Mikä on mielestäsi suurin ikäero, jonka koet soveliaaksi parisuhteessa?
Kuinka paljon sinulla on parhaimmillaan ollut ikäeroa omassa suhteessasi, olkoon se sitten parisuhde, tai seksisuhde?
Oletko joskus ihastunut itseäsi huomattavasti vanhempaan tai nuorempaan mieheen/naiseen?
Ikäerosta
80
5131
Vastaukset
- Ap
Itse en näe ikäerosuhteissa mitään pahaa, jos kummatkin ovat täysi-ikäisiä. Itselleni varmaan 20 vuoden ikäero alkaa olla aika maksimi parisuhteessa.
Vanhin seksikumppanini on ollut minua 20 vuotta vanhempi, mutta varsinaista suhdetta meillä ei koskaan ollut. Itseäni nuorempia minulla ei ole ollut, sängyssä, eikä parisuhteessa.
Päiväunieni kohde on eräs minua 25 vuotta vanhempi mies, mutta hän jääkööt vain päiväuniini. - Just a Girl
Seurustelen 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ongelmia riittää, ei varsinaisesti ikäeroon liittyviä. Tai tietty eri elämäntilanne (itse opiskelija, mies työssäkäyvä) aiheuttaa harmistumista raha-asioista ym.
Pääosin kuitenkin sanoisin ongelmien olevan oman mielen ja luonteen tuotoksia, jos tarpeeksi rakastaa ja haluaa, ei ikäeron pitäisi olla este.- Ap
Minä seurustelin taannoin itseäni 8 vuotta vanhemman miehen kanssa vuoden. Suhde loppui, mutta syynä ei ollut tuo ikäero. Olimme siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että opiskelimme kummatkin, joten esimerkiksi nuo raha-asiat eivät aiheuttaneet kinaa.
- :)
meillä emännän kanssa 10 vuotta eroa ja ihan hyvin on mennyt..alku meni humussa ja sitten vähän riidellessä ja nyt melkein viisivuotta hyvin mennyt..tässä suhteessa on nainen vanhempi..ikää tällä hetkellä 26 :)
- :)
:) kirjoitti:
meillä emännän kanssa 10 vuotta eroa ja ihan hyvin on mennyt..alku meni humussa ja sitten vähän riidellessä ja nyt melkein viisivuotta hyvin mennyt..tässä suhteessa on nainen vanhempi..ikää tällä hetkellä 26 :)
siis minulla..mie hellä 26 ja nainen 36
Juu olen ihastunut joskus. Emmä tiedä mikä vois olla iässä joku maksimi. Kunhan on täysikäisiä ja samalla tasolla ajatuksellisesti. No vanhempia en kamalasti hingu tai sit moinen ajatus on enemmänkin jotain muuta kuin pysyvä suhde. Eli oisko mun kohdalla se maksimi silloin sen 17 vee. Hmm... Tuo juuri 18 vuotias tuntuu ennakkoajatuksena aika arveluttavalle, mutta tosiaan jos on samalla tasolla monissa asioissa ainakin. Noin ainakin teoriassa.
- Ap
Oliko ihastuksesi paljonkin sinua nuorempi/vanhempi? Tosin olettaisin, että nuorempi.
Ap kirjoitti:
Oliko ihastuksesi paljonkin sinua nuorempi/vanhempi? Tosin olettaisin, että nuorempi.
Nuorempi joo. En tiedä miten asia ois menny, jos olis päässy kehittymään vai olisko sit ollu turhan erillaisia noin muuten. Mutta että mahdollista olisi kuitenkin. Yli kymmenen vuotta. Reilusti. Hmm... Mut tosiaan vain ihastus tai ehkä sen esiaste.
Reilummat ihastumiset ollu pienemmillä ikäeroilla, mutta en usko että se on ikäkysymys, vaan olemuksesta ja muusta. Kuinka paljon pääsee henkilöön tutustumaan.
- Ei monestikaan hyvä
tämä on tapauskohtainen, suuri ikäero tuo ongelmat vanhetessa, olaan niin eri ajanjaksossa elämässä, että siinä toinen riutuu oamishoitjana toimimiseen ihka varmasti.
Ikäero ja toisella paljon elettyä elämää, monia liitooja, paljon jälkikasvua ja ties missä, monia panosuhteita, varmasti liitto natisee hyvin pian.
Ollaan eri kasvuympyröistä, ei tule onnistumaan.
Tiettyjen ammattien ihmiset, sotilaat, opettajat, lääkärit niinsanotusti päällepäsmärit ja aivopesijät pysy kaukana, eivät osaa elää taspuolisesssa liitossa, alkavat aivopestä ja määräillä kaikesta. - elämääelämää
Kerran ihastuin itseäni 26 vuotta vanhempaan mieskollegaan. Jos mies olisi ollut aivan vapaa, olisin varmaan yrittänyt jotenkin edesauttaa suhteen muodostumista. Eli tykkääminen kyllä sokaisee. Näin teoriassa isot ikäerot eivät tunnu hyviltä ja yritän löytää noin ikäiseni miehen. Mutta ajattelen kuitenkin, että kun pariskunta tulee hyvin toimeen keskenään, ikäero on sivuseikka.
Joo. Kyllähän tärkein asia on se parisuhdetaito. Ja että on samanoloisia niissä asioissa, jotka tekee kummallekin toisesta tykkäämisen mahdolliseksi. Hiton vaikeaa olisi kuvitella jotain sikatuottajaa ja vegaania. Nää on sellaisia eroja, jotka ei unohdu. Siis aatteet ja vakaumukset. Tai muslimi ja ateisti. Tai joku teinipissis ja toisaaltaan asiallinen virkamies... Niin paitsi jos kyseessä on Kanervan Ile. :D
Ikä on vain numero, kuten on pituus tai moni muu. Jos ne kuitenkin on vakaumuksen asteella mielessä, niin silloin asia on eri. Tai jos se vaan on tärkeä asia. Eihän kaikki pidä lihavistakaan tai päälle kaks metrisistä tai pienitissistä... Kaikki vaan numeroita. Jokaisella lienee jotkut rajat kaikkeen. Niin pitääkin, mutta mitään luonteenpiirteitä se ei määrää, että minkä ikäinen joku on.
- 10+15
Aina näitä samoja ikäerokysymyksiä.
Mieheni on 12v minua vanhempi eikä tunnu missään, mutta varmaan joku 15 vuotta alkaisi olemaan maksimimäärä. Nyt jo mietityttää (olemme molemmat alle 40) mitä sitten, kun mieheni jää eläkkeelle ja minä olen mahdollisesti vielä 12v töissä sen jälkeen, mutta eihän elämästä voi etukäteen tietää.- Olet hassu
Kyllä täytyy myöntää, että on todella outoa, hassua ja hieman... Niin, että olette alle 40-vuotiaita ja mietitte ELÄKEikää??? Muuten kuin ehkä vapaaehtoisen eläkevakuutukse ottamisella, jos nyt semmoisen haluaa. Tiedätteköhän te ylipäätään minkä ikäisenä eläkkeelle päästään? No, minä kerron, noin 65-vuotiaana. Vaikka olisitten 40-vuotiaita, teillä olisi vaatimattomat 25 vuotta siihen. Että kyllä sitä kannattaakin jo nyt murehtia ja oikein pohtia, ehkä saatte sillä aiheutettua ongelmia suhteeseenne, jos niitä ei muuten löydy!
Kannattaa kyllä tosiaan murehtia ja pähkäillä koko ajan jotain 10-30 vuotta etukäteen, että ainakin saa sitten niitä murheita. Ja suhde kannattaa ehdottomasti lopettaa heti paikalla, meinaan jos 25 vuottakin ois vaikka yhdessä ja sitten toinen joutuu vielä olemaan töissä kun toinen on jo eläkkeellä... Ei tule mitään. Erotkaa heti, teillä on häpeällinen kriisi ja liian suuri ikäero, ajattele jos miehelläsi ei kohta enää seiso, hän rupsahtaa, hän on 52 kun sinä olet 40 tai ajattele jokavuodelle se, ajattele, mitä ongelmia, ENNEN kuin edes ehditte sinne eläkeikään!
Miten joku vaikka 25 vuoden yhdessäolo voisi olla sen arvoista?!
Ja tokihan se on katastrofi jos sinä oletkin töissä 12 vuotta sen jälkeen kun toinen on oman osuutensa tehnyt: hän on ollut 12 vuotta aikaisemmin työelämässä joten mitä sitten? Mikä siinä on edes teoreettinen ongelma?
No tietenkin kun toinen on eläkkeellä ja toinen töissä, tietenkin. Jos pariskunta ei ole samiksia ne on eriksiä. Vai?
Joo, kyllä on omituisia teiän mietteet.
Tää on sitten kirjoitettu ihan huumorilla, eikä ns. vihamielisesti, tarkoitan vaan, että olet tosi hassu, kun mietit eläkeikääkin jo. - Melees
Olet hassu kirjoitti:
Kyllä täytyy myöntää, että on todella outoa, hassua ja hieman... Niin, että olette alle 40-vuotiaita ja mietitte ELÄKEikää??? Muuten kuin ehkä vapaaehtoisen eläkevakuutukse ottamisella, jos nyt semmoisen haluaa. Tiedätteköhän te ylipäätään minkä ikäisenä eläkkeelle päästään? No, minä kerron, noin 65-vuotiaana. Vaikka olisitten 40-vuotiaita, teillä olisi vaatimattomat 25 vuotta siihen. Että kyllä sitä kannattaakin jo nyt murehtia ja oikein pohtia, ehkä saatte sillä aiheutettua ongelmia suhteeseenne, jos niitä ei muuten löydy!
Kannattaa kyllä tosiaan murehtia ja pähkäillä koko ajan jotain 10-30 vuotta etukäteen, että ainakin saa sitten niitä murheita. Ja suhde kannattaa ehdottomasti lopettaa heti paikalla, meinaan jos 25 vuottakin ois vaikka yhdessä ja sitten toinen joutuu vielä olemaan töissä kun toinen on jo eläkkeellä... Ei tule mitään. Erotkaa heti, teillä on häpeällinen kriisi ja liian suuri ikäero, ajattele jos miehelläsi ei kohta enää seiso, hän rupsahtaa, hän on 52 kun sinä olet 40 tai ajattele jokavuodelle se, ajattele, mitä ongelmia, ENNEN kuin edes ehditte sinne eläkeikään!
Miten joku vaikka 25 vuoden yhdessäolo voisi olla sen arvoista?!
Ja tokihan se on katastrofi jos sinä oletkin töissä 12 vuotta sen jälkeen kun toinen on oman osuutensa tehnyt: hän on ollut 12 vuotta aikaisemmin työelämässä joten mitä sitten? Mikä siinä on edes teoreettinen ongelma?
No tietenkin kun toinen on eläkkeellä ja toinen töissä, tietenkin. Jos pariskunta ei ole samiksia ne on eriksiä. Vai?
Joo, kyllä on omituisia teiän mietteet.
Tää on sitten kirjoitettu ihan huumorilla, eikä ns. vihamielisesti, tarkoitan vaan, että olet tosi hassu, kun mietit eläkeikääkin jo.:)
itselläni samanmoinen ikäero. Olen itse vanhempi puolisko ja vielä nainen (iiiks!!! ;) ),
ja pakko sanoa, että kun tähän mieheen tutustuin ja suhde rupesi kehittymään.. niin kaikki tuollaiset eläkeiät yms tuli mieleen kuin myös "mitä muut ajattelee?"
Mietimme että onko tässä mitään järkeä tulevaisuuden kannalta juurikin tämän ikäeron takia ja koska tulemme aina olemaan eri-ikäisiä. samassa elämäntilanteessa olemme sikäli, että kummallakaan ei lapsia eikä avioliittoa takana. Vakituiset työpaikatkin löytyy.
Eihän sitä tulevaisuutta voi liikaa miettiä ja suunnitella, mutta nämä oli yksi niistä asioita joita pohdin ja pohdimme, kun mietimme onko tässä oikeasti mitään järkeä (välimatkaakin on vajaa 200km tällä hetkellä). Varsinkin kun itse haluan mahd aikaisin eläkkeelle ja matkustella ja toinen taas ajattelee tekevänsä töitä niin kauan kuin vain jaksaa.
No, yli vuosi mennyt nyt.. hyvin menee, mutta kyllä noita ajatuksia edelleen vain tulee..
- ....
Mies on minua 14v vanhempi eikä ole ollut ongelmia ikäeron suhteen, mutta varmaan 20 vuotta on se maksimiraja.
- Ap
Olisi hauska kuulla kokemuksia etenkin sellaisten miesten näkökulmasta, jotka ovat ihastuneet huomattavasti nuorempaan naiseen, tai ovat parisuhteessa huomattavasti nuoremman naisen kanssa.
Näihin harvemmin törmää keskustelupalstoilla. Johtuneeko siitä, että miehet eivät useimmiten suhdepalstoille kirjoittele, vaiko kenties siitä, että näin yleistettynä miehet eivät ihastu itseään huomattavasti nuorempiin naisiin. Mene ja tiedä.Mikä nyt sitten on huomattavasti nuorempi nainen... Ja toisaaltaan... Ei miehet yleensäkään päälle kolmenkympin juuri avaudu julkisesti ihastumisistaan.
Kaipa mä kuitenkin olen selkeästi nuorempiin ihastunut. En kuitenkaan ala tarinoita kertomaan.
- tällasta historiaaa
Oli aikoinaan seksisuhde n. 25 v vanhemman miehen kanssa (työkaveri)
Parisuhteita ollut n. 10-15 v vanhempien miesten ja naisten kanssa.
Yksi suuri rakastuminen oli minua 32 vuotta vanhempaan naiseen. Suhde jäi ystävyyden tasolle.
Nyt olen rakastunut n. 20 v vanhempaan mieheen - 15+5
Sopiva ikäero on mielestäni max /-20 % eli parikymppisenä neljäkin vuotta on paljon, mutta nelikymppisenä ikäeroa voi hyvinkin olla kahdeksan vuotta.
- N37v
Aiemmat pari/seurustelusuhteet ovat olleet 0-4v vanhempien miesten kanssa. Lyhyeksi jääneissä jutuissa ikähaitari muutama vuotta laajempi.
Optimi olisi tietysti suurinpiirtein samanikäinen, vaikkei ikä ratkaisekaan. Ikähaitari -5v 10v menee ilman ajattelua, kumpaakin päätä voi venyttää viidellä vuodella, jos syvä yhteys löytyy ja kemiat ja elämänarvot kohtaa. MItä isompi ikäero, sitä enemmän tarvitsisi olla myös muita yhdistäviä asioita (lisäävät pitkäjänteisen onnistumisen mahdollisuutta).
Isompi ikäero taitaa olla jo liikaa. - kokemusta ON
Mulla on kokemusta kaiken ikäisistä.... Olen ollut seksisuhteissa iältään 24v - 55v miesten kanssa. Itse olen 40v.
Nuorena seurustelin itseäni 19v vanhemman miehen kanssa, mutta se suhde oli tuhoon tuomittu jo heti alussa... olimme niin erilaisia ja minä nuori nainen (täysi-ikäinen kylläkin) silloin vielä.
Tämän hetkinen miesystäväni on 9v vanhempi ja nyt olen erittäin tyytyväinen :)
Mielestäni sopiva ikäero on max 10 vuotta. - rauhoittunut
8 vuotta, eikä onnistunut. Ajattelin silloin että ollaan erilaisia ihmisinä. Nyt kun olen itse tuosta vanhentunut jo ylikin sen 8 vuotta niin huomaan kuinka kiinnostun aivan erilaisista asioista kuin silloin kiinnostuin, ja nyt yhteinen sävel voisi löytyäkin jo vähän helpommin. Tosin en tiedä jos siellä 8 vuoden päässä on taas aivan erilaiset kuviot meneillään... :-)
- Daddy Cool
Nykyinen naisystäväni on minua 10 vuotta nuorempi ja parisuhteen kannalta se alkaa olla mielestäni maksimi. Aikaisemmin olen ollut parisuhteissa omanikäisteni kanssa. Ehkä se on kuitenkin enemmän elamäntilanne- kuin ikäkysymys. En enää alkaisi parisuhteeseen lapsia haluavan naisen kanssa. Oma ikäni on 44.
Seksisuhde minulla on ollut 25 vuotta nuoremman naisen kanssa ja toinen ääripää on ollut vain 4 vuotta itseäni vanhempi. Toki epäilen. että joku on saattanut valehdella ikänsa. - Puhuiko rahakasat
Niin erotetaan tässä asiassa seksisuhde ja parisuhde.
Seksisuhdehan ei paljon vaadi, pasisuhde vaatii paljon. Suurella ikäerolla parisuhde ei tule onnistumaan eikä seksisuhdekaan, sillä se lopahtaa itsestään kun vanhuus etenee, tarpeet ovat niin erilaiset.
Joten suurella ikäerolla ei ole mielekästä parisuhdetta muodostaa ja lapsia laittaa. Olisi aika hyvä hyvä kuulla Lippostenkin oikein todellinen elämän olotila, nythän Päivi liipottaa yksinään milloin missäkin päin maailmaa, Paavo kuskailee pieniä tyttöjään, tuntuukohan tytöistä, että isoisähön siinä köpöttelee.
Että ulospäin näkyy aina jotakin.
Lipposella on paljon omaisuutta, sillä aikaa on jäänyt omien yritysten pyörittämiseen, kyllähän Päivi rouvalle ilmeisesti makea elämä maistuu ja kaiken lisäksi on oman perheensä ainokainen.
Miltähän mahtoi alkuun tuntua Päivin vanhemmista, kun vävy on vanhempi kuin itse ovat. Raha vaan taisi puhua enemmän. - N, nelkyt ja risat
Yleensä minua viehätää itseäni 5-20v vanhemmat miehet, mutta ei rakkaus silti katso ikää. Ex mieheni oli minua 14 v nuorempi, liitto kesti 10 v.
- 71Siru
Minun miesystäväni on minua 14 vuotta vanhempi, enkä ole koskaan kokenut yhtä hyvää ja turvallista suhdetta.
- 48v/38v
Aikaisemmat liittoni ovat olleet samanikäisten miehien kanssa, 0-2 v. vanhempia.
Nyt asun 10 vuotta nuoremman miehen kanssa, enkä ole koskaan ollut näin rakastunut ja tuntenut itseäni näin rakastetuksi. Olemme ulkoisesti samankaltaisia ja ajatusmaailmamme kohtaa. - 16+19
Seurustelen 9 vuotta vanhemman naisen kanssa...Pakko todeta, että ei ole tullut koskaan vastaan mitään ikäero ongelmia. Parisuhteen kannalta ehkä 15 vuotta vanhempi olisi maksimaalinen.
- 23 vuotta ikäero
Joo ensimmäiset 5 vuotta meni siinä ihastuksen ja rakastumisen huumassa. mutta nyt alkavat ongelmat puskea esiin ja niitä sitten riittääkin. Kun pitäisi alkaa elämää järkeillä. Molempien elämän vaiheet on eri pisteissä, eri asiat kiinnostaa. Tarpeet ovat aivan erilaisia.
Helvetillinen määrä ongelmia.
Mutta suosittelen ihan elämänkokemuskena.
5 vuotta meni hyvin. ja voihan se tästäkin vielä parantua. Mutta epäilempä että eri teille olemme menossa. Molemmille parhaaksi eroaminen. - kyl 20 v on max.
Mulla ja miehelläni on 20 v. ikäeroa, mutta kyllä se on varmaan se maksimi, jos on enemmän ikäeroa, niin suhde vanhemmiten muuttuu hoivasuhteeksi.
- Jos haluu saada
Olen 28 ja mies on 53. Yhdessä nyt kahdeksas vuosi. Enemmänkin voisi olla. Suhteen aikana ei kertaakaan ole tullut tilannetta, että mies olisi joutunut minua paapoman tai ns. kasvattamaan, eikä suhteessa ole kiistelty asioista niin, että minulla on kokemusta ja sinulla ei -huudot raikuisivat. Yhdessä matkustellaan ja vietetään koti-iltoja. Ja molemmilla on omat ystävät joiden kanssa irrotellaan, tosin viihdytään yhdessä tosi hyvin ja näitä kaveriporukalla irrotteluja on noin 4 kertaa vuodessa.
Ikäerosta huomauttelevat lähinnä tuntemattomat ihmiset, jotka mieltävät meidät julkisilla paikoilla isäksi ja tyttäreksi. Ymmärrän, että tilanne voi moinia hämmentää kun katsoo meitä ja käytöksemme ei ihan sovi siihen isä-tytär -asetelmaan. Tämä lähinnä kotimaassa, ulkomailla katukuvasta päätellen normaalimpaa, että miehellä on käsipuolessa nuorempi nainen.
Ehkä tärkeintä on se kohtaaminen ajatuksen tasolla. Mutta mikään parisuhde ei toimi, elleivät molemmat sen osapuolet halua olla siinä parisuhteessa. Huonojakin päiviä on mutta halu pysyä yhdessä on paljon vahvempi kuin halu runnoa kaikissa asoissa oma tahto läpi. Iästä riippumatta mielenkiinnon kohteet voi olla erilaisia, kaikesta mistä toinen pitää ei tarvitse tykätä mutta kannattaa kokeilla tehdä kumppanin mieliksi jotakin mistä hän pitää. Eihän niin tarvitse aina tehdä mutta jos ei itse ole valmis antamaan niin ei kannata myöskään marista jos ei itse saa. - He mann
Olen ollut ja olen edelleen (onnellisesti!) naimisissa 18 vuotta nuoremman miehen kanssa.
(Ei suomalainen).
Mitään ongelmaa ei ole ollut ikäerosta, ei myöskään kummankaan suvulle eikä ystäville.
Ikä on numero. - He mann
Lisään vielä, että olemme olleet naimisissa pian 12 vuotta. (Toukokuun 16. päivä tulee 12 vuotta täyteen.) Emme asu Suomessa, siksi kai kaikki on mennytkin niin hyvin. Suomessa olisi saatu niin paljon paskaa niskaan että olis ollut liian raskasta elää siellä. (Ikäero "väärin päin" ja mies ulkomaalainen.)
Meillä on kaksi ihanaa kaunista tyttöä ja kuten sanoin, onnellisia ollaan! - JN
Vaimo on 17 vuotta nuorempi, yhdessä oltu jo - huh - kymmenkunta vuotta. No roplem. Päivääkään en vaihtaisi.
- Love is everything
Taisteltiin monta vuotta tunnetta vastaan, sillä eihän nyt tämmöistä voisi olla.... Vajaa vuosi sitten viimein uskallettiin kohdata meidän rakkaus, ja nyt elämän täyttää ihana arki yhdessä eläen. Ikä on todellakin vain numero. Mies 14 v nuorempi.
- Ihminen, ei puuma!
Ennen nykyistä suhdetta pidin 10 vuotta sopivana ikäerona.
Se oli teoriaa se.
Käytännössä kävi niin, että rakastuminen ja rakastaminen eivät kysyneetkään mielipidettä sopivasta ikäerosta !
Nyt on seurustelusuhdetta takana melkein kolme vuotta ja olemme tunteneet nelisen vuotta kaiken kaikkiaan.
Ikäeroa on 21 vuotta. Minä naisena vanhempi kuin mies. Ja molemmat olemme syntyperäisiä suomalaisia.
Enkä ole rikas, vaan köyhä kuin kirkonrotta joten kyseessä ei ole vanhemman naisen rahojen havittelukaan tai muu talpudellinen hyötyminen. - teini + vanhus
Eräs pressa ehdokkaistamme löysi "elämänsä rakkauden" baarista, kun hän itse oli lähes 40-vuotias ja nuorukainen vasta 18-vuotias.
Tämä jos mikä kertoo että IKÄERO ON SALLITTUA JA HYVÄKSYTTÄVÄÄ!!!
Jos kerran Suomen presidentti pariskunnaksi voi tulla yli 20 vuoden ikäeron omaava pari, niin mikä oikeus muilla on haukkua taviskansalaisia joilla on ikäeroa???- M49N33
Jos joku ei tiennyt:
- Pekka Haavistoa, 53 ja Antonio Floresia, 33...........................................eroa 20 vuotta
- Sauli Niinistö, 63 on naimisissa Jenni Haukion, 34 kanssa...............eroa 29 vuotta
- Paavo Lipponen, 70 on naimisissa Päivi Herzbergin, 44 kanssa......eroa 26 vuotta
Mitä viriilimpi ja menestyneempi mies sitä .... - x-y=above zero
M49N33 kirjoitti:
Jos joku ei tiennyt:
- Pekka Haavistoa, 53 ja Antonio Floresia, 33...........................................eroa 20 vuotta
- Sauli Niinistö, 63 on naimisissa Jenni Haukion, 34 kanssa...............eroa 29 vuotta
- Paavo Lipponen, 70 on naimisissa Päivi Herzbergin, 44 kanssa......eroa 26 vuotta
Mitä viriilimpi ja menestyneempi mies sitä ....Ikäerot ovat aivan ok, jos muuten synkkaa, no problem. Onnea sinulle!
Onko sinulla jotain salaista tietoa näiden miesten viriiliydestä ;) Ei äkkiä tulisi mieleen aivan erityispiirteenä, mutta voi olla.
Lipposet ovat aivan samannäköisiäkin ja heillä on varmaan aika tavalla muutakin yhteistä.
Voisiko sitten sanoa myös, että mitä menestyneempi ja viriilimpi nainen, sitä nuorempi mies.
Menestys on siis tässä tärkeä valinnanmahdollisuuksia lisäävä tekijä. Nuoruus on tässä puolestaan tärkein valituksi tulemista edesauttava tekijä. Kaikki siis valitsevat niin nuoren kuin se omiin resursseihin nähden on mahdollista. No ei varmaan. On varmaan aika harvinaista, että kovin eri-ikäisten elämät kohtaavat niin hyvin, että yhdessäolo on antoisaa. Mutta varmasti kaikissa näissä kolmessa tapauksessa onni kukoistaa.
- pp
en ole ikinä itse ajatellut mitään "maksimi ikärajaa", jos ei itseä häiritse ja hyvin toimii suhde, niin miksi ei. itselläni 21 vuotta vanhempi mies, tänään mentiin naimisiin. ollaan onnellisia.
- _FlamingHeart_
minä 26v & miesystäväni 34v(parisuhde)
- Me&toyboy
Mielestäni paras ikäero on Haaviston ja hänen kumppaninsa ikäero.
Haavisto oli lähes 40-vuotias kun hän ulkomailla ollessaan tapasi baarissa eksoottisen 18-vuotiaan teininuorukaisen.
Äänestän Haavistoa koska uskon hänen tuovan isot ikäerot sallituksi myös meille taviksille.
Eli yli 20-vee ikäero on just sopiva!- pressajasenmies
Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa ;)))) Haavisto olisi kyllä hyvä myös siihen, joten toissijainen valintaperusteesi osuu silti hyvään ehdokkaaseen.
- toipoi_*_
Olin 35v kun bylsittiin harva se viikko 59v rouvan kanssa, Hauskaa oli.. Kunnes muutin ulkomaille.
- sexsoul
Jäikö ikävä? Vastaus kertoisi jotain olennaista.
- toipoi_*_
sexsoul kirjoitti:
Jäikö ikävä? Vastaus kertoisi jotain olennaista.
Kyl olan todella monesti muistellut kaiholla niitä sessioita... Nam!!!
- toipoi_*_
sexsoul kirjoitti:
Jäikö ikävä? Vastaus kertoisi jotain olennaista.
Kyl sellasen aikuisen naisen kunnon iso karvanen **llu on jotain ihan muuta kun kakskymmpisten ritsa-**llut.
- misspöheikkö
toipoi_*_ kirjoitti:
Kyl sellasen aikuisen naisen kunnon iso karvanen **llu on jotain ihan muuta kun kakskymmpisten ritsa-**llut.
Olennaista on siis tuo karvaisuus? Hyvä homma, ei viitsisi pitää posliinia.
- toipoi_*_
misspöheikkö kirjoitti:
Olennaista on siis tuo karvaisuus? Hyvä homma, ei viitsisi pitää posliinia.
No mä en ymmärrä miksi sinne pitää muotoilla sellanen ohut viiva tai ajella koko hoito pois. Ei sitä ole tarkoitettu sellaseksi.
Taitaa pornoleffoista tulla tollanen nykymuoti. - _FlamingHeart_
toipoi_*_ kirjoitti:
No mä en ymmärrä miksi sinne pitää muotoilla sellanen ohut viiva tai ajella koko hoito pois. Ei sitä ole tarkoitettu sellaseksi.
Taitaa pornoleffoista tulla tollanen nykymuoti.Hei toipoi_*_
Sanotaanko nyt näin,että itse en muotoile pimppiini minkään näköistä ohutta viivaa,vaan ajan kokonaan posliiniksi & miksi teen näin on se,että itse tykkään olla posliini(& aika moni mies tykkää nuolla posliinista pimppiä,kuin karvaista).
Oma miehenikin tykkää nuolla ennemmin posliinista,kuin karvallista(vähän saa kasvaa,mutta ei sellaiseksi hemmetin viidakoksi).
Ajelen myös kainalokarvat & säärikarvat.
Tuskin kukkaan mies tännäköistä pillua haluaa nuolla/olla tännäköisen naisen kanssa:
http://profile.ak.fbcdn.net/hprofile-ak-snc4/hs475.snc4/50493_112724115416915_7493074_n.jpg (en tiedä onko tämä liiottelua,mutta kuitenkin ajatukseni on tämäntyylinen) - toipoi_*_
_FlamingHeart_ kirjoitti:
Hei toipoi_*_
Sanotaanko nyt näin,että itse en muotoile pimppiini minkään näköistä ohutta viivaa,vaan ajan kokonaan posliiniksi & miksi teen näin on se,että itse tykkään olla posliini(& aika moni mies tykkää nuolla posliinista pimppiä,kuin karvaista).
Oma miehenikin tykkää nuolla ennemmin posliinista,kuin karvallista(vähän saa kasvaa,mutta ei sellaiseksi hemmetin viidakoksi).
Ajelen myös kainalokarvat & säärikarvat.
Tuskin kukkaan mies tännäköistä pillua haluaa nuolla/olla tännäköisen naisen kanssa:
http://profile.ak.fbcdn.net/hprofile-ak-snc4/hs475.snc4/50493_112724115416915_7493074_n.jpg (en tiedä onko tämä liiottelua,mutta kuitenkin ajatukseni on tämäntyylinen)Posliineja on baarit notkollaan. Kunnon ***lua on nykyisin hankala löytää.
Se nyt on vaan sellainen tuulipukukansan roolimalli että alapää pitää ajella. Mutta ainakaan minä en pidä sellaisesta ollenkaan.
Me ollaan daamini kanssa päädytty siihen, että minä olen puutarhuri, niin on ainakin mieluinen. Toisaalta minäkin annan rintakarvani rehottaa hänen mieltymystensä mukaisesti kun en siinä mitään häviäkään.
Tuo kuva on provosoiva. Kaikella rajansa. - rosegardener
toipoi_*_ kirjoitti:
Posliineja on baarit notkollaan. Kunnon ***lua on nykyisin hankala löytää.
Se nyt on vaan sellainen tuulipukukansan roolimalli että alapää pitää ajella. Mutta ainakaan minä en pidä sellaisesta ollenkaan.
Me ollaan daamini kanssa päädytty siihen, että minä olen puutarhuri, niin on ainakin mieluinen. Toisaalta minäkin annan rintakarvani rehottaa hänen mieltymystensä mukaisesti kun en siinä mitään häviäkään.
Tuo kuva on provosoiva. Kaikella rajansa.Minullekin sinunlaisesi puutarhuri. Tässä olisi esteetikolle tarjolla hieman villiintynyt puutarha, mutta sen voisi sitten ihan mielensä mukaan laittaa vaikka minkälaiseksi muotopuutarhaksi. Ei kun anomuksia sisään.
- Nai pojan exän
66-vuotias laulaja talutti alttarille poikansa 29-vuotiaan ex-tyttöystävän.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012011215068343_vi.shtml
Vain 37 vuotta ikäeroa ja helppoa kun sukulaiset pysyy samana. - ikäero rulettaa?
kai se yli 20-v ikäero voi toimiakin? Bongasin akateemisen kirjatiskiltä just ilmestyneen kirjan, jo kannen perusteella taitaa olla kuumaa puumaa tiedossa.
Onks kukaa muu lukenu? googlasin ja löysin nää:
http://www.lansi-savo.fi/Etusivu/11922582.html
tossa jutussa sanotaan että puumaksi voisi häntä kutsua.
Varmaan sillä on joku nuorempi mies?
tää löyty kanssa.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513165655&lang=fi - tiikeri79
Minulla 9v nuorempi kumppani.Itse olen 32v nainen ja mies 23v. Ikäeron meidän suhteessa tosiaankin huomaa.Minulla 2 lasta ja elämänkokemusta ja näkemystä.Miehellä ei lapsia ole,ja on lapsellinen kuin mikäkin,eikä osaa elää ja ajatella kuin aikuisen kuuluisi. 3v ollaan oltu yhdessä ja koko sen ajan taoeltu niinkin typerrästä asiasta,kun kotitöiden tekemisestä.Hän kun käyttäytyy kuin teini-ikäinen tyttäreni,nakkelee niskojansa ja paiskoo imuria,kun käsken hänen tehdä kotitöitä. Jaksamiseni rupeaa olemaan jo siinä hantissa,että luulempa pistäväni pillit pussiin tämän suhteen osalta,ja toivon saavani seuraavaksi kumppanikseni aikuisemman ja miehekkäämmän MIEHEN.
- hyvää seksiä.
En ole ihastunut nuorempaan mut olen harrastanut seksiä nuoren naisen kanssa. itse olin 30 ja nainen 17 v. Siitä tuli pieneoinen seksisuhde sitten jälkeenpäin joka kesti vajaa vuoden.
- ToyBoy kaikille?
"Haavisto oli lähes 40-vuotias kun hän ulkomailla ollessaan tapasi baarissa eksoottisen 18-vuotiaan teininuorukaisen.Äänestän Haavistoa koska uskon hänen tuovan isot ikäerot sallituksi myös meille taviksille. "
Äänestättekö Haavistoa?
Oletteko valmiita äänestämään Haavistoa Suomen presidentiksi, ja näin hyväksymään keski-ikäisten ja teinien väliset seksisuhteet?- Gigaman
En aio äänestää Haavistoa, mutta totta kai hyväksyn yli 16-vuotiaiden seksisuhteet niin kuin laki sen edellyttää. Yli 16 vuotias voi tarkoittaa 16 vuotiasta ja vaikkapa 100 vuotiasta. Heidän asiansa - ei kenenkään muun!
- Tasavertaista?
Eli tasa-arvon vuoksi olette yhtä suvaitsevaisia tämänkin pariskunnan suhteen?
Miss Isoäiti & 18-vee poikakaveri:
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/miss-isoaiti-janika-tuli-18-vuotiaan-poikaystavansa-kanssa-julkisuuteen-katso-kuvat
Te ette ole tätä mieltä mitä jotkut muut ovat?
"mikä ämä tää on lapsiinsekaantuja vai turha siinä virneillä ei tommosta saa tehdä vie tytäreltä miehen eikun pojan tukkakin värjetty ettei harmaat näy ei tommonen toimi kun poika on vanhempi käykun aston kutserille ja temi moorelle"
"Pitäisi ymmärtää tuon naisen antaa olla noin nuoren miehen olla rauhassa!! 18v..on vielä täysin teini!! hänen täytyisi saada olla ja mennä omien ikäisten kanssa!"
"toihan on jo naurettavaa! pojalla elämä edessä ja miss isoäidillä elämä takana! joku roti!!!!!!"
"jotenkin omituista aloittaa suhde keskenkasvuiseen poikaan, olkoonkin virallisesti täysi-ikäinen"
"mun mielestä kaikki alle 20 ikäset pitäs julistaa lailla KAKAROIKSI." ?
"hyi, tossa on kuin pojasta ja mutsista kuva!"
"täytyy kyllä viirata 38- vuotiaalla naisella pahasti päässä jos kestää 18-vuotiaan pojanklopin seuraa! ja turha lässyttää että jotkut ovat vaan kehittyneempiä! kun ei 18- vuotias poika, eikä tyttökään ole! Hyi kamala mikä nainen! "
"järki käteen!! toi on viellä poika!! ja näen tämän niin että hän on kyl lapsi viellä!! joten vähän sairaalta toi kuulostaa!! ihan sama toisin päin jos mies ottais /sais noinkin suurella ikäerolla varustetun tyttölapsen!"
"ihan sama onko ukko vai akka, jos noin 40v niin sekopäistä ottaa juuri täysi-ikäistä 18 vuotiasta, siis oksennan! sairasta"
"omakohtaisesti en näe mitään seksikästä oman lapseni ikäisessä henkilössä"
"Järkyttävää - lapsihan tuo 18-vuotias vielä on ! Sairasta ja vastuutonta hommaa isoäidiltä! MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA!!"
"hyi että on siinä ällöttävä ”MISS ISOPUUMA”"
Mitä jos noi kaikki samat asiat sanois Haavistosta ja hänen puolisostaan?
Pariskuntien tapaamisikä ja Ikäero on täsmälleen sama.
Miksi homosuhde on sallittavampi kuin normaali heterosuhde, joka ei ole koskaan ollut Suomessa laiton, toisin kuin homous oli vielä 70-luvulla seksuaalirikos ja 80-luvulla mielisairaus?
Oletteko kaksinaismoralisteja? - strangetruthfromlife
Ikä on vain numero! etenkin niin kauan kun molemmat on täysi-ikäisiä..
Seurustelin nuorempana miehen kanssa joka oli minua 20 vuotta vanhempi!
en kumminkaan tiennyt asiaa heti koska no olin niin nuori ja uskoin aivan liikaa..
Mies vaikutti hieman fiksummalta kuin silloin sen ikäiset pojat, meillä oli joitain ihan hyviäkin keskusteluita elämän tapahtumista.. mutta miehellä oli ja on paha seksiaddiktio, ei suhteesta olisi tullut mitään, vaikka aikoinaan kovasti yritin. Mies oli tietyllä tapaa kumminkin huolta pitävä, näytin hänelle passinikin että varmasti uskoi ikäni ja uskoi etten ollut alaikäinen.
Sitten myöhemmin näin parin jossa tyttö on miestään 7 vuotta nuorempi, tyttö oli siis alaikäinen vielä vuosi sitten, en voinut kuin ihmetellä suhdetta ja miten laki sen salli! ovat yhä yhdessä vaikka kumpikin heistä petti toisiaan, kaikenlaista löytyy ikäeroista huolimatta. - Gambiaan
"Jokin Annelissa värähti, kun hän kohtasi 27 vuotta nuoremman afrikkalaismiehen. Entinen elämä sai jäädä."
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011042613572943_ma.shtml
Tee "Haavistot" ja hae itsellesi nuori mies ulkomailta? - 16v suojaikäraja
"näin parin jossa tyttö on miestään 7 vuotta nuorempi, tyttö oli siis alaikäinen vielä vuosi sitten, en voinut kuin ihmetellä suhdetta ja miten laki sen salli!"
No jos tyttö oli yli 16-vuotias, niin ei Suomen laki sitä kiellä koska hän on yli suojaikärajan. 16-vuotias voi olla vaikka 100 vuotiaan kanssa jos itse haluaa.
Alle 16-vuotias saa seurustellakin minkä tahansa ikäsen kanssa, muttEI harjoittaa seksiä.
Muissa Eu-maissa suojaikäraja on huomattavasti alempi 13-15 vuotta, joten niissä maissa nuoremmatkin saavat rakastella rakkaansa kanssa ikäerosta huolimatta. - Niko
juu on ollut kaikenikaista,30 vuotta vanhempaa naista on ollut seksisuhde tietenkin...se riippuu mista tykkaa...
- lifemocker
minimi ikä minkä ottaisin suhteeseen kanssani olisi se 23 ja ehkä max 3 vuotta minua vanhempi (vähän alkaisi kyllä jo epäilyttää)
- vaikeaa on
Mun huonoin suhde on ollut itseäni 2v nuoremman miehen kanssa..olimme niin eri vaiheissa elämässä, vaikka ikäeroa oli vain noin vähän. Koin sen aika pahaksi ongelmaksi, koska mies oli henkisesti 8v minua jäljessä tai sitten itse olin henkisesti vielä siitä 5v edellä..Mies ei ollut valmis sitoutumaan lähes 40vuotiaana todella.
Ihanaa oli se, että hän piti minutkin nuorekkaana enkä ole vanha kuitenkaan.
Nyt olen tavannut mukavan itseäni 4v nuoremman Miehen enkä osaa vielä aivan arvioida mitä tapahtuu. Ikäero saattaa olla vielä pahemmin haittaava, koska hän ei ole käsitykseni mukaan valmis sitoutumaan suuntaan eikä toiseen. Kuitenkin tulkitsen hänen olevan kypsempi kuin tuo eräs exäni. Katsotaan siis mikä on tuleva tilanne, mutta tällä hetkellä tilanne on vielä mukava. Ehkä kuitenkin käy niin, ettei tilanne etene, koska en jaksa itse enää innostua baarielämästä ja pämppäämisestä, vaan kaipaan turvallista kipinöivää suhdetta, jossa kumpikin on jo valmiita asettumaan aloilleen.
Olen aikaisemmin seurustellut itseäni 2-3v vanhempien miesten kanssa ja se on toiminut oikein hyvin. Aiempi suhde itseäni nuorempaan oli todellinen erehdys, tästä vieläkin nuoremmasta ei vielä voi suhteena edes puhua. - rokki-ellu
Tällä hetkellä parisuhteessa 6v vanhemman miehen kanssa, itselläni on ikää 18v ja mies on 24v. Ongelmia ei ole ollut missään suunnassa, ikäero ei ole vaikuttanut yhtään mitenkään, niin henkisellä ku fyysiselläkään tasolla. Meillä on hauskaa yhdessä ja tuntuu että olemme sielunkumppanit :)
- kylläsenäinon
70v
Jos ikäero on tuota suurempi, niin voi tulla jotain ongelmia ajatusmaailmojen yhteensovittamisen kanssa. - tyttöystävä
Olen 41 vuotias nainen,seurustelin 8v itseäni nuoremman kanssa,ei tominut,liian lapsellinen oli hän.
Nyt seurustelen itseäni 5 vuotta vanhemman mihen kanssa,ja kaikki sujuu aikusen miehen kanssa paljon,paljon paremmin! Minä olen 18 ja mieheni täyttää 27.
Me olemme aivan unelmapari! :)
Kertaakaan ei ole riitoja tullut, tietenkin jotain pientä kärhämää, mutta idea on siinä että istumme samantein alas ja juttelemme asiat läpi :)- numbernine
Mulla on 9 vuotta nuorempi mies ja ihan hyvin toimii jo viidettä vuotta. Ihanin suhteeni ikinä. Ainut vaikeampi juttu on lasten hankinta, joka meiltä naisilta ei enää jossain vaiheessa onnistu, joten miehen tarttee uskaltautua tuohon suht nuorena, jos lapsia tahtoo ja mun kanssa olla. Rakastan häntä ja saa kyllä tilaa miettiä niin kauan kuin tahtoo.
- Onnellinen.
Olen 21 ja mies 35. Pian 2v yhdessä taivallettu.
ihastuin kerran itseäni 32 vuotta vanhempaan mieheen. mutta tunteeni eivät saaneet vastakaikua..
- eirikuvatietaa
Olen tapaillut muutaman viikon ajan itseäni yli 20 vuotta nuorempaa tyttöä. Hän on 16v. Enempää suhteemme sisällöstä kertomatta jne. miksi hän on mun kanssa? En ole miljonääri enkä presidentti. Mun (eli miehen) motiiveja tuskin tarvitsee arvailla. (Pahoittelut jo etukäteen. Laitoin tämän samaisen kysymyksen myös toiseen keskusteluketjuun, kunnes vasta huomasin, että täällä on vilkkaampi keskustelu)
- 27v
minulla ja miehelläni on 27 vuotta ikäeroa. nyt olemme seurustelleet 3v ja 6kk joista 6kk olemme asuneet saman katon alla :) yhdessä :) olen 18v ja mies on 45v. hyvin toimii suhde vaikka ollaankin eri elämänvaiheissa :)
- di dong
Onhan tää provo, onhan?
Miehesi on sairas alaikäisiin sekaantuja ja sinä hyväksikäytetty tyttönen, jonka pitäisi lähteä tuosta suhteesta heti. Te ette mitenkään voi olla henkisesti samalla tasolla, ette millään.
Kun olet nelikymppinen, olet jo miehesi omaishoitaja ja sidottu riippakiveen, josta ei enää ole mihinkään.
Heität parhaillaan elämäsi parhaita vuosia hukkaan. - ota happee välillä
di dong kirjoitti:
Onhan tää provo, onhan?
Miehesi on sairas alaikäisiin sekaantuja ja sinä hyväksikäytetty tyttönen, jonka pitäisi lähteä tuosta suhteesta heti. Te ette mitenkään voi olla henkisesti samalla tasolla, ette millään.
Kun olet nelikymppinen, olet jo miehesi omaishoitaja ja sidottu riippakiveen, josta ei enää ole mihinkään.
Heität parhaillaan elämäsi parhaita vuosia hukkaan.Jos mies on muuten hyvä, niin vähemmän hän heittää aikaa hukkaan kuin esim. samanikäisen turpaanvetäjän tai pleikkaripelaajan kanssa.
- olen45
21 vuotta ikäeroa edellisessä suhteessa. Hauska nuori nainen ei siinä mitään, aika villi, en hänen ikäisenään edes uskaltanut seurustella moisten kanssa.
- voi elämä näitä..
Aivan...kahden ihmisen suhdehan perustuu juuri siihen, miten keskinormaali taviskansa katsoo sen sopivaksi.
Omasta mielestäni voisikin puhua enemmän itsetunnosta kuin ikäerosta. - pieni hetki
Parisuhteeseen paras ikä on 4 v ikäero. Toisaalta 7v nuorempi mies passaisi myös jotta tulisi niitä yhteisiä vanhuusvuosiakin.
Seksi suhteessa mies oli 12 v nuorempi mutta eipä tuo kauaa kestänytkään kun sellainen kloppi ei oikein ajattele muuta kuin suorituksiaan.. Näin mullla mennyt.
Vanhaa lerppuherraa yli 10 v kuin minä en jaksa edes kuvitellakaan. Mutta ihmiset on erilaisia. - Anonyymi
Tätä ketjua lukeessa oma ikäero ei tunnu miltään,kiitoksia .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485346
- 483718
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963346- 313126
- 592884
- 572740
- 532400
- 381854