Noin vuosi sitten eräs mies oli ihastunut minuun ja oli todella ujo vain minua kohtaan. Minäkin oli hieman ihastunut mieheen ja odotin miehen tekevän alotteen mutta mitään ei tapahtunut. Se juttui jäi siihen ja tiesin tekeväni suuren virheen mutta en osannut olla niin ujon kanssa ja tottunut tekemään aloitetta.. Kului paljon aikaa ja emme nähneet melkein koskaan ja unohdin hänet melkein kokonaan sillä minulla oli muita miehiä. Nyt olemme muutaman kuukauden ajan taas hengailleet samoissa porukoissa ja nähneet paljon ja minusta tuntuu että olen uudestaan ihastunut häneen ja tuntuu myös että tunne on molemminpuoleinen! Vähän aikaan sitten nukuin jopa hänen kanssaan kiinni toisissamme hänen omasta tahdostaan. Auttakaa, Miten saan jutun etenemään? en todellakaan halua että sama virhe toistuu..
epätiedossa
nuorijaihastunut
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Anna hänen olla.
Hän ansaitsee parempaa.