Kaikkialla sanotaan, ettei väkivalta lopu itsestään, jos sitä on parisuhteessa. Onko kellään kokemuksia tällaisesta asiasta? Onko pariskuntia, jotka olisivat pystyneet selvittämään ongelmat keskenään ilman ulkopuolista apua tai lopullista eroa? Ja väkivaltainen käyttäytyminen olisi loppunut.Mietiskelen vaan...
Onko kokemusta?
Minä vaan
112876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itestään väkivalta!Mulla on aikaisemmasta suhteesta kokemuksia.Onneksi kykenin itrautumaan.
Loppui parin kerran jälkeen siihen, että eroamisen sijasta keskusteltiin asia perinpohjaisesti sekä keskenämme että kumpikin tahoillaan.
Tosin, väkivaltaista käytöstä ilmeni vain (?) kaksi kertaa ja nekin kovassa humalassa. Nyt on eletty jo kuudetta vuotta sopuisasti.
Ei lopu itsestään.
Katselin lapsuuteni. Isän hakkaaminen loppui kun veli kasvoi ja hakkasi isän kerran. Ilmoitti sen on nyt loputtava.
Silloin kun siihen liittyy voimantunne toisen kärsimyksestä nauttiminen ja alistamisen tahto se ei lopu.
30-40 naista kuolee vuosittain.
10-15 lasta kuolee vuosittain
200 lasta vammautuu pysyvästi vuosittain Suomessa.
YLE- uutisarkisto 21.3-04 Läheisen lyömisestä rikos Sinikka Mönkäre.
Miksi kukaan ei puhu henkisestä väkivallasta?? On olemassa miehiä jotka joutuvat parisuhteessa jatkuvan naljailun kohteeksi! Olen mies enkä ole ikinä naista lyäönyt, mutta ymmärrän jotenkin,jos kotona eukko mäkättää joka asiasta. Hyvää kesää kaikille väkivallan uhreille.
Omat väkivaltakokemukseni saivat alkunsa juuri omasta henkisen väkivallan käytöstäni... Natkutin, huusin, solvasin ja jäkätin aika monta tuntia ennen näitäkin kahta turpaan veto -tapausta.
Kuten sanottua, puhuimme asiat halki. Lopetin nalkuttamisen ja mieheni on sen jälkeen ollut kunnolla.
Noita asioita en ymmärrä, tais joo..eli jos mies lyö...purkaa se jotain "turhautuneisuutta"..ja ei hemmetti tuollaista ole syytä jatkaa...ei kerran alkanut muutu..! Valitettavaa, kuitenkin on ett tuo lienee yleisempää meidän miehien puolelt!
Mutt, todellakin elämää on muuallakin...kuin "neljän seinän sisällä, peloissaan"....ratkaisu vain täytyy tehdä...onnea siihen ratkaisuun=))
..voin todeta, että väkivalta ei lopu tietyissä tapauksissa perheneuvolakäynneistä, lyömättömästä linjasta, Jussi-projektista,kirkon perheasiainneuvottelukeskuksesta yms.jne huolimatta.Uskottelin itselleni, että painostamalla miehen em.apujen piiriin, saan ongelman loppumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska mies ei itse tunnistanut eikä tunnustanut ongelmaansa. Vikahan oli aina kaikkialla muualla kuin hänessä itsessään, hänen persoonassaan ,ja toimintatavoissaan.Ei auttanut mikään-pelastin itseni ja lapseni perhehelvetiltä,vaikka menetin myös paljon. Vain itse voi vapauttaa itsensä vankilasta, jonka pitäisi olla koti.Elämä ilman väkivallan pelkoa tuntuu oikealta elämältä, vaikka "kulissit"eivät olekaan yhtä hienot. Myös lapset alkoivat voimaan paremmin. (koulumenestys parani, yölliset painajaiset loppuivat jne.)(sillä pelkohan jää, vaikka väkivalta loppuisikin)Toivotan sinulle voimia tilanteessasi, jossa olet varmasti ristiriitaisten tunteiden myllerryksessä.Minäkin sanoin miehelleni, että vaikka tietyillä tasoilla rakastan häntä, elämä hänen kanssaan on mahdotonta!Mitä sitten tapahtui, onkin jo oma lukunsa...
Ei lopu,jos mies lyö kerran niin se lyö toisenkin kerran....
Ajattelin ottaa kantaa keskusteluun... en ole itse elänyt väkivaltaisessa suhteessa, ja olen luvannut itselleni(pelkästään mahdollisten tulevien lasteni vuoksi) etten sellaiseen suhteeseen suostu!
Olen katsellut 8 vuotta viinapulloa ja väkivaltaa äitini ja tämän miesystävän välillä. Vasta nyt pystyn käsittämään asioita, ja itkemään niitä(HUOM!!!Olin vain lapsi, jota ei KOSKAAN pahoinpidelty)muistan PALJON ikäiä asioita ja sen, että vaikka saattoi mennä jopa puoli vuotta ilman ongelmia, kaikki alkoi alusta. Vasta se, että tämä mies kävi veljeeni käsiksi herätti äitini..
Tällä yritän sanoa, etten usko väkivallan loppuvan ilman apua... Ole niin kiltti ja itsesis takia, lopeta se!!!
*TSEMPPIÄ*
Olen kokenut väkivaltaa kahdessa liitossa.Aloin jo miettiä,miksi imuroin lähelleni miehiä,jotka lyövät.
Molemmat ovat sympaattisia,sosiaalisia ja mukavia seuramiehiä selvin päin.Eli osaavat hurmata naisen mennen tullen.Alkuhuuman jälkeen karu todellisuus oli kuin kylmää vettä niskaan.Molemmissa liitoissa syntyi lapsia,joten poislähteminen tuntui vaikealta.Lisäksi molemmat mieheni osasivat puhua kauniisti,lahjoa,hyvitellä..Ja saattoi tosiaan olla pari kuukautta oikein hyviäkin hetkiä.
Kun tilanteet kävivät yhä rajummiksi,sain jostain voimia lähteä hakemaan apua.Pari läheistä auttoi ja kannusti eteenpäin silloin,kun omat voimat eivät riittäneet.
Poliisit ovat saamattomia ja välinpitämättömiä.Eivät esim. ota aseita takavarikkoon,vaikka olisi ehken syytä."Kun ei
ole näyttöä,että olisi aseella uhattu..."
No,aika monta kertaapa ovat lopulta saaneet näyttöä! Kun joko äiti tai sekä äiti,että lapset makaavat verilammikossa.
Väkivaltainen ihminen nauttii suunnattomasti toisen alistamisesta ja vallantunteestaan.Siitä ei parane!! Ei auta projektit,ei terapia,sen tulin kokemaan x 2.
Turha syyttää naisia,että mäkättävät jne. Psykopaatti toimii ihan oman viettinsä kautta.On kyse sairaudesta,josta ei ole paluuta terveen kirjoihin.Koettakkaa jo uskoa tämä,te jotka elätte helvetissä.
Perheessämme oli ongelmana äkkipikaisuuteni ja väkivaltaisuuteni. Minulla oli koko ajan äärettömän paha olla jokaisesta tukistamisesta, lyönnistä, nimittelystä. Kuitenkaan se ei auta vaikka olisi kuinka paha olla ja pyytäisi anteeksi. Asiaan piti tulla muutos. Ainoastaan asian myöntäminen ja käsitteleminen tuo avun tilanteeseen. En minä inhonnut vaimoani vaan rakastin ja rakastan edelleen. Olin myös itse kokenut väkivaltaa omassa lapsuuden kodissani. Väkivallan kierre katkeaa ainoastaan selvittämällä asiat. Minulle apuna oli vaimoni, joka rakasti minua niin paljon että auttoi minua, vaikka kuinka hermostuin ja huusin ja pelkäsin jääväni kiinni. Pelkäsin koko ajan, että kun asia paljastuu niin minut hylkää vaimoni, hänen sukulaisensa ym. Asian käsittely oli todellista tuskaa, mutta se kannatti. En ole muuttunut mitenkään täydelliseksi, Mutta muutos on alkanut ja sen pitää jatkua. Sen sanon kaikille väkivaltaisille miehille/naisille, että tekemisistään pitää ottaa vastuu, myöntää tekonsa ja sitä kautta muuttua. Toisen osapuolen pitää myös muistaa, että myös lyöjä kärsii ja on uhri. Mutta vastapuolen ei pidä koskaan hyväksyä toisen väkivaltaa eikä ottaa syytä itsensä kannettavaksi. Hiljaisuus ja asioiden selvittämättömyys tappaa rakkauden ja tuhoaa perheen onnen, lapsien sisimmän, kaikkien itsetunnon. Uskaltakaa olla avoimia ja hakekaa apua. Meille avuksi tuli appivanhemmat, jotka toimivat apuna koko raskaan kriisin ajan. Ja ystävyys ja rakkaus parani kaikkien kesken. On ihanaa nähdä pienen lapsen ottavan isää kaulasta kiinni ja sanovan kirkkain ei enää niin pelokkain silmin: Isä sä oot maailman paras isi. En ole maailman paras isi enkä mies. Mutta nyt kun tiedän millainen olen, haluan muuttua. Sinä joka koet väkivaltaa, auta ystävääsi/puolisoasi/lastasi ja hae apua, jotta saat viereesi sen ihmisen johon kerran luotit ja jota kerran rakastit