Diesselit kuluttavat vähemmän ja myös saastuttavat bensiinikäyttöisiä vähemmän. Olkoonkin että bensan ja diissulin haitalliset päästöt ovat erilaisia. Vähemmästä poltosta syntyy väistämättä vähemmän harmeja aiheuttavia päästöjä.
Joku autolehden toimittaja saisi ravistella liikenneministeriä tivaamalla selvityksen miksi vähemmän kuluttavan auto on verotuksen puolesta vastaavaa bensiinikäyttöistä kalliimpi hankkia ja miksi vähempipäästävällä dieselin hankkijoita raskautetaan vielä diisselverolla. Mnää kysyn että kuinka tällä logiikalla toteutuu ympäristöohjautuvuus?
Autoverotuksen ympäristöohjaavuus
2
<50
Vastaukset
- jo pois Suomesta
Asiassa on pääpointti täyttää valtion kassaa kyvyttömien ja voideltujen poliitikkojen leikkeihin ja hyvinvointiin.
Ympäristöohjaavuus on vain kaunis sana sinun kusettamistasi varten. - toinen näkemys
Dieselöljyn energiasisältö on bensiiniä suurempi.
Dieselautojen kulutus kuitenkin ilmoitetaan litroina/100 km, jolloin saadaan harhaanjohtavan pieniä kulutuslukemia. Energiankulutus onkin sitten oikeasti aika lähella bensaturbon kulutusta.
Itse pidän dieseliä hiukkaspäästöjen takia bensamoottorisia huonompina ympäristölle ( hiukkassuodattmien toiminta auton elinkaaren aikana?). Jos veroa maksettaisiin polttonesteissä energiasisällön mukaisesti, olisi diesel noin 10% bensiiniä kalliimpaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869