Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 5 vuotta ja asuttu yhdessä 4,5 vuotta.
Olemme kihloissa. Muutin mieheni luokse toiselle paikakunnalle, eli jätin perheeni, ystäväni ja sukulaiseni kotipaikkakunnalleni. Näen perhettäni kerran erittäin harvoin, koska perheeni on todella kiireinen ja veljelläni on oma perhe ja muutama lapsi.
Suhde mieheeni on ihan OK. Viimeisen puolen vuoden aikana olen leikitellyt ajatuksella, että jos muuttaisin takaisin kotipaikkakunnalleni ja millaista olisi elää yksin ja olla sinkku. Olen kummiski vasta 22 vuotias joten koko elämä on vielä edessä! mutta kun rakastan miestäni kaikesta huolimatta..
Suhteessamme on kaikki on muuten hyvin, mutta välillä olen todella onneton ja surullinen kun mieheni ei kuuntele minun mielipiteitäni, saan tehdä kaikki kotityöt yksin ja mieheni lupaa veljillensä ja kavereillensa että tänne meille voi tulla viettämään iltaa, vaikka ei ole kysynyt minulta mitään. Yleensä saan tietää asiasta vasta kun ovikello soi, etttä tänne on tulossa joitakin ihmisiä.
Mieheni myös juo paljon. Jokaikinen viikonloppu on pakko ostaa 24kaljakoppa koska on perjantai ja viikonloppu alkamassa! Itse juon erittäin harvoin, en vaan koe, että tarvitsisin alkoholia, ilmankin on hauskaa.
Tyypillinen päivä meillä on sellainen, että molemmat käy töissä. Olen aina ennen miestäni kotona jolloin teen vähän jotain kotitöitä. Kun mieheni tulee kotiin hän istuu sohvalle pelaamaan sotapelejä ja nousee sohvalta vasta kun menee nukkumaan. Sinä aikana kun hän pelaa hän ei kuule yhtään mitään mitä ympärillä tapahtuu. Jos pyydän apua kotitöihin niin heti alkaa huutaminen tai sitten hän esittää ettei kuule mitään tai toistelee samoja asioita kun minä. Todella lapsellista. Olisihan se kiva viettää sitä yhteistäkin aikaa vaikkapa lenkillä käyden tms, mutta kun toista tuntuu kiinnostavan enempi se pelaaminen.
Mitä oikein tehdä? Ihmistä ei oikeen pysty muuttamaan jos hän ei sitä itse halua. Olisi niin kova hinku muuttaa takaisin kotipaikkakunnalle, mutta entä jos huomaan, että mieheni on elämäni rakkaus ja olen menettänyt sen? Tiedän, etten tule jäämään yksin, kyllä joskus vielä löytäisin jonkun. Ääh parisuhteet ja tunne asiat on aina niin hankalia..
Mitä tehdä?
10
351
Vastaukset
- näin on
Onhan se varmaan vähintäänkin hankalaa kun elää tuollaisen kakaran kanssa! suosittelisin vain todellakin muuttamaan sinne omalle paikkakunnalle takaisin ja elämään sitä omaa elämää."Mies" voi sitten joskus tulla kylään kunhan on kasvanut aikuiseksi!
- häpi nyy jiör
Minä jätin aikanaan tuollaisen miehen. Mitään muuta ei tehnyt kun nysväsi tietokoneella kaiken aikaa. En minä katsele sellaista ihmistä missään nimessä. Ehti olla pari suhdetta sen jälkeenkin, nyt olen ollut kohta 3v parisuhteessa jossa ei ole tällaista ongelmaa. Mies ottaa muutaman lonkeron silloin tällöin, pelaa ehkä muutamana päivänä viikossa (välillä jopa kysyy minulta luvan että "saanko pelata tunnin ajan?"), jos ei muista osallistua kotitöihin niin minä kyllä muistutan häntä siitä asiasta :D
Juominen. Pelaaminen. Ei tee kotitöitä. Tuoko on elämäsi rakkaus? Ei todellakaan. Kun kerran mietit noin kovasti takaisinmuuttoa, niin tee se. Olet miehelle itsestäänselvyys, kun hoidat kotityötkin ihan yksin. Oletko sen arvoinen, itsestäänselvyys? Miksi nuoret ihmiset aina kuvittelevat, etteivät voisi ikinä saada parempaa? Niin kai minäkin ajattelin silloin, mutta sen tiesin, että en halua huonoa parisuhdetta. Helpompaa olla yksin kuin huonossa suhteessa. Tee vuoden 2012 ensimmäinen hyvä päätös ja pakkaa tavarasi! - viisas mies
No minä viisaana annan sulle yhen nauvon. Muuta takas sinne missä olit onnellinen.Ei tollasen juopon kanssa kannata olla. Kotityöt kuuluu molemmlle ja parisugteessas kuuluu jakaa asioita, kuten luottamus ja kotityöt. Olet vain nyt joku piika joka tekee kaiken. sun oma hyvinvointisi on sulle tärkeintä ja jos miehes ei kuuntele sua niin lähde pois. Miehes eei todellakaan ole elämäsi rakkaus koska se ei edes välitä sun mielipiteistä edes. Joten ihmettelen et miksi vielä mietit kun vaan lähdet. Sitten kun olet lähtenyt niin hekä miehes herää todellisuuteen ja tajuaa olevansa parisuhteessa jossa molemmat tekee kotitöitä ja auttaa toisiaan.
Täähän on vaan mun mielipide et teet kuitenkin niin kuin haluat ja parhaaksi näet. - ...........
Kerro, sille miehelle suoraan, että et haluaa elää näi ja kerrot syyt selvästi. Jos mies aidosti rakastaa, varmasti muuttaa tapojaan.
Tsemppiä! - plussat ja miinukset
Kysy itseltäsi, mitä hyvää saat mieheltäsi, mitä iloa sinulle hänestä on. Onko sitä hyvää niin paljon että se riittää sulle loppuelämäsi ajaksi? Tee listaa liittonne hyvistä ja huonoista puolista. Kumpi painaa enemmän? Varo naimasta alkoholistia, koska se vain pahenee vuosien kuluessa! Nyt sinulla on hyvin aikaa löytää tialle joku sopivampi, mutta 5-10 vuoden kuluttua ei vapaita ikäisiäsi miehiä enää olekaan saatavilla.
Ehkä huomaatkin että mies on elämäsi rakkaus, mutta jokaiselle on olemassa monta hyvää vaihtoehtoa ja moni muukin saattaa olla elämäsi rakkaus. Ei ole vain yhtä oikeaa, vaan monta, joista valitset. Tiesitkö että onnellisen avioliiton tärkein tekijä on se että valitsee oikean puolison. Jos ei uskalla käyttää aikaa valintaan, tarrautuu ensimmäiseen sopivaan ja siinähän sitten kipuillaan.- parempi yksin
Älä pelkää yksin elämistä. Jos eroat, älä hätäile uuden löytymistä. Tee itsellesi selväksi, että yksinkin voi elää onnellisesti ja onnellisempaa olla vapaa kuin pettyä joka päivä miehen käytökseen. Rakenna oma itsenäinen elämäsi, ja kun opit nauttimaan vapaudestasi, pystyt myös rauhassa aloittamaan uuden paremman suhteen
- medee
Suhteenne tod näk on OLLUT ihana, mutta ei ole enää. Olet ihan kuin osa miehesi elämän palapeliä. Hän ei kuuntele sinua, ei vietä aikaa kanssasi, ei kysy sinulta yhteisistä menoista, joudut toimimaan piikana, ei arvosta näkemystäsi alkoholista koskaan...
Kirjoitapa lista plussista ja miinuksista teidän suhteessanne :)
Jos lähdet, voit aina tulla takaisin, mutta jos lähdet, se on sitten jo tehty ja pääset taas elämään! - .....!
Muuta pois sieltä. Tulet pärjäämään yksinkin, koska jo nyt huolehdit itsenäisesti kotisi taloudesta. Miehesi pitäisi olla kiinnostunut sinusta 100 prosenttisesti. Parisuhteessa jaetaan ja koetaan asioita yhdessä. Ja niitä halutaan tehdä yhdessä!! Kumppanin pitäisi olla yhtä ihana kuin ne omat kaverit. Jotkut miehet on sellaisia että on pakko olla se nainen, tai muuten on luuseri. Kirjoittamasi perusteella mies ei ole parisuhdetyyppiä. Ja hei muista: Uusi vuosi ja uudet kujeet!
Jaksamisia! - ruotsalainentutkimus
"Tiesitkö että onnellisen avioliiton tärkein tekijä on se että valitsee oikean puolison." No shit!!! xD
- blöööh!
yksinkertaista - jätä se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama815519Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1114534Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364115Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2162867Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782836Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322716Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832534Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl892280- 1822113
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666