Mietin että vois sopia tälle palstalle paremmin kun on ystävyydestä, luottamisesta, ym kyse...mutta anyway:
Onko olemassa nimeä sille vinksahdukselle joka saa meidät valittamaan muille ihmisille ja tahoille siitä, kuinka joku, jotkut tai kokonainen joukko tai kenties sukupuoli on sitten niin kamala, ja elämiskelvoton, samalla kun kaadamme itse samaan aikaan ****** ja lokaa toisten niskoille niin että roiskuu. Perustellaan sisäinen aggressio kohderyhmän kusipäisyydellä jolloin kuin taikaiskusta saakin hyvän syyn olla täysin vastaanottokyvytön, henkinen vamppyyri, samanlainen ********* kaikelle, mikä liikkuu. Ihmetellään sitten porukalla, miksei kukaan puhu tai sano tai tee mitään, miksi porukka kaikkoaa ympäriltä ja että onko kaikki aina ollutkin samalla tavalla, kuten nykyään KAI tykätään todeta,jokanen päivä samanlainen.
Mielessä ei käy se että jos jatkuva olemus ja sanat puhuvat sen puolesta että kaikki on ******, saattavat ympärillämme elävät kanssamatkustajat rekisteröidä tiedon ja jäädä pois "tiejyrän" alta. Sitten onkin hyvä syy teilata hyökkäävästi taas uusia henkilöitä ja tuttavuuksia sillä perusteella että "kaikki on sitä ja tätä enkä luota kehenkään.." ja näin siirretään sama "mielikierre" mahdollisesti aina uusiin uhreihin. Jos joku/jotkut on/ovat olleet niin musertavan vastenmielisiä, pitääkö sama vastenmielisyys tekemällä teettää uusiin tuttavuuksiin ja saada näin aina uusi syy sille, miksi kaikki jäävät matkasta...
Tuli vaan tässä tekemisen puutteessa mieleen, mutta kuitenkin... :/
Kansantautina kaksinaamaisuus
Hämmennys11123
0
216
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861