Miten olisit toiminut tässä tilanteessa?

Miespotilas

Olin naisneurologin vastaanotolla. Ihan normaali kontrollikäynti eli hän luki verinäytteen tulokset ja kysyi kuulumiset. Aikaa meni n. vartti siihen varatusta tunnista. Tein jo lähtöä, kun hän yllättäen pyysi riisuutumaan ja istuutumaan hoitopöydälle.

Olin vähän ihmeissäni, koska minua ei oltu tutkittu näin kymmeneen vuoteen ja hänkin oli jo paperit pistänyt pois. Riisuuduin, mutta jätin alushousut jalkaan.

Naisneurologi kiilasi lämpimän lantionsa jalkojeni väliin siten, että hänen häpyluu painoi vehjettäni. Hän painautui minua vasten ja hiveli selkääni jonkin aikaa. Toivon mielessäni, ettei vehkeeni värähdä näkyvästi... Sitten hän pyysi minut selälleen ja taivutteli jalkojani.

Lopulta hän komensi minut pukeutumaan eikä koskaan kommentoinut mitään. Edes potilaskertomukseen ei tullut sanaakaan tuosta "tutkimuksesta". Oli siis selvää, että toiminnan tarkoitus oli jotain ihan muuta...

Olisiko miehen pitänyt lähteä juttuun mukaan ja viettää intiimi hetkin tuon naisen kanssa vai teinkö oikein hillitessäni itseni?

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noooooohhhhh

      Oliko lakanat tahmaiset kun heräsit?

    • itsekin uneksinut

      Eikös yleensä uneksita hoitsuista eikä neurologeista?

    • wertyuiolsdfghjklföh

      Täysin epäuskottava asia. Jotain voi olla tapahtunut, mutta tuskin on miespotilas naislääkäriin seksuaalisesti vedonnut.
      Jotkut hyvän näköiset nuoret naiset voivat vedota mieslääkäreihin, mutta erittäin harvinaista on ainakin lääkärien sekaantuminen potilaisiinsa oli nämä mitä tahansa. Tapauksia ei juurikaan esiinny vaikka potilas-lääkäri kohtaamisia on meilläkin miljoonia vuodessa.
      Joskus lehdissä on juttuja siitä kun joku miespsykiatri on sekaantunut naispotilaseensa, mutta se onkin vähän eri juttu heillä kun ei siinä ole fyysinen sairaus kyseessä, joka yleensä on varsin epäsksikäs asia.

    • ::M::

      Miten olisit toiminut tässä tilanteessa?

      Olisin herättyäni pessyt lakanat ja vähentänyt pornon katselua, jotta todellisuus ja mielikuvitus eivät menisi enää yhtä pahasti sekaisin. En ainakaan olisi tullut S24:n sinkut keskustelupalstalle horisemaan muna pystyssä fantasioitani muka tositarinoina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe