Hullu pomo?

nainen21212

Alku alkoi hyvin työpaikallani vuosi sitten. Pomo (mies) oli todella mukava ja rento ja kehui työn jälkeäni. Sitten alkoi utelut parisuhteestani ja miten sen hyvin se voi. Naureskelin ja kerroin että ei mitään ongelmia ole. Pomolta tuli paljon vitsinä seksistisiä juttuja ja kuittasin ne kaikki vaan hymyllä tai samantyylisellä vitsillä rennosti. Jälleen kyselimisiä parisuhteestani ja sanoin aina että hyvin menee.

Sitten yhtäkkiä jotain tapahtui. Hän muuttui kylmäksi ja alkoi pilkkaamaan mua. Hän sanoi esimerkiksi että olen lihonnut reippaasti vaikka vaakani näyttää edelleen samaa lukemaa kuin vuosi sitten. Vielä kaikkien kuullen tuonkin kommentin kertoi ja pyysi muitakin kertomaan että olen lihonnut.


Sen jälkeen on kaikkien kuullen alettu pilkkamaan mua. Entinen esimieheni tuli käymään työpaikallamme ja jutteli pomoni kanssa. Sitten he tulivat luokseni ja entinen esimieheni lämpimästi puhui kanssani ja kehui miten reipas työntekijä olin. Nykyinen pomoni vaa vieressä sanoi että nojaa en nyt tiedä tuosta. Esimies myös kehui että olen nykyään hyvässä kunnossa ja hoikistunut niin tähän nykyinen pomo sanoi että ei todellakaan ole.

Ihan pimeetä.. Olen jopa alkanut masentumaan tästä kun olen aivan hukassa. Moni sanoo että tuo on vain vitsailua, mutta he eivät ole itse siinä tilanteessa...

3

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tttrrrretete

      Ootko sä malli vai miks ne keskittyy sun ulkonäköön? Ei työpaikoille normaalisti kuulu toisten painosta jaarittelu. Vaikuttaa siltä, että esimiehesi on pikkasen pöpi ja yrittää kääntää koko työyhteisöä sua vastaan.

      Ota asia puheeksi esimiehesi ja työterveyshuollon kanssa tai vaihda työpaikkaa. Tilanne ei tuosta itsekseen parane, yleensä vaan kurjistuu.

    • nainen212

      En ole mikään malli, mutta ihan nätti nainen kyllä. Minulle toiset työntekijät sanoivat jopa että pomosta näkee että se on ihastunut muhun?! Se oli kyllä silloin kun vasta aloitin. Muistu mieleen tämäkin tapaus kun pomo kerran kysyi voisinko olla hänen kanssaan jos oisin sinkku, mutta vastasin vaan naureskellen että ei sitä koskaan tietäisi.

      ap

    • kokenutjotaintietää

      Mulla oli samanlainen tilanne kun hain paikkaa. Haastattelija, tuleva esimieheni katsoi minua kuin kuningatarta. Kun esitin palkkatoivomuksen, hän tokaisi, pannaan satanen enemmän. Kun aloitin työt, keskityin tietenkin niihin, en flirttailuun. Pian aloin olla huono ja rupesi tulemaan uhkailua "järjestän sinulle potkut". Yrittikin mutta onneksi hänellä ei ollut niin paljon valtuuksia. Tuskin keskustelu sinulla auttaa. Nöyrytettyä, torjuttua miestä ei saa tokenemaan. Niinkauan kuin haluaa sinua, ei auta vaikka halolla hakkaisi. Minä vaihdoin työpaikkaa. Voimia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      9392
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      34
      3893
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2644
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe