lisäksi Turkki ei todellakaan täytä EU-kriteerejä. Olen ollut Bushin kannalla useimmissa asioissa, mutta tässä en todellakaan ole samaa mieltä. Kuka on tällaista käskenyt hänen puhua. En usko, että Bush itse tällä tavalla yksin ajattelee. Haluammeko terveen ja onnellisen Euroopan vai ristiriitojen repimän onnettoman Euroopan?
Turkki ei kuulu Euroopan maihin
vaan Aasiaan
431156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Naton jäseniä ei ole mikään syy väittää, että ne täyttäisivät juuri EU-kriteerit. Kuuluhan Kanadakin Natoon, mtta sijaitsee toisella mantereella. Se kyllä muuten täyttäisi kriteerit.
Turkki on iso maa, joka toisi paljon edustajia Eurooppaan ja mielestäni veisi kehitystä huonoon suuntaan.
lisäisi väkivalta kunhan nämä muslimit ovat niin fanaattisia uskovaisia.
Kyllähän Turkki on ollut historiallista Eurooppaa jo Rooman valtakunnan ajoista lähtien.
Joo - ja Filippiinitkin kuuluivat Espanjalle ja lähestulkoon koko kaukoitää joku eurooppalainen hallitsi?
niin saadaan oikein uutta kulttuuria Euroopan parlamenttiin. Venäjällä kun ei ole mikään ihme, että neuvottelut kääntyvät nyrkkitappeluksi.
Ei koko "Turkki", vaan osa niistä alueista, jotka nyt ovat Turkin alueita. Samoilla kriteereillä siis myös Israel Euroopan Unioniin.
Rooman valtakuntaan taas eivät kuuluneet esim. pohjoismaat, joista valtaosa nyt kuuluu unioniin.
Voihan sen nimetä uudestaan vaikka Euraasian unioniksi. Turkista on enemmän iloa EU:n sisäpuolella. Ihmisoikeudet ja vähemmistöasiat joutuvat varmasti tiukempaan valvontaan, jos maa liittyy EU:iin.
voisivat yhdessä muodostaa visumivapaan alueen sekä perustaa yhteisen hallinnon demokraattisesti.
myöntänyt Turkille samat oikeudet kuin Eurooppa tulee myöntämään jos tulee...
Irak kuuluisi itseoikeutettuna jäsenenä tähän demokraattiseen koaliitioon. Koska Irak on jo USA:n vallassa oleva maa, sille tulisi myöntää osavaltion asema ja sen kansalaisten pitäisi voida osallistua jo USA:n seuraaviin presidentinvaaleihin; se vasta olisi aitoa ja todellista demokratiaa!
ongelmitta voidaan Turkk otta , ei koko jäseneksi, mutta kokeilujäseneksi, jos edes siksi.
Olemme henkisesti eri planeetoilta Turkin kanssa. Ei hyvää seuraa.
Mikä ja kuka niitä ihmisoikeuksia ja vähemmistöasioita sitten Turkin EU:ssa ollessa valvoisi? Eläähän Euroopassa esim. mafiaorganisaatioita; ei niitä kuriin ole satu.
Taitaisi mennä päinvastoin: Europpa korruptoituisi lisää. Ja unionin sisällä muhisi entistä enemmän kumousmielistä islamismia. Mieluummin vaikka Ukraina unioniin kuin Turkki!
"Olemme henkisesti eri planeetoilta Turkin kanssa. Ei hyvää seuraa."
Monet EU:n nykyiset jäsenkansat ovat hyvin kaukana suomalaisista tavoiltaan ja asenteiltaan. Ei turkkilaiset ole paljon ihmeellisempiä kuin eteläeurooppalaiset.
Turkin jäsenyydelle on esitetty vaatimuksena, että pistävät ihmisoikeusasiat kuntoon. Siitä ei voi tinkiä. Turkin tilanne huomioitaisiin aivan eri tavalla, jos Turkki olisi unionin jäsen. Nythän siellä saa mellastaa ihan vapaasti.
"Ja unionin sisällä muhisi entistä enemmän kumousmielistä islamismia."
Turkkilaiset ovat pääasiassa maltillisia. Muslimit voisivat pikemminkin maltillistua kun kiihkoilijoille olisi vastapainoa.
"Mieluummin vaikka Ukraina unioniin kuin Turkki!"
Molemmat mahtuvat mukaan. Jos olet korruptiosta huolissasi, Turkki on vähemmän korruptoitunut, stabiilimpi ja varakkaampi valtio kuin Ukraina.
uuden jäsenen mukaan ottaminen ei aiheuta mitään ongelmia? Sopeutumista tarvitaan, mutta on ehdottomasti parempi että Turkki olisi EU:n jäsen kuin ulkopuolella.
Särähti tuo henkisesti eri planeetoilta.. kuinka hyvin olet tutustunut turkkilaisiin? Annatko nyt mielikuvien ja ennakkoluulojen vaikuttaa ? Kannattaisi tutustua, saattaisit yllättyä positiivisesti.
Turkki on hyvä ottaa mukaan unioniin koska
- Turkin väestö on nuorta ja EU tarvitsee pitkällä tähtäimellä muitakin kuin eläkeläisiä. Nykymenolla v. 2050 nykyisen EU:n väestöstä lähes puolet on eläkeläisiä. Jokainen ymmärtää, että siitä seuraa katastofi
- Turkki on, ongelmistaan huolimatta, melko dynaaminen talous, josta EU tulisi pitkällä tähtäimellä hyötymään
- Turkin liittyminen EU:hun saisi aikaa enemmän taloudellista kilpailua EU:n sisällä, mikä on hyvä asia
- Turkissa on paljon potentiaalia, erityisesti maatalouden puolella. Tosin kuin monet EU:n maat, siellä ilmaston takia maatalous on tuottavaa
- Turkin liittyminen EU:hun ei lisää eikä vähennä EU:n ristiriitoja. EU:ssa tulee olemaan suuria ristiriitoja riippumatta Turkin liittymisestä
jossa kaupataan ihmisiä. Piste.
suoraan kotoisin syvimmästä pimeydestä. :)
Sieltä et järkeä löydä valitettavasti.
siellä nainen on vain esine.
pienintäkään käsitystä tavoista. He ovat oksettavia.
PISTE.
LIITTYVÄT EUROOPAN UNIONIIN.
pitää kiinni omasta hyvinvoinnistaan niin sitten ei voi mitään.
silloinhan puolustuksesta yksin vastaisi NATO ?
En usko saksalaisten olevan niin lapsellisen sinisilmäisiä. Turkkilaiset tulevat murentamaan ja heikentämään Euroopan Unionin yhteistä päätöksentekoa, sekä tuovat monia muita ongelmia. Lisäksi Turkki on pahimmassa tapauksessa rikollisten kauttakulkumaa.
Rohkenen kysyä kuinka hyvin edes tunnet Turkkia? Joka tapauksessa EU vaatii Turkin muuttavan lakejaan.
Olisiko sinulla jotain konkreettista tuosta ihmisten kauppaamisesta Turkissa.
Joka tapauksessa sitä tapahtuu Saksassa missä varovaisimpienkin arvioiden mukaan elää kymmeniä tuhansia ihmisiä puoliorjuudessa lähinnä bordelleissa, ja jotka ovat tulleet sinne ihmiskaupan uhreina.
TURKISSA JA KEKSI JUTTUJA!
Saksa ajaa Turkin EU jäsenyyttä hyvin vahvasti. Nykyinen sosialistinen hallitus on useaan otteeseen julkisesti ilmoittanut tukevansa Turkin jäsenyyttä ja yrittää vakuuttaa Ranskan, joka on perinteisesti sitä vastustanut.
mitkä ovat maanne erityispiirteet ja millaisia ovat tapanne ja miehet.
EU tarvitsee Turkkia. Nykyoloissa Venäjää ei voi ottaa, mutta jos siellä olot vakiintuu, niin Venäjä olisi tärkeä seuraava askel. Venäjän luonnonvarat ja maa-alue olisi hyvin mielenkiintoinen lisä EU:lle.
räjäyttelemään pommeja ja elämään sossun tuilla.
Turkkilaiset painukoon helvettiin !!
En ole turkkilainen, vaikka kannatankin Turkin EU jäsenyyttä.
Jos sinulla on jotain alkuperäisiä argumenttejani vastaan, niin argumentoi faktoilla ja tiedoilla, äläkä heittele jotain järjettömiä tunteellisuuksia, jotka perustuvat TIETÄMÄTTÖMYYTEEN.
Nämä heitot ovat klisheitä ja stereotypioita, joilla ei ole todellisuuspohjaa.
Pitäiskö ulkomaalaisten kuvaa suomalaisita juoppoina ja simppleinä metsäläisinä myös pitää totuutena?
Tämä on tälläistä tunteellista paskan heittelyä joka ei perusta faktoihin ja tosiasioihin.
Eniten niitä sossun tukia vievät veltot ja hemmotellut suomalaiset, eivätkä vetreät turkkilaispojat, jotka vielä rikastuttavat suomalaisten geenipoolia.
Suomalaiset eivät ole "velttoja ja hemmoteltuja"!
Kyllä protestanttinen työn ja raadannan etiikka täällä painaa jopa työttömiä ja kaikenlaisia työrajoitteisia.
toinen asia on se, että saksalainen laatu simerkiksi heikkeni samalla kun työvoimana alettiin käyttää turkkilaisia.
EU tarvitsee Turkkia. Vai niin. Mihin ja miksi?
..kautta voisi vaikuttaa myös naisten aseman paranemiseen aivan eri tavalla kuin jos Turkki jätetään ulkopuolelle.
..lähetetään sinne Lenita Airisto kouluttamaan ;-D
...jos koko EU:ta ei olisi olemassakaan. Tarkoitan siis poliittista unionia. Parasta Euroopalle olisi jos ennen vapun aikaista laajentumista vallinneen EU:n Norjan, Sveitsin ja Islannin alueella olisi entisen EFTA:n kaltainen vapaakauppa-alue ilman mitään Brysselin bryrokratiaa.
Siis samaan tapaan kuin Pohjois-Amerikassa on tämä NAFTA.