skoda virhevastuu

raaapula

Joo, elikkä ostin keväällä 2011 autoliike T.Hämäläiseltä Skoda Octavia -04 jolla oli ajettu 112tkm. Autoon joutui heti kesällä tekemään 120tkm huollon johon kuului mm jakopäähihnan vaihto jne. Nyt huomasin tuon virhevastuu jutun ja luin kuluttajaviraston sivuilta tämmösen.

Kuluttajavalituslautakunnan (nykyisin Kuluttajariitalautakunta) vakiintuneen tulkinnan mu-kaan jakohihnan pitää kestää vähintään valmistajan laatiman huolto-ohjelman mukainen vaihtoväli. Jos hihna katkeaa aikaisemmin, kyseessä on virhe. Myyjän korjattavaksi tulevat tällöin myös hihnan katkeamisesta aiheutuneet seurannaisvahingot, yleensä moottorinkor-jauskustannukset.
Vaikka kuluttaja ei olisi vienyt autoa huoltoon ennen jakohihnan vaihtovälin täyttymistä, sil-lä ei ole vaikutusta myyjän vastuuseen. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vika olisi ollut ennakoitavissa huolto-ohjelman mukaisessa tarkastuksessa.

Elikkä onko minulla mahdollisuus näin vielä puolen vuoden jälkeen mahdollisuutta lähteä hakemaan korvausta, olen jo itse myynyt kyseisen Skodankin, mutta todistusaineistoa löytyy tapahtuneesta.

Sitten vielä, vaihdoin Skodan, Bemari e36 sarjalaiseen. Ostin auton Ikaalisen laakkoselta ja autoin tiedoissa ilmoitettiin että siinä olisi 103kw / 140 hv, joten luulin autoa 318is autoksi, nyt jälkeenpäin on ilmentynyt että auto onkin tavallinen 318i jossa on vain se 115 hv. Pienestä asiasta on kyllä kyse, mutta autosta meni nytten todennäköisesti tyhjäkänyti moottori, kuuluuko se virhevastuuseen?

38

1401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totta kai kuuluu

      Kun vielä "mopo malli"eikun raastupaan? huh huh.

    • raaapula

      auto kun auto, väliäkö sillä onko se sun "mopos" vai mikä lie, mutta tämmönen rupee vituttamaan. ennemmin mä tuommosen asian vein raastupaan, ku tuo naapurin jorma tulee ja lätkäsee nenää mikä on aika epätodennäköistä..

    • 888888

      Vaadi vielä 150tkm. huolto lisäksi. Mitä sinä nyt ihan päivänselviä asioita kyselet???

      Voit vaatia vahingonkorvauksia, kun olet luullut ostavasi is- mallin. Sano vielä myyjälle, että sehän piti olla farmari, eikä sedan-malli.

      Tyhjäkänyti moottori kuuluu kans puolenvuoden takuu piiriin(kaikki käytetyt autot myydään puolenvuoden täystakuulla)

      Jos et tajunnut, piilotin viestiini vähän sarkasmia...

    • raaapula

      No tajunta taitaa toimia paremminki ku muutamalla apinalla jotka pyörii näillä palstoilla, ikävä huomata ihmisten tyhmyys "vittuiluna" netissä.. Eikös se niin mene ettei tyhmiä kysymyksiä olekkaan kaikki tietävä 888...

    • myyjät hyvittää

      Tottakai se auton myynyt liike on vastuussa sen Skodan huolloista aina seuraavat kymmenen vuotta ja 500tkm.

      Bemarista saat miltei koko kauppasumman takaisin hyvityksenä, kun kerrot luulleesi sitä 325i:ksi.

      Ota ja hoida nuo asiat heti huomenna. Saat varmasti hyvän hyvityksen vielä siitä Skodastakin, kun kaupanteosta on reilusti alle vuosi aikaa.

      • 57

        Myyjät hyvittää, siinä taas yksi piimäaivo kokkelin kera, Tämän äijän pitää mennä lataamoon, 10 vuotta ja 500tkm hoh hoijaa, Kyllä siinä rekisteri otteessa on merkinnät mikä kattila on kyseessä, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis .


      • Taas ilmestyi
        57 kirjoitti:

        Myyjät hyvittää, siinä taas yksi piimäaivo kokkelin kera, Tämän äijän pitää mennä lataamoon, 10 vuotta ja 500tkm hoh hoijaa, Kyllä siinä rekisteri otteessa on merkinnät mikä kattila on kyseessä, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis .

        yksi tyhmä lisää. Mistä kirnusta teitä oikein tulee.


    • nyt meni hermot

      Vittu että rupee vituttamaan teidän asenne, odotan asiallisia vastauksia, jos ei oo muuta ku vittuilun aihetta niin tulkaa enemmi päin naamaa sanoo mielipiteenne..

      • isohko, 29

        Olen nyt vissiin hiukan tyhmä tai hidas tai jotain, mutta mikä oli siis aloituksessa se pointti miksi kuluttajaviranomaiseen pitäisi ottaa yhteyttä? Niin ensimmäisessä kuin toisessakin kysymyksessä?
        Rautalankamallia pyydän ystävällisesti.


    • rahaapula

      Olet oikealla asialla, vaadi korvauksia, jos eivätsuostu, niin uhkaa kuluttaja-asiamiehellä ja oikeudella, kun on kerta on hyvät todisteet olemassa.
      OLET VAHVOILLA

    • oikea neuvo

      Ota yhteyttä kotikuntasi kuluttajasuoja-asiamieheen ja kerro tarinasi, hän kertoo millaiset mahdollisuudet sulla on saada korvauksia. Palvelu on maksuton.

    • Tyhmät kysymykset

      juu mee sinne kuluttaja suoja asiamiehen puheille, niin sekin nauraa sut pihalle sieltä. Mitäs kyselet tyhmiä jos et kestä vittuilua.
      Olet kyllä ihan oikeassa siinä että ei ole tyhmiä kysymyksiä. On vaan tyhmiä ihmisiä.
      Jos sulla kerran on se rahapula niin mene töihin niin kuin kaikki ihan syntyperäiset suomalaiset.

    • raapula

      Mitä mä mistään rahapulasta puhunu? Tai töissä käymisestä?? Kyllä mä vittuilua kestän, mutta naurattaa vaan ku ihmiset vittulee eka netissä ja jos päin naamaa olis sama tilanne moniko uskaltaa vittuilla? Sillon ollaanki niin kaveria..

      • ..

        No mutta, kuuluuko tuo helvetin remarin tyhjäkänyti moottorin korjaus siihe virhevastuuseen? Saisko siihen edes asiallisen vastauksen vai vittuilunako sekin pitää ottaa ja kaikki te kaikki tietävät rotat suksikee jo vittuun..


    • Vuodet? Kilometrit?

      Onhan noita ollut vastaavia tilanteita. Yleensä myyjä on selvittänyt tilanteen lähestyvästä hihnanvaihdosta. Varsinkin jos autoon on tulossa välittömästi ensimmäinen hihnanvaihto, niin silloin on aika tavallista että myyjä hoitaa hihnanvaihdon.

      Äskettäin ostin auton ja myyjä vielä erikseen huomautti ensi vuoden aikana ajankohtaisesta hihnanvaihdosta.

      Skodan huolto-ohjelmaa en tunne, mutta oletettavasti siinä on hihna vaihdettu -08 ja sen mukaan seuraava vaihto olisi -12 koska tässä tapauksessa vaihto määräytyy ajan perusteella. Eri asia jos hihnaa ei ole vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti -08.

      Mutta mikä se Skodan huolto-ohjelman mukainen vaihtoväli vuosina on. Neljän vuoden vaihtoväli on aika yleinen.

    • Kaikkea sitä on...

      Et saa mitään korvauksia. Ei sinun autosi normaalit huollot kuulu kenellekään muulle kuin itsellesi...

    • 1+15

      Jos se jakohihna ei ole katkennut ja aiheuttanut moottoririkkoa ennen vaihtamista, kyseessä on ihan normaali huoltotoimenpide, jonka sinä maksat ihan itse...

    • Kyllä minä olen

      autoni huollot ja hihnat itse maksamaan ja autoa ostaessa tiedän mitä haluan.Turhaa täällä ruikutat surkeuttasi mene äitisi helmojen alle vielä kasvamaan.

    • no katkesiko ...?

      " ...Jos hihna katkeaa aikaisemmin, kyseessä on virhe."

      Jos se hihna olisi katkennut huolto-ohjelman mukaisin välein vaihdettuna, niin kysymykseeen tulisi virhevastuu. Kyllä niitä hihnoja saa vaihdella kuinka usein haluaa omaan laskuunsa.
      Opettele nyt ymmärtämään lukemaasi, ennen kuin puhut kuluttajasuojasta.

    • op

      Jos bemun ostosta on alle 6kk ja auto ei ole 290tkm ajettu räpsä, niin täysin mahdollista saada myyjä mukaan starttimottorin vaihtoon 50% osuudella.

      • op

        ...TYPO...siis tyhjäkäynin kuntoon saamiseen 50% osuudella


      • ykas
        op kirjoitti:

        ...TYPO...siis tyhjäkäynin kuntoon saamiseen 50% osuudella

        luulitko ostavasi kunnon k-jatkeen,kuule sex-kaupat myyvät jatkeita,vai tuliko ostorapula,kyllä se pikkutyttöihin menee seilman s-oleva BMW-kin


    • 57

      Helvatun piimäaivo, olisit lukenut huoltokirjaan tehdyt huoltomerkinnät . Siellä on kerrottu milloin on hihna vaihdettu tai milloin on vaihdettava. Luultavastikkin osaat lukea! yleisin vaihtoväli on 60 ja 90 tuhatta tai 4 vuotta vähillä ajoilla. Syytä vaan pelle itteäsi , oneksi olkoon kun ostit lintta pemarin itket vielä sen paskan kanssa.

      • Yualle

        Yleensä on niin, että autokauppias ei anna tuota huoltokirjaa kotiin mukaan iltalukemiseksi...


    • Yualle

      Tämä palstoilla toisilleen anonyyminä vittuilu ajaa vielä Suomen tuhon partaalle. Sillä tiellä jo ollaan. Sanokaa mun sanoneen =)

    • make vaan

      Juu kuule raapula, ei täällä suomi 24 lla saa muutakun vittuilua osakseen, sen olen huomannut itsekin. Ja aina on paikalla kaikkitietäviä ihmisiä. Kysyit neuvoa väärästä paikasta, toivottavasti asiasi jo selvinnyt.

      Todellisuudessa ylipainoiset koukukiusatut reppanat ovat täällä niiiiiiiiiin kovia suustaan. Suotakoon se heille.

    • takavalo takuu

      on kyllä käyny toistakkin päin vaihdoin -02 sedan mondeon -03 mallin farkkuun tosin muutamia vuosia sitten
      myyjä soitti perään ja sano että olen kusettanu että mun vaihokissa olikin pienempi tehoinen(66Kw) kone eikä sama kun farkussa jonka ostin mutta kertoilin sille että herralla oli kyllä rekisteriote kädessä kun kerran täyttelit paperit ihan ite, että ei kai
      se ole ostajan vika jos ei "näe" mitä lukee papereissa itse en kyllä maininnut moottorista mitään muuta kun myyjä kysyi millainen moottori niin sanoin kai se semmonen duratoggi on samanmoinen niisä kaikissa kaveri PÄÄTTELIE IHAN ITE
      että net on saman tehosekkin mutta mitä siitä erehtyy net auto kauppiaakkin
      molemmilla on velvollsuuksia sekä myyjälla mutta myös ostajalla!!

    • tunteen paloa

      Mitä siitä Skodasta oikein hajosi? Eli menikö siitä hihna poikki, jolloin siitä hajosi myös venttiilikoneistoa ja huollosta tulikin korjaus? Hihnanvaihto Skodaan maksaa jonkun satasen ja se kuuluu autoiluun.

      Jos ostat 114tkm ajetun auton jonka huolto-ohjelmaan kuuluu kalliimpi huolto 120tkm kohdalla, niin sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta valittaa yhtään mistään. Et pysty valittamaan edes vaihtokuntoisista, sakkorajalla olevista renkaista jos ne vain ovat lailliset myyntihetkellä. Jos autosta ei hajonnut mitään, niin myyjällä on täysi dokumentaatio huoltokirjoineen päivineen päästämään hänet pälkähästä.

      Käytetty myydään "siinä kunnossa" ja kyllä tässä sossumaassakin ostajallakin jonkinlainen selvittämisvastuu on.

      • äläs nyt

        Päin vastoin tässä maassa on paljon parannettavaa nimen omaan kuluttajansuojassa ja MYYJÄN vastuissa


    • tunteen paloa

      Ei myyjän tarvitse vastata autoon tulevasta, tavallisesta huolto-ohjelmaan kuuluvasta huollosta kenellekkään millään tapaa vaikka se tulisi autoon kauppaa seuraavana päivänä.

      Ostajan on pakko selvittää itselleen, että mitä on ostamassa ja käytetyssä autossa heti merkin, malli ja värin jälkeen tulee huoltokirja & rekisteriote tarkasteluun.

      Ei kuluttajansuojaan voi vedota jos on tyhmä tai katuu ostostaan kiristämään myyjää.

      Skodakaupan tehnyt oli ostanut auton keväällä ja sitten "joutui heti kesällä tekemään 120tkm huollon"... eli 2-3 kk kuluttua. No voivoi, oikeustoimikelvollisen autoilijan pitäisi tietää että autoon kuuluu huoltoja. Ihan on oma vika. Tietääkseni noissa on 90-120tkm huoltoväli jakopäälle, uudemmissa 150tkm.

      Sitten jos ostaa 330 BMW:n mutta auto onkin 316, niin ollaan jossain harmaalla alueella... vaikkakin rekisteriotteesta näkee heittämällä mikä auto on kyseessä.

    • japa dapa duu

      Mitä ostat tommosia paskoja oma vika

      • Ameriikkaa

        Mikä perkeleen täystakuu melkein 10 vuotta vanhassa autossa tai sokodassa tyhmyydestä yleensä sakotetaan lukekaa auton paperit lada einot


    • ent automyyjä

      Ihanko meinasit jälkikäteen lähteä kuluttajansuojalain perusteella perimään autoliikkeeltä korvauksia NORMAALISTA HUOLTOTOIMENPITEESTÄ, jonka olet ostamaasi autoon tehnyt? Ja vieläpä autosta, jonka olet jo itsekin myynyt edelleen?

      Soitapa paikalliselle kuluttaja-asiamiehelle ja kerro tarinasi, mutta älä ihmettele, jos ystävällisesti sinua neuvovat unohtamaan koko jutun... Ihan oikeasti, maalaisjärjen käyttö on sallittua, jopa suotavaa!

      • De-Sadem29

        Skodas remmit kestä ku 50tkm bemareis sama


    • Latisti 34

      Osta Lata, niin loppuu autohuolet. Mulla on sellanen 1200L. Se on kova rauta. On leoparti istumet ja isot tuuheat karvanopat. Halapaa on ajella ja naisia on tulossa kyytiin ihan parijonox asti. Haluavat vain silittää mun karvanoppia. Rumempia ja vanhempia pitää potkia kauemmax. Lämmin on talvella ja joskus jopa kuumakin kun oikein innostuu penkkejä kääntämään. Ei oo ikkunat huurussa jos kone käy. Ite ossoo korjata kun on niin yksinkertanen vekotin ja osat on halapoja :)

    • hyi itäpelit

      ei kai itäautoissa ole mitään virhevastuita tai takuuta.

    • raaapula palaa

      Noni ne koulukiusatut pellet, kyl mä ymmärän et lapsuus oli hankala ja se naapurin teppo haukku teitä läskeiks sun muuta kamalaa ja pari kertaa mätki turpaanki.. Mutta se on voi voi, ei se mun vika oo ja enkä ala säälimään.. Ei siinä midii kyl mulle saa vittuila ja niin pois päin.
      Ja Ykas, ei mussa oo samaa pedari ainesta mitä sinusta tuntuu löytyvän, hanki sinäki eukko niin ei tarvii niitten pentujen perässä juoksennella ;)

    • Skodisti.

      Jos kerran hihna ei ole katkennut, ja auto on huollettu siihen asti kuin pitääkin, niin en ymmärrä miksi myyjän pitäisi vastata yhtään mistään auton tulevaan huoltoon liittyvästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe