En ole pystynyt palaamaan arkeen syömisten suhteen joulun jälkeen. Olin ennen joulua viikon etelän lomalla jolloin söin joka päivä paljon. Yhteensä painoa on tullut takaisin 2,4kg! Olin laihtunut tätä ennen puolessa vuodessa 18kg.
Paino on tullut nopeasti takaisin ja tekee mieli ostaa taas herkkuja joka päivä niinkuin tein ennen. Mikä avuksi, että pääsisin taas eroon ylensyönnistä. En todellakaan halua palata samaan kuntoon missä olin. Minulla on vielä 10kg matkaa ihannepainooni.
Ote alkaa lipsua
3
123
Vastaukset
- Afrikan Norsu
Ensinnäkin: sinä olet pudottanut jo huiman määrän kiloja, 18, onnittelut siitä! Yksi etelänloma ei sinun laihdutustasi ole pilannut, jos nyt otat itseäsi tiukasti niskasta kiinni. Kukapa ei haluaisi lomallaan ottaa rennosti, älä soimaa itseäsi enää siitä, mutta..
Nyt teet totaalisen lopun herkuttelulle, ei yhtään mitään herkkuja, ei mitään! 2,4 kilon nousu on todennäköisesti suurilta osin turvotusta, joka lähtee sinulla muutamassa päivässä, kun palaat ruotuun! Mieti, kuinka ison työn olet jo tehnyt ja olet laihdutusprojektissasi jo yli puolen välin!
Eli suu kiinni ja sisään vain terveellistä ruokaa, aamuisin puuroa, lounaalla ja päivällisellä esim.kanaa/kalaa/vähärasvaista lihaa ja kasviksia, vähän riisiä/pastaa/perunaa jne., kyllä sinä tiedät:)
Tee makeannälkään rahkaa, johon esim.pakastevadelmia ja makeutusainetta, lähtee nälkä ja makeanhimo. Myös kokislaitti on hyvä makeanhimoon.
Kyllä se siitä, nyt tiukkana ja tsemppiä! - _N27
Kiitos tsemppauksesta Afrikan Norsu!
Nyt taas tökkii. Olen onnistunut saamaan painoa pois niin, että tänä aamuna oli enää 1kg enemmän kuin pienin paino, mitä olen painanut.
...Mutta tänään retkahdin, söin juuri ison korvapuustin ja 125g:n toffifee paketin. Nyt on huono ja väsynyt olo kaikesta tuosta sokerista. Ennen joulua olin onnistunut kadottamaan makeanhimon enkä juurikaan herkutellut. Nyt tosiaan tekee makeaa mieli joka päivä.
Lisäksi kesällä ja syksyllä lenkkeilin juosten ahkerasti monta kertaa viikossa ja se tuotti minulle mielihyvää. Nyt lenkkeily on kuitenkin alkanut tuntua pakonomaiselta samoin kuin kuntosaliharjoittelu. Olen kovasti huolissani painostani. - BondTooni
Ostatko yleensä itse herkkusi? Kaikkein helpointa on siinä tapauksessa välttää kaupassa niiden ostaminen. Kävelet vain reippaasti herkkuhyllyjen ohi. Ja kauppaan ei kannata mennä nälkäisenä, niin on helpompi välttää houkutukset. Mieti että pääset siihen olotilaan kuitenkin, jolloin herkkuja ei tee mieli, kunhan nyt hetken kärsit sitä makeanhimon ohittamistuskaa. Se sokerin aiheuttama ponnettomuuskin katoaa ja jaksat taas liikkua.
Ja jos joku toinen ostaa herkkuja, pyydät häntä auttamaan olemalla ostamatta niitä kotiin. Syököön vaikka salaa omansa. Tai työpaikan kahvitunnille varaa terveellisempää syötävää, jota alat reippaasti syömään katsellen muualle kuin siihen pullalautaselle. :D
Kyllä sinä vielä onnistut jatkamaan ihan varmasti, hienosti olet saanut pudotettua jo paljon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763