Kenen vika on jos lapsi lihoaa?
Koulun? Yhteiskunnan?
Koulun? Yhteiskunnan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapselle lihavien ympärillä kasvaminen on tuhoisaa ja kuitenkin jokaisella on ihanteensa.
Entä tilanne jossa lapsi joutuu kuuntelemaan suuruuttaan sirojen keskellä vaikka todellisuudessa normaali. Ahdistaa, veikkaisin.
Niin, eivät kaikki ole samanlaisia.
Suurin osa on normaalipainosia, mutta silti pitäisi ymmärtää lihaviakin.
Hyvä keino on pysyä yksinkertaisesti kaltaistensa joukossa ja välttää laihojen seuraa. Valikoi seuransa ja on kuuntelematta arvostelua.
Minun mielestä läskillä on oikeus olla siellä missä haluaa.
Ikäväähän se on kun haukutaan, mutta ei kannata eristäytyä sen takia.
Ekaksi tulee mieleen että vanhempien, syystä tai toisesta. Mutta voihan se olla jonkun muunkin vika. Syypäätä on turha kuitenkaan etsiä, vaan tarttua ongelmaan, jos sellainen on olemassa, sen lihoamisen takia.
Ensin kyllä täytyy löytää syy mihin puuttua.
Syytä ei välttis pysty heti selvittää, mutta ongelmaan (jos lihoaminen aiheuttaa ongelmia) voi puuttua heti ja selvittää syytä siinä samalla.
Ja aasinsiltana, vaikken lihoamista pelkää, mutta kun tapanani on aina mainostaa, mihin olen menossa, niin nyt lenkille, koska huomenna ei välttämättä pääse (myrsky taas tulossa)..
Tästä tähän.. :)
kun tuo edellinen käyttää sun nimimerkkiä?
Varmaan siitä, että on väärä ruokavalio.
Kannattaa ruveta karpaamaan eli syömään rasvaa.