Sovittiin eksäni kanssa, että käyn hänen luonaan. Meillä on erosta huolimatta hyvät välit ja viihdyn edelleen hänen seurassaan. Tiesin jo etukäteen, että tapaamisemme saattaa hyvinkin päättyä seksiin.
Loppuillasta pyysin häntä viereeni makoilemaan, koska olin vielä turhan väsynyt lähteäkseni taapertamaan kotia kohti. Jonkun ajan päästä eksäni alkoi hipelöimään minua kyseenalaisista paikoista, ja sanoin siihen, että "älä viitti", ja hän lopettikin heti.
Jonkun ajan päästä hän alkoi jälleen hipelöimään, enkä suoraan sanottuna vastustellut - en kuitenkaan tehnyt mitään itse vaan makasin aloillaan kuin mikäkin lahna. Siinä vaiheessa tuntui ihan ok ajatukselta, vaikka päädyttäisiinkin seksiä harrastamaan, vaikkakaan en ollut asiasta niinkään varma; Eksäni ei ole vielä päässyt yli minusta, ja minä olen. Tiedän, että tein väärin antaessani hänelle turhaa toivoa. Koitin ruumiillani hieman estellä miehen tekosia, mutta myönnettävä on, että en tehnyt sitä kunnolla - en kai halunnut? Ehkä halusin jollakin tapaa todistaa, että "friends with benefits" toimii.
Päädyttiin sitten ihan siihen itse asiaan - minä edelleen epävarmana ja erittäin toimeettomana -, mutta hetken päästä purskahdin itkuun ja hänen kysyessä mikä on, sanoin, että "Tää ei oo oikein", johon hän vastasi "Entä sitten? Nautitaan nyt vaan toisistamme." Hän pisti jatkaen ja jonkun ajan päästä muistaakseni itse vetäydyin tilanteesta ja hän kysyi, enkö halunnut, johon vastasin heti että en.
Puin vaatteet päälleni ja lähdin pian pois. Eksäni olisi tahtonut lähteä saattamaan, kielsin häntä, hän soitti perään, en vastannut, ja laittoi sitten anteeksipyyntöviestiä, että on pahoillaan kun ei kuunnellut.
En tiedä mitä ajattelisin tästä. On outoa, että mies ei lopettanut heti minun alkaessa itkemään - itsehän olisin vähintään kyseenalaistanut toisen nautinnon kun ihan itkemään rupeaa... En tätä miksikään raiskaukseksi luokittele, mutta on vain huono olo siitä, että toinen ei ymmärtänyt kehonkieltäni ja itkuani, vaikka en sanalla heti sanonutkaan, että en halua. Tai välttämättä halua. Tai... En tiedä.
En tiedä millaisia vastauksia haluan tähän... Mielipiteitä? Epävarmuuteni ympäröimä periaatteessa hyvä idea... joka kärjistyi siihen, etten sanonut mitään vaan hoin mielessäni, että "Ehkä tämä tosiaan on hyvä idea" ratketen kuitenkin itkemään. Huoh.
En tiedä mitä ajatella...
10
588
Vastaukset
- 45+8
Väärä palsta ja varmaan jokin terapia olis paikallaan sinulle?
- Hohhoijaa
Annat selkeästi vihreää valoa toiselle ja menet sitten kesken aktin puihin tuolla tavalla ja ihmettelet vielä toisen reaktiota? Mikä hitto teitä naisia vaivaa, kun odotatte meidän miesten olevan jotain ajatustenlukijoita. Ei teistä saa mitään tolkkua.
Sitä paitsi mikä ihmeen juttu toi muutenkaan oli, kun kuitenkin tiesit, et kundilla on vielä tunteita sua kohtaan? Jos kerta lähdit juttuun mukaan kuvailemallasi ajatuksella, niin ei silloin toimita noin vaan hoidetaan homma loppuun. - ei onnistunut
Kuulostaa tutulta. Minulle kävi samalla tavalla muutama vuosi sitten sillä erotuksella että exäni ei ymmärtänyt lopettaa. Luulen että hän ajatteli minun olleen niin ikävissäni että aloin itkeä kun "viimein" hän kosketti taas. Todellisuudessa itkin sitä että minulla ei ollut enää tunteita häntä kohtaan ja tuntui pahalta että hänellä edelleen oli. En vain pystynyt loukkaamaan häntä. Vaikeaa. Sen jälkeen en enää halunnut tavata muuta kuin julkisilla paikoilla. Hän ymmärsi vasta kahden vuoden päästä että emme ole palaamassa yhteen. Hän kertoi monesti rakastavansa vielä ja sanoi että olen hänen elämänsä nainen jne. Minusta olisi ollut mukavaa pysyä ystävinä, mutta jouduin lopulta sanomaan todella tiukasti että en tunne enää mitään häntä kohtaan ja että en ollut onnellinen hänen kanssaan. Sen jälkeen hän ei ole enää ottanut yhteyttä. Tästä on kolme vuotta. Tarkoitan siis että pelkkä ystävyys ei toiminut koska toisella oli vielä tunteita. Suosittelen ottamaan etäisyyttä.
- kaarina mau
"Hän ymmärsi vasta kahden vuoden päästä että emme ole palaamassa yhteen."
Vaik nainen oon kuitenki sanosin et tuskin hän noin ymmärsi?
halu palata yhteen on erasia ku palaamassa yhteen.
"Minusta olisi ollut mukavaa pysyä ystävinä" Mietipä miltä toisesta tuntuu siun haluamisesi tuosta ystävyydestä.
"En vain pystynyt loukkaamaan häntä" loukkasit kuitenkin ja pahasti tolla suhteen venyttelylläsi häntä kohtaan. toivottavasti oti opiksesi. - ei onnistunut
kaarina mau kirjoitti:
"Hän ymmärsi vasta kahden vuoden päästä että emme ole palaamassa yhteen."
Vaik nainen oon kuitenki sanosin et tuskin hän noin ymmärsi?
halu palata yhteen on erasia ku palaamassa yhteen.
"Minusta olisi ollut mukavaa pysyä ystävinä" Mietipä miltä toisesta tuntuu siun haluamisesi tuosta ystävyydestä.
"En vain pystynyt loukkaamaan häntä" loukkasit kuitenkin ja pahasti tolla suhteen venyttelylläsi häntä kohtaan. toivottavasti oti opiksesi.Ilmeisesti tekstistäni ei käynyt ilmi että tosiaan sanoin selkeällä suomen kielellä moneen kertaan että suhteemme on ohi, ja että minulla ei enää ole tunteita, mutta haluaisin olla silti ystävä. Hän aina nyökytteli, mutta sitten kuitenkin aina jossain vaiheessa alkoi purkaa tunteitaan ja sanoi että haluaa minut takaisin. Sanoin että en ole tulossa. Ja tätä siis jatkui se pari vuotta, ennen kuin jouduin sanomaan todella tylysti. Minkä jälkeen hän ei ole ottanut yhteyttä. Joskus olemme sattumoisin törmänneet ja hän on luvannut soittaa joskus, mutta ei ole soittanut. Eli siis vaikka sanoin että haluaisin pysyä ystävinä, ja hän nyökytteli, hän ei tarkoittanut sitä. Eli kuka tässä on ollut rehellinen ja kuka ei? Olimme olleet ystäviä jo vuosia ennen kuin aloimme seurustella, joten ajattelin että kai se voisi jatkua suhteen jälkeenkin. Aikaisemman exän kanssa se on onnistunut.
- eeva k
ei onnistunut kirjoitti:
Ilmeisesti tekstistäni ei käynyt ilmi että tosiaan sanoin selkeällä suomen kielellä moneen kertaan että suhteemme on ohi, ja että minulla ei enää ole tunteita, mutta haluaisin olla silti ystävä. Hän aina nyökytteli, mutta sitten kuitenkin aina jossain vaiheessa alkoi purkaa tunteitaan ja sanoi että haluaa minut takaisin. Sanoin että en ole tulossa. Ja tätä siis jatkui se pari vuotta, ennen kuin jouduin sanomaan todella tylysti. Minkä jälkeen hän ei ole ottanut yhteyttä. Joskus olemme sattumoisin törmänneet ja hän on luvannut soittaa joskus, mutta ei ole soittanut. Eli siis vaikka sanoin että haluaisin pysyä ystävinä, ja hän nyökytteli, hän ei tarkoittanut sitä. Eli kuka tässä on ollut rehellinen ja kuka ei? Olimme olleet ystäviä jo vuosia ennen kuin aloimme seurustella, joten ajattelin että kai se voisi jatkua suhteen jälkeenkin. Aikaisemman exän kanssa se on onnistunut.
Anteeks vaan mutta lueppas juttus uudelleen, vaikka ihan sama, joka tapauksessa itse oot syypää tuohon juttuun, säälittävä oot.
- hölmöjä
No huhuh..voi hyvänen aika..Siinä sitä taas nähdään että miten ex.sää kiusataan,toisella on tunteita viellä ja ei ole ylipäässyt ja sinä sit tee noin.Annan sulle hyvän neuvon, pysy kaukana ex.sästäs niin kauan kunnes hän on varmasti päässyt sinusta yli, sen jälkeen voitte kokeilla olla vaikka ystäviä. ÄLÄ HÄRNÄÄ TOISEN MIELTÄ JA TUNTEITA, sama kaikille ketkä pelleilee ex.sien kanssa.
- mistähänjohtuu
Jep oma lukunsa on nää kännisoitot ym yhteydenotot exään niin kun kaikki olis ku ennenkin, seuraavana päivänä ei muista asiasta yhtään mitään.
- pimppa mieles
Tää todistaa vaan et miehelläs on pil..lu aina mielessä ja ei välitä tunteista tai siitä mitä ajattelet. Onneks ei sentään raikannut sua.
- trokee2
Kyllä seksi kuuluu suhteeseen vain silloin kun asiat on hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889