Pistänpä minäkin lusikkani tähän soppaan, eli kerron minkälaista on olla naimisissa pohjanmaalaisen miehen kanssa.
Menimme naimisiin 6 vuotta sitten, edellinen mieheni oli juuri kuollut (hän sairasti maksakirroosia ja oli vielä insinöörikin kaiken lisäksi). Tapasin tämän pohjolaasen eräässä kuppilassa, no missäs muuallakaan! On ammatiltaan kirvesmies, tällä hetkellä työtön ja luultavasti lopun ikäänsä.
Alussa kaikki meni hyvin, mutta aika pian hän osoitti väkivaltaisuutensa, mustasukkaisuutensa sekä paljastui myöskin että hän on ollut vankilassa tapoista yms. Jatkuvaa huutoa, riitaa, turpiin vetämistä yms.
Ei sen puoleen, onhan minussakin vikaa ja monta kertaa olen katsonut peiliin, tiedän että ihmisen perusluonne ei koskaan muutu miksikään.
Nyt on peräti kaksi oikeudenkäyntiä takana sekä tuleva avioero edessä.
En tiedä ovatko kaikki pohjanmaalaiset samanlaisia idiootteja puukkojunkkareita, mutta sanoisin teille naisille että älkää ikinä menkö naimisiin miehen kanssa joka on pohojanmualta, tulette katumaan sitä loppuikänne!
Pohjanmaalainen mies, ei kiitos
13
616
Vastaukset
- 12+13
saanen kysyä, miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
- Tatilanen riidu
Kaikki Pohjalaiset miehet ovat kuin Juha Mietoja eli täys Spedejä.
- Late.
Onhan sieltä yx komee Lauri Suokin siis Tähkä.
- Laakeat mannut
Kyllä me olemme, ihan siinä missä jokainen insinöörikin kuolee kirroosiin.
- Idioottiketju
Kaikkien aikojen tyhmin viestiketju! Voiko noin monta tylsämielistä sattuakin samaan ketjuun?
- tuutiii
kiinnostas tietää onko aloittaja kaukaakin lännestä
- 12+13
Eipä lienee ihmisiä voida luokitella maakunnittain, vai?
Mutta olet törmännyt klassiseen narsistiin, lueppas Minna Rissasen kirja: sieluani et saa - Samanlaista
Aika rasistinen juttu. Meinaatko oikeesti, että muissa heimoissa ei ole väkivaltaisia miehenpuolia kuin pohojalaasiss'? Vähän samma meininki kuin muilta mailta tulleita arvioitaessa; vieraus, tuntemattomuus ja kulttuurinen outous tekee tepposet pelon ja tietämättömyyden muoross'.
Mulle hyvin läheinen omainen on Pohjanmaalta kotoosin, tunnen sen heimon erityispiirteitä; jääräpäisyys, peräänantamattomuus, sitkeys ... niin hyvässä kuin pahassa ja itsekin olen osakseni ominaisuuksista vähintäin puolet saanut.
Meinaatko myös, että muualla ei käydä oikeutta väkivaltaisia idiootteja vastaan kuin Pohjanmaalla? Jos silmien aukaisu ei auta ja riitä, niin kantsisko avata vaikkapa mielen puoli lisäksi.- ihania ovat
Pohjanmaalaiset miehethän on ihania! Sanoisinko että ykköslaatua verrattuna muiden maakuntien piipittäjiin. Mulla myös tuttuja pohjanmaalta ja reilumpia ihmisiä ei voi maa päällään kantaa.
Aloittajalle sanoisin, että tuollaiseen mieheen voit törmätä missä vain. Ei liity mitenkään siihen, mistä on kotoisin. Ettet vaan olisi rynnännyt liian nopeasti suhteeseen miehesi kuoleman jälkeen. Joka oli peräti insinööri (rauha hänen sielulleen)! Myönnä pois. Liian nopeaan toimit, et ehtinyt tutustua mieheen yhtään.
Suosittelen ap:lle kierrosta ympäri Suomea. Ehkä siinä oppii, että ihmiset ovat aivan samanlaisia maan joka kolkassa. Jotkut kivoja, jotkut pelkkiä kusipäitä.
- lp´
Ja mitä se kertoo aloittajasta,jos edellinen aviomies on juuri kuollut ja seuraava on jo kainalossa?
- Ex Pimp
Juu kaikki pohanmaalta kotoisin olevat ovat tuollaisia ja kaikki pohjanmaalta kotoisin olevat naiset taas ovat poikkeuksetta ihania.
- kaksi ei ole kaikki
"En tiedä ovatko kaikki pohjanmaalaiset samanlaisia idiootteja puukkojunkkareita, mutta sanoisin teille naisille että älkää ikinä menkö naimisiin miehen kanssa joka on pohojanmualta, tulette katumaan sitä loppuikänne! "
Et tiedä ovatko kaikki pohjalaiset miehet idiootteja ja puukkojunkkareita, mutta silti tiedät, ettei heihin kannata sekaantua. Lievää yliragointia!
Ikävä kuulla, että sinulla on sattunut huono tuuri kahden pohjalaisesi kanssa, mutta kaksi miestä ei tarkoita kaikkia pohjalaisia miehiä. Koitas hakea niitä miehiä jostain muualta kuin kapakasta, niin ehkä voit kunnollisen löytääkin- Mitä tarkoittaa.....
....olla "pohojanmualta?"
"pohojan" on pohjanmaan murretta, kyllä.
Mutta "mua" on savon murretta.
Epäilen, että ap ei ole ollut kuutta vuotta pohjanmaalta kotoisin olevan miehen kanssa, jos ei ole edes oikeaoppinen murre tarttunut, edes sen vertaa, että ymmärtäisi olla sotkematta kahta eri murretta samaan sanaan.
Höpön löpön, sanon minä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874