Naisen kotitaloustaidot

sinkkumies idästä

Voi olla, että tämä aihe saa suuret miinusryöpyt, mutta tämä ei ole kuitenkaan provo vaikka voi vaikuttaa siltä. Tämä on tosijuttu jonka jouduin toteamaan tavatessani erään naisen. Hän nimittäin tokaisi minulle, kun puhuimme ihan tavallisista arjen askareista, ettei hän oikein ymmärrä kotitalouden perään yhtään mitään. Ei kuulemma osaa laittaa itselleen ruokaa, etenkään mitään sellaista joka vaatisi pidempää valmistamista. Kuulemma ei ole koskaan tarvinnut tehdä ruokaa, vaan edellinen miesystävä oli huolehtinut ruokapuolesta. Siivoaa ja pyykkää, kunhan jaksaa. Muuten tämä nainen oli kyllä mitä viehättävin tapaus, mutta tapa huolehtia kotitaloudesta vähän tökkäsi. Kyseinen nainen on liki 30v. Itse olen sitä mieltä, että kyllä yksinasuvan aikuisen pitää osata elää itselleen. Ei siinä kukaan ole tekemässä ruokaa tai siivoamassa/pyykkaamassa. Millaisen painoarvon te muut miehet asetatte naisen kotitaloustaidoille?

70

552

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en passaa miestä

      Mitäs ihmeellistä tuossa oli? 98% miehistä on just tuollaisia kädettömiä. Tietysti jos kaksi kädetöntä pistää kamppeita yhteen niin sotkuhan siitä tulee.

      • sillä silmällä

        Kyllä jonkinlaiset kotitaloustaidot ovat arvostettavia sukupuolesta riippumatta, Tietenkään ketään ei tarvitse passaamaan alkaa, mutta jo taloudellisesti ajatellen tulee halvemmaksi osata edes jotain ruokaa valmistaa, kuin aina ostaa valmista.

        Vanha väittämä tie miehen sydämeen käy vatsan kautta pitää edelleen paikkansa ja täytyy myöntää mies sukupuolen edustajana, että etulyönti asemassa on aina nainen miehen silmissä, jos edes yrittää jotain kodin eteen tehdä jo yhteisen viihtyvyyden kannalta ajatellenkin,sama pätee tietenkin miehiin, eli yhteisin sävelin ja soveltaen.

        Ruokaa osaa valmistaa kuka vaan, jos haluja riittää, eli ei se ole mielestäni passaamista, vaan arvokasta huomioimista ja yhteisen hyvän vaalimista.

    • vcxvvvv

      Onhan se aika turhauttavaa jos itse joutuu tekemään ruuan joka kerta. Kyse on enemmänkin laiskuudesta kuin osaamattomuudesta.

    • kokkaavaNNNN

      Minä tykkään kokkailla, mutta siivouspuoli mättää, toki täsmäsiivoan keittiön ja vessan ja eteisen, muut paikat aika laiskasti. Mitäs tästä miehet tykkää, kumpi parempi, kokkaava vai siivoava nainen kodin hengettärenä?

      • sillä silmällä

        Tuskinpa kenestäkään on mukava saapua hävityksen jäljiltä olevaan asuntoon.

        Paremmuudesta ei voi sanoa muuta kuin, että sopivasti kauhaa ja kohtuudella luuttua..

      • Täh´?
        sillä silmällä kirjoitti:

        Tuskinpa kenestäkään on mukava saapua hävityksen jäljiltä olevaan asuntoon.

        Paremmuudesta ei voi sanoa muuta kuin, että sopivasti kauhaa ja kohtuudella luuttua..

        Etteks te ihmiset osaa enää puhua? Kotitöiden jakaminen on todella helppoa kun asiasta vain sovitaan.

        Jos sopiminen on mahdotonta tai asiasta ei voi puhua, kannattaa ehkä katsella suhteita jostain muualta...

    • lkigdj

      Itse en ole ruuanlaitosta kovinkaan kiinnostunut. enkä oikein ymmärrä miksi olisin sen vuoksi jotenkin huonompi ihmisenä. Se ei vain useinmiten edusta minulle mitään ravintoa kummempaa joten oudolta kuulostaisi että minun pitäisi vielä yksiksenikin asiaan jotenkin erinomaisen paljon panostaa. Jos on mielenkiintoisempaa tekemistä niin heitän kaurapuuron mikroon ja se on siinä. Eli hyvä on muistaa haukata edes omena ennenkuin pyörtyy tai päätä alkaa särkeä, siinä se minun syömiseni.

      Toki jos olisi huollettavia niin asia pitäisi harkita uudemman kerran. Tosin siinäkään tapauksessa ei taas mene jakeluuni että miksi pitäisi osata valmistaa jotain älyttömän vaativaa ja monimutkaista. Maailman sivu lapset ovat tykänneet lihapullista ja makaronilaatikosta mutta ollakseni kunnon nainen pitäisi osata pyöräyttää sienimuhennos ja kukkoa viinikastikkeessa ja sushia joka jää kakaroilta takuulla lautaselle jos on niitä lihapullia tarjolla. Aikuista miestä en laske huollettavaksi, joten jos hän on kiinnostunut monimutkaisista ja aikaavievistä pöperöistä eikä ilmankaan toimeen tule, niin voi tehdä ne mielestäni itsekin. Vastaavasti voin kyllä tehdä hänellekin sen kaurapuuron mikrossa jos vaan kelpaa.

      • vcxvvvvv

        Eiköhän valtaosalle riitä ihan ne perinteiset ruuat. Yllättävän harvalla riittää nykyään enää mielenkiinto tehdä edes niitä lihapullia, koska niiden tekeminen ei ole todellakaan mikään nopein homma.

        Kyllä se ihmisen arvoa laskee jos hänellä ei ylipäänsä ole sen vertaa tietoa ravinnosta, että syö pelkkää kaurapuuroa ja omenaa. Itse en nimittäin halua terveyttäni pilata syömällä liian yksipuolisesti. Jos toisella on tuollaiset ruokatottumukset ja itse syö ravinteikasta ruokaa, ei tarvitse kauaa miettiä kumpi siinä taloudessa joutuu aina ruuat tekemään.

      • lkigdj
        vcxvvvvv kirjoitti:

        Sanoinko jossain kohtaa että se olisi nimenomaan tiedosta kiinni? Mutta hauska sinänsä kuulla mistä on ihmisen arvo silmissäsi tehty. Se on muuten aivan sama mitä se tarjottu ruoka on, jos ei kelpaa niin ei ole pakko syödä mutta et kai sinä nyt tosissasi ala väittämään että toisen pitäisi sinulle jatkuvasti tehdä eri ruuat kuin itselle, eli kahdet ruuat? Koska sinulle pitää tehdä ruokaa eikä tekijän omat mieltymykset sinulle kelpaa?

        Täällä meidän taloudessa on kyllä tarjolla muutakin, useinmiten lihaa ja ranskanperunoita, mutta en edes pysty syömään kokoajan niin raskaasti joten kaurapuuro ja omena on minulle oikein hyvä vaihtoehto. Enkä ala urputtamaan että miksi kokkikolmonen ei tehnyt pelkästään minulle myös salaattia kun hän ei itse siitä välitä kuitenkaan. Olisi minusta ihan HIEMAN epäkohteliasta? Mutta niin, eipä se tosiaan niinpäin taida ollakaan epäkohteliasta vaan ihan selviö, että mies urputtaa naisen tekemästä sapuskasta....

      • njoooö
        lkigdj kirjoitti:

        Kaurapuuro ja omenahan ovat terveellisimmästä päästä ruokia. Että jos vain jotain harvoja söisi niin nehän olisivat oivallinen valinta. Joo, minä kyllä ymmärsin että syöt muutakin.

        Mutta tuo aiempi viestisi: Kyllä minä ainakin käsitin aloittajankin tarkoittaneen, että tämä nainen ei osannut tehdä mitään ruokaa, ei sitä ettei osaa tehdä chateubriantia tms. hienoja ruokia. Lihapullat ja makaronilaatikko on jo ihan oikeita ruokia, joiden tekemisen osaamisen varmasti jokainen laskee ruuanlaiton osaamiseksi.

      • lkigdj
        njoooö kirjoitti:

        Juu, eipä sitä tietenkään voi varmuudella tietää mikä tämä tapaus oli naisiaan ja kaikkihan on tietenkin mahdollista. Melko usein ruuanlaittotaidottomuutta kyllä puheiden muodossa vastaan tulee, ja pidän melko epätodennäköisenä että kaikki sanojat, kolmekymppiset varsinkaan, tarkoittaisivat sitä ihan oikeasti ja perinpohjaisesti. Perussapuskaa ovat myös kuoret päällä keitetyt perunat, mikä siinä voi mennä pieleen? Saisiko senkaltainen ihminen edes teevettä sitten keitettyä? Ja tuossa oli kumminkin vielä tuo pieni lisäys, "ei osaa tehdä ETEENKÄÄN mitään sellaista joka vaatisi pidempää valmistamista." Eli jotain osaa mutta vähättelee? Ainakaan allekirjoittanut ei menisi vielä makaronilaatikolla leuhkimaan, tuttavissa on kuitenkin monia jotka osaavat laittaa ruokaa ihan oikeasti. Eivätkä ole illallisella iskeneet makaronilaatikkoa pöytään.

      • vcxvvv
        njoooö kirjoitti:

        Kaurapuuro ja omenahan ovat terveellisimmästä päästä ruokia. Että jos vain jotain harvoja söisi niin nehän olisivat oivallinen valinta. Joo, minä kyllä ymmärsin että syöt muutakin.

        Mutta tuo aiempi viestisi: Kyllä minä ainakin käsitin aloittajankin tarkoittaneen, että tämä nainen ei osannut tehdä mitään ruokaa, ei sitä ettei osaa tehdä chateubriantia tms. hienoja ruokia. Lihapullat ja makaronilaatikko on jo ihan oikeita ruokia, joiden tekemisen osaamisen varmasti jokainen laskee ruuanlaiton osaamiseksi.

        Ei todellakaan ole terveellistä syödä pelkkää hiilihydraattia. Toki nuo ruuat ovat hyvä osa ruokavaliota ja kuuluvatkin minun ruokavaliooni.

      • vcxvvvv
        lkigdj kirjoitti:

        Sanoinko jossain kohtaa että se olisi nimenomaan tiedosta kiinni? Mutta hauska sinänsä kuulla mistä on ihmisen arvo silmissäsi tehty. Se on muuten aivan sama mitä se tarjottu ruoka on, jos ei kelpaa niin ei ole pakko syödä mutta et kai sinä nyt tosissasi ala väittämään että toisen pitäisi sinulle jatkuvasti tehdä eri ruuat kuin itselle, eli kahdet ruuat? Koska sinulle pitää tehdä ruokaa eikä tekijän omat mieltymykset sinulle kelpaa?

        Täällä meidän taloudessa on kyllä tarjolla muutakin, useinmiten lihaa ja ranskanperunoita, mutta en edes pysty syömään kokoajan niin raskaasti joten kaurapuuro ja omena on minulle oikein hyvä vaihtoehto. Enkä ala urputtamaan että miksi kokkikolmonen ei tehnyt pelkästään minulle myös salaattia kun hän ei itse siitä välitä kuitenkaan. Olisi minusta ihan HIEMAN epäkohteliasta? Mutta niin, eipä se tosiaan niinpäin taida ollakaan epäkohteliasta vaan ihan selviö, että mies urputtaa naisen tekemästä sapuskasta....

        Jos tarjottu ruoka on aina omenaa ja kaurapuuroa, se ei ole missään määrin järkevä ruokavalio.

        Jos ruoka on tasapainoista ja ravitsevaa, miksi sitä ei voisi molemmat syödä? Me teemme sellaisia ruokia josta molemmat pitävät, mutta minun kontolleni tuo ruuan laittaminen yleensä jää, koska tyttöystäväni on laiska laittamaan ruokaa ja popsii mieluummin näkkäreitä tms. kuin syö kunnon ruokaa.

        Aika hankalaa se on jos toinen haluaa syödä terveellisesti ja toinen syö mitä sattuu. Itse teen ruuat, mutta tyttöystäväni saa vastapainoksi siivota enemmän.

      • Jankuchevski
        vcxvvv kirjoitti:

        Ei todellakaan ole terveellistä syödä pelkkää hiilihydraattia. Toki nuo ruuat ovat hyvä osa ruokavaliota ja kuuluvatkin minun ruokavaliooni.

        No eihän kukaan ole sanonutkaan syödänsä pelkkää hiilihydraattia tai pelkkää omenaa ja kaurapuuroa, nyt kyllä syyllistyt vain jankkaamiseen kun takerrut tuohon, minkä ymmärsit väärin. Tämä tyyppihän ihan selkeästi mainitsi nuo kaksi ruokaa esimerkkeinä, ei niin että syö pelkästään niitä.

      • lkigdj
        vcxvvvv kirjoitti:

        Jos tarjottu ruoka on aina omenaa ja kaurapuuroa, se ei ole missään määrin järkevä ruokavalio.

        Jos ruoka on tasapainoista ja ravitsevaa, miksi sitä ei voisi molemmat syödä? Me teemme sellaisia ruokia josta molemmat pitävät, mutta minun kontolleni tuo ruuan laittaminen yleensä jää, koska tyttöystäväni on laiska laittamaan ruokaa ja popsii mieluummin näkkäreitä tms. kuin syö kunnon ruokaa.

        Aika hankalaa se on jos toinen haluaa syödä terveellisesti ja toinen syö mitä sattuu. Itse teen ruuat, mutta tyttöystäväni saa vastapainoksi siivota enemmän.

        Eli se tekee jota enemmän kiinnostaa ja toinen tekee vastaavasti jotain muuta. Mikä siis on on ongelmasi tarkalleenottaen? Tyttöystäväsi ei tarvitse eikä halua kunnollista ruokaa välttämättä mutta hänen tulisi se mielestäsi kuitenkin laittaa, koska sinä tarvitset?

        Joo, näkisit meidän ruokakaapit. Pelkkiä kaurapuuropaketteja silmänkantamattomiin avasi minkä tahansa oven, ja hedelmäkoreja hyllyt ja pöydät notkollaan täynnä omenia... :-D

      • leipä on pop

        Juurikin niin. Minulla ja miehelläni painoeroa n. 35 kiloa. Työpäivän jälkeen hän tarvitsee oikeaa lämmintä ruokaa. Itselleni riittää vallan mainiosti vaikka pari leipäpalaa. Syön yhden lämpimän aterian töissä lounaalla ja ilta menee vähemmällä.

        En kokkaa kotona itselleni juuri koskaan. Miksi ihmeessä kokkaisin, kun energiantarpeeni on niin vähäinen? Jos teen jotain, pyöräytän lähinnä salaattia ja lisäksi jotain proteiinipitoista, kuten rahkasmoothieta.

        Miehen ollessa kotona mukaudun hänen tarpeeseensa ja kokkaamme yhdessä. Toki se tulee itselleni kalliimmaksi, kun ruokamenot kasvavat merkittävästi. Joskus, jos olemme menossa illalla jonnekin, kokkaan miehelle ruokaa valmiiksi, jotta pääsemme ajoissa lähtemään.

        Eipä omat kokkaustaitoni ole kovinkaan ihmeelliset. Harjoituksen puutetta. :P

      • vxcvvv
        lkigdj kirjoitti:

        Eli se tekee jota enemmän kiinnostaa ja toinen tekee vastaavasti jotain muuta. Mikä siis on on ongelmasi tarkalleenottaen? Tyttöystäväsi ei tarvitse eikä halua kunnollista ruokaa välttämättä mutta hänen tulisi se mielestäsi kuitenkin laittaa, koska sinä tarvitset?

        Joo, näkisit meidän ruokakaapit. Pelkkiä kaurapuuropaketteja silmänkantamattomiin avasi minkä tahansa oven, ja hedelmäkoreja hyllyt ja pöydät notkollaan täynnä omenia... :-D

        Kyllä hänelle ruoka kelpaa, mutta hän ei vaan sitä itse jaksa tehdä.

        Tietenkin parempi kumppani olisi sellainen, joka tykkää terveellisestä ruokavaliosta, jolloin ei tarvitse itse tehdä aina ruokaa, vaan sen voisi tehdä joskus joku muu.

      • lkigdj
        vxcvvv kirjoitti:

        Ah niin, varmaankin kelpaa ruoka jos sitä on tarjolla. Kellepä ei. Mutta voi yhtä hyvin olla ilmankin jos sitä ei ole tarjolla. Enpä tiedä mikä tuohon auttaisi jos sinua harmittaa. Minusta kuulostaisi oudolta sanoa toiselle samassa taloudessa asuvalle että tämä ei sitä ruokaa saa ottaa kun kerran ei itse ole sitä halukas valmistamaankaan. Jos yhtään helpottaa niin rakkaassa maassamme on varmasti x määrä ihmisiä jotka toivovat hartaasti joka päivä että kunpa x tehtävän voisi tehdä edes kerran joku muu. Et siis ole yksin, ja ruuanlaittoa ei yleisesti sentään pidetä yhtenä kettumaisimmista rutiineista mitä voi olla...

    • Ei-tasapää

      Arvostan naisessa sitä, että hän osaa perinteiset naisten hommat. Olen itse kätevä käsistäni ja teen remontit, pihahommat, autohuollot sun muut perinteiset miesten hommat mielelläni. En voi kuvitella, että naiseni tekisi esim. lumityöt ja minä kokkailisin keittiössä. Joten olen vapaaehtoisesti ja mielelläni vanhanaikainen.

      Totta on, että moni nainen ei osaa tehdä (kunnon) ruokaa tai muutoinkaan osaa olla perusnainen. Osa näistä miesnaisista jopa kehuskelee olemattomilla taidoilaan ja toisaalta ovat ensimmäisenä vaatimassa miestä olemaan mies. Olkoot itse ensin Nainen!

      • lkigdj

        Hassua kun tulee mieleeni henkilö, jonka vastaus kotitöiden uudelleenjakoon olisi tyyppiä vaatimus naiselle tasa-arvon nimissä kantaa sitten pesukone yksin vaikka kädetkään ei yllä mitenkään saamaan kunnollista otetta.... Jokainen tyylillään mutta jos ihan parisuhteessa asti meinaat pystytellä noita barrikadeja niin vaikeuksia tulee.

        Eipä ole vielä barrikaden 35 vuoden yhdessäolon jä'lkeen tullut. On melkein päin vastoin, vastakkaiset roolit korostuu entistä enemmän ja tämä vahva mies-nainen jaottelu meillä tarkoittaa myös seksuaalista jännitettä, todellakin näiden vuosien jälkeen.

        Vaimoni saa olla nainen kaikkine ihastuttavine vinkeineen ja vaivoineen (vaihdevuodet); toisaalta hän on tehokas naisten hommissa ja mm. teki meille aivan mahtavan joulupäivällisen lisukkeineen - minä ja lapset kiitämme ja tietenkin autamme

      • BD
        Ei-tasapää kirjoitti:

        Ymmärrän että olet ikäsi puolesta juuttunut tuohon ajatteluun. Minä tein tänään lumityöt ja mieheni kokkasi tultuaan töistä. Miestäni miehekkäämpää sukupuolensa edustajaa saa kyllä hakea, ja seksuaalista jännitettä meillä riittää, siitä huolimatta että tein lumityöt, jotta mieheni oli kivempi ajaa kotipihaan iltapäivällä. ;) Ihan huvittava ajatus, että vaikkapa renkaanvaihtokykyni veisi joltain mieheltä seksihimot, pitää aika epävarma itsestään ja miehuudestaan sellaisen miehen olla.

        Ei, en ole ruuanlaittotaidoton, osaan tehdä hyvää perusruokaa, mutta täytyy myöntää että mieheni kokkaa keskimäärin paremmin. Johtuu siitä että hän on enemmän kulinaristi meistä, minulle taas kelpaa eilinen hernesoppa vallan hyvin. Hoidamme lapsia yhtä paljon, minä siivoan ja pyykkään enemmän. Miehelläni on hyvin "miesten" ammatti, on käynyt armeijan mielellään. On myös ostanut ompelukoneen - itselleen.

        Että elkee viihtikö karsinoida niin tarkkaan. Muuten, seitsenkymppinen setäni on aina kokannut ja häärinyt kodinhenkenä enemmän kuin vaimonsa. Jotta ei se se ikäpolvikaan...

      • kokkaa ei kokkaa
        BD kirjoitti:

        Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä että mies kokkaa ja nainen tekee lumityöt. Jos tämä jako on tänään hyvä, teemme niin. Huomenna voimme tehdä toisin päin.

        Nykymaailmassa kotityöt voidaan jakaa ihan hyvin muutenkin kuin ei-tasapää näyttää ajattelevan. Meillä esim. minä (miehenä) teen mitä tarvitaan mutta en mielelläni puutu sähkötöihin jotka nainen tekee paljon paremmin ja enemmän mielellään. Kokkailut taitavat mennä aika tasan mutta keittiön siivoaa useinmiten minä koska hänellä on paljon löysempi siisteyskäsitys. Lumityöt tekee se joka tulee ensin milloinkin kotiin.

        Miksi tasa-arvoista ja sopien töitä jakavaa tapaa sanottaisi tasapäiseksi? Minusta se on vain oikein, että kumpikin saa tehdä sitä mikä tänään tuntuu mukavammalta. Molemmat joutuvat toki tekemään myös asioita jotka eivät tunnu tänään niin mukavilta. Sen jälkeen sitten yhteinen vapaa-aika on pidempi ja käytettävissä yhdessä kuten haluamme. ;-)

        .

      • BD
        kokkaa ei kokkaa kirjoitti:

        Eihän siinä pitäisi nykypäivänä mitään ihmeellistä ollakaan, mutta joskus vain joutuu hieman provosoituneena todistelemaan että kyllä se seksi sujuu vaikka nainen tekee lumityöt ja mies kokkaa. :D

        Muuten aivan samaa mieltä kanssasi. Näin meilläkin menee, järkevintä on tehdä niin että se tekee kumpi tykkää, ja ne kummankaan tykkäämättömät jutut sitten taas vuorotellen tai jaetaan muuten.

      • kukgkjk,

        Ah, no selvä se että et taida ikäsi puolesta osata kuvitella paljon mitään muutakaan. Esimerkiksi vuoropätkämääräaikaisvuokrafirmamatalapalkkaduunit tuntuvat menevän yli ymmärryksen monilla ikäluokkasi edustajista. Kun sovelletaan tuota ihannemalliasi niin mies kuolee jääkaapin eteen nälkään koska vaimo on yövuorossa, tai kutsuu naapurin emännän apuun. Tai vaimon auto ei liiku koska lunta on polviin eikä vaimo ole voinut tehdä lumitöitä ja mies on yövuorossa. Tai ehkä naapurin mies auttaa. Ja ilmeisesti se seksuaalinen jännitekin sitten pitäisi syntyä naapurien kanssa sitten, no tulisivatpahan mielellään apuun jatkossakin kun puolisot eivät osaa eivätkä saa muuta kuin istua sormi suussa jos "väärän" sukupuolen asiat vaativat hoitoa.

    • nnnainennn

      Olen nainen, enkä osaa kokata, mutta en myöskään halua/vaadi miestä olemaan perinteinen mies.

      • Ei ikinä!!

        Hyvä juttu - varmasti vaihtoehtoja sitten riittää. Löydät varmasti miehe, joka tasapuolisesti siivoaa, laittaa ruokaa, pyykkää ja vuorostaan huolehtii verhojen pesusta tai "milloin viimeksi pestiin matot?" tai mielluummin silittelee vaatteita kun korjaa pielustoja, koska silittäminen on mukavampaa.

        Onnea.....

      • nnnainennn
        Ei ikinä!! kirjoitti:

        Hyvä juttu - varmasti vaihtoehtoja sitten riittää. Löydät varmasti miehe, joka tasapuolisesti siivoaa, laittaa ruokaa, pyykkää ja vuorostaan huolehtii verhojen pesusta tai "milloin viimeksi pestiin matot?" tai mielluummin silittelee vaatteita kun korjaa pielustoja, koska silittäminen on mukavampaa.

        Onnea.....

        Kiitos onnentoivotuksista, onnea tarvitaan aina.

        En minä pidä kotitaloustöitä elämässä ollenkaan noin tärkeällä sijalla kuin tunnut kuvittelevan. Hoidan kyllä pakolliset hommat vasemmalla kädellä ja toivon, että myös mies niihin tarvittaessa osallistuu. Kokkaan ehkä kerran viikossa jotain helppoa useammaksi päiväksi. Olen myös huomannut, että useat miehet ovat paljon minua kiinnostuneempia ja taitavampia ruoanlaitossa. Voin aterian jälkeen huolehtia tiskeistä tai myös kokata hänen ohjeistamanaan, kun itse olen siinä surkea. Siivoilen tarvittaessa, ei kotini ole mikään kaatopaikka, kun muistaa imuroida silloin tällöin ja järjestää tavarat omille paikoilleen. Pesen pyykkiä ehkä koneellisen viikossa. Ikkunat pesen kerran vuodessa. Minulla menee viikossa tunti-pari aikaa kotitöihin, kun teen kaiken mahdollisimman helpolla ja nopealla tavalla. Ei vaadi kovin suurta uhrautumista.

        Tiedän, etten todellakaan mikään kotihengetär ole, muut asiat elämässä kiinnostavat enemmän kuin kotitöiden alle tukahtuminen. Melkein mitään en muuten edes silittele, paitsi pöytäliinoja ja verhoja. :) Aika monet tapaamani miehet harrastavat silittämistä itseäni enemmän, kauluspaitoja ainakin on pesun jälkeen pakko silittää. Eräällä miehellä oli jopa mankeli, jolla hän käsitteli lakanat ja pyyhkeet. Itse taittelen ne vain pesun jälkeen kaappiin, enkä vaadi täydellistä sileyttä. Epäilyksesi siitä, ettei tasapuolisesti kotitöihin osallistuvia miehiä ole, on virheellinen. Varmaan suuri osa sinkkumiehistä joutuu ihan itsekseen niistä suoriutumaan, ilman äitiä.

        En todellakaan kaipaa vanhanaikaista miestä, joka noudattaa miesten ja naisten töiden jakoa. Itse osaan mm. vaihtaa lamput, myös "sokeripalat", koota huonekalut, korjata polupyörän kumit jne. Itseasiassa olen niin itsenäinen, että varsinaisesti en tarvitse miestä muuhun kuin sulostuttamaan elämääni. Naisen itsenäisyys tuntuu pelottavan miehiä suunnattomasti, olen huomannut.

      • Faktariini
        nnnainennn kirjoitti:

        ehkä kuitenkin todellisuus on se, ettei naisten itsenäisyys kiinnosta miehiä pätkän vertaa.

      • dghgx
        Faktariini kirjoitti:

        ehkä kuitenkin todellisuus on se, ettei naisten itsenäisyys kiinnosta miehiä pätkän vertaa.

        Paljon löytyy miehiä joita ei kiinnosta sen paremmin miesten kuin naistenkaan työt. Tällaiselle uroolle itsenäinen ja osaava nainen usein kyllä kelpaisi....

      • hfgöatjab
        Faktariini kirjoitti:

        ehkä kuitenkin todellisuus on se, ettei naisten itsenäisyys kiinnosta miehiä pätkän vertaa.

        ...ja nämä samat miehet ovat just niitä jotka valittelevat kun ei naista löydy, tai kunnon naista tai kaikki naiset on ihan perseestä. :D:D

    • 9+6

      Ihan yleisesti suosin naisia, jotka ovat pari vuotta asuneet yksinään sillä yleensä he kohtalaisen hyvin osaavat jo perus kodinhoidon ja ruoanlaiton. Itselleni riittää, että teen noita päivittäin itseni takia, en ala muiden hommia tekemään. Sellanen 50/50 soppari kyllä mulle erinomaisesti.

      • kaarleevia

        peruskodinhoito siellä
        Kyllä ne kuule kuuluu molemmille, kuka nykyaikana enää haluaa hyöriä essu edessä ja laittaa ruokaa kun sitä on tarjolla joka puolella.

    • sinkkumies idästä

      Tässä aiheessa ei suinkaan ole tarkoitus mollata miehiä kädettömiksi tai yksistään sitä, että nainen on tyyliin nyrkin ja hellan välissä! Kotitalouden perustaidot on hyvä olla hanskassa sekä miehellä että naisella. Kyllä yhtälailla kotityöt kuuluvat molemmille.

      Itse osaan tehdä itselleni ruokaa ja hoidan muutkin kotini askareet. Jos jotain en ole osannut, niin ne on ollut pakko opetella. En kuitenkaan suvaitse sitä, että mahdollinen puoliso vaan katsoo sivusta, kun itse ährään keittiössä pöperöt pöytään ja sen päätteeksi vielä pieni imurointi pyykkäyssessio.

      • lkigdj

        Anteeksi nyt, mutta eikö se ruuan kanssa ähertäminen ole ihan oma valinta? Tähän mennessä kaikki jotka oikein ähertämällä ähertää ovat olleet siitä ähertämisestään ihan itse valtavan innostuneita. Jos ei ähertäminen kiinnosta ja ruokaa on saatava niin uuniin voi heittää vaikka ja mitä, hyvää tulee kunhan muistaa ottaa pois aikanaan. Väliajalla voi vaikka syljeskellä kattoon ellei nyt sitten halua lymyillä keittiössä ja esittää että tekee siellä jotain valtavan monimutkaista. Kyllä ne PERUStaidot varmaan aika monella sellaisellakin on hanskassa jotka silti sanovat että eivät osaa tehdä ruokaa. Ihan siksi kun eivät kuitenkaan ole niitä ähertäjiä eikä reseptien keräily kiinnosta.

      • 50/50 käy

        Hyvä neuvo. Tulostin tämän ja esitän illalla sille miehelle jota olen nyt treffaillut kolme viikkoa. Jos haluaa syödä jotain niin heittäköön sinne uuniin vaikka mitä ja syljeskelköön kattoon sen jälkeen. Sillähän tästä selvitään. Minä en ala muuttamaan tapojani yhden miehen vuoksi. Kokkaillaan vaikka molemmat omat soosimme.

    • yrjö å

      Ihan niin, miehet ovat tottuneet siihen että ne ikävät pakko hommat ovat naiset hoitaneet vuosisatoja vaan silloin oli niin että miehet hankkivat elannon vahvempana fyysisesti ja nainen hoiti kodin ja lapset. Tänään on nainen itse työ elämässä mukana ja ei jaksa enää ottaa toista "työvuoroa" kun tulee kotiin , yhteiskunta on muuttunut ja ihmiset haluavat jotain muuta elämäsltä kuin sen entisaikaisen mallin. Itse osaan kyllä naisena kokata mutta kun tulen raskaasta ja ajatusta vaativasta työstäni kotiin niin ei siinä pahemmasti saa inspiraatiota että alkaisi vielä tekemään avnseerattuja ruokia päivän päälle. Itse olisin ihan mielelläni ollut se vanhan ajan kotirouva huushollin hengetär jos minulla olisi ollut mahdollisuus, vaan sitä ei ollut, joten emäntänä olen vaan lomillani kun tarjoan lapsille päivällisen.
      Ja moni käy myös töiden jälkeen ulkona syömässä joten sekin puoli asiassa on kohdallaan. Nainen ei enää ole se mitä satoja vuosia sitten, nainen on tasaarvoinen miehensä kanssa, ja jättää autonsa verstaalle jos tarvetta on, maalauttaa talon seinät ammattitaitoisilla ihmisillä, ottaa apua asioihin mihin omat voimat eivät riitä. Näin on nykyisin.

    • Kaikkien taidot

      Olen täysin samaa mieltä siitä, että jokaisen aikuisen olisi osattava huolehtia itsestään kohtuullisesti. Tietenkin, jos haluaa syödä pelkkää makkaraa tai asua läävässä, saa toki tehdäkin niin, mutta ei kenelläkään ole oikeutta vaatia mies- tai naisystävää tekemään sitä, mitä itse ei viitsi.

      Nykyisin kokkaus, siivous ja pyykinpesu on kummankin sukupuolen työtä. On ihan turha nillittää "miesten töistä", kun ne käytännössä ovat renkaiden vaihto kahdesti vuodessa ja naulan lyöminen kerran kahdessa vuodessa, ja niihin "naisten töihin" katsotaan kuuluvaksi tuntikausien päivittäinen ahertaminen huomattavasti epämiellyttävämpien hommien parissa. Jokainen ihminen oppii, kunhan vain viitsii oppia.

      Minä osaan tehdä aivan kaiken, mitä kodeissa nykyisin tehdään, remontoinnista kokkaukseen ja teknisiin ja tekstiilitöihin, mutta en takuulla rupea tekemään mitään toisen ihmisen puolesta sukupuoleni perusteella. Minulle tämä systeemi sopii, eikä minun onneksi tarvitse tehdä kompromisseja.

      • Kaikkien taidot

        Jos miinustaa, on kohteliasta myös selittää minustaminen. Annapa siis tulla.

    • !!

      Nyt äkkiä!!! laajakaistan kans kihloihin!!

    • asdfqwerty_m85

      Kotitaloustaitojen pitää olla vähintään samalla tasolla kuin itselläni ja samoin halu pitää kämppä siistinä.

      Kokemuksen mukaan sotkuisen naisen kanssa elämä on yhtä tappelua, joten vahingosta viisastuneena kiinnostus lopahtaa täysin, jos kodinhoito ei neitokaista tunnu kiinnostavan.

      • keema

        No mitä tämä miehen tekele vinkuu hommaat vaan sellaisen naisen kun sinulle sopii, ja katso ettei sillä ole korkeaa koulutusta ja mahtavaa uraa, silloin voi olla että jäät toiseksi.

      • KKKKKKKKKK..........

        Sinä jok PUHUT KODINHOIDOAT, voithan ottaa kodinhoitajan , sellaisen joka kokkaa ja siivoaa ja pesee sun kalsarit. maksat sille ja sillä siisti

    • kokkaus on

      älyttömän helppoa. Ei tarvitse kuin pilkkoa vihannekset ja pyöräyttää kylkeen, mitä nyt tykkää, uunissa tai pannussa. Keitot on hyviä ;)
      Kannattaa hommata terävä veitsi, jolloin kaikki sujuu helpommin ja nopeasti. Tiski ei ole ongelma, jos jaksaa esipestä. Pinttynyttä, haisevaa ruokaa repiessä ei ole ihme, ettei toiset viihdy keittiössä.

    • Kehityskelpoinen?

      Mielenkiintoinen keskustelu. Ilse en nuorempana pitänyt erityisemmin ruoanlaitosta, toki osasin laittaa ruokaa, laiton joka päivä isälle ruokaa 15-vuotiaana, kun äiti oli sairaalassa (isä oli sitä vanhanajan kansaa, joka ei todellakaan osannut laittaa ruokaa). Avioliitossa ollessani kokkailin lähinnä perusruokia, koska meillä oli pieni lapsi, mieheni piti ruoanlaitosta. minä pidin enemmän leipomisesta. Eromme jälkeen innostuin jossain vaiheessa kokeilemaan uusia reseptejä ja lapsikin oli jo isompi ja maistoi innokkaana uusia makuja.
      Nykyään en tee ruokaa arkisin, koska syömme päivisin lämpimän aterian, mutta viikonloppuisin kokkaan melkein aina jotain hyvää. Nykyään nimittäin pidän erittäin paljon ruoanlaitosta. Olen myös pyrkinyt opettamaan aikuistumassa olevaa tytärtä, ei hän vielä ole niin kiinnostunut ruoanlaitosta, mutta hän osaa kuitenkin valmistaa useita eri ruokia. Rakastan edelleen leipomista, suurin este on, että ei tule syötyä niitä, haluan kuitenkin pitää linjoista huolen.
      Olen kaikessa hyvin esteettinen, kodin pitää olla siisti, kauniisti sisustettu, järjestyksessä ja puhdas. Joku kirjoitti mankelista, minäkin mankeloin kaikki lakanat, pussilakanat ja pyyhkeet. Teen myös lumityöt ihan mielellään, ei tarvitse mennä kuntosalille käsilihaksia treenaamaan, kun lapioi lunta toista tuntia (kuten eilen illalla). Muotoilen kesäisin meidän koristepensaat (n. 20 kpl) painavalla sähköisellä vempaimella, leikkaan nurmikon, pesen auton, renkaita en kuitenkaan osaa vaihtaa. Pidän silti itseni erittäin naisellisena, olen pieni ja siro. Väittäisin, että ihminen oppii paljon kun asuu yksin, ihan kuten joku ketjussa kirjoitti (naisen pitäisi asua pari vuotta yksin). Näin jälkikäteen ajateltuna, en olisi nuorena uskonut jos joku olisi silloin kertonut minulle mihin kaikkeen pystyn keski-iässä. Elin nimittäin nuorena aikalailla huolettomasti, minulta ei kotoa vaadittu oikeastaan mitään.

      • taöbbta

        Joo, yleensä se yksin asuminen olisi miehille tärkeää. Varmasti ihan molemmillekin sukupuolille, mutta enemmän noihin avuttomiin miehiin törmää, jotka eivät edes tajua, mitä kaikkea pitää tehdä että koti pysyy siistinä ja tulisi syötyä terveellisesti.

        Miehillä on kyllä naisia useammin se, että yksin asuessaan ovat hirveän riippuvaisia äidistään. Äiti käy siivoamassa, käydään äidin luona syömässä, äiti tulee ripustamaan verhot. Itse seurustelin miehen kanssa, joka ei oikeasti osannut itse tehdä muuta kuin sellaisen valmispussista tehtävän italianpadan. Jauhelihan kypsennys siis luontui. :D Ja hän oli asunut yksin jo kymmenisen vuotta. Ei ihan kädetön ollut, imuroi kyllä ja pesi vessaa ja oli äitinsä apuna ollut monissa jutuissa, pyörän osasi kunnostaa. Mutta tosiaan se perunoiden keittokaan ei ihan selvää ollut. Joku tuolla kyseli että miten esim. siinä voi epäonnistua, kyllä siinä voi. Itse joskus nuorena poltin perunat pohjaan, kun unohtuivat liedelle. Perunat saattaa keittää liian kypsiksi tai raaoiksi, onhan siinä mahdollisuuksia epäonnistua.

      • lkigdj
        taöbbta kirjoitti:

        Juu toki voi epäonnistua ihan missä tahansa, ne oikeasti taitavatkin ja missä tahansa elämänvaiheessa, jos tosiaan vaikka unohtavat jotain. Mutta jos puhutaan siitä että ei ihan oikeasti osaa keittää perunoita ollenkaan eikä koskaan, eikä vaan jostain mokasta joita nyt sattuu kelle vaan joskus? Ei ymmärrä koko periaatetta, eli jotain että kattilaan pitää laittaa vettä tms? Tai on yrittänyt 50 kertaa eikä ole onnistunut kertaakaan edes vahingossa? Sitten ehkä voi sanoa ettei osaa keittää perunoita mutta sitten kannattaa ehkä tosiaan pysyä poissa keittiöstä ennenkuin palaa koko kämppä.

    • sinkkumies idästä

      Mistähän se sitten johtuu, kun toiset ovat hyvinkin aktiivisia ja käteviä kotitöiden hoitajia ja toiset eivät? Esim. minun entinen tyttöystäväni oli erittäin kätevä käsistään, niin keittiössä kuin muissakin askareissaan. Voin todeta, että opin häneltä paljon asioita.

      • taobta

        Varmaan ihan siitä, että me ihmiset ollaan tosi erilaisia. Musta on oikeastaan aika hassua ihmetellä tuota. Toisia kiinnostaa enemmän kuin toisia. Joku tykkää siivota, joku laittaa ruokaa, jollekin ne on enemmänkin pakkomielteitä. Toiset taas harrastavat sen ajan jotain muuta ja heittävät mikroon syötävät ja imuroivat pikaisesti tarpeen vaatiessa.

        Lisäksi joillekin opetetaan kotona, toisille ei. Nykypäivänä on ehdottoman tärkeää että varsinkin pojille opetettaisiin tasa-arvoisesti kotitöiden teko, ei siitä kierteestä muuten pääse.

    • reilu mimmi

      Osaa jos osaa lukea ohjeita. Jos ei siis osaa lukea tai on niin tyhmä, ettei tajua mitä tarkoittaa kun lukee: " Ota kattilaan niin paljon vettä, että perunat peittyvät. Laita vesi kiehumaan. Laita kiehuvaan veteen teelusikallinen suolaa. Muista laittaa levyä pienemmälle kun vesi alkaa kiehumaan ja jätä kansi hieman raolleen.

      Kun hammastikku tai haarukka menee perunoista kevyesti läpi, on perunat kypsiä. Keskikokoiset perunat vievät noin 20-30 minuuttia. "

      Joten jos ei todella osaa, omaa jonkinmoisen vamman.

      On eri asia jos ei kiinnosta, mutta jos heittäytyy avuttomaksi ja alkaa leikkimään tyhmää, se on säälittävää. Itse en semmoista miestä huolisi. Osaan ihan takuulla siivota, laittaa ruokaa, huoltaa autoni, vaihtaa renkaat, korjata pieniä asioita kotona, vaihtaa lamput, ja pistää hyllyt kiinni, jaksan tehdä lumityöt, ja lenkitän koirankin säässä kuin säässä, jne. en siis ole mitenkään kovin ihaileva mitään avuttomuutta ja typeryyttä kohtaan, kun se on vain viitsimisestä kiinni. En myöskään huolisi miestä, joka olettaisi että ollakseni naisellinen, minun pitää olla avuton ja kykenemätön.

      Jos ihminen on kertakaikkisesti niin tyhmä, ettei vaan osaa, niin sitten onnea vaan elämässä, mutta ei kyllä ole minun kumppanini.
      Anteeksi, jos joku loukkaantuu, mutta mielestäni laiskanpulskea ihminen, joka vielä inisee ettei osaa mitään, ja löhöää vaan valmiitten patojen ääressä on oikeasti vastenmielinen. Jos se vielä laahustaa ja valittaa, niin menee kylmät väreet selkää pitkin... yöks!

      Ja en siis tarkoita että pitää olla ylitehokas. Olen myös nähnyt näitä, yleensä helsinkiläisiä, "tosi moderneja" tyyppejä, mitkä ravaa työmatkalla hypetyksissään facebookissa joka viides minuutti luullen että kaikkia oikeasti kiinnostaa, ja hirveä on meno ja tieto kaikesta todella turhasta, mutta... Mistään ei silti oikeasti tiedetä mitään! "Siis mä en tajuu, mikä on niinku sisäfile, et miten sen voi niinku saada siit lehmäst vai mikä se on niinku irti..?" Ja tuo ei ole ihan niin liioiteltua kun voisi luulla. Jotkut vaan ovat dorkia.

      Enkä tarkoita mitään ökyahneita "kaikkien pitää olla tehokkaita ja osata kaikki, työttmät ilmaiseksi töihin... Meille"...

      Vaan ihan semmoista selväjärkistä reipasta otetta.

      Tosin tästä ap:n tarinasta ei oikein vielä saa selville sitä naisen muuta olemista, että eihän nyt siivota jatkuvasti tarvitsekaan tai olla ylisiisti. Eikä tiedä, onko se semmoinen huoleton toteaminen, että hän ei nyt välitä niistä kotitöistä, siis ettei ole mikään hengetär... Koska sehän on sitten eri asia hieman kuitenkin kun se, ettei osaisi mitään.

      Jokatapauksessa molemmille sukupuolille on hyväksi osata jotain. Muutain kuin teeskennellä ja mielistellä.

    • mikä täs on pielessä

      Mites, teenkö aloituksen "Miesten kotitaloustöiden taidot hukassa" ?
      Mut, hei ketä se yllättää? Eihän se ole yhtäläisyysmerkki nainen= kodinkone.

      Miksei kukaan ylläty jos mies ei osaa siivota tai kokata?

      • kota lämmin

        Siksi että kukaan ei ole koskaan odottanutkaan että he osaisivat mitään muuta kun istua bensa asemalla juoruamassa toisten samankaltaistn kanssa, muka asioilla

      • Feminismin kokenut

        Ongelma on siinä, että on naisia, jotka tämän ajattelun takia laiminlyövät kodinhoidon kokonaan ja syyttävät kärkkäästi miestä sovinistiksi, jonka mielestä naisen kuuluu olla nyrkin ja hellan välissä, jos tämä vaikkapa joskus pyytää naista edes viemään roskapussin mukanaan, ulos mennessään, tai kehottaa laittamaan uuden pussin roskaämpäriin, ennen kananmunan- ja banaaninkuorien sinne heittämistä, jos mies on sellaisen unohtanut sinne laittaa. Sitten on tietysti jälleen sovinistista odottaa naisen siivoavan sitäkään omaa sotkuaan. Eihän nainen ole kodinkone!

      • kilipukki6
        kota lämmin kirjoitti:

        Siksi että kukaan ei ole koskaan odottanutkaan että he osaisivat mitään muuta kun istua bensa asemalla juoruamassa toisten samankaltaistn kanssa, muka asioilla

        KOTA LÄMMIN
        Ihan niin istumaan toisten samanlaisten kanssa ja suuvärkki käynnissä, kun on paljon asioita toisten ihmisten tekemisistä ja tkemätä jättämisestä.

    • ruoanlaittoa 15min.

      Olen nainen ja aika askeetti ruoan suhteen. Itselleni en viitsi mitään kummemmin laittaa. Pidän vain huolta, että ruoka on terveellistä. Mutta jos asuisin miehen kanssa, haluaisin kyllä ilahduttaa miestäni hyvällä ruoallakin. Kai sitä oppii. Nyt mennään periaatteella pastaa, kasviöljyä, vihanneksia, kalaa, hedelmiä, kourallinen pähkinöitä silloin tällöin ja jotakin myös purkista ja välillä pullaa ja suklaata. Ja hoikkana ja terveenä olen pysynyt.

    • Ei haittaa

      Ruuan laiton nyt osaa kuka vain jos vähänkin viitsii seurata kun toinen tekee ruokaa ja käyttää tervettä järkeään. En minä miehenä mikään kokki ole, mutta perusruuat osaa tehdä. Jos ihminen ei osaa käyttää kattilaa, paistaa ruokaa tai käyttää uunia hän on vähintään uusavuton. Jos veitsi ei pysy kädessä tai sen käyttö on vaarallisen holtitonta on ihmisellä joku neurologinen oireyhtymä.

      Tietenkin jos on rikas ja laiska niin ei tarvi osata tehdä ruokaa, kun voi syödä ravintolassa joka päivät tai vaikka palkata kokin. Silloin voi myös hankkia miehen/vaimon joka kokkaa kun voi vaikka palkita ruuanteon lahjoilla. Jos on ihan perseaukinen niin voi olla koristeena toisen vierellä ja lämmittää vaikka vällyjen välissä.

      Ei elämässä ole vain yhtä tapaa elää.

      • ()()()()()()()()()__

        EI HAITTAA
        Kun et ole niin rikas niin miksi provoilet, vai eikö ole muuta tekemistä kun olla netissä provoilemassa.

      • Ei haittaa
        ()()()()()()()()()__ kirjoitti:

        EI HAITTAA
        Kun et ole niin rikas niin miksi provoilet, vai eikö ole muuta tekemistä kun olla netissä provoilemassa.

        Sanoinko olevani rikas? No en. Jos ei kestä toisten ihmisten mielipiteitä, niin kannattaako silloin olla lukemassa niitä?

    • yksin kotona

      Minä osaa kokkailla ruokaa, osaan myös siivota, imuroida, pestä lattiat, pesen omat vaatteeni ja lopuksi tiskaan astiat jotka likaantuvat ruokaa laittaessa. Kelpaako kenellekkään naiselle tälläinen 36 v mies.

      • vcxvcvvvvc

        Varmasti monelle kunhan muut ominaisuudet ovat kunnossa.

    • yksin kotona

      mitä muita ominaisuuksia nitä muka tarvii. Olen luotettava kumppani, ystävällinen, urheilullinen, en juo viinaa useinkaan enkä käy baareissa kun ehkä kaks kertaa vuodessa.

      • mimmi maalta

        Tuskin sussa mitään vikaa on,mutta itse naisena koen että pää asiassa naisen pitää tehdä nuo kokkaukset,siivoukset ym.Miehen sen sijaan pitää osata tehdä pikku autorempat,kodin nikkaroinnit,lumityöt ym. Onko meitä monia jotka ajattelee vielä näin?

      • 3.1
        mimmi maalta kirjoitti:

        Tuskin sussa mitään vikaa on,mutta itse naisena koen että pää asiassa naisen pitää tehdä nuo kokkaukset,siivoukset ym.Miehen sen sijaan pitää osata tehdä pikku autorempat,kodin nikkaroinnit,lumityöt ym. Onko meitä monia jotka ajattelee vielä näin?

        Ei ole. Paras on opetella kaikki hommat, mitä kotona joutuu tekemään, sekä miehen että naisen. Ettei tule sitten eteen sitä tilannetta, kuin eräälläkin iäkkäällä miehellä, joka leskeytyi: joutui vanhoilla päivillään opettelemaan kahvin keittämisenkin. Vaimo kun oli sen aina tehnyt.

        T. toinen mimmi, joka on asunut sekä maalla että kaupungissa

    • deft

      Samanlaisen painoarvon kuin kaikelle muullekin, parisuhdemielessä, eli 50/50. Kun itse olen liki 30-vuotias mies ja tunnen enemmikseen ihmisiä ikähaarukasta 25-35, niin voin sanoa että suurimmassa osassa tapauksia miehet ovat parempia kotitaloustöille. Yhtään väheksymättä naisia...miehet ovat parempia kokkeja ja tekevät mielellään perheensä (lue: parisuhteen) sapuskat.
      Empiirinen tutkimukseni on kattanut noin 20 ihmistä, ugh!

      Jos nyt kuitenkin vielä täysin vakavissaan jotain sanoisi niin se olisi seuraavanlaista:
      Ei se katso ikää elämisen osaamista, jos ei "aikuinen" koe tarpeelliseksi tehdä kotitaloustöitä niin kuin kaikki muut tekevät. Mulla ei ole imuria, joten en imuroi usein. Sen sijaan lattiat on mukava mopata silloin tällöin. Maalaisjärkeä, ei sen kummempaa.
      Kohtuus kaikessa.

      "Siivoaa ja pyykkää, kunhan jaksaa."
      Niinh, mitenkäs sen sitten pitäisi olla? Vakituiset siivouspäivät yms.?
      En ymmärrä logiikkaa, enkä myöskään elä paskassa.

      • Ei haittaa

        Jos sinulla ei ole imuria niin todellakaan et imuroi usein, itseasiassa et silloin imuroi koskaan. Paitsi jos vaikka palkkaat siivojia imuroimaan asuntoasi joskus. Silloinkaan et itse imuroi.

        20 ihmisen otanta ei ole kovin kattava tutkimus.

      • pihakoivu
        Ei haittaa kirjoitti:

        Jos sinulla ei ole imuria niin todellakaan et imuroi usein, itseasiassa et silloin imuroi koskaan. Paitsi jos vaikka palkkaat siivojia imuroimaan asuntoasi joskus. Silloinkaan et itse imuroi.

        20 ihmisen otanta ei ole kovin kattava tutkimus.

        olen alle kolmekymppinen pienen lapsen eronnut äiti ja teen KAIKKI kotityöt mukisematta. Ilman apuja. Imuroin ja pesen lattiat kahden päivän välein koiran takia. Tiskaan useaan otteeseen päivän aikana kun en ole konetta halunut. Teen ja osaan tehdä ruokaa ja leipoa. Aina kokeiltava jtn uutta ja maukasta! Pesen pyykit, silitän, lämmitän takat, teen puuhommat, ajan nurmikon, teen lumityöt tms pihahommat, vaihdan renkaat.. Eli omakotitalossa teen kaikki yksin ja silti ehdin olla tyttäreni kanssa, ehdin lenkittää koiran, käydä sukulaisilla ja ystävillä..ja ennenkaikkea jaksan tehdä nuo kaikki. Omia valintoja ja itsestään selvyyksiä :) miehet ovat olleet peukalot keskellä kämmentä ja sellaista en itse katsele sekuntiakaan. Jos ei osaa eikä kiinosta vaihtaa renkaita, kaataa pihakoivua, maalata ulkorakennusta niin menis sit sisälle silittämään pyyhkeet ja pitämään paikat puhtaina. Itse voin siirtyä sit ulkohommiin. meistä on moneksi, ikävä kyllä..

    • rewwer

      Kotitöistä puuttuu tasa-arvo niin kauan kuin mies "auttaa" kotitöissä. Se viittaa naisen päävastuuseen ja miehen tehtävä on alentua kotitöihin silloin tällöin. Vaikka kotityöt jaettaisiinkin tasan, jos se luonteeltaan on "auttamista", mennään metsään.

      Nykypäivänä kotityöt ovat yhteinen asia. Me teemme kotityöt yhdessä ollen molemmat yhtäläisesti niistä vastuussa. Ylijäävän ajan käytämme toisiimme: yhdessä harrastaen ja elämän pieniä nautintoja kokien.

      Meillä meneekin todella hyvin. Entä teillä?

      • 99777777rrwbbbbbbbbb

        Juuri tuo sana auttaminen on aina ärsyttänyt minua, jos siivoaa niin saattaa olla että mies kysyy haluatko että autan sinua, ihan kun olisin joku pomo yhteisssä kodissa, ja hänellä ei olisi mitään osaa siinä. Samoin ruuanlaitossa, autanko mä sua vähän, vaikka ei koskaan ole ollut minun keksintöni laittaa ruokaa tai siivota , teen sen mielelläni silloin kun huvittaa ja olen sillä tuulella mutta mikään työ se ei saa olla naiselle kun tulee ansiotyöstä kotiin. Siis meillä aloitaa ruuan laiton se joka tulee ensin kotiin töistä ja yhdessä tehdään nykyisin kotityöt ja sen jälkeen saadaan YHDESSÄ muutaman tunnin lepokin, sillä ennen oli niin että vaimon töistä tultua istui mies ja lapset odottamassa äitiä kotiin töistä ja jatkoivat odottamista sen jälkeenkin kun hän asettui hellan ääreen laittamaan ruokaa, ahteri nousi tuolista heti kun ruoka oli valmis ja syönnin jälkeen TV päälle, ja äiti korjasi pöydästä astiat sun muut ja tiskasi ja laittoi keittiön kuntoon, sitten olikin kello jo niin paljon että sai mennä nukkumaan. Taas aamulla lähti äiti ensimmäiseen työpaikkaansa (8 tuntia) ja illalla kotiin toiseen työpaikkaansa, eikä mies edes ajatellut että se oli epäoikeuden mukaista istuessaan TV sohvassa katsellen piirrettyjä lasten ohjelmia.

    • xena-183

      Kysyit vastauksia miehiltä, mutta...
      EIvät kaikki osaa kokata. - Tai eivät ole asiasta kiinnostuneita. - Minä olen ruoanlaitto- ja leivontataitoinen, mutta minulla on naisystäviä, jotka tuskin osaavat keittää perunoita. - Toki meillä oli jo kotitalousopetusta yläkoulussa, mutta eivät kaikki ole siitäkään innostuneet.

      Onneksi nykyään on erittäin hyvänlaatuisia eineksiä, joista pystyy loihtimaan ihan kotiruokaa vastaavia aterioita. - Jos ruoanlaitosta pitää, sisälukutaidolla pääsee jo pitkälle (siis reseptejä lukemalla), mutta jos se ei ole kovin mieleistä, ei kai ketään voi siihen pakottaa. - Asia, joka pitäisi keskustella jo parisuhteen alussa, ettei se aiheuta jatkossa tarpeetonta sanailua.

    • sinkkumies idästä

      Tokaisempa tähän väliin, että kyllä sen miniäkokelaan pitää kuitenkin sen verran osata kotitaloustaitoja, että hänet ilkeää esitellä äitimuorille ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe