omituista

Täsmälleen sama tilanne. Meidän tapauksessa oudot tunteet johtuvat siitä, että livenä emme kertakaikkiaan tulleet toimeen, mutta kaukokommunikoinnissa meillä synkkaa. Huonot ainekset suhteeseen.

Minulla ei ole kokemuksia tuollaisesta kaukosuhteesta, mutta kuitenkin sellaisesta, jossa live-näkeminen toi tunteen, että meistä ei olisi pariksi, mutta puhelimessa oli kiva jutella. Ja niin siinä sitten kävi, että juttelimme puhelimessa usean vuoden ajan, mutta emme enää koskaan tavanneet.

Itselläni aika samanlainen tilanne ja samanlaisia tunteitakin. Olen miettinyt, että olenko vain "rakastunut rakkauden tunteeseen" vai olenko jotenkin hieman dramaattinen mielenlaadultani?

Näin "kaukokumppanini" viimeksi lokakuussa ja olin jo matkani päätteeksi varma, että lopetan suhteen häneen ja kaiken yhteydenpidon... Arkinen yhdessäolo, miehen piereskely, ankeahko asunto, lihominen, kyllästyminen, pummaaminen, menneiden haikailu ja kaikenkaikkinen lapsellisuus sai viikossa kypsymään...Mutta sitten hän alkoi kiihkeästi soitella ja ikävöidä ja itselläkin alkoi taas pieni romanttinen haikailu.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, että ensi kesänä on uudet kuviot ja lomapaikat. Yhteyttä voi pitää kaverinakin. Kaiken kaikkiaan etäsuhteesta ei ole oikein riittävästi iloa itselleni. Tuntuu ettei riitä pelkkä Skypen kautta näkeminen ja jutteleminen, kun ei saa mitään seuraa... vaikka haluanko edes sitä :)
Ihmisen mieli on kummallinen "kuin meri kuutamolla, en tahtoisi luokse ihmisten enkä tahtoisi yksin olla" (Eino Leino)