Olen 29-vuotias nuori nainen. Lukion lisäksi takana on yhteisöpedagogin tutkinto ammattikorkeakoulusta (kansalaistoiminta ja nuorisotyö) ja nyt opiskelen viimeistä vuotta viittomakielen ohjaajaksi Rovaniemellä. Olen tehnyt töitä niin päiväkodeissa kuin nuorisotyönkin puolella. Ruotsissahan ei ole ammattikorkeakouluja vaan korkeakoulu/yliopisto. Mihin työhön olen pätevä kyseisessä maassa?
Vastaukset 3
- odonjuan
Slussenin nurkille, sinne vaan!
- Elliiina
Eiköhän Ruotsissakin voi tehdä esim. lastenhoitajan tai nuorisotyöntekijän töitä tuolla tutkinnolla, jos vain kielitaitoa riittää. Viittomakielestä on varmasti apua, jos työskentelee paikoissa, joissa on myös kuuroja lapsia ja nuoria. Henkilökohtaisen avustajan töitä ainakin luulisi riittävän.
- MMM
Huomautettakoon, että Ruotsissa viitotaan eri tavalla kuin Suomessa - eri viittomakieli, kuten melkeinpä jokaisessa maailmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4191861- 1501207
- 901131
- 1111110
- 671103
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku168937- 100773
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664