Yksinäinen koko elämän

enää en edes itke

Näin juhlapäivinä sen aina tajuaa. Nytkin uusi vuosi vaihtui yksin. Minulla ei ole koskaan ollut kaveriporukkaa, jonka kanssa juhlisin vappuja, juhannuksia tai mitään. Muuten olen tyytynyt tilanteeseeni, mutta nyt on pakko myöntää että kyllä tuntuu ihan helvetin pahalta, ettei ole ketään.

En ilmeisesti vain ole ihminen, josta muut kiinnostuisivat ystävänä? Seurustelukumppaneita on silloin tällöin, nyt en kaipaa sellaista ollenkaan, ystävää kyllä.

Olen itsepäinen, toisinaan kärttyisä ja tiuskin, mutta luotettava, pyrin aina ajattelemaan riidoissakin myös toisen kannalta, olen ehdottoman lojaali ja positiivisesti elämään suhtautuva ihminen. Elämässäni on tapahtunut muutama iso mullistus, jolloin kaikki vanhat kaverisuhteet on katkenneet ja jääneet ihan maantieteellisesti taakse. Uusia kavereita aina välillä löytyy, mutta ystäviä ei koskaan. Niitä ei ollut edes silloin, kun olin lapsi. Kiusaaminen jätti todella syvät arvet ja jäin kai sitten jotenkin sosiaalisesti rammaksi. Olen ihan tavallisen puhelias kuitenkin ja rohkea ihmisten parissa.

En oikeastaan tiedä miksi edes kirjoitan tästä. Olen yli 30v., monta vuotta olen yrittänyt monin tavoin muuttaa tilannetta, nyt olen jo luovuttanut. Jos ei 30 vuodessa ole yhtään ystävää, niin on kai jo aikakin uskoa ettei niitä tulekaan. Normaaliarjessa en enää edes sitä huomaa. Shoppailen yksin, syön yksin, teen päätökseni yksin ja matkustan yksin. Juhlapäivät ovat kuitenkin raskaita, kun perinteisesti kaikki muut kerääntyvät omiensa joukkoon. Tuntuu niin, niin pahalta.

17

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen samanlainen

      Taidanpa tietää, miltä sinusta tuntuu. Mulla on hyvä, elämäni mies ja lapset, mutta ei ystävää (muuta kuin mieheni). On onneksi samalla paikkakunnalla pari kaveria, joiden kanssa nähdään silloin tällöin, muttei kaveriporukkaa, johon kuuluisin, eikä ystävää, jonka kanssa voisin puhua ihan kaikesta. Olen yrittänyt tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa parhaani mukaan, eikä todellakaan ole kysymys siitä, että olisin hiljainen ja ujo, vaan olen varsin puhelias ja iloinenkin ihminen, mutta sanojasi lainaten olen yksinkertaisesti ihminen, joka ei ilmeisesti ole kiinnostava ystävänä.
      Olen koko elämäni tuntenut itseni ulkopuoliseksi ja on todella raskasta palata yhä uudelleen pahaan oloon siitä, ettei ikinä saa yhtä ainoaa aitoa ystävää, jolle olisin niin tärkeä, että hän soittaisi juuri minulle, kun jotakin tapahtuu tai haluaa juttukaverin tai haluaisi juuri minut mukaan, kun haluaa shoppailemaan, elokuviin, 'kaljalle' tai ylipäätään vapaa-aikaa viettämään .
      Mieheni yrittää lohduttaa minua, etten todellakaan ole ainoa yli kolmekymppinen yksinäinen ihminen, mutta ei se auta. Pahalta tuntuu, todellakin.

      • ap

        Mukavaa että vastasit! Ihanaa, että sinulla on mies joka ymmärtää ja jolle voit puhua asiasta!

        Todellakin juuri tuo, että kukaan ei soita pyytääkseen johonkin, on tosi kurjaa. Joka kerta (en liioittele yhtään: joka ikinen kerta) kun tapaan kavereita, olen itse pyytänyt heitä johonkin. Nyt olen jotenkin hukannut kaveritkin. Aikaisemmin oli 2-3 ihmistä joita saatoin pyytää johonkin, nyt ei ole enää ketään. Ei ole kivaa olla aina se aktiivinen joka soittaa. Nyt pari kaveria on osoittanut melko selvästi ettei enää kiinnosta kaveerata. Kolmas on vasta mennyt naimisiin eikä hänellä ole aikaa tai kiinnostusta, ihan ymmärrettävästi tietenkin.

        En ole koskaan ollut kenellekään se, jolle soitettaisiin kun jotain on tapahtunut, jolle joku haluaisi purkaa huoliaan. Itse en soita kenellekään vaikka hätä olisi miten suuri. Kenelle soittaisin?

        Yksinäisyys on musertavaa. Vapaapäiviä vielä vietän, yksin, tyhjässä kodissa. :((


    • yksin kotona

      Eipä ole ketään mullakaan. Yksin teen kaiken. Harvemmin juttelen kenellekkään muulle kun kaupan kassalle. Täällä mä 4 seinän sisällä kaiket päivät olen. Käyn mä sentään kuntosalilla ja urheilemassa mut muuten olen yksin.

    • ap

      Samoin. Joskus huomaa ettei ole nähnyt ketään ihmistä moneen päivään. Edes sitä kaupan kassaa tai bussikuskia. Voi mennä kuukausia ettei tapaa ketään kaveria tai sukulaista (joita on todella vähän niitäkin ja etäisiä hekin).

      Ikävältä tuntuu, että ei oikeastaan ole mitään vaihtoehtoja. Tähän on pakko tyytyä. Varma sekoaminen edessä?

    • Se toinensamanlainen

      Tajuan, että olen oikeastaan yksinäisyyden tuntemuksisssani silti aika onnekas, kun minulla tosiaankin on mies ja lapset ja kaiken lisäksi vielä ihan suht läheiset välit niin omaan kuin miehenikin perheeseen ja työpaikalla saan olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Eli minä en siis joudu olemaan yksin kotona miettimässä asioita ilman mahdollisuutta puhua toisen ihmisen kanssa. Onneksi. Mutta ongelmani onkin se ikuinen oikean ystävän puuttuminen..

      Olen miettinyt todella paljon, mikä ihme siinä on, että toisille ihmisille tuntuu olevan niin käsittämättömän helppoa tutustua ihmisiin ja luoda heihin läheiset välit. Voin suoraan sanoa, että olen tuntenut kateutta sellaisia tuntemiani ihmisiä kohtaan, joilla on paljon kavereita, joiden kanssa saa mukavaa vaihtelua elämään tekemällä milloin mitäkin ja myös läheisempiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa asioita.

      Joskus näissä fiiliksissä oikein rypiessäni olen sanonut, että juna meni jo minun osaltani. Olisi pitänyt pystyä luomaan oma pysyvä kaveri- ja ystäväpiirinsä jo lapsuus-, nuoruus- ja opiskeluaikoina - nyt samanhenkisten ihmisten tapaaminen on entistä vaikeampaa. Omalta osaltaan tietysti asioita jo vuosia sitten on vaikeuttanut se, että olen työn perässä muuttanut uudelle seudulle ja niitä harvoja kavereita, joita on ollut aiemmin, ei ole enää lähellä.

      No, elämä jatkuu. Elän toivossa, että jossakin vaiheessa vielä pääsen eroon ulkopuolisuuden tunteistani. Mistäpä sitä tietää..

      Ap, mietin, että voisiko olla mitenkään mahdollista, että olisit käsittänyt jollakin tavalla väärin niiden parin kaverisi ajatukset. Mitäpä, jos kuitenkin yrittäisit vielä ottaa yhteyttä heihin ja sanoisit vaikka suoraan, että olet tuntenut itsesi yksinäiseksi ja kaipaisit kovasti itsellesi kaveria.. Mitäpä menettäisit siinä? (Aika hullua kyllä, että jakelen tässä neuvoja toiselle asiassa, jossa en itsekään ole hyvä.. No kuitenkin..)

    • yksin kotona

      Täällä Raumalla missä asun iin on mahdotonta löytää tän ikäisen (36 mitään kavereita. Taidan olla kaupungin ainoo yksinäinen. Naist ystäviä mulla ei ole ollut pitkään aikaan ja sellaisen löytäminen on mahdotonta.

    • Rime

      Täällä kanssa yksi 30 vuotias, joka on aikojen saatossa menettänyt ystäväpiirinsä. Osan ystävistä omasta halustani ja osan eri elämäntilanteiden myötä. Ystävystyminen ei ole minulle helppoa, en koskaan tiedä mitä sanoa toiselle tai sitten puhun ihan höpelöitä. Kai se on harjoituksen puutetta. En ole kuitenkaan menettänyt toivoani, vielä löydän kavereita \ ystäviä ja opin tutustumaan ihmisiin. Yksinäisyys on aika ajoin haastavaa, olisi kiva saada ystävä jonka kanssa voisi vaikka kahvilla käydä ja johon voi luottaa.

    • Yksi miljoonasta

      Moikka.

      Mä en tiennyt mitä yksinäisyys on, ennen kun kolme vuotta sitten sellaiseen tilanteeseen ajauduin. Asuinkaupunki vaihtui ja uusia ystäviä en vaan ole löytänyt. En tiedä miksi, ei tunnu kukaan olevan samalla aallolla. Ja vanhatkin ystävät eivät koskaan voineet olla todellisia ystäviä, koska yhteys heihin katkesi lähes heti muutettuani..

      Nyt minulla on lapsi, vuoden ikäinen ja olen olluit viimeisen vuoden yksinäisempi kuin ikinä. Kukaan ei soita minulle, enkä minä kenellekään. En tapaa ketään puolituttuakaan - en ketään. Ainoa aikuinen ihmiskontaktini on äitini. Kuinka säälittävää.

      Haluaisin tutustua ihmisiin, muttei voimani tunnu enää riittävän. En kertakaikkiaan halua pettyä enää yhteenkään ihmiseen, en edes itseeni. En kestäisi sellaista enää. Tähän siis littyy paljon paljon uutakin kun jaksan kirjoittaa.

      Ennen en ymmärtänyt ihmisiä, joiden "voimat ei riitä tutustumiseen". Nyt ymmärrän. On liian pitkä taival opetella tuntemaan ketään ja vielä pidempi kenenkään oppia tuntemaan minua. Ja jos tämän taipaleen päätöksenä kuitenkin olisi pettymys ja loukatut tunteet, niin riskinottamiseen mahdollisuus onnistua on liian pieni.

      Lapsen takia jaksan elää. Muuten en varmasti tässä näpyttelisi säälittävää kertomustani osasta elämääni ja muutamista tuntemuksista miljoonien joukossa.

      En ymmärrä. Ennen olin hyvinkin sosiaalinen ja iloinen. Nyt inhoan itseäni ja kai vähän muitakin. Kuljen katse maahan suunnattuna ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota.

      Toivottavasti kovin moni ei nyt ala sääliä lastani, kun on tällainen äiti. Minä yritän kaikkeni ja teen parhaani, ei kai kukaan voi enempää vaatia - tai antaa.
      Lapselle jaksan ja haluan hymyillä. Lapsi on kaikki mitä minulle merkitsee.

      Auttava käsi, missä se on? Ei kukaan tule kotoa hakemaan. Harmi, koska en enää pysty etsiä itse.

      • Seebra.

        Entäs se mieskontakti joka saattoi sut raskaaksi? Lähtikö sekin menemään?


      • yksin kotona
        Seebra. kirjoitti:

        Entäs se mieskontakti joka saattoi sut raskaaksi? Lähtikö sekin menemään?

        Eipä mullekkaan kukaan ikinä soita. paitti joku sukka myyjä jolle lyön luurin korvaan heti. En tajua et miksi mulla edes on kännkkä. En mä tarvii sitä mihinkään, paitsi jos kämppä syttyy palamaan niin on pakko soittaa palokunta mut aika epätodennäköistä kuitenkin.


      • fhirufgahe

        Ymmärrän sua tosi hyvin. Kotona on yksin, mutta ei osaa eikä jaksa niitä ystäviä lähteä etsimäänkään. Mistä niitä edes etsisi?? Lapsen kanssa etenkin on yksin, varsinkin noin pienen. Äideillä kun on tapana tuomita toisensa joka ikisestä asiasta. Jos olet yksinäinen sinkkuäiti niin syövät elävältä. Muistan kyllä. Nyt on lapset isompia ja olen päässyt siitä vauva-aikojen syyllisyydentunteesta, mikä vaan pahentaa omaa pahaa oloa ihan hirveästi.

        Neuvoja en osaa antaa. Etätukea vähäsen?


      • Yksi miljoonasta
        Seebra. kirjoitti:

        Entäs se mieskontakti joka saattoi sut raskaaksi? Lähtikö sekin menemään?

        Juu tuo "mieskontakti" oli ainoa "ystäväni" neljän vuoden ajan. Toivoimme lasta ja sellaisen saimmekin. Emme vaan ihan sellaista joka olisi miehelle kelvannut. Saimme kehitysvammaisen lapsen, jonka mies hylkäsi ja minut siinä samassa.

        Suuren taakan mies pisti niin pienille harteille. Pettymyksen tuotti pelkällä olemassaolollaan raukkapieni. Minä rakastan lastani ja minä en häntä tuomitse tai muokkaa minkäänlaiseksi muuksi, kuin lapsi on. Täydellinen sellaisenaan, minulle.


      • Yksi miljoonasta
        fhirufgahe kirjoitti:

        Ymmärrän sua tosi hyvin. Kotona on yksin, mutta ei osaa eikä jaksa niitä ystäviä lähteä etsimäänkään. Mistä niitä edes etsisi?? Lapsen kanssa etenkin on yksin, varsinkin noin pienen. Äideillä kun on tapana tuomita toisensa joka ikisestä asiasta. Jos olet yksinäinen sinkkuäiti niin syövät elävältä. Muistan kyllä. Nyt on lapset isompia ja olen päässyt siitä vauva-aikojen syyllisyydentunteesta, mikä vaan pahentaa omaa pahaa oloa ihan hirveästi.

        Neuvoja en osaa antaa. Etätukea vähäsen?

        Niimpä. Jotenkin tuntuu vaikealta tutustua kehenkään, kun ei tedä mitä itsestä tai elämästään olisi sellaista mitä voisi toiselle kertoa. Tuntuu jotenkin, että tämä on oravanpyörä, jota ei voi enää pysäyttää. Joka päivä on enemmän ja enemmän erillään kaikesta muusta maailmasta ja kun sen maailman taas kohtaa, niin ei osaakkaan enää sanoa mitään.

        Kyllä kai sellainen small talk onnistuu. Se kun on niin mukavan etäistä ja lyhytaikaista ettei siinä paljoa voi väärin tehdä tai sanoa.

        Hävettää oma saamattomuus. Ennen sitä oli oikein keskipisteenä ja nautti todella tutustumisesta ihmisiin. Nyt ensimmäisenä miettii, millälailla tuo ja tuo voisivat tuomita ja sen kautta loukata.. Ihmismieli on tosiaan jännä peli.

        Ja kiitos paljon etätuesta! Kumma kyllä, mutta tuli parempi olo :). Ähh, vaikka en kai aina ole näin melankolinen. Mutta nykyään useimmiten.


    • Ystäviä Etsimässä

      Itselläni on upea perhe, mukavia työkavereita, kavereita ja ihana mieskin ympärillä, mutta tosiystäviä "vain" kaksi. Tietysti olen heistä todella kiitollinen ja sekin on jo paljon, mutta elämässäni olisi vielä tilaa ystävälle jos toisellekin. Pidän erilaisten ihmisten seurasta ja siitä, että eri ihmisten kanssa voi tehdä eri asioita. Toisen ystäväni kanssa ollaan vähän läheisempiä, penskoista asti pidetty yhtä ja päivittäin melkeinpä ollaan tekemisissä. Toinen on myös tärkeä osa elämääni, mutta lapsen saannin jälkeen hänellä on ollut kaiken näköistä puuhaa, näemme kuitenkin viikottain.

      En ole koskaan aiemmin tuntenut itseäni yksinäiseksi, mutta sen jälkeen, kun kolmanteen ystävääni välit ovat viilenneet, tunnen itseni yksinäiseksi ja ehkä puolikkaaksi ja surulliseksi. Olemme tunteneet tämän kolmannen ystävän kanssa toisemme useampia vuosia, ystävyytemme on aina ollut ihanaa, vaikka hän on ollutkin hieman tuulella käyvä. Kuitenkin olemme aina olleet samalla aaltopituudella, meillä on aina hauskaa ja kaikkea pientä kivaa tekemistä! Tuntemattomasta syystä tämä ystäväni on kuitenkin alkanut ottamaan minuun etäisyyttä ja se satuttaa aivan hirveästi! Olemme aina jakaneet surut ja ilot keskenämme ja nyt minulla on todella vedätetty olo, ihan kuin olisin ollut jotain kertakäyttötavaraa! Syytä käytökselle en ole saanut kyselyistä huolimatta. Olen monet kerrat yrittänyt sovitella tilannetta ja kysellä mistä käytös johtuu, saamatta mitään kunnon vastausta. En tiedä tulevatko välimme koskaan enää korjaantumaan, koska ystäväni käytös on muuttunut niin omituiseksi, siksipä olenkin alkanut tekemään häneen jo henkistä eroa ja olo on hieman tyhjä muista läheisistä ihmisistä huolimatta. Tätä tilannetta on nyt jatkunut muutaman kuukauden ja olo on silti surkea.... Jotenkin tuntuu siltä, etten saisi tuntea näin, koska minulla on kuitenkin muitakin läheisiä ihmisiä ympärillä. Toivottavasti tämä tilanne ystäväni kanssa joskus saa pisteen ja voimme molemmat jatkaa omilla tahoillamme. Haluaisin siis uusia ystäviä, mutta en tiedä mistä sellaisia löytäisin. Ehkä sellaisia joskus siunaantuu elämään lisää. Varmaankin jonkun harrastuksen parista voisi löytyä ainakin sellainen ihminen, jolla olisi samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Ehkä pitää suunnata kohti uusia tuulia, kunhan saan tämän hetkisen tilanteen selväksi.

      • grnuighfijsoidk

        Niin millä tavalla sun tilanne liittyy näiden oikeasti yksinäisten ihmisten tilanteeseen? Se ettet ole tyytyväinen vaikka sulla on kaikki ja heillä ei ketään? Olet kyllä niin itsekäs kusipää että toivottavasti oletkin joku päivä oikeasti yksin.


    • ap

      No niin... Soitin sille toiselle kaverille ja käytiin kaupungilla viikonloppuna. Oli ihan mukavaa, mutta jotenkin etäisiä ollaan. Kiva että hän on kaverina olemassa, mutta ei tästä ystävyyttä saa kyllä millään. Ja oikeasti, miksi hiivatissa minä olen aina se joka kutsuu johonkin???

      Nyt taas kotona yksin. Arki jatkuu samanlaisena kuin aina. Jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Jokainen aamu vituttaa. Illalla en haluaisi mennä nukkumaan, ettei tulisi seuraavaa aamua. Elämä on ihan helvetin pitkä.

    • määvain

      Niimpä niin, jos nyt yhtään mulle tuo lohdutusta niin näkyy olevan paljon muitakin yksinäisiä! Muutama kaveri on joita joskus tapaan kun itse pidän yhteyttä ja joku aika sattuu heille sopimaan! Mutta ilman heitä kait tulisin hulluksi! Olen kohta 50v. ja tuntuu että yksin jäänkin. Ihmeellistä tämä nyky ajan meno......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe