Pitäisikö hankkia lapsi?

Jos kerran kummallakaan teistä ei ole sellainen olo, että haluaisitte lapsen, antakaa olla. Ei ole pakko haluta. Ei lasta pidä "tehdä" vain siksi, että kaikilla muillakin on ja että ollaan "siinä iässä". Kaikki eivät vain halua ja sillä siisti.

Itselläni on yksi lapsi, hän syntyi minun ollessani 35-vuotias. Toivottu lapsi on ollut, mutta saman tien hänen syntymänsä jälkeen tiesin, etten halua lisää lapsia. Se sopi lapsen isällekin, joten tyttäreni on ainokaisemme. Tuttavapiiristä suorastaan tulvi hyviä neuvoja "ihanteellisesta ikäerosta" ym viittauksia toisen lapsen hankkimiseen ja toinen lapsen mummoista tokaisi, että mitähän tuostakin tulee, kun ainokaisena kasvaa... Sosiaalinen ja toiset huomioiva tyttö on kasvanut.

Vaikka ympäristön mielipide olisi mikä, kannattaa tehdä niin kuin parhaalta tuntuu ja olla ottamatta turhia paineita.

Älkää ihmeesä hankkiko lasta siksi, että "se kuuluu asiaan"! Lapsen pitää saada syntyä toivottuna. Jos elätte mielummin lapsettomina, niin se ei kuulu kenellekään muulle.

Luulisin, että yksinäinen vanhus voi katua sitä, ettei hänellä ole lapsia jotka piipahtaisivat tervehtimässä, ja hoitaisivat hänen asioitaan, kun omat voimat ja harkintakyky heikkenee.

Niinpä, se onkin miettimisen arvoinen asia. Koska sitten kun se on myöhäistä, se on koko loppuelämän myöhäistä.
Lapsiaan ei kukaan tietääkseni ole oikeasti katunut, no ehkä joku vähäisellä Äo:lla varustettu baariravaaja joka antaa lapsensa huostaan kun taas uutta suhdetta pukkaa, mutta siis jos nyt puhutaan selväjärkisistä, normaalifiksuista ihisitä. Toki lapsista vaivaa on, mutta yleensä rakkaus voittaa vaivat ja ihminen kasvaa tehtäviinsä, aikuinenkin viisastuu.

Itse olen aina halunnut lapsia. Joskus ennenkuin olen ollut niin paljon hoitovastuussa muuten, halusin jopa 4 lasta. Nyt kun tiedän, mitä hoitaminen ja huolehtiminen on, haluan yhden. Mutta haluan lapsia. Adoptiolla tai biologisesti, ei väliä, en usko biologian tuovan rakkautta, koska olen nähnyt sen kasvavan sitoumuksen myötä. Vaivaa, huolta, pelkoa, rasitetta, sitoumusta. Minä haluan ne kaikki. En pelkää niitä, vaan haluan ne, jos Luoja suo. Jos ei suo, niin sitten täytyy hyväksyä se ja olla tyytyväinen näin.

En pidä lasten hankkimista hankkimisena enkä asiana missä voi tehdä toisten mielen mukaan. Tai että pitäisi jotenkin toimia kuten kuuluu. Se on niin henkilökohtaista. Mutta uskon, että jos tekee tai on tekemättä lapsia ja toimii kuten oma sydän sanoo... Siis miettii asiaa oikeasti nyt, tulevaisuudessa, vanhuuteen kuvitellen, miettii vaivaa, hoivaa, pelkojaan, miettii mitä odottaa ja miten väärässä todennäköisesti on, mitä kokee ja tuntee... Siis hiljentyy asian äärelle ihan itse, niin saa kyllä vastauksen asiaan. Miettii elämänsä kriisejä ja niissähän sitä usein tuntee, mitä oikeasti kaipaa. Ja miettii niitä tyyniä hetkiä. Mistä on valmis luopumaan ja mistä ei... Niin saa kyllä oman vastauksensa.

Eipä ole paljon lisäämoistä noihin aiempiin vastauksiin. Eli ei tarvitse hankkia lasta vain siksi, että muillakin on. Jos vauvakuume jossain vaiheessa yllättäen tulee, niin sitten yritätte. Ja jos ei tule, niin sitten ei tule. Ei lapsen tekeminen mikään suoritus ole eikä hyvyyden mittari. Oikeastaan teillä on mahtava tilanne, kun ette kumpikaan halua lasta. Tilanne olisi kamala, jos toinen tahtoisi ja toinen ei.

Sitten vaan yleisenä kommentina sen verran, että jos vauva kuume joskus tulee niin omat lapset on kuitenkin eri juttu kuin muiden lapset. Se on ihan kumma juttu että ne omat on aivan mahtavia samoissa tilanteissa kun oudot lapset ovat ärsyttäviä.

Tyhmää se on lähteä tekemään lapsia siinä toivossa, että kun on vanha niin se lapsi käy kylässä ja hoitamassa asioita.

Aika moni nykyään laittaa vanhempansa hoitokotiin ja käy ehkä kerran vuodessa katsomassa, onko vielä elossa.

Turha lapsia on hankkia jos ei ole sellaista oloa tai tarvetta, että haluaisi. Olkaa onnellisia ilman lapsia.

Lasten hankinta on teidän vastulla, ei foorumin vastauksilla. Asioilla on aina puolensa ja te (joudutte)valitsemaan omat valintanne.

Keskeistä lasten "hankinnassa" on kyky ottaa vastuuta itsestään ja muista. Lapsettomana vastuuta on vähemmän. Olen kolmen lapsen isä ja iloinen siitä.

Jätän sinulle osoitetut kommentini pois, koska ne eivät ole asiallisia.

Lapsen pitää saada syntyä toivottuna lapsena. Siksi lapsi pitäisi tehdä vain siksi, että todella haluaa tulla äidiksi tai isäksi eikä siksi, että niin kuuluu tehdä, kun muillakin on lapsia.

Itse en ollut erityisen lapsirakas ja luulin, etten halua koskaan lapsia. Muiden lasten itku ja metelöinti ärsytti. En kuitenkaan tajunnut, että sitä melua, sotkua ja itkua oppii kestämään. Oleellinen pointti asiassa on se, että sitä omaa lastaan rakastaa yli kaiken. Hänen vuokseen on valmis taistelemaan barrikadeilla ja tekemään kaikkensa, jotta hänellä olisi hyvä olla. Se rakkaus kasvaa, kun lapsen eteen joutuu näkemään vaivaa. Pyllynpesut, oksennustaudin kourissa olevan lapsen oksennusten siivoamiset tai vaikka lapsen joutuminen kiusaamisen kohteeksi ei ole kivaa, mutta ongelmat otetaan vastaan yksi kerrrallaan ja selvitään niistä yhdessä.

Minua on äitinä auttanut se, että olen tiennyt, että eri ikäkausiin liittyy lapsilla uutta opeteltavaa ja uusia haasteita. Vauva itkee, kun hänellä on nälkä, sillä vauvalla ei ole muuta kommunikointikeinoa kuin itku. Pieni 2-v ikäinen taas itkee, kun kaatuilee usein eikä hän saa tahtoaan läpi. 3-v ikäinen taas käy läpi uhmaiän, jossa hän kokeilee rajojaan jne. 4-v ikäisen kanssa jo helpompaa, kun osaa pukea vaatteita itse, käy jo potalla, puhuu jo hyvin ja asioita voi selittää jne. Lapsen kasvamisesta ja kehittymisestä iloitsee. On myös etuoikeus hiljentyä ja opetella katselemaan ensilunta tai vaikka metsän hiljaisuutta lapsen kanssa uusin silmin.

Itse tulin äidiksi aikanaan, vaikken ollut mitenkään vauvakuumeinen. Ajattelin itsekin, että kadun, jos en lasta hanki. Päätöstäni en ole koskaan katunut. Vaikka avioerokin tuli (luulin, että olemme yhdessä aina), niin rakkaus lapsia kohtaan on vain kestänyt. Lapsia en tehnyt siksi, että he käyvät minun luonani vanhuksena, vaan siksi, että elämme yhdessä päivittäin sitä tavallista hyvää arkea. Onni on pienissä hetkissä.

Jos nauttii laiskottelusta ja tuntuu siltä, että tuota samaa elämää jaksat jatkaa tästä eteenpäinkin, niin lasta ei kannata hankkia. Jos kuitenkin tuntuu, että kaipaat syvempää sisältöä elämään ja olisit valmis hieman ehkä itsekkäästäkin elämästä kohti elämää, jossa perheen keskipisteenä ei olekaan sinä, vaan lapsi, niin saatat olla valmis äitiyteen.

P.S. Minäkään en rakasta muiden lapsia. Kaupassa kiukutteleva lapsi ärsyttää yhä. Samoin ns. pellossa kasvaneet lapset ottaa päähän. Silti omia lapsiani rakastan äärettömästi.

no ette tykkää toisten lapsen huutamisesta niin miksi sit hankkisitte oman. Hermot teillä menee ja ero tulee kun kimpikaan ei halua hoitaa lasta.

Teidän tapauksessa: EI.

Jos muutatte mielenne vanhemmalla iällä, aina voitte adoptoida jo valmiin lapsen tai volunteerata aikaanne ja energiaanne lastenkodissa.