Olen seurustellut 4,5 vuotta mieheni kanssa ja asunut yhdessä 2,5 vuotta, ja olen 21 vuotias nainen. Rahasta meillä on ollut tiukkaa viimeisen vuoden, eikä oikeastaan ole helpottunut yhtään. Mies saa tienestinsä työmarkkinatuesta ja minä opintotuesta.
Mies on ollut viimeaikoina masentunut, ja päivät kuluvat hokemalla "kaikki on paskaa, kaikki menee vituiks, pitäiskö sitä vaan heittäytyä parvekkeelta".
Meillä on ollut riitoja aikaisemminkin, mutta olen aina rakastanut häntä. Kaksi kuukautta sitten, tunteet alkoivat muuttua. Uskon sen lähteneen ensin siitä, etten uskaltanut hänelle oikeastaan mitää moitteita antaa, esimerkiksi astioiden jättämisestä pöydälle, sillä hän joko suuttui tai alkoi itkeä.
Tiedän että hän on masentunut, mutta itselläni alkaa tilanne tuntua epätoivoiselta, sillä kun katson häntä tai rakastelemme, hän tuntuu enemmän ystävältä. Kuuluuko se asiaan jos on molemmilla hermot tiukalla ja oltu suhteellisen pitkään yhdessä? Käymme pariterapiassa miehen masennuksen ja ahdistuksen takia, jotta saisimme molemmat apua.
Pelkään ehkä eniten itseni takia, olen sairastanut keskivaikeaa masennusta muutamia vuosia sitten. Olen aina ollut herkkä, itken siis helposti ja murehdin liikaa esimerkiksi ystävien asioita niin, etten saa unta. Nykyään, jos mieheni itkee, en edes lohduta, en tunne sääliä, myötätuntoa, en yhtään mitään. Ainoa tunteeni on kelvottomuus, se että olen totaalinen hirviö, jolla ei ole tunteita.
Johtuuko tämä kaikki nyt rahasta vai mistä? Olen aina rakastanut miestäni, joten miksi en tunne enää samoin? Olenko todella muuttumassa kusipäiseksi, tunteettomaksi narsistiksi?
Mies on ollut viimeaikoina masentunut, ja päivät kuluvat hokemalla "kaikki on paskaa, kaikki menee vituiks, pitäiskö sitä vaan heittäytyä parvekkeelta".
Meillä on ollut riitoja aikaisemminkin, mutta olen aina rakastanut häntä. Kaksi kuukautta sitten, tunteet alkoivat muuttua. Uskon sen lähteneen ensin siitä, etten uskaltanut hänelle oikeastaan mitää moitteita antaa, esimerkiksi astioiden jättämisestä pöydälle, sillä hän joko suuttui tai alkoi itkeä.
Tiedän että hän on masentunut, mutta itselläni alkaa tilanne tuntua epätoivoiselta, sillä kun katson häntä tai rakastelemme, hän tuntuu enemmän ystävältä. Kuuluuko se asiaan jos on molemmilla hermot tiukalla ja oltu suhteellisen pitkään yhdessä? Käymme pariterapiassa miehen masennuksen ja ahdistuksen takia, jotta saisimme molemmat apua.
Pelkään ehkä eniten itseni takia, olen sairastanut keskivaikeaa masennusta muutamia vuosia sitten. Olen aina ollut herkkä, itken siis helposti ja murehdin liikaa esimerkiksi ystävien asioita niin, etten saa unta. Nykyään, jos mieheni itkee, en edes lohduta, en tunne sääliä, myötätuntoa, en yhtään mitään. Ainoa tunteeni on kelvottomuus, se että olen totaalinen hirviö, jolla ei ole tunteita.
Johtuuko tämä kaikki nyt rahasta vai mistä? Olen aina rakastanut miestäni, joten miksi en tunne enää samoin? Olenko todella muuttumassa kusipäiseksi, tunteettomaksi narsistiksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tähän aikaan vuorokaudesta paljon älykästä sanoa, mutta ottaako se terapeutti kantaa teidän tilanteeseen kokonaisuutena: molemmat masentuneita. Tukeeko siinä enää kumpikaan toistaan. Sinun masennus lienee muuta kuin työttömyyttä, osin peritty ominaisuus ehkä? "Murehdin liikaa muista..", nykymaailmassa kun ensiksi pitäisi pystyä huolehtimaan itsestään.
Kun tilanne on tuo, ei kannata urputtaa pöydän astioista, niiden paikoilla ei enää ole merkitystä. Eteneekö opinnot jotenkin? Onko miehellä jostain työkokemusta, elikkä olisiko ns.täysivoimainen jos töitä olisi vai ei. Vai mistä noin alistunut asenne hänellä? Olette menneet kimppaan jotakuinkin koululaisina, eli tunnet hänen historiansa, jostain syystä näyttää kituliaalta 'uransa' alku. Kysyt tunnepuolesta, se on seuraus kokonaistilanteesta, se on selvä, koska joudut kantamaan vastuuta hänenkin puolestaan. Tasavertaisuus ei toteudu.
Terapeutilta ei saa käytännön ohjeita, mistä töitä jos pystyy, ja miten talous ylipäätään hoituisi. Se puoli on ensin saatava kuntoon. Katsotaan mitä jatkossa muut vastaavat.
epävakaissa oloissa... hmm.. jotenkin tulee mieleen "romanttinen höttö"...
eli edellä sikäli asiaa, että rakkauden edellytykset tulisi saada ensin kuntoon, kelvottomuuden tunne (vaikkakin vain omaa mielikuvitusta) ei asiaa kovin edistä.
Ei noi työttömyys ja rahajutut ole ongelmia jos parisuhde muuten on kunnossa, eli muualla ennemminkin.
Parisuhteen ei pidäkkään olla terapiaa toiselle, joten ihan mielettömästi siltä kantilta ei voikkaan toisen varaan laittaa. Tai jos olisi oikein pätevä partneri, niin silloin kenties osan voisikin, mutta kun osa asioista on aina sellaisia, joita pitäisi voida purkaa ilman että loukkaa ketään, niin aika erikoisen pätevä suhde saa jo olla...
Ainakin tuo terapia on suotavaa ja hyväähän on se, että molemmat haluaa apua ja toipua. Sillä tasolla kenties on toivoakin. Oleppa nyt hetkinen sitten vaikka se kusipäinen narsisti. :) En usko sen olevan pysyvää, vaan vain tilanteesta johtuvaa. Jos opinnot syö liikaa voimia niin pidä taukoa ja lepää.
Työ tuskin on apu mihinkään, jos ei kykene olemaan edes itsensä kanssa. Edes kuntouttavaan ei oteta vastaan jos on liian paha masennus. Ja syyt tuohon on selkeät. Joten älä kuuntele tuota "Ei nyt arvaa" henkilöä. Kuntouttavaa voi kuitenkin kysyä ja siihen saa hyvinkin joustavan "työajan". Jotkut aloittaa ihan parista päivästä viikossa. Eihän siihen saa kuin sen 9 euroa päivälle lisää, mutta pointti on siinä että pääsisi pois tuosta jamasta. Alkuun noihin on mahdollista neuvotella vaikka kuinka lyhyt päivä ja toisaaltaan saa lähteä jos ei kykene olemaan. Usein myös se lopettaminen on mahdollista ilman karensseja, jollei kykenekkään, mutta kaikki lähtee siitä omasta mielipiteestä, että uskoisiko mies kykenevän olemaan edes sitä kahta päivää viikossa. Joillekin tuo on lisä taakka ja jotkut saa tuosta uuden suunnan. Mutta toi lisä taakka... Tiedän henkilöitä, jotka on tuolta pohjalta yrittänyt itsemurhaa, kun masentuneena yrittänyt jaksaa työssä. Silti kannattaa yrittää, koska kotonakaan ei oikein se elo ala aukenemaan.
Talous on vain mitätön sivuseikka. Töihin vasta sitten kun siihen on edellytyksiä. Ja todellakin suosittelen kuntouttavaa työtoimintaa ja siihen mahdollisimman vapaamuotoinen alku. Ne kyllä onnistuu toisissa työttömien pajoissa varsin sopivalla joustolla.
Tsemppistä vaan. Kyllä se saattaa siitä vielä hyvinkin aueta.