häpeän perhettäni

Tunteita ei voi pakottaa pois, vaan ne kumpuavat jostakin syvemmästä tunteesta sisälläsi. Kuuntele siis itseäsi tarkkaan ja kirjoita tuntemuksiasi paperille, niin saatat saada kiinni juuri siitä syvemmästä tunteestasi. Ja puhu enemmän luotettaville ystävillesi, jotka saattavat nähdä enemmän sinusta kuin sinä itse. Tietenkin terapiakin voi auttaa, mutta yksinkin moni selviää ottamalla selvää lukemalla psykologian kirjoja ja kaivelemalla aiheesta lisätietoa.

Huomaa että sinä et ole perheesi. Olet itsenäinen erillinen ytksilö, eiköä sinua huononna se millaisia toiset perheessä ovat. Anna heidän olla mitä ovat, ja jos joku arvostelee heitä, myölnnä että olet samaa mieltä. Sinun ei tarvitse puolustaa heitä eikä salata heidän huonoja ominaisuuksiaan. Muista että olet itse erilainen.

Ei sinun tarvitse hävetä sitä että olet sellaisten ihmisten seurassa, kun kuitenkin he ovat perhettäsi. Hyvä keino häpeästä irtiottoon on kaikenlaisen salailun ja puolustelun lopettaminen. Kerro kavereille mikä perheessäsi sinua rasittaa, moiti heitä silloin jos on tarvetta, ja puolusta silloin kun se on oikein.

Pystytkö sanomaan kaverillesi esim. että sinusta on kamalaa kun veli on niin tyylitajuton, et kestä kuunnella, on ihan hirveetä käydä semmosessa kotitalossa ja äidin ryyppääminen on sietämätöntä. Jos pystyt purkamaan näitä tunteita toisten ihmisten kanssa, se helpottaa ja pystyt paremmin erottamaan itsesi omana erilaisena itsenäsi. lapsuutta ei kenenkään tarvitse raahata mukanaan ikuisesti.

Minullakin on syitä hävetä perhettäni ja nuorempana häpesin kovasti ja sain kuulla myös ihmisten kommentteja perheestäni. Minusta kasvoi kuitenkin kunnollinen, vastuuntuntoinen aikuinen, vaikka vaikeaa se oli. Meni pitkään, että oikeasti sisäistin sen asian, että en ole voinut valita perhettäni. Olen ajatellut, että siihen on jokin syy, että olen "saanut " tällaisen perheen. Rakastan vanhempiani, he ovat jo iäkkäitä ja olen tajunnut, että yhteistä aikaa meillä on aina vaan vähemmän. Tuo asia on saanut minut viimeistään unohtamaan häpeän. Kun liikumme jossain isäni tai äitini kanssa, olen vain onnellinen, että he ovat siinä, vaikka he töppäilisivätkin. Teininä pelkkä omien vanhempien läsnäolo hävetti minua, sehän on ihan tyypillistä.

Jos vain mahdollista, niin käy puhumassa jollekin. Hienoista perheistä lähtöisin olevat ystäväsi eivät voi ymmärtää, mitä tunnet ja koet, mutta sinulla on paljon kohtalotovereita ja ehkäpä jonaina päivänä löydät jonkun sellaisen ihmisen, joka jakaa tunteesi ja ymmärtää täysin. Ole oma itsesi ja ole roheka :)

Ehkä se on juuri siinä ujoudessa, mutta enemmänkin pienessä läheisriippuvuudessa ja huonossa itsetunnossa. Vaikka perheesi olisi miten kahjo, niin sehän et ole sinä. Nyt jotenkin yhdistät heidät itseesi enemmän kun on tarpeen. He toki ovat perheesi, mutta sinulla on OMA identiteetti ja elämä. Kaikilla meillä on kahjo perhe, sille ei mahda mitään.

Lisäksi voisit opetella suhtautumaan huumorintajuisemmin. Onhan se suoraan komediasarjasta tuo kertomuksesi, eikö totta! Ala löytää hyvällä semmoisia hauskojakin piirteitä tuosta elämän kahjoudesta, sillä yleensä se "hyvien perheitten" kiiltokin on vain pintaa. On ihan tutkimuksilla, vuosien mittaan ja kaikinpuolin todistettu, että kaikkea löytyy myös sieltä "hyvistä" olosuhteista, alkoholismista väkivataan, välinpitämttömyyteen tai mielisairauksiin, terveeseen kahjouteen, mukavuuteen tai mihin vaan, kaikissa on kaikkea! Nyt tosikkona vaan näät kaiken huonona omissasi ja kaiken hyvinä muissa, mutta ei elämä ole niin mustavalkoista.

Voisit pitää päiväkirjaa, semmoista mihin kirjaat miten voisit voittaa häpeäsi ja miten onnistut siinä. Miten voisit löytää hyviä puolia perheestäsi ja itsestäsi. Onhan se voinut tehdä sinut vahvemmaksi, voi tehdä huumorintajuisemmaksi, ja suvaitsevaisemmaksi, antaahan se sinulle viisautta ja empatiaa muita samassa tilanteessa olevia kohtaan, ja ymmärrät miten pahalta tuntuu hävetä. Opit nauramaan tyylitajuttomuudelle ja nähdä kodin rumassakin talossa, eikö niin? Voit löytää vaikka mitä hyvääkin, ei ne poista huonoa, mutta voi auttaa.

Lisäksi sieltä syntyi kuitenkin sinä. Joten jotain hyvää hekin ovat tehneet, eikö totta?

Perheensä kanssa ei aikuisena enää tarvitse olla mikään paras kaveri, ihan perhetuttavuus riittää, joten älä ota niin stressiä vaan rakenna vaan omaa elämääsi. Kerro ystävillesi ja ole avoimempi, saatat yllättyä! Älä alennu, äläkä alistu: et ole huonompi kuin kukaan muukaan.
Lisäksi ole ylpeä erilaisuudesta! Erilaisuus on voimavara ja kaikki me olemme jonkun verran erilaisia. Joten älä pidä sitä köyhyytenä vaan rikkautena, siksihän sinulla niitä ystäviäkin on! Sinuna, omana itsenäsi!

Joten kyllä sinä opit, ota rennommin, pidä mietiskely päiväkirjaa ja ajattele kauniimmin kaikesta, älä vertaa ja arvostele, ja muista, että kaikissa on jotain hyvääkin.

mitäs jos kasvaisit aikuiseksi ja eläisit ihan omaa elämääsi

Ai että häpeät veljesi vaatteita ja naurua ja SISKOSI on ylimielinen?
Voi hyvää päivää... Kukahan se tässä ylimielinen on. Pinnallinen ainakin, joka kuvittelee olevansa parempi kuin muut, luultavasti vielä ilman oikeaa syytä.

Alkoholistia nyt saakin hävetä.

Psykologia on epätiede

Aloittajan kaikki perheenjäsenet ovat aika tavallisia. Hissuka isä, tyylitön veli ja ylimielinen sisko ovat arkipäivää, eikä kukaan hämmästy, jos toteat asian niin olevan. Äitisi alkoholismi on myös ikävän yleistä. Et tietenkään voi asialle mitään, mutta oletko koskaan kysynyt miten isäsi kokee asian? Ehkä hän yrittää olla hissukka, ettei äiti vain saisi isän käytöksestä syytä juomiseen. Jos isäsi suhtautuisi äitisi juomiseen niin, ettei se ole hänen syynsä eikä kenenkään syy, niin teillä olisi kaikilla helpompaa. Teidän kannattaisi koko perhe todeta yhteisessä palaverissa, että äidin juomiselle ei voi mitään ja nyt alamme elämään parempaa huomista.

Annatte juopolle äidillenne liikaa valtaa, jos hän saa vaikuttaa koko suvun ilmapiiriin. Monilla on hullumpiakin sukulaisia, sellaisia joita pitää ihan pelätä.

Myötähäpeää.

Minullakin on umpihullu perhe, jota häpesin vuosia. He olivat osasyynä myös siihen, että päätin muuttaa ulkomaille. Olen viime aikoina todennut, että lähes kaikilla perheillä on niitä häpeän aiheita, vaikka ulospäin sitä ei aina huomaa. On alkanut tulla niin paljon esille muiden perheistä ei-toivottuja asioita, että oma perheeni on alkanut tuntumaan ihan normaalilta. Kerron myös ystävilleni ihan avoimesti kaikki asiat, jotka ei perheessäni ole niinkuin muissa, mutta pitkään aikaan en ole enää perhettäni hävennyt.

Mene parturiin !?

Mä en aikoinani halunnut lapsia,en perhettä...halusin elää ihan itekseen,kunnes eräs poitsu alkoi mua piirittämään ja halus perheen!!! Kunnialla tein 3 kakaraa ja kasvatin heidät aikuisix...nyt oon onnellinen et niin tein....Kakarat maailmalla,ero ukosta tuli...ja NYT saan nauttia kaikesta siitä,mistä jäin paitsi silloin 20-30 kesäsenä...juon ja poltan :D Tää on mun elämää....Kerrankos täällä eletään!!!

Minäkin häpeän omaa perhettäni, he ovat umpisuvaitsemattomia, rasisteja, homofoobikkoja alkoholistisia narsisteja. Minä olen nelikymppinen ja yhä ahdistaa se aika, jonka jouduin heidän kanssaan viettämään. En ole tavannut heitä vuosiin. Minun äitini sanoi, että hän hylkäsi minut kostona siitä, että hänet itse hylättiin lapsena. Hänelle ei vain tullut mieleen, että silloin, kun hän oli lapsi oli sota ja poikkeustila. Kun olen kertonut muille, ne ovat ihmetelleet, mikä on sellainen äiti, joka hylkää oman lapsensa.

Jos tilastoihin on uskomista, ei tarvitse kovinkaan pitkään etsiä, kun jo tulee toinen alkoholisti vastaan. Suomessa tunnetusti kun tämä alkoholi ihmisille maistuu. Monissa perheissä (kuten meidän lapsuudessa) lisäksi väkivaltaa ja kaikenlaista laiminlyntiä. Ole sinä erilainen. Jos teet perheen, tiedät mitä viina teki omassa lapsuudessasi.. tee sinä toisin. Niin minäkin teen. Minulla on hyvä mies ja tasapainoinen parisuhde. Lapsuusaika on enää muisto vain.

Eiköhän kaikilla meillä ole enemmän tai vähemmän juntteja ja kahjoja sukulaisia. Olen siitä varma.

Jokainen meistä on geenien ja kasvatuksen yhteistulosta. Vaikka lapsuus olisi miten kauhea tahansa, niin siitä voi ottaa opiksi ja päästä sen yli. Itselleni ratkaiseva hetki oli se, kun tulin raskaaksi. Tajusin, että minulla on mahdollisuus antaa lapselleni "perintönä" kaikki se hieno, mitä olin vanhemmiltani saanut (esim. huumori, tukeminen vaikeina hetkinä, ahkeruus) ja yrittää katkaista se paha, jota en halunnut siirtää seuraavaan sukupolveen (esim. en halunnut lapseni näkevän minua kännissä). Itse voi tehdä valintoja!

Älä takerru huonoihin asioihin. Etsi perheestäsi hyviä asioita. Asennoitumistaan voi muuttaa. Negatiivinen ajatuskierre on sitä, että ajatellaan ihmisistä pahaa, ollaan kateellisia ja kaunaisia, etsitään ikävyyksiä ja jätetään hyvät asiat huomioimatta. Negatiivisen asennoitumisen kierteen katkaiseminen ei ole helppoa, mutta kun systemaattisesti asennoituu positiivisemmin, niin se alkaa onnistua. Voisit ajatella vaikkapa niin, että on hienoa, että vanhemmillasi on omakotitalo. Esimerkiksi minä haaveilen omakotitalosta, mutta minulla ei tule koskaan olemaan rahaa ostaa sellaista. Rumahko omakotitalokin on parempi kuin jatkuva vuokra-asunnon vaihtaminen.

Kirjaa vaikkapa ylös itsellesi, että mitä hyviä puolia sinussa, siskossasi, veljessäsi ja vanhemmissasi on. Onko mitään kivoja muistoja lapsuudesta esim. jouluja, hiihtoretkiä, hyvää ruokaa, lämmintä pullaa ja maitoa, kiireetöntä kesää?

Voit myös miettiä, että jos menettäisit jonkun perheenjäsenesi, niin mitä jäisit hänessä kaipaamaan? Pystytkö kääntämään negatiiviseksi kokemiasi asioita positiiviseksi esim. voisiko isäsi hiljaisuus olla hyväkin asia? Haluaisitko mieluummin lörpöttelevät isän? Entä voisiko äitisi alkoholismi johtua siitä, että hän on herkkä ja voimakkaasti tunteva? Ehkä siskosikin ylimielisyys johtuu samasta syystä kuin sinunkin ujoutesi eli huonosta itsetunnosta ja siitä, ettei ole löytänyt oikein paikkaansa elämästä.

Minulla isä oli sodassa menettänyt hermonsa, kirosi ja huusi. Äitini ol uskovainen ja sekosi suunnilleen joka syksy. Olimme kylän silmäterä oikein. Hirmuiset haavat tuollainen lapsuus jättää, oli kuinka tavallista joka perheessä tahansa. Minä en ainakaan ihan tavallisen perheenä pitänyt meidän lintukotoa.

minullakin

Häpeän vanhempaa veljeäni väkivaltaisen menneisyytensä takia minua kohtaan, vaikkei koskaan käyttänyt päihteitä. Jos hän oikeasti välittäisi minusta, hänen olisi pitänyt lopettaa tekonsa ajoissa. Jos jonakin aikana hän kuolisi tappoon tai onnettomuuteen, joka ei olisi minun aikaansaannoksista, se olisi oikein tehty hänelle. Silloin häpeä alkaisisi "kadota" ja piinani loppuisisi. Silloin saisin elettyä rauhassa. Vaikka joskus olen käyttäytynyt hyvin, siitä huolimatta hän tekee noin vain! Toivon, että hän kuolisi!

Tuota, missämielessä koet olevasi noin "ylivertainen" suhteessa noihin mainitsemiisi
sukulaisiin?
Miksi siksi et jos olet muka raitis ja/ tai rikas ehkä velallinen "riippumaton" mistään oikeesti vaan ihan huu-haa feikisti aivopesty huomaamaton huomattava henkilö ainaski omasta ja eräitten mielestä?
Onko kyse "sukukiusaamisesta" tai peräti "sukuvihasta"?
Tää on nii tyypillistä pöljää tasapäistämistä eli globalisointia heiltä jotka tuhoo enempi
ku tuotta milloinkaan ainakaan mitään hyvää .
Pidä pääsi kylmänä sinusaahan ei näytä ittessäsi olevan moitteen sijaa?
Ei missään asiassa.

Tämä näissä ihmissuhteissa omassa perheessä on niin piinallista, kun yrittää antaa anteeksi ja olla sinut sen asian kanssa, niin tämä perheenjäsen ( perheenjäsenet ) kaivavat jostakin pohjamudista taas tämän häpeän ja vihan liekkeihin. Kai se on siitten tälläinen riesa elämässä koko ajan niin kauan mukana, kun eletään . Henkinen väkivalta se vasta sattuukin ja vihaiseksi pistää. Ei siinä kukaan pyri sen enempää olemaan parempi muita, vaan yrittää elää ihan tavallista elämää. Tämä suvun kurjimukset vaan eivät soisi sitä kenellekkään!

Isäni on myös alkoholisti ja usein olen huomannut että kun ihmisille sanoo esim. "Huhhuh, meidän iskä se taas oli jouluna vähän hiprakassa". Niin tulee heti kommentointia että niin oli meidänkin isä/äiti/sisko/veli/setä/täti/mummi/ukki/anoppi/appi jne. Ihmisillä tuntuu olevan tarve puhua näistä asioista ja kun joku aloittaa keskustelun niin loppua ei meinaa tulla.

mene juttelemaan asiantuntijan kanssa=psykologi

Kasva henkisesti. Ihminen ei voi mitään muutakuin yrittää auttaa juoppoa ja kaikkien vanhemmat eivät suinkaan ole rikkaita.

Omat vanhempani olivat köyhiä, mutta silti en hävennyt heitä, koska he ovat aina tukeneet minua parhaansa mukaan henkisellä tasolla ja niin paljon rahallisesti kuin on mahdollista. Noin kolmekymppisenä pari vuotta pyörittämäni firma rupesi tekemään voittoa vähän paremmin ja nyt 35 ikävuoden kohdalla minulla on oma talo, pari vuotta vanha auto ja liiketilat. Olen maksanut kaikki velkani ja olen vanhempiani kiitellyt monta kertaa avusta mitä he ovat antaneet. Samaa kaavaa aijon jatkaa omien lasteni kohdalla ja tukea heitä parhaani mukaan. Minulla on myös vaimo ja yksi lapsi. Vaimo ei ole löytänyt mielekästä työtä ja en viitsi häntä painostaa mihinkään kun kerran minun työni rahoilla pystymme elämään ihan hyvin.

Minunkin kotitalo on pieni, mutta idyllinen ja huomasin kyllä että aluksi vaimon snobiperheessä minua ei oikein pidetty minään. Nyt sitten kyllä kehutaan joka välissä minua ja vanhempianikin, kun kerran olen rahoissani. En kyllä silti ikinä unohda että ensin minua ei arvostettu kun en ollut varmaan tarpeeksi rikas heidän tyttärelleen. Tästä en ikinä tule mainitsemaan vaimon vanhemmille mitään, kun en viitsi sanoa että ole tekin tyhmiä kun en ollut nähtävästi sama tyyppi rahattomana. Vaimo kyllä pitää minun vanhempia mukavampina kuin omia vanhempiaan ja on sanonut että nyt sinä olet varmaan vasta se prinssi kun on rahaa. No avioehtoa toistemme kanssa olemme takuulla niin pitkään kuin elämme. Eli vaimon perheen rahat tulevat perintönä minullekin.

Raha on kuitekin vain rahaa ja olisin ihan onnellinen köyhänäkin. Tärkeäpää on tulla elämässä toimeen ja omistaa hyvä sydän aivot.

Neuvoni on että ei mitään kannata hävetä mille ei välttämättä voi yhtään mitään. Vai häpeäisitkö vaikka sisarustasi rullatuolissa vähän vammaisena, tai ylipainoista isääsi? Ei sillä ole mitään merkitystä jos veljesi pukeutuu kuin dorka ja vaikka hän olisi dorka. Pääasia että ihminen on mukava, sympaattinen ja ymmärtäväinen. Juoppodelle aika harva juoppo voi mitään, mutta voi hänellä silti olla hyvä sydän.

Traumoista pitää vai kasvaa vahvemmaksi, eikä antaa niiden tuhota sinua.

et häpeä, kunhan vanhenet ja huomaat, ette olekkaan niin täydellinen kuin luulet nyt..

Kyllä sitä vääjämättä vähän katkeraksi on tullut, kun ajattelee miten traumaattista lapsuus oli. On unihäiriöitä, masennusta turhia pelkoja, jännittämistä, asioita, joita ei lapsena saanut tai voinut tuoda ilmi. Eikä vieläkään, eläähän toinen vanhemmista vielä ja pitää yllä tätä traumaa, vaikka kuinka yrittäisi antaa anteeksi ja unohtaa. Kyllä tämän kanssa toimeen tulee, kun pitää etäisyyttä, mutta sitten taas herjaa omatunto, kun ei käy katsomassa.

vai niin

Nyt kysyt asiantuntijalta!
Eli saat olla ylpeä, että sinulla on tuollainen lähitausta. Sen ansiosta saat tuntea olevasi yli-ihminen, täydellinen ja kaunis, menestyvä ja ylenkatsova. Sukusi ainut täysipäinen älykkö. Enkä liiottele.

Jos haluat kuitenkin lisähävetä, kaiva esille ne alkulähteet, joista juontuu vanhempiesi paha olo, rumuus, tyylittömyys jne. Kieriskele siinä mammuttihäpeässä aikasi.

Haluaisitko jo toimia...hhmh? Jos mahdollista, pureudu nyt niihin asioihin joihin voit; auta eheytyksessä elossa olevia välisukupolvia aina läheisiisi asti ja sitten päädyt itsesi auttamiseen. Vasta sitten saat rauhan sieluusi, kun koet tehneesi sukukaaresi hyväksi jotain, joka nostaa sisimpäsi taivaisiin ja haltioittaa mielesi hurmokseen. Pidä kuitenkin mielessäsi se, että kaikkea ei voi muuttaa. Toimi siis siten, että hyväksyt sen,mitä et voi muuttaa = mihin ei pelakortteja käsissä ole, muuta niitä asioita joita voit (=pelaa niillä korteilla, jotka käsiin jääneet).

Jos koet voimattomuutta muuttaa mitään, hyväksy kaikki sellaisenaan ja jatka omaa raakileaikuisen eloasi kunnes opit irrottautumaan taakastasi. Jätä peili ostamatta. Anna saunan lasin huurtua, syö lohturuokaa kylläisyytesi äläkä lue elämänkertoja, ettet oivaltaisi, ettei ole täydellisyyttä, on vain haaveita ja kuvitelmia -lahja elämän, joka meille on annettu - vaali sitä parhaan kykysi mukaaan: korjaa, kanna vastuu, nauti ja tuhlaa sitä. Rakasta! -Itsekkäästi vain itseäsi, yltäkylläisesti niitä ja sitä, mihin voimasi riittävät.

Sukuasi et päässyt valitsemaan, he - kaikesta huolimatta, ottivat sinut siihen kurjuuteen, jonka koet. Niin helvettiä kuin se onkin, huomaat ikäihmisenä, että eipä se omena kaukasi ole puustaan tippunut. Alkot ja muut ulkoiset voit kiertää ja välttää, sukua läheisiäsi kannat muussakin kuin geeneissä sisälläsi opetuksen äänenä, ellei muuna.

Lopeta se häpeä. Kun kasvat, annat tuen ja kannat hautaan aikanaan ne, jotka kesken matkan tai matkan tehneenä uupuvat. Anna heille arvo aikanaan, ettet haudalla itkisi tai vihaisi.
Ei sen typerän omaisen kanssa tarvitse olla kaulakkain elossa, riittää kunhan ymmärrät rikkinäisyyden.
Elämä on muuta kuin taustansa häpeämistä. Käännä se häpeä voimavaraksi. ÄLÄKÄ vertaa muiden taustoihin. Kaikilla on joku risa kohta - olkoon!

heissuli vei!
voi hyvä ihminen, et ole itsesi kans sinut....:( nyt kannattaa tilata aika jollekkin ammatti immeiselle...ja puhua ja purkautua avoimesti kaikki mitkä mieltäsi painaa...ja huh hah heikkaa...:) voi kun se oloa helpottaa...ja sitten vaan alkaa ajattelemaan elämän asioita positiivisemmin...muista asenne ratkaisee aina!
ja ajatelle et voi ku mulla on ihania sisaruksia...ja kaikki terveitä..jne. ja ajattele...kaikilla ei ole siskoa tai veljeä...tai ovat jo kuolleet ym..ole niistä ylpeä!.

VITUN LUUSERI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

olipas tullu paljo vastauksia :)
monelle jäi käsitys että luulen olevani parempi kuin perheeni. no, en luule. tiedostan kyllä omat puutteeni. itselläni on eräs elinikäinen sairaus, lisäksi olen ujo ym..