Kumpi teillä nalkuttaa enemmän? Meillä se on mies. Onneksi olen aika huumorintajuinen ja mulla on lähes katkeamaton hermo. Kaikkein ärsyttävintä on se, kun käsketään tekemään jotain, mitä tekisin muutenkin, ihan itsekseni. Silloin sitä ei enää todellakaan tee mieli tehdä. Toisaalta ymmärrän sen, että miehelle esim. siisteys on tärkeää, tärkeämpää kuin minulle ainakin, kyllä meillä sotkuakin on (talossa majailee kaksi isoa koiraa, se varmaan kertoo jo jostain). Laskuni olen AINA maksanut ajallaan, mutta joka kerta niistäkin pitää naputtaa siihen sävyyn, etten varmasti edes maksaisi niitä, ellei minua koko päivän ahdistele ja käske. Jos pitää siivota, niin mies luettelee minulle tarkkaan jokaisen toimenpiteen ja valittaa jälkeenpäin, että olen tehnyt "kaiken" väärin.
Lähinnä tämä vain huvittaa minua, pitkäpinnainen kun olen. Mutta olen kyllä miettinyt asiaa. Tiedän monia parisuhteita, joissa mies on nalkuttavampi osapuoli. Tyhjästä naputtavia naisiakin tunnen, ei sillä, mutta kummat nyt sitten oikeasti enemmän nalkuttavat? On aika hullua suuttua pikkuasioista, mutta toisaalta mielestäni ihan yhtä hullua on pikkuasioissa semmoinen outo taipumattomuus, eli semmoinen asenne, että "nyt kaikki tehään mun tavalla, sun tavat on vääriä", kun asia toista selkeästi vaivaa. Kaikenlaista... Liian usein se vessanpöntön kannen asento kasvaa liian tärkeäksi, siitä tulee sellainen keino käyttää valtaa. Se on alfa, joka saa tahtonsa läpi, eikö? Yhtäkkiä ei enää olekaan kyse pikkuasioista vaan vallasta. Hurjaa. Semmoisessakin suhteessa olin joskus, mutta jätin sitten semmoisen ukon.
Mielestäni nalkutusta on kahdenlaista. Toisessa on kyse vallasta ja toisessa oikeasti niistä pikkuasioista. En nyt tiedä, miksi aloin tällaista asiaa pohtimaan, mutta ehkä jollakulla muullakin olisi asiaan sanottavaa.
Mistä teillä nalkutetaan ja kumpi naputtaa enemmän? Onko nalkutus vallankäyttöä? Kuinka paljon se ärsyttää?
Nalkuttamisesta
5
299
Vastaukset
- mies joka siivoaa
Onhan se vallankäyttöä. mies yrittää manipuloida sut piiaksi tai kodinhoitajaksi ettei mies joudu tekemään itse mitään. Jos sua häiritsee miehes käytös niin se on vakavan keskustelun paikka teillä. Minä en sietäis yhtään tollasta alentavaa komentelua.
- _FlamingHeart_
Minä olen meillä se nalkuttava osapuoli.
Miesystäväni ei nalkuta oikeastaan yhtään.
Minä nalkutan hänen pelistänsä(pelaa wow-nimistä peliä & 2-4h 4-6h putkeen eikä minulle tahdo enää aika riittää(tai ainakin se siltä tuntuu).
En viitsi jättää häntä,koska molemmat rakastamme toisiamme erittäin paljon.
Olemme olleet vasta 6kk parisuhteessa & miesystäväni on kesä-heinäkuun vaihteessa 2012 muuttamassa kanssani yhteen.
Hän hokee,että se on hänen harrastuksensa.
Voiko tuollainen olla harrastus?
Itselläni on 2 koiraa & minä olen ne enimmäkseen hoitanut/ruokkinut/ulkoiluttanut.
Ei siinä toki minä mielelläni niin teenkin,koska omistan molemmat koirat,mutta nyt polvivammaisen tarttisin apua & tuntuu etten aina sitä tahdo saada.
Kun olemme miesystäväni vanhempien luona(maalla),niin minä joudun niitä juoksuttamaan pihalla,sitten kun pyydän miesystävääni kaveriksi,niin hän vain tokaisee menee 15min(toki lyhyt aika,jonka aikana olen jo kerennyt mennä juoksuttamaan koiria) tai 30min(jolloin koirat ovat jo kyllikseen juosseet,että ne voi viedä hetkeksi sisälle huilimaan,niin jaksavat sitten juosta uudestaan. Yleensä annan niitten levätä 2-4h(en viitti rääkätä niitä).
Kaupungissa kun olemme & miesystävälläni ei ole tietokonetta mukana,niin hän lähtee mielellään mukaan käyttämään koiria & yksinkin jopa käyttää niitä.
Mistään muusta en hänelle nalkuta,kuin siitä pelamisesta.
Meillä rakkaus leiskuu & olemme erittäin onnellisia yhdessä. - Justiina!
Minä olen se nalkuttaja.
Nalkutan yleensä siitä, koska avomies on kasvatettu niin että heillä on erikseen miesten ja naisten työt ja minut taas kasvatettiin tekemään kaikkia töitä, eli meillä meinaa mennä silleen että minä kävelen herran perässä siivoamassa hänen jälkiään ja siihen minä en rupea. Yhdessä sotketaan ja yhdessä siivotaan.
Jos nalkutan niin se tulee syystä!
Toinen asia mistä nalkutan usein: Meillä on koiranpentu ja minä olen se joka pojan ruokkii, ulkoiluttaa ja hoitaa. Muuten ei haittaa ollenkaan, mutta ukko haluaisi koirasta omistaa puolet, joten se menee sitten siihen että nalkutan ukolle että jos haluat koirasta puolet niin teet myös sen eteen jotain!
Mielestäni ainakaan tässä tapauksessa nalkutus ei ole vallankäyttöä, siitä voi hyvin sellaisen tehdä.
Kukapa mies ei vihais nalkuttamista? Itse vihaan myös olla se nalkuttaja, mutta jos en sitä harrastaisi niin piika minä olisin, en avovaimo.
Ainakaan vielä en ole liiaksi nalkuttanut koska olemme olleet jo 4 ja puolivuotta yhdessä ja rakkaus se vaan vahvistuu päivä päivältä :)- KoirallinenN
Ehdottomasti ei koskaan koiran yhteisomistusta. Koiralla on vain yksi johtaja ja se olet joko sinä tai miehesi. Kaverini aikoinaan osti exänsä kanssa koiran ja erottuaan siitä oli tulla valtava riita, vuorottelivat kyllä koiran kanssa kunnes muija osti kaverini ulos. Tai sen muijan nykynen osti..
Empäs nyt tiedä kumpiko meistä nalkuttaa enemmän. Ehkä mies kun se on hieman perfektionisti. Emme asu yhdessä mutta miestäni häiritsee seinilläni olevat joutilaat koukut, joihin en ole ehtinyt laittaa mitään tai en ole muistanut irroittaa. Niistä hän aina huomauttaa minun luona ollessani, toisekseen seinälläni on iso viuhka joka ei ole samassa linjassa ruokapöytäni kanssa ja myös siitä pitää naputtaa.
Molemmilla on omat koirat, miehellä kaksi, minulla yksi. Minun on hieman energisempi ja nuorempi sekä isompi kuin hänen koiransa ja mies haukkuu (välissä leikillään, välissä tosissaan) koiraani hirviöksi, epänormaaliksi ja ärsyttäväksi sekä ylenpalttisen aggressiiviseksi mitä se ei tosiaan ole. Omissa koirissa ei ole vikaa, minun koirassa on.
Itsellä ei ole tarvetta nalkuttaa. Helvettiäkös sitä syyttä suotta. Vain jos on hyvä syy niin miksei muttei yleensä ole.
Hei,meillä nainen nalkuttaa todella paljon minä 48v,vaimo 35v, ja 3lasta.Vaimo paremmin palkattu lastensuojelu alalla,minä huonosti palkatulla firmassa töissä,minä teen ruoat kotona,kun opin pienenä 12v.tekemään,vaimo vuorotöissä,minä 6.00-14.30,joten haen nuoremmaisen hoidosta.Ei jaksa enään,kun on tullut duunista ja tehnyt kotihommat,vaikka toinen puoliso olisikin väsynyt,kuunnella ylimääräistä.ja seksi,sitähän ei juuri ole,tai hänellä on nuorempi kolli jossain.Miksi sitten pitäisi jaksaa kuunnella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525