Yleensä yksin baareissa olevaa miestä naiset halveksivat. Tämä on varsin ymmärrettävää. Kun miehellä on baareissa ympärillään iso kaveriporukka, se kertoo siitä että mies on sosiaalinen ja omaa verkostoitumistaitoja. Yksin oleva mies vastaavasti osoittaa yksinäisyydellään, ettei omaa vastaavia verkostoitumistaitoja.
Nyky-yhteiskunnassa menestymisessä verkostoituminen ja tuttavapiiri on ehkä tärkein asia. Ei ole merkitystä mitä osaa vaan sillä kenet tuntee. Iso kaveriporukka baarissa on merkki naisille että tälläinen mies menestyy myös työelämän verkostoitumispelissä ja siten on tulevaisuuden voittaja. Yksin oleva mies vastaavasti jää työelämässä jalkoihin, eikä siten ole potentiaalinen pariutumiskumppani.
Miesten kavereiden merkitys
26
287
Vastaukset
- +30v nainen = jäte
Näissä kaveriporukoissa naiset kiertävät korkattavana ja naitavana nuoruuden parhaimmat vuotensa. Syrjäytyneen ATM:n vuoro on sitten kun kurppaantuminen uhkaa.
- gloriana_demeter
Miksi muka halveksisivat? Oletko varma että sinua halveksitaan nimenomaan tästä syystä?
- Lone Ryder
Yksinäinen mies baarissa on cool, yksinäinen ratsastaja, omien polkujen tallaaja, jota miehet pelkäen kunnioittavat ja naiset ihaillen rakastavat.
- mitä väliä
Sillä on jos hyljeksivät jos etsivät vain sitä tulevaisuuden voittajaa. Itse en näe siinä mitään huonoa jos hyljeksivät, päinvastoin olen onnellinen jos jättävät rauhaan siltä tulevaisuuden voittajan etsinnästä.
- the_män
Oma päänsisäinen itsekriittisyys on syy tohon. Kun käyn lähibaarissa ottamassa pari olutta niin on aina ihmisiä jotka haluavat tulla juttelemaan siis miehiä ja naisia.
- asdfghjklqwertyuiopå
Juuri näin tämä asia on, ja siksi kannattaakin jättää ne opiskelupakerrukset vähemmälle huomiolle ja keskittyä bailaamaan ja alkoholiakin pitää ainakin jonkin verran ottaa.
- 15
eiköhän riipu paikoista joissa käy. rauhallisissa pubeissa voi ihan hyvin istua kaljan ja lehden äärellä vaikuttamatta luuserilta.
- ex-raitis3
Miten usein rauhallisissa pubeissa isketään naisia lehteä lukien? Kyse olikin sellaisista baareista joissa koetetaan iskeä naisia ja löytää parisuhdekumppania.
- gloriana_demeter
ex-raitis3 kirjoitti:
Miten usein rauhallisissa pubeissa isketään naisia lehteä lukien? Kyse olikin sellaisista baareista joissa koetetaan iskeä naisia ja löytää parisuhdekumppania.
Kyllä se parisuhdekumppani löydetään sieltä pubista jos jostain juottolasta ja seksiseuraa sitten sieltä klubilta.
- mikään ei kelpaa!!!!
ex-raitis3 kirjoitti:
Miten usein rauhallisissa pubeissa isketään naisia lehteä lukien? Kyse olikin sellaisista baareista joissa koetetaan iskeä naisia ja löytää parisuhdekumppania.
ainakin osa opiskelijoista viihtyy tollasissa paikoissa ja pariutumista tapahtuu. luulis et paremmin löytää kunnon kumppanin tuolta kuin yökerhoista, niissä kun ei kuulekaan mitään
- asdfghjklöäqwertyuio
ex-raitis3 kirjoitti:
Miten usein rauhallisissa pubeissa isketään naisia lehteä lukien? Kyse olikin sellaisista baareista joissa koetetaan iskeä naisia ja löytää parisuhdekumppania.
Juuri näin, nämä bubit ovat ihan asia erikseen. Se on ne suositut meno- ja bailauspaikat missä niitä naisiakin ollaan iskemässä, joissa yksinään hortoileva mies leimautuu luuseriksi.
- njuut
Itselleni tulee yksin baarissa hiippailevasta miehestä mainitsemasi lisäksi mieleen myös se, että ko. mies on liikkeellä a) pillun b) viinan kiilto silmissä. Juu, ehkä miehet keskimäärin ovat edes jomalla kummalla asialla lähes aina, mutta mikäli pitää lähteä tyydyttämään noita tarpeita niin kovasti ettei ole väliä saako edes kavereita mukaan, tulee väistämättä mieleen kyseessä olevan jonkinlainen pakkomielle/riippuvuus. Olettaen tietysti, että tämä on enemmänkin kuin muutamia kertoja vuodessa toistuva tapahtumaketju.
- kaverien nussima
No mitähän ne kaveriporukoiden miehet siellä baarissa tekee eivätkä juo kotonaan.
- ..................
Onko siellä baarissa yleensä jotain muutakin kuin nuo kaksi mahdollisuutta tuli sitten kaveriporukalla tai yksin? Jutella ei voi kunnolla (=lärvit) ja musiikki yleensä on sellaista mitä ei selvin päin jaksaisikaan kuunnella. Jos haluaa jutella henkeviä, niin silloin parempia paikkojakin löytyy.
- asdasdasdadsda
Ja sä taidat olla aika nuori? Kyllä baarista aina kavereita löytää, parempi lähteä yksin baariin kuin jäädä yksin kotiin.
- qawsertyuiopåfghjklö
kaverien nussima kirjoitti:
No mitähän ne kaveriporukoiden miehet siellä baarissa tekee eivätkä juo kotonaan.
Aivan. Niihin baareihin ei mennä varsinaisesti viinan takia. Vain idiootti menee baariin viinan takia. Viinan juonti tulee niin paljon edullisemmaksi kun sitä hankkii kotiinsa. Lisäksi saa vielä mieleisiään sekoituksia tehdä, ja kotona on mukavuuksien kannalta paljon viihtyisdämpääkin.
- Kaveriton nussimaton
Miksi pitää esittää, ettei muka ole baarissa pillun perässä? Ei kukaan täysjärkinen mies mene baariin mistään muusta syystä. Ne paikat on suunniteltu täysin naisten ehdoilla, siellä on vitun tylsää, ei muuta järkevää tekemistä kuin ryyppääminen, jos pillunmetsästys ei onnistu.
Tai sitten voi yrittää hampaat irvessä "tanssia". Säälittävän näköistä kun miesparat yrittävät väkisin esittää "pitävänsä hauskaa". Tuohon on vaan pakko alistua jos haluaa päästä kähmimään. Naisilta tanssiminen ilmeisesti sujuu ihan luonnostaan, samoin hinteiltä ja ulkomaanpelleiltä.
Ja vittuaan pantavaksi tarjoamaan ne "kavereiden kanssa hauskaa pitävät" naisetkin ovat sinne tulleet. Jostain syystä naisten pitää aina valehdella itselleenkin. "Olin kavereiden kanssa baarissa ja sitten hups vaan, haarat levisivät ihan vahingossa."
Ja mieheltä myös vaaditaan samaa naurettavaa teeskentelyä, pitää väkisin olla jotain kavereita jos haluaa päästä panemaan. - Oikea ATM
Ai mitä ihmeen kavereita?
- sdfghjklwertyuiopsdf
Kaveriton nussimaton kirjoitti:
Miksi pitää esittää, ettei muka ole baarissa pillun perässä? Ei kukaan täysjärkinen mies mene baariin mistään muusta syystä. Ne paikat on suunniteltu täysin naisten ehdoilla, siellä on vitun tylsää, ei muuta järkevää tekemistä kuin ryyppääminen, jos pillunmetsästys ei onnistu.
Tai sitten voi yrittää hampaat irvessä "tanssia". Säälittävän näköistä kun miesparat yrittävät väkisin esittää "pitävänsä hauskaa". Tuohon on vaan pakko alistua jos haluaa päästä kähmimään. Naisilta tanssiminen ilmeisesti sujuu ihan luonnostaan, samoin hinteiltä ja ulkomaanpelleiltä.
Ja vittuaan pantavaksi tarjoamaan ne "kavereiden kanssa hauskaa pitävät" naisetkin ovat sinne tulleet. Jostain syystä naisten pitää aina valehdella itselleenkin. "Olin kavereiden kanssa baarissa ja sitten hups vaan, haarat levisivät ihan vahingossa."
Ja mieheltä myös vaaditaan samaa naurettavaa teeskentelyä, pitää väkisin olla jotain kavereita jos haluaa päästä panemaan.Jotain tällaista se meno siellä baaareissa on, ja sellaista se on meillä ollut ainakin jo vuosikymmeniä. Juuri nämä kuvailemasi kaltaiset miehet jotka ihan mielellään keikuttelevat persettään naisten kanssa jossain ahtaalla tansilattialla ovat niitä naisten ihailemia miehiä joita he sanovat ennen muuta älykkäisi tai sosiaalista älyä omaaviksia miehiksi joilla on ne suuret tunteet.
- reagaerw
Yleensähän se on niin, että ainakin isommalla kaveriporukalla baariin lähdetään ryyppäämään, eikä naisia metsästämään.
- dasdasadasd
Olen muuten huolissani, missä meidän Darkkis on?
- ääääähhäähh
ÄLÄ, ÄLÄ kutsu sitä tänne, please. AAAARRRRRGGGG
- Pimeän pelko
ääääähhäähh kirjoitti:
ÄLÄ, ÄLÄ kutsu sitä tänne, please. AAAARRRRRGGGG
Jos Darkkiksen nimen lausuu kolme kertaa, niin Darkkis ilmestyy paikalle...
- Liikaa vaivaa
Pitääkö nyt siis maksaa joillekin näyttelijöille että suostuvat esittämään kavereitani baarissa? Vittu naisten vaatimuksissa ole mitään järkeä. Yhtä hyvin voin maksaa suoraan huoralle.
- 90909090
Minusta ihmiset, useimmat ihmiset vain ovat sellaisia, että suositulta vaikuttavasta ihmisestä tulee helpommin suosittu kuin yksinäisen oloisesta. Niin on, vaikka yksin esiintyvä henkilö olisi ihmisenä paljon miellyttävämpi kuin monien suosiossa paistatteleva sosiaalisesti taitava mielistelijä. Ehkä erityisesti monet naiset ovat sellaisia. Ja naiset ovat keskenäänkin sellaisia. Naisena olen itse sen huomannut. Lumipalloefekti toimii tässä.
Täytyy olla vähän tavallista vahvempi henkilö, jos uskaltaa ryhtyä kaveeraamaan soolona esiintyvän kanssa. Kaverit ympärillä ovat kuin referenssejä henkilön hyvyydestä, vaikkei se niin olisikaan. Ei mikään ihme, että ihmiset ovat ahdistuneita ja kärsivät monenlaisista pään sisälle kehittyvistä ongelmista.
Puhutaanhan yksin syömisen häpeästäkin, vaikkei minusta siinä mitään häpeämistä ole. - valkoinen vale
Mene vieraaseen kaupunkiin tai väitä olevasi käymässä naapurikaupungista tai edes että olet vasta muuttanut etkä tunne vielä ketään etkä kaupunkia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858