huolehtia omista asioistaan.

Mielestäni siis voin sanoa, että pituutta lukuun ottamatta omat speksit pitäisi olla kunnossa eikä kriteerit naistenkaan suhteen ole mitkään liian mahdottomat. Silti olen päätynyt elämään elämääni yksin. Jos ”vastassa” on pitkä mies niin silloin noilla muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä. Ei edes silloin jos tällä pitkällä miehellä olisi muut ominaisuudet, sanotaan vaikka täysin päinvastaiset, kuin minulla.

Baareissa en enää käy, koska rehellisesti sanottuna siellä tulee paha mieli, kun naiset katsoo vaan niitä pitkiä miehiä. Eräänkin kerran yökerhossa porukassa tanssiessa pitkien kavereiden kanssa yksi tyttö työnsi minut siitä ringistä pois. Aika loukkaavaa. Entäpä voisiko nettideittailu tuottaa tulosta? Ei voi. Valtaosa naisista sielläkin hakee profiileissaan pitkiä miehiä. Näin myös, vaikka itse olisivat lyhyitä. Joskus toiveenkipinä syttyy hetkeksi vain sammuakseen, kun ilmoituksen 155cm pitkälle tytölle täytyy olla vähintään 175cm pitkä mies.

Tässäpä tulikin tekstiä kerrakseen ja tarkoitus oli siis vain pukea sanoiksi omia tuntemuksia ja havaintoja aiheesta. Tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai sympatiaa tai ylipäätään herättää keskustelua siitä, että onko tämän mittainen mies riittävän pitkä. Vastauksen jo tiedän.

Väärinkäytösten välttämiseksi tähdennän, että tämä on ainoa viesti jonka aion tähän nyt kirjoittaa enkä siis kommentoi jatkossa mitään.

Joka tapauksessa iloista uutta vuotta niin pitkille kuin lyhyillekin ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu