Miten voisi välttää joulun tai edes saada tuntumaan vähänkään siedettävltä? Joulun sanoma, sellaisena kuin kirkko sen meille kertoo, ei oikein kolahda. Ikävää on että siltä asialta ei voi oikein mitenkään välttyä kun joulua pukkaa joka tuutista joko saarnamiesten tai kauppamiesten toimesta? Mittasuhteet käyvät vuosi vuodelta suuremmiksi eikä pakopaikkaa oikein tunnu löytyvän, vai löytyykö?
Kuinka tulla toimeen joulun kanssa?
~Adss~
6232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikuttaa hankalalta tyypiltä tuo Joulu.
Kaikkien hankalien tyyppien kanssa kannattaa olla
varovainen, pyydä se ensiksikin istumaan tai
vielä parempi jos saat sen makaamaan lattialle.
Siten sillä on vaikeampaa käydä sinun kimppuusi.
Sitten vaan odottelet rauhallisesti että Joulu
rauhoittuu ja lopulta häipyy luotasi ja jättää
sinut rauhaan.
Rauhallista joulua.
Jouluhan on vanha kunnon pakanallinen
keskitalvenjuhla. Minä ainakin tykkään joulusta,
vaikka en mihinkään Jeesus-lapsiin usko. Suurin
osa joulun perinteestä on joka tapauksessa kunnon
pakanuutta. Joulu on pakanajuhla nimeään myöten.
Saisivat enkkelsmannitkin luopua tuosta typerästä
Christmas-nimestä, ja alkaa suosimaan vanhempaa ja
aitoa Yule-nimeä.
Mitä tahansa tuosta PakanaM:stä sanotaankin ja
ollaan mieltä, niin täytyy sanoa että on se mies
joutunut hankkimaan hirvittävän määrän tietoa
kumotakseen Raamatun käsityksiä.
Ota jo rennosti PakanaM, ei sinun ole pakko uskoa
yhtikäs mihinkään.
Hyvää Joulua vaan!
Menetkö Pakana(M) aattoiltana piirileikkiä kuusen
ympärillä kaikkien 9 lapsesi sekä tulossa olevan
kymmenennen kanssa??
Viimeksi mainitun osalta täytyy tietysti Kirsi
olla mukana.
...älä välitä noista edellisistä hörhöistä !?!
Taitavat vaan olla kateellisia tuhkamunaisia
vanhojapoikia kun purkavat kiukkuaan täällä !?!
Joulu on ihan leppoisa juhla kun ei ota siitä
turhia stressejä...vaan kinkkua ja olutta ja
suukkosen somalta sima-suultaan =^}
voisitko ajatella lukea raamattua, siitä
löydät varmasti rauhan sielullesi niinkuin myös
mielellesi. Siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa
sinulle.