Miksi homoseksin harjoittaminen on syntiä?

Tietenkin siksi, että "Jumala sanoo niin", mutta
kaipaisin kyllä hieman tarkempia selityksiä.

Miksi Jumala on tuota mieltä?

Miksi noudatatte Jumalan ohjeita, mikäli Hän ei
lainkaan perustele kantaansa?
1472505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

Tää voi olla vain uskovaisen hömpötystä.
Mitäs varten pitää jatkuvasti jauhattaa samaa
asiaa.
Homot saavat olla kenen kanssa haluavat jos eivät
loukkaa toisten oikeuksia.
Se siitä.

Äänestä
  • inise.

    Äänestä

No johan kysyt ihan tajuttomia.

No annetaan se sulle anteeksi.

Homous on jotakin, joka on vastoin kaikkia
luonnonlakeja ja kaikkea inhimillisyyttä ja
ihmisyyttä.

Samoin Raamattu kieltää selvin sanoin homouden.

Eihän nyt kahden samaa sukupuolta olevan henkilön
seksissä ole MITÄÄN TOLKKUA.

Äänestä
  • .

    Äänestä

  • Mistä on peräisin tuo peräti kiihkomielinen asenne
    tässä asiassa? En muista nähneeni nimimerkkiäsi
    vähään aikaan, mutta heti kun tämä H:lla alkava
    sana vilahtaa, olet ensimmäisten joukossa.

    Äänestä

  • Rannanjärvi kirjoitti:

    Mistä on peräisin tuo peräti kiihkomielinen asenne

    Ehkäpä hra Korpisoturi on jonkun
    vakiokeskustelijan pimeä puoli. Tai no otetaanpa
    sana ehkäpä rohkeasti pois häiritsemästä.

    Äänestä

  • Tämä korpisoturi on varmaan tuon PakanaM:n pimee
    puoli.
    Joillakin noita pimeitä aukkoja on aivan
    kamalasti.
    On se ennenkin uhonnut homoista.
    Voi voi poikaparkaa.
    On se niin vaikeeta tämä elämä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ehkäpä hra Korpisoturi on jonkun
    vakiokeskustelijan pimeä puoli. Tai no otetaanpa
    sana ehkäpä rohkeasti pois häiritsemästä.

    Aha.

    Äänestä

  • Rannanjärvi kirjoitti:

    Mistä on peräisin tuo peräti kiihkomielinen asenne
    tässä asiassa? En muista nähneeni nimimerkkiäsi
    vähään aikaan, mutta heti kun tämä H:lla alkava
    sana vilahtaa, olet ensimmäisten joukossa.

    Täytyyhän sitä yrittää täällä kaikenmaailman
    perverssien joukossa pitää ylhäällä asiallisuuden
    ja normaalien elämänmuotojen lippua.

    Ettei kaikenlaiset haisevien persreikien
    nuuhkijat ihan pääse silmille hyppimään.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    .

    Luulenpa niin.

    Äänestä

  • Rannanjärvi kirjoitti:

    Mistä on peräisin tuo peräti kiihkomielinen asenne
    tässä asiassa? En muista nähneeni nimimerkkiäsi
    vähään aikaan, mutta heti kun tämä H:lla alkava
    sana vilahtaa, olet ensimmäisten joukossa.

    Korpisoturi harrastaa pissa- ja kakkaleikkejä.
    Koska häntä pelottaa oma viehtymyksensä em.
    leikkeihin, tahtoo hän löytää jonkin ihmisryhmän
    haukuttavakseen, tunteakseen itse sitten
    ylemmyyttä.

    Äänestä

  • Kultasuihku & suklaapötkö kirjoitti:

    Älä viitsi piipittää.

    Koska olen isäni, isoisäni ja naapurin sedän
    lapsena hyväksikäyttämä polo, on minun ainoa
    keinoni nykyään yrittää uhota olevani
    joku "normaali" ja sitä kautta painaa poikkeavat
    yksilöt mahdollisimman syvälle suohon. Toki koska
    minulle ei koulussakaan opetettu kuin muutama
    kirjain olen pakotettu kutsumaan näitä
    ihastuttavia ihmisiä (homot/lesbot) aina vain
    samoilla nimillä. Sekä minä että poikaystäväni
    olemme oikeasti hyvin onnellinen pari, eivätkä
    nuo kakka/pissaleikit ole sen kummempaa kuin
    jokapäiväistä iltaviihdettämme. Kun kerran
    vastasin yhdelle kirjoittajalle olevani "kunnian
    mies" niin tarkoitin juuri mitä sanoin! Minusta
    on kunniakasta seistä kaikkien muidenkin
    Suomalaisten homojen ja pervojen rinnalla
    oikeuksiamme peräämässä ja sitäpaitsi olen pienen
    ikäni kuulunut ensin SDPL:oon ja sittemmin
    Vasemmistoliittoon. Koskaan, en koskaan ole ollut
    kirkon jäsen ja minusta on iljettävää todeta se
    uskisten älytön määrä näilläkin sivuilla
    toitottamassa ateismin vastaista propagandaa!
    Mitä tulee asevelvollisuuteni suorittamiseen,
    sain luvan lähteä armeijasta (terveiset tuvan
    pojille!) käytyäni "erehdyksessä" kiinni yhden
    kantaupseerin palleihin saunassa; minkäs
    luonnolleen voi, oi oi! Siis anteeksi kaikesta,
    hyvät toverit! Poistun huojentuneena
    keskusteluista ikiajoiksi saatuani vihdoin
    omatuntoni puhtaaksi!
    Hyvästi rakkaat miehet ja naiset, oli ilo
    kusettaa teitä nimimerkkini turvin, siis adjöö!!!

    Äänestä

Miksi joitain haittaa, jos toiset pitävät homoutta
syntinä? Antaa homojen homostella, jos eivät tiedä
sen olevan syntiä ja pyhäin häväistystä. Jos
etsivät älyllisiä perusteita asialle, niin joutuvat
karikolle joka tapauksessa. Jos ei tunne
sydämessään eroa pyhän ja epäpyhän asian välillä,
niin sydän on paatunut, ja eihän ihmiset
sellaiselle mitään voi?

Jumala tahtoo ihmisen rakastavan Jumalaa ylitse
kaiken, ja näin ei voi olla, kun ihminen elää homo
tai heteroliitossa, joissa palvotaan vain alhaisia
eläimellisiä tunteita ja vaistoja.

Jumala toimii omantunnon kautta, ja perustelee
asian joka sekuntti, jos sellaista omaatuntoa omaa,
ja ilman Raamattua.

Joka ei tunne Jumalaa, etsiköön Jumalan. Joka ei
tahdo etsiä, jatkakoon elämää kuten tahtoo.

Äänestä
  • Ellei homouden syntisyyttä osata perustella,
    voidaan vain yhteen ääneen todeta uskovaisten
    omaavaan sokean luottamuksen/uskon olentoon, jota
    ei todistetusti edes ole olemassa.

    Jumala = omatunto.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Ellei homouden syntisyyttä osata perustella,
    voidaan vain yhteen ääneen todeta uskovaisten
    omaavaan sokean luottamuksen/uskon olentoon, jota
    ei todistetusti edes ole olemassa.

    Jumala = omatunto.

    Viittasin jo siihen, että jos etsit älyllistä
    perustelua, niin menet metsään, koska äyllisyyttä
    on tuhatta erilajia. Näin myös perusteluita löytyy
    tuhansia, mutta mikä niistä kelpaa kenellekin. Se
    riippuu siitä, kuinka syvälle asiaa ihminen
    uskaltaa pystyy ja kehtaa tutkia. Omatuntokin on jo
    perustelu. Omatunto on tosin riippuvainen
    Jumalasta, mutta ihminen, joka ei usko Jumalaan,
    omaa myös omantunnon, voi omata jopa enemmän
    Jumalan kanssa yhteisen omantunnon.

    Uskoa se toki on. Niin on myös se, kun kuulee
    perustelut, ja uskoo niihin tai sitten ei.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Mikä on, ettei asioiden syntisyydelle voida
    löytää älyllisiä perusteita, vaan kyselijä
    ajetaan suoraa päätä metsään? Yksi älyllinen
    peruste on toki se, että nimeää ylimmäksi
    moraalinvartijakseen pilven päällä tai
    pikemminkin sen sisällä pilvessä huuhailevan
    Jumalan. Sinänsä täysin yhdentekevää, mistä ne
    itselleen sopivat moraali-säännöt tulevat, mutta
    luulisipa oman kannan olevan paremminkin
    perusteltavissa kuin siten, että myöntää sokeasti
    roikkuvan tämän pilviveikon talutushihnassa.

    Ja tämä on tähän asti ollut monissa
    moraalikysymyksissä uskovaisten ainoa
    perustelu: "Koska Jumala niin sanoo."

    Moraalikysymyksissähän on kysymys sydämestä,
    omastatunnosta, "jumalasta", joka niin sanoo, että
    järjestä, jolla voi perustella vaikka mitä. Itse en
    tietoisesti lähde sille linjalle tällä kertaa. Oma
    pähkäilyni on riittänyt osoittamaan, että
    homosuhteet eivät ole moraalisesti yhtä korkeita,
    kuin heterosuhteet. Tämä kaikki ilman mitää
    tarvetta selittää asiaa jumalalla, tai jumalan
    olemassaololla.

    Jos itse haluat kertoa älylliset perusteet sille,
    miksi homosuhde olisi tasavertainen heterosuhteen
    kanssa, niin koeta toki selittää se. Varman sitten
    ymmärrät, miksi järkiperusteet ovat nopeasti
    kumottavissa. Kysymys on siitä, mihin jäät
    perusteinesi, ja mitä perusteluntasoa uskot.

    Odotin kylläkin aloitusviestini mukaisesti
    perusteluja teiltä homojen "vastustajilta", mutta
    voinenpa minä sitten hoitaa oman perusteluni pois
    alta.

    Homosuhde on tasavertainen heterosuhteen kanssa,
    koska mikään seikka ei ole tätä asiaa kumonnut,
    eikä seksuaalinen suuntautuminen itsessään
    millään tavoin tee suhteesta moraalittomampaa.
    Eihän omaan sukupuoleen mieltyminen ole ilmennyt
    häiritsevänä ja siten homosuhteita alentavana
    tekijänä. Vai onko?

    "Homosuhde on tasavertainen heterosuhteen kanssa,
    koska mikään seikka ei ole tätä asiaa kumonnut,"

    Nyt voisit lopettaa tuon lässytyksen.

    Kyllä jokainen aivoilla varustettu yksilö tietää,
    että jos äijä tonkii toisen äijän haisevaa
    persreikää, niin silloin ollaan tosi mettässä.

    Ja tätä sinä hölmö tarjoat normaaliksi ja
    tasavertaiseksi terveiden kanssa.

    OHHOH!!!

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Odotin kylläkin aloitusviestini mukaisesti
    perusteluja teiltä homojen "vastustajilta", mutta
    voinenpa minä sitten hoitaa oman perusteluni pois
    alta.

    Homosuhde on tasavertainen heterosuhteen kanssa,
    koska mikään seikka ei ole tätä asiaa kumonnut,
    eikä seksuaalinen suuntautuminen itsessään
    millään tavoin tee suhteesta moraalittomampaa.
    Eihän omaan sukupuoleen mieltyminen ole ilmennyt
    häiritsevänä ja siten homosuhteita alentavana
    tekijänä. Vai onko?

    Homosuhteet häiritsevät monien elämää. Toki
    heterotkin voivat häiritä muita, joten molemmat
    voivat olla häiritseviä. Homosuhde tietenkin
    alentaa ihmisen sellaiseen seksuaaliseen
    kanssakäymiseen, joka sotii suvunjatkamista
    vastaan. Eli luonnollinen suvunjatkaminen on
    tuollaisessa sutheessa tietenkin mahdotonta. Noh,
    joku määrittelee luonnollisuuden jollain muulla
    tavalla, mutta minä tällä tavalla. Eli homosuhteet
    alentavat ihmisyyttä antamalla seksuaalisille
    himoille sellaiset ulottuvuudet, joiden takia
    seksuaalinen identiteetti vääristyy. Tämä on toki
    myös yhteiskunnan ja tämän maailman ajan syytä.
    Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan seksuaalisia
    viettejään.

    Moraalisuutta et peustellut viestissäsi oikeastaan
    millään tavalla. Miksi esim. on moraalittomampaa
    häiritä seksuaalisilla tavoillaan muita kuin olla
    häiritsemättä? Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto. Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti.

    Eli sellaisia perusteita saa kuin itselleen
    hyväksyy.

    "Homosuhteet häiritsevät monien elämää."

    Sanopa joku käytännön esimerkki, miten se
    yleisesti ottaen häiritsee ihmisiä, että jotkut
    kaksi miestä tai vaihtoehtoisesti kaksi naista
    elävät parisuhteessa? Siten, että ahdasmieliset
    ihmiset eivät siedä homoja, ja siksi heidän
    olemassaolonsa tuntuu heistä häiritsevältä?
    Monia heteroita ällöttää nähdä homoja yhdessä?
    Kristinuskokin häiritsee vastaavasti monia
    ihmisiä maailmassa (monia muiden uskontojen
    kannattajia ja ateisteja), joten samalla
    perusteella sen pitäisi olla syntiä. Lisäksi
    monia homoja heteroiden touhut ällöttävät, joten
    objektiivisesti ajateltuna homojen
    vastenmielisyyttä ei missään tapauksessa voi
    pitää perusteena homouden synnillisyydelle.

    "Homosuhde tietenkin

    vastaan."

    Luuletko, että homot ryhtyessään homosuhteeseen
    jotenkin päättävät vain ryhtyä homoiksi? He ovat
    homoja, eivätkä he sille mitään mahda
    (tieteellisesti todistettu fakta on, että homoa
    ei saa muutettua heteroksi muuten kuin
    aivopesulla, jolla usein on myös negatiivisia
    seurauksia). He eivät kykene luonnolliseen
    suvunjatkamiseen riippumatta yhtään siitä,
    ryhtyvätkö he homosuhteeseen vaiko eivät.

    Sitä paitsi, edistääkö esim. esiaviollisesta
    seksistä kieltäytyminen suvunjatkamista? Vastaus
    on, että ei todellakaan. Se, että pidetään
    seksiä vain avioliitossa hyväksyttävänä ja
    kieltäydytään seksistä avioliiton ulkopuolella,
    on ollut ihmiskunnan historiassa
    moninkertaisesti suurempi este suvunjatkamiselle
    kuin homoseksuaalisuus. Jotkut ihmiset eivät ole
    päässeet avioliittoon ollenkaan, ja siksi eivät
    ole koskaan saaneet lapsia. Nekin, jotka ovat
    avioituneet, olisivat ehtineet saada paljon
    enemmän lapsia, jos olisivat aloittaneet
    seksihommat jo kauan ennen avioitumista.

    Lisäksi kieltäytyminen seksistä ennen
    avioliittoa/avioliiton ulkopuolella on
    ehdottomasti luonnotonta; mitkään eläimet
    (lukuunottamatta ihmistä, jos ihminen lasketaan
    eläimeksi) eivät harrasta mitään avioliittoja,
    vaan tyydyttävät halunsa kun niitä on, ja kuten
    jo kirjoitin, se on huomattava este
    suvunjatkamiselle. Mikä siitä sitten tekee
    homoutta luonnollisempaa? Varsinkin kun
    lukuisten eläinten on ihan luonnostaan havaittu
    harrastavan seksiä (myös yhdyntää) saman
    sukupuolen edustajien kanssa. Onko se siis myös
    eläinten joukossa luonnotonta? Onko se eläimille
    syntiä?

    "Eli homosuhteet

    seksuaalinen identiteetti vääristyy."

    Homosuhteet eivät anna yhtään sen ihmeemmin
    seksuaalisille himoille mitään ulottuvuuksia
    kuin heterosuhteetkaan. Useimmilla homoilla ei
    sitä paitsi ole tutkimusten mukaan ikinä ollut
    mitään heteroseksuaalista identiteettiä, vaan he
    ovat olleet homoja niin kauan kuin heillä vain
    jonkinlaista seksuaalisuutta on ollut. Heidän
    seksuaali-identiteettinsä ei siis ole missään
    vaiheessa ollut heteroseksuaalinen. Mistä ihmeen
    vääristymisestä sinä siis puhut?

    "Tämä on toki

    Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan
    seksuaalisia
    viettejään."

    Mitä? Kerronpa sinulle erään faktan:
    Tieteelliset, luotettavat tutkimukset, etenkin
    tässä ihan viime vuosina tehdyt, viittaavat
    hyvin vahvasti siihen, että homoseksuaalisuus on
    synnynnäistä. Tähän viittaa mm. se, että
    tutkituilla homomiehillä on poikkeuksetta ollut
    pienempi hypotalamus (yksi aivojen osa) kuin
    tutkituilla heteromiehillä. Lisäksi useilla
    homoilla on havaittu geenivirhe, jota ei taas
    ole löytynyt yhdeltäkään heterolta. Lisäksi on
    saatu viitteitä sellaisesta, että äidin
    hormonaalinen epätasapaino elimistössä - joka
    voi johtua esim. stressistä - raskausaikana voi
    aiheuttaa sitä hypotalamuksen kehittymistä
    normaalia pienemmäksi ja lisätä
    todennäköisyyttä, että lapsesta tulee homo.
    Yhteiskuntako tällaista aiheuttaa? Huomautan,
    että ihmisten omat valinnat tai psyykkinen
    kieroutuminen eivät tiettävästi voi aiheuttaa
    aivojen osien pienenemistä eivätkä geenivirheitä.

    "Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto."

    Miksi kristityt siis liittävät tavallisesti
    Raamatun moraaliin? Eihän Raamatulla voi
    perustella sitä, mikä on moraalisesti oikein tai
    mikä väärin, jos moraalin ainoa kiinnekohta on
    omatunto. Ja entä miten on sen asian laita, että
    eri ihmisten omattunnot ovat välillä
    ristiriidassa? Esim. minun omatuntoni ei sano
    homoudessa olevan yhtään mitään väärää, ja sinun
    näyttäisi sanovan. Kumman omatunto siis on
    oikeassa? Jos molemmat ovat, niin siinä
    tapauksessa homouden ei voi sanoa ihan yleisesti
    olevan moraalitonta. Lisäksi joskus tulee
    vastaan moraalisia kysymyksiä, joihin kukaan ei
    osaa vastata pelkästään omantunnon avulla, eikä
    esim. Raamatustakaan löydy vastausta. Järjen
    avulla tällöin kuitenkin hyvin usein saa asian
    ratkaistua.

    "Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti."

    Järkeillen monet ihmiset, esim. filosofit
    (jotkut filosofit ovat keskittyneet erityisesti
    moraaliin), ovat määrittäneet moraalin hyvinkin
    perusteellisesti, joten tuo ei voi pitää
    paikkaansa.

    Äänestä

  • Angelboy kirjoitti:

    http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=55 _10_1

    Tuolta löytyy ns. eheytysliikkeen väitteiden
    kritisointia. Siellä tosin todetaan, että
    biologiset oletukset homoudesta ovat heikolla
    pohjalla, mistä minä olen kyllä eri mieltä.

    Tuli muuten vielä mieleeni sellainen juttu, että
    tällä hetkellähän homouden pitäisi olla
    hyödyllistä luonnon kannalta ajatellen maailman
    liikakansoituksen takia. Jos ihmiset vielä
    paljon lisääntyvät, se on sekä ihmiskunnalle
    että luonnolle vahingollista. Se on siis vain
    hyödyllistä luonnon kannalta, että osa ihmisistä
    on homoja, koska se ehkäisee liiallista väestön
    kasvua. Liian vähäisen väestön lisääntymisen
    uhkaa ei olekaan.

    Kerrankin mukava lukea asiallista tekstiä tästä
    aiheesta.

    Kiitos monipuolisesta vastauksestasi ensinnäänkin.

    Tiedän hyvin, että ehetysliikkeitä voidaan ja on
    kritisoida. Kaikkeahan voidaan kritisoida. Mutta
    tosiasiat mielessämme pitäen, on tietenkin totta,
    että jotkut homot OVAT eheytyneet, ja voineet
    jättää homoseksuaaliset taipumuksensa. Geeneistä
    huolimatta. Sinänsä mielenkiintoinen huomio tuo
    hypothalamus ja sen pienuus homoilla. Täytyy tutkia
    asiaa lisää.

    Olen samaa mieltä siitä,e ttä homoudessa on
    hyviäkin puolia, ja se on juuri tuo mainitsemasi
    liikakanoisuts ja sen mahdollinen ehkäistyminen.
    Näin uskon itsekin, että lisääntyvä homous on
    luonnon mekanismi järjestää maapallolle enemmän
    tilaa. Tämä on ainoa peruste ja ainoa sellainen,
    jolla homoutta voidaan todella puolustaa. Sen
    sijaan se ei ole pitkäntähtäimen ratkaisu. Homous
    lisääntyy kun ihmiskunnan ja kansakuntien
    seksuaalinen moraali heikkenee siinä mielessä, että
    seksistä tehdään elämässä itsetarkoitus. Ensin tämä
    näkyy heterosuhteissa ja siitä seurauksena
    seuraavaksi tuelvat homosuhteet ja ihmis/eläin
    suhteet.

    Seksuaalinen vallankumous ja ihmisen viettien
    rehottaminen ovat eräät näkemäni syyt homoudelle.
    Yleensä puolustellaan sillä, että kyllä homokin
    osaa rakastaa, eikä seksi ole pääasia, muta itse
    olen haastatellut useita moho ja lesbo pareja, ja
    olemme aina joutuneet yhdessä huomaamaan, että
    kyllä se loppujen lopuksi on juuri tuossa se koko
    homman ydin. Seksuaalissa himoissa ja tunteissa.

    Pitemmän vastauksesi huomiot olivat erittäin hyviä,
    ja katson jos ehdin vastata itse niihin jollain
    tavalla. Lyhyesti kooten homoudella näen vain pari
    puolustavaa luonnollista olemassaolonsa syytä.
    Heteroudella pari enemmän. Ja joka tapauksessa kyse
    ei koskaan tule olemaan järjellisistä syistä vaan
    enemmän moraalista ja omantunnon asioista. Kaikissa
    kulttuureissa ja uskonnoissa pidetään
    heterosuhteita parempina ja luonnollisempina
    suhteina. historian tiettyinä aikoina kun tietyt
    asiat toistavat itseään syklisesti, lisääntyy
    homous ja ihmissydän sumentuu näkemään elämän
    tarkoituksia ja korkeampaa moraalia. Elämme niitä
    aikoja ja uskon, että tämä on vasta alun alkua kun
    siirrytään kohti aallon harjaa. Tämä kaikki
    mitenkään pelottelematta. Se on vain oma
    näkemykseni, joka johtuu omista tutkimuksistani ja
    omasta tunnostani. Kenenkään muun ei tarvitse olla
    samaa mieltä, mutta vastustaa ja kritisoida
    mielipidettäni saa :-)

    Ainoa asia, mikä on totta
    homojen "eheytymisessä", on selibaatti eli
    kieltäytyminen homoseksistä.

    Homous ei ole todistettavasti geeneissä.

    Homoja on aina ollut, vaikka ihmiskunnan ja
    kansakuntien seksuaalinen moraali olisi ollut
    miten heikko tai vahva tahansa.

    Homoille seksi ei ole itsetarkoitus. Se, että
    muutama haastattelemasi homopari ajattelee näin,
    ei käsitä kaikkia homoja. Et voi olla niin
    typerä, että ajattelisit niin.

    Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa homous ei
    todellakaan ole se halveksitumpi seksuaalisuuden
    muoto! Oletatko tietäväsi jotain jostain
    sademetsäkansojen arvomaailmasta? Sitä paitsi
    antiikin Kreikassa homous oli arvostettu asia.

    Ja nyt...

    VAIKKA seksi olisikin homosuhteissa kaiken a ja
    o, mitä se ei kylläkään ole, miten tämä nautintoa
    havitteleva toiminta voisi olla minkään mittarin
    mukaan haitallista?

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Homosuhteet häiritsevät monien elämää. Toki
    heterotkin voivat häiritä muita, joten molemmat
    voivat olla häiritseviä. Homosuhde tietenkin
    alentaa ihmisen sellaiseen seksuaaliseen
    kanssakäymiseen, joka sotii suvunjatkamista
    vastaan. Eli luonnollinen suvunjatkaminen on
    tuollaisessa sutheessa tietenkin mahdotonta. Noh,
    joku määrittelee luonnollisuuden jollain muulla
    tavalla, mutta minä tällä tavalla. Eli homosuhteet
    alentavat ihmisyyttä antamalla seksuaalisille
    himoille sellaiset ulottuvuudet, joiden takia
    seksuaalinen identiteetti vääristyy. Tämä on toki
    myös yhteiskunnan ja tämän maailman ajan syytä.
    Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan seksuaalisia
    viettejään.

    Moraalisuutta et peustellut viestissäsi oikeastaan
    millään tavalla. Miksi esim. on moraalittomampaa
    häiritä seksuaalisilla tavoillaan muita kuin olla
    häiritsemättä? Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto. Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti.

    Eli sellaisia perusteita saa kuin itselleen
    hyväksyy.

    "Homosuhteet häiritsevät monien elämää. Toki
    heterotkin voivat häiritä muita, joten molemmat
    voivat olla häiritseviä."

    Millä tavalla itse homoseksuaalisuus häiritsee?

    "Homosuhde tietenkin alentaa ihmisen sellaiseen
    seksuaaliseen kanssakäymiseen, joka sotii
    suvunjatkamista vastaan. Eli luonnollinen
    suvunjatkaminen on tuollaisessa sutheessa
    tietenkin mahdotonta."

    Miksi ihmisiä olisi saatava lisää jo
    ylikansoittuneelle pallollemme? Mitä
    hehkuttamista on ylenpalttisessa väestönkasvussa?
    Miksi ihannoit sitä?

    Niin ja pidätkö tarkoituksella lapsettomina
    pysyviä pareja kelvompina kuin homopareja, jotka
    saattaisivat hyvinkin haluta lapsia, mutta eivät
    voi niitä heteroiden lailla saada?

    "Eli homosuhteet alentavat ihmisyyttä antamalla
    seksuaalisille himoille sellaiset ulottuvuudet,
    joiden takia seksuaalinen identiteetti vääristyy."

    Homojen oma identiteetti on vääristynyt vain
    heidän ollessa kaapissa, kun yhteiskunta ei ole
    valmis kuulemaan heidän luonnollisia halujaan.
    Eheytysohjelma vain vahvistaa
    identiteettiongelmia.

    "Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan
    seksuaalisia viettejään."

    Taidatkin olla se samainen keskustelija, joka
    aiemminkin puhui seksuaalisten viettien
    ohjaamisesta, mutta jätti juuri h-hetkellä
    keskustelun sikseen. Mitä edes tarkoitat tuolla
    ohjaamisella? Oletko sinä heikko, kun et osaa
    tehdä itsestäsi homoa?

    "Moraalisuutta et peustellut viestissäsi
    oikeastaan millään tavalla."

    Perustelin kyllä toteamalla, ettei sitä kumoavia
    väitteitä ole saatavilla. Ensiksihän oli saatava
    vastaväitteitä teiltä homovihaajilta, jotka
    sitten voidaan myöhemmin vesittää.

    "Miksi esim. on moraalittomampaa häiritä
    seksuaalisilla tavoillaan muita kuin olla
    häiritsemättä?"

    Jopas on tyhmä kysymys. Totta kai häiritseminen
    on tuossa tapauksessa moraalittomampaa, mutta
    aina ei vaadita sitä häiritsijää, jotta joku
    häiriintyisi. Vika on homojen vihaajissa, jos
    näiden seksuaalinen suuntautuminen ei heitä
    miellytä. Eri asia tietenkin on, jos naiskentelee
    julkisilla paikoilla ja sillä tavoin häiritsee
    muita ihmisiä.

    "Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto. Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti."

    Omastatunnosta syntyvät mielipiteet olisi hyvä
    olla perusteltavissa. Eli vastaapa kysymyksiini?

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Kiitos monipuolisesta vastauksestasi ensinnäänkin.

    Tiedän hyvin, että ehetysliikkeitä voidaan ja on
    kritisoida. Kaikkeahan voidaan kritisoida. Mutta
    tosiasiat mielessämme pitäen, on tietenkin totta,
    että jotkut homot OVAT eheytyneet, ja voineet
    jättää homoseksuaaliset taipumuksensa. Geeneistä
    huolimatta. Sinänsä mielenkiintoinen huomio tuo
    hypothalamus ja sen pienuus homoilla. Täytyy tutkia
    asiaa lisää.

    Olen samaa mieltä siitä,e ttä homoudessa on
    hyviäkin puolia, ja se on juuri tuo mainitsemasi
    liikakanoisuts ja sen mahdollinen ehkäistyminen.
    Näin uskon itsekin, että lisääntyvä homous on
    luonnon mekanismi järjestää maapallolle enemmän
    tilaa. Tämä on ainoa peruste ja ainoa sellainen,
    jolla homoutta voidaan todella puolustaa. Sen
    sijaan se ei ole pitkäntähtäimen ratkaisu. Homous
    lisääntyy kun ihmiskunnan ja kansakuntien
    seksuaalinen moraali heikkenee siinä mielessä, että
    seksistä tehdään elämässä itsetarkoitus. Ensin tämä
    näkyy heterosuhteissa ja siitä seurauksena
    seuraavaksi tuelvat homosuhteet ja ihmis/eläin
    suhteet.

    Seksuaalinen vallankumous ja ihmisen viettien
    rehottaminen ovat eräät näkemäni syyt homoudelle.
    Yleensä puolustellaan sillä, että kyllä homokin
    osaa rakastaa, eikä seksi ole pääasia, muta itse
    olen haastatellut useita moho ja lesbo pareja, ja
    olemme aina joutuneet yhdessä huomaamaan, että
    kyllä se loppujen lopuksi on juuri tuossa se koko
    homman ydin. Seksuaalissa himoissa ja tunteissa.

    Pitemmän vastauksesi huomiot olivat erittäin hyviä,
    ja katson jos ehdin vastata itse niihin jollain
    tavalla. Lyhyesti kooten homoudella näen vain pari
    puolustavaa luonnollista olemassaolonsa syytä.
    Heteroudella pari enemmän. Ja joka tapauksessa kyse
    ei koskaan tule olemaan järjellisistä syistä vaan
    enemmän moraalista ja omantunnon asioista. Kaikissa
    kulttuureissa ja uskonnoissa pidetään
    heterosuhteita parempina ja luonnollisempina
    suhteina. historian tiettyinä aikoina kun tietyt
    asiat toistavat itseään syklisesti, lisääntyy
    homous ja ihmissydän sumentuu näkemään elämän
    tarkoituksia ja korkeampaa moraalia. Elämme niitä
    aikoja ja uskon, että tämä on vasta alun alkua kun
    siirrytään kohti aallon harjaa. Tämä kaikki
    mitenkään pelottelematta. Se on vain oma
    näkemykseni, joka johtuu omista tutkimuksistani ja
    omasta tunnostani. Kenenkään muun ei tarvitse olla
    samaa mieltä, mutta vastustaa ja kritisoida
    mielipidettäni saa :-)

    Et ole sitten tullut ajatelleeksi että moraali ja
    omatunto ovat määrittelykysymyksiä ja ne voidaan
    määritellä erittäin ahdistaviksi ja julmiksi.
    Kulttuurien ja uskontojen pahoja tekoja en tässä
    luettele.

    Pitääkö kaikki muu seksuaalisuus hävittää sillä
    perusteella että enemmistö suosii
    heteroseksuaalisuutta ja pitää sitä parempana ja
    luonnollisempana?

    Sanoit ettet pelottele. Sanot homoseksuaaleja
    huonoiksi, seksikeskeisiksi, moraalittomiksi,
    luonnottomiksi. Puolustat heidän "eheytymistään"
    ja säestät isoa joukkoa julmia homovihaajia. Mitä
    tästä pitäisi ajatella? Mitä ajattelee nuori joka
    on ihastunut parhaaseen ystäväänsä ja kokee
    vastakkaisen sukupuolen vastenmielisenä? Mitä hän
    ajattelee istuessaan yöllä yksin huoneensa
    nurkassa?

    Miksi ette jätä meitä rauhaan?

    Äänestä

  • Angelboy kirjoitti:

    "Homosuhteet häiritsevät monien elämää."

    Sanopa joku käytännön esimerkki, miten se
    yleisesti ottaen häiritsee ihmisiä, että jotkut
    kaksi miestä tai vaihtoehtoisesti kaksi naista
    elävät parisuhteessa? Siten, että ahdasmieliset
    ihmiset eivät siedä homoja, ja siksi heidän
    olemassaolonsa tuntuu heistä häiritsevältä?
    Monia heteroita ällöttää nähdä homoja yhdessä?
    Kristinuskokin häiritsee vastaavasti monia
    ihmisiä maailmassa (monia muiden uskontojen
    kannattajia ja ateisteja), joten samalla
    perusteella sen pitäisi olla syntiä. Lisäksi
    monia homoja heteroiden touhut ällöttävät, joten
    objektiivisesti ajateltuna homojen
    vastenmielisyyttä ei missään tapauksessa voi
    pitää perusteena homouden synnillisyydelle.

    "Homosuhde tietenkin
    alentaa ihmisen sellaiseen seksuaaliseen
    kanssakäymiseen, joka sotii suvunjatkamista
    vastaan."

    Luuletko, että homot ryhtyessään homosuhteeseen
    jotenkin päättävät vain ryhtyä homoiksi? He ovat
    homoja, eivätkä he sille mitään mahda
    (tieteellisesti todistettu fakta on, että homoa
    ei saa muutettua heteroksi muuten kuin
    aivopesulla, jolla usein on myös negatiivisia
    seurauksia). He eivät kykene luonnolliseen
    suvunjatkamiseen riippumatta yhtään siitä,
    ryhtyvätkö he homosuhteeseen vaiko eivät.

    Sitä paitsi, edistääkö esim. esiaviollisesta
    seksistä kieltäytyminen suvunjatkamista? Vastaus
    on, että ei todellakaan. Se, että pidetään
    seksiä vain avioliitossa hyväksyttävänä ja
    kieltäydytään seksistä avioliiton ulkopuolella,
    on ollut ihmiskunnan historiassa
    moninkertaisesti suurempi este suvunjatkamiselle
    kuin homoseksuaalisuus. Jotkut ihmiset eivät ole
    päässeet avioliittoon ollenkaan, ja siksi eivät
    ole koskaan saaneet lapsia. Nekin, jotka ovat
    avioituneet, olisivat ehtineet saada paljon
    enemmän lapsia, jos olisivat aloittaneet
    seksihommat jo kauan ennen avioitumista.

    Lisäksi kieltäytyminen seksistä ennen
    avioliittoa/avioliiton ulkopuolella on
    ehdottomasti luonnotonta; mitkään eläimet
    (lukuunottamatta ihmistä, jos ihminen lasketaan
    eläimeksi) eivät harrasta mitään avioliittoja,
    vaan tyydyttävät halunsa kun niitä on, ja kuten
    jo kirjoitin, se on huomattava este
    suvunjatkamiselle. Mikä siitä sitten tekee
    homoutta luonnollisempaa? Varsinkin kun
    lukuisten eläinten on ihan luonnostaan havaittu
    harrastavan seksiä (myös yhdyntää) saman
    sukupuolen edustajien kanssa. Onko se siis myös
    eläinten joukossa luonnotonta? Onko se eläimille
    syntiä?

    "Eli homosuhteet
    alentavat ihmisyyttä antamalla seksuaalisille
    himoille sellaiset ulottuvuudet, joiden takia
    seksuaalinen identiteetti vääristyy."

    Homosuhteet eivät anna yhtään sen ihmeemmin
    seksuaalisille himoille mitään ulottuvuuksia
    kuin heterosuhteetkaan. Useimmilla homoilla ei
    sitä paitsi ole tutkimusten mukaan ikinä ollut
    mitään heteroseksuaalista identiteettiä, vaan he
    ovat olleet homoja niin kauan kuin heillä vain
    jonkinlaista seksuaalisuutta on ollut. Heidän
    seksuaali-identiteettinsä ei siis ole missään
    vaiheessa ollut heteroseksuaalinen. Mistä ihmeen
    vääristymisestä sinä siis puhut?

    "Tämä on toki
    myös yhteiskunnan ja tämän maailman ajan syytä.
    Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan
    seksuaalisia
    viettejään."

    Mitä? Kerronpa sinulle erään faktan:
    Tieteelliset, luotettavat tutkimukset, etenkin
    tässä ihan viime vuosina tehdyt, viittaavat
    hyvin vahvasti siihen, että homoseksuaalisuus on
    synnynnäistä. Tähän viittaa mm. se, että
    tutkituilla homomiehillä on poikkeuksetta ollut
    pienempi hypotalamus (yksi aivojen osa) kuin
    tutkituilla heteromiehillä. Lisäksi useilla
    homoilla on havaittu geenivirhe, jota ei taas
    ole löytynyt yhdeltäkään heterolta. Lisäksi on
    saatu viitteitä sellaisesta, että äidin
    hormonaalinen epätasapaino elimistössä - joka
    voi johtua esim. stressistä - raskausaikana voi
    aiheuttaa sitä hypotalamuksen kehittymistä
    normaalia pienemmäksi ja lisätä
    todennäköisyyttä, että lapsesta tulee homo.
    Yhteiskuntako tällaista aiheuttaa? Huomautan,
    että ihmisten omat valinnat tai psyykkinen
    kieroutuminen eivät tiettävästi voi aiheuttaa
    aivojen osien pienenemistä eivätkä geenivirheitä.

    "Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto."

    Miksi kristityt siis liittävät tavallisesti
    Raamatun moraaliin? Eihän Raamatulla voi
    perustella sitä, mikä on moraalisesti oikein tai
    mikä väärin, jos moraalin ainoa kiinnekohta on
    omatunto. Ja entä miten on sen asian laita, että
    eri ihmisten omattunnot ovat välillä
    ristiriidassa? Esim. minun omatuntoni ei sano
    homoudessa olevan yhtään mitään väärää, ja sinun
    näyttäisi sanovan. Kumman omatunto siis on
    oikeassa? Jos molemmat ovat, niin siinä
    tapauksessa homouden ei voi sanoa ihan yleisesti
    olevan moraalitonta. Lisäksi joskus tulee
    vastaan moraalisia kysymyksiä, joihin kukaan ei
    osaa vastata pelkästään omantunnon avulla, eikä
    esim. Raamatustakaan löydy vastausta. Järjen
    avulla tällöin kuitenkin hyvin usein saa asian
    ratkaistua.

    "Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti."

    Järkeillen monet ihmiset, esim. filosofit
    (jotkut filosofit ovat keskittyneet erityisesti
    moraaliin), ovat määrittäneet moraalin hyvinkin
    perusteellisesti, joten tuo ei voi pitää
    paikkaansa.

    ...osuvasti kirjoitettu !?! Ja jos tuo hypotalamus
    juttu on faktaa,niin sehän on todella iso asia !?!
    Sillähän voi hyvin nuijia kiihko-uskisten ja
    muiden "sokeiden" väitteet lyttyyn,jess !?!
    Tiedehän antaa meille jatkuvasti uutta tietoa
    romuttamaan pölyttyneitä harhaoppeja !?!

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Et ole sitten tullut ajatelleeksi että moraali ja
    omatunto ovat määrittelykysymyksiä ja ne voidaan
    määritellä erittäin ahdistaviksi ja julmiksi.
    Kulttuurien ja uskontojen pahoja tekoja en tässä
    luettele.

    Pitääkö kaikki muu seksuaalisuus hävittää sillä
    perusteella että enemmistö suosii
    heteroseksuaalisuutta ja pitää sitä parempana ja
    luonnollisempana?

    Sanoit ettet pelottele. Sanot homoseksuaaleja
    huonoiksi, seksikeskeisiksi, moraalittomiksi,
    luonnottomiksi. Puolustat heidän "eheytymistään"
    ja säestät isoa joukkoa julmia homovihaajia. Mitä
    tästä pitäisi ajatella? Mitä ajattelee nuori joka
    on ihastunut parhaaseen ystäväänsä ja kokee
    vastakkaisen sukupuolen vastenmielisenä? Mitä hän
    ajattelee istuessaan yöllä yksin huoneensa
    nurkassa?

    Miksi ette jätä meitä rauhaan?

    ...elä esim. keskiajalla,jolloin uskonto oli niin
    ahdasmielistä ja sairasta...nyt on asiat kuitenkin
    paljon paremmin juuri ihmisoikeuksien ja
    sananvapauden osalta(ainakin täällä meillä)!?!
    Eihän haukku haavaa tee...edes "sieluun" jos vain
    osaa ne mielipiteinä ottaa...eihän kaikki pidä
    vaikkapa kinkusta Jouluna,toiset vannovat
    kalkkunan nimeen...kumman voidaan sanoa olevan
    väärässä ?!? Seksuaali-identiteetti on niin
    ykstyisasia,että se väistämättä aiheuttaa toisissa
    ahdistusta ja pelkoa(tietämättömyydestä johtuvaa)
    ja se siksi voi ilmetä käsittämättömänä "raivona",
    vähän kuin uskon asioiden kyseessä ollessa !?!
    Hyvä itsetunto ja rohkeus seistä omien
    mielipiteidensä takana tekee meistä ihmisistä
    yksilöitä ja henkisesti vahvoja !?!

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    Ainoa asia, mikä on totta
    homojen "eheytymisessä", on selibaatti eli
    kieltäytyminen homoseksistä.

    Homous ei ole todistettavasti geeneissä.

    Homoja on aina ollut, vaikka ihmiskunnan ja
    kansakuntien seksuaalinen moraali olisi ollut
    miten heikko tai vahva tahansa.

    Homoille seksi ei ole itsetarkoitus. Se, että
    muutama haastattelemasi homopari ajattelee näin,
    ei käsitä kaikkia homoja. Et voi olla niin
    typerä, että ajattelisit niin.

    Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa homous ei
    todellakaan ole se halveksitumpi seksuaalisuuden
    muoto! Oletatko tietäväsi jotain jostain
    sademetsäkansojen arvomaailmasta? Sitä paitsi
    antiikin Kreikassa homous oli arvostettu asia.

    Ja nyt...

    VAIKKA seksi olisikin homosuhteissa kaiken a ja
    o, mitä se ei kylläkään ole, miten tämä nautintoa
    havitteleva toiminta voisi olla minkään mittarin
    mukaan haitallista?

    Kyllä, homo ei ole homo, kun pysyy selibaatissa,
    heterokaan ei ole hetero kun pysyy selibaatissa.
    Näin karrikoiden.

    Olen samaa mieltä, että homous ei ole geeneissä
    "vielä". Mutta ihmikunta ja geenit muuttuvat.

    Homoja on ollut meidän tuntemiemme sivilisaatioiden
    aikana aina, mutta korkean moraalin
    sivilisaatioissa se on ollut vähäisempää. Kreikka
    tuhoutui juuri tuon aistillisuuden valtaanpääsyn ja
    moraalisen rappion jälkeen.

    En myöskään ajattele, että homoseksi olisi sen
    enempää itsetarkoitus homoille kuin heteroillekaan.
    Mutta homon noista ihmisistä tekee juuri
    seksuaalinen taipumus. Seksihän ei tarkoita itse
    fyysistä aktia välttämättä.

    Homojakin on erilaisia, ja homokulttuurin aatteet
    myös muuttuvat, monipuolistuvat ja yhä vaikeammaksi
    jää nähdä homouden "viallisuus". Tällöin asiaa ei
    ratkaista loogisin perusteluin, vaan sisäisellä
    moraalilla.

    Kyllä tiedän jotain sademetsän kansojen
    arvomaailmasta. On myös tutkimuksia, missä
    alkuperäisasukkaidne keskuudessa homous on ollut
    "synnillinen" tapa. Eihän se ole ollut ollenkaan
    luonnollista, kun seksin tarkoitus on saattaa
    alkuun lapsia. Nykymaailma on tehnyt seksistä aivan
    erilaisen välineen.

    Haitallista se toiminta on siksi, että
    kaikki_liittyy_kaikkeen. Se mitä minä ajattelen, ja
    tunnen ja teen, se vaikuttaa oleellisesti myös
    muihin ihmisiin kaikkialle maailmaan. tämä vaaitisi
    pitkät perustelut. Kysymys on koko ihmiskunnasta ja
    sen tulevaisuudesta, ei yksistä yksillöistä.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Et ole sitten tullut ajatelleeksi että moraali ja
    omatunto ovat määrittelykysymyksiä ja ne voidaan
    määritellä erittäin ahdistaviksi ja julmiksi.
    Kulttuurien ja uskontojen pahoja tekoja en tässä
    luettele.

    Pitääkö kaikki muu seksuaalisuus hävittää sillä
    perusteella että enemmistö suosii
    heteroseksuaalisuutta ja pitää sitä parempana ja
    luonnollisempana?

    Sanoit ettet pelottele. Sanot homoseksuaaleja
    huonoiksi, seksikeskeisiksi, moraalittomiksi,
    luonnottomiksi. Puolustat heidän "eheytymistään"
    ja säestät isoa joukkoa julmia homovihaajia. Mitä
    tästä pitäisi ajatella? Mitä ajattelee nuori joka
    on ihastunut parhaaseen ystäväänsä ja kokee
    vastakkaisen sukupuolen vastenmielisenä? Mitä hän
    ajattelee istuessaan yöllä yksin huoneensa
    nurkassa?

    Miksi ette jätä meitä rauhaan?

    Me kerromme vain mielipiteemme ja näkemyksen
    asiasta. Maassamme on vapaa sana, ja tekin voitte
    käyttää sitä hyväksenne. Meillä ei ole mitään
    oikeutta tulla häritsemään teidän homouttanne omaan
    kotiinne, mutta meillä on vapaus kertoa
    mielipiteemme kaikissa julkisissa paikoissa. Jos se
    häiritsee, niin sille emme voi mitään.

    Minä itse suosittelen seksuaalisuuden ymmärtämistä
    ja sen muuttamista korkeammiksi tavoitteiksi, myös
    heterojen parissa. Vain tätä kautta koko ongelma
    voidaan ratkaista, myös homouden "ongelma".

    Sanani eivät ole pelottelua, vaan mielipiteitä ja
    näkemyksiä. Tietenkin ajatelen olevani oikeassa
    juuri tällä hetkellä, huomenna voin nähdä toisin,
    mutta se mitä tiedän ja tunnen nyt on kaikkein
    oleellisinta.

    Se joka tuntee vastakkaisen sukupuolen
    vastenmielisenä, sillä on tekemistä itsensä kanssa.
    Samoin se, joka tuntee saman sukupuolen
    vastenmielisenä. Oikea Rakkaus ei tunne koskaan
    eikä ketään kohtaan vastenmielisyyttä. Ei edes
    seksuaalisesti. Vastenmielisyys on vain opittuja
    tapoja, mutta olen nähnyt myös muutettavissa olevia
    tapoja. Homot ja lesbot kun ovat toisinaan olleen
    myös hteroja, ja heteroista on tullut tietyn
    prosessin jälkeen homoja. (tietysti eräällä
    määrittelyllä).En näe moraalia sellaisena, joka
    jokaisen osalta olisi yhtä korkeamman moraalin
    kanssa, siis elämän järjestyksen ja elämän pämärän
    mukaisena moraalina. Tässä olemme varmaan
    erimieltä, ja siitä johtunee myös monet
    väärinkäsitykset.

    Äänestä

  • Angelboy kirjoitti:

    "Homosuhteet häiritsevät monien elämää."

    Sanopa joku käytännön esimerkki, miten se
    yleisesti ottaen häiritsee ihmisiä, että jotkut
    kaksi miestä tai vaihtoehtoisesti kaksi naista
    elävät parisuhteessa? Siten, että ahdasmieliset
    ihmiset eivät siedä homoja, ja siksi heidän
    olemassaolonsa tuntuu heistä häiritsevältä?
    Monia heteroita ällöttää nähdä homoja yhdessä?
    Kristinuskokin häiritsee vastaavasti monia
    ihmisiä maailmassa (monia muiden uskontojen
    kannattajia ja ateisteja), joten samalla
    perusteella sen pitäisi olla syntiä. Lisäksi
    monia homoja heteroiden touhut ällöttävät, joten
    objektiivisesti ajateltuna homojen
    vastenmielisyyttä ei missään tapauksessa voi
    pitää perusteena homouden synnillisyydelle.

    "Homosuhde tietenkin
    alentaa ihmisen sellaiseen seksuaaliseen
    kanssakäymiseen, joka sotii suvunjatkamista
    vastaan."

    Luuletko, että homot ryhtyessään homosuhteeseen
    jotenkin päättävät vain ryhtyä homoiksi? He ovat
    homoja, eivätkä he sille mitään mahda
    (tieteellisesti todistettu fakta on, että homoa
    ei saa muutettua heteroksi muuten kuin
    aivopesulla, jolla usein on myös negatiivisia
    seurauksia). He eivät kykene luonnolliseen
    suvunjatkamiseen riippumatta yhtään siitä,
    ryhtyvätkö he homosuhteeseen vaiko eivät.

    Sitä paitsi, edistääkö esim. esiaviollisesta
    seksistä kieltäytyminen suvunjatkamista? Vastaus
    on, että ei todellakaan. Se, että pidetään
    seksiä vain avioliitossa hyväksyttävänä ja
    kieltäydytään seksistä avioliiton ulkopuolella,
    on ollut ihmiskunnan historiassa
    moninkertaisesti suurempi este suvunjatkamiselle
    kuin homoseksuaalisuus. Jotkut ihmiset eivät ole
    päässeet avioliittoon ollenkaan, ja siksi eivät
    ole koskaan saaneet lapsia. Nekin, jotka ovat
    avioituneet, olisivat ehtineet saada paljon
    enemmän lapsia, jos olisivat aloittaneet
    seksihommat jo kauan ennen avioitumista.

    Lisäksi kieltäytyminen seksistä ennen
    avioliittoa/avioliiton ulkopuolella on
    ehdottomasti luonnotonta; mitkään eläimet
    (lukuunottamatta ihmistä, jos ihminen lasketaan
    eläimeksi) eivät harrasta mitään avioliittoja,
    vaan tyydyttävät halunsa kun niitä on, ja kuten
    jo kirjoitin, se on huomattava este
    suvunjatkamiselle. Mikä siitä sitten tekee
    homoutta luonnollisempaa? Varsinkin kun
    lukuisten eläinten on ihan luonnostaan havaittu
    harrastavan seksiä (myös yhdyntää) saman
    sukupuolen edustajien kanssa. Onko se siis myös
    eläinten joukossa luonnotonta? Onko se eläimille
    syntiä?

    "Eli homosuhteet
    alentavat ihmisyyttä antamalla seksuaalisille
    himoille sellaiset ulottuvuudet, joiden takia
    seksuaalinen identiteetti vääristyy."

    Homosuhteet eivät anna yhtään sen ihmeemmin
    seksuaalisille himoille mitään ulottuvuuksia
    kuin heterosuhteetkaan. Useimmilla homoilla ei
    sitä paitsi ole tutkimusten mukaan ikinä ollut
    mitään heteroseksuaalista identiteettiä, vaan he
    ovat olleet homoja niin kauan kuin heillä vain
    jonkinlaista seksuaalisuutta on ollut. Heidän
    seksuaali-identiteettinsä ei siis ole missään
    vaiheessa ollut heteroseksuaalinen. Mistä ihmeen
    vääristymisestä sinä siis puhut?

    "Tämä on toki
    myös yhteiskunnan ja tämän maailman ajan syytä.
    Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan
    seksuaalisia
    viettejään."

    Mitä? Kerronpa sinulle erään faktan:
    Tieteelliset, luotettavat tutkimukset, etenkin
    tässä ihan viime vuosina tehdyt, viittaavat
    hyvin vahvasti siihen, että homoseksuaalisuus on
    synnynnäistä. Tähän viittaa mm. se, että
    tutkituilla homomiehillä on poikkeuksetta ollut
    pienempi hypotalamus (yksi aivojen osa) kuin
    tutkituilla heteromiehillä. Lisäksi useilla
    homoilla on havaittu geenivirhe, jota ei taas
    ole löytynyt yhdeltäkään heterolta. Lisäksi on
    saatu viitteitä sellaisesta, että äidin
    hormonaalinen epätasapaino elimistössä - joka
    voi johtua esim. stressistä - raskausaikana voi
    aiheuttaa sitä hypotalamuksen kehittymistä
    normaalia pienemmäksi ja lisätä
    todennäköisyyttä, että lapsesta tulee homo.
    Yhteiskuntako tällaista aiheuttaa? Huomautan,
    että ihmisten omat valinnat tai psyykkinen
    kieroutuminen eivät tiettävästi voi aiheuttaa
    aivojen osien pienenemistä eivätkä geenivirheitä.

    "Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto."

    Miksi kristityt siis liittävät tavallisesti
    Raamatun moraaliin? Eihän Raamatulla voi
    perustella sitä, mikä on moraalisesti oikein tai
    mikä väärin, jos moraalin ainoa kiinnekohta on
    omatunto. Ja entä miten on sen asian laita, että
    eri ihmisten omattunnot ovat välillä
    ristiriidassa? Esim. minun omatuntoni ei sano
    homoudessa olevan yhtään mitään väärää, ja sinun
    näyttäisi sanovan. Kumman omatunto siis on
    oikeassa? Jos molemmat ovat, niin siinä
    tapauksessa homouden ei voi sanoa ihan yleisesti
    olevan moraalitonta. Lisäksi joskus tulee
    vastaan moraalisia kysymyksiä, joihin kukaan ei
    osaa vastata pelkästään omantunnon avulla, eikä
    esim. Raamatustakaan löydy vastausta. Järjen
    avulla tällöin kuitenkin hyvin usein saa asian
    ratkaistua.

    "Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti."

    Järkeillen monet ihmiset, esim. filosofit
    (jotkut filosofit ovat keskittyneet erityisesti
    moraaliin), ovat määrittäneet moraalin hyvinkin
    perusteellisesti, joten tuo ei voi pitää
    paikkaansa.

    tutkituilla homomiehillä on poikkeuksetta ollut
    pienempi hypotalamus (yksi aivojen osa) kuin
    "tutkituilla heteromiehillä. Lisäksi useilla
    homoilla on havaittu geenivirhe, jota ei taas
    ole löytynyt yhdeltäkään heterolta. Lisäksi on
    saatu viitteitä sellaisesta, että äidin
    hormonaalinen epätasapaino elimistössä - joka
    voi johtua esim. stressistä - raskausaikana voi
    aiheuttaa sitä hypotalamuksen kehittymistä
    normaalia pienemmäksi ja lisätä
    todennäköisyyttä, että lapsesta tulee homo."

    Eli ei ole luonnollista ja normaalia, vaan johtuu
    geenivirheestä ja äidin elimistön
    epätasapainosta. Kun nämä jutut pystytään
    korjaamaan, homoja ei synny.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Me kerromme vain mielipiteemme ja näkemyksen
    asiasta. Maassamme on vapaa sana, ja tekin voitte
    käyttää sitä hyväksenne. Meillä ei ole mitään
    oikeutta tulla häritsemään teidän homouttanne omaan
    kotiinne, mutta meillä on vapaus kertoa
    mielipiteemme kaikissa julkisissa paikoissa. Jos se
    häiritsee, niin sille emme voi mitään.

    Minä itse suosittelen seksuaalisuuden ymmärtämistä
    ja sen muuttamista korkeammiksi tavoitteiksi, myös
    heterojen parissa. Vain tätä kautta koko ongelma
    voidaan ratkaista, myös homouden "ongelma".

    Sanani eivät ole pelottelua, vaan mielipiteitä ja
    näkemyksiä. Tietenkin ajatelen olevani oikeassa
    juuri tällä hetkellä, huomenna voin nähdä toisin,
    mutta se mitä tiedän ja tunnen nyt on kaikkein
    oleellisinta.

    Se joka tuntee vastakkaisen sukupuolen
    vastenmielisenä, sillä on tekemistä itsensä kanssa.
    Samoin se, joka tuntee saman sukupuolen
    vastenmielisenä. Oikea Rakkaus ei tunne koskaan
    eikä ketään kohtaan vastenmielisyyttä. Ei edes
    seksuaalisesti. Vastenmielisyys on vain opittuja
    tapoja, mutta olen nähnyt myös muutettavissa olevia
    tapoja. Homot ja lesbot kun ovat toisinaan olleen
    myös hteroja, ja heteroista on tullut tietyn
    prosessin jälkeen homoja. (tietysti eräällä
    määrittelyllä).En näe moraalia sellaisena, joka
    jokaisen osalta olisi yhtä korkeamman moraalin
    kanssa, siis elämän järjestyksen ja elämän pämärän
    mukaisena moraalina. Tässä olemme varmaan
    erimieltä, ja siitä johtunee myös monet
    väärinkäsitykset.

    "Oikea Rakkaus ei tunne koskaan
    eikä ketään kohtaan vastenmielisyyttä. Ei edes
    seksuaalisesti."

    Siis seksi kenen kanssa tahansa on okei. Vaikea
    tuota on toisinkaan tulkita.

    Et sinä päätä siitä mitä minä ja kaltaiseni
    pelkäävät. Jos puhut meistä "ongelmana", alan
    pelätä.

    "meillä on vapaus kertoa
    mielipiteemme kaikissa julkisissa paikoissa. Jos
    se häiritsee, niin sille emme voi mitään"

    Kyllä voitte. Voisitte olla hiljaa tai puhua vain
    omissa piireissänne. Miksi hyökkäätte poljettuja
    vähemmistöjä vastaan? Miksi ette saarnaa
    valtaväestölle näin hartaasti?

    Maassa makaavaa on helppo potkia.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Kyllä, homo ei ole homo, kun pysyy selibaatissa,
    heterokaan ei ole hetero kun pysyy selibaatissa.
    Näin karrikoiden.

    Olen samaa mieltä, että homous ei ole geeneissä
    "vielä". Mutta ihmikunta ja geenit muuttuvat.

    Homoja on ollut meidän tuntemiemme sivilisaatioiden
    aikana aina, mutta korkean moraalin
    sivilisaatioissa se on ollut vähäisempää. Kreikka
    tuhoutui juuri tuon aistillisuuden valtaanpääsyn ja
    moraalisen rappion jälkeen.

    En myöskään ajattele, että homoseksi olisi sen
    enempää itsetarkoitus homoille kuin heteroillekaan.
    Mutta homon noista ihmisistä tekee juuri
    seksuaalinen taipumus. Seksihän ei tarkoita itse
    fyysistä aktia välttämättä.

    Homojakin on erilaisia, ja homokulttuurin aatteet
    myös muuttuvat, monipuolistuvat ja yhä vaikeammaksi
    jää nähdä homouden "viallisuus". Tällöin asiaa ei
    ratkaista loogisin perusteluin, vaan sisäisellä
    moraalilla.

    Kyllä tiedän jotain sademetsän kansojen
    arvomaailmasta. On myös tutkimuksia, missä
    alkuperäisasukkaidne keskuudessa homous on ollut
    "synnillinen" tapa. Eihän se ole ollut ollenkaan
    luonnollista, kun seksin tarkoitus on saattaa
    alkuun lapsia. Nykymaailma on tehnyt seksistä aivan
    erilaisen välineen.

    Haitallista se toiminta on siksi, että
    kaikki_liittyy_kaikkeen. Se mitä minä ajattelen, ja
    tunnen ja teen, se vaikuttaa oleellisesti myös
    muihin ihmisiin kaikkialle maailmaan. tämä vaaitisi
    pitkät perustelut. Kysymys on koko ihmiskunnasta ja
    sen tulevaisuudesta, ei yksistä yksillöistä.

    "Olen samaa mieltä, että homous ei ole geeneissä
    "vielä". Mutta ihmikunta ja geenit muuttuvat."

    Mitä tarkoitat? Ja mitä merkitystä "homogeenillä"
    olisi?

    "Homoja on ollut meidän tuntemiemme
    sivilisaatioiden aikana aina, mutta korkean
    moraalin sivilisaatioissa se on ollut
    vähäisempää. Kreikka tuhoutui juuri tuon
    aistillisuuden valtaanpääsyn ja moraalisen
    rappion jälkeen."

    Totta kai jos korkea moraali tarkoittaa
    homovihaa. Kreikka kukistui Rooman
    sotilasmahtiin. Yritätkö luoda kuvaa
    heteroseksuaalisista roomalaissotilaista jotka
    tappoivat ja orjuuttivat homokreikkalaiset joita
    sotiminen ei kiinnostanut niin paljon kuin seksi?

    "En myöskään ajattele, että homoseksi olisi sen
    enempää itsetarkoitus homoille kuin
    heteroillekaan. Mutta homon noista ihmisistä
    tekee juuri seksuaalinen taipumus. Seksihän ei
    tarkoita itse fyysistä aktia välttämättä."

    Mitä ihmettä ajat takaa?

    "Haitallista se toiminta on siksi, että
    kaikki_liittyy_kaikkeen. Se mitä minä ajattelen,
    ja tunnen ja teen, se vaikuttaa oleellisesti myös
    muihin ihmisiin kaikkialle maailmaan. tämä
    vaaitisi pitkät perustelut. Kysymys on koko
    ihmiskunnasta ja sen tulevaisuudesta, ei yksistä
    yksillöistä."

    Aivan. Sinun kirjoituksesi lietsovat homovihaa
    josta seuraa ongelmia sekä ihmiskunnalle että sen
    yksilöille. Oletko muuten sosialisti kun ajat
    yksilön uhraamista yhteisön hyväksi?

    Äänestä

  • julki kirjoitti:

    tutkituilla homomiehillä on poikkeuksetta ollut
    pienempi hypotalamus (yksi aivojen osa) kuin
    "tutkituilla heteromiehillä. Lisäksi useilla
    homoilla on havaittu geenivirhe, jota ei taas
    ole löytynyt yhdeltäkään heterolta. Lisäksi on
    saatu viitteitä sellaisesta, että äidin
    hormonaalinen epätasapaino elimistössä - joka
    voi johtua esim. stressistä - raskausaikana voi
    aiheuttaa sitä hypotalamuksen kehittymistä
    normaalia pienemmäksi ja lisätä
    todennäköisyyttä, että lapsesta tulee homo."

    Eli ei ole luonnollista ja normaalia, vaan johtuu
    geenivirheestä ja äidin elimistön
    epätasapainosta. Kun nämä jutut pystytään
    korjaamaan, homoja ei synny.

    Korvaapa sana "homo" sanalla "vammainen" ja koeta
    kaupata ideologiaasi. Vaikka homoseksuaalisuus
    olisi mikä poikkeama, se ei ole mikään peruste
    homovihalle. Miksi meidät pitäisi hävittää? Mitä
    vaaraa meistä on?

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    "Oikea Rakkaus ei tunne koskaan
    eikä ketään kohtaan vastenmielisyyttä. Ei edes
    seksuaalisesti."

    Siis seksi kenen kanssa tahansa on okei. Vaikea
    tuota on toisinkaan tulkita.

    Et sinä päätä siitä mitä minä ja kaltaiseni
    pelkäävät. Jos puhut meistä "ongelmana", alan
    pelätä.

    "meillä on vapaus kertoa
    mielipiteemme kaikissa julkisissa paikoissa. Jos
    se häiritsee, niin sille emme voi mitään"

    Kyllä voitte. Voisitte olla hiljaa tai puhua vain
    omissa piireissänne. Miksi hyökkäätte poljettuja
    vähemmistöjä vastaan? Miksi ette saarnaa
    valtaväestölle näin hartaasti?

    Maassa makaavaa on helppo potkia.

    Et ihan ymmärtänyt kohtia joista kerroin.

    >>Siis seksi kenen kanssa tahansa on okei. Vaikea tuota on toisinkaan tulkita. <<

    Tulkintasi osoittaa sisälukutaidon puutetta.

    >>Et sinä päätä siitä mitä minä ja kaltaiseni pelkäävät. Jos puhut meistä "ongelmana", alan pelätä. <<

    Se on sinun ongelmasi. Minä ene pelkää sinua,
    vaikka et olekkaan samaa mieltä näistä asioista.
    Minulla siis ei ole ongelmaa. Jos voit elää käsi
    sydämellä oman aatemaailmasi kanssa, et sinäkään
    pelkäisi.

    >>

    >>Kyllä voitte. Voisitte olla hiljaa tai puhua vain omissa piireissänne. Miksi hyökkäätte poljettuja vähemmistöjä vastaan? Miksi ette saarnaa valtaväestölle näin hartaasti? <<

    Tietenkin saarnaamme. Heterot eivät ole yhtään sen
    "paremmassa" asemassa, mikäli minun näkökantaan
    tulee. Heillä on vain yksi vapaus enemmän. Tehdä
    lapsi ja kasvattaa se vastuuntuntoisesti. Siispä
    tuokaan vapaus ei ole vapautta, vaan itsensä
    rajoittamista, ja siitä heille piste. Homous ei
    tähtää vastuuntuntoisuuteen. Heterous voi sitä
    tehdä parhaimmillaan. Ja jos on vastuun tunnoton
    hetero, hän ansaitsee samanlaisen moraalisaarnan
    kuin homotkin.

    Ja valitettavasti meidän on edelleen vedottava
    sananvapauteen. Mielipiteitä saa esittää kaikkialla
    julkissa paikoissa. Myös poikkeavia. Lopuksi voisin
    senverran lohduttaa teitä, että meidänlaisemme ovat
    käymässä vähiin. Yhteiskunta muuttuu ja te tulette
    saamaan haluamme. Meistä tulee vähemmistö, ja
    teillä on ihan sama oikeus käyttää sanaanne kuin
    meillä. Näin minä näen tulevaisuuden. Harvoillehan
    tämä "saarnani" menee läpi. Erittäin harvoille
    heteroille, ja vielä harvemmalle homolle, mutta
    siitä on puhuttava, mitä sydän sanoo parhaaksi ja
    oikeaksi. Toivotan menestystä tiellesi, ja ihmisyys
    paljastukoon sinullekin aikanansa.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    "Olen samaa mieltä, että homous ei ole geeneissä
    "vielä". Mutta ihmikunta ja geenit muuttuvat."

    Mitä tarkoitat? Ja mitä merkitystä "homogeenillä"
    olisi?

    "Homoja on ollut meidän tuntemiemme
    sivilisaatioiden aikana aina, mutta korkean
    moraalin sivilisaatioissa se on ollut
    vähäisempää. Kreikka tuhoutui juuri tuon
    aistillisuuden valtaanpääsyn ja moraalisen
    rappion jälkeen."

    Totta kai jos korkea moraali tarkoittaa
    homovihaa. Kreikka kukistui Rooman
    sotilasmahtiin. Yritätkö luoda kuvaa
    heteroseksuaalisista roomalaissotilaista jotka
    tappoivat ja orjuuttivat homokreikkalaiset joita
    sotiminen ei kiinnostanut niin paljon kuin seksi?

    "En myöskään ajattele, että homoseksi olisi sen
    enempää itsetarkoitus homoille kuin
    heteroillekaan. Mutta homon noista ihmisistä
    tekee juuri seksuaalinen taipumus. Seksihän ei
    tarkoita itse fyysistä aktia välttämättä."

    Mitä ihmettä ajat takaa?

    "Haitallista se toiminta on siksi, että
    kaikki_liittyy_kaikkeen. Se mitä minä ajattelen,
    ja tunnen ja teen, se vaikuttaa oleellisesti myös
    muihin ihmisiin kaikkialle maailmaan. tämä
    vaaitisi pitkät perustelut. Kysymys on koko
    ihmiskunnasta ja sen tulevaisuudesta, ei yksistä
    yksillöistä."

    Aivan. Sinun kirjoituksesi lietsovat homovihaa
    josta seuraa ongelmia sekä ihmiskunnalle että sen
    yksilöille. Oletko muuten sosialisti kun ajat
    yksilön uhraamista yhteisön hyväksi?

    Homogeeni on tulosta ihmisen vääränlaisesta
    elämäntavasta. Geenithän muuttuvat. Hmh. ehkä
    lääketiede tulee silti jossain mielessä avuksi,
    sillä lääketieteellähän on mahdollisuus vaikuttaa
    ja muuttaa noita "sairaita" geenejä.

    Korkea moraali ei arkoita homovihaa. Et ymmärrä
    alkuunkaan mistä on kysymys, mikäli todella olet
    tuota mieltä. Minä rakastan ihmisinä homojakin, en
    tunne minkäänlaista vastenmielisyyttä, voisin
    vaikka nukkua homokaverini vieressä. Ei
    todellakaan, kysymys on Rakkaudesta, joka voittaa
    seksuaaliset tarpeet ja nostaa ihmisen
    kieroutuneesta suhteestaan maailmaan ja ihmisiin,
    sekä itseensä.

    Ja lopuksi, kyllä, olen sosialisti, olen myös
    kommunisti, olen myös humanisti, uskon ihmisyyteen
    sellaisessa merkityksessä vain joka ei homojen
    elämän tapaa miellytä ja jota kavahtavat myös monet
    heterot. Jos minun mielipiteeni lietsovat
    homovihaa, niin sinun mielipiteesi lietsovat
    irstautta sekä ihmisten tuhon alkua,
    epäinhimillisyyttä sekä eläimellisyyttä.
    Toivottavasti et ota itseesi, vaan puhun sille
    nikille, jota esität tällä keskustelukanavalla.
    Henkilökohtaisuuksiinhan on ihan turha mennä. Hyvää
    jatkoa sinulle valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Korvaapa sana "homo" sanalla "vammainen" ja koeta
    kaupata ideologiaasi. Vaikka homoseksuaalisuus
    olisi mikä poikkeama, se ei ole mikään peruste
    homovihalle. Miksi meidät pitäisi hävittää? Mitä
    vaaraa meistä on?

    Sairaan on parempi olla terve, sekä
    yhteiskunnallisesti etä yksilöllisesti niin on
    paras. Homot monesti yrittävät kääntää ja ohjata
    keskustelun juuri tuolle alueelle, koska onhan
    turvallista olla siellä, missä kaikki ihmsisen
    erilaisuudet ja erikoisuudet ovat "luonnollisia".
    Voiko muuta sanoa kuin, että kyllä maailma vääristä
    ja sumentaa ihmisten silmiä todella karkein tavoin.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Kyllä, homo ei ole homo, kun pysyy selibaatissa,
    heterokaan ei ole hetero kun pysyy selibaatissa.
    Näin karrikoiden.

    Olen samaa mieltä, että homous ei ole geeneissä
    "vielä". Mutta ihmikunta ja geenit muuttuvat.

    Homoja on ollut meidän tuntemiemme sivilisaatioiden
    aikana aina, mutta korkean moraalin
    sivilisaatioissa se on ollut vähäisempää. Kreikka
    tuhoutui juuri tuon aistillisuuden valtaanpääsyn ja
    moraalisen rappion jälkeen.

    En myöskään ajattele, että homoseksi olisi sen
    enempää itsetarkoitus homoille kuin heteroillekaan.
    Mutta homon noista ihmisistä tekee juuri
    seksuaalinen taipumus. Seksihän ei tarkoita itse
    fyysistä aktia välttämättä.

    Homojakin on erilaisia, ja homokulttuurin aatteet
    myös muuttuvat, monipuolistuvat ja yhä vaikeammaksi
    jää nähdä homouden "viallisuus". Tällöin asiaa ei
    ratkaista loogisin perusteluin, vaan sisäisellä
    moraalilla.

    Kyllä tiedän jotain sademetsän kansojen
    arvomaailmasta. On myös tutkimuksia, missä
    alkuperäisasukkaidne keskuudessa homous on ollut
    "synnillinen" tapa. Eihän se ole ollut ollenkaan
    luonnollista, kun seksin tarkoitus on saattaa
    alkuun lapsia. Nykymaailma on tehnyt seksistä aivan
    erilaisen välineen.

    Haitallista se toiminta on siksi, että
    kaikki_liittyy_kaikkeen. Se mitä minä ajattelen, ja
    tunnen ja teen, se vaikuttaa oleellisesti myös
    muihin ihmisiin kaikkialle maailmaan. tämä vaaitisi
    pitkät perustelut. Kysymys on koko ihmiskunnasta ja
    sen tulevaisuudesta, ei yksistä yksillöistä.

    Selibaatissa elävä naisista ja vain naisista
    seksuaalisesti pitävä mies ei ole mielestäsi
    hetero. Mikä hän sitten on?

    Väität ensiksi, että on olemassa homogeenejä,
    mutta myöhemmin käännät sanasi väärinpäin.

    Korkeaa moraalia et osannut mitenkään kuvailla,
    etkä myöskään kertoa sitä, mikä
    homoseksuaalisuudesta tekee niin moraalista
    rappiota aiheuttavan ominaisuuden. Sinä vain
    sanot, että asia on niin.

    Vedit mukaan seksin, kun tarkoituksesi oli
    perustella, miksi homous on moraalitonta, mutta
    myöhemmin kiellät pitäväsi seksiä minään
    merkittävänä tekijänä.

    Sisäinen moraalisi, josta et kuitenkaan osaa
    kertoa sanan sanaa, on ainoa hatara peruste
    homovihallesi.

    Homous haitallista, koska se vaikuttaa kaikkeen?
    Onko lähimmäisen auttaminen haitallista, koska
    sekin pieneltä osin mielestäsi vaikuttaa kaikkeen?

    Koetahan päättää, mitä mieltä olet.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Sairaan on parempi olla terve, sekä
    yhteiskunnallisesti etä yksilöllisesti niin on
    paras. Homot monesti yrittävät kääntää ja ohjata
    keskustelun juuri tuolle alueelle, koska onhan
    turvallista olla siellä, missä kaikki ihmsisen
    erilaisuudet ja erikoisuudet ovat "luonnollisia".
    Voiko muuta sanoa kuin, että kyllä maailma vääristä
    ja sumentaa ihmisten silmiä todella karkein tavoin.

    Kirjoititko oikeaan kohtaan? En kyllä osaa
    yhdistää sanomaasi oikeastaan mihinkään.
    Itsestäänselvyyksiä ja kehäpäätelmiä, sekä
    epäselvää argumentointia riittää mutta ainakaan
    minun kysymyksiini et vastannut. Miksi vainoatte?
    Miksi vihaatte? Mitä minä olen tehnyt sinulle?

    Tunnet itsesi vainotuksi? Etkö usko olevasi
    oikeassa asiasi kanssa? Sanoisin, että jos todella
    uskoo, niin silloin ei kenenkään mielipiteellä ole
    väliä, varsinkaan, kun nyt keskustellaan täällä
    vain mielipiteistä ja muutamalla harvalla sanalla.
    Eihän sinun ole pakko kommentoida vastaan vai onko?
    Eli tunnetko olevasi oikeilla jäljillä, ja siksi
    haluat valistaa heteroita heidän väärästä
    suhtautumisestaan, pitäisikö meidän tuntea itsemme
    uhatuiksi, koska sinä vastustat meidän
    mielipiteitämme ja näkemyksiämme?

    Asiaan "mitenkään" liittyen vaan kyselen.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Homogeeni on tulosta ihmisen vääränlaisesta
    elämäntavasta. Geenithän muuttuvat. Hmh. ehkä
    lääketiede tulee silti jossain mielessä avuksi,
    sillä lääketieteellähän on mahdollisuus vaikuttaa
    ja muuttaa noita "sairaita" geenejä.

    Korkea moraali ei arkoita homovihaa. Et ymmärrä
    alkuunkaan mistä on kysymys, mikäli todella olet
    tuota mieltä. Minä rakastan ihmisinä homojakin, en
    tunne minkäänlaista vastenmielisyyttä, voisin
    vaikka nukkua homokaverini vieressä. Ei
    todellakaan, kysymys on Rakkaudesta, joka voittaa
    seksuaaliset tarpeet ja nostaa ihmisen
    kieroutuneesta suhteestaan maailmaan ja ihmisiin,
    sekä itseensä.

    Ja lopuksi, kyllä, olen sosialisti, olen myös
    kommunisti, olen myös humanisti, uskon ihmisyyteen
    sellaisessa merkityksessä vain joka ei homojen
    elämän tapaa miellytä ja jota kavahtavat myös monet
    heterot. Jos minun mielipiteeni lietsovat
    homovihaa, niin sinun mielipiteesi lietsovat
    irstautta sekä ihmisten tuhon alkua,
    epäinhimillisyyttä sekä eläimellisyyttä.
    Toivottavasti et ota itseesi, vaan puhun sille
    nikille, jota esität tällä keskustelukanavalla.
    Henkilökohtaisuuksiinhan on ihan turha mennä. Hyvää
    jatkoa sinulle valitsemallasi tiellä.

    En tietenkään ymmärrä kun et suostu selittämään
    kunnolla! On helppo näytellä kaikkitietäväistä
    mutta koetapa jakaa valoasi vähän tännekin päin.

    "Minä rakastan ihmisinä homojakin, en
    tunne minkäänlaista vastenmielisyyttä"

    "Homogeeni on tulosta ihmisen vääränlaisesta
    elämäntavasta"

    "lääketiede tulee silti jossain mielessä avuksi,
    sillä lääketieteellähän on mahdollisuus vaikuttaa
    ja muuttaa noita "sairaita" geenejä"

    "uskon ihmisyyteen sellaisessa merkityksessä vain
    joka ei homojen elämän tapaa miellytä"

    Jos rakkautesi on tuollaista niin ei kiitos!

    Ja vielä: Miksi irstaus, epäinhimillisyys ja
    eläimellisyys ovat mielestäsi pahoja? Eli miten
    määrittelet ne? Ja millaista tuhoa minä oikein
    povaan ihmisille (itse en ole huomannut)?

    Vaikka sinä LUONNOLLISESTI tunnet minut PALJON
    PAREMMIN kuin minä itse, niin väitän kuitenkin
    että en esitä mitään nimimerkkiä vaan kerron
    omista ajatuksistani.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Tunnet itsesi vainotuksi? Etkö usko olevasi
    oikeassa asiasi kanssa? Sanoisin, että jos todella
    uskoo, niin silloin ei kenenkään mielipiteellä ole
    väliä, varsinkaan, kun nyt keskustellaan täällä
    vain mielipiteistä ja muutamalla harvalla sanalla.
    Eihän sinun ole pakko kommentoida vastaan vai onko?
    Eli tunnetko olevasi oikeilla jäljillä, ja siksi
    haluat valistaa heteroita heidän väärästä
    suhtautumisestaan, pitäisikö meidän tuntea itsemme
    uhatuiksi, koska sinä vastustat meidän
    mielipiteitämme ja näkemyksiämme?

    Asiaan "mitenkään" liittyen vaan kyselen.

    Minua on uhkailtu ja nimitelty, ja kimppuuni on
    käyty. Siinä ei usko auttanut. Siinä oli kysymys
    pelosta. Se pelko ei ole lähtenyt vieläkään.

    Täällä "vain" puhutaan mutta kadulla ja diskoissa
    tapahtuu muutakin.

    Vastaukset:
    Tunnen itseni vainotuksi.
    Uskon olevani oikeassa.
    Minun ei ole pakko kommentoida.
    Tunnen olevani oikeassa ja haluan valistaa.
    En tiedä mikä teitä uhkaa. Homotko?

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Et ihan ymmärtänyt kohtia joista kerroin.

    >>Siis seksi kenen kanssa tahansa on okei. Vaikea tuota on toisinkaan tulkita. <<

    Tulkintasi osoittaa sisälukutaidon puutetta.

    >>Et sinä päätä siitä mitä minä ja kaltaiseni pelkäävät. Jos puhut meistä "ongelmana", alan pelätä. <<

    Se on sinun ongelmasi. Minä ene pelkää sinua,
    vaikka et olekkaan samaa mieltä näistä asioista.
    Minulla siis ei ole ongelmaa. Jos voit elää käsi
    sydämellä oman aatemaailmasi kanssa, et sinäkään
    pelkäisi.

    >>

    >>Kyllä voitte. Voisitte olla hiljaa tai puhua vain omissa piireissänne. Miksi hyökkäätte poljettuja vähemmistöjä vastaan? Miksi ette saarnaa valtaväestölle näin hartaasti? <<

    Tietenkin saarnaamme. Heterot eivät ole yhtään sen
    "paremmassa" asemassa, mikäli minun näkökantaan
    tulee. Heillä on vain yksi vapaus enemmän. Tehdä
    lapsi ja kasvattaa se vastuuntuntoisesti. Siispä
    tuokaan vapaus ei ole vapautta, vaan itsensä
    rajoittamista, ja siitä heille piste. Homous ei
    tähtää vastuuntuntoisuuteen. Heterous voi sitä
    tehdä parhaimmillaan. Ja jos on vastuun tunnoton
    hetero, hän ansaitsee samanlaisen moraalisaarnan
    kuin homotkin.

    Ja valitettavasti meidän on edelleen vedottava
    sananvapauteen. Mielipiteitä saa esittää kaikkialla
    julkissa paikoissa. Myös poikkeavia. Lopuksi voisin
    senverran lohduttaa teitä, että meidänlaisemme ovat
    käymässä vähiin. Yhteiskunta muuttuu ja te tulette
    saamaan haluamme. Meistä tulee vähemmistö, ja
    teillä on ihan sama oikeus käyttää sanaanne kuin
    meillä. Näin minä näen tulevaisuuden. Harvoillehan
    tämä "saarnani" menee läpi. Erittäin harvoille
    heteroille, ja vielä harvemmalle homolle, mutta
    siitä on puhuttava, mitä sydän sanoo parhaaksi ja
    oikeaksi. Toivotan menestystä tiellesi, ja ihmisyys
    paljastukoon sinullekin aikanansa.

    Siis en ymmärtänyt ja sisälukutaitoni on
    puutteellinen. MISSÄ SE SAATANAN SELITYS LUURAA?
    Helppo on haukkua mutta koetapa tehdä ajatuksesi
    selviksi muillekin.

    "Se on sinun ongelmasi. Minä ene pelkää sinua,
    vaikka et olekkaan samaa mieltä näistä asioista.
    Minulla siis ei ole ongelmaa. Jos voit elää käsi
    sydämellä oman aatemaailmasi kanssa, et sinäkään
    pelkäisi."

    Tosi kiva. Mihinkäs se lähimmäisenrakkaus meni?
    Käsi sydämmellä ei paljon auta kun kaksi jätkää
    käy kimppuun diskossa ja järkkäreitä ei
    kiinnosta. Ja kehtaat vielä väittää että
    saarnaatte kaikista epäkohdista tasa-arvoisesti!
    Oletko ikinä kuullut mammonasta, juoppoudesta ja
    väkivallasta?

    Et ehkä usko mutta homoseksuaalinenkin tuntee
    olevansa vastuussa läheisistään, ennen kaikkea
    rakastetustaan.

    Sananvapausko PAKOTTAA sinut saarnaamaan meitä
    vastaan? Oletko idiootti? Itsestäsi se on kiinni
    mitä suustasi päästät.

    En pidä tuollaista keskustelun sävyä enää ollenkaan
    rakentavana, mutta voit tutkia hieman ESKO-
    nimimerkille laitettua viimeisintä viestiä. ehkä
    siellä on joitain vastauksia. Toivottavasti ne
    eivät herätä liian suurta katkeruutta tällaista
    yksinäistä vaeltajaa kohtaan :-)

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    Selibaatissa elävä naisista ja vain naisista
    seksuaalisesti pitävä mies ei ole mielestäsi
    hetero. Mikä hän sitten on?

    Väität ensiksi, että on olemassa homogeenejä,
    mutta myöhemmin käännät sanasi väärinpäin.

    Korkeaa moraalia et osannut mitenkään kuvailla,
    etkä myöskään kertoa sitä, mikä
    homoseksuaalisuudesta tekee niin moraalista
    rappiota aiheuttavan ominaisuuden. Sinä vain
    sanot, että asia on niin.

    Vedit mukaan seksin, kun tarkoituksesi oli
    perustella, miksi homous on moraalitonta, mutta
    myöhemmin kiellät pitäväsi seksiä minään
    merkittävänä tekijänä.

    Sisäinen moraalisi, josta et kuitenkaan osaa
    kertoa sanan sanaa, on ainoa hatara peruste
    homovihallesi.

    Homous haitallista, koska se vaikuttaa kaikkeen?
    Onko lähimmäisen auttaminen haitallista, koska
    sekin pieneltä osin mielestäsi vaikuttaa kaikkeen?

    Koetahan päättää, mitä mieltä olet.

    Kuinka asiasta joku voikaan tehdä niin
    monimutkaisen. Lisäksi hyvin outoja päätelmiä myös,
    suurimmaksi osaksi väkisin väännettyjä
    vastaheittoja. Niihin en jaksa nyt ottaa kantaa.

    Olen kokoajan kuvaillut mitä on korkeampi moraali.
    Jos ei osaa lukea ja tehdä itse siitä lukemastaan
    lyhyempää referaattia, niin voin sen kyllä kertoa
    parila lauseellakin. Moraalille on vain niin monta
    määritelmää, että mitä tekisit minun
    määritelmälläni? Eihän minulla ole mitään
    tarkoitusta muuttaa sinun mielipiteitäsi. Kerron
    vain mitä mieltä itse olen asioista. Ja tulen
    vastaisuudesakin kertomaan, kun näen siihen itse
    jonkun syyn. Vihalla taas ei ole mitään tekemistä
    asian kanssa, niinkuin homot haluavat asian
    kääntää. Itse homot eivät voi kestää vain
    toisenlaisia mielipiteitä ja moraalikäsityksiä. Se
    olkoon heidän murheensa.

    Lyhyesti olen tällä hetkellä sitä mieltä, että
    homous on luonnotonta. Pitemmästi olen kertonut
    edellä asiasta, ja jos ei osaa sitä lukea eikä
    tulkita tai näkee sen ristiriitaisena, niin se on
    tulkitsijan asia. Itselleni siellä ei ole mitään
    ristiriitoja, ehkä vain asioita, joita en ole
    osannut esittää.

    Tyydyttääkö johtopäätökseni, vai millaisia
    perusteita etsit? Eikö ole totta, että olet
    valmiiksi päättänyt, että mitkään perusteet eivät
    voi vastata itse haluamiasi persuteita, ja näin
    voit turvallisesti jatkaa siihen rataan kuin olet
    tähänkin asti jatkanut. Huoma myös, että en ole
    misään kohden haukkunut ja tuominnut homoja enempää
    kuin seksuaalisesti luonnottomasti käyttäytyviä
    heterojakaan. Asetan molemmat ihan samalle
    viivalle. Jos tahdot enemmän myönnytyksiä, niin
    sitten sinun on paras perustella itse, miksi homous
    on luonnollista, ja minä vastailen, miksi
    perustelusi eivät kelpaa :-)

    tämä toisen keskustelijan "yllytyksestä":

    Perusteet heterouden puolesta

    Luonnon polarisuus, mies-naisen magneettisuuden
    täydentävät osapuolet
    Tasapainossa nämä kaksi voimaa ovat sopusoinnussa,
    eivätkä enää ilmene
    seksuaalisena tarpeena. Homo suhteessa se ei ole
    mahdollista.

    Homous on seurausta yksilön valinnoista sekä
    ihmiskunnan yhteisistä valinnoista.

    Platon on sanonut "In a deep and profound sexual
    union there is a foretaste of the ecstacy of the
    union with the divine spiritual reality that
    underlies the Universe"

    Seksi siis ei ole tämän korkeamman moraalin mukaan
    korkeinta nautintoa, eikä korkein ihmisen elämän
    päämäärä. Näin sekä homo, että hetero suhteet
    lähtökohtinaan seksuaalinen tyydytys, eivät
    kummatkaan ole "hyväksyttäviä" ja ainoa mikä
    puolustaa korkeamman korkeamman moraalin mukaan
    seksiä, on heteroseksi, jossa päämääränä on
    synnyttää lapsi.

    Homoseksuaaliset taipumukset on muutettavissa
    heteroseksuaalisiksi. Tästä on eläviä esimerkkejä.
    Tämä kiistetään, mutta sitä ei yleensä kiistetä,
    että heterosta voi tulla bi ja homo.

    Homoseksualisuus on yleisesti ottaen kaikissa
    suuremmissa uskonnoissa luonnottomaksi katsottu
    elämäntapa. Zoroasterialaisuus (vididah),
    hindulaisuus (manun lait), juutalaisuus,
    kristinusko, islam, egyptin vanhat uskonnot,
    buddhalaisuus (koulukunta eroja on, mutta yleisesti
    ottaen seksuaalisuutta pidetään vain yhtenä harhan
    muotona), jne...

    Homoseksuaalisuus on lisääntynyt siellä, missä
    seksuaalisuus on kokonaan kielletty (luostarit), ja
    missä seksuaalisuus on päästetty irti kokonaan.
    Lisäksi monet okkulttiset, mystiset ja tantriset
    koulukunnat, joissa seksuaali"magiaa" harrastetaan,
    pitävät homoseksuaalisuutta hyväksyttävänä. Näin
    homoseksuaalisuus on äärimuotojen seurausta, missä
    seksuaalisuutta ihmisessä ei ole ymmärretty, vaan
    joko kielletty vai annettu sen vaikuttaa vapaasti.
    Tänäpäivänä homoseksuaalisuus on tunnettua
    uuspakanallisissa uskonnoissa, wicca-kulttuurissa
    mm. http://www.abidingtruth.com/pinkswastika/
    Chapter2.htm

    Luonnonkultit siis pitävät homoutta hyväksyttävänä
    ja kaikkea sitä mitä luonnossa tapahtuu
    luonnollisena. Tämä on tietenkin totta, kun
    luonnollisuudelle annetaan tuo määritelmä.
    Määritelmä kuitenkin sortuu tekemään ihmisestä
    eläimen, eikä näe ihmistä ihmisenä, erilaisine
    päämärineen ja moraaleineen. Homokulttuuri siis
    vie ihmistä taantuvasti eläinmellisten viettien
    palvontaan.

    Homokulttuuria on tietenkin ollut kaikkien maiden
    historiassa. Sensijaan sitä ei ole pidetty uskonnon
    ja elämänfilosofien taholta hyväksyttävänä, kuin
    erikoistapauksissa (esim. kreikka). Esim. Intiassa
    Kali Yagan, eli maailmaa koittavan pimeän
    aikakauden kuluessa, erilaiset seksuaaliset
    vääristymät kukoistavat. Ihmiskunta on aloittanut
    intialaisen ajanlaskun mukaan Kali Yugan joku aika
    sitten. http://www.gaybombay.com/arts/
    ancientindia.shtml

    Perhemuotojen muuttuminen on myös syy, miksi homous
    vääristää yhteiskunnan arvoja. Tästä
    antropologisesta sekä lääketieteellisestä
    perusteesta on kirjoitettu silsi kaikkein eniten
    toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Tämä kertoo jo
    osaltaan, että vahvin moraalikäsitys tulee
    uskontojen ja elämänkatosomusoppien puolelta, kun
    taas tiede voi vain julkaista tutkimuksia,
    jotkatoisinaan näyttävät edullisilta toiselle
    toisinaan toiselle. Joka tapauksessa tiede on
    näyttänyt, että perusteita homouden
    luonnollisuudelle löytyy sekä puolesta että
    vastaan, mutta elämänkatosmusopit ja moraali tähän
    astisen historian varjolla pitää selvästi homoutta
    luonnottomuutena. Vallitsevat elämänkatsomukset
    kyllä muuttuvat, ja meidän nykyinen yhteiskunta
    kyllä on ottanut jo ratkaisevat askeleensa kohti
    homouden moraalista hyväksymistä. Huomenna ei siis
    voi kiistellä muustakuin, että onko hyväksytty tapa
    ollut moraalisesti väärin valittu tapa ja
    suhtautuminen asiaan. Tulveisuus kertokoon sen
    puolestaan. Ihmiskunta kypsyy hitaasti, mutta
    varmasti kaikki seurakset tullaan näkemään.

    Homouden perusteiksi jäävät liikaväestön
    hillitseminen, sekä jotkin kyseenalaiset
    tutkimukset, joiden mukaan geenit ja hypothalamus
    ovat luonnollinen syy homoudelle. Moraalisia
    perusteita sille ei löydy, eikä myöskään muita
    yhteiskunnallisesti korkea arvoisia perusteita.

    Perustelet moraalia luonnollisuudella ja
    päinvastoin. Molemmat ovat määriteltävissä eri
    tavoin. Ne ovat abstraktioita ja sellaisenaan
    hyödyttömiä todellisuutta käsiteltäessä.

    Otat historiasta esimerkkejä joissa paheksutut
    ryhmät ovat harjoittaneet homoseksiä. Adolf
    Hitler oli kasvissyöjä, eläintensuojelija ja
    himokuntoilija.

    Tekstisi ovat seksikielteisiä. Miksi ihminen ei
    saisi tuntea ja kokea fyysistä intohimoa?

    Ihminen on ainoa eläin joka tietää olevansa eläin.

    Olet tekopyhä. Sanot ettet hauku meitä ja
    tekstisi vilisee sellaisia termejä
    kuin "vääristymä" ja "luonnottomuus".

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    En pidä tuollaista keskustelun sävyä enää ollenkaan
    rakentavana, mutta voit tutkia hieman ESKO-
    nimimerkille laitettua viimeisintä viestiä. ehkä
    siellä on joitain vastauksia. Toivottavasti ne
    eivät herätä liian suurta katkeruutta tällaista
    yksinäistä vaeltajaa kohtaan :-)

    Sinä taas et ole ollut rakentava pitkään aikaan.
    Onko alentuvan ylimielinen sävysi jotenkin
    parempi?

    Äläkä huoli katkeruudesta. Tekstiesi perusteella
    et tiedä mitään yksinäisyydestä ja minä vihaan
    kaltaisiasi syvästi.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Kuinka asiasta joku voikaan tehdä niin
    monimutkaisen. Lisäksi hyvin outoja päätelmiä myös,
    suurimmaksi osaksi väkisin väännettyjä
    vastaheittoja. Niihin en jaksa nyt ottaa kantaa.

    Olen kokoajan kuvaillut mitä on korkeampi moraali.
    Jos ei osaa lukea ja tehdä itse siitä lukemastaan
    lyhyempää referaattia, niin voin sen kyllä kertoa
    parila lauseellakin. Moraalille on vain niin monta
    määritelmää, että mitä tekisit minun
    määritelmälläni? Eihän minulla ole mitään
    tarkoitusta muuttaa sinun mielipiteitäsi. Kerron
    vain mitä mieltä itse olen asioista. Ja tulen
    vastaisuudesakin kertomaan, kun näen siihen itse
    jonkun syyn. Vihalla taas ei ole mitään tekemistä
    asian kanssa, niinkuin homot haluavat asian
    kääntää. Itse homot eivät voi kestää vain
    toisenlaisia mielipiteitä ja moraalikäsityksiä. Se
    olkoon heidän murheensa.

    Lyhyesti olen tällä hetkellä sitä mieltä, että
    homous on luonnotonta. Pitemmästi olen kertonut
    edellä asiasta, ja jos ei osaa sitä lukea eikä
    tulkita tai näkee sen ristiriitaisena, niin se on
    tulkitsijan asia. Itselleni siellä ei ole mitään
    ristiriitoja, ehkä vain asioita, joita en ole
    osannut esittää.

    Tyydyttääkö johtopäätökseni, vai millaisia
    perusteita etsit? Eikö ole totta, että olet
    valmiiksi päättänyt, että mitkään perusteet eivät
    voi vastata itse haluamiasi persuteita, ja näin
    voit turvallisesti jatkaa siihen rataan kuin olet
    tähänkin asti jatkanut. Huoma myös, että en ole
    misään kohden haukkunut ja tuominnut homoja enempää
    kuin seksuaalisesti luonnottomasti käyttäytyviä
    heterojakaan. Asetan molemmat ihan samalle
    viivalle. Jos tahdot enemmän myönnytyksiä, niin
    sitten sinun on paras perustella itse, miksi homous
    on luonnollista, ja minä vastailen, miksi
    perustelusi eivät kelpaa :-)

    Lukuisia kysymyksiä on sinulle esitetty myös
    osoitteessa: http://keskustelu.suomi24.fi/?
    ac=show&id=EADBE90E38G9AE&ofs=80

    Kävisitkö siellä?

    Kertoisitko myös, mikä mies on seksuaaliselta
    suuntautumiseltaan, jos hän elää selibaatissa,
    mutta kiihottuu vain ja ainoastaan naisista?
    Hetero hän ei jostain kumman syystä mielestäsi
    ole.

    Homous on epäpyhää, koska se on luonnotonta?
    Mikäli homous on homoseksin vuoksi luonnotonta
    (eihän se kasvata väkilukua), mitä mieltä sitten
    olet suutelemisesta? Huuletko on luotu
    painelemaan toisia huulia vasten?

    Sinä kyllä moneen otteeseen korostat, että olet
    kovasti mielestäsi selitellyt moraalisi
    perimmäisistä syistä ja voisit kyllä selittää
    jatkossakin blaablaa... mutta et silti jostain
    kumman syystä osaa jatkaa tarinointiasi sillä
    hetkellä, kun se olisi tarpeen.

    Voit pitää yhtä seksin muotoa (homoseksiä)
    luonnottomana ja siten moraalittomana, mutta sitä
    vaan en mitenkään voi käsittää, miten seksi,
    jossa ei kenenkään tunteita loukata, vaan
    toimitaan molempien tahdosta nautinnon takia, voi
    mielestäsi edustaa alhaisempaa moraalia.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    tämä toisen keskustelijan "yllytyksestä":

    Perusteet heterouden puolesta

    Luonnon polarisuus, mies-naisen magneettisuuden
    täydentävät osapuolet
    Tasapainossa nämä kaksi voimaa ovat sopusoinnussa,
    eivätkä enää ilmene
    seksuaalisena tarpeena. Homo suhteessa se ei ole
    mahdollista.

    Homous on seurausta yksilön valinnoista sekä
    ihmiskunnan yhteisistä valinnoista.

    Platon on sanonut "In a deep and profound sexual
    union there is a foretaste of the ecstacy of the
    union with the divine spiritual reality that
    underlies the Universe"

    Seksi siis ei ole tämän korkeamman moraalin mukaan
    korkeinta nautintoa, eikä korkein ihmisen elämän
    päämäärä. Näin sekä homo, että hetero suhteet
    lähtökohtinaan seksuaalinen tyydytys, eivät
    kummatkaan ole "hyväksyttäviä" ja ainoa mikä
    puolustaa korkeamman korkeamman moraalin mukaan
    seksiä, on heteroseksi, jossa päämääränä on
    synnyttää lapsi.

    Homoseksuaaliset taipumukset on muutettavissa
    heteroseksuaalisiksi. Tästä on eläviä esimerkkejä.
    Tämä kiistetään, mutta sitä ei yleensä kiistetä,
    että heterosta voi tulla bi ja homo.

    Homoseksualisuus on yleisesti ottaen kaikissa
    suuremmissa uskonnoissa luonnottomaksi katsottu
    elämäntapa. Zoroasterialaisuus (vididah),
    hindulaisuus (manun lait), juutalaisuus,
    kristinusko, islam, egyptin vanhat uskonnot,
    buddhalaisuus (koulukunta eroja on, mutta yleisesti
    ottaen seksuaalisuutta pidetään vain yhtenä harhan
    muotona), jne...

    Homoseksuaalisuus on lisääntynyt siellä, missä
    seksuaalisuus on kokonaan kielletty (luostarit), ja
    missä seksuaalisuus on päästetty irti kokonaan.
    Lisäksi monet okkulttiset, mystiset ja tantriset
    koulukunnat, joissa seksuaali"magiaa" harrastetaan,
    pitävät homoseksuaalisuutta hyväksyttävänä. Näin
    homoseksuaalisuus on äärimuotojen seurausta, missä
    seksuaalisuutta ihmisessä ei ole ymmärretty, vaan
    joko kielletty vai annettu sen vaikuttaa vapaasti.
    Tänäpäivänä homoseksuaalisuus on tunnettua
    uuspakanallisissa uskonnoissa, wicca-kulttuurissa
    mm. http://www.abidingtruth.com/pinkswastika/
    Chapter2.htm

    Luonnonkultit siis pitävät homoutta hyväksyttävänä
    ja kaikkea sitä mitä luonnossa tapahtuu
    luonnollisena. Tämä on tietenkin totta, kun
    luonnollisuudelle annetaan tuo määritelmä.
    Määritelmä kuitenkin sortuu tekemään ihmisestä
    eläimen, eikä näe ihmistä ihmisenä, erilaisine
    päämärineen ja moraaleineen. Homokulttuuri siis
    vie ihmistä taantuvasti eläinmellisten viettien
    palvontaan.

    Homokulttuuria on tietenkin ollut kaikkien maiden
    historiassa. Sensijaan sitä ei ole pidetty uskonnon
    ja elämänfilosofien taholta hyväksyttävänä, kuin
    erikoistapauksissa (esim. kreikka). Esim. Intiassa
    Kali Yagan, eli maailmaa koittavan pimeän
    aikakauden kuluessa, erilaiset seksuaaliset
    vääristymät kukoistavat. Ihmiskunta on aloittanut
    intialaisen ajanlaskun mukaan Kali Yugan joku aika
    sitten. http://www.gaybombay.com/arts/
    ancientindia.shtml

    Perhemuotojen muuttuminen on myös syy, miksi homous
    vääristää yhteiskunnan arvoja. Tästä
    antropologisesta sekä lääketieteellisestä
    perusteesta on kirjoitettu silsi kaikkein eniten
    toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Tämä kertoo jo
    osaltaan, että vahvin moraalikäsitys tulee
    uskontojen ja elämänkatosomusoppien puolelta, kun
    taas tiede voi vain julkaista tutkimuksia,
    jotkatoisinaan näyttävät edullisilta toiselle
    toisinaan toiselle. Joka tapauksessa tiede on
    näyttänyt, että perusteita homouden
    luonnollisuudelle löytyy sekä puolesta että
    vastaan, mutta elämänkatosmusopit ja moraali tähän
    astisen historian varjolla pitää selvästi homoutta
    luonnottomuutena. Vallitsevat elämänkatsomukset
    kyllä muuttuvat, ja meidän nykyinen yhteiskunta
    kyllä on ottanut jo ratkaisevat askeleensa kohti
    homouden moraalista hyväksymistä. Huomenna ei siis
    voi kiistellä muustakuin, että onko hyväksytty tapa
    ollut moraalisesti väärin valittu tapa ja
    suhtautuminen asiaan. Tulveisuus kertokoon sen
    puolestaan. Ihmiskunta kypsyy hitaasti, mutta
    varmasti kaikki seurakset tullaan näkemään.

    Homouden perusteiksi jäävät liikaväestön
    hillitseminen, sekä jotkin kyseenalaiset
    tutkimukset, joiden mukaan geenit ja hypothalamus
    ovat luonnollinen syy homoudelle. Moraalisia
    perusteita sille ei löydy, eikä myöskään muita
    yhteiskunnallisesti korkea arvoisia perusteita.

    "Luonnon polarisuus, mies-naisen magneettisuuden
    täydentävät osapuolet
    Tasapainossa nämä kaksi voimaa ovat
    sopusoinnussa,
    eivätkä enää ilmene
    seksuaalisena tarpeena. Homo suhteessa se ei ole
    mahdollista."

    Homotko eivät voi elää platonisessa suhteessa?

    "Homous on seurausta yksilön valinnoista sekä
    ihmiskunnan yhteisistä valinnoista."

    Selitäpä sama "hieman" tarkemmin, kiitos.

    Pidät ainoana oikeana seksinä heteroseksiä, jossa
    pyritään saamaan lisää ihmisiä jo
    ylikansoittuneelle planeetallemme. Sitä sinä siis
    olet koko aika pitänyt korkeampana moraalina. On
    se mukavaa, että arvostat jotain sellaista, jonka
    vuoksi luonto saastuu ja ihmisiä kuolee ruuan ja
    puhtaan veden puutteeseen. Mitäs luulet, kuinka
    moni afrikkalainen täysin alkeellisissa
    elinoloissa ja elämässään totisesti KÄRSIVÄ
    ihminen olisi mielellään jäänyt syntymättä?
    Taitaa luku olla pelottavan suuri. Näitä
    onnettomiako kaipaat lisää pallollemme?

    "Homoseksuaaliset taipumukset on muutettavissa
    heteroseksuaalisiksi. Tästä on eläviä
    esimerkkejä. Tämä kiistetään, mutta sitä ei
    yleensä kiistetä, että heterosta voi tulla bi ja
    homo."

    Selibaatissa eläminen ei todista todellisen
    seksuaalisen suuntautumisen puolesta. Tiesitkö,
    että aina on mahdollisuus mennä kaappiin piiloon
    ja vaikka tulla hulluksi, jolloin seksuaalisuus
    ei pakostikaan pysyttele samana?

    "Homoseksualisuus on yleisesti ottaen kaikissa
    suuremmissa uskonnoissa luonnottomaksi katsottu
    elämäntapa. - -"

    Mihin oikein pyrit? Ei isokaan määrä ihmisiä
    riitä tekemään homoudesta häpeällistä asiaa.

    Sitten höpisitkin kaikkea jonnin joutavaa enemmän
    kuin laki sallii...

    Lopuksi kuitenkin uskalsit todeta:

    "Homouden perusteiksi jäävät liikaväestön
    hillitseminen, sekä jotkin kyseenalaiset
    tutkimukset, joiden mukaan geenit ja hypothalamus
    ovat luonnollinen syy homoudelle. Moraalisia
    perusteita sille ei löydy, eikä myöskään muita
    yhteiskunnallisesti korkea arvoisia perusteita."

    Valitettavasti sun vastaväitteet ei oo ollu
    niinkään onnen omiaan tekemään homoudesta
    moraalitonta ja jotenkin luonnotonta. Kun et ole
    rivin vertaa osannut valaista, mitä TODELLISTA
    HAITTAA homoudesta tai homoseksistä on, ei ole
    muuta vaihtoehtoa kuin todeta homojen olevan
    aivan yhtä kelpoja kansalaisia kuin me heterotkin.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Perustelet moraalia luonnollisuudella ja
    päinvastoin. Molemmat ovat määriteltävissä eri
    tavoin. Ne ovat abstraktioita ja sellaisenaan
    hyödyttömiä todellisuutta käsiteltäessä.

    Otat historiasta esimerkkejä joissa paheksutut
    ryhmät ovat harjoittaneet homoseksiä. Adolf
    Hitler oli kasvissyöjä, eläintensuojelija ja
    himokuntoilija.

    Tekstisi ovat seksikielteisiä. Miksi ihminen ei
    saisi tuntea ja kokea fyysistä intohimoa?

    Ihminen on ainoa eläin joka tietää olevansa eläin.

    Olet tekopyhä. Sanot ettet hauku meitä ja
    tekstisi vilisee sellaisia termejä
    kuin "vääristymä" ja "luonnottomuus".

    Kerro minulle termit, joilla voin ilmaista
    mielipiteeni paremmin niin käytän niitä jatkossa,
    jos ne hämäävät sinua. Sikäli en ota vastaukseesi
    kantaa, koska et tarkemmin selittänyt mitä
    lauseillasi tarkoiti, ja miten ne liittyivät omaan
    vastaukseeni. Tunteeni eivä tmissään tapauksessa
    ole seksi kielteisiä. Ne ovat seksin ymmärtämiseen
    tähtääviä. Kumpikaan teistä kahdesta vain ei
    _halua_ nähdä tätä yksinkertista asiaa. Mutta syy
    on tietty ihan selvä. Ettehän te halua missään
    tapauksessa luopua sellaisesta, mitä parempaa ette
    voi kuvitella olevan olemassa. Näin minäkin olen
    ajatellut aikanani.

    Tekopyhä on se, joka itse ei tee kuten sanoo ja
    kirjoittaa. Sinä et tiedä mitä minä teen, eikä
    tässä ole sellaiseen tarkoitus sotkeutua. Kerron
    vain mielipiteeni, kuten olen monta kertaa jo
    ehtinyt sanoa. Te ette ole tekopyhiä, mutta
    mielestä ajatte epäpyhää asiaa takaa, koska se on
    vain tämänhetkisen elämänne kannalta eduksenne.
    Tämän on minun näkemykseni.

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    Lukuisia kysymyksiä on sinulle esitetty myös
    osoitteessa: http://keskustelu.suomi24.fi/?
    ac=show&id=EADBE90E38G9AE&ofs=80

    Kävisitkö siellä?

    Kertoisitko myös, mikä mies on seksuaaliselta
    suuntautumiseltaan, jos hän elää selibaatissa,
    mutta kiihottuu vain ja ainoastaan naisista?
    Hetero hän ei jostain kumman syystä mielestäsi
    ole.

    Homous on epäpyhää, koska se on luonnotonta?
    Mikäli homous on homoseksin vuoksi luonnotonta
    (eihän se kasvata väkilukua), mitä mieltä sitten
    olet suutelemisesta? Huuletko on luotu
    painelemaan toisia huulia vasten?

    Sinä kyllä moneen otteeseen korostat, että olet
    kovasti mielestäsi selitellyt moraalisi
    perimmäisistä syistä ja voisit kyllä selittää
    jatkossakin blaablaa... mutta et silti jostain
    kumman syystä osaa jatkaa tarinointiasi sillä
    hetkellä, kun se olisi tarpeen.

    Voit pitää yhtä seksin muotoa (homoseksiä)
    luonnottomana ja siten moraalittomana, mutta sitä
    vaan en mitenkään voi käsittää, miten seksi,
    jossa ei kenenkään tunteita loukata, vaan
    toimitaan molempien tahdosta nautinnon takia, voi
    mielestäsi edustaa alhaisempaa moraalia.

    Olin unohtanut nuo kohdat, ja yritän vastailla
    niihenkin tulevaisuudessa, koska aihe näyttää
    olevan niin polttava. Huomautuksena vain tässä
    vaiheessa, että en ole mikään kaikkitietävä, eikä
    tarkoitukseni voi olla miellyttää, eikä perustella
    asioita niin, että ne kaikille menisivät läpi.
    Perustelunihan voivat tuntua useimmista hyvinkin
    perusteettomilta. niihin saa vastata
    lisäkysymyksillä, ja perustella, miksi ne olivat
    perusteettomia, niin minä katson oliko nuo
    vastaukset sitten tarpeeksi hyvä perusteiden
    kumoamiseen. Tästä syntyy oletettavasti ikuinen
    silmikka, johon viittaisn jo alussa. Ikuinen
    silmukka siksi, että lähestymme asiaa älyllisesti,
    viakka kysymsy on ratkaistavissa hyvin helposti
    kirkkaalla ja puhtaalla omalla tunnolla, sekä
    korkeammalla moraalikäsityksellä.

    >>Kertoisitko myös, mikä mies on seksuaaliselta suuntautumiseltaan, jos hän elää selibaatissa, mutta kiihottuu vain ja ainoastaan naisista? Hetero hän ei jostain kumman syystä mielestäsi ole.<<

    Kysyyksesi osoittaa, että et ole kyllä ymmärtänyt
    asiaa. Hetero tietenkin on, jos on mieltynyt
    naisiin, vaikka on selibaatissa. Homo on myös,
    vaikka elää selibaatissa, ja on mieltynyt samaan
    sukupuoleen. Hyvin yksinkertaista.

    >>Homous on epäpyhää, koska se on luonnotonta? Mikäli homous on homoseksin vuoksi luonnotonta (eihän se kasvata väkilukua), mitä mieltä sitten olet suutelemisesta? Huuletko on luotu painelemaan toisia huulia vasten? <<

    Vastauksessa 2 otin esille monia asioita, joiden
    takia pidän homoutta epäpyhänä, samoin kuin pidädn
    huorintekemistä ja montaa muutakin seksuaalista
    väärinkäyttöä epäpyhänä. Suutelu on OK, silloin kun
    sen tarkoitus ei ole nostattaa aiheettomasti
    seksuaalisia voimia. Itse voin suudella ihan hyvin
    samaa sukupuolta, poskelle tai suulle. Lapsi
    vanhempaa, mies miestä, nainen naista, vanhus
    vanhusta, jne...

    >>Sinä kyllä moneen otteeseen korostat, että olet kovasti mielestäsi selitellyt moraalisi perimmäisistä syistä ja voisit kyllä selittää jatkossakin blaablaa... mutta et silti jostain kumman syystä osaa jatkaa tarinointiasi sillä hetkellä, kun se olisi tarpeen. <<

    Valitan, että en osaa olla niinpaljoa mieliksesi
    kuin haluat. Enhän ole tässä tekemässä mitään
    lakialoitetta, joten joudut tyytymään
    epätäydellisiin ja pilkottuihin vastauksiin, et
    täydelliseen 100 sivuiseen selontekon, vaikka olen
    kyllä vamis sellaiseenkin, mutta ajallaan kaikki.

    >>Voit pitää yhtä seksin muotoa (homoseksiä) luonnottomana ja siten moraalittomana, mutta sitä vaan en mitenkään voi käsittää, miten seksi, jossa ei kenenkään tunteita loukata, vaan toimitaan molempien tahdosta nautinnon takia, voi mielestäsi edustaa alhaisempaa moraalia. <<

    Juuri tuo itsekäs nautintohan siinä on se mikä
    tuosta asiasta tekee moraalittoman. Kai sen verran
    olet jo tajunnut. Ihmiskehoa voi saastuttaa monella
    muullakin tavalla, kuin seksillä, joka ei näytä
    loukkaavan ketään. Ihminen on vain tietämätön
    asioista, jotka eivät ole hänen parhaakseen, ja
    vievät häntä syvemmälle kärsimysten ja valheiden
    kuiluun. Kaikki nautinto siis ei ole tarpeelista,
    ja suuri osa nautinnosta on turhaa henkisen elämän
    kannalta, jopa vahingoittavaa. Ja kuten sanottua,
    ylimääräinen sekstailu vaikuttaa tunnetasolla
    kaikkii ihmiskunnan ihmisiin. tätä teideän on
    vaikea nähdä, saatika uskoa vaikka ette näkisikään.
    Se on kuin harso, joka leviää ihmisten ylle, ja
    josta siis on vastuussa jokainen ihminen, joka
    harjoittaa säännötäntä ja vapaata seksiä ja muita
    rietasteluja.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Minua on uhkailtu ja nimitelty, ja kimppuuni on
    käyty. Siinä ei usko auttanut. Siinä oli kysymys
    pelosta. Se pelko ei ole lähtenyt vieläkään.

    Täällä "vain" puhutaan mutta kadulla ja diskoissa
    tapahtuu muutakin.

    Vastaukset:
    Tunnen itseni vainotuksi.
    Uskon olevani oikeassa.
    Minun ei ole pakko kommentoida.
    Tunnen olevani oikeassa ja haluan valistaa.
    En tiedä mikä teitä uhkaa. Homotko?

    Ei, minua (en puhu nyt muiden puolesta) ei uhkaa
    homot, vaan minua kiinnostaa ja huolestuttaa
    ihmiskunnan kohtalo ja tulevaisuus. Minä voisin
    tuntea myös itseni vainotuksi näiden mielipiteden
    takia, ja olen saanutkin kuonooni, mutta minun ei
    tarvitse pelätä, eikä menettää mitään elämästä
    vaikka julistankin nämä ajatukseni. Tämä siksi,
    että uskon olevani oikeassa eikä silloin voi olla
    ihmisellä mitään pelkoa. Homofobiasta, kammosta ja
    muusta vastaavasta siis ei ole kyse, joten voit
    tehdä seuraavat ehdotuksesi, mistä on kyse. Vaikka
    olenhan sen jo kertonut aika suoraan, ihmettelen
    vain miksei sellainen voi kelvata, vaan toinen
    itsepintaisesti ajattelee tietävänsä paremmin, mitä
    toinen tietää itsestään.

    Kaduilla ja diskoissa tapahtuu hyvin paljon
    muutakin luonnotonta. Mutta miksi kulkea paikoissa,
    esim. diskoissa, joissa ei voi tapahtua mitään
    hyvää? Kaduilla on pakko kulkea toki joskus, ja
    olen itsekin tärmännyt siihen, että naamavärkki ei
    miellytä, ja ei kun turpaan. Mutta mitä sitten,
    kaikille käy niin joskus, eikä kyse tarvitse olla
    edes edustamastaan elämäntavasta, vaan vielä
    tyhjänpäiväisemmästä asiasta. Otan osaa, jos olet
    joutunut kärsimään fyysisesti asian puolesta. On
    sanonut, että kuka miekkaan tarttuu se miekkaan
    hukkuu. Itse pidän tuota ihan hyvänä neuvona. Sanat
    ovat ainoat aseet, joilla itse voin puhua
    mielipiteeni toisille ihmisille. Ja niihin saa aina
    vastata takaisin, eikä niitä koskaan tarvitse
    ottaa vastaan pureksimatta. Ne voi teilata vaikka
    alhaisina ja epäloogisina roskapönttöön, mutta
    enhän itse voi vaihtaa näkemystä, jos en toisin
    näe, tai kuule muita hyviä perusteita, miksei niin
    ole kuin väitän. Näin siis yleistäen, hyvä huomenta
    vain ja onnea päivällesi.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Sinä taas et ole ollut rakentava pitkään aikaan.
    Onko alentuvan ylimielinen sävysi jotenkin
    parempi?

    Äläkä huoli katkeruudesta. Tekstiesi perusteella
    et tiedä mitään yksinäisyydestä ja minä vihaan
    kaltaisiasi syvästi.

    Minä olen tuonut kyllä asian erilaisia puoli esille
    vaikka millä mitalla, ja mitä tulee
    loppukommenttiisi, voin sanoa, että olet
    totaalisen väärässä, mutta sillä pienellä
    erotuksella, että yksinäisen ei tarvitse olla
    YKSINÄINEN, Toivon, että sinäkin löydät rauhan
    yksinäisyydestäsi, paljon syvemmän kuin
    seksuaalisen täyttymyksen kaipuun. toivon,e ttä
    tulet löytämään tuon saman rauhan myös ihmisten
    keskeltä. Mutta siellä, missä on epätietoisuutta
    sekä epäpyhyyttä, siellä ei valitettavasti koskaan
    voi olla sielun rauhaa, näin se on asetettu.

    Kaltaisiani voit vihata, mutta se osoittaa, että
    sinulla ei ole rakkautta. Vaan kaikki aikanansa,
    joskus tulet ymmärtämään mistä oli kyse, mitä on
    viha, mitä on seksuaalisuus, ja mitä on RAKKAUS.

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Luonnon polarisuus, mies-naisen magneettisuuden
    täydentävät osapuolet
    Tasapainossa nämä kaksi voimaa ovat
    sopusoinnussa,
    eivätkä enää ilmene
    seksuaalisena tarpeena. Homo suhteessa se ei ole
    mahdollista."

    Homotko eivät voi elää platonisessa suhteessa?

    "Homous on seurausta yksilön valinnoista sekä
    ihmiskunnan yhteisistä valinnoista."

    Selitäpä sama "hieman" tarkemmin, kiitos.

    Pidät ainoana oikeana seksinä heteroseksiä, jossa
    pyritään saamaan lisää ihmisiä jo
    ylikansoittuneelle planeetallemme. Sitä sinä siis
    olet koko aika pitänyt korkeampana moraalina. On
    se mukavaa, että arvostat jotain sellaista, jonka
    vuoksi luonto saastuu ja ihmisiä kuolee ruuan ja
    puhtaan veden puutteeseen. Mitäs luulet, kuinka
    moni afrikkalainen täysin alkeellisissa
    elinoloissa ja elämässään totisesti KÄRSIVÄ
    ihminen olisi mielellään jäänyt syntymättä?
    Taitaa luku olla pelottavan suuri. Näitä
    onnettomiako kaipaat lisää pallollemme?

    "Homoseksuaaliset taipumukset on muutettavissa
    heteroseksuaalisiksi. Tästä on eläviä
    esimerkkejä. Tämä kiistetään, mutta sitä ei
    yleensä kiistetä, että heterosta voi tulla bi ja
    homo."

    Selibaatissa eläminen ei todista todellisen
    seksuaalisen suuntautumisen puolesta. Tiesitkö,
    että aina on mahdollisuus mennä kaappiin piiloon
    ja vaikka tulla hulluksi, jolloin seksuaalisuus
    ei pakostikaan pysyttele samana?

    "Homoseksualisuus on yleisesti ottaen kaikissa
    suuremmissa uskonnoissa luonnottomaksi katsottu
    elämäntapa. - -"

    Mihin oikein pyrit? Ei isokaan määrä ihmisiä
    riitä tekemään homoudesta häpeällistä asiaa.

    Sitten höpisitkin kaikkea jonnin joutavaa enemmän
    kuin laki sallii...

    Lopuksi kuitenkin uskalsit todeta:

    "Homouden perusteiksi jäävät liikaväestön
    hillitseminen, sekä jotkin kyseenalaiset
    tutkimukset, joiden mukaan geenit ja hypothalamus
    ovat luonnollinen syy homoudelle. Moraalisia
    perusteita sille ei löydy, eikä myöskään muita
    yhteiskunnallisesti korkea arvoisia perusteita."

    Valitettavasti sun vastaväitteet ei oo ollu
    niinkään onnen omiaan tekemään homoudesta
    moraalitonta ja jotenkin luonnotonta. Kun et ole
    rivin vertaa osannut valaista, mitä TODELLISTA
    HAITTAA homoudesta tai homoseksistä on, ei ole
    muuta vaihtoehtoa kuin todeta homojen olevan
    aivan yhtä kelpoja kansalaisia kuin me heterotkin.

    Ensisilmäyksellä vastineissasi oli joitain hyviä
    pointteja, mutta toisella silmäyksellä lopussa
    oleva kommenttisi kertoi kyllä, että ollut lukenut
    asiaa kuin pintapuolisesti. Täm äsuotakoon, kun
    itsekin olin unohtanut tuon oman pitkän
    vastauksesi.

    Homot voivat elää eräässä mieleessä platonisessa
    suhteessa, mutta sekään ei ole itse päämäärä.
    Tasapaino magneettisuuden välillä ei tarkoita
    platonisuutta, vaikka platonisuuskin tulee siellä
    välillä. Platonisuudella voidaan tosin tarkoittaa
    rakkautta, missä ei ole erosta, ja silloin se ei
    tietenkään ole homosuhde, ei myöskään heterosuhde.
    Sinun täytyy keksiä joku uusi sana kuvaamaan, jos
    et halua käyttää vain sanaa platoninen suhde.

    >> Pidät ainoana oikeana seksinä heteroseksiä, jossa pyritään saamaan lisää ihmisiä jo ylikansoittuneelle planeetallemme<<

    Tahallaan vääristelty kommentti. Luethan uudelleen
    ja korjaat itse, mistä oli kysymys.

    >>Selibaatissa eläminen ei todista todellisen seksuaalisen suuntautumisen puolesta.<<

    Ei tietenkään. Olen jo jossain sanonut ja
    kommentoinut asiaa. Kysymys on perinpojaisesta
    seksuaalivoiman ymmrätämisestä, ei kaappiin
    menosta, ja seksualisuuden tukahduttamisesta.

    >>Mihin oikein pyrit? Ei isokaan määrä ihmisiä riitä tekemään homoudesta häpeällistä asiaa. <<

    Ei tietenkään, kun sen linjan ottaa. Vastaavasti
    voisin väittää, että ei pienimäärä jotain
    elämäntapaa tee siitä luonnollistakaan välttämättä.
    yritän selvitellä koko ajan mihin pyrin, mutta
    vaikeuksia on varmaan puolin ja toisin. En osaa
    ihan selittää, ja toisaalta sinä taas et ihan
    ymmärrä.

    >>Sitten höpisitkin kaikkea jonnin joutavaa enemmän kuin laki sallii... <<

    Kaipasit perusteluita, ja nyt sitten ohitat ne
    tuollaisella huomautuksella. Kommentoi toki nitä
    perusteluja, jos mielesi tekee. En ole missään
    väittänyt, että ne perustelut sinulle kelpaisivat,
    minulle ne kelpaavat, ainakin niin pitkään, kuin
    kukaan ei esitä niiden persuteiden paikkansa
    pitämättömyyttä.

    ja loppukommentista humasit, että olin ajatellut
    liikaväestö asiaa. Se vain ei ole minun mielsetäni
    peruste homouden yleiselle eettiselle
    hyväksymiselle. Tämä ei toki tarkoita, vaikka niin
    monet haluaisivat väittää, että emme hyväksi homoja
    ihmisinä ollenkaan. Ei kyse ole siitä, vaan siitä,
    että emme hyväksy omasta mielestämme epäpyhää,
    vaikka se ei olisikaan toisten mielestä epäpyhää.

    >>mitä TODELLISTA HAITTAA homoudesta tai homoseksistä on<<

    Kyllä olen kertonut asiasta jo aika monta
    rivillistä. Lyhyeesti sanottuna, homous on
    seurausta luonnottumuudesta, homous itsessään ja se
    ylläpitäminen on luonnotonta, ja homous aiheuttaa
    luonnottomuuksia. Kaikkin noihin olen tuonut
    esimerkkej, mutta kuten sanottua, valitettavasti
    minulla ei ole nyt mahdollisuuksia tehdä sinulle
    tästä aiheesta tutkielmaa. Mutta jos TEILLÄ on
    kärsivällisyyttä. Niin laittakaa toki kaikki
    kysymyksenne riviin, ja eritelkää ongelman ydin
    hyvin, niin minäkin voin tehdä jotain sen asian
    eteen. Joku kohtuus täytyy olla myös sillä, mihin
    kuluttaa aikaansa. Täytyy tietää ainakin, että
    jotkut ovat kiinnostuneita saamaan näitä lyhyitä
    vastauksia pitemmät kommentit ja perusteet. Hyvää
    päivän jatkoa ja valjetkoon elämän pyhyys
    sinullekin.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    En tietenkään ymmärrä kun et suostu selittämään
    kunnolla! On helppo näytellä kaikkitietäväistä
    mutta koetapa jakaa valoasi vähän tännekin päin.

    "Minä rakastan ihmisinä homojakin, en
    tunne minkäänlaista vastenmielisyyttä"

    "Homogeeni on tulosta ihmisen vääränlaisesta
    elämäntavasta"

    "lääketiede tulee silti jossain mielessä avuksi,
    sillä lääketieteellähän on mahdollisuus vaikuttaa
    ja muuttaa noita "sairaita" geenejä"

    "uskon ihmisyyteen sellaisessa merkityksessä vain
    joka ei homojen elämän tapaa miellytä"

    Jos rakkautesi on tuollaista niin ei kiitos!

    Ja vielä: Miksi irstaus, epäinhimillisyys ja
    eläimellisyys ovat mielestäsi pahoja? Eli miten
    määrittelet ne? Ja millaista tuhoa minä oikein
    povaan ihmisille (itse en ole huomannut)?

    Vaikka sinä LUONNOLLISESTI tunnet minut PALJON
    PAREMMIN kuin minä itse, niin väitän kuitenkin
    että en esitä mitään nimimerkkiä vaan kerron
    omista ajatuksistani.

    Rakkauskaa ei välttämättä miellytä kaikkea ja
    kaikkeahan on mahdoton miellyttää, joten ymmärrän,
    että tuollainen huoli ei kelpaa. Aina tulee olemaan
    niitä, joille se ei kelpaa.

    >>Ja vielä: Miksi irstaus, epäinhimillisyys ja eläimellisyys ovat mielestäsi pahoja? Eli miten määrittelet ne? <<

    Ohhoh. Noh, sanoinkin jossain, että vain sellaiset
    ihmiset, jotka pitävät ihmistä vain eläimenä,
    voivat tehdä tuollaisia johtopäätöksiä ja
    kysymyksiä. Määrittelyissä ei koskaan ole kysymys
    asiosita, jotka lyvät lukkoon asian kaikille
    ihmisille. Ei vaan kysymys on tosiaankin
    omassatunnossa. Älyllisiä pohdiskelua
    eläimellisyyden määritteiksi olen antanut
    vastauksessa 1 ja 2.

    >>Vaikka sinä LUONNOLLISESTI tunnet minut PALJON PAREMMIN kuin minä itse, niin väitän kuitenkin että en esitä mitään nimimerkkiä vaan kerron omista ajatuksistani. <<

    Jos tunne sinut paremmin, niin siten tunnen, itse
    en kyllä uskaltaisi väittää, mutta uskon sinua kun
    niin sanot. Näin myös joudun ehdoitta uskomaan sen,
    mitä itse nimimerkin takana väität, ja vain siitä,
    mitä tuot esille voin tehdä päätelmäni. Mutta en
    olisi niin typerä, että tekisin juuri *sinusta*
    mitään pätelmää näiden vaivaisten kommenttien
    jälkeen. Muodostan vain tietynlaisen mielikuvan
    nimimerkistäsi. Noh tämä nyt vain sivuhuomiona.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Minä olen tuonut kyllä asian erilaisia puoli esille
    vaikka millä mitalla, ja mitä tulee
    loppukommenttiisi, voin sanoa, että olet
    totaalisen väärässä, mutta sillä pienellä
    erotuksella, että yksinäisen ei tarvitse olla
    YKSINÄINEN, Toivon, että sinäkin löydät rauhan
    yksinäisyydestäsi, paljon syvemmän kuin
    seksuaalisen täyttymyksen kaipuun. toivon,e ttä
    tulet löytämään tuon saman rauhan myös ihmisten
    keskeltä. Mutta siellä, missä on epätietoisuutta
    sekä epäpyhyyttä, siellä ei valitettavasti koskaan
    voi olla sielun rauhaa, näin se on asetettu.

    Kaltaisiani voit vihata, mutta se osoittaa, että
    sinulla ei ole rakkautta. Vaan kaikki aikanansa,
    joskus tulet ymmärtämään mistä oli kyse, mitä on
    viha, mitä on seksuaalisuus, ja mitä on RAKKAUS.

    Hei, olen lueskellut keskusteluasi Lilithin ja
    eskon kanssa. Olen täysin samaa mieltä kuin sinä,
    ja iloinen kun jaksat mielipidettäsi puolustaa.
    Minä en jaksaisi jankata näitten kanssa, eihän ne
    halua ymmärtää tälläisia mielipiteitä, muutenhan
    ne joutuisi huomaamaan että olet oikeassa. Jos
    joku haluaa elää ja tehdä väärin, niin hän sen
    tekee ja nykyään löytyy kannattajia vaikka
    minkälaisille pervoiluille tahansa.
    Suvaitsevaisuuden varjolla on hyvä suosia mitä
    ihmeellisempiä juttuja. Mutta historia on
    opettanut, että aika aikansa kutakin, kyllä ne
    käsitykset taas muuttuvat kunhan pohjalla
    käydään. Voimia sulle, olen hengessä mukana.

    Äänestä

  • Lillukka kirjoitti:

    Kiva kuulla, että on joitain, jotka liikkuu
    samoilla "aalloilla". Tosiaankin, en itsekään oo
    ajattelut jankaavani enää päivää pitempään, jos
    ei jotain uutta ilmene. Käykäämme Joulun viettoon
    ja rauhan tunnelmiin, ja luottakaamme, että
    tulevaisuus kaikesta huolimatta näyttää aikanaan
    loistonsa ja ihmiset myös elävät tuossa
    kirkkaudessa. Aikaa ja kärsivällisyyttä se vaan
    vaatii :-)

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Minua on uhkailtu ja nimitelty, ja kimppuuni on
    käyty. Siinä ei usko auttanut. Siinä oli kysymys
    pelosta. Se pelko ei ole lähtenyt vieläkään.

    Täällä "vain" puhutaan mutta kadulla ja diskoissa
    tapahtuu muutakin.

    Vastaukset:
    Tunnen itseni vainotuksi.
    Uskon olevani oikeassa.
    Minun ei ole pakko kommentoida.
    Tunnen olevani oikeassa ja haluan valistaa.
    En tiedä mikä teitä uhkaa. Homotko?

    Onhan tämä "tuulimyllyjä" vastaan taistelu
    raskasta, mutta mehän kestämme. Hyviä jatkoja
    sulle.

    Äänestä

  • Lesbo kirjoitti:

    Kaikkea kestää, kun laittaa simmut kii :-)

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Ensisilmäyksellä vastineissasi oli joitain hyviä
    pointteja, mutta toisella silmäyksellä lopussa
    oleva kommenttisi kertoi kyllä, että ollut lukenut
    asiaa kuin pintapuolisesti. Täm äsuotakoon, kun
    itsekin olin unohtanut tuon oman pitkän
    vastauksesi.

    Homot voivat elää eräässä mieleessä platonisessa
    suhteessa, mutta sekään ei ole itse päämäärä.
    Tasapaino magneettisuuden välillä ei tarkoita
    platonisuutta, vaikka platonisuuskin tulee siellä
    välillä. Platonisuudella voidaan tosin tarkoittaa
    rakkautta, missä ei ole erosta, ja silloin se ei
    tietenkään ole homosuhde, ei myöskään heterosuhde.
    Sinun täytyy keksiä joku uusi sana kuvaamaan, jos
    et halua käyttää vain sanaa platoninen suhde.

    >> Pidät ainoana oikeana seksinä heteroseksiä, jossa pyritään saamaan lisää ihmisiä jo ylikansoittuneelle planeetallemme<<

    Tahallaan vääristelty kommentti. Luethan uudelleen
    ja korjaat itse, mistä oli kysymys.

    >>Selibaatissa eläminen ei todista todellisen seksuaalisen suuntautumisen puolesta.<<

    Ei tietenkään. Olen jo jossain sanonut ja
    kommentoinut asiaa. Kysymys on perinpojaisesta
    seksuaalivoiman ymmrätämisestä, ei kaappiin
    menosta, ja seksualisuuden tukahduttamisesta.

    >>Mihin oikein pyrit? Ei isokaan määrä ihmisiä riitä tekemään homoudesta häpeällistä asiaa. <<

    Ei tietenkään, kun sen linjan ottaa. Vastaavasti
    voisin väittää, että ei pienimäärä jotain
    elämäntapaa tee siitä luonnollistakaan välttämättä.
    yritän selvitellä koko ajan mihin pyrin, mutta
    vaikeuksia on varmaan puolin ja toisin. En osaa
    ihan selittää, ja toisaalta sinä taas et ihan
    ymmärrä.

    >>Sitten höpisitkin kaikkea jonnin joutavaa enemmän kuin laki sallii... <<

    Kaipasit perusteluita, ja nyt sitten ohitat ne
    tuollaisella huomautuksella. Kommentoi toki nitä
    perusteluja, jos mielesi tekee. En ole missään
    väittänyt, että ne perustelut sinulle kelpaisivat,
    minulle ne kelpaavat, ainakin niin pitkään, kuin
    kukaan ei esitä niiden persuteiden paikkansa
    pitämättömyyttä.

    ja loppukommentista humasit, että olin ajatellut
    liikaväestö asiaa. Se vain ei ole minun mielsetäni
    peruste homouden yleiselle eettiselle
    hyväksymiselle. Tämä ei toki tarkoita, vaikka niin
    monet haluaisivat väittää, että emme hyväksi homoja
    ihmisinä ollenkaan. Ei kyse ole siitä, vaan siitä,
    että emme hyväksy omasta mielestämme epäpyhää,
    vaikka se ei olisikaan toisten mielestä epäpyhää.

    >>mitä TODELLISTA HAITTAA homoudesta tai homoseksistä on<<

    Kyllä olen kertonut asiasta jo aika monta
    rivillistä. Lyhyeesti sanottuna, homous on
    seurausta luonnottumuudesta, homous itsessään ja se
    ylläpitäminen on luonnotonta, ja homous aiheuttaa
    luonnottomuuksia. Kaikkin noihin olen tuonut
    esimerkkej, mutta kuten sanottua, valitettavasti
    minulla ei ole nyt mahdollisuuksia tehdä sinulle
    tästä aiheesta tutkielmaa. Mutta jos TEILLÄ on
    kärsivällisyyttä. Niin laittakaa toki kaikki
    kysymyksenne riviin, ja eritelkää ongelman ydin
    hyvin, niin minäkin voin tehdä jotain sen asian
    eteen. Joku kohtuus täytyy olla myös sillä, mihin
    kuluttaa aikaansa. Täytyy tietää ainakin, että
    jotkut ovat kiinnostuneita saamaan näitä lyhyitä
    vastauksia pitemmät kommentit ja perusteet. Hyvää
    päivän jatkoa ja valjetkoon elämän pyhyys
    sinullekin.

    ">> Pidät ainoana oikeana seksinä heteroseksiä,
    jossa pyritään saamaan lisää ihmisiä jo
    ylikansoittuneelle planeetallemme<<

    Tahallaan vääristelty kommentti. Luethan
    uudelleen
    ja korjaat itse, mistä oli kysymys."

    Kirjoitit: "- -ainoa mikä
    puolustaa korkeamman korkeamman moraalin mukaan
    seksiä, on heteroseksi, jossa päämääränä on
    synnyttää lapsi."

    Jos ei tuosta, eikä muistakaan seksivastaisista
    tarinoinneistasi voi vetää sellaista
    johtopäätöstä, että hedelmöittymiseen päättyvä
    heteroseksi on mielestäsi se ainoa oikea
    seksinmuoto, niin vika ei ole tulkitsijassa, vaan
    itse kirjoittajassa. Sanoithan sinä suoraan, että
    ainoa korkeamman moraalin mukainen seksi on
    heteroseksiä, jonka päämääränä on synnyttää
    lapsi. Miten tuosta voi KUKAAN tehdä eriävää
    johtopäätöstä?

    ">>Sitten höpisitkin kaikkea jonnin joutavaa
    enemmän kuin laki sallii... <<

    Kaipasit perusteluita, ja nyt sitten ohitat ne
    tuollaisella huomautuksella. Kommentoi toki nitä
    perusteluja, jos mielesi tekee."

    Mä en missään kohdassa pyytänyt perusteluja
    sille, missä uskonnoissa ja filosofioissa
    homoutta ei pidetä arvossaan, vaan konkreettisia
    todisteita siitä, mitä pahaa homous saa aikaan.
    Sä et osaa siihen vastata.

    ">>mitä TODELLISTA HAITTAA homoudesta tai
    homoseksistä on<<

    Kyllä olen kertonut asiasta jo aika monta
    rivillistä. Lyhyeesti sanottuna, homous on
    seurausta luonnottumuudesta, homous itsessään ja
    se ylläpitäminen on luonnotonta, ja homous
    aiheuttaa luonnottomuuksia. Kaikkin noihin olen
    tuonut esimerkkej, - -"

    Mä en ole törmännyt yhteenkään asialliseen
    esimerkkiin. Se, että syytät Kreikan valtaamista
    homomyönteisyyden takia, ei edusta asiallista
    perustelua. Samalla logiikalla voisi syyttää ihan
    mitä tahansa ihan mistä tahansa ihan mistä
    tahansa syystä, kunhan niillä on vain jokin pieni
    yhteys toisiinsa.

    Koska nyt joudun lähtemään joulun viettoon, niin
    jätän tähän vielä pari vastausta, sekä tämän
    palstan lopussa on myös englanninkielinen kooste
    tieteelisyydestä, psykiatriasta ja lääketieteestä
    linkkeineen. Siellä kerrotaan hyvin, miten
    hataralla pohjalla mm. gey-geenin esiintuojat ovat.
    Mutta tutustukaa rauhassa asiaan. Ehkä palaamme
    asiaan ens vuonna. Sitten tämänkertainen
    vastauksesi, joka vaati pari kommenttia.

    >>Sanoithan sinä suoraan, että ainoa korkeamman moraalin mukainen seksi on heteroseksiä, jonka päämääränä on synnyttää lapsi. Miten tuosta voi KUKAAN tehdä eriävää johtopäätöstä? <<

    Niin jos johtopäätöksesi on, että tuolla
    periaatteella pyritään kansoittamaan maapalloa yli
    äyräiden, niin se topdella on vääristeltyä.
    Tunnetusti maapallo pystyy kantamaan vielä vaikka
    kaksinkertaisen määrän ihmisiä, kun asiat
    järjestettäisiin viisaasti. Sensijaan suurin
    ylikansoituksen ongelma on juuri seksuaalisten
    viettin ymmärtämättömyys. Tätä viettiä ei ole voitu
    saada yleisesti kuriin (koska se vaatii todella
    vahvoja ja sivistyneitä luonteita) niin
    apukeinoksion otettu ehkäisyvälineet. Heteroseksi,
    jossa tarkoitus on hankkia lapsia, tarkoittaa
    sitä,e ttä hankitaan niin monta lasta kuin kyetään
    vastuuntuntoisesti elättämään ja kasvattamaan myös.
    Ja se tarkoittaa käytännössä 1-3 lasta. Muu menee
    jo huomattavasti yli. Tällä menetelmällä maailma EI
    ylikansoitu, vaan saa luonnoliset uomat, toki
    pitkän ajan kuluessa. Nyt on kuitenkin jo ehditty
    niin pitkälle luonnottomuudessa, että tuollaistkaan
    rajoitteet eivät enää pysty pitämään yllä luonnon
    järjestystä, ja minun näkemykseni on, että siitä
    johtuu myös osaltaan homoseksuaaliset taipumukset.
    Luonto tekee väkisin sitä, mitä ihmiset eivät
    kykene. Ja aivan, kuten olen sanonut, tämä on ainoa
    peruste homosuhteille, eikä sekään ole itse luonnon
    alkuperäisen suunnitelman ja kokonaisuuden
    mukainen, vaan välivaihe.

    >>Mä en missään kohdassa pyytänyt perusteluja sille, missä uskonnoissa ja filosofioissa homoutta ei pidetä arvossaan, vaan konkreettisia todisteita siitä, mitä pahaa homous saa aikaan. Sä et osaa siihen vastata.<<

    Kyllä. Jos et ole vaihtanut nimimerkkiäsi, ja jos
    olet tullut mukaan keskustelunaloittajan kysymyksen
    esittelyn muodossa, niin juuri perusteita hattiin
    sille mitä olen kertonut, Sensijaan jos olet
    muuttanut jossain vaiheessa ja tarkentanut
    kysymystäsi muotoon, mitä pahaa homous saa aikaan,
    niin se minulta on jäänyt huomioimatta. Anteeksi
    epähuomioni. Tuohon kysymykseen olen kuitenkin
    vastannut jo kahdessa pitemmässä artikkelissa, ja
    jos saan aikaa enemmän joulun jälkeen ja joitain
    kiinnostaa yhä tehdä debaattia asiasta, niin voin
    kyllä palata tuohon nimenomaiseen aiheeseen.
    Huonoja seurauksia on kyllä nähtävillä nykyään, ja
    vielä enemmän historiassa. En ehkä osaa vastata
    kuten sinä haluaisit, mutta varrmasti voin esittää
    tarkempia huomioita seuraavalla kerralla.

    Se, että et ole pitänyt joitain minun esittämiäni
    viitteitä ja esimerkkejä asiallisina, se on sinun
    näkemyksesi ja päätelmäsi. Olenhan jo monta kertaa
    sanonut, että ei ole minun asiani saada sinua
    katsomaan kuten minä katson. Kerron vain vastauksia
    kysymyksiisi rehellisesti ja kuten itse näen asian
    olevan. Jos ei osaa itse yhdistellä asioita, niin
    miksi yleensä kyselet sellaista asiaa, kuin mikä
    tekee homoudesta pahaa? Se vaatii nimenomaan
    asioiden yhdistelemistä. Seurausten ja syitten
    näkemistä. Voisihna määritellä myös asian niin
    yksioikoisesti, että se VAIN on paha. Toisiko tuo
    yksinkertaisuus enemmän selkoa asiaan? Hieman
    epäilen.

    Mutta näin tällä kertaa. Tieteelliset viitteet
    löytyvät keskustelupalstan lopusta. Nyt toivotan
    kaikille oikein hyvää Joulua, niin homoille kuin
    heteroille, sillä ihmisinä ja sieluina kaikki ovat
    samanarvoisia. Sielu ei ole seksuaalisesti
    orientoitunut, eikä siis voi olla hetero eikä homo.
    Sielukasta Joulua siis.

    *kiittäen ja kumartaen hyvästä, vaikka välillä
    malttamattomasta keskusteluseurasta*

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Homosuhteet häiritsevät monien elämää. Toki
    heterotkin voivat häiritä muita, joten molemmat
    voivat olla häiritseviä."

    Millä tavalla itse homoseksuaalisuus häiritsee?

    "Homosuhde tietenkin alentaa ihmisen sellaiseen
    seksuaaliseen kanssakäymiseen, joka sotii
    suvunjatkamista vastaan. Eli luonnollinen
    suvunjatkaminen on tuollaisessa sutheessa
    tietenkin mahdotonta."

    Miksi ihmisiä olisi saatava lisää jo
    ylikansoittuneelle pallollemme? Mitä
    hehkuttamista on ylenpalttisessa väestönkasvussa?
    Miksi ihannoit sitä?

    Niin ja pidätkö tarkoituksella lapsettomina
    pysyviä pareja kelvompina kuin homopareja, jotka
    saattaisivat hyvinkin haluta lapsia, mutta eivät
    voi niitä heteroiden lailla saada?

    "Eli homosuhteet alentavat ihmisyyttä antamalla
    seksuaalisille himoille sellaiset ulottuvuudet,
    joiden takia seksuaalinen identiteetti vääristyy."

    Homojen oma identiteetti on vääristynyt vain
    heidän ollessa kaapissa, kun yhteiskunta ei ole
    valmis kuulemaan heidän luonnollisia halujaan.
    Eheytysohjelma vain vahvistaa
    identiteettiongelmia.

    "Heikot ihmiset eivät kykene ohjaamaan
    seksuaalisia viettejään."

    Taidatkin olla se samainen keskustelija, joka
    aiemminkin puhui seksuaalisten viettien
    ohjaamisesta, mutta jätti juuri h-hetkellä
    keskustelun sikseen. Mitä edes tarkoitat tuolla
    ohjaamisella? Oletko sinä heikko, kun et osaa
    tehdä itsestäsi homoa?

    "Moraalisuutta et peustellut viestissäsi
    oikeastaan millään tavalla."

    Perustelin kyllä toteamalla, ettei sitä kumoavia
    väitteitä ole saatavilla. Ensiksihän oli saatava
    vastaväitteitä teiltä homovihaajilta, jotka
    sitten voidaan myöhemmin vesittää.

    "Miksi esim. on moraalittomampaa häiritä
    seksuaalisilla tavoillaan muita kuin olla
    häiritsemättä?"

    Jopas on tyhmä kysymys. Totta kai häiritseminen
    on tuossa tapauksessa moraalittomampaa, mutta
    aina ei vaadita sitä häiritsijää, jotta joku
    häiriintyisi. Vika on homojen vihaajissa, jos
    näiden seksuaalinen suuntautuminen ei heitä
    miellytä. Eri asia tietenkin on, jos naiskentelee
    julkisilla paikoilla ja sillä tavoin häiritsee
    muita ihmisiä.

    "Moraalilla on vain yksi mahdollinen
    kiinnekohta ja se on omatunto. Järkeillen ei
    moraalia kukaan voi määrittää perusteellisesti."

    Omastatunnosta syntyvät mielipiteet olisi hyvä
    olla perusteltavissa. Eli vastaapa kysymyksiini?

    Homoseksuaalisuus häiritsee ihmisten tulevaisuutta.
    Sillä on myös häiritsevät vaikutuksensa
    psykiatrisen sekä vastaavien henkisen
    terveydenhuoltoalojen painolastina.
    Homoseksuaalisuus häiritsee luonnontasapainoa.
    Vielä se häiritsee ihmisten mieliä näkemästä paljon
    parempaa tulevaisuutta. Henkilökohtaisesti minua ei
    homoseksuaalisuus haittaa millään fyysisellä, eikä
    psyykkisellä tavalla. Tämä on vain sanottakoon
    "poliittinen" kantani asiaan.

    Väestönkasvuun otin jo kommenttia. Lasten kasvatus
    voidaan hoitaa paljon upeammalla tavalla, ja
    liikakansoitus paljon luonnollisemmalla tavalla
    kuin homokulttuurin läpilyömisellä. Eli en ihannoi
    liikaväestöä, koska se aiheuttaa uutta kärsimystä.
    Kannatan huolellisuutta ja vastuuntuntoa, sekä
    rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Rakkaus ei vain
    ole sitä mitä muutamat täällä armaankin
    ajattelevat, eli annetaan eläimellisille vieteille
    valta ja ihmiselle valta tehdä juuri niinkuin
    haluaa. Rakkaus myös toruu, joskus jopa käyttää
    piiskaa, mutta ei koskaan vihasta, pelosta eikä
    inhosta, vaan rakkaudesta.

    Homokulttuurin kaapista poistuominen tosin
    helpottaa hieman homojen elämää, mutta kuten
    mielipiteeni on, se on vain näennäistä. Sekä
    homojen itsensä kannlta sekä yhteiskunnan kannalta,
    ja lopuksi ihmiskunnan kannalta.

    En tiedä mihin viittasit tuolla jostain keskustelun
    jättämisestä kesken. Minä voisi ihan hyin mieltyä
    samaan sukupuoleen, enhän muuten voisi olla
    järjellisesti kaiken sanomani takana.

    >>vastaväitteitä teiltä homovihaajilta, jotka sitten voidaan myöhemmin vesittää.<<

    Tottakai, kaikki voidaan vesittää, kun on kysymys
    mielipiteistä ja näkemyksistä. Jopa tuo sinun
    väitteesi, että kaikki homovihaajien esittämät
    perusteet voidaan vesittää, voieaan perustella,
    että se ei ole totta. Yksi perustelu sille on se,
    että en ole homovihaaja, rakastan homoja (jotka
    eivät tykkää minusta) siinä missä heterojakin.
    Rakastatko sinä heteroja, jotka eivät pidä homoutta
    luonnollisena?

    Vastaan voidaan siis aina väittää, ja
    vastaväiteetkin vesittää. Voisit itsekin välillä
    tuoda esiin omia väitteistäsi miksi homous on
    luonnollista? Koska heitä on alle 5 % maailman
    väestöstä, koska lesbojen (ei homomiesten) sormien
    pituus on hieman pitempi, koska hypothalamus
    harkiten valituissa koetapauksissa on ollut
    pienempi, vaikka suuremmalla osalla samoja pieni
    hypothalamuksia ei ole huomattu
    homoseksuaalisuutta, koska homot voivat tehdä
    lapsia siinä missä heterotkin (homosuhteet ovat
    aina olleet lastentekoa varten), koska homouden
    takia ei ole levinnyt aidsia yhtään enempää kuin
    heterouden parissa, koska moralin opettajat ja
    uskonnot maialmalla ovat aina pitäneet homoutta
    parempana elämän tapana jne... Lukemattomat
    perusteet osoittautuisivat juuri homouden olevan se
    luonnottomampi seksuaalisuuden muoto. Siitä ei
    pääse yli eikä ympäri.

    Lopussa oli hieman hymilyttävä kommentti.

    >>Totta kai häiritseminen on tuossa tapauksessa moraalittomampaa, mutta aina ei vaadita sitä häiritsijää, jotta joku häiriintyisi.<<

    Pyysin sinulta perustelua asialla mutta heitit
    jotain joka muistuttaa lausetta "Raamattu sanoo
    niin ja sanoohan sen jo maalaisjärkikin" Tahdot
    älyllisiä ja nokkelia perusteluita muilta, mutta et
    itse varmaankaan olisi valmis etsimään omille
    väitteillesi perusteita. Syyttäjän ja kysyjän rooli
    on aina ollut helpompi. Minähän täällä olen
    joutunut perustelemaan ja vastaamaan, vain jotta
    sinun ei tarvitsisi tuoda esiin omaa
    mielipitedettäsi perustellen. Mutta tämä on vain
    minun valintani, seuraavalla kerralla ehkä
    toisinpäin.

    >>Omastatunnosta syntyvät mielipiteet olisi hyvä olla perusteltavissa. Eli vastaapa kysymyksiini?<<

    Jeps, vastasin niihin, ei ollut kovin vaikeata.
    Mutta kuka on joskus väittänyt, että omantunnon
    kysymykset pitäisi pystyä perustelemaan??? Ja kuka
    on joskus sanonut, että ne myös pystyy
    perustelemaan? Vastata niihin voi, mutta perustella
    sillä tavalla, että toinenkin sen perustelun
    omaksuisi, niin se on toinen asia.

    Nyt tsemppiä sinulle ja toiselle keskustelijalle.
    Anteeksi myös kaikista typoista, joita taisi
    esiintyä runsaasti kirjoituksissa, myös
    mahdollisistsa erehdyksistä, jotka johtuivat
    tietämättömyydestäni sekä snaoista, jotka olisi
    ehkä voinut sanoa toisinkin, mutta kielellinen
    kykyni ei ole mitään yliopistotasoa. Olkoon se
    puolustukseni kaikkiin mahdollisiin virheisiin:-)

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Koska nyt joudun lähtemään joulun viettoon, niin
    jätän tähän vielä pari vastausta, sekä tämän
    palstan lopussa on myös englanninkielinen kooste
    tieteelisyydestä, psykiatriasta ja lääketieteestä
    linkkeineen. Siellä kerrotaan hyvin, miten
    hataralla pohjalla mm. gey-geenin esiintuojat ovat.
    Mutta tutustukaa rauhassa asiaan. Ehkä palaamme
    asiaan ens vuonna. Sitten tämänkertainen
    vastauksesi, joka vaati pari kommenttia.

    >>Sanoithan sinä suoraan, että ainoa korkeamman moraalin mukainen seksi on heteroseksiä, jonka päämääränä on synnyttää lapsi. Miten tuosta voi KUKAAN tehdä eriävää johtopäätöstä? <<

    Niin jos johtopäätöksesi on, että tuolla
    periaatteella pyritään kansoittamaan maapalloa yli
    äyräiden, niin se topdella on vääristeltyä.
    Tunnetusti maapallo pystyy kantamaan vielä vaikka
    kaksinkertaisen määrän ihmisiä, kun asiat
    järjestettäisiin viisaasti. Sensijaan suurin
    ylikansoituksen ongelma on juuri seksuaalisten
    viettin ymmärtämättömyys. Tätä viettiä ei ole voitu
    saada yleisesti kuriin (koska se vaatii todella
    vahvoja ja sivistyneitä luonteita) niin
    apukeinoksion otettu ehkäisyvälineet. Heteroseksi,
    jossa tarkoitus on hankkia lapsia, tarkoittaa
    sitä,e ttä hankitaan niin monta lasta kuin kyetään
    vastuuntuntoisesti elättämään ja kasvattamaan myös.
    Ja se tarkoittaa käytännössä 1-3 lasta. Muu menee
    jo huomattavasti yli. Tällä menetelmällä maailma EI
    ylikansoitu, vaan saa luonnoliset uomat, toki
    pitkän ajan kuluessa. Nyt on kuitenkin jo ehditty
    niin pitkälle luonnottomuudessa, että tuollaistkaan
    rajoitteet eivät enää pysty pitämään yllä luonnon
    järjestystä, ja minun näkemykseni on, että siitä
    johtuu myös osaltaan homoseksuaaliset taipumukset.
    Luonto tekee väkisin sitä, mitä ihmiset eivät
    kykene. Ja aivan, kuten olen sanonut, tämä on ainoa
    peruste homosuhteille, eikä sekään ole itse luonnon
    alkuperäisen suunnitelman ja kokonaisuuden
    mukainen, vaan välivaihe.

    >>Mä en missään kohdassa pyytänyt perusteluja sille, missä uskonnoissa ja filosofioissa homoutta ei pidetä arvossaan, vaan konkreettisia todisteita siitä, mitä pahaa homous saa aikaan. Sä et osaa siihen vastata.<<

    Kyllä. Jos et ole vaihtanut nimimerkkiäsi, ja jos
    olet tullut mukaan keskustelunaloittajan kysymyksen
    esittelyn muodossa, niin juuri perusteita hattiin
    sille mitä olen kertonut, Sensijaan jos olet
    muuttanut jossain vaiheessa ja tarkentanut
    kysymystäsi muotoon, mitä pahaa homous saa aikaan,
    niin se minulta on jäänyt huomioimatta. Anteeksi
    epähuomioni. Tuohon kysymykseen olen kuitenkin
    vastannut jo kahdessa pitemmässä artikkelissa, ja
    jos saan aikaa enemmän joulun jälkeen ja joitain
    kiinnostaa yhä tehdä debaattia asiasta, niin voin
    kyllä palata tuohon nimenomaiseen aiheeseen.
    Huonoja seurauksia on kyllä nähtävillä nykyään, ja
    vielä enemmän historiassa. En ehkä osaa vastata
    kuten sinä haluaisit, mutta varrmasti voin esittää
    tarkempia huomioita seuraavalla kerralla.

    Se, että et ole pitänyt joitain minun esittämiäni
    viitteitä ja esimerkkejä asiallisina, se on sinun
    näkemyksesi ja päätelmäsi. Olenhan jo monta kertaa
    sanonut, että ei ole minun asiani saada sinua
    katsomaan kuten minä katson. Kerron vain vastauksia
    kysymyksiisi rehellisesti ja kuten itse näen asian
    olevan. Jos ei osaa itse yhdistellä asioita, niin
    miksi yleensä kyselet sellaista asiaa, kuin mikä
    tekee homoudesta pahaa? Se vaatii nimenomaan
    asioiden yhdistelemistä. Seurausten ja syitten
    näkemistä. Voisihna määritellä myös asian niin
    yksioikoisesti, että se VAIN on paha. Toisiko tuo
    yksinkertaisuus enemmän selkoa asiaan? Hieman
    epäilen.

    Mutta näin tällä kertaa. Tieteelliset viitteet
    löytyvät keskustelupalstan lopusta. Nyt toivotan
    kaikille oikein hyvää Joulua, niin homoille kuin
    heteroille, sillä ihmisinä ja sieluina kaikki ovat
    samanarvoisia. Sielu ei ole seksuaalisesti
    orientoitunut, eikä siis voi olla hetero eikä homo.
    Sielukasta Joulua siis.

    *kiittäen ja kumartaen hyvästä, vaikka välillä
    malttamattomasta keskusteluseurasta*

    Sielukasta Joulua sinullekin! Ja kiitos, kun
    jaksat asiallisesti tuoda mielipiteesi esille,
    harvalla täällä sitä taitoa on.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Olin unohtanut nuo kohdat, ja yritän vastailla
    niihenkin tulevaisuudessa, koska aihe näyttää
    olevan niin polttava. Huomautuksena vain tässä
    vaiheessa, että en ole mikään kaikkitietävä, eikä
    tarkoitukseni voi olla miellyttää, eikä perustella
    asioita niin, että ne kaikille menisivät läpi.
    Perustelunihan voivat tuntua useimmista hyvinkin
    perusteettomilta. niihin saa vastata
    lisäkysymyksillä, ja perustella, miksi ne olivat
    perusteettomia, niin minä katson oliko nuo
    vastaukset sitten tarpeeksi hyvä perusteiden
    kumoamiseen. Tästä syntyy oletettavasti ikuinen
    silmikka, johon viittaisn jo alussa. Ikuinen
    silmukka siksi, että lähestymme asiaa älyllisesti,
    viakka kysymsy on ratkaistavissa hyvin helposti
    kirkkaalla ja puhtaalla omalla tunnolla, sekä
    korkeammalla moraalikäsityksellä.

    >>Kertoisitko myös, mikä mies on seksuaaliselta suuntautumiseltaan, jos hän elää selibaatissa, mutta kiihottuu vain ja ainoastaan naisista? Hetero hän ei jostain kumman syystä mielestäsi ole.<<

    Kysyyksesi osoittaa, että et ole kyllä ymmärtänyt
    asiaa. Hetero tietenkin on, jos on mieltynyt
    naisiin, vaikka on selibaatissa. Homo on myös,
    vaikka elää selibaatissa, ja on mieltynyt samaan
    sukupuoleen. Hyvin yksinkertaista.

    >>Homous on epäpyhää, koska se on luonnotonta? Mikäli homous on homoseksin vuoksi luonnotonta (eihän se kasvata väkilukua), mitä mieltä sitten olet suutelemisesta? Huuletko on luotu painelemaan toisia huulia vasten? <<

    Vastauksessa 2 otin esille monia asioita, joiden
    takia pidän homoutta epäpyhänä, samoin kuin pidädn
    huorintekemistä ja montaa muutakin seksuaalista
    väärinkäyttöä epäpyhänä. Suutelu on OK, silloin kun
    sen tarkoitus ei ole nostattaa aiheettomasti
    seksuaalisia voimia. Itse voin suudella ihan hyvin
    samaa sukupuolta, poskelle tai suulle. Lapsi
    vanhempaa, mies miestä, nainen naista, vanhus
    vanhusta, jne...

    >>Sinä kyllä moneen otteeseen korostat, että olet kovasti mielestäsi selitellyt moraalisi perimmäisistä syistä ja voisit kyllä selittää jatkossakin blaablaa... mutta et silti jostain kumman syystä osaa jatkaa tarinointiasi sillä hetkellä, kun se olisi tarpeen. <<

    Valitan, että en osaa olla niinpaljoa mieliksesi
    kuin haluat. Enhän ole tässä tekemässä mitään
    lakialoitetta, joten joudut tyytymään
    epätäydellisiin ja pilkottuihin vastauksiin, et
    täydelliseen 100 sivuiseen selontekon, vaikka olen
    kyllä vamis sellaiseenkin, mutta ajallaan kaikki.

    >>Voit pitää yhtä seksin muotoa (homoseksiä) luonnottomana ja siten moraalittomana, mutta sitä vaan en mitenkään voi käsittää, miten seksi, jossa ei kenenkään tunteita loukata, vaan toimitaan molempien tahdosta nautinnon takia, voi mielestäsi edustaa alhaisempaa moraalia. <<

    Juuri tuo itsekäs nautintohan siinä on se mikä
    tuosta asiasta tekee moraalittoman. Kai sen verran
    olet jo tajunnut. Ihmiskehoa voi saastuttaa monella
    muullakin tavalla, kuin seksillä, joka ei näytä
    loukkaavan ketään. Ihminen on vain tietämätön
    asioista, jotka eivät ole hänen parhaakseen, ja
    vievät häntä syvemmälle kärsimysten ja valheiden
    kuiluun. Kaikki nautinto siis ei ole tarpeelista,
    ja suuri osa nautinnosta on turhaa henkisen elämän
    kannalta, jopa vahingoittavaa. Ja kuten sanottua,
    ylimääräinen sekstailu vaikuttaa tunnetasolla
    kaikkii ihmiskunnan ihmisiin. tätä teideän on
    vaikea nähdä, saatika uskoa vaikka ette näkisikään.
    Se on kuin harso, joka leviää ihmisten ylle, ja
    josta siis on vastuussa jokainen ihminen, joka
    harjoittaa säännötäntä ja vapaata seksiä ja muita
    rietasteluja.

    ">>Kertoisitko myös, mikä mies on seksuaaliselta
    suuntautumiseltaan, jos hän elää selibaatissa,
    mutta kiihottuu vain ja ainoastaan naisista?
    Hetero hän ei jostain kumman syystä mielestäsi
    ole.<<

    Kysyyksesi osoittaa, että et ole kyllä ymmärtänyt
    asiaa. Hetero tietenkin on, jos on mieltynyt
    naisiin, vaikka on selibaatissa. Homo on myös,
    vaikka elää selibaatissa, ja on mieltynyt samaan
    sukupuoleen. Hyvin yksinkertaista."

    Silti menit aiemmin kirjoittamaan joo'o-otsikon
    omaassa viestissäsi seuraavasti:

    "Kyllä, homo ei ole homo, kun pysyy selibaatissa,
    heterokaan ei ole hetero kun pysyy selibaatissa.
    Näin karrikoiden."

    Muutat mielipidettäsi vähän liian usein.

    "Suutelu on OK, silloin kun
    sen tarkoitus ei ole nostattaa aiheettomasti
    seksuaalisia voimia."

    Itse voin suudella ihan hyvin
    samaa sukupuolta, poskelle tai suulle. Lapsi
    vanhempaa, mies miestä, nainen naista, vanhus
    vanhusta, jne...

    >>Sinä kyllä moneen otteeseen korostat, että olet
    kovasti mielestäsi selitellyt moraalisi
    perimmäisistä syistä ja voisit kyllä selittää
    jatkossakin blaablaa... mutta et silti jostain
    kumman syystä osaa jatkaa tarinointiasi sillä
    hetkellä, kun se olisi tarpeen. <<

    Valitan, että en osaa olla niinpaljoa mieliksesi
    kuin haluat. Enhän ole tässä tekemässä mitään
    lakialoitetta, joten joudut tyytymään
    epätäydellisiin ja pilkottuihin vastauksiin, et
    täydelliseen 100 sivuiseen selontekon, vaikka
    olen
    kyllä vamis sellaiseenkin, mutta ajallaan kaikki.

    ">>Voit pitää yhtä seksin muotoa (homoseksiä)
    luonnottomana ja siten moraalittomana, mutta sitä
    vaan en mitenkään voi käsittää, miten seksi,
    jossa ei kenenkään tunteita loukata, vaan
    toimitaan molempien tahdosta nautinnon takia, voi
    mielestäsi edustaa alhaisempaa moraalia. <<

    Juuri tuo itsekäs nautintohan siinä on se mikä
    tuosta asiasta tekee moraalittoman."

    Sori, mut nyt mulle riitti. Pidät seksiä
    itsekkäänä nautintona, jota ei siis sen nautinnon
    vuoksi saisi harjoittaa. Mitä helvetin itsekästä
    siinä on, ellei nyt mee väkisin makaamaan
    toista?! Sulla on kieroutunut käsitys seksistä ja
    siitä, miten siinä oikeasti JAETAAN rakkautta, EI
    VARASTETA. Toivottavasti säkin voit joskus saada
    osakses sen ymmärryksen...

    Jumala on sulle kaiken a ja o, eikä se muita
    selityksiä kaipaa.

    Vain kaksi kommenttia:
    >>Muutat mielipidettäsi vähän liian usein.<<
    Kerron vain asian erikulmilta. Huomaathan, että
    kommentoin ensimmäisessä vastauksessa "... näin
    karrikoiden..." Se siis oli vain karrikointia, ja
    liittyi senhetkiseen asiayhteyteen. Elämä on
    liikkuvia muotoja täynnä, ja täytyy olla todella
    tarkkana, ettei tee itselleen kivettyneitä
    luurankoja ihmiskielestä ja sanoista.

    Olen ilmaissut käsitykseni seksistä, ja homoudesta
    ja heteroudesta. Sinulla on täysi vapaus pitää
    minun käsitystäni kieroutuneena. Lisäksi Jumala on
    vain sana, minulle riittää sen tilalle ihan
    yhtähyvin elämä tai ihminen. Mutta en vierastele
    myöskään käytää Jumala-sanaa seurassa, jossa sitä
    ei ujostella.

    Jumala olkoon sinulle hellä ja Joulusi täynnä
    Elämän viisautta ja rakkautta.- hs.

    Äänestä

  • Lillukka kirjoitti:

    Sielukasta Joulua sinullekin! Ja kiitos, kun
    jaksat asiallisesti tuoda mielipiteesi esille,
    harvalla täällä sitä taitoa on.

    Kiitos kannustuksesta, ja sydämellisen hyvää
    joulua.

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Sinä taas et ole ollut rakentava pitkään aikaan.
    Onko alentuvan ylimielinen sävysi jotenkin
    parempi?

    Äläkä huoli katkeruudesta. Tekstiesi perusteella
    et tiedä mitään yksinäisyydestä ja minä vihaan
    kaltaisiasi syvästi.

    Niin hyvää kuin ikinä sinä osaat ajatella ja
    kuvitella. :-)

    keskusteluista kiittäen

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Vain kaksi kommenttia:
    >>Muutat mielipidettäsi vähän liian usein.<<
    Kerron vain asian erikulmilta. Huomaathan, että
    kommentoin ensimmäisessä vastauksessa "... näin
    karrikoiden..." Se siis oli vain karrikointia, ja
    liittyi senhetkiseen asiayhteyteen. Elämä on
    liikkuvia muotoja täynnä, ja täytyy olla todella
    tarkkana, ettei tee itselleen kivettyneitä
    luurankoja ihmiskielestä ja sanoista.

    Olen ilmaissut käsitykseni seksistä, ja homoudesta
    ja heteroudesta. Sinulla on täysi vapaus pitää
    minun käsitystäni kieroutuneena. Lisäksi Jumala on
    vain sana, minulle riittää sen tilalle ihan
    yhtähyvin elämä tai ihminen. Mutta en vierastele
    myöskään käytää Jumala-sanaa seurassa, jossa sitä
    ei ujostella.

    Jumala olkoon sinulle hellä ja Joulusi täynnä
    Elämän viisautta ja rakkautta.- hs.

    ...näin karrikoiden.

    Mutta mahtuuhan niitylle pari mustaakin lammasta
    kirmailemaan.

    God jul!

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus häiritsee ihmisten tulevaisuutta.
    Sillä on myös häiritsevät vaikutuksensa
    psykiatrisen sekä vastaavien henkisen
    terveydenhuoltoalojen painolastina.
    Homoseksuaalisuus häiritsee luonnontasapainoa.
    Vielä se häiritsee ihmisten mieliä näkemästä paljon
    parempaa tulevaisuutta. Henkilökohtaisesti minua ei
    homoseksuaalisuus haittaa millään fyysisellä, eikä
    psyykkisellä tavalla. Tämä on vain sanottakoon
    "poliittinen" kantani asiaan.

    Väestönkasvuun otin jo kommenttia. Lasten kasvatus
    voidaan hoitaa paljon upeammalla tavalla, ja
    liikakansoitus paljon luonnollisemmalla tavalla
    kuin homokulttuurin läpilyömisellä. Eli en ihannoi
    liikaväestöä, koska se aiheuttaa uutta kärsimystä.
    Kannatan huolellisuutta ja vastuuntuntoa, sekä
    rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Rakkaus ei vain
    ole sitä mitä muutamat täällä armaankin
    ajattelevat, eli annetaan eläimellisille vieteille
    valta ja ihmiselle valta tehdä juuri niinkuin
    haluaa. Rakkaus myös toruu, joskus jopa käyttää
    piiskaa, mutta ei koskaan vihasta, pelosta eikä
    inhosta, vaan rakkaudesta.

    Homokulttuurin kaapista poistuominen tosin
    helpottaa hieman homojen elämää, mutta kuten
    mielipiteeni on, se on vain näennäistä. Sekä
    homojen itsensä kannlta sekä yhteiskunnan kannalta,
    ja lopuksi ihmiskunnan kannalta.

    En tiedä mihin viittasit tuolla jostain keskustelun
    jättämisestä kesken. Minä voisi ihan hyin mieltyä
    samaan sukupuoleen, enhän muuten voisi olla
    järjellisesti kaiken sanomani takana.

    >>vastaväitteitä teiltä homovihaajilta, jotka sitten voidaan myöhemmin vesittää.<<

    Tottakai, kaikki voidaan vesittää, kun on kysymys
    mielipiteistä ja näkemyksistä. Jopa tuo sinun
    väitteesi, että kaikki homovihaajien esittämät
    perusteet voidaan vesittää, voieaan perustella,
    että se ei ole totta. Yksi perustelu sille on se,
    että en ole homovihaaja, rakastan homoja (jotka
    eivät tykkää minusta) siinä missä heterojakin.
    Rakastatko sinä heteroja, jotka eivät pidä homoutta
    luonnollisena?

    Vastaan voidaan siis aina väittää, ja
    vastaväiteetkin vesittää. Voisit itsekin välillä
    tuoda esiin omia väitteistäsi miksi homous on
    luonnollista? Koska heitä on alle 5 % maailman
    väestöstä, koska lesbojen (ei homomiesten) sormien
    pituus on hieman pitempi, koska hypothalamus
    harkiten valituissa koetapauksissa on ollut
    pienempi, vaikka suuremmalla osalla samoja pieni
    hypothalamuksia ei ole huomattu
    homoseksuaalisuutta, koska homot voivat tehdä
    lapsia siinä missä heterotkin (homosuhteet ovat
    aina olleet lastentekoa varten), koska homouden
    takia ei ole levinnyt aidsia yhtään enempää kuin
    heterouden parissa, koska moralin opettajat ja
    uskonnot maialmalla ovat aina pitäneet homoutta
    parempana elämän tapana jne... Lukemattomat
    perusteet osoittautuisivat juuri homouden olevan se
    luonnottomampi seksuaalisuuden muoto. Siitä ei
    pääse yli eikä ympäri.

    Lopussa oli hieman hymilyttävä kommentti.

    >>Totta kai häiritseminen on tuossa tapauksessa moraalittomampaa, mutta aina ei vaadita sitä häiritsijää, jotta joku häiriintyisi.<<

    Pyysin sinulta perustelua asialla mutta heitit
    jotain joka muistuttaa lausetta "Raamattu sanoo
    niin ja sanoohan sen jo maalaisjärkikin" Tahdot
    älyllisiä ja nokkelia perusteluita muilta, mutta et
    itse varmaankaan olisi valmis etsimään omille
    väitteillesi perusteita. Syyttäjän ja kysyjän rooli
    on aina ollut helpompi. Minähän täällä olen
    joutunut perustelemaan ja vastaamaan, vain jotta
    sinun ei tarvitsisi tuoda esiin omaa
    mielipitedettäsi perustellen. Mutta tämä on vain
    minun valintani, seuraavalla kerralla ehkä
    toisinpäin.

    >>Omastatunnosta syntyvät mielipiteet olisi hyvä olla perusteltavissa. Eli vastaapa kysymyksiini?<<

    Jeps, vastasin niihin, ei ollut kovin vaikeata.
    Mutta kuka on joskus väittänyt, että omantunnon
    kysymykset pitäisi pystyä perustelemaan??? Ja kuka
    on joskus sanonut, että ne myös pystyy
    perustelemaan? Vastata niihin voi, mutta perustella
    sillä tavalla, että toinenkin sen perustelun
    omaksuisi, niin se on toinen asia.

    Nyt tsemppiä sinulle ja toiselle keskustelijalle.
    Anteeksi myös kaikista typoista, joita taisi
    esiintyä runsaasti kirjoituksissa, myös
    mahdollisistsa erehdyksistä, jotka johtuivat
    tietämättömyydestäni sekä snaoista, jotka olisi
    ehkä voinut sanoa toisinkin, mutta kielellinen
    kykyni ei ole mitään yliopistotasoa. Olkoon se
    puolustukseni kaikkiin mahdollisiin virheisiin:-)

    "Homoseksuaalisuus häiritsee ihmisten
    tulevaisuutta."

    Mihin tutkimukseen perustuu?

    "Sillä on myös häiritsevät vaikutuksensa
    psykiatrisen sekä vastaavien henkisen
    terveydenhuoltoalojen painolastina."

    Mihin tutkimukseen perustuu?

    "Homoseksuaalisuus häiritsee luonnontasapainoa."

    Mihin tutkimukseen perustuu?

    "Vielä se häiritsee ihmisten mieliä näkemästä
    paljon parempaa tulevaisuutta."

    Mihin tutkimukseen perustuu?

    "Rakkaus ei vain ole sitä mitä muutamat täällä
    armaankin ajattelevat, eli annetaan
    eläimellisille vieteille valta ja ihmiselle valta
    tehdä juuri niinkuin haluaa."

    Se ei ole SINULLE sitä. Suurimmalle osalle on.

    "Homokulttuurin kaapista poistuominen tosin
    helpottaa hieman homojen elämää, mutta kuten
    mielipiteeni on, se on vain näennäistä. Sekä
    homojen itsensä kannlta sekä yhteiskunnan
    kannalta, ja lopuksi ihmiskunnan kannalta."

    Tuohon voin ottaa kantaa, kun kerrot ylempänä
    olevista virallisista tutkimustuloksista jotain.

    "En tiedä mihin viittasit tuolla jostain
    keskustelun jättämisestä kesken."

    Kuka nyt haluaa jankata samasta aiheesta
    loputtomiin?

    "Minä voisi ihan hyin mieltyä samaan sukupuoleen,
    enhän muuten voisi olla järjellisesti kaiken
    sanomani takana."

    Tarkoittanet, että kykenisit muokkaamaan
    seksuaalista suuntautumistasi. Kerro ihmeessä,
    miten se tapahtuu.

    ">>vastaväitteitä teiltä homovihaajilta, jotka
    sitten voidaan myöhemmin vesittää.<<

    - -

    Jopa tuo sinun väitteesi, että kaikki
    homovihaajien esittämät perusteet voidaan
    vesittää, voieaan perustella, että se ei ole
    totta."

    Kukaan ei ole puhunut _kaikista_ perusteista.

    "Rakastatko sinä heteroja, jotka eivät pidä
    homoutta luonnollisena?"

    En minä tuota ominaisuutta heissä rakasta ja jos
    en heitä sen enempää tunne, niin tuskin myöskään
    rakastan.

    "Voisit itsekin välillä tuoda esiin omia
    väitteistäsi miksi homous on luonnollista?"

    Luonnossa ei ole mitään luonnotonta. Moraaliseen
    puoleen olen useamman kerrankin todennut, etten
    ole kuullut mistään suunnasta yhtään sellaista
    seikkaa, joka saisi homouden pakenevan
    heteroseksuaalisuuden varjoon.

    "Lukemattomat perusteet osoittautuisivat juuri
    homouden olevan se luonnottomampi seksuaalisuuden
    muoto. Siitä ei pääse yli eikä ympäri."

    Mitä sä ees käsität luonnottomuudella? Homous on
    toki _harvinaisempaa_ kuin heteroseksuaalisuus,
    mutta sepäs ei vaikuta paskan vertaa kyseisten
    ominaisuuksien moraalisuuteen.

    "Lopussa oli hieman hymilyttävä kommentti.

    >>Totta kai häiritseminen on tuossa tapauksessa
    moraalittomampaa, mutta aina ei vaadita sitä
    häiritsijää, jotta joku häiriintyisi.<<

    Pyysin sinulta perustelua asialla mutta heitit
    jotain joka muistuttaa lausetta "Raamattu sanoo
    niin ja sanoohan sen jo maalaisjärkikin""

    Kysyit, onko moraalittomampaa häiritä vai olla
    häiritsemättä, joten mitä vee itun kummallista
    siinä on, kun toteaa oman moraalinsa mukaisesti
    häiritsemisen olevan moraalittomampaa?? Ja totta
    on se, että toisinaan ihmiset ärsyyntyvät,
    vaikkei olisi olemassa ketään todellista
    ärsyttäjää. Mm. kateus johtaa ärsyyntyneisyyteen,
    vaikkei se tietenkään ole sen vika, jota
    kadehditaan.

    "Tahdot älyllisiä ja nokkelia perusteluita
    muilta, mutta et itse varmaankaan olisi valmis
    etsimään omille väitteillesi perusteita."

    Mitä mä muka nyt taas väitin? Mä ainoastaan
    vastasin sun esittämään kysymykseen ihan
    normaalisti. Omille väitteilleni olen perusteita
    keksinyt ihan riittämiin.

    "Syyttäjän ja kysyjän rooli on aina ollut
    helpompi."

    Oma vikasi, kun et esitä kysymyksiä.

    Minähän täällä olen joutunut perustelemaan ja
    vastaamaan, vain jotta sinun ei tarvitsisi tuoda
    esiin omaa mielipitedettäsi perustellen."

    Omapa on edelleen vikasi, kun toimit noin.

    ">>Omastatunnosta syntyvät mielipiteet olisi hyvä
    olla perusteltavissa. Eli vastaapa kysymyksiini?
    <<

    "Jeps, vastasin niihin, ei ollut kovin vaikeata."

    Todellisia perusteita odotellaan yhä (esim. ne
    tutkimustulokset). Siihen asti pidän juttujasi
    pelkkänä satuiluna (vrt. Raamattu).

    "Mutta kuka on joskus väittänyt, että omantunnon
    kysymykset pitäisi pystyä perustelemaan???"

    Järkevä ihminen osaa sanoa, miksi on väärin
    tappaa tai miksi homous olisi moraalitonta.

    "Vastata niihin voi, mutta perustella
    sillä tavalla, että toinenkin sen perustelun
    omaksuisi, niin se on toinen asia."

    Se on ikävää, ettei kaikilla ole perustelemisen
    jaloa taitoa.

    "Nyt tsemppiä sinulle ja toiselle
    keskustelijalle."

    Jooh samoin. Ei sun kirjotusvirheitä pitäis
    mietiskellä, kun se itse asia on aina kaksin
    verroin tärkeämpi asia. Ja lyhyet viestit
    olisivat suotavampia. Turhat selitykset sikseen
    ja pelkkää asiatekstiä ruutuun.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Rakkauskaa ei välttämättä miellytä kaikkea ja
    kaikkeahan on mahdoton miellyttää, joten ymmärrän,
    että tuollainen huoli ei kelpaa. Aina tulee olemaan
    niitä, joille se ei kelpaa.

    >>Ja vielä: Miksi irstaus, epäinhimillisyys ja eläimellisyys ovat mielestäsi pahoja? Eli miten määrittelet ne? <<

    Ohhoh. Noh, sanoinkin jossain, että vain sellaiset
    ihmiset, jotka pitävät ihmistä vain eläimenä,
    voivat tehdä tuollaisia johtopäätöksiä ja
    kysymyksiä. Määrittelyissä ei koskaan ole kysymys
    asiosita, jotka lyvät lukkoon asian kaikille
    ihmisille. Ei vaan kysymys on tosiaankin
    omassatunnossa. Älyllisiä pohdiskelua
    eläimellisyyden määritteiksi olen antanut
    vastauksessa 1 ja 2.

    >>Vaikka sinä LUONNOLLISESTI tunnet minut PALJON PAREMMIN kuin minä itse, niin väitän kuitenkin että en esitä mitään nimimerkkiä vaan kerron omista ajatuksistani. <<

    Jos tunne sinut paremmin, niin siten tunnen, itse
    en kyllä uskaltaisi väittää, mutta uskon sinua kun
    niin sanot. Näin myös joudun ehdoitta uskomaan sen,
    mitä itse nimimerkin takana väität, ja vain siitä,
    mitä tuot esille voin tehdä päätelmäni. Mutta en
    olisi niin typerä, että tekisin juuri *sinusta*
    mitään pätelmää näiden vaivaisten kommenttien
    jälkeen. Muodostan vain tietynlaisen mielikuvan
    nimimerkistäsi. Noh tämä nyt vain sivuhuomiona.

    Tarkoitat rakkaudella jotain muuta kuin minä. En ole niin sadistinen että rääkkäisin rakkauteni kohteita laillasi. Muutenkin kanssasi on mahdotonta keskustella jos olet ladannut jotkin sanat niin täyteen negatiivisuutta että ne ovat muuttuneet silmissäsi "pahoiksi". Jos et pysty edes kuvittelemaan mitään muuta kuin oman "totuutesi", on keskustelu kanssasi hedelmätöntä. Se on myös hankalaa ja ärsyttävää koska tekstisi asiapitoisuus on sen pituuteen nähden erittäin alhainen, kuten Esko sanoi jossain ylempänä. Eniten haittaa kuitenkin se, ettet suostu puhumaan muista kuin omaan suppeaan maailmankuvaasi sopivista asioista. Käytät väistelyssäsi juuri samoja keinoija joista Eskoa kritisoit. Väsyttävää. Yritätkö väsyttää meidät? Yritätkö lavealla tyhjänpuhumisella vakuuttaa keskusteluamme sivusta seuraavat? Minua et pysty vakuuttamaan ja pelkään pahasti etten minäkään sinua. Toivon sitä silti.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ei, minua (en puhu nyt muiden puolesta) ei uhkaa
    homot, vaan minua kiinnostaa ja huolestuttaa
    ihmiskunnan kohtalo ja tulevaisuus. Minä voisin
    tuntea myös itseni vainotuksi näiden mielipiteden
    takia, ja olen saanutkin kuonooni, mutta minun ei
    tarvitse pelätä, eikä menettää mitään elämästä
    vaikka julistankin nämä ajatukseni. Tämä siksi,
    että uskon olevani oikeassa eikä silloin voi olla
    ihmisellä mitään pelkoa. Homofobiasta, kammosta ja
    muusta vastaavasta siis ei ole kyse, joten voit
    tehdä seuraavat ehdotuksesi, mistä on kyse. Vaikka
    olenhan sen jo kertonut aika suoraan, ihmettelen
    vain miksei sellainen voi kelvata, vaan toinen
    itsepintaisesti ajattelee tietävänsä paremmin, mitä
    toinen tietää itsestään.

    Kaduilla ja diskoissa tapahtuu hyvin paljon
    muutakin luonnotonta. Mutta miksi kulkea paikoissa,
    esim. diskoissa, joissa ei voi tapahtua mitään
    hyvää? Kaduilla on pakko kulkea toki joskus, ja
    olen itsekin tärmännyt siihen, että naamavärkki ei
    miellytä, ja ei kun turpaan. Mutta mitä sitten,
    kaikille käy niin joskus, eikä kyse tarvitse olla
    edes edustamastaan elämäntavasta, vaan vielä
    tyhjänpäiväisemmästä asiasta. Otan osaa, jos olet
    joutunut kärsimään fyysisesti asian puolesta. On
    sanonut, että kuka miekkaan tarttuu se miekkaan
    hukkuu. Itse pidän tuota ihan hyvänä neuvona. Sanat
    ovat ainoat aseet, joilla itse voin puhua
    mielipiteeni toisille ihmisille. Ja niihin saa aina
    vastata takaisin, eikä niitä koskaan tarvitse
    ottaa vastaan pureksimatta. Ne voi teilata vaikka
    alhaisina ja epäloogisina roskapönttöön, mutta
    enhän itse voi vaihtaa näkemystä, jos en toisin
    näe, tai kuule muita hyviä perusteita, miksei niin
    ole kuin väitän. Näin siis yleistäen, hyvä huomenta
    vain ja onnea päivällesi.

    Jos otat mielelläsi turpaan, olet masokisti. Jos et pelkää mitään, olet sairas.

    Neuvotko minua pysymään kotona ja erossa ihmisistä? Olen kokeillut ja päädyin melkein itsemurhaan. Neuvotko antautumaan kun minut hakataan? Väkivalta tuntuu olevan sinulle yhdentekevää. Miten sinusta on tullut noin vieras elämälle?

    Koeta tällä kertaa tajuta että nämä ovat kysymyksiä eivätkä väitteitä.

    Äänestä

  • homo sapienssi kirjoitti:

    Kerro minulle termit, joilla voin ilmaista
    mielipiteeni paremmin niin käytän niitä jatkossa,
    jos ne hämäävät sinua. Sikäli en ota vastaukseesi
    kantaa, koska et tarkemmin selittänyt mitä
    lauseillasi tarkoiti, ja miten ne liittyivät omaan
    vastaukseeni. Tunteeni eivä tmissään tapauksessa
    ole seksi kielteisiä. Ne ovat seksin ymmärtämiseen
    tähtääviä. Kumpikaan teistä kahdesta vain ei
    _halua_ nähdä tätä yksinkertista asiaa. Mutta syy
    on tietty ihan selvä. Ettehän te halua missään
    tapauksessa luopua sellaisesta, mitä parempaa ette
    voi kuvitella olevan olemassa. Näin minäkin olen
    ajatellut aikanani.

    Tekopyhä on se, joka itse ei tee kuten sanoo ja
    kirjoittaa. Sinä et tiedä mitä minä teen, eikä
    tässä ole sellaiseen tarkoitus sotkeutua. Kerron
    vain mielipiteeni, kuten olen monta kertaa jo
    ehtinyt sanoa. Te ette ole tekopyhiä, mutta
    mielestä ajatte epäpyhää asiaa takaa, koska se on
    vain tämänhetkisen elämänne kannalta eduksenne.
    Tämän on minun näkemykseni.

    Jos et muista omia kirjoituksiasi, et anna itsestäsi kovinkaan luotettavaa kuvaa. "Vastaus 2" -otsikkosi alla sanot homoseksuaalisuuden olevan ääriryhmien tuotos.

    Vielä kerran: Mitä pahaa siinä on kun kaksi naista tyydyttää toisensa seksuaalisesti?

    Oletko muuten sinäkin niitä jotka erottelevat sanat ja teot toisistaan? Puheilla voi vaikuttaa ja sanat voivat sattua tai parantaa, mikäli et tiennyt. Mitä oikein edes teet tällä palstalla?

    Äänestä

"Miksi Jumala on tuota mieltä?"

Niin, onkohan varmasti? Vanhassa testamentissa
sellaista väitetään ja Paavali kaiketi uudessa
mainitsee asiasta. Mutta mitä sanoi Jumala itse?
Parhaiten häntä lienee edustanut hänen poikansa
joten hänen sanomisensa kaiketi ovat luotettavinta
tietoa.

Äänestä
  • Ajattelen, että myös Paavali oli saanut
    opetuksensa ihan Jumalalta. Jumala seuraa, mitä
    Raamattuun kirjoitetaan, niin että sitä voidaan
    pitää luetettavana.

    Se oli ihan mielenkiintoinen kysymys se, että
    miksi Jumala on sitä mieltä, että homoseksi on
    syntiä.

    Esiaviollinen seksi on myös syntiä, miksei sitten
    homoseksi, joka on myös vastoin luontoa...
    Näin itse ajattelisin asian.
    Jumala on pyhä Jumala, hän tietää mikä on
    ihmiselle parasta...

    Äänestä

  • moro kirjoitti:

    Ajattelen, että myös Paavali oli saanut

    Kuinka nimettömässä killuva sormus tekee yhtäkkiä
    seksistä sallitun? Miten se sormuksen olemassaolo
    vaikuttaa mitenkään siihen, onko kaksi toistaan
    rakastavaa ihmistä valmiita ja soveliaita
    harjoittamaan seksiä ja onko se toiminta ilman
    kimaltelevaa kapinetta sormessa luonnotonta?

    Taas toinen liuta kysymyksiä, joihon vain se
    oletettu kaikkitietävä Jumala näyttää tietävän
    vastauksen.

    Saahan sitä uskoa, mihin haluaa, mutta itse en
    alentuisi sokeasti luottamaan sellaiseen
    todistamattomaan olentoon, jonka sanomaa ei
    tuhansienkaan vuosien aikana ole osattu
    perustella tarpeeksi uskottavasti.

    Äänestä

  • moro kirjoitti:

    Ajattelen, että myös Paavali oli saanut
    opetuksensa ihan Jumalalta. Jumala seuraa, mitä
    Raamattuun kirjoitetaan, niin että sitä voidaan
    pitää luetettavana.

    Se oli ihan mielenkiintoinen kysymys se, että
    miksi Jumala on sitä mieltä, että homoseksi on
    syntiä.

    Esiaviollinen seksi on myös syntiä, miksei sitten
    homoseksi, joka on myös vastoin luontoa...
    Näin itse ajattelisin asian.
    Jumala on pyhä Jumala, hän tietää mikä on
    ihmiselle parasta...

    Millä perusteella Raamattuun on valittu juuri ne
    tarinat ja kirjoittajat, mitkä siinä nyt ovat?
    Olisihan voitu muitakin kirjoituksia ottaa tai
    jotain jättää pois. Joku/jotkut ihminen/ihmiset
    ovat päättäneet koota kyseisenlaisen
    kirjoituskokoelman. Ihmisten keksintöä kaikki,
    myöskin "homokielto" ja esiaviollisen seksin
    syntisyys.

    "Jumala seuraa, mitä Raamattuun kirjoitetaan"

    Tässä on vain se pulma, että Raamatussa on myös
    perin merkillisiä sääntöjä, joita edes uskovaiset
    eivät täällä rohkene puolustella. Selityksenä on
    yleensä, että ne ovat vanhan liiton asioita
    eivätkä enää voimassa. Homoseksuaalisuudesta
    Jeesus ei tainnut suoraan sanoa mitään, mutta
    sanoi kyllä "kunnes taivas ja maa katoavat, ei
    laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan
    piirto". Miksi sitten aika moni kirjain ja piirto
    ei ole enää käytössä?

    Ei tässä mielestäni ole kuin kaksi mahdollisuutta:
    Lakia tulkitaan omavaltaisesti vaikka ei pitäisi.
    Tai sitten sitä nimen omaan pitääkin tulkita
    olosuhteiden ja maailmanmenon mukaan, ja silloin
    homoseksuaalisuus on tietenkin tulkittavien
    asioiden joukkossa siinä missä muutkin.

    Miksi nyky kristityt, jotka perustavat uskonsa
    pääasiassa UT:n, ottavat luomiskertomuksen, 10
    käskyä ja homokiellon VT:n puolelta? Muut lait
    joita on Raamatussa samassa kohdassa, missä on
    k.o. homokielto, eivät noudata. Esim. saastaisuus
    säännöt kuukautisten aikana, mikä liha
    on "saastaista", kivitysrangasitukset jne.

    Minäpä tulkitsen Raamattua sitten vaikka niin,
    että sieltä ei tarvitse ottaa käyttöönsä kuin
    kaksi käskyä; Älä tapa ja Älä varasta. Lisään
    sitten siihen oman säännön; Älä raiskaa.
    Raiskaamistahan Raamattu ei kiellä missään.
    Muistan vain kohdan, jossa raiskattu kivitetään.
    Nainenhan on aina himokas ja tietenkin vietellyt
    viattoman miesrukan, sekä ollut halukas
    yhdyntään. Nyt voinkin perustaa näiden kolmen
    säännön varaan oman uusuusuus kristillisen
    kulttini, saarnata, käännyttää, kerätä kolehtia
    ja rikastua...

    Niin onhan se inhimillisesti vaikea tulkita ja
    ymmärtää Raamattua. Mutta Jumala voi kyllä siinä
    auttaa, jos rehellisesti haluaa etsiä, mitä
    Raamattu sanoo mistäkin asiasta.

    Jos vaikka jossain Raamatussa olisi
    kirjoitusvirhe, ei se sen sanomaa menettäisi.
    Siinä on tärkeintä se, miten ihminen voi
    Jeesuksen avulla pelastua synneistään, päästä
    Jumalan luo eikä kadotukseen kuoleman jälkeen.

    Jos olisin vakavasti sairas ja löytäisin jonkun
    parantumisohjeen kirjasta, josta en paljoa muuta
    ymmärtäisi ollenkaan, olisin kirjasta varsin
    kiitollinen. Paljoa ennemin Raamattu kannattaa
    ottaa vakavasti.

    Jumala myös valvoo sanaansa toteuktaaksensa sen.
    Raamatussa on myös sellainen kohta, jossa Jeesus
    puhuu jotain sellaista, että joka uskoo
    Jeesukseen / tekee hänen tahtonsa hän tulee
    tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhuuko
    hän omiaan.

    Jeesuksen tärkein käsky oli,että rakasta Jumalaa
    yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
    Raamatun opetus on mielestäni jotenkin niin
    erilaista kun ihmisen viisaus, ettei se voi olla
    tullut ihmisiltä.Jumalan on täytynyt vaikuttaa
    näissä kirjoittajissa. Hän on myös varmasti
    nähnyt ihmisten hyväksi valita Raamattuun ne
    kirjat, jotka siellä nyt on.

    Pakanoille jotka olivat kääntyneet kristityksi ei
    enää annettu noudatettavaksi Mooseksen lakia.
    Jeesus ja Paavali sen sijaan antavat ohjeita
    siitä, miten kristityn olisi hyvä elää.

    Mooseksen laissa on kyllä myös paljon hyviä ja
    terveellisiä sääntöjä, jotka auttavat ihmisä
    pysymään terveinä ja hyvinvoivina.
    Näin on myös varmasti Uuden testamentin
    elämänohjeiden laita. Jos näitä haluaa noudattaa
    välttyy monelta ikävyydeltä ja saa elää lähellä
    Jumalaa.

    Jumala näki paremmaksi sen, että ihmisellä on
    yksi mies/vaimo. Tämä varmasti parhaiten toteutuu
    avioliitossa. Jossain muussa maassa tämä
    elinikäinen sitoutuminen voi olla vähän erilainen
    kuin meillä vihkimisineen ja sormuksineen, mutta
    yllättävän monessa maassa tämä avioliitto on
    voimassa.

    No tulipas tästä vähän sekava ja pitkä vastaus...

    Hyvää joulua kaikille! :)

    Äänestä

  • Raamatun tulkintaa kirjoitti:

    Eiks täällä ole yhtään järkevää tekstiä kyseisetä
    asiasta. onhan luonnollista että on kaksi
    edustajaa jotka voivat tuottaa lapsia keskenään,
    Jumala loi mihen ja naisen, että kansakunnat
    voivat syntyä, sanokaahan viisaat täällä
    miten 2 naista tai kaski miestä saavat keskenään
    lapsia? kysyn vaan. Ei tarvitse tuoda mitään
    spermapankki juttuja. perustelkaa jos voitte.
    Ei kristittyjen tarvitse perustella yhtikäs
    mitään noin selvään asiaan. Ja miettikää myös
    sellaista asiaa jos kahdella naisella on lapsi,
    eikö siihen ole tarvittu miestä? Minkälainen
    kuva tulee maailmaan jos perheessä ei ole enää
    molempia vanhempia lapsille. Luultavasti aika
    vääristynyt, hirviömäinen ilmiö. Mikä tulee sen
    lasen kohdalle koulumaailmassa jos hänellä on
    esim. kaksi äitiä. Voin vain kuvitella jo
    muutenkin ihmisten keskellä sortamisesta saati
    tällaisesta ilmiöstä. Jumala antoi kaiken niin
    sopivasti, että siihen ei ihmisellä pitäisi olla
    lisäämistä ja muuttamista, sillä kaikki mitä hän
    on tehnyt, on ihmisen suojelemiseksi.

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Millä perusteella Raamattuun on valittu juuri ne
    tarinat ja kirjoittajat, mitkä siinä nyt ovat?
    Olisihan voitu muitakin kirjoituksia ottaa tai
    jotain jättää pois. Joku/jotkut ihminen/ihmiset
    ovat päättäneet koota kyseisenlaisen
    kirjoituskokoelman. Ihmisten keksintöä kaikki,
    myöskin "homokielto" ja esiaviollisen seksin
    syntisyys.

    Arvoisa nimimerkki vapaata seksiä. lieventääkö
    sinun omaatuntoa kinastelu Jumalan -johon et edes
    usko- mielipiteistä?

    jos kaikki on vain ihmisten keksintöä, niin miksi
    olet niin huolissasi?

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    Ei ole mielestäni ihmiselämän päätarkoitus
    lisääntyä. Itseasiassa ei elämällä ole sen
    kummempaa tarkoitusta yleensäkään. Ja vaikka
    homoja on pari prosenttia väestöstä aina ollut,
    niin kyllä ne kansakunnat ovat päässeet syntymään
    ja lisääntyvät nyky tahdilla vähän liikaakin.

    Eikä niitä lesbopariskunnan lapsiakaan koulussa
    kiusattaisi, jos eivät heteroperheidenlapset
    kotoaan saisi mallia syrjintäperiaatteilleen.

    Monet lapset ovat kautta aikojen eläneet ja
    kasvaneet ilman "naisen- tai miehenmallia" ihan
    kunnon kansalaisiksi.

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    Arvoisa nimimerkki vapaata seksiä. lieventääkö
    sinun omaatuntoa kinastelu Jumalan -johon et edes
    usko- mielipiteistä?

    jos kaikki on vain ihmisten keksintöä, niin miksi
    olet niin huolissasi?

    Ei ole kyse "omastatunnosta", se on minulla
    riittävän "puhdas" itselleni.

    Siksipä juuri olen huolissani, kun kaikki on
    ihmisten keksimää. "Keskiverto" ihminenhän on
    todella tyhmä, paha, raaka ja ilkeä olento. On
    huolestuttavaa, että jotkut pitävät ikivanhoja
    kirjoituksia käyttäytymis säännöksinään ja
    ehdottomina totuuksina.

    Viime aikoina Afganistanissa esim. on nähty mihin
    johtaa kiihko uskonnollisuus. Pelottaa että
    Suomessa saavat jonain päivänä kiihkoilijat
    vallan. Silloin ei meikäläisen henki ole enää
    minkään arvoinen, kun olen nainen ja suomalaiseen
    valtaväestöön nähden niin monella tapaa erilainen
    ilmestys sekä ulkoisesti, että sisäisesti.

    Vastakysymys: Miksi teitä uskovaisia ja
    joitakin "ateistejakin" huolestuttaa niin paljon
    pienen vähemmistöryhmän seksuaalikäyttäytyminen?
    Jos itse olette kunnon, perus ja täys heteroita,
    kuten nimimerkit usein kertovat, niin teidän
    elämäännehän ei sitten luulisi niin paljon
    koskettavan homojen/lesbojen tekemiset? Miksi
    siis niin suuri kiinnostus asiaan? Jos joku avaa
    mielenkiintoisen keskustelun vaikkapa
    kloonauksesta tai murhaaja-katumus-pelastus
    asiasta, niin kannanottoja on todella vähän,
    mutta nämä homo-keskustelut saavat parhaimmillaan
    (pahimmillaan) satoja kommentteja.

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Millä perusteella Raamattuun on valittu juuri ne
    tarinat ja kirjoittajat, mitkä siinä nyt ovat?
    Olisihan voitu muitakin kirjoituksia ottaa tai
    jotain jättää pois. Joku/jotkut ihminen/ihmiset
    ovat päättäneet koota kyseisenlaisen
    kirjoituskokoelman. Ihmisten keksintöä kaikki,
    myöskin "homokielto" ja esiaviollisen seksin
    syntisyys.

    Jos kerran kaikkivaltias Jumala päättää ilmoittaa
    tahtonsa kirjan välityksellä niin kyllä kai hän
    on silloin kykenevä pitämään huolta siitä mitä
    kirjoituksia ja ohjeita hän sinne ihmisten
    luottavaksi haluaa...

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    Eiks täällä ole yhtään järkevää tekstiä kyseisetä
    asiasta. onhan luonnollista että on kaksi
    edustajaa jotka voivat tuottaa lapsia keskenään,
    Jumala loi mihen ja naisen, että kansakunnat
    voivat syntyä, sanokaahan viisaat täällä
    miten 2 naista tai kaski miestä saavat keskenään
    lapsia? kysyn vaan. Ei tarvitse tuoda mitään
    spermapankki juttuja. perustelkaa jos voitte.
    Ei kristittyjen tarvitse perustella yhtikäs
    mitään noin selvään asiaan. Ja miettikää myös
    sellaista asiaa jos kahdella naisella on lapsi,
    eikö siihen ole tarvittu miestä? Minkälainen
    kuva tulee maailmaan jos perheessä ei ole enää
    molempia vanhempia lapsille. Luultavasti aika
    vääristynyt, hirviömäinen ilmiö. Mikä tulee sen
    lasen kohdalle koulumaailmassa jos hänellä on
    esim. kaksi äitiä. Voin vain kuvitella jo
    muutenkin ihmisten keskellä sortamisesta saati
    tällaisesta ilmiöstä. Jumala antoi kaiken niin
    sopivasti, että siihen ei ihmisellä pitäisi olla
    lisäämistä ja muuttamista, sillä kaikki mitä hän
    on tehnyt, on ihmisen suojelemiseksi.

    Maailma on jo valmiiksi ihmisiä väärällään ja
    ihmisrotu on ylikansoittumisellaan tuleva
    tuhoamaan kaikki muut lajit ja koko maapallon.
    Olisi suuri siunaus maailmalle jos 90% ihmisistä
    ei lisääntyisi. Et varmaankaan hyväksy ehkäisyä
    tai sterilisointiakaan koska silloinkaan ihminen
    ei voi lisääntyä! Kyllähän homo- ja
    lesboperheillä on jo lapsia ja haastattelujen
    perusteella ovat huomattavasti fiksumpaa ja
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin keskiverto pervo
    muiden sänkytouhuja miettivä uskovainen. Annetaan
    ihmisten olla rauhassa niin kauan kuin he eivät
    kenellekään mitään pahaa tee!

    Äänestä

  • china kirjoitti:

    Jos kerran kaikkivaltias Jumala päättää ilmoittaa
    tahtonsa kirjan välityksellä niin kyllä kai hän
    on silloin kykenevä pitämään huolta siitä mitä
    kirjoituksia ja ohjeita hän sinne ihmisten
    luottavaksi haluaa...

    Mikä todistaa sen, että kaikkivaltias Jumala on
    määrännyt juuri nämä tekstit kirjaansa? Tai että
    Jumala olisi mitään tekstejä, määräyksiä, lakeja,
    käskyjä, sääntöjä kenellekään koskaan antanut? Ei
    ole todisteita. On vain sokeaa uskoa Raamatun
    sanaan, joka voi olla täysin ihmisten
    mielikuvituksen tuotetta.

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Ei ole kyse "omastatunnosta", se on minulla
    riittävän "puhdas" itselleni.

    Siksipä juuri olen huolissani, kun kaikki on
    ihmisten keksimää. "Keskiverto" ihminenhän on
    todella tyhmä, paha, raaka ja ilkeä olento. On
    huolestuttavaa, että jotkut pitävät ikivanhoja
    kirjoituksia käyttäytymis säännöksinään ja
    ehdottomina totuuksina.

    Viime aikoina Afganistanissa esim. on nähty mihin
    johtaa kiihko uskonnollisuus. Pelottaa että
    Suomessa saavat jonain päivänä kiihkoilijat
    vallan. Silloin ei meikäläisen henki ole enää
    minkään arvoinen, kun olen nainen ja suomalaiseen
    valtaväestöön nähden niin monella tapaa erilainen
    ilmestys sekä ulkoisesti, että sisäisesti.

    Vastakysymys: Miksi teitä uskovaisia ja
    joitakin "ateistejakin" huolestuttaa niin paljon
    pienen vähemmistöryhmän seksuaalikäyttäytyminen?
    Jos itse olette kunnon, perus ja täys heteroita,
    kuten nimimerkit usein kertovat, niin teidän
    elämäännehän ei sitten luulisi niin paljon
    koskettavan homojen/lesbojen tekemiset? Miksi
    siis niin suuri kiinnostus asiaan? Jos joku avaa
    mielenkiintoisen keskustelun vaikkapa
    kloonauksesta tai murhaaja-katumus-pelastus
    asiasta, niin kannanottoja on todella vähän,
    mutta nämä homo-keskustelut saavat parhaimmillaan
    (pahimmillaan) satoja kommentteja.

    Enpä kuule usko että Suomen maassa mikään kiihko
    uskonnollinen ryhmä saa valtaa sinun elin
    aikanasi.Pikemminkin suuntaus näyttää olevan
    aivan päin vastainen.
    Suurin syy miksi homokeskustelu on viime aikoina
    käynyt niin vilkkaana on tietenkin
    homolaki.Ensimmäistä kertaa koskaan meidän
    niinsanotussa kristillisessä maasamme on laki
    joka on konkreetisesti vastoim raamatun
    käskyjä.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Maailma on jo valmiiksi ihmisiä väärällään ja
    ihmisrotu on ylikansoittumisellaan tuleva
    tuhoamaan kaikki muut lajit ja koko maapallon.
    Olisi suuri siunaus maailmalle jos 90% ihmisistä
    ei lisääntyisi. Et varmaankaan hyväksy ehkäisyä
    tai sterilisointiakaan koska silloinkaan ihminen
    ei voi lisääntyä! Kyllähän homo- ja
    lesboperheillä on jo lapsia ja haastattelujen
    perusteella ovat huomattavasti fiksumpaa ja
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin keskiverto pervo
    muiden sänkytouhuja miettivä uskovainen. Annetaan
    ihmisten olla rauhassa niin kauan kuin he eivät
    kenellekään mitään pahaa tee!

    "Kyllähän homo- ja lesboperheillä on jo lapsia"

    Järkyttävää mihin meidän yhteiskuntamme on
    menossa.

    Aivan hirvittävää, miten aikuisten ihmisten
    täyttämät likasangot heitetään viattomien lasten
    niskaan.

    Siitä on tehtävä loppu!!!

    puhuu paskaa ja kannattaa kaikenmaailman
    perverssejä juttuja.

    HÄPEÄ VÄHÄN!!!

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Mikä todistaa sen, että kaikkivaltias Jumala on
    määrännyt juuri nämä tekstit kirjaansa? Tai että
    Jumala olisi mitään tekstejä, määräyksiä, lakeja,
    käskyjä, sääntöjä kenellekään koskaan antanut? Ei
    ole todisteita. On vain sokeaa uskoa Raamatun
    sanaan, joka voi olla täysin ihmisten
    mielikuvituksen tuotetta.

    Ei ole mitään todisteita siitäkään että Jumalaa
    ei olisi.
    Mutta jos kuvittelet sinäkin hetken että Jumala
    on olemassa ja hän päätti silloin aikoinaan
    välittää tahtonsa ihmisille kirjan kautta,niin
    varmasti hän myös (edelleen,tänäkin päivänä)
    valvoo kirjaansa eikä päästä sinne kaikenmaailman
    hömppää luettavaksi.Kyllä kaikkivaltiaalla nyt
    sen verrän älliä ja valtaa on,usko pois.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Maailma on jo valmiiksi ihmisiä väärällään ja
    ihmisrotu on ylikansoittumisellaan tuleva
    tuhoamaan kaikki muut lajit ja koko maapallon.
    Olisi suuri siunaus maailmalle jos 90% ihmisistä
    ei lisääntyisi. Et varmaankaan hyväksy ehkäisyä
    tai sterilisointiakaan koska silloinkaan ihminen
    ei voi lisääntyä! Kyllähän homo- ja
    lesboperheillä on jo lapsia ja haastattelujen
    perusteella ovat huomattavasti fiksumpaa ja
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin keskiverto pervo
    muiden sänkytouhuja miettivä uskovainen. Annetaan
    ihmisten olla rauhassa niin kauan kuin he eivät
    kenellekään mitään pahaa tee!

    Miksi sun isäs ja äitis meni lisääntymään? Olipa
    onneton teko. Saa täällä kuunnella nyt heidän
    virheensä haukkuja.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Maailma on jo valmiiksi ihmisiä väärällään ja
    ihmisrotu on ylikansoittumisellaan tuleva
    tuhoamaan kaikki muut lajit ja koko maapallon.
    Olisi suuri siunaus maailmalle jos 90% ihmisistä
    ei lisääntyisi. Et varmaankaan hyväksy ehkäisyä
    tai sterilisointiakaan koska silloinkaan ihminen
    ei voi lisääntyä! Kyllähän homo- ja
    lesboperheillä on jo lapsia ja haastattelujen
    perusteella ovat huomattavasti fiksumpaa ja
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin keskiverto pervo
    muiden sänkytouhuja miettivä uskovainen. Annetaan
    ihmisten olla rauhassa niin kauan kuin he eivät
    kenellekään mitään pahaa tee!

    Tietysti ovat homppeliperheiden lapset
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin heteroperheiden
    lapset.Eihän omena kauas puusta putoa...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Enpä kuule usko että Suomen maassa mikään kiihko
    uskonnollinen ryhmä saa valtaa sinun elin
    aikanasi.Pikemminkin suuntaus näyttää olevan
    aivan päin vastainen.
    Suurin syy miksi homokeskustelu on viime aikoina
    käynyt niin vilkkaana on tietenkin
    homolaki.Ensimmäistä kertaa koskaan meidän
    niinsanotussa kristillisessä maasamme on laki
    joka on konkreetisesti vastoim raamatun
    käskyjä.

    Kun pari kuukautta sitten vahingossa eksyin
    näille sivuille, niin kummastuin siitä vihan &
    inhon määrästä. Jopa on ollut keskusteluja,
    joissa oltiin halukkaita tappamaan homoja, jos ei
    ihan omakätisesti, niin ainakin vierestä
    hyväksyvästi katsomaan, kun joku toinen itse
    murhan suorittaa.

    Olen tähän asti elellyt melko tyytyväisenä ja
    turvallisin mielin elämääni, vaikka olen toki
    tiedostanut, että maailmassa on ihmisiä, jotka
    eivät hyväksy minun lesbouttani. Luulin että
    suurimmalle osalle heteroita on homous/lesbous
    aika samantekevä ilmiö. Kuvittelin kuitenkin että
    Suomessa on asiat aika mukavasti, ihmiset
    koulutettuja, suvaitsevaisia ja hyvin vähän syvää
    minkään sortin uskonnollisuutta. Tällä palstalla
    ainakin tuntuu olevan enemmistönä homovihaajat.

    Näitä juttuja kun on täällä lueskellut, niin on
    alkanut tuntua, että konservatiivisuus,
    suvaitsemattomuus ja
    kaikkinainen "tiukkapipoisuus" onkin
    huomattavasti yleisempää kuin mitä olin luullut.
    Siis muutenkin, ei vaan tämän homoasian
    ympärillä.

    Myöskin se ärsyttää, että jotkut ovat täällä
    tietävinään minua paremmin minun asiani. Siis
    nämä "eheyttäjät" ja valinnasta puhujat. Kyllä
    mielestäni itse tiedän paremmin mistä omassa
    seksuaali-identiteetissä on kysymys, kuin joku
    Raamattua heilutteleva hihhuli. En ole valinnut
    lesboutta, olen syntynyt lesboksi. Syytä en
    tiedä, hormoonit, geenit, mikä lie? Eipä ole
    tiedekään selvittänyt syytä homoseksualismiin.
    Mutta onko sillä edes suurta merkitystä? Minusta
    ei ole. En voi eheytyä. Tiedän sen varmasti
    paremmin, kuin nuo aiemmin mainitsemani Raamatun
    heiluttelijat. Jos pakottaisin itseni tai joku
    ulkopuolinen pakottaisi minut heterosuhteeseen,
    niin se olisi enemminkin psyykkeen särkemistä
    kuin eheyttämistä.

    Käänteisesti voisi täys hetero kuvitella
    tilanteen, jossa koko maailma olisikin rakennettu
    homoille ja lesboille. Heteroutta pidettäisiin
    sairautena. Heteroita yritettäisiin eheyttää
    homoiksi/lesboiksi. Heteroita pahoinpideltäisiin,
    vangittaisiin ja tapettaisiin, koska onhan
    heterot niin inhottavia olentoja. Heteroyksilö
    itse tuntisi kuitenkin heterouden varmasti
    oikeaksi hänelle ja nousisi luonnollisestikin
    puolustamaan ihmisoikeuksiaan.

    Minä puolustan vain omia ihmisoikeuksiani.

    Äänestä

  • fgjghm kirjoitti:

    Tietysti ovat homppeliperheiden lapset
    suvaitsevaisempaa porukkaa kuin heteroperheiden
    lapset.Eihän omena kauas puusta putoa...

    Homoudessa sen enempää kuin heteroudessakaan ei
    ole mitään pahaa niin kauan kuin kumppani jonka
    kanssa seksiä harjoitetaan on vapaaehtoisesti
    mukana toiminnassa, sitä paitsi kaikki
    julkisuudessa haastateltujen homoperheiden
    lapsista ovat olleet heteroita.

    "sitä paitsi kaikki julkisuudessa haastateltujen
    homoperheiden lapsista ovat olleet heteroita."

    Tuo ei nyt ole mikään ihme, kun ovat vuosikausia
    katselleet kotona sitä sikailua.

    Toivottavasti näiden lasten psyyke kestää tuon
    kammottavuuden.

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Kun pari kuukautta sitten vahingossa eksyin
    näille sivuille, niin kummastuin siitä vihan &
    inhon määrästä. Jopa on ollut keskusteluja,
    joissa oltiin halukkaita tappamaan homoja, jos ei
    ihan omakätisesti, niin ainakin vierestä
    hyväksyvästi katsomaan, kun joku toinen itse
    murhan suorittaa.

    Olen tähän asti elellyt melko tyytyväisenä ja
    turvallisin mielin elämääni, vaikka olen toki
    tiedostanut, että maailmassa on ihmisiä, jotka
    eivät hyväksy minun lesbouttani. Luulin että
    suurimmalle osalle heteroita on homous/lesbous
    aika samantekevä ilmiö. Kuvittelin kuitenkin että
    Suomessa on asiat aika mukavasti, ihmiset
    koulutettuja, suvaitsevaisia ja hyvin vähän syvää
    minkään sortin uskonnollisuutta. Tällä palstalla
    ainakin tuntuu olevan enemmistönä homovihaajat.

    Näitä juttuja kun on täällä lueskellut, niin on
    alkanut tuntua, että konservatiivisuus,
    suvaitsemattomuus ja
    kaikkinainen "tiukkapipoisuus" onkin
    huomattavasti yleisempää kuin mitä olin luullut.
    Siis muutenkin, ei vaan tämän homoasian
    ympärillä.

    Myöskin se ärsyttää, että jotkut ovat täällä
    tietävinään minua paremmin minun asiani. Siis
    nämä "eheyttäjät" ja valinnasta puhujat. Kyllä
    mielestäni itse tiedän paremmin mistä omassa
    seksuaali-identiteetissä on kysymys, kuin joku
    Raamattua heilutteleva hihhuli. En ole valinnut
    lesboutta, olen syntynyt lesboksi. Syytä en
    tiedä, hormoonit, geenit, mikä lie? Eipä ole
    tiedekään selvittänyt syytä homoseksualismiin.
    Mutta onko sillä edes suurta merkitystä? Minusta
    ei ole. En voi eheytyä. Tiedän sen varmasti
    paremmin, kuin nuo aiemmin mainitsemani Raamatun
    heiluttelijat. Jos pakottaisin itseni tai joku
    ulkopuolinen pakottaisi minut heterosuhteeseen,
    niin se olisi enemminkin psyykkeen särkemistä
    kuin eheyttämistä.

    Käänteisesti voisi täys hetero kuvitella
    tilanteen, jossa koko maailma olisikin rakennettu
    homoille ja lesboille. Heteroutta pidettäisiin
    sairautena. Heteroita yritettäisiin eheyttää
    homoiksi/lesboiksi. Heteroita pahoinpideltäisiin,
    vangittaisiin ja tapettaisiin, koska onhan
    heterot niin inhottavia olentoja. Heteroyksilö
    itse tuntisi kuitenkin heterouden varmasti
    oikeaksi hänelle ja nousisi luonnollisestikin
    puolustamaan ihmisoikeuksiaan.

    Minä puolustan vain omia ihmisoikeuksiani.

    ihmisenä aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
    Sehän on selvä asia.

    Mutta olet valinnut seksuaalikäyttäytymisesi
    muodoksi täysin luonnottoman ja iljettävän tavan,
    josta sinun pitäisi mahdollisimman pian päästä
    eroon.

    Kyllähän sinulla järki on päässä. Ja järkihän
    sanoo, ettei seksi ole tarkoitettu kahden samaa
    sukupuolta olevan henkilön väliseksi asiaksi.

    Eikö tämä ole sinullekin itsestään selvää??!!

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    Perustelu "sanoohan sen nyt terve järkikin" on
    yhtä tyhjän kanssa. Ja miksi tästä
    taipumuksesta "pitää" päästä eroon? Luonnottomuus
    ja iljettävyys eivät kelpaa syiksi.

    Äänestä

  • china kirjoitti:

    Ei ole mitään todisteita siitäkään että Jumalaa
    ei olisi.
    Mutta jos kuvittelet sinäkin hetken että Jumala
    on olemassa ja hän päätti silloin aikoinaan
    välittää tahtonsa ihmisille kirjan kautta,niin
    varmasti hän myös (edelleen,tänäkin päivänä)
    valvoo kirjaansa eikä päästä sinne kaikenmaailman
    hömppää luettavaksi.Kyllä kaikkivaltiaalla nyt
    sen verrän älliä ja valtaa on,usko pois.

    Oletetaan että Jahve on olemassa jne. Miksi hän
    vihaa homoseksuaalisuutta? Miksi häntä totellaan?
    Miksi juuri sinä uskot häneen ja seuraat hänen
    käskyjään?

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    "Kyllähän homo- ja lesboperheillä on jo lapsia"

    Järkyttävää mihin meidän yhteiskuntamme on
    menossa.

    Aivan hirvittävää, miten aikuisten ihmisten
    täyttämät likasangot heitetään viattomien lasten
    niskaan.

    Siitä on tehtävä loppu!!!

    Sano aika ja paikka niin tulen tekemään lopun
    sinusta.

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    ihmisenä aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
    Sehän on selvä asia.

    Mutta olet valinnut seksuaalikäyttäytymisesi
    muodoksi täysin luonnottoman ja iljettävän tavan,
    josta sinun pitäisi mahdollisimman pian päästä
    eroon.

    Kyllähän sinulla järki on päässä. Ja järkihän
    sanoo, ettei seksi ole tarkoitettu kahden samaa
    sukupuolta olevan henkilön väliseksi asiaksi.

    Eikö tämä ole sinullekin itsestään selvää??!!

    Ja mitään valintaa en ole tehnyt. Sinä sen sijaan
    olet valinnut suvaitsemattomuuden ja kiihkoilun.

    Äänestä

  • Heterous kunniaan kirjoitti:

    puhuu paskaa ja kannattaa kaikenmaailman
    perverssejä juttuja.

    HÄPEÄ VÄHÄN!!!

    Kun kommentit ja omat, perustellut mielipiteet
    loppuvat, aletaan nimitellä toisia ja käsketään
    häpeämään. "Kaisalla" ei ole mitään hävettävää,
    hän kirjoitti asialisen ja järkevän mielipiteen.
    Häpeäisit itse.

    Äänestä

  • Never gay kirjoitti:

    "sitä paitsi kaikki julkisuudessa haastateltujen
    homoperheiden lapsista ovat olleet heteroita."

    Tuo ei nyt ole mikään ihme, kun ovat vuosikausia
    katselleet kotona sitä sikailua.

    Toivottavasti näiden lasten psyyke kestää tuon
    kammottavuuden.

    Ihmettelen vaan millaisessa perheessä olet
    kasvanut. Harrastivatko omat vanhempasi seksiä
    avoimesti, sinun katsellessasi vieressä? Tuskinpa
    kuitenkaan. Ihan yhtä varmasti homo- ja
    lesboparitkin pitävät sänkyhomat piilossa
    lapsilta, jotka eivät siis pääse näkemään sen
    enempää "sikailua" ja "kammottavuutta" kuin
    heteroidenkaan lapset.

    Äänestä

  • Vapaata seksiä kirjoitti:

    Kun pari kuukautta sitten vahingossa eksyin
    näille sivuille, niin kummastuin siitä vihan &
    inhon määrästä. Jopa on ollut keskusteluja,
    joissa oltiin halukkaita tappamaan homoja, jos ei
    ihan omakätisesti, niin ainakin vierestä
    hyväksyvästi katsomaan, kun joku toinen itse
    murhan suorittaa.

    Olen tähän asti elellyt melko tyytyväisenä ja
    turvallisin mielin elämääni, vaikka olen toki
    tiedostanut, että maailmassa on ihmisiä, jotka
    eivät hyväksy minun lesbouttani. Luulin että
    suurimmalle osalle heteroita on homous/lesbous
    aika samantekevä ilmiö. Kuvittelin kuitenkin että
    Suomessa on asiat aika mukavasti, ihmiset
    koulutettuja, suvaitsevaisia ja hyvin vähän syvää
    minkään sortin uskonnollisuutta. Tällä palstalla
    ainakin tuntuu olevan enemmistönä homovihaajat.

    Näitä juttuja kun on täällä lueskellut, niin on
    alkanut tuntua, että konservatiivisuus,
    suvaitsemattomuus ja
    kaikkinainen "tiukkapipoisuus" onkin
    huomattavasti yleisempää kuin mitä olin luullut.
    Siis muutenkin, ei vaan tämän homoasian
    ympärillä.

    Myöskin se ärsyttää, että jotkut ovat täällä
    tietävinään minua paremmin minun asiani. Siis
    nämä "eheyttäjät" ja valinnasta puhujat. Kyllä
    mielestäni itse tiedän paremmin mistä omassa
    seksuaali-identiteetissä on kysymys, kuin joku
    Raamattua heilutteleva hihhuli. En ole valinnut
    lesboutta, olen syntynyt lesboksi. Syytä en
    tiedä, hormoonit, geenit, mikä lie? Eipä ole
    tiedekään selvittänyt syytä homoseksualismiin.
    Mutta onko sillä edes suurta merkitystä? Minusta
    ei ole. En voi eheytyä. Tiedän sen varmasti
    paremmin, kuin nuo aiemmin mainitsemani Raamatun
    heiluttelijat. Jos pakottaisin itseni tai joku
    ulkopuolinen pakottaisi minut heterosuhteeseen,
    niin se olisi enemminkin psyykkeen särkemistä
    kuin eheyttämistä.

    Käänteisesti voisi täys hetero kuvitella
    tilanteen, jossa koko maailma olisikin rakennettu
    homoille ja lesboille. Heteroutta pidettäisiin
    sairautena. Heteroita yritettäisiin eheyttää
    homoiksi/lesboiksi. Heteroita pahoinpideltäisiin,
    vangittaisiin ja tapettaisiin, koska onhan
    heterot niin inhottavia olentoja. Heteroyksilö
    itse tuntisi kuitenkin heterouden varmasti
    oikeaksi hänelle ja nousisi luonnollisestikin
    puolustamaan ihmisoikeuksiaan.

    Minä puolustan vain omia ihmisoikeuksiani.

    ...näitä kiihko-uskiksia riittää joka junaan,
    valitettavasti...mutta kuten oli sanottu olen
    täysin samaa mieltä siitä,että keskiverto
    immeinen on hiukkasen tyhmä ja vainoharhainen ja
    juoksee vain median ja talouden perässä
    etsiessään omaa onneaan...eivät osaa huomata
    elämässä olevia pieniä upeita ja kauniita asioita,
    kuten perhosta kesäisellä niityllä tai tähtien
    kirkasta tuiketta pakkasyönä(se tosin on
    kaupungeissa melko vaikeaa) Pyörivät vain omassa
    itselle rakennetuissa oravanpyörissään ja
    heittelevät mielipiteitään ympärilleen olettaen
    siten perustelevansa oman elämänsä suunnan
    ainoaksi oikeaksi !?! Uskonto-oppi on monesti
    näissä eksyneissä sieluissa hyvä kasvualusta,kun
    voivat omaatuntoaan kolehdilla lievittää !?!
    Moni "normaali" avioliitto on kriisissä,kun
    toisiaan joskus niin kovasti rakastavat puolisot
    eivät osaa löytää sitä aitoa tunnetta enää
    elämäänsä...esim. juuri hyvän fyysisen seksin
    kautta...ja siksi he voivat henkisesti pahoin !?!
    Ja vitten vielä tähän keskustelu-foorumiin
    sanoisin,että eihän tänne eksy kuin murto-osa
    surffailijoista,eli ei tämän perusteella voine
    tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä
    nyky-yhteiskunnan moraalisesta tasosta !?!
    Leukojen louskutustahan täällä yleensä
    harrastetaan...ei ne välttämättä ole aivan
    yhtäpitäviä ajatuksia jos kasvoittain kysyttäisiin
    samoja asioita !?! Hiukkasen huumoria mukaan,niin
    kyllä se siitä !?!

    Ja sitten vielä tähän keskustelu-foorumiin
    sanoisin,että eihän tänne eksy kuin murto-osa
    surffailijoista,eli ei tämän perusteella voine
    tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä
    nyky-yhteiskunnan moraalisesta tasosta !?!
    Leukojen louskutustahan täällä yleensä
    harrastetaan...ei ne välttämättä ole aivan
    yhtäpitäviä ajatuksia jos kasvoittain kysyttäisiin
    samoja asioita !?! Hiukkasen huumoria mukaan,niin
    kyllä se siitä !?!

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    "Kyllähän homo- ja lesboperheillä on jo lapsia"

    Järkyttävää mihin meidän yhteiskuntamme on
    menossa.

    Aivan hirvittävää, miten aikuisten ihmisten
    täyttämät likasangot heitetään viattomien lasten
    niskaan.

    Siitä on tehtävä loppu!!!

    ...taidatkin järkkyä aika helposti...onko sinulla
    heikko itsetunto ?!? Ihmiskuntahan on parhaillaan
    kehittymässä,tieteiden avulla,pois taikauskoista
    joka lienee vain hyvä asia ?!? Ja nykyään kyllä
    on semmoinenkin keksintö kuin viemäröinti...eli
    ei ne likasangot kuulu enää kuin kesämökeille ja
    susirajan taakse,ja yhteyden otto kunnalliseen
    jätehuolto-osastoon varmaankin tekee siitä
    lopun!?! Kävisit sinäkin rohkeasti vain ihmisten
    ilmoilla,niin huomaisit,että on sitä elämää sen
    havumajasi ulkopuolellakin !?!

    Äänestä

  • moro kirjoitti:

    Niin onhan se inhimillisesti vaikea tulkita ja
    ymmärtää Raamattua. Mutta Jumala voi kyllä siinä
    auttaa, jos rehellisesti haluaa etsiä, mitä
    Raamattu sanoo mistäkin asiasta.

    Jos vaikka jossain Raamatussa olisi
    kirjoitusvirhe, ei se sen sanomaa menettäisi.
    Siinä on tärkeintä se, miten ihminen voi
    Jeesuksen avulla pelastua synneistään, päästä
    Jumalan luo eikä kadotukseen kuoleman jälkeen.

    Jos olisin vakavasti sairas ja löytäisin jonkun
    parantumisohjeen kirjasta, josta en paljoa muuta
    ymmärtäisi ollenkaan, olisin kirjasta varsin
    kiitollinen. Paljoa ennemin Raamattu kannattaa
    ottaa vakavasti.

    Jumala myös valvoo sanaansa toteuktaaksensa sen.
    Raamatussa on myös sellainen kohta, jossa Jeesus
    puhuu jotain sellaista, että joka uskoo
    Jeesukseen / tekee hänen tahtonsa hän tulee
    tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhuuko
    hän omiaan.

    Jeesuksen tärkein käsky oli,että rakasta Jumalaa
    yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
    Raamatun opetus on mielestäni jotenkin niin
    erilaista kun ihmisen viisaus, ettei se voi olla
    tullut ihmisiltä.Jumalan on täytynyt vaikuttaa
    näissä kirjoittajissa. Hän on myös varmasti
    nähnyt ihmisten hyväksi valita Raamattuun ne
    kirjat, jotka siellä nyt on.

    Pakanoille jotka olivat kääntyneet kristityksi ei
    enää annettu noudatettavaksi Mooseksen lakia.
    Jeesus ja Paavali sen sijaan antavat ohjeita
    siitä, miten kristityn olisi hyvä elää.

    Mooseksen laissa on kyllä myös paljon hyviä ja
    terveellisiä sääntöjä, jotka auttavat ihmisä
    pysymään terveinä ja hyvinvoivina.
    Näin on myös varmasti Uuden testamentin
    elämänohjeiden laita. Jos näitä haluaa noudattaa
    välttyy monelta ikävyydeltä ja saa elää lähellä
    Jumalaa.

    Jumala näki paremmaksi sen, että ihmisellä on
    yksi mies/vaimo. Tämä varmasti parhaiten toteutuu
    avioliitossa. Jossain muussa maassa tämä
    elinikäinen sitoutuminen voi olla vähän erilainen
    kuin meillä vihkimisineen ja sormuksineen, mutta
    yllättävän monessa maassa tämä avioliitto on
    voimassa.

    No tulipas tästä vähän sekava ja pitkä vastaus...

    Hyvää joulua kaikille! :)

    ...voisi raamatun todenperäisyyteen luottaa,mutta
    kun sehän on vain ihmisten kirjoittama opus !?!
    Perustelusi jumalan jms. olemassaolosta tuntuu
    perustuvan raamatun tulkintaan ja on siten täysin
    teoreettinen oletus...siis tieteellisesti !?!
    Jos joku saa raamatun opeista onnen ja elämän ilon
    ei se liene paha juttu,onhan siellä hyviä ohjeita
    toisen kunnioittamisesta jne.,mutta sitä ei voine
    kukaan loogisesti ja järkevästi ajatteleva ihminen
    ottaa jonlun jumal-olennon absoluuttiseksi
    totuudeksi...sillä sitähän se ei todistetusti ole!
    On vain uskoon ja aivojen sisällä tapahtuvan
    prosessoinnin tulosta jos haluaa uskoa johonkin!?!
    Tieteessä vaaditaa todistettuja faktoja,ja
    niitähän ei raamatusta löydy,pois lukien joitakin
    historiallisesti(huom. tiede)todennettuja asioita.
    Osa totuus teoriassa ei tee siitä kokonaisuutena
    faktaa,sehän vain "todistaa" teoksen kirjoituksen
    hiotuneen mahdollisimman saumattomaksi uskon
    sanaksi,että se voitaisiin vannoa toisille
    oikeaksi,eli se paljastuu kokonaisuudessaan
    tutkittaessa "valheeksi"...siinä ero lieneekin
    uskon ja tieteen välillä !?!

    Äänestä

Miksi sinun mielestäsi on Aids levinnyt? alkujaan,
raamattu puhuu jo tuosta asiasta että kun he
yhtyvät toisiinsa eli kaksi samaa sukupuolta,
he saavat sen palkan minkä pitääkin. Eli
hirvittävät sairaudet ovat tuosta seuraamuksia.
Järki jo sanoo tuon selvästi että miksi mies ja
nainen luotiin. Ei siihen raamattua paljon
tarvitse lukea kun tietää miksi.

Äänestä
  • Sittenhän sulla ei ole hätää mitään. Jos aids on
    vaan homojen tauti, niin sittenhän me syntiset
    homot kuollaan kaikki aids:iin ja jäljelle jää
    kunnollisten uskovaisten heteroiden massa, joka
    riemulauluja laulellen käy Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

  • täys/kunnon/perushomo kirjoitti:

    Sittenhän sulla ei ole hätää mitään. Jos aids on
    vaan homojen tauti, niin sittenhän me syntiset
    homot kuollaan kaikki aids:iin ja jäljelle jää
    kunnollisten uskovaisten heteroiden massa, joka
    riemulauluja laulellen käy Jumalan valtakuntaan.

    aloita eheytyminen välittömästi tänään!!!

    Lopeta se sairaalloisen rietas ja perverssi
    elämänmeno.

    Vaihda oikea reikä sen paskalle haisevan
    ryppyreiän tilalle välittömästi!!!

    Tämä on käsky!!!

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    aloita eheytyminen välittömästi tänään!!!

    Lopeta se sairaalloisen rietas ja perverssi
    elämänmeno.

    Vaihda oikea reikä sen paskalle haisevan
    ryppyreiän tilalle välittömästi!!!

    Tämä on käsky!!!

    En siis tottele käskyjäsi.

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    aloita eheytyminen välittömästi tänään!!!

    Lopeta se sairaalloisen rietas ja perverssi
    elämänmeno.

    Vaihda oikea reikä sen paskalle haisevan
    ryppyreiän tilalle välittömästi!!!

    Tämä on käsky!!!

    Toki vaihdan mielelläni nykyisen hygieniastaan
    piittaamattoman poikaystäväni anuksen Sinun
    vastapestyyn pyllynreikääsi! Olisi kivaa aloittaa
    eheytyminen yhdessä, vai mitä rakkaani???
    Ihanaa!!!! Käsket minua!! Voiko olla sen
    kiihoittavampaa kuin että mies käskee minua
    tekemään jotakin, ihan mitä tahansa!! Saanhan
    tulla luoksesi tänään, koska mustasukkaisella
    poikaystävälläni on tänään naapurin shäfer
    käytössään. Ai että mikä, no uros tietysti,
    emmehän toki linjasta poikkea vain kuinka?!
    Nähdään, hyväillään ja... huhhuh!!!!

    Äänestä

  • Ikkari soturini, eix vaa! kirjoitti:

    Taas tytteli leikkii homoo, on sulla ilot. Taidat
    olla kateellinen homoille? Vaihda sukupuolta ja
    ryhdy homostelemaan.

    Äänestä

  • Tuttujuttu kirjoitti:

    Taas tytteli leikkii homoo, on sulla ilot. Taidat
    olla kateellinen homoille? Vaihda sukupuolta ja
    ryhdy homostelemaan.

    Mennän kaikki sovussa Korpisoturin kanssa riulle
    ruikkimaan ja tutkimaan kunkin tuotoksia. Se ois
    kivaa...

    Äänestä

  • Se on levinnyt, koska niin homot kuin heterotkaan
    eivät ole piitanneet tarpeeksi ehkäisystä
    seksissä ja puhtaista huumeruiskuista.

    On naurettavaa väittää homojen olevan syypäitä HI-
    viruksen (tai muiden sairauksien leviämiseen),
    sillä ehdottomasti suurin osa HIV-positiivisista
    on heteroita. Ja homotko ne ovat menneet
    rakastelemaan heteroiden kanssa ja tartuttamaan
    tätä nykyajan vitsausta, HIV:tä?

    Äänestä

  • Pidätkö HIViä ja sitä kautta AIDSina Jumalan rangaistuksena homoseksuaaleille? Jos pidät niin voisitko ystävällisesti selittää miksi lesbojen kesken HIV tarttuu KAIKKEIN heikoiten? Toisin sanoen, jos Jumala olisi rangaissut ihmiskuntaa AIDSilla olisi kai loogisinta että se nimenomaan tarttuu lesbojen ja homojen kesken kaikkein helpoiten.

    Minkä johtopäätöksen voimme siis tästä vetää? No tietenkin sen että lesbot ovat Jumalan "valittua kansaa"

    Äänestä

Niin sen sanoo Jumala, se on ILJETTÄVYYS !
Toisin Hän ihmisen luodessaan tarkoitti.
Tavallisella maalaisjärjelläkin ajateltuna se on
sitä, syttyä nyt kiimaan samaa sukupuolta olevan
kanssa, hyi.
Eikä ne "vehkeet" ole ees toisiinsa sopivat jos
molemmat on samaa sukupuolta!
Mitä seksikästä sitäpaitsi on samassa
sukupuolessa että siihen syttyy ?

Äänestä
  • Kasvot, rinnat, takapuoli, kädet, kokonaisuus.
    Naiset ovat seksikkäitä olentoja. Kyllä niihin
    syttyy...

    Ja siitä "vehkeiden sopivuudesta". Harva nainen
    saa orgasmin pelkässä penis vaginaan yhdynnässä
    (heteronaisille tehty kysely paljastaa tämän).
    Naisen tärkein sukupuolielinhän on klitoris.
    Orgasmiin ei siis penistä tarvita. Eikä
    mieskään "tullakseen" tarvitse vaginaa.

    Äänestä

  • Jos sattuu syntymään heteroksi on kaikki ihan
    o.k.! Jos taas sattuu syntymään joko homoksi tai
    lesboksi sukupuolesta riippuen on sekin ihan
    o.k.! Se mikä on iljettävää, on sinun kaltaistesi
    ahdasmielisten pahvien korvien välissä, ei
    suvaita minkäänlaista erilaisuutta missään. Sitä
    paitsi (itse en ole homo, jos sillä nyt on mitään
    merkitystä) jostain kumman syystä lähes
    kaikki "poikkeavuuksien" vastustajat tarttuvat
    ilomielin juuri tuohon fyysiseen puoleen; on
    olemassa ihan "normaaleja" rakastuneita
    heteropareja jotka ilman sen ihmeellisempää
    seksielämää ovat onnellisia yhdessä. Toisin
    sanoen vetoaminen siihen "paskaiseen reikään"
    ja "vehkeiden sopimattomuuteen" ovat juuri
    sellaisia argumentteja joita kaltaisesi
    tyhjiöpäät mielellään käyttävät paremman
    puutteessa.
    Hyvää joulua kuitenkin koska jumala näki että
    näin on hyvä!

    Äänestä

  • Lesbo kirjoitti:

    Kasvot, rinnat, takapuoli, kädet, kokonaisuus.
    Naiset ovat seksikkäitä olentoja. Kyllä niihin
    syttyy...

    Ja siitä "vehkeiden sopivuudesta". Harva nainen
    saa orgasmin pelkässä penis vaginaan yhdynnässä
    (heteronaisille tehty kysely paljastaa tämän).
    Naisen tärkein sukupuolielinhän on klitoris.
    Orgasmiin ei siis penistä tarvita. Eikä
    mieskään "tullakseen" tarvitse vaginaa.

    Sukupuolielimet ovat siis tarkoitettu toisilleen
    vain tuottaakseen jälkeläisen maailmaan. Naisen ja
    toisen naisen klitoris yhdessä eivät sellaista saa
    aikaa, eikä myöskään penis ja toisen miehen penis
    peräaukossa sellaista aikaan saa. Orgasmin voi
    saada vaikka antamalla koiran nuolla takapuoltaan,
    mutt amitä sitten? Saa sen myös aikaan sohimalla
    sopivasti jännitteitä aivoissa sekä uneksimalla
    unissaan kiihkeistä hetkistä. Mikään näistä
    menetelmistä ei tuota jälkeläistä maailmaan. Ja
    tässä syy, miksi nainen ja mies on tarkoitettu
    toisilleen. Ei nainen ja nainen, mies ja mies, tai
    eläin ja ihminen. Vain irstaat je henkisesti
    kypsymättömät ihmiset käyttävät sukuelimiään niin
    väärin kuin homosuhteessa elävät ja monet
    heterosuhteessa elävät käyttävät. Siitä on kuule
    luonnollisuus kaukana näissä nykyajan hommeleissa.
    Tietäähän tuon jo lapsikin.

    Äänestä

  • lapsi kirjoitti:

    Meinaatko että kaikki mielihyvä on pahuutta ja
    jokaisen siemensyöksyn pitää tähdätä
    lisääntymiseen? Ehkäisy kielletty, kondomi
    kielletty, itsetyydytys kielletty, hedelmättömien
    seksi kielletty...

    Tähän olisi kiva kuulla ihan tavallisten
    heteroidenkin mielipiteitä, vaikka
    homovihaajienkin. Penis solmuun ettei tule tehtyä
    syntiä unissaan!

    ..."penis solmuun"...no ei mulla nyt niin iso oo,
    vaikkei kukaan oo haukkunu pinekskään :-)
    Mielestäni orkku päivässä(pari parhaassa)pitää
    ongelmat loitolla !?!

    Äänestä

  • Lilith kirjoitti:

    Meinaatko että kaikki mielihyvä on pahuutta ja
    jokaisen siemensyöksyn pitää tähdätä
    lisääntymiseen? Ehkäisy kielletty, kondomi
    kielletty, itsetyydytys kielletty, hedelmättömien
    seksi kielletty...

    Tähän olisi kiva kuulla ihan tavallisten
    heteroidenkin mielipiteitä, vaikka
    homovihaajienkin. Penis solmuun ettei tule tehtyä
    syntiä unissaan!

    Näinhän se on. Jokaisen siemensyöksyn tulee tähdätä
    lapsen tekoon. Silloin ei tarvita mitään ehkäisyjä,
    myöskin uudet tieteelliset menetelmät ovat
    ei.niin.hyviä luonnollisuuden kannalta ajateltuna.
    Tämä tarkoittaa tietenkin, jos aikoo tehdä vain
    yhden tai kaksi lasta elämänsä aikana, niin
    siemensyöksyjä ei kovinmontaa elämässä harrasteta.
    Pieni lapsikin osaa laskea yksi ynnä kaksi.

    Ihminen näkee unta siitä mitä haluaa, toiveistaan
    ja pekoistaan. Kun ihminen ei ole enää seksin orja,
    ei tarvitse laittaa penistä solmuun öisin, koska
    sellaisia siemensyöksyjä ei tapahdu. Lisäksi kyse
    ei ole synnistä, vaan ihmisen korkeammasta
    tarkoituksesta.

    lapsi, joka on valinnut heterouden, vaikka pystyisi
    myös homouteen. lapsi ei vain näe yhtää syytä,
    miksi valita homous.

    Ja pappi sai taas kahvia juodakseen...

    Olet selvästikin uskonnon uhri, vaik'et vielä
    itse ole tilaasi ymmärtänytkään. Olit sitten sinä
    tai Raamattu homoseksuaalisuudesta mitä tahansa
    mieltä, niin estoinen pienokainen tunnut olevan
    seksiä kohtaan, muutenkin.

    Ei Raamatussa ole määrätty seksiä vain
    lisääntymistarkoitukseen. Muistaakseni siellä on
    varsin eroottissävyisiä runotyylisiä värssyjä,
    muistaaksen Korkeaveisu nimeltään. Miehen ja
    naisen rakkaudesta kerrotaan tässä
    Raamatunkohdassa siihen malliin, että siitä saa
    sen käsityksen, että seksistä saa nauttiakin.

    Seksuaalikielteisyys ja synnin liittäminen
    seksiin on aika uusi keksintö ihmiskunnan
    historiassa.

    Toivottavasti tämän "seksin orjan" pitkä
    selibaatti päättyy pian ja pääsen taas
    rietastelemaan...

    Olet selvästi seksin uhri, vaikket sitä itse
    ymmärräkkään...katsos, elämässä on muutakin kuin
    seksi, voi olla uutta sinulle, mutta näin se vaan
    on.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Mutta paskaahan jauhat. Estoisena seksi on syntiä
    ihmisenä sinun kannattaa mennä terapeutin
    juttusille. Muutaman käynnin jälkeen saatat
    huomata, että seksi ei olekaan niin kamala ja
    pelottava asia, vaan siitäkin elämän osa-alueesta
    voi ilman syyllisyyden tunnetta nauttia, sen
    kaiken muun elämän pienenä mukavana lisänä.
    Katsos, seksi liittyy ihmisillä ihan tavalliseen
    arkiseen elämään, tämä on uutta sinulle, mutta
    näin se vaan on.

    Millähän perusteella oletat että pidän seksiä
    syntinä ja olen estoinen? Pieleen meni, nautin
    seksistä ja se tosiaankin liittyy tavalliseen
    arkiseen elämään. Mutta huomautin vaan, että
    siihen arkiseen elämään kuuluu paljon muutakin.
    Miksi siis korottaa seksi joksikin erikoiseksi,
    elämäähän sekin vain on?

    Milläköhän perusteella itse väitit minun elämääni
    kuuluvan vain seksin? Heitin vain takaisin
    samalla mitalla sinun persoonaasi liittyviä
    olettamuksia, kuin itse katsoit oikeutetuksi
    minusta vetää em. johtopäätöksiä.

    Luku- kirjoitustaidon lisäksi voisit harjoittaa
    luetunymmärrystäsi. Jos mainitsin olleeni pitkään
    selibaatissa, siitä voisi tehdä sen
    johtopäätöksen, että minun elämäni tärkein asia
    ei ole seksi. Kyllä yhdenillan juttuja olisi
    saatavilla, mutta se ei kiinnosta. Seksi sinänsä
    teknisenä suorituksena ei ole kiinnostavaa tai
    tyydyttävää, asiaan pitää liittyä rakkaus,
    luottamus ja läheisyys. Jos oma rakas löytyy,
    niin seksi tulee sitten kuvioihin. Ilman omaa
    kultaa olen selibaatissa ja nautin elämästä
    muilla tavoin. Koska elämässä on todellakin
    paljon muutakin, kuin seksi.

    Edellisissä kommenteissa käsittelin
    niinkin "suorituslähtöisesti" seksiä, vain sen
    takia, koska "Lapsi" & "Hyi" väittivät seksiä
    olevan vain vanha kunnon penis vaginaan systeemi.
    Ja "Lapsen" mielestä ei seksiä pidä harjoittaa
    muuta kuin lisääntymistarkoituksessa. Jos olet
    siis "Lapsen" ja "Hyin" linjoilla ja pidät
    minua "seksihirmuna", niin on mahdollista olettaa
    sinun olevan estoinen ja seksikielteinen ihminen.

    Jos minä harjoittaisin seksiä vain
    lisääntymistarkoituksessa, olisin Ennätys-
    kirjassa lapsiluvun takia.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jos minä harjoittaisin seksiä vain
    lisääntymistarkoituksessa, olisin Ennätys-
    kirjassa lapsiluvun takia.

    Sinun elämääsi ei kuulu muuta kuin seksi.
    Elämässä ei sitten ilmeisesti mielestäsi olekaan
    muuta. Siis valheita kirjoittelitkin aiemmin...

    Heh, joo. Jos siis olet kommenttisi mukainen
    varsinainen panomies, niin olemme varmaankin
    sitten samaa mieltä ainakin siitä, että orgasmi
    ei ole syntiä, kuten "Lapsi" tuossa aiemmin
    väitti.

    Niin, voithan olla panonainenkin, ei tainnut
    ilmetä kumpaa sukupuolta olet. Seksuaalisesti
    aktiivinen ihminen siis, joka ei pidä orgasmia
    syntinä, hyvä!

    Hih, panonainen joo. Siis, tietenkään se ei
    tarkoita sitä, että se olisi aina mielessä eikä
    mitään muuta. Yritän vaan tehdä ymmärretyksi,
    että tykkään seksistä, mutta elämässä on
    tietenkin hirveästi muita tärkeitä asioita. Ja
    rakkaudesta minäkin rakastelen, sen ainoan oikean
    kanssa.

    Oltiinkin sitten aikaslailla samoilla linjoilla
    kuitenkin...

    Äänestä

  • Lesbo kirjoitti:

    Ja pappi sai taas kahvia juodakseen...

    Olet selvästikin uskonnon uhri, vaik'et vielä
    itse ole tilaasi ymmärtänytkään. Olit sitten sinä
    tai Raamattu homoseksuaalisuudesta mitä tahansa
    mieltä, niin estoinen pienokainen tunnut olevan
    seksiä kohtaan, muutenkin.

    Ei Raamatussa ole määrätty seksiä vain
    lisääntymistarkoitukseen. Muistaakseni siellä on
    varsin eroottissävyisiä runotyylisiä värssyjä,
    muistaaksen Korkeaveisu nimeltään. Miehen ja
    naisen rakkaudesta kerrotaan tässä
    Raamatunkohdassa siihen malliin, että siitä saa
    sen käsityksen, että seksistä saa nauttiakin.

    Seksuaalikielteisyys ja synnin liittäminen
    seksiin on aika uusi keksintö ihmiskunnan
    historiassa.

    Toivottavasti tämän "seksin orjan" pitkä
    selibaatti päättyy pian ja pääsen taas
    rietastelemaan...

    tuntuu olevan pelkästään Siirin jalkojenvälissä.

    Onhan surkean näköinen elämä!!

    "Oltiinkin sitten aikaslailla samoilla linjoilla
    kuitenkin..."

    No johan pomppas!!!

    Lueskelin tuossa teidän juttuja. Nyt sinä sanot
    lopuksi tuolla tavalla.

    Tämä toinen nainen noudattaa sitä tapaa, johon
    ihmiset on luotu ja tarkoitettu eli rakastamaan
    toiseen sukupuoleen kuuluvaa henkilöä ja
    mahdollisesti myöskin tekemään yhteisiä lapsia.

    Sinä taas viihdyt Siirin koipien välissä
    lipsuttelemassa ja päinvastoin.

    Eli täysin luonnotonta ja perverssiä puuhaa.

    Sit sulla on kanttia sanoa tälle normaalille
    naiselle, että olitte lähes samoilla linjoilla.

    Kyllä teidän linjat on TOSI KAUKANA toisistaan!!!

    En muuten ole koskaan tuntenut ketään Siiriä.
    Sekoitat minut nyt varmaankin johonkin toiseen
    henkilöön.

    Kiva kun otit taas niin miehekkään rakentavalla
    ja kristillistä rakkautta tihkuvalla tavallasi
    osaa tähänkin keskusteluun. Ja ilman alatyylin
    häivääkään, kuten hienostunut tutuksi tullut
    tapasi aina onkin.

    Äänestä

  • Kunnon hetero kirjoitti:

    tuntuu olevan pelkästään Siirin jalkojenvälissä.

    Onhan surkean näköinen elämä!!

    Korpisoturille jo kerroinkin etten tunne ketään
    Siiriä. Kenestäköhän te nyt puhutte? Taidatkin
    olla yksi Korpisoturin jakautuneen mielen
    luomista "minuuksista".

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Hih, panonainen joo. Siis, tietenkään se ei
    tarkoita sitä, että se olisi aina mielessä eikä
    mitään muuta. Yritän vaan tehdä ymmärretyksi,
    että tykkään seksistä, mutta elämässä on
    tietenkin hirveästi muita tärkeitä asioita. Ja
    rakkaudesta minäkin rakastelen, sen ainoan oikean
    kanssa.

    Ootko sää "mää"?

    Äänestä

  • Lesbo kirjoitti:

    Ja pappi sai taas kahvia juodakseen...

    Olet selvästikin uskonnon uhri, vaik'et vielä
    itse ole tilaasi ymmärtänytkään. Olit sitten sinä
    tai Raamattu homoseksuaalisuudesta mitä tahansa
    mieltä, niin estoinen pienokainen tunnut olevan
    seksiä kohtaan, muutenkin.

    Ei Raamatussa ole määrätty seksiä vain
    lisääntymistarkoitukseen. Muistaakseni siellä on
    varsin eroottissävyisiä runotyylisiä värssyjä,
    muistaaksen Korkeaveisu nimeltään. Miehen ja
    naisen rakkaudesta kerrotaan tässä
    Raamatunkohdassa siihen malliin, että siitä saa
    sen käsityksen, että seksistä saa nauttiakin.

    Seksuaalikielteisyys ja synnin liittäminen
    seksiin on aika uusi keksintö ihmiskunnan
    historiassa.

    Toivottavasti tämän "seksin orjan" pitkä
    selibaatti päättyy pian ja pääsen taas
    rietastelemaan...

    Ensinnäkään en ole uskovainen, enkä muunkaan
    uskonnon "uhri". En vielä ole ehtinyt niin
    pitkälle. Korkeaveisun tunnen, ja tiedän, että
    siinä ei puhuta seksistä, vaan korkeammasta
    rakkaudesta puettuna sensuelliseen muotoon.
    Nautinnonhaluiset ja sen myrkyttämät ihmiset
    tietysti haluavat tulkita sen omalla tavallaan.

    Seksi on todellakin ollut aina pyhä asia, eikä
    siinä ole alunperin ollut koskaan syntiä, joska se
    on palvellut vain ja ainoastaan yhtä asiaa. Nykyään
    se on unohtanut kokonaan tuon ja siitä johtuu myös
    nämä erikoiset seksuaaliset mieltymykset.

    Toivottavasti ihmiset, heterot kuin homotkin
    huomaavat tämän rietastelun seuraukset, mutta
    olettaa saattaa, että ihmiset on todella liemessä,
    ennenkuin niin käy.

    Äänestä

  • Lesbo kirjoitti:

    En muuten ole koskaan tuntenut ketään Siiriä.
    Sekoitat minut nyt varmaankin johonkin toiseen
    henkilöön.

    Kiva kun otit taas niin miehekkään rakentavalla
    ja kristillistä rakkautta tihkuvalla tavallasi
    osaa tähänkin keskusteluun. Ja ilman alatyylin
    häivääkään, kuten hienostunut tutuksi tullut
    tapasi aina onkin.

    Kyllähän kaikesta käy jo ilmi mistä on kyse. Ei
    hetero panomiehenä tai -naisena ole sen kummempi
    eikä luonnollisempi tekijä kuin homokaan
    panomiehenä tai -naisena. Homoushan on lopppujen
    lopuksi heteroiden syytä, sillä heteroista ovat
    homot kehittyneet. Mutta millä tavalla? Antamalla
    riettaudelle vallan. Homous on siis seurausta
    sellaisesta epäluonnollisesta ja elämän sopusointua
    rikkovasta toiminnasta. Ei vain yksilön, vaan
    kokonaisuudessaan kansojen ja ihmiskunnan. Tämä
    luettakoon vaikka homojen puolustuspuheeksi
    lapselta ettei homojen tarvitsisi olla "yksin" :-)

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Ootko sää "mää"?

    Sori, en ymmärrä kysymystäsi?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Sori, en ymmärrä kysymystäsi?

    Olisit ymmärtänyt jos olisit ollut ja kun et
    ymmärrä niin et ole "mää". Taitaa kuulostaa
    sekavalta, mutta liittyy toiseen keskusteluun.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Olisit ymmärtänyt jos olisit ollut ja kun et
    ymmärrä niin et ole "mää". Taitaa kuulostaa
    sekavalta, mutta liittyy toiseen keskusteluun.

    Joops, luulit minua siis "määksi", joka on
    jossain kirjoitellut. En ole muualla ollut kuin
    tällä palstalla, joten en ole hän. Nähtävästi
    hänellä samanlaisia ajatuksia kuin minulla, no
    sehän kiva!

    Äänestä

Possibility of biological causes

Many scientists have tried to find a biological
cause of homosexuality, e.g., in the endocrine
system or the brain. The results of this research
have been very limited; a recent survey concludes
that so far nothing clear has been discovered: "
Many researchers have searched for the causes of
homosexuality, but so far the research has been
futile" (McWhirter, D. P., "Biological Theories of
Sexual Orientation", in Review of Psychiatry, 12,
p. 54). Some recent research suggests the
possibility of a genetic component in the origin
of homosexuality; see Bancroft's recent survey
("Homosexual Orientation: The Search for a
Biological Basis", British Journal of Psychiatry,
164 [1994] 437-440); but in his opinion it is
unlikely that a gene per se determines sexual
orientation, whereas psychosocial factors seem to
be of crucial importance in the genesis of adult
homosexuality. The fact that many homosexual
persons can change their sexual orientation with
psychotherapy (Gadpaille [1989], p. 1095), while
no heterosexual person has ever been known to
receive therapy in order to become homosexual (cf.
Nicolosi, J., Reparative Therapy of Male
Homosexuality, A New Clinical Approach, Jason
Aronson, Northvale [New Jersey] - London, 1991, p.
9) confirms the importance of psychosocial factors.
As for possible genetic factors, the type of
research that could provide a clear answer, i.e.,
the study of monozygotic twins raised separately
from birth, so far has been conducted to a very
limited degree with inconclusive results
(Gadpaille [1995], p. 1324) Such research would
serve to clearly distinguish the influence of
biological heredity from that of the family and
social environment. http://www.ewtn.com/library/
HUMANITY/homo12.htm

Is Homosexuality Genetic?

By Bob Davies
Executive Director
Even if homosexuality were genetic in origin, that
does not change the moral question involved...

Exodus North America - Relatively recent brain
studies done by Dr. Simon LeVay examined a portion
of the hypothalamus believed to control sexuality.
He used cadavers from a very small sample of
homosexual and heterosexual men (their orientation
was, in some cases, presumed but not confirmed),
and heterosexual women. Some of the men had died
of AIDS. He measured this portion of the brain and
found it significantly smaller in homosexual men.
Although LeVay did not say this proved inborn
homosexuality, some among the media and activists
eagerly reported the tentative findings as being
conclusive.

However, the results are highly speculative. This
particular area of the brain is not much bigger
than a pinhead anyway. And in fact, researchers
debate whether weight or volume is a more accurate
measurement method. The results do not shed light
on causation: did genetic homosexuality cause a
smaller portion of the hypothalamus that governs
sexual behavior, or did chosen sexual behaviors
cause a change in the hypothalamus? Or neither?
Studies of twins aren’t any better. If
homosexuality were truly genetic, you would expect
to find an absolute, one-to-one correlation of
sexual orientation for identical twins. In other
words, any time one twin was homosexual, the other
sibling would be, too. Yet, that is definitely
not the case—findings of 40% to 50% correlation
don't match up to the 100% standard needed to
"prove" genetic causation. Seeing that research
findings do not prove their case, some gay-
affirmative researchers and others attempt to
bypass this barrier by saying that even a 40% to
50% correlation shows that genes are "at least one
component" in a homosexual orientation.

If homosexuality is genetic, then that doesn't
explain why we see such a similarity in personal
backgrounds among the men and women who seek our
help. There is a pretty uniform picture of poor
family dynamics in general, a rift in the father-
son or mother-daughter relationship growing up,
feelings of being an outsider among one's peers
during childhood and adolescence, and instances of
sexual abuse/incest. These are root issues that
men and women can address.

Is There a "Gay Gene"?

Many laymen now believe that homosexuality is part
of who a person really is ? from the moment of
conception.

The "genetic and unchangeable" theory has been
actively promoted by gay activists and the popular
media. Is homosexuality really an inborn and normal
variant of human nature?

No. There is no evidence that shows that
homosexuality is simply "genetic." And none of the
research claims there is. Only the press and
certain researchers do, when speaking in sound
bites to the public. http://www.narth.com/menus/
born.html

http://www.whyprophets.com/prophets/gay_gene.htm

Äänestä
  • Miksi toit tämän lainauksen tähän keskusteluun? Vetoat kuitenkin moraaliin, omatuntoon ja muihin abstraktioihin joten sinulle on se ja sama onko homoseksuaalisuus fysiologista alkuperää vai ei. Se yhteys sinulla ja lainauksella toki on että molemmista on aistittavissa homovastaisuus. Sekö oli tarkoituksesikin? Saada tieteen ääni tukemaan omaa paatostasi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*** kirjoitti:

Tietenkin siksi, että "Jumala sanoo niin", mutta
kaipaisin kyllä hieman tarkempia selityksiä.

Miksi Jumala on tuota mieltä?

Miksi noudatatte Jumalan ohjeita, mikäli Hän ei
lainkaan perustele kantaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu