Miksi aina väitetään, että kyllä erosta toipuu..

Et ole, se on vain sanahelinää että toipuu ja pikaiset uudet suhteet on vain paikkoja ja yritystä unohtaa. Ei kuitenkaan toimi aina tulee esiin paikkoja, tilanteita, merkkipäivä ym. jossa tuleekin valta tunneaalto entiseen elämään. Ei koskaan enää ole sitä mahdollisuutta niin kauan kuin muisti pelaa, että kokonaan toipuisi.
Aina tulet käymään oman itsesi kanssa keskustelua entisestä ja siinä tpahtuneista asioista.
Silloinkun avio- tai avoliittoa on jo kestänty useampia vuosia ja mahdollisia lapsiakin aina vaan enmmän on asioita joita tulet aina kohtaamaan.

Minkäänlainen uusi ihminen ei poista niitä milloinkaan.

Se on yksilöllistä. Itse tein tietoisen surutyön, vaiheineen. Muistot jää ja surulla on vaiheensa, mutta pidän itseäni jo toimintakykyisenä. Olen vaiheessa "hyväksyntä". Kyllähän siinä riittää käsiteltävää. Välillä on parempia päiviä.

Surutyötä en ole voinut kiirehtiä enkä kiistää. Se on ollut kuin pakkopullaa. Mutta se on ainoa, miten selvitän tästä. Tahtoisin jo taukoa tästä..

Voimia sinne

Niin, en minäkään ymmärrä miksi sitä hoetaan. Joskus joku ihminen on vaan tärkein eikä muuksi muutu.

Hyväksyä se,mitä ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa,minkä voi.Ihmiselämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi asioihin,joille ei voi mitään.Suru täytyy surra ja ulkopuolista apua on saatavilla(eroryhmät,sururyhmät ym.) jos tuntuu,ettei pääse eteenpäin,muttei saa jäädä tuleen makaamaan.Menetys,kuoleman tai muun syyn takia kirpaisee syvältä,mutta aika auttaa.Muistot toki jäävät,mutta haalistuvat ajan myötä ,aika on siinä suhteessa armollinen.Ajatuksilla on myös valtava voima,ja sitä kannattaa hyödyntää, määrätietoisesti.Ettei sitten vanhana kadu,että koko elämä meni surressa menetettyä ja monta hyvää tilaisuutta tuli hukattua sen myötä.