Kävin helluntailaisten kirkossa jumalanpalveluksessa. Kolmeen asiaan kiinnitin erityisesti huomiota.
Ensimmäinen oli positiivinen ja se on syytä mainita ensin. Nimittäin kokoustilan eteisaulassa pappi (?) tuli luokseni ja toivotti minut tervetulleeksi kädestä pitäen. Onkohan tämä tavanomaista? Jos on niin hyvä.
Varsinainen kokous ei kuitenkaan ollut minulle miellyttävä kokemus. Musiikista vastasi yhtye, joka soitti rokin tahdeissa lanteet keinuen ja kovaa. Olinkohan ainoa kuulija jota musiikki ja sen esitystapa kuvotti? Naissolistiparalla oli lisäksi loppunut hamekangas kesken.
Kokouksen loppuosa oli varattu rukoukselle. En tiedä mikä osallistujat sai villiintymään, mutta he rukoilivat yhtä aikaa ääneen. Sain selvää vain puheen pitäneen miehen rukouksesta. Hän rukoili mikrofoniin. Kokoushuoneessa tämän jälkeen useampi ihminen pani parastaan, yhtä aikaa ja häiritsevän kovalla äänellä. En päässyt selvyyteen mitä he rukoilivat. Tätä ´markkinahumua´ kesti useita minuutteja. Onko tällaisen epäjärjästyksen esiintyminen helluntailaisten kokouksissa tavanomaista vai osuiko kohdalleni poikkeustapaus?
Poistuin kokouksesta pettyneenä. Parasta olivat kättely eteisessä ja yhteislaulut. Ne jäivät mieleen ja papin puheosuudesta seurakunnan rahahuolet.
Jos helluntailaisuus on tätä niin sanon: ei kiitos.
Ikävä kokemus helluntailaisesta kokouksesta
38
464
Vastaukset
- Kaikenlaista--------
HAHAHAHAH !!!! Kuulostaa aikamoiselta showlta :D
Täytyy joskun mennä katsomaan! - body
Hengellisen musiikin tuli olla kuin hiljainen tuulenvire, lempeä sade, sillä mielestäni se " puhuttaa " ja koskettaa usein enmmän kuin jokin puhe/saarna.
Jos musiikki tulee kuin seinän läpi ja kuin kuuroille, siis mahdottomalla pauheella, niin minua se ainakin kyllästyttää, etoo ja risoo.
Ja useimmiten seurakuntien musiikki tulee sellaisella volyymillä, että minulta loppuu eväät sen kuuntelemiseen.
Olikohan mixarien jotain kysyttävä itseltään.??- Tulihan koettua !
Noin minäkin ajattelen. Tästä ´hiljainen tuulenvire´ oli kaukana, mutta ehkä tuollainen musiikki ja esitystapa on nuorempien mieleen helluntailaisten piireissä. Tärkeintä hengellisissä lauluissa on tietysti sanat (jos niistä saa selvää). Laulukirjassa jota kokouksessa käytettiin oli mielestäni hyviä sanoituksia. Luin siitä muutaman.
- nuorisolle kanssa
Tulihan koettua ! kirjoitti:
Noin minäkin ajattelen. Tästä ´hiljainen tuulenvire´ oli kaukana, mutta ehkä tuollainen musiikki ja esitystapa on nuorempien mieleen helluntailaisten piireissä. Tärkeintä hengellisissä lauluissa on tietysti sanat (jos niistä saa selvää). Laulukirjassa jota kokouksessa käytettiin oli mielestäni hyviä sanoituksia. Luin siitä muutaman.
ehkä sillä musiikilla yritettiin antaa nuorillekin jotakin. En tiedä onko tämä kuinka yleinen ongelma helluntaiseurakunnissa, mutta nuoret ovat paljolti omissa piireissään (esim. nuorille järjestetyssä nuorten illoissa).
Omassa seurakunnassani pastorin nuori jälkikasvu on saanut nuoret hyvin mukaan seurakunnan tilaisuuksiin. Lisäksi tilannetta auttoi ns. kuppikuntien rikkominen. Sen seurauksena nuoret ovat päässeet "jyvälle" myös seurakunnan palvelustehtävistä ja osa on jopa itsekin mukana kuoroissa, miksauksessa jne. - tode*
"Ja useimmiten seurakuntien musiikki tulee sellaisella volyymillä, että minulta loppuu eväät sen kuuntelemiseen."
Ai "useimmiten", kuinka usein? - pilaako vai.
nuorisolle kanssa kirjoitti:
ehkä sillä musiikilla yritettiin antaa nuorillekin jotakin. En tiedä onko tämä kuinka yleinen ongelma helluntaiseurakunnissa, mutta nuoret ovat paljolti omissa piireissään (esim. nuorille järjestetyssä nuorten illoissa).
Omassa seurakunnassani pastorin nuori jälkikasvu on saanut nuoret hyvin mukaan seurakunnan tilaisuuksiin. Lisäksi tilannetta auttoi ns. kuppikuntien rikkominen. Sen seurauksena nuoret ovat päässeet "jyvälle" myös seurakunnan palvelustehtävistä ja osa on jopa itsekin mukana kuoroissa, miksauksessa jne.nuorisolle kanssa. Tälle nyky nuorisolle pitää tehdä myös ona raamattu. Kun on kerran uskis roch. Niin myös roch raamattu jes.
- Törkeää !!!
Nythän asia on niin, että tällaisia alotuksia EI SAA SUVAITA helluntailaisuus-palstalla. Pois, pois!
- siis häh?
Miksi ei saa suvaita?
- Asiaa palstalla
>> Nythän asia on niin, että tällaisia alotuksia EI SAA SUVAITA helluntailaisuus-palstalla. Pois, pois! >>
Ei tämä mikään helluntalaisten palsta ole vaan Suomi24:n 'keskustele helluntalaisuudesta-palsta' . Tuollaiset avaukset kuuluvatkin juuri tälle palstalle koska nehän jos mitkä koskevat helluntalaisuutta toisin kuin esim. sivutolkulla lainatut Raamatunlausesitaatit. - paholaisen palvontaa
Kukkaipöksy täti ja lippaislakki ukkeli. Suvaitse vaan onhan niiden toistenkin suvaittava JUMALAN HUONEESSA äimä räimettä. Eli pos pos se äimä räime KIITOS.
- Arvostelua...
Jos helluntailaisuus on tätä niin sanon: ei kiitos.
Helluntalaisuudessa jokainen saa pistää kortensa kekoon muuttaakseen rituaalia! Suomalaiset eivät suuresti kyllä halua muuttua, missään asiassa, joten siihenkin varmaan pettyisit, ettet saisi mitään ainakaan heti muutettua, jos liityt seurakuntaan(aikuiskaste) ja rupeat aktiiviseksi jäseneksi....
Itse asiassa tuo rituaallinen muoto, minkä esitit, on melko sama kaikkialla maailmassa "Pentecostal"-church-muodossaan...
Mutta ota sekin huomioon, ette ole aina tarkoitus Jumalanpalveluksen olla "viihdettä", eikä kaikkia voi kaikki miellyttää, hyvin harva vanha jäsen hyväksyy esim. rockin ja rummut laisinkaan....- Tulihan koettua !
En mennyt etsimään viihdettä enkä mieltymään. Menin kohtaamaan Jumalaa. Poistuessani mietin, että olikohan Jumala lainkaan läsnä?
- hellari itse
Kättely yleistä.
Omassa seurakunnassani suurin osa seurakuntalaisista rukoilee kuiskaten tai mumisten, vain muutama kovaan ääneen rukoileva.
Rokkia tilaisuudessa on vain ennalta mainittuna, ja silloin yleensä seurakuntanuorten esittämänä. Valitettavasti tuo ennaltamainittavuus tarkoittaa yleensä seurakunnan sisäistä tiedotusta. - DoctorT
Minitsemassasi srkssa on päästetty TOISEN EVANKELIUMIN HENKI sisään. Ai mitäkö se on?
Se näitä oppeja, joita Suomeen Ameriikasta on rahdattu tuolta 1993 lähtien. Nimeltään torontolaisuus ja sen seurannaiset.
Tyypillisintä on juuri kuvaamasi; puhutaan asiaa, melkein 100%:sti , musiikki on juuri tuota samaa, jota saa soittoruokaloissa, ja erittäin hyvä on tuo rukouksen sekamelskainen hulina. Tuo toinen henki on saatanan henki=epäjärjestyksen henki. Se ei salli eikä kestä julistusta Kristuksesta.
Murheellisinta on, että sekamelskassa mukana olevat eivät edes tajua sielunsa tilaa!
Vältä, niin säästät itseäsi.- Tulihan koettua !
Kiitos neuvosta. Vältän.
Koen, että jotain puuttuu Jumala-suhteestani, mutta se ei ole sitä, mitä tuossa kokouksessa oli tarjolla.
- rauhaa
Niin, Pyhä Henki on rauhan Henki. Jos maailmassa melskataan luulisi edes kirkossa saavan rauhoittua, mutta onhan luterilainen kirkko ja siellä alussa ihan synnintunnustuskin jota olen kaivannut helluntaikirkkoon.
- tode*
onhan myös helluntaikirkkojen jumalanpalvelusohjelmassa synnintunnustus. Sitähän ei näet tarvitse lausua yhteen ääneen, oma, yksityinen tunnustus kirkonpenkkiin istahtaessa riittää.
Edellisestä tekstistä huolimatta käyn silloin tällöin luterilaisissa messuissa ja jumalanpalveluissa, ja tulen siellä(kin) usein "siunatuksi" myös mm. synnintunnustusosiosta.
- luotilanka
Kannattaa olla luterilainen.
Niin minäkin olen nykyisin. - hellarit hajoittaa.
Kuvaamasi helluntailaisten kokoontuminen on heille tyypillistä. Kaikki yhteenääneen "rukoilevat" "kielillä".
Raamatussa on selkeä ohje, että kielillä puhujan puhe tulee tulkata ja jos tulkkia ei ole kielillä puhuja vaietkoon. Lisäksi vain yksi kielillä puhuva saa olla kerrallaan äänessä.
seuraavankerran kun menet ei puhuja ehkä tule tervehtimään, koska ei tunne siihen kehotusta koska helluntailaisissa kaikki tehdään "hengen" johdatuksessa. Se mikä henki on kyseessä ei helluntailaisia kiinnosta, vaan tunnekokemus.
vapaissa suunnissa on puhujan puhuttava kuulijoiden korvasyyhyyn saadakseen nämä antmaan rahaa. rahasta puhuminen onkin hyvin yleistä vapaitten suuntien kokouksissa.- No law
No mites teillä siellä ei-vapaissa suunnissa? Tuleeko pappi tervehtimään ja puhuuko korvasyyhyyn, entä iformaatio verotuksesta, tuleeko korotuksia?
- Tuo on...
...muuten aika lailla unohduksissa oleva asia, että kun joku puhuu kielillä sille pitäisi saada myös selitys. Näin Raamatussa tosiaan opetetaan. Harvoin tätä kai käytännössä noudatetaan. Vai miten on?
- ::::::
sulle "hellarit hajoittaa"
Miksi kielillä puhuja tarvitsee tulkin. Kielillä puhujahan on muualta tullut ja puhuu yleensä omaa kotimaansa kieltä, mutta kun hän tulee toiseen maahan niin hän Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena pystyy puhumaan sen maan kieltä missä kulloinkin vierailee. Tulkkeja ei siis tarvitse.
Raamattukaan ei tietysti kehoita kielillä puhumista tulkkaamaan, sehän olisi typerää ja tarpeetonta.
Raamatussa sensijaan kehoitetaan selittämään puhujan asia ymmärrettäväksi jos hän tulee eri kulttuurista ja/tai asia on kuulijoille vierasta.
Tätä tarkoittaa tulkkaus so. selittäminen.- gblee
siis jos ihminen menee transsiin hän puhuu "kielillä"joka ei suinkaan ole mitään maan kieltä vaan siansaksaa mitä ihminen siinä tilassa "keksii"voi olla että seasta tulee muista kielistä joitakin sanoja mitä hän on joskus kuullut.....
- 21
Helluntailaisten henki on saa'tanasta, kristityt puhuvat "helluntailaisuuden henkivalloista".
He eivät ole kristittyjä, vaikka pyrkivät esiintymään sellaisina.
Heidän oppinsa perustuvat n. 20 ikivanhaan, kristinuskon jo ammoin tuomitsemaan kadottavaan harhaoppiin, joita he tarjoavat uusi nimityksillä, jos nimeävät ollenkaan, he vain opettavat niitä. Koska tarkoitusperät kaikesta krumeluurista huolimatta eivät ole hengelliset, vaan ainoastaan taloudelliset, he ajoittain muuttavat toimintatapaansa, luovat uuden, erilaisen "herätyksen", jonka kautta pyörittävät uutta rahasampoa. Eräs tunnetuimmista viime vuosien rahantekoherätyksistä oli nk. torontolaisuus. Se toimi aikansa, mutta lopetettiin, kun alkoi syntyi liikaa puheita, mm. noituuden ja okkultismin käytöstä.
Näitä lukuisia helluntailaisia suurhuijarisaarnaajia pyörii enemmän maailmalla, mutta piipahtavat joskus lentokoneillaan myös Suomessa, sillä "herätystä" täytyy kaikilla vippaskonsteilla ylläpitää. - minä olen
--"En tiedä mikä osallistujat sai villiintymään, mutta he rukoilivat yhtä aikaa ääneen."
En ole käynyt pitkään aikaan seurakunnassa, mutta viimeksi kun kävin pari viikkoa sitten, niin tämä oli erityisen häritsevä hetki, kun sitä hälyä oli niin paljon että eihän omista ajatuksistani saati rukoilusta tullut mitään. Raamatussahan sanotaan, että pitäisi mennä omaan kammioon rauhalliseen paikkaan ja sulkea ovi ja Jumala joka salassa näkee palkitee sen.
Kuitenkaan minulla ei niin hirveästi oikeastaan ole kokemusta muualta kuin helluntaiseurakunnasta vähän, niin viimeksi kyllä ihmettelin touhua tältä osin. Muistan kyllä että pienenä rukoushetket olivat hiljaisia, kun muutamassa kokouksessa olin.
Oikeastaan nyt kun ajattelen tilannetta, niin sehän oli kyllä kummallinen tapahtuma jota en odottanut ollenkaan. Halusin olla Jumalan edessä yksin, en ruuhka aikana kadulla kaikkien kanssa.
Rukoile siinä sitten kun joku huutaa täysiä korvaan omia tarinoitaan. Miten ihmeessä muut pystyvät rukoilemaan sellaisessa hälinässä? - luterilainen
Ikävä kokemus? Käteltiin eteisessä, laulettiin nuorekkaita lauluja nykyaikaisella säestyksellä, lopussa rukoiltiin... Minkä ikäinen olet?
Olen osallistunut helluntailaisten tilaisuuksiin joskus ja kokemukset on olleet hyviä.
PAITSI joskus, jos on ollut tilaisuus, jossa selvästi on ollut epätervettä opetusta, niin kokemus on ollut huono. Musiikki ehkä saisi olla sellaista rauhallista noissa tilaisuuksissa mielellään, mutta rauhallista musiikkiakin voi soittaa nykyaikaisella tyylillä.- 9¤4
Ensimmäinen epäterve piirre lienee se, että he yleisesti kieltävät kolminaisuusopin, Jeesuksen jumaluuden, sekä kaksiluonto-opin. Joku yksittäinen "pastori" saattaa mumisten myöntää jotain vähän sinne päin, muttei kuitenkaan täysin kristinuskon määritelmien mukaan.
Tällä foorumilla asiaa käsitellään runsaasti, joten heidän omat kirjoituksensa todistavat heistä. - Mazdels (ei kirj)
Kävin keväällä helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa muutaman kerran. Kyllä kummallista muminaa oli ja välihuutoja; milloin aamenta ja hallelujaa ja sitten niitä kieliä, joita kukaan ei tulkinnut. Tästä epäjärjestyksestä mainitsin joillekin seurakuntalaisille. Heidän mielestään lähden vaaralliselle tielle, jos arvostelen "pyhän hengen toimintaa". Lopetin käynnit helluntaiseurakunnassa.
- Jeesus on Herra
9¤4 kirjoitti:
Ensimmäinen epäterve piirre lienee se, että he yleisesti kieltävät kolminaisuusopin, Jeesuksen jumaluuden, sekä kaksiluonto-opin. Joku yksittäinen "pastori" saattaa mumisten myöntää jotain vähän sinne päin, muttei kuitenkaan täysin kristinuskon määritelmien mukaan.
Tällä foorumilla asiaa käsitellään runsaasti, joten heidän omat kirjoituksensa todistavat heistä.Liekö epäterveyttä vai mitä sinulla, kun puhut pötyä helluntailaisten jumala-uskosta. Helluntailaiset eivät koskaan kiellä Jumalan kolminaisuutta. Miksi pitää puhua potaskaa, valehdella suorastaan?
- 6#4
Jeesus on Herra kirjoitti:
Liekö epäterveyttä vai mitä sinulla, kun puhut pötyä helluntailaisten jumala-uskosta. Helluntailaiset eivät koskaan kiellä Jumalan kolminaisuutta. Miksi pitää puhua potaskaa, valehdella suorastaan?
Taas. Yritätte peitellä omia epäkristillisiä oppejanne.
KOKO TÄMÄ FOORUMI ON TÄYNNÄ TEIDÄN ITSENNE JUURI NÄMÄ KRISTINUSKON PÄÄKOHDAT KIELTÄVÄT JA KRISTINUSKOA NÄISTÄ OPEISTA HERJAAVIA VIESTEJÄ!!!
Lukekaa helluntailaisten foorumeja! He ITSE hyökkäävät kristillisiä kirkkoja vastaan esim. juuri näissä kristinuskon pääkohdissa!
Kirjoitin: "he yleisesti kieltävät..." Lause tarkoittaa, että ON EHKÄ MUUTAMIA helluntailaisia, jotka eivät näitä opinkappaleita kiellä, ehkäpä aiemmista kristillisistä, esim. ev.luterilaisista juuristaan ja siellä saaduista kristillisitä opeista johtuen. Mutta YLEISESTI kieltävät.
Helluntailaiset ovat aivan uskomattomia! He puhuvat itseään vastaan niin ristikkäin ja valehtelevat ja selittelevät sitten perään omia valheiksi todettuja puheitaan.
Luterilaisella foorumilla eräs teikäläinen yritti kovasti valehdella puolestanne, hänkin yritti nimitellä minua itseäni valehtelijaksi. Vein todisteet. Tuskin hän anteeksi pyytää omaa tekoaan.
- Mohikaani_27
* " Tulihan koettua ", ehkä, mutta aito ja oikea helluntailaisuus ei suinkaan mene noin. Jos nyt kertomasi pitää paikkansa? Kun on niin paljon vain väärinymmärrystä, eikä halutakkaan nähdä asioita oikein, ja karrikoidaan asiat epätodellisiksi.
* Liian lyhyet hamoset on tosin yleistynyt, ja siihen tulisi vanhimmiston puuttua arvovallallaan, ehdottomasti. Nuoret matkii tietämättään lavojen staroja, ajatellen, se kuuluu artistin imagoon, niin luulen ? Ja siksi saarnaaja vahemmiston kanssa tulisi puhua yleisesti asiasta seurakunnassa, ja Sanan mukaan valaista uskovan artistin ja lava-starojen eriasema.
* Housupuku esiintymislavalla voi olla, mutta asiallinen, piukat pikkupöksyt ei sovi lavoille, jossa todistetaan Jeesuksesta Kristuksesta, ja sitähän sen tulisi olla myös laulajien osalta, laulaja on Kristuksen todistaja, ja saamallaan laulajan lahjalla palvelee Jumalaa Kristuksen palvelijana, ja niin pitää tietää asemansa Jumalan edessä ketä edustaa ja miten? Omalla , ehkä kauniiillakaan vartalolla ei ajeta Jumalan asiaa, vaan omaa imagoa korottaakseen ja joka herättää vääriä ajatuksia.
* Alastomuus ja muutenkin estoton esiintyminen on tämänajan heki, mutta Raamattu kyllä opettaa selkeästi karttamaan ajanhenkeä. Mutta jos seurakunnassa ei "uskalleta" julistaa Sanaa ja ohjata nuoriso Sanan auktoriteetin arvovallan kunnioittamiseen, niin eiväthän nuoret voi koskaan sitä oppia mistään muualta, vastuu on siis ehdottomasti seurakunnan johdolla.
* Totuutta tulisi julistaa silläkin uhalla, että muutamia ehkä jää pois, kyllä laatu ratkaisee. Pieni esm. Vanhahko veli siivosi juhannuksena leiriläisten aputiloja, ja joka miehittyy yleensä levottomista nuorista aamuyöhön asti. Aamulla tämä vanhahko veli meni siivoamaan tätä tilaa, ja antoi kehoituksen poistua huoneesta. Toiset lähti siivosti, ja toisetkin kyllä, mutta purnaten. Meni hetki, ensin tuli nuori tyttö, sitten pari nuorta poikaa, ja tarjosivat apuaan siivoukseen.
* Tämä vain esimerkkinä, että jyvät erottuu akanoista. Samoin voi käydä, jos ja kun vanhemmisto ottaa asiat todesta ja ohjaa nuoretkin Sanan mukaiseen käyttäytymiseen, nimenomaan esiintyessään seurakunnan kokouksissa, joissa tulee käyttätyä asiallisesti vahemmistoa ja sitä kautta Jumalaa kunnioittaen. Raamattu sanoo, että vanhimmat ovat ansainneet kaksinkertaisen kunnoituksen, heidä TYÖNSÄ tähden, ei siis ole henkohtaisen kunnian pyyteestä, vaan koska ovat vastuussa jokaisesta seurakuntalaisesta, ettei heidän tarvisisi tehdä työtään huokaillen, koska eivät saa arvostusta TYÖNSÄ tähden, johon Pyhä Henki on heidät astettanut.
* Rukoilu ja kiittäminen ääneen on kyllä h-seurakunnan ominasuuteen kuuluvaa, samoin kielillä puhuminen, vaikka ei aina ole selittäjäää, koska Sana sanoo, "Henkeä älkää sammuttako, kielillä puhumista älkää estäkö". Sillä, jos nyt joku menee ja nuhtlee jotakin , että hän puhuu kielillä "laittomasti" ja liian suurella äänellä. se olisi sama kuin karkoittaisi Pyhän Hengen kokouksista. Pyhän Hengen toiminta ei ole millään tavalla sidottua, jos ja kun ollaan vilpittömiä ja sydän palaa halusta kiittää ja ylistää Jumalaa, jonka nimenomaan Pyhä Henki vaikuttaa, lihallinen karjuminen on eriasiaa, ja yleensä sellainen ei menestykkään, ja Henki kyllä vaientaa omanminän pyrkimiset.
* Kovaääninen rocki ei kuulu ollenkaan h-seurakunnan järjestykseen, se vaan on päässyt sisään vanhemmistojen lepsuuden takia, miksi matkia maailaman musaa, jota "pakoon" monet nuoret on lähteneet maailmasta ja etisvät todellista Jumala yhteyttä uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen osallisuudessa.- savonarola
HYvin sanottu !!!!
- huh huh...
Sinäkö änkyrä mohikaani edustat helluntalaisuutta? Kysynkin, mitä hyvää on tämän päivän helluntalaisuudessa? Änkyröitä,joilla on alistamisen meininki mielessään kuten kirjoituksestasi hyvin tulee esille. Tuon änkyröimisenkö pyrit peittämään jumalaa ylstämisellä?
Vai pakottamalla muutetaan nuorisoa!!!! - syntiä vastaan.
Mohikaanille siunausta ja taistelutahtoa pahuutta vastaan.Loistava kannanotto rock jeesusta eli anti kristusta vastaan, sekä maailmasta lainattua uskis pukeutumista joka on mennyt ?????? puolelle.Raamatussahan sanotaan millaista musiikkia apostolit lauloivat vankeudessa ja evankelista matkoillaan. Kiitos Herralle ja mohikaanille.
- savonarola
syntiä vastaan. kirjoitti:
Mohikaanille siunausta ja taistelutahtoa pahuutta vastaan.Loistava kannanotto rock jeesusta eli anti kristusta vastaan, sekä maailmasta lainattua uskis pukeutumista joka on mennyt ?????? puolelle.Raamatussahan sanotaan millaista musiikkia apostolit lauloivat vankeudessa ja evankelista matkoillaan. Kiitos Herralle ja mohikaanille.
Kyllä !! Rohkeat kannanotot syntiä vastaan on aina tervetulleita !
- älkää huuhaikko
vanhemmiston pelon takia.
- Kulttuurieroja
Eräs kristitty ystäväni oli käymässä Väli-Amerikassa ja hän kävi kristillisessä tilaisuudessa siellä. Hän kertoi, että tilaisuudessa oli musiikki kovalla, kristityt huutelivat jatkuvasti amen pastorin puheisiin. Osallistujat rukoilivat yhteen ääneen
ja meno oli todella aivan toisenlaista, mitä olemme Suomessa tottuneet.
Perheitä on erilaisia, kulttuureita on erilaisia. Jumalan Poika Jeesus Kristus on kuitenkin sama eri ilmaisumuodoista riippumatta. - etsivä löysi
Just samaa mieltä kanssasi. En mennyt toiste. Eliakin kohtasi Jumalan hiljisessa tuulen hyminässä, joten sitä etsin, ja sen löysin aivan muualta. Kiitos Herralle, että näin kävi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921