esimerkki eksytyksen kavaluudesta youtubesta

Nyt lopunaikana esiintyy monenlaista eksyttäjää, joten kaikki kannattaa koetella Raamatulla. Olen youtubesta katsellut kristittyjen videoita englanninkielellä ja ajattelin kertoa esimerkkinä miten KAVALAA eksytys voi olla. Tiettyjen ihmisten videot vaikuttivat täysin oikeilta, syntiä käskettiin välttämään ja elämään kuuliaisesti Jeesukselle, kuten Raamattu opettaa. Kirkkoja moitittiin, kuten kuuluukin,koska ne ovat liberalisoituneet. Eräs nainen on jopa parantanut ihmeen kautta, eräällä videolla oli todistus. Videolla kerrottiin, että tein tämän videon, koska rakastan sinua. Mitään väärää ei ollut ja videoista tuli hyvä mieli, mutta hälytyskellot alkoivat soida, kun kerrottiin, että Raamattu ei riitä, pitää oppia kuulemaan Jeesuksen ääni. Pyhä Henki haluaa johdattaa omiaan konkreettisesti, Raamattu ei ole erehtymätöntä Jumalan Sanaa. Ja tämä "Pyhän Hengen" ääni menee näillä ihmisillä Raamatun yli. Muutkin ovat huomanneet eksytyksen, eräs mies oli tehnyt videon, missä paljastaa tämän "kultin". Yksi mies on johtaja, joka tämän opin aloitti. Muut kehuvat joskus videoillaan häntä oikeaksi Jumalan mieheksi. Joku oli nähnyt tälläisen unen, missä tämä sanottiin. Näyt, unet ja äänet menevät Raamatun yli. "Kultin" johtaja oli eräässä näyssään kuullut Raamattua sanottavan myrkyksi, koska ihmiset luottavat siihen liikaa, se ei ole Jumalan tahto. Raamattuun uskominen saa aikaan kuollutta uskoa. On selvää, että näitä ihmisiä johdattaa demoni, ei Pyhä Henki. Itse en tähän haksahtanut, mutta ajattelin kertoa esimerkkinä, että eksytys on aina vaan ovelampaa, mitään muuta väärää ei ole kuin suhtautuminen Raamattuun. En ihmettele, jos joku uskossaan vasta-alkaja hylkää Raamatun tämmöisten susien takia.

Matt. 7:22-23

Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
1255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No täähän se on sen israelfanituslössin agenda.

Tämä Ruotsin messiaanisten "wannabeejuutalaisten" puolijudaistinen poppoo ei usko edes kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821

Mutta lauantaina on kyllä kipa päässä ja pää vinossa.

Äänestä
  • Tämä lössi mistä minä kirjoitin sanoo jokaisen videonsa lopussa: May Jesus bless you.

    Äänestä

  • jt kirjoitti:

    Tämä lössi mistä minä kirjoitin sanoo jokaisen videonsa lopussa: May Jesus bless you.

    et sitten laittanut linkkiä sen lössin tutkimiseen

    Äänestä

  • lössi mikä lössi kirjoitti:

    et sitten laittanut linkkiä sen lössin tutkimiseen

    Tässä paljastusvideo, tällä miehellä on niitä useitakin.

    http://www.youtube.com/user/workerforGod#p/u/40/ponu3uUE7AA

    Tässä lössin johtajan Raamatun moittimisvideo. Vaaralliseksi tämän tosiaan tekee, että heillä on paljon hyviäkin videoita, missä Raamattua ei moitita ja kaikki on mielestäni oikeaa. Ehkä hieman liikaa menee lakihenkiseksi.

    http://www.youtube.com/user/finalcall07#p/u/3/Gc6nZ4PDID4

    Tuolla paljastusvideolla paljastetaan muutama lössin jäsen, itse olen huomannut heitä olevan n.kymmenkunta, toki voi olla paljon enemmänkin.

    Äänestä

  • * Eihän juutalaiset ole koskaan uskoneet Jeesukseen, eikvätkä voisikaan uskoa kolminaisuuteen, heille on vain , " Kuule Israel, Herra on yksi"! Ei he voineet käsittää, kokska eivät tunteneet Poikaa eivätkä Pyhää Henkeä persoonana, vaan tappoivat, ja vetivät Hänen verensä päälleen, ja ovat syystänsä hajotetut pakanakansojen sekaan, aivan niin kuin heille profeetat enneustikin. Ja heidän paatumuksensa on voimassa edelleen. Kunnes sitten tulee päivä, jolloin he tuntevat Messiaansa Jeesusken, uskovat Häneen, saavat syntinsä anteeksi, ja siitä alkaa Israelin onnellisin aikakausi mitä he ovat kansana koskaan saaneet elää, ja sen valatakunnan nimi on " Tuhatvuotinen valtakunta". Silloin Israel on kansojen päänä, eikä enää häntänä niin kuin tänäpäivänä, lähes kaikkien kansojen vihaamana. Sak. 14:4. 13:1. 12:10. mm:ssa !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Eihän juutalaiset ole koskaan uskoneet Jeesukseen, eikvätkä voisikaan uskoa kolminaisuuteen, heille on vain , " Kuule Israel, Herra on yksi"! Ei he voineet käsittää, kokska eivät tunteneet Poikaa eivätkä Pyhää Henkeä persoonana, vaan tappoivat, ja vetivät Hänen verensä päälleen, ja ovat syystänsä hajotetut pakanakansojen sekaan, aivan niin kuin heille profeetat enneustikin. Ja heidän paatumuksensa on voimassa edelleen. Kunnes sitten tulee päivä, jolloin he tuntevat Messiaansa Jeesusken, uskovat Häneen, saavat syntinsä anteeksi, ja siitä alkaa Israelin onnellisin aikakausi mitä he ovat kansana koskaan saaneet elää, ja sen valatakunnan nimi on " Tuhatvuotinen valtakunta". Silloin Israel on kansojen päänä, eikä enää häntänä niin kuin tänäpäivänä, lähes kaikkien kansojen vihaamana. Sak. 14:4. 13:1. 12:10. mm:ssa !

    Nuo Ruotsin messiaaniset eivät siis ole syntyperäisiä juutalaisia joille moinen olisi ymmärrettävämpää. Kyse on kristittyinä syntyneistä, kenties jopa herätysliikkeisiin kuuluneista, jotka yhtäkkiä ovatkin sitä mieltä että juutalaiset ovatkin olleet oikeassa. Jeesus oli vain sellainen tavallinen hurskas vaan. Mitäs tässä vaan...Hohhaillaan vaan....

    Näitä on Suomessakin.

    Pesty sika rypee rapakossa, koira palaa oksennukselleen, Jeesus naulitaan uudelleen ristille, palataan alkeisvoimiin, pois ajettu demoni tuo mukanaan seitsemän kaveria.

    Kamalallakin lapsella on monta nimeä Raamatussa.

    Äänestä

"Raamattuun uskominen saa aikaan kuollutta uskoa"

Tarkennan tätä niin, että Raamattuun kirjaimellisesti uskominen saa aikaan kuollutta uskoa.

Äänestä
  • * Väärä tarkennus ! Vie harhaan, yksi vaarallinen harha taas lisää !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Väärä tarkennus ! Vie harhaan, yksi vaarallinen harha taas lisää !

    Mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Väärä tarkennus ! Vie harhaan, yksi vaarallinen harha taas lisää !

    Siis tuo tarkennus oli, että tämä lössi kyllä tietyllä tavalla uskoo Raamattuun, he opettavat, että Jeesus on tie ja totuus. Suurimmassa osasta videoista Raamatun moittimista ei ole ollenkaan, joissakin moittiminen on hyvin hienovaraista rivien välistä luettavissa, joissakin Raamattua sanotaan esim. myrkyksi ja kuolleeksi. Minä itse uskon, että Raamattuun pitää uskoa kirjaimellisesti, se on 100 % Jumalan Sanaa.

    Äänestä

Normaaliin ihmiseen ei vaikuta mitä jotku uskollansa tai uskomattomuudellansa tekevät eikä hän etsi vikoja tai panettele ja KAUHISTELE maailman menoa.
Maailmassa on miljardeja ihmisiä ja uskomuksia rituaaleineen. Jos sukeltaa liian syvälle tähän kaaottiseen uskontojen maailmaan niin siinä käy pian niin että todellisuus tästä elävästä elämästä hämärtyy ja lopulta menee kokonaan pää sekaisin. Uskot ja uskonnollisuus on vakava psyykkisen sielullisen sairauden merkki. Jotakin siinä paetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jt kirjoitti:

Nyt lopunaikana esiintyy monenlaista eksyttäjää, joten kaikki kannattaa koetella Raamatulla. Olen youtubesta katsellut kristittyjen videoita englanninkielellä ja ajattelin kertoa esimerkkinä miten KAVALAA eksytys voi olla. Tiettyjen ihmisten videot vaikuttivat täysin oikeilta, syntiä käskettiin välttämään ja elämään kuuliaisesti Jeesukselle, kuten Raamattu opettaa. Kirkkoja moitittiin, kuten kuuluukin,koska ne ovat liberalisoituneet. Eräs nainen on jopa parantanut ihmeen kautta, eräällä videolla oli todistus. Videolla kerrottiin, että tein tämän videon, koska rakastan sinua. Mitään väärää ei ollut ja videoista tuli hyvä mieli, mutta hälytyskellot alkoivat soida, kun kerrottiin, että Raamattu ei riitä, pitää oppia kuulemaan Jeesuksen ääni. Pyhä Henki haluaa johdattaa omiaan konkreettisesti, Raamattu ei ole erehtymätöntä Jumalan Sanaa. Ja tämä "Pyhän Hengen" ääni menee näillä ihmisillä Raamatun yli. Muutkin ovat huomanneet eksytyksen, eräs mies oli tehnyt videon, missä paljastaa tämän "kultin". Yksi mies on johtaja, joka tämän opin aloitti. Muut kehuvat joskus videoillaan häntä oikeaksi Jumalan mieheksi. Joku oli nähnyt tälläisen unen, missä tämä sanottiin. Näyt, unet ja äänet menevät Raamatun yli. "Kultin" johtaja oli eräässä näyssään kuullut Raamattua sanottavan myrkyksi, koska ihmiset luottavat siihen liikaa, se ei ole Jumalan tahto. Raamattuun uskominen saa aikaan kuollutta uskoa. On selvää, että näitä ihmisiä johdattaa demoni, ei Pyhä Henki. Itse en tähän haksahtanut, mutta ajattelin kertoa esimerkkinä, että eksytys on aina vaan ovelampaa, mitään muuta väärää ei ole kuin suhtautuminen Raamattuun. En ihmettele, jos joku uskossaan vasta-alkaja hylkää Raamatun tämmöisten susien takia.

Matt. 7:22-23

Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu