En tiedä?

En tiedä, mitä elämälläni tekisin.
Olen ollut avomieheni kanssa nyt viisi vuotta yhdessä, saman katon alla 2,5vuotta. Mieheni on minua vanhempi.
Alussa kaikki oli hyvin, tai nuoruuden huumassa kuvittelin olevan hyvin?
Mies käytti alkoholia- liikaa, mutta selvinpäin ollessaan oli ihana ja herttainen, ja kaikki meni todella hyvin. Käytti alkoholia ehkä n. 1-2 krt kuukaudessa.
Olin sokea kuvitellessani, että kaikki muuttuisi. Paskat.
Yhteen muuttaessamme kaikki oli ihanasti, aina siihen asti kun avattiin korkki. Ajattelin, että antaa miehen ottaa, sitten kaikki on taas normaalisti. Sitä samaa on jatkunut nyt 5vuotta.
Mieheni ei osaa käyttää alkoholia, hän juo sitä kerralla paljon, ja seurauksena on riehumista, sammumista, putkaan joutumista, väärää seuraa, riitoja, valheita ym. Aina löytyy syy juomiseen, ja herra tekee katoamistemppuja ym.
Kuitenkin tiedän hänen pohjimmiltaan olevan hyvä ja ihana mies- selvinpäin.
Kaikki meidän riitamme liittyvät alkoholiin.
Tahtoisin tämän oravanpyörän loppuvan, mutta aina annan anteeksi, tahdon normaalin arjen alkavan. Silloin kaikki on hyvin.
Eroja on takana, kuitenkin aina kaipaan miestäni ja hän palaa takaisin.
Minulla ei ole enää ystäviä, kavereille en henk. kohtaisista asioista kerro. Ei ole ketään kenelle puhua, ei ketään kenen olkapäätä vasten surra. Onko kokemuksia taikka vinkkejä?
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viina on paha asia ja jotkut ei osaa ottaa sitä sivistyneesti. sun miehelläs menee yli äyräiden ja sit tulee niitä ongelmia. tunnen monia naisia jotka seurustelee miehen kaa joka juo hirveet kännit aina kun juo ja ei siihen ole muuta lääkettä kuin hoitoon meneminen. Mun äiti oli samanlainen . Se joi kans hirveesti kun olin nuori ja aina sain kattella sen säätämistä. Ja sit se lakkas huolehtimasta ja jouduttiin lastenkotiin veljen kanssa. Kyllä mä tiedän mistä puhut kun olen kaiken nähnyt.
Ei se lopu ennen kuin otat eron tai miehes lakkaa juomasta ja tunnustaa ongelman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmakimppu kirjoitti:

En tiedä, mitä elämälläni tekisin.
Olen ollut avomieheni kanssa nyt viisi vuotta yhdessä, saman katon alla 2,5vuotta. Mieheni on minua vanhempi.
Alussa kaikki oli hyvin, tai nuoruuden huumassa kuvittelin olevan hyvin?
Mies käytti alkoholia- liikaa, mutta selvinpäin ollessaan oli ihana ja herttainen, ja kaikki meni todella hyvin. Käytti alkoholia ehkä n. 1-2 krt kuukaudessa.
Olin sokea kuvitellessani, että kaikki muuttuisi. Paskat.
Yhteen muuttaessamme kaikki oli ihanasti, aina siihen asti kun avattiin korkki. Ajattelin, että antaa miehen ottaa, sitten kaikki on taas normaalisti. Sitä samaa on jatkunut nyt 5vuotta.
Mieheni ei osaa käyttää alkoholia, hän juo sitä kerralla paljon, ja seurauksena on riehumista, sammumista, putkaan joutumista, väärää seuraa, riitoja, valheita ym. Aina löytyy syy juomiseen, ja herra tekee katoamistemppuja ym.
Kuitenkin tiedän hänen pohjimmiltaan olevan hyvä ja ihana mies- selvinpäin.
Kaikki meidän riitamme liittyvät alkoholiin.
Tahtoisin tämän oravanpyörän loppuvan, mutta aina annan anteeksi, tahdon normaalin arjen alkavan. Silloin kaikki on hyvin.
Eroja on takana, kuitenkin aina kaipaan miestäni ja hän palaa takaisin.
Minulla ei ole enää ystäviä, kavereille en henk. kohtaisista asioista kerro. Ei ole ketään kenelle puhua, ei ketään kenen olkapäätä vasten surra. Onko kokemuksia taikka vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu