Perhepeti ja parisuhde

pulainenäiti

Olemme vähän reilu parikymppiset vanhemmat. Esikoisemme syntyi syksyllä.
Ongelman nimi on perhepeti. Itselläni on valtava tarve pitää tyttäremme koko ajan lähelläni, myös yöllä. Tämän ja perhepedin mahdollistaman imetyksen helppouden vuoksi olen päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Mies vaan ei ole asiasta yhtä mieltä. Hän rakastaa tytärtämme suuresti, mutta kokee hänen olevan sängyssämme ylimääräinen öisin. Hän sanoi minulle, että jos joskus meilläkin olisi kahdenkeskistä aikaa niin sitten on vauva siinä keskellä. Meillä ei muutenkaan ole ollut kunnon seksi elämää vauvan synnyttyä ,muutamia erittäin kivuliaita kertoja lukuunottamatta.. En jaksa enää yrittää koska nautinnollisin asia on muuttunut synnytyksen jälkeen kivuliaaksi. Olen puhunut asiasta rehellisesti että vika ei ole siinä ettenkö miestäni haluaisi. Oikeastaan päinvastoin, halut on suuret mutta kipu pilaa kaiken.!

Millaisia kokemuksia teillä on perhepedistä? Minusta on luonnollista että lapsi nukkuu vanhempiensa lähellä ihan biologisistakin syistä plus kaikki muut plussat mitä se mahdollistaa vauvan hyvälle kehitykselle. Itse olen myös nukkunut melko pitkään vanhempien vieressä (toisin kuin siskoni joka jo ihan pienestä nukkui omassa huoneessaan). Olen sitä mieltä, että ihmiset ovat erilaisia. Jotkut kaipaavat vaan enemmän ihokontaktia eikö? Meidän tyttö selvästi nauttii läheisyydestäni! Ja tätä haluan hänelle myös jatkossa tarjota.

JOten, miten ratkaista tilanne jossa toinen vanhemmista ei halua perhepetiä??

150

7621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tällainennn

      Jaa viimeiseen kysymykseesi minulla ei ole vastausta.

      Mutta meidän heinäkuussa syntynyt esikoisemme nukkuu myös perhepedissä, johon ajauduimme vahingossa sektiokipujen ja imetyspulmien vuoksi. Meillä vaan mieskin on (nykyään) sitä mieltä että (tämän) vauvan luontevin ja oikea paikka on vanhempien välissä. Vanhempien kahdenkeskiselle ajalle on tilaa olkkarissa, kun lapsi nukkuu.

      Ja mun täytyy sanoa, että meidän tyttö on niin ahkera yötissittelijä, että kukaan ei haluaisi tavata sitä väsynyttä kärttyistä ämmää joka olisin, jos topin kaula-aukon laskemisen sijaan joutuisin kymmenen kertaa yössä nousemaan, ottamaan vauvan syliin, imettämään/rauhoittelemaan, laskemaan lapsen takaisin sänkyyn, kömpimään itse sänkyyn ja odottamaan että uni tulisi ennen seuraavaa herätystä :)

      • Unelma vävy

        Kaikille oma huone. Ja mielummin vielä eri osoitekkin.


      • omaan sänkyyn
        Unelma vävy kirjoitti:

        Kaikille oma huone. Ja mielummin vielä eri osoitekkin.

        Turvallisempaa lapselle, että nukkuu omassa sängyssään. Sänky äidin sängyn viereen kiinni, niin äiti voi laittaa kätensä lapseen kiinni.

        Älytöntä opettaa lapsi nukkumaan vanhempien sängyssä. Siitä ei ole kuin haittaa pitkällä aikavälillä. Parisuhde ja seksielämä alkaa kärsimään aivan varmasti.

        Itselläni on kolme lasta eikä olisi tullut mieleenikään jättää lasta imetyksen jälkeen sänkyymme nukkumaan.


      • lapsikullat
        omaan sänkyyn kirjoitti:

        Turvallisempaa lapselle, että nukkuu omassa sängyssään. Sänky äidin sängyn viereen kiinni, niin äiti voi laittaa kätensä lapseen kiinni.

        Älytöntä opettaa lapsi nukkumaan vanhempien sängyssä. Siitä ei ole kuin haittaa pitkällä aikavälillä. Parisuhde ja seksielämä alkaa kärsimään aivan varmasti.

        Itselläni on kolme lasta eikä olisi tullut mieleenikään jättää lasta imetyksen jälkeen sänkyymme nukkumaan.

        Omaan sänkyyn nimimerkin kanssa samaa mieltä.

        Lapsen on hyvä nukkua siinä samassa huoneessa ja vieressä mutta eri sängyssä.

        Aikoinaan imetin kyllä siinä vieressä mutta kun nukahdin niin lapsi tömähti lattialle. Onni onnettumuudessa oli se ettei ollut korkea sänky, vaan extramata. Huh huh ...

        Äiti taas imetti veljeäni aikoinaan keskellä parisänkyä ja nukahti ja heräsi veljeni kakomiseen .... oli poika tukehtua tissiin ... huh huh ....

        Paras tapa on mielestäni se että noustaan istuma-asentoon imettämään ja sitten lapsi laitetaan omaan sänkyyn nukkumaan.


      • vieressääää
        lapsikullat kirjoitti:

        Omaan sänkyyn nimimerkin kanssa samaa mieltä.

        Lapsen on hyvä nukkua siinä samassa huoneessa ja vieressä mutta eri sängyssä.

        Aikoinaan imetin kyllä siinä vieressä mutta kun nukahdin niin lapsi tömähti lattialle. Onni onnettumuudessa oli se ettei ollut korkea sänky, vaan extramata. Huh huh ...

        Äiti taas imetti veljeäni aikoinaan keskellä parisänkyä ja nukahti ja heräsi veljeni kakomiseen .... oli poika tukehtua tissiin ... huh huh ....

        Paras tapa on mielestäni se että noustaan istuma-asentoon imettämään ja sitten lapsi laitetaan omaan sänkyyn nukkumaan.

        Meillä vauva nukkui puoli vuotta vieressä,ja eka syömiseen asti nukkui pinnasänkyssä sen takia että olis seksi elämä koska meillä oli heti 2 viikon jälkeen jo samalnlainen sekiselämä eli todella hyvä ja tyydyttävä molemmille ja usein(:ja sen jälkeen meidän vieressä niin että vauva mun vieressä ja mies minun..nimimerillä naimisissa 26 wee ja mies 33 wee ja lisäys mieskin haluasi että vauva vieressä hänenkin mielestä vain oikein olla meidän vieressä(:


      • viereeäsaäasä
        vieressääää kirjoitti:

        Meillä vauva nukkui puoli vuotta vieressä,ja eka syömiseen asti nukkui pinnasänkyssä sen takia että olis seksi elämä koska meillä oli heti 2 viikon jälkeen jo samalnlainen sekiselämä eli todella hyvä ja tyydyttävä molemmille ja usein(:ja sen jälkeen meidän vieressä niin että vauva mun vieressä ja mies minun..nimimerillä naimisissa 26 wee ja mies 33 wee ja lisäys mieskin haluasi että vauva vieressä hänenkin mielestä vain oikein olla meidän vieressä(:

        ja lisäys nykyään poika 2 wee ja nukkuu omassa sänkyssä ja tyttökin nukkui saman aikaa vieressä mutta on jo ekalla luokalla eli oma huone jo tietty..ja poikain pian siirtymässä omaan huoneeseen..


    • Petikko

      Perhepeti toimii joillain ihmisillä, toisilla taas ei. Meillä se ei ole johtanut kauhean hyvään lopputulokseen vaikka ihan vauvana toimikin varsinkin imetyksen suhteen. Mutta meillä siis lopputulos on ollut se että lapsia on ollut hyvin hankala saada enää omaan sänkyyn siirtymään josta johtuen mies on läytännössä joutunut nukkumaan muualle kun ei kahden lapsen ja minun kanssani enää samaan sänkyyn mahdu. On kyllä yritetty lasten siirtoja omiin sänkyihin vaikka millä keinoilla ja neuvoilla mutta aina ne kipittävät takaisin.
      Ja ei ole tuo miehen "ulkoistaminen" kauhean hyvää parisuhteelle tehnyt. Ainakin meillä oli ennen se paras aika yhdessä juuri se ilta sängyssä makaillen. Nyt kun se on jäänyt pois, ei samanlaista aikaa ole oikein tullut tilalle. Joten katsotaan miten liitto tämän kestää. Mies on ainakin jo vähän katketoituneen oloinen eikä kyllä varmaan pethepetiä muille suosittelisi. Äidille ja lapselle se voi olla hyvä mutta parisuhteelle ei kaikilla taas niin hyvä ratkaisu.

      • nounounou

        Minä en voisi kuvitellakaan että lapsi nukkuisi mieheni ja minun välissä.
        Me totutimme lapsen heti omaan sänkyyn ja kyllä imetysten väliin sain itsekin heti unta operaation jälkeen.Ei pidä passata liikaa ja olla tissi ojossa heti yhdestä inahduksesta.Eikä yöllä alettu vaihtelemaan vaippaa,jottei vauvakaan valppaantuisi liikaa.Ja tietysti hämärä valaistus päällä.
        Hyvin lapsi oppi ja mukavaa on kölliä miehen kainalossa.


      • Rakkauden hedelmä
        nounounou kirjoitti:

        Minä en voisi kuvitellakaan että lapsi nukkuisi mieheni ja minun välissä.
        Me totutimme lapsen heti omaan sänkyyn ja kyllä imetysten väliin sain itsekin heti unta operaation jälkeen.Ei pidä passata liikaa ja olla tissi ojossa heti yhdestä inahduksesta.Eikä yöllä alettu vaihtelemaan vaippaa,jottei vauvakaan valppaantuisi liikaa.Ja tietysti hämärä valaistus päällä.
        Hyvin lapsi oppi ja mukavaa on kölliä miehen kainalossa.

        Näin juuri. Lapsen paikka on omassa sängyssä. Meillä oli sängyn vieressä lapsen sänky ja toimi hyvin. Paremmin lapsi nukkuu omassa sängyssään, kuin kahden aikuisen välissä. Johan siinä parisuhdekin kärsii. Sitä paitsi minulla oli niin helppo lapsi, ettei tarvinnut montaa kertaa yössä edes syöttää. Ehkä juuri siksi lapsi oli rauhallinen, kun oli oma sänky missä nukkua. Tämä on vain minun mielipiteeni. Hellyyttä pystyy antamaan vaikka kuinka paljon päivän aikana. Otimme lapsen aamulla viikonloppuisin köllimään keskelle ja hellittelimme se oli tosi ihanaa.


      • mk

        Tehkää niin että äiti menee lasten kanssa nukkumaan lastenhuoneeseen tai isä nukuttaa ja kun nukahtavat niin sitten aikuiset omaan sänkyynsä että silleen ja älkää antako alsten pompottaa nukkumisjärjestelyissä vanhempiaa että sileen.
        Ei muuta kun ensi viikonloppuna tiekka linja ettö lapset nukkuu omissa sängyissään ja periksi ei saa antaa niin laitetaan vaikka sata kertaa se lapsi omaan sänkyyn niin uskoo.


      • 6+19
        nounounou kirjoitti:

        Minä en voisi kuvitellakaan että lapsi nukkuisi mieheni ja minun välissä.
        Me totutimme lapsen heti omaan sänkyyn ja kyllä imetysten väliin sain itsekin heti unta operaation jälkeen.Ei pidä passata liikaa ja olla tissi ojossa heti yhdestä inahduksesta.Eikä yöllä alettu vaihtelemaan vaippaa,jottei vauvakaan valppaantuisi liikaa.Ja tietysti hämärä valaistus päällä.
        Hyvin lapsi oppi ja mukavaa on kölliä miehen kainalossa.

        Hyvä nounounou. Muista sama periaate miehesi kohdalla: ei pidä olla tissi ojossa heti yhdestä inahduksesta.


      • 13+12
        mk kirjoitti:

        Tehkää niin että äiti menee lasten kanssa nukkumaan lastenhuoneeseen tai isä nukuttaa ja kun nukahtavat niin sitten aikuiset omaan sänkyynsä että silleen ja älkää antako alsten pompottaa nukkumisjärjestelyissä vanhempiaa että sileen.
        Ei muuta kun ensi viikonloppuna tiekka linja ettö lapset nukkuu omissa sängyissään ja periksi ei saa antaa niin laitetaan vaikka sata kertaa se lapsi omaan sänkyyn niin uskoo.

        "Tehkää niin että äiti menee lasten kanssa nukkumaan lastenhuoneeseen tai isä nukuttaa ja kun nukahtavat niin sitten aikuiset omaan sänkyynsä että silleen ja älkää antako alsten pompottaa nukkumisjärjestelyissä vanhempiaa että sileen.
        Ei muuta kun ensi viikonloppuna tiekka linja ettö lapset nukkuu omissa sängyissään ja periksi ei saa antaa niin laitetaan vaikka sata kertaa se lapsi omaan sänkyyn niin uskoo. "

        Älkääkä tätä tarjotko kirjallisena, koska silloin ei usko. Ei nimittäin ymmärrä.


      • Äitiii
        Rakkauden hedelmä kirjoitti:

        Näin juuri. Lapsen paikka on omassa sängyssä. Meillä oli sängyn vieressä lapsen sänky ja toimi hyvin. Paremmin lapsi nukkuu omassa sängyssään, kuin kahden aikuisen välissä. Johan siinä parisuhdekin kärsii. Sitä paitsi minulla oli niin helppo lapsi, ettei tarvinnut montaa kertaa yössä edes syöttää. Ehkä juuri siksi lapsi oli rauhallinen, kun oli oma sänky missä nukkua. Tämä on vain minun mielipiteeni. Hellyyttä pystyy antamaan vaikka kuinka paljon päivän aikana. Otimme lapsen aamulla viikonloppuisin köllimään keskelle ja hellittelimme se oli tosi ihanaa.

        Juuri niin, lapsen uni voi häiriintyä jos nukkuu aikuisen vieressä. Ja lapsi tarvitsee molemmat tyytyväiset vanhemmat.


      • 3YH

        Minä luulen oman kokemuksen perusteella, että parisuhteen kannalta olisi hyvä jos saisit läheisyyden kaipuusi tyydytettyä niin, että keskittyisit vauvaan päivällä ja illalla sitten olisi miehesi ja sinun vuoro. MUTTA muistan kyllä, miten tärkeältä tuntui vauva silloin joskus. On kysymys perheestä. Isän ja äidin vuorovaikutus on kuitenkin hyvin tärkeää. Tärkeintä tietenkin on tällä hetkellä se, että teette Jotain kahdestaan, ei se välttämättä ole sexi....kertoo 3 lapsen yh-äiti.= )


      • mk
        13+12 kirjoitti:

        "Tehkää niin että äiti menee lasten kanssa nukkumaan lastenhuoneeseen tai isä nukuttaa ja kun nukahtavat niin sitten aikuiset omaan sänkyynsä että silleen ja älkää antako alsten pompottaa nukkumisjärjestelyissä vanhempiaa että sileen.
        Ei muuta kun ensi viikonloppuna tiekka linja ettö lapset nukkuu omissa sängyissään ja periksi ei saa antaa niin laitetaan vaikka sata kertaa se lapsi omaan sänkyyn niin uskoo. "

        Älkääkä tätä tarjotko kirjallisena, koska silloin ei usko. Ei nimittäin ymmärrä.

        Tv:ssä oli dokumentti kun lapsi 2-4v ei pysynyt omassa sangyssään kun nukutettiin vaan
        aina nousi ylös sängystä niin psygologi tai joku muu kasvatustieteiliä sanoi että mostatte niin kauan takaisin kun pysyy ja kun aloitettiin niin ensimmäisenä iltana yli 100 kertaa niin pysyi ja seuraavana vain 4 kertaa ja sitten lapsi oppi että nukuttan omassa sängyssä että silleen. Meillä kanssa lapsi laitettiin heti omaan sankyyn mutta aluksi se sänky oli siinä vanhempien vieressä ja kun muutetiin isompaa niin lapsella oma huo ja nukkui seillä aina eikä häiritse vanhempien unia ja tuleehan siinä sangyssä aika kuuma kun kolme henkilöa olisi.


      • jbjkbjjk
        3YH kirjoitti:

        Minä luulen oman kokemuksen perusteella, että parisuhteen kannalta olisi hyvä jos saisit läheisyyden kaipuusi tyydytettyä niin, että keskittyisit vauvaan päivällä ja illalla sitten olisi miehesi ja sinun vuoro. MUTTA muistan kyllä, miten tärkeältä tuntui vauva silloin joskus. On kysymys perheestä. Isän ja äidin vuorovaikutus on kuitenkin hyvin tärkeää. Tärkeintä tietenkin on tällä hetkellä se, että teette Jotain kahdestaan, ei se välttämättä ole sexi....kertoo 3 lapsen yh-äiti.= )

        "Jotain kahdestaan, ei se välttämättä ole sexi....kertoo 3 lapsen yh-äiti"

        En enää yhtään ihmettele miksi olet YH.

        Parisuhteessa se tärkein ja muista suhteista erottavin asia nyt vain sattuu olemaan se seksi. Ellei sitä ole, niin siinä on ihan turhaa alkaa rakentamaan taloa, harrastamaan tai kikkailemaan, koska sellainen suhde ei ole parisuhde, vaan kaverisuhde. Ja sellaisesta suhteesta lähtien aletaan katselemaan uutta parisuhdetta, kuten itsekin tiedät.

        Seksi taas ei tarkoita sitä että se olisi yhtäkuin yhdyntä, mutta seksiä ja kipinää pitää olla.


      • vain romantikko
        jbjkbjjk kirjoitti:

        "Jotain kahdestaan, ei se välttämättä ole sexi....kertoo 3 lapsen yh-äiti"

        En enää yhtään ihmettele miksi olet YH.

        Parisuhteessa se tärkein ja muista suhteista erottavin asia nyt vain sattuu olemaan se seksi. Ellei sitä ole, niin siinä on ihan turhaa alkaa rakentamaan taloa, harrastamaan tai kikkailemaan, koska sellainen suhde ei ole parisuhde, vaan kaverisuhde. Ja sellaisesta suhteesta lähtien aletaan katselemaan uutta parisuhdetta, kuten itsekin tiedät.

        Seksi taas ei tarkoita sitä että se olisi yhtäkuin yhdyntä, mutta seksiä ja kipinää pitää olla.

        minä luulin että rakkaus oli se tärkein.


      • nounounou
        6+19 kirjoitti:

        Hyvä nounounou. Muista sama periaate miehesi kohdalla: ei pidä olla tissi ojossa heti yhdestä inahduksesta.

        6 19:lle.

        Meillä ei tarvitse läheisyyttä kerjätä eikä inistä.Kyllä siinä on ojossa ihan joku muu kuin tissi,ja ihan oma-aloitteisesti jopa.Eikö olekin ihmeellistä pienen lapsen äidiltä joka osaa vetää rajan lapsenhoidon ja parisuhteen välille ;)))


      • 11+1
        mk kirjoitti:

        Tv:ssä oli dokumentti kun lapsi 2-4v ei pysynyt omassa sangyssään kun nukutettiin vaan
        aina nousi ylös sängystä niin psygologi tai joku muu kasvatustieteiliä sanoi että mostatte niin kauan takaisin kun pysyy ja kun aloitettiin niin ensimmäisenä iltana yli 100 kertaa niin pysyi ja seuraavana vain 4 kertaa ja sitten lapsi oppi että nukuttan omassa sängyssä että silleen. Meillä kanssa lapsi laitettiin heti omaan sankyyn mutta aluksi se sänky oli siinä vanhempien vieressä ja kun muutetiin isompaa niin lapsella oma huo ja nukkui seillä aina eikä häiritse vanhempien unia ja tuleehan siinä sangyssä aika kuuma kun kolme henkilöa olisi.

        Siis Jotain Tasoa kirjoittamiseen, kiitos!


    • Pidä vaan lapsi vieressä. Lapsi saa turvaa ja läheisyyttä ja näin hänestä kasvaa tasapainoinen lapsi ja aikuinen. Ihan samoin kaipaavat turvaa ja lämpöä pienet eläinvauvat.. Koirakin on laumaeläin esim ja kärsii jos se erotetaan laumastaa. Minun pieni tyttöni nukkuu luonani vieressä, on 3v ja nyt viikonloppunakin heräsin siihen kun kaksi kertaa kysyi yöllä isiä, varmisti että olen vieressä.

    • kassiträjähtää

      Epäilenpä että ukolla pussit painaa....Äkkiä lapsi pinnasänkyyn tai ukko kulkee Thai hieronnassa ja vieraissa.....

      • mies

        "halut on suuret mutta kipu pilaa kaiken.! "

        Mietipä jos ei kipuja olisi, olisiko tilanne silloin toinen. Eli pidätkö lasta osittain ikään kuin tiedostamattomana "kilpenä" sinun ja miehesi välissä. Ja pohdi kumpi asia painaa vaakakupissa enemmän, lapsen imettäminen sängyssä vai miehesi ja sinun yhteiset hetket.


      • mepamutiainen

        samaa mieltä!!! Nähty on, miten ns.parisuhde kehittyy, jos joku kitisee vieressä. Tosin helppo sanoa, kun ei ole lapsia, Luojan kiitos.


      • kokenut saman
        mies kirjoitti:

        "halut on suuret mutta kipu pilaa kaiken.! "

        Mietipä jos ei kipuja olisi, olisiko tilanne silloin toinen. Eli pidätkö lasta osittain ikään kuin tiedostamattomana "kilpenä" sinun ja miehesi välissä. Ja pohdi kumpi asia painaa vaakakupissa enemmän, lapsen imettäminen sängyssä vai miehesi ja sinun yhteiset hetket.

        "halut on suuret mutta kipu pilaa kaiken.! "

        Ostappa apteekista tai ihan tavaratalosta liukuvoidetta !!! Teillä on kivaa kun lapsikin on omassa sängyssään.


    • Maarit 78

      Nimenomaan ahkerat tissittelijät ovst juuri noita perhepetiläisiä kum se tissi tuoksuu siinä vieressä koko yön ja vauva havahtuu vanhempien liikkeeseen useammin kun omasssa sängyssä nukkuvat. Eli omaan sänkyyn vaan niin heräikytki vähenee, harva vauva oikeesti ruokaa tarvii joka tunti yössä vaan eivät osaa nukahtaa ilman tissiä jos opetettu siihen et joka ininästä tissi suuhun nii uni jatkuu. Mut jos haluaa tollasta niin eikö sitä seksielämää kannata harjoittaa muualla kun sängyssä! Mutta jos olette opettaneet tytön joo siihen että pitää vieressä olla koko ajan kun nukkuu ja käy nukkumaan niin itsellenne vaan haittaa olette tehneet. Siinä ei paljo enää onnistu seksikään. Käyttäkäähä liukastetta kunnolla, kun imetät niin estrogeenitasosi on nolla, ei ihme et sattuu kun ei kostu kunnolla.

      • äitiisätyttö

        Väärässä olet. Meillä tyttö perhepedissä ja on nukkunut aina yöt hyvin. Ihan vauvana jouduin jopa herättelemään tissille öisin, että saa riittävästi ravintoa! Ei heräily maidon tuoksusta johdu vaan siitä, että kaikilla on omat erilaiset rytmit/tarpeet!
        En voisi ikinä kuvitella laittavani pientä lasta yksin huoneeseen nukkumaan ja heräämään peloissaan yksin!
        Ja meillä seksi pelaa miehen kanssa ihan mainiosti nyt taas kun limakalvot ovat palanneet hormonitoiminnan myötä takaisin kuntoon. Ei sitä tarvi pimeessä peiton alla yöllä harrastaa. Johan se nyt on ihan tylsääkin.


      • rgrhytjuj

        oon myös samaa mieltä että ei ne tissinhajun takia herää vaan nälän. Meillä toisen kohalla joutui pulloruokintaan muutaman kk jälkeen. ja kyllä heräili ihan yhtä hyvin kun esikoinen joka oli yhdeksään kuukauteen asti täysimetetty.

        sekin on ihan normaalia että vauvan synnyttyä ei aina tee mieli seksiä. Muutenhan niitä vauvoja tulis perä peränjälkeen kaikille jotka ei ehkäsyä pysty käyttämään.


    • 2+3

      Eihän perhepedissä mitään pahaa ole. Mutta lapset eivät oikein tahdo kotuitua omiin sänkyhin sen jälkeen. Tästä on seurauksena vaikeudet nukkumaan menossa ja yölla herättyään lapsi tulee vanhempien sänkyyn vielä vähän vanhempanakin. Keskustele ystäväperheiden kanssa asiasta, mutta oma neuvoni kolmen lapsen isänä on, että nukuta lapsesi omaan sänkyynsä. Lapsi nukkuu paremmin ja saat itse tarvitsemasi yöunet. Ja parisuhdekin pysyy paremmin vireillä.

      • mk

        EI perhe pedissä mitään pahaa muuten ole mutta jos se jatkuu pitkään niin parisuhde kuolee omaan mahdottomuuteen ja moni lapsi on kuollutkin kun vanhempi kääntyy nukkuessaan lapsen pääle ja lapsi tukehtuu vanhemman alle. Meillä ainakin lapsi laitettiin omaan sankyyn ja se lapsen sanku on siinä vanhempien sängyn vieressa niin toimii. Kun seksi alkaa uudestaan synnytyksen jälkeen niin ei siihen sankyyn lapsi tai lapsia mahdu vaan ne lapset on noepasti opetettava omiin sänkyihin nukkumaan ennen kun ollaan eron partaalla kun se kaikkein tärkein eli parisuhde ei toimi enää.


    • Vauva ja sinä olette kaikein tärkeimmät. Mies lattialle nukkumaan. Ja ps seksi on vain lapsen tekoa varten, ei sitä muuhun tarvita.

      • Meitä on moneksi

        Meitä on ihmisiä on niin monenlaisia. Ja synnytyksen jälkeen saattaa olla väsynyt ratkomaan pulmia, mutta kyllä sinun kannattaa avata keskustelu vaikka esim. äitisi kanssa, jolla on myös ollut lapsia. Ajansaatossa myös kaikki neuvoloiden ohjeistuksetkin muuttuu ja tällä hetkellä taitaa olla vallalla ajatus, että tehdään niinkuin hyvältä tuntuu.
        Kerroit, että sinulla on kipuja ja jotenkin rivien välistä ymmärrän, että nyt haluaisit tämän ´ihanan paketin´ teille jarruksi.
        Me ajattelemme itsemme ja muidenkin parhaaksi eri tavalla. Joku mies on sitä mieltä, että lapsi pitää pysyä lähellä, mutta jos mies ei saa mitään hoitoa niin hän ei ehkä olekaan sitä mieltä, lapsi ikäänkuin asettuu teidän välille. Mies ei välttämättä kasva tähän lapsen hoitoon samalla tavalla kuin äiti, joka jo konkreettisesti kantaa lastaan 9 kk ja tottuu siihen läsnäoloon. Joskus olen ajatellut itse (kolme lapsen äiti) että jos se lapsi voisi läheisesti tutustua myös isään ensi kuukausien aikana, eikä vain silloin kun lapsi hänelle tuupataa itkuisena kun äiti ei enää jatka tuudittaa. Tähän tutustumineen perhepeti on hyvä vaihtoehto esim siihen asti kun äitä imettää. Sitäkään kun ei tarvise tehdä vuosi tolkulla. Normaali kait on 6-9kk.
        Äitinä oleminen ei ole pelkästään lapsien hoitoa, siihen kuuluu myös miehen hoito ja päinvastoin.


      • Sanna_82

        Itse potkisin ukon veks jos ratkaisu ei miellytä. Rahaa tulee kuitenkin elatusmaksun muodossa, eikä tarvi katsella läskiä ukkoa sohvalla loisimassa


      • 13+18
        Sanna_82 kirjoitti:

        Itse potkisin ukon veks jos ratkaisu ei miellytä. Rahaa tulee kuitenkin elatusmaksun muodossa, eikä tarvi katsella läskiä ukkoa sohvalla loisimassa

        Epäilenpä että vaimo on tässä lautapelissä se paksumpi puolisko.


      • HAHAHAA!
        13+18 kirjoitti:

        Epäilenpä että vaimo on tässä lautapelissä se paksumpi puolisko.

        NIIN SAMAA MIELTÄ!!!


      • mek

        Minulle ainakin seksi on nautintoa ja hauskanpitoa ja lapsi on seksin sivutuote ja ilman lasta voi elää mutta ei ilman seksiä.


    • Lahna on kala

      Pidä vaan kersa vieressäs ja ukko sivussa, hyvä tulee.
      Yksinhuoltaja joukko sen kun kasvaa ja se kitinä alkaa sitten kun on
      jo myöhästä. Kyllä se vieras pimppa alkaa pian maistua.

      • yh äiti

        Lähetä ukkos tänne mun hoiviini.Mulle kyllä seksi kelpaisi näin yksinhuolta äiti kun olen .Ei tarvi vikistä täällä kivuista sun muusta ongelmista.Tai toinen vaihtoehto että eroa ukostas niin tiedät sitten mitä menetit ja mitä on olla yksin lapsen kanssa.Kannattaa kokeilla niin osaisi sitten arvostaa mitä joskus oli.


      • omaan sänkyyn
        yh äiti kirjoitti:

        Lähetä ukkos tänne mun hoiviini.Mulle kyllä seksi kelpaisi näin yksinhuolta äiti kun olen .Ei tarvi vikistä täällä kivuista sun muusta ongelmista.Tai toinen vaihtoehto että eroa ukostas niin tiedät sitten mitä menetit ja mitä on olla yksin lapsen kanssa.Kannattaa kokeilla niin osaisi sitten arvostaa mitä joskus oli.

        Niin, ei sillä miehellä ole paikat kuivina tai kipeinä synnytyksen jälkeen. Jos tarpeita ei aleta kotona hoitelemaan, niin ei se kauaa vie, kun alkaa ajatukset harhailemaan.

        Jälkitarkastuksen jälkeen meillä sukupuolielämä on aloitettu uudelleen, sitä ennen jotain muuta pientä miestä miellyttävää askartelua.


    • tutivaitissi

      Asialla monta puolta...täytyisi varmaan ottaa huomioon turvallisuuskysymys ettei vaan vahingossa itse nukahda tai kierry vahingossa unissaan lapsen päälle niin että tulitsi tukehtumisvaara tms... olen jostain kuullut että tälläistäkin on sattunut. Ei millään pahalla, itsellänikin ipanat aikoinaan nukkuivat vieressä ja onneksi ei mitään sattunut ja hyvinhän nuo ovat omaan sänkyynsä siitä löytäneet.

    • Vauva vaan omaan sänkyyn ja äkkiä tai voi olla vaikeuksia kohta saada häntä sinne jäämään ,siinä sitten ootte kierteessä ja pahassa. Siirrä vauvan sänky omasi viereen jos et halua kaukana vauvasta olla, mutta kyllä se vauvakin omaa rauhaa tarvitsee ja haluaa eikäkyhjöttää koko ajan äidin vieressä ;)

    • ,.,-.

      omaan sänkyyn,perhepedissä aina vaara ,että vauva litistyy vanhemman alle,joskus väsyneenä voi tuntu helpolle ratkaisulle,mutta tulee olemaan vaikea opettaa nukkumaan omassa sängyssä vauvaa.Ja suhde kärsii aviopuolison kanssa ehdottomasti,tuntee mies jäävänsä ulkopuoliseksi,vauva-aika on muutenkin vaativaa parisuhteelle.

      • YKS ÄITI 51v

        Väsyneenä olin litistää vauvan alleni..syötin ja sit nukahdin..onneks hokasin...hyppäsin ylös säikähdin niin....moni on vauva kuollut just näin...virkeenä voi nukuttaa muttei saa eikä voi nukkua...pienelle voi käydä pahasti...onneksi heräsin olin kääntyä vauvan päälle...en sen jälkeen nukuttanu vaan vauva omman sänkyyn sänkyni viereen näjöetäisyydelle...ja myöhemmin edemmäs...näin se on.Lapsen pitää myöhemmin myös itsenäistyä siihen teemme hallaa..sen huomaat kun lapsi kasvaa..TURVAALLISUUS HYVÄT ÄIDIT...ISÄ ON NYT HARVINAISEN OIKEASSA


    • nuori äippä

      Hei. Meillä on tehty niin että vauva nukkuu vain minun vieressäni.. eli sänky seinää vasten esim. että vauva ei putoa. Ja sitten saatte nukkua vierekkäin.. jos vauva pyörii, laita sille "peittopeti" siihen viereenne esim :)
      Silloin vauva ei ole kumminkaan ihan iholla koko yötä, eikä myöskään teidän välillänne :)
      tsemppiä ja jaksamista

      PS. vaikeaahan se välillä on, meillä nyt kaksi alle 3v tyttöä ja olemme nippanappa parikymppisiä :)

    • Lapsen paras

      Paras tapa välttää vauvan tukehtumiskuolema on nukuttaa lapsi omassa sängyssään. Unen laatukin kasvaa kun saa nukkua rauhassa. Onhan se tietty helpompaa imettää ja hoitaa yöllä jos lapsi on vieressä, kaiken voi tehdä puolinukuksissa. Omat ovat nukkuneet syntymästään asti omissa sängyissään, yöllä otettu hetkeksi viereen jos on ollut tarvista, sitten taksin omaan sänkyyn.

      • min7

        Äkkikuoleman riski kasvaa jos lapsi ei nuku aikuisen vieressä... tutkittu on. Lapsen päälle ei normaali aikuinen nuku jos ei ole humalassa, todella väsynyt tai muiden päihteiden takia "eri maailmassa".


    • kahden äitiiiii

      Itse olisin halunnut pitää vauvaa lähelläni alusta asti, mutta ongelmia oli useita. Yksi oli se, että vauva oli todella vilkas ja hän pyöri hyöri ja potki niin paljon, että kummankin vanhemman yönet olivat mennyttä. Pääsin vain harvoin syvään uneen ja kerran huomasin, että vauva oli kääntynyt vahingossa pää peittoni alle ja jalat tyynylläni!!! säikähdin asiasta niin hirveästi, että sen jälkeen vauvan paikka oli omassa pinnasängyssään. Eli niin vaan pieni pariviikkoinen käärökin pystyi vahingossa kääntymään tai vanhempi pystyy käännähtämään niin, että vastasyntynytkin voi kääntyä.

      Vaikka luottaisi siihen, että oma äidinvaisto estää kääntymästä vahingossa vauvan päälle, niin voiko samaa vaatia isältä ja isänvaistolta? Tässä hiljattainhan oli lehdessä juttu, että Suomessa eräässä perheessä oli tapahtunut perhepedissä peräti kahdesti niin, että perhepedissä nukahtanut vauva oli kuollut. Tosin ilmeisesti alkoholilla oli kummallakin kerralla osasyytä vauvan kuolemaan. Uskaltaako joku ottaa sitä riskiä?

      Kuopuksen kanssa en sitten kokeillut ollenkaan perhepetiä. Kuopus nukkuikin alusta asti sikeämmin eikä heräillyt kuten esikoinen. Toisesa huoneessa tai edes omassa vuoteessa nukkuminen parantaa kaikkien unenlaatua ja voihan sitä äiti halutessaan nukkua myös vauvan vieressä lattialla patjalla tms, jos unet ovat katkonaiset.

      Minusta on tärkeää kuunnella myös miehen tarpeita. Liian moni suhde päättyy eroon juuri vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana. Totta kai vauva on tärkeintä, mutta sitä miestäkään ei pidä täysin unohtaa. Kodit sisustetaan ja laitetaan yleensä äidin ehdoilla. Minusta ei ole liikaa pyydetty, jos mies haluaa säilyttää parisängyn varattuna vain aikuisille. Sitä paitsi on erittäin tärkeää sekin, että mies saa nukuttua kunnon yöunet, koska hänenhän on pakko käydä ansaitsemassa rahaa.

      Jos on yhdyntäkipuja, niin yksi syy voi olla limakalvojen kuivuus. Kannattaa käyttää liukuvoidetta (myydään apteekissa mutta myös esim. netissä seksikaupoissa). Jos pelkkä liukuvoide ei auta, niin lääkäristä voi pyytää reseptin, jolla saa puikkoja, jotka vahvistavat limakalvoja. Yhdyntää ei pidä unohtaa, sillä vaikka se ei järisyttävän ihanaa olisikaan, niin se on tärkeää miehelle ja lisää hänen osaltaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta perheeseen. Eikä kai kukaan halua, että mies alkaa katsella muita naisia, kun omaa vaimoa ei ikinä huvita. Sitä paitsi kyllä sitä nainenkin innostuu, kun muistaa vaan harrastaa seksiä. Ei sitä tarvitse olla joka päivä tms, mutta silloin tällöin tasaiseen tahtiin, niin asiasta ei kasva ylitsepääsemätön mörkö.

      • asdfasfsdf

        Huh huh onneksi mulla on hyvä mies joka osaa itsekin organisoida eli sisustaa. ja osaa löytää itselleen tilanteeseen sopivan nukkumapaikan.


    • 8x äiti

      8 lasta ja kuules...miehen pitää myös kasvaa isänä!!!! Teet oikein, pidä se!

    • Isoäidin näkökulma

      Kyllä seksille jää tilaa normaalissa parisängyssä, vaikka vauvakin siinä reunassa olisi. Itse koin imettämisen hirveän helpoksi kaikkien lasteni kanssa, kun nukutin heidät vieressä.
      Isä kyllä ei vauvaa siihen keskeen oikein halunnut, enkä minäkään, koska kaipasin miehen lämmintä läheisyyttä ja syliä. Mutta vauva sopi mainiosti ulkoreunalle ja nostin hänet joskus omaan sänkyynkin, että saimme olla ihan kahdestaan aviopuolisoina.
      Tuskin itselläni olisi viittä lasta, jos olisin vauvat hoitanut pienenä omiin sänkyihinsä. En kokenut ongelmana tuota omaan petiin vieroittamista, koska se tapahtui pikkuhiljaa yöimetysten jälkeen.

    • Hyvälle tuo ainakin

      kuulostaa. Minulla on 18 v. tyttäreni edelleen yhteisessä sängyssä, ite ainakin tykkään ja vaimonikin. Huolettaa vain kun tytär lähtee opiskelemaan, että onko vielä niin lähellä kotia että voi nukkua meidän kanssa...

    • Äitiaiti

      Olen kuullut hyviä kokemuksia sivuvaunusta: lapsi nukkuu aivan vanhempien sänkyyn kiinni laitetulla, samankorkuisella sängyllä. Sivuvaunu on ikään kuin parisängyn jatke niin, että vauvan nukkuessa vanhempien ei tarvitse pelätä vauvan jäävän heidän peittojen tms. alle.

      Aikuisillakin on elämänsä, jota ei kannata unohtaa. Kummankaan aikuisen ja parisuhteen - sitä kautta myös lapsen tulevaisuuden (vanhempien suhde on lapsen kodin perusta) - takia sitä ei kannata unohtaa. Itse olen tykännyt nostaa lapset omaan sänkyynsä heidän syötyään ja nukahdettuaan, jos satun heräämään imemisen loppumiseen. Syliä ja läheisyyttä olemme tarjonneet paljon, mutta etupäässä valvoville lapsille: tämä auttaa myös nukahtamiseen omaan sänkyyn sitten joskus isompana.

    • Kaksosten imettäjä

      Höpöhöpö se vauva mihinkään alle liiskaannu! Perhepeti on luonnollinen ja lempeä valinta, ilman sitä en tuplieni kanssa olisi selvinnyt, molemmat tytöt nukkuivat kainalossani, toinen toisessa ja toinen toisessa ja vuorotellen käännyin syöttämään. Helppoa! Kun imetys loppui, siirryttiin omiin sänkyihin ja pienen harjoittelun jälkeen sekin alkoi sujumaan. Ei kannata tehdä elämästä niin vaikeaa ja äidin kannattaa kuunnella vaistoaan.

    • äippä68

      Anna vauvan olla vieressä. itselläni kokemusta 3.n lapsen kanssa. se ikä on niin pian ohitse ja uskon että vauvakin on mielissään. onnea teille!

    • erillään.
      • 1+1545454

        Mitä vittua? Et laita linkkejä, mutta laitat linkit Googleen. "En minä syö ruokaa, popsin vain maksalaatikkoa".


      • lol

        lol


      • Kana ja muna

        Tiesitkö, että vauvoja kuolee omaan sänkyynkin? Yhdysvalloissa on esimerkiksi kuollut satoja vauvoja näihin irroitettavalaitaisiin pinniksiin, kun vauva on pudonnut sängyn pohjan ja laidan väliin ja tukehtunut kuoliaaksi. Lisäksi vieressä hengittävä päihteetön äiti vähentää kätkytkuoleman riskiä kun vauva rytmittää hengitystään äitiä myötäillen jolloin vauvalle luonnollisten hengityskatkosten "päälle jääminen" on epätodennäköisempää, ts. lapsi muistaa paremmin hengittää. Mutta päihteitä (mukaan lukien tupakka) tai unta syventävää lääkettä käyttävä vanhempi tai liian kapea sänky on kyllä lapselle riski yhteisessä pedissä.


      • tuutilulla2

        Ennenvanhaan ei tunnettu termiä kätkytkuolema, vaan kuviteltiin vanhempien unessa tukehduttaneen vauvan alleen. Varmaan moni äiti on syyttä kärsinyt kauheista omantunnontuskista. Sanoisin kolmen äitinä, että jos vanhempi ei ole humalassa tai lääketokkurassa tai huumeissa, lapsi pärjää kyllä eikä vahinkoa pääse tapahtumaan. Minulla oli pinnasänky parisängyn vieressä, vauva nukkui välillä sängyssäkin, ja usein nostin pinnasänkyyn syötyään ja nukahdettuaan.
        Äiti käyköön gynekologilla, tarkistuttamassa onko jokin kiristävä arpikudos jäänyt synnytysvauriona emättimen seudulle. Neuvolan jälkitarkastus taitaa olla melko suurpiirteinen näissä asioissa?


      • min7

        Äkkikuoleman riski kasvaa jos lapsi ei nuku aikuisen vieressä... tutkittu on. Lapsen päälle ei normaali aikuinen nuku jos ei ole humalassa, todella väsynyt tai muiden päihteiden takia "eri maailmassa". Lue oikeita tutkimuksia ekä googlea.


    • Perhepetissä

      Meillä on perhepeti, eikä mies ole koskaan siitä valittanut. Olemme päättäneet, että lapset ovat nyt etusijalla elämässämme.

      • suppo

        Meillä ei ole perhepetiä, muttei se merkitse sitä etteikö lapsemme olisi etusijalla!


      • heh.

        Sä et kuule tiedä perhepetistä etkä perheestä yhtikäs mitään.

        Sun perhepeti on näppäimistö!


      • XDDD
        suppo kirjoitti:

        Meillä ei ole perhepetiä, muttei se merkitse sitä etteikö lapsemme olisi etusijalla!

        Sun perheesi on näppäimistö! :P


    • .....

      Meillä lapset ovat aina nukkuneet vauva-ajan meidän sängyssä, mutta ei välissämme, vaan sänky on ollut esimerkiksi seinää tai jotain hyllyä vasten ja vauva äidin ja seinän/hyllyn välissä, ei vanhempien välissä. Sieltä hänet voi tarvittaessa vaikka nostaa nukkuvana omaan sänkyyn siksi aikaa kun tarvitsee sängyn omaan käyttöön, jos haluaa tehdä siellä muutakin kuin nukkua.

      Mielenkiintoista, miten erilaisia näkemyksiä ihmisillä on tuosta vaarallisuudesta. Jos oletetaan, että vanhemmat ovat kuitenkin edes suurin piirtein selvin päin nukkuessaan vauvan vieressä, niin en näe mitään mahdollisuutta, että vauvan päälle voi kääntyä siten, ettei siihen edes herää ja vauva tukehtuu. Pieni päällekääntyminen ei edes haittaa tai satu vauvaa, mutta aikuinen siihen varmasti herää. Sen sijaan pidän suurempana riskinä sitä, että vauva nukkuu kaukana omassa sängyssään, jolloin vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia huomata esimerkiksi muutoksia hengityksessä tai vauvan pulautusta selällä ollessaan tms. Enkä toki tätäkään pidä niin suurena riskinä, että sen takia ei uskaltaisi omassa sängyssä nukuttaa, mutta siis pidän vieressänukuttamista turvallisempana.

      • Surusilmä112

        Eihän pientä vauvaa nyt kukaan toiseen huoneeseen omaankaan sänkyyn laita nukkumaan ja jos kätkytkuolema on sattuakseen niin ei se paljon auta vaikka vieressä vauva nukkuisi ellei äiti sitten koko yön ole hereillä??
        Ehdottomasti vauva yöksi omaan sänkyyn. Ei tarvii sitten isompana olla opettamassa omassa sängyssä nukkumiseen. Ei se tarkoita ettei lastaan rakasta vaikka omassa sängyssään nukuttaisikin.


      • .....
        Surusilmä112 kirjoitti:

        Eihän pientä vauvaa nyt kukaan toiseen huoneeseen omaankaan sänkyyn laita nukkumaan ja jos kätkytkuolema on sattuakseen niin ei se paljon auta vaikka vieressä vauva nukkuisi ellei äiti sitten koko yön ole hereillä??
        Ehdottomasti vauva yöksi omaan sänkyyn. Ei tarvii sitten isompana olla opettamassa omassa sängyssä nukkumiseen. Ei se tarkoita ettei lastaan rakasta vaikka omassa sängyssään nukuttaisikin.

        Toki kätkytkuolema voi sattua, teki mitä tahansa. Mutta paljon todennäköisempää se on huomata, jos nukkuu vauvan vieressä. Itse ainakin havahdun erittäin helposti hereille, jos vauvalle tulee hengityskatkoksia (ja niitä tulee), mutta jos nukkuisi vähänkään kauempana, niin en havaitsisi.

        Kuten sanoin, niin en sanonut, ettei vauvaa voi rakastaa, vaikka sen omassa sängyssä nukuttaisi enkä sitä tuomitse mitenkään. Kukin tavallaan. Ihmettelen vain, miten vieressä nukuttamista voi pitää suurempana riskinä. Ja tiedän muuten monia, jotka ovat laittaneet pienen vauvan toiseen huoneeseen nukkumaan.

        Viiden lapsen kokemuksella voin sanoa, ettei kenenkään kohdalla ole ollut pienintäkään ongelmaa opettaa nukkumaan omassa sängyssä. Kaikin puolin olen helpommalla päässyt, kun olen nukuttanut alussa vieressä ja siirtänyt omaan sänkyyn vasta sitten kun yöimetykset ym. ovat ohi. Ja en näe mitään merkitystä sillä, opettaako vauvan omaan sänkyyn aikaisemmin vai myöhemmin, joskus se on kuitenkin tehtävä ja se voi minkä tahansa ikäisenä olla tai olla olematta ongelma. Kaikkein pienin ongelma se on kaiketi sitten, kun lapsi on riittävän iso ja haluaa itse pois vanhempien vierestä.


    • Eipinnasänkyä

      Meillä on kaikki lapset nukkuneet perhepedissä n. 3 vuotiaaksi ja hyvin on toiminut kaikkien kannalta. Äiti välttää sen kuuluisan väsymyksen ihan yksinkertaisesti pitämällä vauvaa koko ajan vieressä. Mikään ei ole kamalampaa kuin nousta useita kertoja sängystä joka ikinen yö! Meillä vauvat ovat nukkuneet seinän puolella (tarvittaessa tuettu tyynyillä tms. jos on ollut hetken yksin, ja sänky on todella matala ettei isompana ollut sen kummempaa putoamisvaaraa), äiti keskellä ja isä äidin selän takana. Siinä onnistuu "puuhatkin" oikein mainiosti eikä vauvan unet häiriinny. Vauhdikkaampia hommia varten voi siirtyä toiseen huoneeseen.

      Itse en ole koskaan pelännyt kääntyväni vauvan päälle eikä mitään sellaista tilannetta tullutkaan koskaan. Kannoin lasta myös päiväsaikaan usein liinassa, joka kehittää lapsen liikkumistaitoja, jolloin hän osaa itse kääntyä pois tukalasta tilanteesta jos sellainen tulisi. Kun lapsi on koko ajan lähellä, äidin vaistot pysyvät herkemmässä.

      Jos vielä sanoisin jotain hyvää perhepedistä niin mainittakoon että se vähentää myös siivoustyötä, kun on yhdet petivaatteet vähemmän, ja tilaakin jää vauvan sängyn verran enemmän käyttöön! ;)

    • äippä78

      meillä jokainen lapsi on nukkunut välillä välissämme mutta jo kätkytkuoleman takia riski on suuri vastasyntyneelle. Hankkikaa käytetty sänky vaikka jatkettava ja ottakaa jalat lyhyemmiksi sänky oman sängyn viereen niin että siitä tulee laita putoamisen välttämiseksi myöhemmällä iällä. Näin lapsi on vieressäsi ja yösyömiseen ei tarvita suuria ponnisteluita. Meillä tämä on ainakin toiminut meillä on neljä lasta eikä heist kukaan ole koskaan nukkunut pinnasängyssä.

    • anskuiini86

      Perhepedissä on aina riskinsä... ei siinä ettäkö se olisi väärin mutta entäs jos nukkuessanne jompikumpi kellahtaa vauvan päälle seuraukset voivat olla kohtalokkaat... mm. tukehtumis kuolema. siis onko viisasta nukkua pieni syntynyt vauva teidän välissä????! minulla itselläni on vaja 2vuotias tyttö aluksi tyttö nukkukin minun ja ex-mieheni välissä lopulta vaistoni herätti ja huomasin lapsen olevan oman isänsä alla... siihen loppu vieressä nukkuminen!!!

      • anskuiini86

        niin ja lisäksi tyttömme oli reippaasti alle 2kuukautta kun nukkui vieressämme.. suosittelen kernaasti että vauva nukkuu omass sängyssään turvallisesti.. ei ole riskitekijöitä!


      • 12+12

        Lapsi vajaa kolmekymppinen ja mies reilu nelikymppinen? Tasan käy onnen lahjat.


    • Äiti00005

      Perhepeti on varmaan ihan hyväkin asia, mutta itse pidän sitä hieman vaarallisena.
      Vaikka sitä vaistonomaisesti varookin lastaan satuttamasta niin väsyneenä saattaa nukkua niin sikeäasti, että unissaan kääntyykin lapsen päälle tms. Ei pieni vauva/lapsi paljon tarvitse että vahinkoa syntyy.

      Ja sitten toinen seikka on se, että jos opettaa jo vauvasta samaan sänkyyn nukkumaan niin se vain jatkuu ja jatkuu.. ja sitten voikin jo olla vaika saada omaan sänkyyn saatikka huoneeseen nukkumaan.
      Mulla aiemmat lapset nukkuikin vauvana minun vieressä, koska ruokkiminen oli kätevää jne jne, mutta oman unen laadusta en oikein tiedä.
      Pienin lapseni (kohta 3v) on nukkunut tasan yhden yön vieressäni. Ja senkin aika huonosti eli nuorimmaiseni on alusta saakka nukkunut omassa sängyssään eikä halua esim.päikkäreille muiden viereen nukkumaan vaan ihan omaan sänkyyn.
      Joskus kipeänä saattaa syliin nukahtaa, mutta muuten oma sänky paras sänky.
      Jos vauvanne nukkuuu omassa sängyssään ihan teidän sängyn vieressä niin ihan lähellähän hän sittenkin on.

    • Olen itse laittanut molemmat lapset aivan vauvoina omaan petiinsä nukkumaan, yöllä vaan nostanut viereen syömään. Mielestäni vanhemmilla on oikeus kahdenkeskiseen läheisyyteen, ja lapsi saa läheisyyttä muulla tavoin mm. se imetys, ja päivisin ehtii tankata läheisyyttä syleilyllä yms.

      Jokainen pari tekee omat ratkaisunsa, mutta mun mielestä lapsi kuuluu omaan sänkyyn nukkuun.

      • Correct

        Correct ;)


      • Tärkeä viesti.......

        Nea16, seurustelet vieläkin, olet syöttänyt lapset omiin sänkyihinsä.

        Kaikki tässä ketjussa perhepetiä puolustaneet ovat yh-äitejä.

        Tässä on selvä korrelaatio ja selvä viesti kaikille - Jos haluat pitää parisuhteesi, parisuhde ensin, lapsi sitten.

        Lentokoneessakin ensin neuvotaan laittamaan naamari omille kasvoille ennenkuin sitä aletaan laittamaan lasten tai muiden autettavien kasvoille. Ei siksi että kyse olisi pelkuruudesta tai itsekkyydestä, vaan nimenomaan siksi että sillä yksinkertaisella teolla varmistetaan muiden turvallisuus ja elämän jatkuminen!


      • aitiisätyttö
        Tärkeä viesti....... kirjoitti:

        Nea16, seurustelet vieläkin, olet syöttänyt lapset omiin sänkyihinsä.

        Kaikki tässä ketjussa perhepetiä puolustaneet ovat yh-äitejä.

        Tässä on selvä korrelaatio ja selvä viesti kaikille - Jos haluat pitää parisuhteesi, parisuhde ensin, lapsi sitten.

        Lentokoneessakin ensin neuvotaan laittamaan naamari omille kasvoille ennenkuin sitä aletaan laittamaan lasten tai muiden autettavien kasvoille. Ei siksi että kyse olisi pelkuruudesta tai itsekkyydestä, vaan nimenomaan siksi että sillä yksinkertaisella teolla varmistetaan muiden turvallisuus ja elämän jatkuminen!

        En minä ainakaan ole yh-äiti! Joten älä valehtele!


      • Valehtelen
        aitiisätyttö kirjoitti:

        En minä ainakaan ole yh-äiti! Joten älä valehtele!

        Ei, et ole yh-äiti sillä olet miespuolinen ja huono trolli.


    • tytär8kk! <3

      Miä luulen että se on ihan ihmisestä kiinni että haluaako olla siinä perhepedissä vai ei. Meillä on nyt 8kk vanha tytär. Ja ei ole kertaakaan nukkunut meidän välissä. Olen päättänyt jo raskaus aikana että lapsi opetetaan jo pienestä pitäen nukkumaan OMASSA sängyssä. Imetän itsekkin yöllä, vieläkin. Halusin että lapsi oppii jo pienestä nukkumaan omassa sängyssään ilman että vält tarvitsisi opettaa siitä välistä joskus pois. Minulle sanottii et höpöhöpö mie siihe pysty unissani yöllä kun imetän. Kertaakaan en ole väliin ottanut, toki sitten aamulla kun jo yö nukuttu jne. Mieheni toki olisi voinut ottaa lapsen viereen. Mutta meilläkin mieheni on aika kova yöllä pyörimään, heilumaan, kävelee, huitelee käsillään ja jaloillaan unissaan.
      Ja eikä se sano että onko perhepeti vai ei. Kyllä lapset menee etusijalle! Ei voi ajatella tuolla tavalla että kun ei ole perhepetiä ja lapsi ei ole/on välissä etteikö he menisi paikalle numero 1!

    • vaari 56

      meillä juniori nukkui,samassa sängyssä vaikka terveys syistä joi tuttipullosta.oli toisella kymmentä vuotta ennen kuin halusi oman sängyn.nyt on jo hänellä lapsenlapsi 10 vuotias sekin nukkuu papan luona samassa sängyssä meidän kanssa,nyt on ryhtynyt omaan sänkyyn.vanhempien ja lapsen välit paremmat jos nukkuu ja saa hellyyttä pienenä,iso mies poikani rutistaa joskus pappaa vieläkin tuntuu hyvältä kun on välit kunnossa isonakin.apua olen saanut kun kysyn ei koskaan ole mutrusuuna tullut jelppimään.samoin kun on isoista sioista kysymys olen myös antanut apua.yhtenä kesänä olin koko kesän rakentamassa taloa heille,leikkisästi sanoi että saan palkan kesästä kun myy talon.ei varmaan koskaan myy sitä mutta saattaa vaihtaa meidän kanssa.pidä lapsi sängyssä vieressä ja opeta miehesi myös rakastamaan ja hoitamaan.kyllä sitä ehtii siinä sängyssä nukkua kahdestaan myöhemmin sekin tuntuu kivalta.

    • näkemys.

      Mielestäni miehesi on oikeassa. Mutta siitä syystä, että vauva voi vahingossa yöllä jäädä jotenkin alle ja siinä voi käydä huonosti. Vaikkapa vain käden alle. Eli ei kyllä pieni vauva kuulu samaan sänkyyn. Nukkuminen on muutenkin lepoa varten, ettei tarvisi koko ajan pelätä, jääkö vauva alle ja suotta huonontaa yöunia sen takia.

      • 14+1

        Nukkuuko jengi täällä huumeissa vai kolmekymmentä senttiä leveässä hetekassa??? Vauvalla ei mitään vaaraa jäädä kenenkään alle, jos sängyssä on leveyttä ja vanhemmat eivät ole serkuksia keskenään.


    • Eleonoora80

      En uskaltaisi pitää lastani välissämme, koska on suuri vaara, että jompikumpi mistä saattaa unissaan kääntyä lapsen päälle tai esim tyyny tai peitto joutuu vahingossa kasvoille ja lapsi tukehtuu. Minulla on lapsen sänky ihan sänkyni vieressä ja voi tarvittaessa ojentaa käteni ja silitellä vauvaa. Helppo hoidella myös yösyötöt, kun hän on lähellä.

    • abuszadaba

      Oma ratkaisuni on "SIVUVAUNU". Pieni vauva kaipaa vanhempien turvallista läheisyyttä. Miksi sitä kieltämään ja heräämään sitten moneen otteeseen koko yön? Mies todella kaipaa myös läheisyyttä eikä voi sanoa että aikuinen mies voi odottaa, kohtuutonta. Sängyn sivuun lisäosa jossa vauva on tavallaan samassa sängyssä, lähellä mutta kuitenkin omassa sängyssään tavallaan, pieni laita ettei kieri jatkuvasti vanhempien puolelle. :)
      Jos isovanhempien yökylä ei ole mahdollinen edes kerran kuussa, voisi ajatella että touhuilette silloin kun vauva on jo mennyt nukkumaan mutta itse vielä olette valveilla eihän se sänkyä kysy, sohvakin on keksitty ;) ja päivänokosten aika on otollinen etenkin vkl. Synnytyksen jälkeinen seksielämä vie aikansa toipua (viimeistään vuoden päästä lapsen synnyttyä todennäköisesti elelettä siinä suhteessa jo, kuin mitään ei olisi kropallesi tapahtunutkaan) ja onhan sitä muita tapoja helliä toista kuin vain penetraatio, joten kädet ja suut käyttöön. Jos ei kivut häviä n. puolen vuoden kuluessa, on aika mennä lääkärin pakeille.

    • Ansku_69

      Omaan sänkyyn nukkumaan,laita pinnasänky teidän sängyn viereen.Itse tein molemmille lapsilleni niin.Silloin siinä nukkuu sekä lapsi että sinä itse hyvin siihen asti kunnes tulee syöttöhetki.

    • maillä lapsi

      aikoinaan nukkui kyllä samassa huoneessa mutta omassa sängyssä nykyään 4.5v hän nukkuu jo omassa huoneessaan:) eiköhän jokaiselle löydy joku oma ratkasunsa noihinkin asioihin. kuten tuossa jo joku sano että kyllä vanhemmillekkin kahden keskeistä aikaa löytyy vaikka siellä olkkarissa:) kunhan osaa järjestää.

      meillä kyllä sekin vaikutti lapsen itsekseen nukkumiseen että rintaraivarit oli sitä luokkaa että imetyksestä ei juurikaan mitään tullut joten loppujen lopuksi lapsi sai pullosta mitä irti lähti. mutta lapsi on ihan vallan ihanaksi kehittynyt vaikka omassa punkassa nukkuikin:) mutta sai ja saa kyllä muutoin läheisyyttä halein ja sylissä istumisesta ja yhteisestä ajasta:)

    • äiti29v

      Minulla on kaikki lapset nukkunu vieressä, tällä hetkellä köllöttelee alle 2kk vanha, jopa 6v tulee öisin viereeni jos herää (sitää ei saa muille kertoa, sen verta noloo nukkua äidin tissin vieres :D).
      Joskus satunnaisesti 11v lapseni kaipaa nukkumaan viereeni.
      Vauvaa on helppo hoitaa yöllä, rinta vaan esiin ja jatkaa unia. Jos vauva on pinnasängyssä, kuuntelen sen tuhinaa ja odotan koska se herää.
      Äijä saa nukkua vaikka muualla, eipä tarvi piereskelyä kuunnella.

      Ja mitä seksiin tulee, lääkäri sanoi minulle, että synnytyksen jälkeen on samanlaisia oireita kuin vaihdevuosina. Limakalvot ovat herkät ja kuivat.
      Päällimmäisenä mielessä ei varmasti ole seksi, kun on muutakin ajateltavaa.
      Sanoin takas, et ei kyllä ookkaan, äijälle sanoin et pitää näppinsä irti kun viime kertakin nukkuu vieres :D

    • äippä 24vee

      Meillä kaksi pienokaista,toinen pian kolmen vanha ja toinen vuoden. Pienestä asti ovat molemmat nukkuneet vieressämme ja ei ole vieläkään kiire pois! Lapset ovat vain hetken pieniä ja mikä onkaan ihanampaa kuin pitää koko perhe lähellä ja kainalossa öisin. Itse olin melko herkkäuninen vauva aikana ja vauvat ovat olleet kovia heräilemään(pinnäsänkyäkin testattiin, uni ei parempaa sielläkään) joten olen nukkunut jonkinmoista koiranunta aivan vauva ajat, ymmärrän hyvin kuitenkin myös heitä jotka pelkäävät nukkuvansa vauvan päälle. Meilläkään ei mies ole nukkunut ihan pienten vauvojen vieressä vaan vasta myöhemmin.
      Enkä todellakaan ole aikeissa nukuttaa lapsia vieressämme rippikouluun asti :D pienet lapset ovat kuitenkin asia erikseen. Ja jos tälläisen nukkumajärjestelyn takia parisuhde kaatuu niin eipä kovin kaksinen suhde ole.. Eiköhäne seksihommatki onnistu tosiaan muuallaki ko "yöllä pimiäsä peiton alla" :D Jokainen tekee perheessään omat ratkaisunsa nukkumistenkin suhteen mutta minusta rakkautta ja läheisyyttä ei pieni lapsi koskaan voi saaha liikaa.Joten nauti pienen läheisyydestä-myös öisin! Ja jos ukko kulta tahtoo myös nukkua vieressäsi niin vielä kun olette kolmistaan niin sehän onnistuu helposti! Lapsi seinän viereen niin kaikki olette tyytyväisiä! :) Kaikkea hyvää teidän perheelle! :)

    • nobabiesthanku

      ei sitten kannata ihmetellä että hetken mies jaksaa sitten lähtee lätkimään kun sulta i sitten heru huomiota muuta kun lapselles.
      turhaan syyttä siitäkään miestä.. naiset ei tee helpoksi miehille elämää, niilläkin on tarpeet ja hekin tartee huomiota ja rakkautta. eikä vain sitä maidontuoksusta pihtariämmää! YÖKS!!

    • rrrt

      Äiti ei ei lastaan liiskaa jos ei ole alkoholia, muita päihteitä, tupakkaa tms. kuviossa mukana. Kätkytkuoleman riski vähenee vieressä nukuttettaessa, koska äiti reagoi tiedostamattaan vauvan liikkumattomuuteen.

      Pienen vauvan ei kuulukkaan nukkua syvää unta, vaan havahtua siitä tissin hajusta useita kertoja yössä. Liian syvää unta nukkuvalla vauvalla on suurempi riski kuolla kätkyt kuolemaan.

      Vieressä nukuttamista suositellaan synnytyssairaaloissa ja neuvoloissa :)

    • Kokeile edes kerran

      Naiset jotka haluavat lapsen alkuun yöksi on ihan ok, alkuun. Mutta naiset jotka haluavat että yksi tai useampia lapsia nukkuu jopa vuosia samassa sängyssä tai jopa niin, että mies on siitä häädetty pois. Muistakaa, että on muitakin paikkoja miehelle olemassa kuin se oma koti ja rakas vaimo.
      esim. sihteeriopiston tytöt on ihan kivoja käydä välillä moikkaamassa.

    • kuolemanenkeli

      Ei missään nimessä vauvaa aikuisten viereen samaan sänkyyn ,vauvan sängyn voi laittaa vanhempien sängyn viereen niin ei ole pitkämatka ruokkimaan.Nimittäin ei olisi ensimmäinen vauva joka tukehtuu aikuisten pedissä.Parempi varautua kuin jäljestä päin itkeä että mitä tuli tehtyä.

    • ;DDD

      perhepeti on suhteen tuhooja!!

      Pinnis oman sängyn viereen! kylläpäs vanhemmat on nykyjään avuttomia(tai tosiaan käytetään sitä nyyttiä kilpenä) kun ei osata ajatella asioita loogisesti eikä kauas kantoisesti!

      Ps.suurin osa teistä perhepedin kannattajista tulevat kyllä kohtaamaan karsean totuuden kun lapsesta ei päästäkään enään "eroon" helpolla!!

      • ;DD)

        Samaa mieltä! SIIS AIVAN TÄYSIN!!!


      • ,,,,,

        Suurin osa perhepedin kannattajista on jo päässyt lapsistaan helpolla eroon, kuten asian ilmaisit. Eivät ne lapset siellä vanhempien sängyssä loputtomiin nuku. Ja jos meinaa nukkua, niin lapselle voi SANOA, ettei se käy, joten on pakko mennä omaan sänkyyn.


    • oma sänky sille

      Vauva voi tukehtua jos se on kaheden aikuisen välissä. Ota se kuule huomioon. tai sitten jos yöllä vaikka kierähtää niin vauva voi loukkaantua jos se on siinä lähellä.
      Eikö sulla aivot pelaa vai. Kyllä vauvalla kuuluu olla oma sängy. ei ole kauaa aikaa ku luin et vauva oli tukehtunut kun se oli nukkunut äitinsä vieressä jossain amerikoissa.

    • Äippäliini Pumpuli

      Oletkin jo saanut paljon kommentteja, mutta tässä minunkin kantani.
      Itse pidin tyttäreni vauvana perhepedissä. Se vauva-aika on NIIN LYHYT aika,
      että ehdottomasti halusin antaa lapselleni parhaan mahdollisen läheisyyden ja turvan! Vauva myös heräili useaan otteeseen yöllä, jotenka oli helpompaa, että vauva oli jo "valmiina vieressä".
      Tyttäreni täyttää pian 6v ja toki saa yhä nukkua äidin vieressä!
      Lapsen isän kanssa olemme eronneet jo n.4v sitten.
      Vauva-aikaan isälle taisi olla kova pala, että vauva oli vieressämme,
      mutta en ikinä vaihtaisi noita helliä vauva-aikoja elämästäni pois.
      Miksi pienen lapsen pitäisi nukkua huoneessaan yksin ja mahd. pelätä, kun yöllä herää ja kokee turvattomuutta jo, kun hänet viedään omaan huoneeseen!
      :-(
      Ehdottaisin, että PIDÄ VAIN LAPSESI VIERESSÄNNE!
      Yhteistä aikaa voi järjestää muuallakin ja kyllä rakastavan perheen isän tulisi ymmärtää tämä "vauva-aika".
      Kivuliaisuuden luulen johtuvan estrogeenin puutteesta. Voit kokeilla voiteita.
      Toiseksi synnytys on niin iso fyysinen ja henkinen asia äidille, että varmasti kaikki tämä vaikuttaa hormooneihin ja sitä kautta intiimielämäänkin.
      TSEMPPIÄ OIKEIN KOVASTI ja ONNELLISIA HETKIÄ PERHEESI KANSSA!

    • ava-iita

      Kehto on kätevä vanhempien sängyn vieressä. Jos vauva vähän inisee, voi toisellä kädellä sitä vähän heiluttaa niin uni jatkuu eikä tarvitse aina alkaa syöttään. Sitten kun vauva nousee seisomaan, pinnasänky välttämätön.

      Meillä muutaman viikon ikäinen vauva löytyi melkein sänkymme jalkopäästä, kun olin nukuttanut vieressä ! Ei ihan vaaratonta ole !!!

      En ikinä laittaisi vauvaa nukkumaan eri huoneeseen. Ei ole tavatonta että vauva alkaa oksentaan tms.

      Meillä kokemusta lisäksi äkillisestä kurkun tulehduksestä, jolloin lapsi yhtäkkiä haukkoi henkeään ja kouristuskohtauksesta. Molemmilla kerroilla seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat, jos en olisi heti huomannut.

      Meillä 7 lasta. Kolme-neljä vuotiaaksi nukkuivat vanhempien huoneessa, sitten lähellä lastenhuoneessa murkkuikään. Sieltä saattavat tulla viereen vielä 11 vuotiaaksi asti, mutta ei sitten enää ikinä ole tulleet :)

      Pikkulapsiaika menee niin nopeasti, että nauttikaa nyt vaan vauvasta !

    • Mama91

      Hei, itse en ole kokenut että tarvitsisin ottaa oman tyttäreni viereeni nukkumaan. Minulla oli alku aikoina äitiyspakkaus sängyn vieressä että ei minun tarvinnut noista sängystä tyttöä alkaa syöttämään. Minusta se toimi hyvin. sitten kun hän kasvoi liian isoksi ja laatikko jäi pieniksi laitoin hänet omaan sänkyyn.

      Minusta perhe peti ei oikein toimi kun minä en saisi nukuttua tarpeeksi kun pelkäisin koko ajan että vahingossa pyörähtää päälle. Turvallisinta on oma sänky.

      tietenkin itsehän sitä tietää että sopiiko se vai ei.

      Siihen seksiin sitten, itse pelkäsin aluksi että sattuuko se, mutta ei minun kohdalla. Mutta sekin on niin yksilöllistä. Ota joskus puheeksi neuvolassa, kyllä ne osaa auttaa.. Lisäksi onko sinulla ollu tikkejä?

    • Kahden Lapsen Äiti

      Itse pidin lapsen synnäriltä asti vierelläni, koska imetys tuntui yöllä paljon helpommalta, kun ei tarvinnut nousta hakemaan lasta silmät ristissä omasta sängystään. No...nyt se on sitten kostautunut, koska nuorin jo 1v 6kk ja ei halua nukkua omassa sängyssä, vaan pitää päästä siihen äidin rinnan viereen.

      Ehkä se on helppoa pitää lapsi vierellä, mutta se kostautuu myöhemmin kun haluaisi sopeuttaa lapsen nukkumaan omaan sänkyyn.

    • röllö

      tommosella hommalla mukavaa varmaan ku muksu vielä yli kymmenvuotiaana nukkuu samassa sängyssä. ja vinkuu kokoajan helmoissa.

    • KEHDOSSA

      LAPSEN OMAN TURVALLISUUDEN VUOKSI PITÄKÄÄ ERILLISESSÄ VAUVAN SÄNGYSSÄ

      NIIN MONI ON TUKEHTUNUT VANHEMPIEN NUKKUESSA....

    • Äijä+ 2muksuu

      No voi jestas,
      jos vanhempien on huono olla, vaikuttaa kaikkeen. Jos kaiken teet muksujen eteen, oppiiko ne jotain.
      Mukuloita on tässä maassa kasvatettu ja kasvatetaan hyvään yhteiskuntaan, mut älkää olko liian varovaisia.
      Vanhempien hyvä olo antaa jatkossa paljon enemmän kuin murheesi lapsen nukkumisesta vieressä koko ajan. Miehes on oikeessa tässä asiassa!

    • aikuinen mies

      No näin miehenä vastaan. Tuskin on normaalia että kuukausia vauvan saamisen jälkeen yhdynnän yrittäminen on erittäin kivuliasta.

      Ei kai sen lapsen tarvi joka ikinen yö nukkua teissä kiinni. Tottakai lapsi nauttii vanhempiensa läheisyydestä, mutta mikä estää teitä hankkimasta hänelle vaikka viereenne kehtoa? Kyllä sinulla on aikaa olla lapsesi kanssa ja tuntuu että sinulla jonkiasteinen pelonsekainen läheisyydentarve lapseesi ja luulet että lapselle heti käy jotain huonosti jos hän nyt on toisessa huoneessa vaikka nukkumassa.

      Voitte tietenkin jatkaa elämäänne lapsi samassa sängyssä vaikka vuositolkulla selibaatissa, mutta en usko että tämä tekee parisuhteellenne mitään hyvää.

    • 7+4

      Mäkään en kyllä ole uskaltanu vieressä nukuttaa tukehtumisvaaran vuoksi.. Niin paljon juttuja lukenut. Yhdyn samaan kun edellisetkin kirjottajat, vauvan peti oman pedin viereen, vauva nukkuu vieressä, mutta kumminkin ilman vaaroja. :)

    • Synnytys.

      Voit vahingossa kääntyä vauvan päälle ja sen käy huonosti. Kannattaa lääkärille puhua kivuista.

      • järki + tunneäly hoi

        Eikö kukaan tajua nukahtamisjutun merkitystä lapsen kasvatuksessa!

        Tietenkin oma sänky ja sama turvallinen ja SÄÄNNÖLLINEN rutiini (lapsen on annettava oppia nukahtamaan itse); jos saa tsembalot aikaan joka inhaduksella, oppii äkkiä hyödyntämään sen; tai jos tottuu, että joku on vieressä nukahtamiseen, ei opi nukahtamaan yksin; riippuvaisuudet alkavat kehittyä, ja murrosiässä sitten .. eka vuosi on lapsen kehityksessä TÄRKEÄ

        (varmaan noissa litistymis- ja puutejutuissakin on perää; mutta lapsen henkinen kehitys; hei; alkaa jo kohdussa ...


    • hoh hoh

      Meillä on 1vuotias, joka on koko ajan nukkunut minun/meidän vieressä isossa sängyssä. Omaa aikaa saadaan sillä että vaavi laitetaan omaan sänkyyn siksi aikaa nukkumaan. Yöllä kun herää niin nostan sen taas viekkuun. En kanssa ymmärrä tota että vauva viedään omaan sänkyyn, sitten 10 kertaa yössä noustaan syöttämään ja rauhottelemaan kun paljon helpommallakin voi päästä. Minä en ole ainakaan ikinä meinannut kääntyä vauvan päälle. Ei ole sellaista tilannetta ollut lähelläkään, äiti kyllä nukkuu niin kevyttä unta kun tietää että pikkunen on vieressä.

      • creditta

        Sehän tässä just se ongelma onkin, että äiti joutuu nukkumaan vaan sitä kevyttä unta, koska ei pääse missään vaiheessa vauvan takia siihen sikeään uneen kiinni. Jokainen meistä tietää, että esim. 6 tunnin keskeytymättömät yöunet virkistää paljon enemmän kuin 8 tunnin pätkäunet, jossa syvään uneen ei pääse ollenkaan.

        Itse tarvitsen sitä syvää unta ollakseni virkeä. Jos olen väsynyt, olen pahantuulinen ja kärsivällisyyteni on nolla. On siis myös LAPSEN etu, että äiti on virkeä.

        Yöllä on tarkoitus nukkua. Seurustella ja sylitellä ehditään mainiosti hereilläoloaikanakin.


      • nykymies

        Joo todella haastavaa herätä rauhottelemaan lasta ihan jopa 10 kertaa yössä. Viereen on saatava että itsellä olisi helppoa, silläkin riskillä että tukehduttaa oman lapsensa.


    • helox

      parisänky seinään kiinni, sitten vauva reunaan äiskä keskelle ja isä viereen....hyvin menee :) viides lapsi jo perhepedissä siis nyt puoli vuotias vauva ja isommat jo omissa sängyissä...n.2v muuttaneet omaan sänkyyn ongelmitta...näin meillä :) tsemppiä!!!!! ja nauttikaa lapsen tuomasta ilosta ja elämän sisällöstä

    • xfm,chjk

      Meillä neiti nukkui 2 ekaa viikkoa vieressä ja sen jälkeen omassa kehdossa sängyn vieressä ja samantien alkoi nukkumaan pidempiä yöunia ja jo 1kk äissä nukkui putkeen 6-7h :) Päätettiin laittaa omaan sänkyyn kun mies pyörii ja hyörii niin paljon unissaan :) Nyt neiti 4kk ja edelleen kehdossa jossa omat tuoksut ja oma unipussukka minkä mun mummi on neidille tehnyt.. Meilläkin alussa seksi sattu ihan hirveen paljon mutta varmaan johtu eppari haavasta joka oli parantumassa mutta ku alettiin käyttää liukkaria ni johan onnistu ilman kipuja :) Ja seki oli tärkeetä että ite myös halus sitä seksiä eikä ollu liian väsyny tai muuta :) Mutta jokasenhan oma päätös tuo perhepeti on.. Voisitte esim. miehen kanssa sopia että niin kauan kuin imetät lapsi on vieressä ja sen jälkeen omaan sänkyyn..

    • Äijä +2 muksuu

      Oma sänky vauvalle teitin viereen , jos tilaa löytyy. Pidä miehestäs hyvää huolta!
      yhdessä ootte vahvoja kasvattaa lapsenne.

    • tellanova

      Minun mielestä pikku vauva EI kuulu vanhempien kanssa samaan sänkyyn! Siitä on niin karmeita juttuja luettu ,, että vauva tukehtuu vanhempien alle,,, niin selitäppä sitten sitä ,,,, kannat loppu elämäsi syyllisyyden tuntoa siitä.
      sänky vain teidän vuoteen viereen niin kaikki nukkuu turvallisesti:
      Omien lapsieni kanssa noin toimin ja ei he kaipaa viereen,, nukkuvat paljon paremmin kun ei ole liian kuuma,,

    • työssä käyvä äippä

      Meillä toimii hyvin kun pinnasänky on sellainen josta saa toisen laidan pois, lapsen saa hivuttamalla siihen nukkuessa ja vastaavasti helppo imettää kun kumartuu vain pinniksen ylle. Hyvin toimii kun äiti ja isi saavat silti nukkua vierekkäin. Kannattaa ostaa sellainen pinnis joka painaa tarpeeksi paljon ja kestää painoa. Esim askon möhkö sarja tms kotimainen koivusta valmisettu on niin painava että ei siirry kovin helposti. Sit on laitettu vielä nippusiteellä vanhempien sängyn ja pinniksen jalat yhteen. Nää brio ym halpispuusta tehdyt on tosi kevyitä eivät kestä jos vanhempi osittain "makaa" syötttäessä. Meillä esikoinen totutettiin omaan sänkyyn vauvasta ja nukkui jo omassa huoneessa kun kuopus syntyi. Sittemmin tultu siihen tulokseen että kaikki perheenjäsenet saavat parhaat unet perhepedissä jossa sii myös esikko nukkuu. Lapset 2,5v ja 1,3v.

    • Obduktio

      Mie ole töissä törmännyt (viimesen 10vuoden aikana) viisi kertaa tilanteeseen jossa vauva on kuollut tukehtumalla vanhempien alle,nukuttuaan samassa sängyssä heidän kanssaan.

      Ja ei,kyseessä ei ole ollut kätkytkuolema,vaan ihan selkeä tukehtumalla tapahtunut kuoleminen.

      Meillä ei ainakaan kersat ihan tästä syystä ole nukkuneet meidän sängyssä.

    • järkyttynyt

      Hei,ihan oikeesti,sinä ja muut vieressä nukuttajat...tiedättekö kuinka mont vauvaa on KUOLLUT kun jompi kumpi vanhemmista syvässä unessaan kääntyy vauvan päälle?Siinä teille vierihoitoa...

      • Oi kuolema sentään

        Tiedätkö moniko vauva on kuollut omaan sänkyynsä? USA:ssa vedettiin irroitettava-laitaiset pinnasängyt markkinoilta kun satoja vauvoja tukehtui kuoliaaksi pohjan ja laidan väliin. Puhumattakaan siitä moniko lapsi on kuollut autoon tai kouluun, tai sairaalaan, sinne nyt ei ainakaan kannata lasta viedä!

        Lukisitte vähän oikeita tutkimuksia aiheesta ennen kuin alatte paasata Iltalehtien otsikoiden perusteella. Päihteitä käyttävä, tupakoiva, unettavia lääkkeitä käyttävä tai poikkeuksellisen lihava vanhempi, liian pehmeä tai vesisänky, isosisarus vauvan vieressä, liian kapea sänky, liiat peitot ja tyynyt ovat riski perhepedissä. Kun ne on huomioitu, perhepeti ei ole millään muotoa vaarallinen vaihtoehto. Sen sijaan siinä on etuja: äidillä on mahdollisuus huomata herkemmin lapsen pitkittynyt hengityskatkos tai esim. flunssan aiheuttama tukkoisuus. Ei pinnasängyssäkään mitään vikaa ole, mutta kaikki vauvat eivät koe oloaan turvalliseksi yksin (nämä ovat niitä evoluutiobiologian näkökulmasta selviytyjiä) ja kaikki äidit eivät jaksa sitä yöheräilyä jos pitää nousta. Sivuvaunu on mainio vaihtoehto jos äiti ja/tai lapsi kaipaa enemmän tilaa mutta haluaa nukkua yhdessä.


      • äbbjbäöäöbl
        Oi kuolema sentään kirjoitti:

        Tiedätkö moniko vauva on kuollut omaan sänkyynsä? USA:ssa vedettiin irroitettava-laitaiset pinnasängyt markkinoilta kun satoja vauvoja tukehtui kuoliaaksi pohjan ja laidan väliin. Puhumattakaan siitä moniko lapsi on kuollut autoon tai kouluun, tai sairaalaan, sinne nyt ei ainakaan kannata lasta viedä!

        Lukisitte vähän oikeita tutkimuksia aiheesta ennen kuin alatte paasata Iltalehtien otsikoiden perusteella. Päihteitä käyttävä, tupakoiva, unettavia lääkkeitä käyttävä tai poikkeuksellisen lihava vanhempi, liian pehmeä tai vesisänky, isosisarus vauvan vieressä, liian kapea sänky, liiat peitot ja tyynyt ovat riski perhepedissä. Kun ne on huomioitu, perhepeti ei ole millään muotoa vaarallinen vaihtoehto. Sen sijaan siinä on etuja: äidillä on mahdollisuus huomata herkemmin lapsen pitkittynyt hengityskatkos tai esim. flunssan aiheuttama tukkoisuus. Ei pinnasängyssäkään mitään vikaa ole, mutta kaikki vauvat eivät koe oloaan turvalliseksi yksin (nämä ovat niitä evoluutiobiologian näkökulmasta selviytyjiä) ja kaikki äidit eivät jaksa sitä yöheräilyä jos pitää nousta. Sivuvaunu on mainio vaihtoehto jos äiti ja/tai lapsi kaipaa enemmän tilaa mutta haluaa nukkua yhdessä.

        Oikeissa tutkimuksissa suosittellaan nimenomaan sitä ettei lasta nukuteta perhepedissä, vaan lapselle tarjotaan oma sänky vanhempien viereen.

        Se että joku kuolee liikenteessä kun menee kouluun, tai kuolee sairaalassa kun häntä yritetään hoitaa, eivät ole niin turhia kuolemia kuin se jos vauvan päälle käännytään.

        Muista että myös ne äidit jotka kääntyivät lapsensa päälle, ajattelivat että ovat niin herkkäunisia ja heidän äidinvaistonsa on niin tarkka ettei sellaista tapahdu. Nimittäin suurin osa noista äideistä tai isistä, tai isosisaruksista ei ole ollut päihteiden vaikutuksen alaisena.


      • kbjököbkj
        Oi kuolema sentään kirjoitti:

        Tiedätkö moniko vauva on kuollut omaan sänkyynsä? USA:ssa vedettiin irroitettava-laitaiset pinnasängyt markkinoilta kun satoja vauvoja tukehtui kuoliaaksi pohjan ja laidan väliin. Puhumattakaan siitä moniko lapsi on kuollut autoon tai kouluun, tai sairaalaan, sinne nyt ei ainakaan kannata lasta viedä!

        Lukisitte vähän oikeita tutkimuksia aiheesta ennen kuin alatte paasata Iltalehtien otsikoiden perusteella. Päihteitä käyttävä, tupakoiva, unettavia lääkkeitä käyttävä tai poikkeuksellisen lihava vanhempi, liian pehmeä tai vesisänky, isosisarus vauvan vieressä, liian kapea sänky, liiat peitot ja tyynyt ovat riski perhepedissä. Kun ne on huomioitu, perhepeti ei ole millään muotoa vaarallinen vaihtoehto. Sen sijaan siinä on etuja: äidillä on mahdollisuus huomata herkemmin lapsen pitkittynyt hengityskatkos tai esim. flunssan aiheuttama tukkoisuus. Ei pinnasängyssäkään mitään vikaa ole, mutta kaikki vauvat eivät koe oloaan turvalliseksi yksin (nämä ovat niitä evoluutiobiologian näkökulmasta selviytyjiä) ja kaikki äidit eivät jaksa sitä yöheräilyä jos pitää nousta. Sivuvaunu on mainio vaihtoehto jos äiti ja/tai lapsi kaipaa enemmän tilaa mutta haluaa nukkua yhdessä.

        Ja sitten vielä. Evoluutiobiologia on meille turvannut sen että kaikki vauvat ovat selviytyjiä parhaimmasta päästä. Vauva ei pelkää ja kokee olonsa turvalliseksi on ympäristö sitten ihan mikä tahansa. Vauva ei itke pelosta vaan tarpeesta. Vauva on selviytyjä koska sen on pakko selviytyä. Älä omia pelkojasi ja vauvan kaipuutasi sekoita siihen että vauva ei muka koe oloaan turvalliseksi.

        ÄItien on myös parasta kestää se yöheräily, sillä niinkuin täällä monet ovat muistaneet sanoa - lapsi on tärkein!


    • Surullinen tapaus

      Sisareni lapsi nukkui myös perhepedissä. Eräänä yönä oli sitten toinen vanhemmista sikeässä unessa kääntynyt pienen vauvan päälle sillä surullisella seurauksella, että pikkuinen tukehtui joko peittoon tai aikuisen painoon tms. Tapahtunut johti hirveään puolisoiden väliseen toistensa syyttelyyn tapahtuneesta, ja lopulta avioeroon. Siskoni käy edelleen terapiassa, ja tuntee valtavaa syyllisyyttä "lapsensa tappamisesta".
      Lisäksi vielä ongelmat silloin kun pitäisi siirtyä omaan sänkyyn nukkumaan, silloin viimeistään toivoo, että olisi aikoinaan opettanut omassa sängyssä nukkumaan.
      Niikuin täällä joku jo sanoi, että voihan sen sängyn laittaa siihen vanhempien sängyn ihan viereen (itse tein aikoinaan niin), ei sitä tarvitse toiseen huoneeseen viedä. Ja selviäisi ehkä nuo parisuhdeongelmatkin.

    • Tosisesti

      Vauva HETI omaan pinnasänkyyn, muuten se on muhinoimassa siellä vielä teini-iässäkin.

    • wdfre

      On täysin eriasia jos iso lapsi tulee viereen nukkumaan. Joka jo osaa tehdäkin jotain ja pitää meteliä jos joku tulee päälle. Pieni vauva ei tiedä möröistä vielä mitään...

      Meillä juuri tästä tukehtumisvaarasta on vauva nukkunut syntymästä asti omassa sängyssä. Ja hyvin on nukkunut. Viereen otan vain aamusta kun itsekin olen hereillä ja haluan vähän köllötellä vielä. Näin meillä ei miehen kanssa keskinäinen aika häiriinny eikä tarvitse miettiä mistä saisi kahden keskistä aikaa.

    • kolmasti kokeillut

      Kyllä näitä ainutta oikeaa tapaa tarjoavia riittää..tehkää niin kuin teille sopii ja ensisijaisesti äiti on se, joka joutuu lapsen kanssa öisin temppuilemaan. Joten äidin jaksaminen on kyllä ainakin vauvan ekan vuoden aikana se oleellisin asia perheessä. Jos lapsi jokus siirtyy pulloruokintaan, voi silloin isäkin heräillä ja tehdä mielensä mukaan. Parisuhdetta on tietty hyvä hoitaa myös vauva-aikana, mutta tosiasia on, että aina vauvan tarpeet menee edelle. Tällaisia asioita on hyvä miettiä kun suunnittelee lapsen hankintaa. Itselläni kolme, ja jokaisen kanssa olen toiminut niin, kun on parhaiten sujunut..välillä välissä, välillä omassa sängyssä..ja kyllä ne ennen täysi-ikää nukkuvat omissa sängyissään :)

    • suihkuun..

      Täysin edesvastuutonta nukuttaa vauvaa aikuisten kanssa samassa sängyssä.
      Mietippä hiukan sitä, että jompikumpi vanhempi saattaakin unissaan litistää lapsen.
      Siksi ei pidä imettää sängyssä, koska äiti voikin nukahtaa kesken kaiken.
      Jotain järkeä pitää toimissa olla, vaikka haluaisikin pitää lapsen koko ajan lähellään.
      Menetkö sitten päiväkotiin tai kouluunkin mukaan?

      • EllaE

        Voi voi sinuakin "Suihkuun", ja montaa muutakin vastaajaa täällä. "Koska minä olen tehnyt näin on se ainoa oikea vaihtoehto" ja koska "lööppejäkin olen lukenut" on se absoluuttinen totuus..
        Asiantuntijalausuntoja on puolesta ja vastaan, silti mm. useassa sairaalassa vieressä nukuttamista jopa suositellaan.. joten miten mahtaa olla?

        Sinulle vielä "suihkuun", olisi ehkä kannattanut aikanaan pitää lapsia vähän lähempänä.. vai eikö niitä sinulle ikinä suotu? Ikävää..

        Niin tai näin , usko ap mielummin niiden neuvoja jotka ovat kehoittaneet kuuntelemaan äidinvaistoasi, lapsi on oikeasti pieni niin lyhyen aikaa ja miehen kanssa voi likistellä muutenkin ja vielä vuosia..


    • bebe3

      Meilla vauva oli alussa ensimaisen kuukauden samassa sangyssa kun se söi yölla, mutta kun nytten nukkuu jo 6 h patkia niin nukkuu omassa sangyssa ja nostan aamu syötölla viereen nukkumaan muutamaksi tunniksi kun mies on lahtenyt töihin. Mina ainakin pelkasin etta jotain sattuu kun vauva nukkuu vieressa ja unesta ei valttamatta heraa jos vauva jaa alle tai peitto menee sen naamalle. Kannattaa ottaa se toinenkin huomioon parisuhteessa, mies jaa muutenkin vahemalle huomiolle kun vauva on syntynyt. Mutta jos on sellainen vauva joka syö montakertaa yössa niin onhanse rasittavaa nousta joka kerta.

    • kolmen äiti =

      Minulla 3 poikaa, kaksi ensimmäistä nukkui omassa pinnasängyssään vanhempien makkarissa, mutta tämä kolmas ei suostunutkaan, vaan ainoastaan äidin vieressä nukkui ja nukkuu vieläkin 1-vuotiaana.
      Mitään en tehnyt eri tavalla, ja lapsilla on temperamenttieroja, kuopus on tosi hellyyden ja läheisyydenkaipuinen lapsi, nukkuu yöt hyvin 12 tuntia eikä tosiaan enää tissittele.
      Ensin pelkäsin mitä jos käännyn päälle tai jotakin, mutta kyllä äidinvaisto varoittaa, kännissä ja lääkkeissä jos on niin voi käydä mutta ei terveelle selväpäiselle äidille, on niin herkkä vaisto.
      Aloittaja, tee niinkuin sinusta ja lapsestasi tuntuu hyvältä. Jokainen lapsi on erilainen.
      On normaalia että imettävällä äidillä seksi sattuu, kun on hormonitilanne sellainen ja ehkä liukuvoide auttaa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

    • JK

      EIMMINKÄÄNLAISTA

    • Leskimies

      Pitkällä kokemuksella sanon, että on kaksi asiaa, jotka eivät kuulu vanheempien makuuhuoneeseen: lapset ja tietokone. Tv:tä ei kai kukaan edes luule asentavansa makuuhuoneeseen?

      Poikkeuksena tuohon ensimmäiseen kohtaan voi olla nyytti, joka mahtuu äitiyspakkaukseen. Se on vielä niin pieni, ettei siitä ole haittaa. Pitkän päälle lapsillekkin on tärkeää, miten vanhempien suhde voi.

    • tosi on

      Neljän lapsen äitinä sanon, että pitäkää lapset vieressä! Ei vanhempi normaalisti käänny yöllä lapsen päälle, jollei ole humalassa, silloin ei tietenkään saa tulla lapsen viereen. Lapsi tarvitsee läheisyyttä ja turvaa ja äiti samoin tunnetta, että lapsi on turvassa, lähellä. Eikä parisuhde kärsi, päinvastoin! Silloin kun lapsi on pieni voi lusikka asennossa hiljaa ja varoen yhtyä sängyssäkin, ja mikäs onkaan sen hauskempaa, kuin keksiä uusia ja jänniä paikkoja ja hetkiä, ei sänky ole ainoa paikka, jossa voi rakastella! Kun mies tuli ruokatunnilla kotiin, oli meillä usein yhdessä asiaa wc:hen ja päivällä kumpikaan ei ollut väsynyt yövalvomisista! Kaikki lapseni ovat luontevasti siirtyneet omiin sänkyihin hetken kuluttua siitä, kun seuraava lapsi on "vallannut" hänen paikkansa.

    • hmm.

      Hereillä ollessa vauva voi olla sylissä. Mutta nukkuessa oma peti, ettei liiskaannu aikuisten alle jos jompi kumpi unissaan kierähtää.

    • neljän lapsen äiti

      Hakeudu pikaisesti lääkäriin, mikäli seksi sattuu! Se ei ole normaalia. Pakenetko vauvan taakse seksiä? Rakastatko miestäsi? Mikä on ongelmasi?

      Ensimmäisen lapseni syntyessä luovuimme sängystä ja siirsimme ison patjan lattialle. Mikäpä sen ihanampaa, kuin nukkua kaikki yhdessä, pelkäämättä, että vauva liikkumaan oppiessaan putoaa sängystä, korkeintaan ryömi vapaasti lattialle nukkumaan.

      Tuhmana vinkkinä: on mielettömän kiihottavaa imettää vauvaa kyljellään, kun mies samalla nai takaapäin...( Huom. vauva ei tilannetta paheksu, koska ei sitä ymmärrä, ehkä nauttii äidin endorfiineista)

      Kaikki ihmiset kaipaavat ihokontaktia, mutta lasten on kasvaessaan siitä vierottauduttava, kunnes löytävät "omansa". Mielestäni on epätervettä, jos aikuiset ja isot lapset nukkuvat yhdessä.

      Käy pian lääkärissä selvittämässä syy kipuiluusi! Kaikkea hyvää elämääsi!

      • voi kääk

        Eih.. oliko pakko laittaa tuo "tuhma vinkki" vielä mukaan. :s Eikö seksi nyt ole ihan eri asia kuin imetys, tulee mieleen joku hyväksikäyttö(?). Herätys..! Eikö ne asiat voi hoitaa erikseen. Kiitos..


    • Läheisriippuvuuttako

      Lapsi (vauva) kaipaa omaa rauhaa, turvaa, ruokaa, vaipanvaihtoa yms. huolenpitoa, hellyyttä, ja seuraa, virikkeitä, sekä itsenäisyyttä kuten me muutkin ihmiset, - vaan ei sitä jatkuvaa läheisyyttä. En ole missään nimessä perhepedin kannattaja, - eikö tänä päivänä ajatella lainkaan mahdollista vauvan tukehtumiskuolemaa, - ennenvanhaan lapsen turvallisuus, henkinen kasvu, yms. asiat asetettiin ehdottomasti etusijalle, ja jopa neuvoloissa varoitettiin ottamasta lasta hetkeksikään makuuasentoon yöllä lasta imetettäessä, vaan kehotettiin äitiä imettämään vauvaa öisin istuma-asennossa vauva sylissä, ettei lapsi vahingossakaan jää äitinsä alle makuuasennossa imetettäessä, ja tukehdu yöllä äidin vahingossa nukahdettua. Äidit asettavat nyt itsensä etusijalle lapsen, ja jopa miehensä kustannuksella, ajattelematta lapsensa parasta tässä perhepeti asiassa. Lisäksi, jos haluat avioliittosi säilyvän, sinuna hoitaisin tuon "kipujutun" kuntoon käymällä keskustelemassa lääkärin kanssa asiasta.

      • nyky isä

        Ei ole mitään järkeä ottaa riskiä tukehduttaa omaa lastaan vaikka siihen olisi mahdollisuus olisi pienempi kuin lottovoittoon.

        Kyllä sitä nyt oman lapsensa takia jaksaa yöllä herätä vaikka kuinka monta kertaa ja siihen ei pysty niin on korvien välissä mielestäni vikaa. Juu ja meidän perheessä on nyt ensimmäinen lapsi ja herään joka yö 10 - 15 kertaa hänen itkuunsa. Muksun hoitaminen hoidetaan vaimon kanssa puoliksi. Minä käy joka arkipäivä töissä ja empä voi sanoa että lapsen takia olisi muka kamalan väsynyt tai kokisin lapsenhoidon jonain kovana työnä.

        Yhdyntäkipujenkin syy kannattaisi varmaan ottaa selville.


    • äiti minäkin

      No miehesi on mielestäni täysin oikeassa, vauva ei kuulu samaan sänkyyn kanssanne. Jo senkin takia ettette vaan unissanne käänny vauvanne päälle, jolloin pahimmassa tapauksessa on tukehtuminen.
      Ainakin 24 vuotta sitten suositeltiin että sillon kun vauvaa imetetään, niin noustaan istumaan syöttämisen ajaksi, tässäkin se nukahtamisen pelko.
      Makoisia unia sinulle ja miehellesi kahden kesken. Ja vauva omaan sänkyyn.

    • perhejlsdjfousodjfos

      a) hoida tuo kipujuttu eli juttelette lääkärin kanssa että mistä johtuu, kipu ei ole koskaan ilmiö normaalista tilasta vaan jostain muusta (varsinkin siis synnytyksen jälkeen kandee olla kuitenkin tarkkana).

      b) vauvan paikka ei ole vanhempien sänky vaan oma pikku sänky ja alla syyt:

      - vauvan on turvallisempi nukkua omassa sängyssä siinä vanhenpien vieressä mutta ei samassa pedissä, vanhemmat voivat vahingossa kääntyä nukahtaessaan pienen vauvan päälle tai muuten tukkia vauvan hengitystä vahingossa.

      - vanhemmat myös nukkuu paremmin jos ei tarvi pelätä ylläolevaa vanhinkoa ja voi rauhassa ja hyvin mielin nukahtaa ilman pelkoa

      - ja kyllä, parisuhteen hoitaminen on tärkeä, joten ei kannata ruokkia tilannetta jossa pieni vauva on aina teidän keskellä vaikka rakastaisi vauvaansa, jokaiselle pitää olla hieman huomiota ja aikaa kaiken keskellä, näin se homma sujuu.

      Kaikesta huolimatta voi sitä vauvaa pitää toki lähellään ja hoivata ja olla tottakait sängyssäkin kimpassa hoivaamassa jne. mutta ei jatkuvasti ja helpompaa se on vauvallekin kasvaessa irroittautua kun ei ole aina kiinni vanhemmissa fyysisesti samassa sängyssä.

      Nämä siis ihan kokemuksen perusteella talonpoikaisjärjellä kirjoitin.
      Onnea teille jatkossa ja kaikkea kivaa ;-)

    • tri outolempi

      Ettei vaan olisi kyse tästä kiintymysmallista: "Lisääntymis-sitoutunut on yleensä nainen, joka haluaa itselleen ennen kaikkea lapsia. Hän ja lapset ovat yhtä: mies taustahahmo. Seksuaalisuus on valjastettu vain lasten tekoon, muuten sillä ei ole merkitystä. Tyypillisesti taustalla on malli: äiti selvisi ilman miestä, niin myös tytär."

      http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/parisuhteen-kiintymysmallit/

      Joku on myös todennut, että pariskunnan sängyssä on kaiken kaikkiaan kuusi henkilöä. Pariskunta itse sekä heidän molempien omat vanhemmat (alitajuntaisesti). Jos sinne otetaan vielä mukulat mukaan, niin aikamoinen porukka siinä yhdessä petissä on.

    • dglsjgöjds908

      Vauva erileeen aikuisten sängystä , ja omaan vauvan sänkyyn .. Liikaa huolehtimista.
      Kyllä kuulet kun vauva yöllä itkee kun laitat vauvan sängyn sängyn viereesi . Minulla sukulaisissa tuosta kokemuksia ja lopulta vauvan äiti ei suostunut mitenkään päästämäään irti lapsesta. Ei saa olla läheisriippuvainen vauvan kanssa.
      Tai sitten menet toiseen huoneeseen nukkumaan vauvan kanssa.

    • ---

      vauvalla tukehtumisvaara kun toinen vanhemmista kääntää unissaan kylkeä.
      Mieti sitä onko pieni hyöty noin suuren riskin arvoinen.

    • Äippäli

      Meillä isä nukkuu tulevassa vauvan huoneessa ja vauva ja äiti makuuhuoneessa. Vauva tosin nukkuu pääosin omassa sängyssään, mutta nostan hänet tarvittaessa viereeni. Isä nukkuu eri huoneessa koska on herkkäuninen eikä jaksaisi käydä töissä jos joutuisi heräilemään aina vauvan herätessä. Parisuhdeaikaa vietämme siis siinä huonessa jossa isä nukkuu ja se on mielestäni mukavampaa kuin että vauva nukkuisi vieressä puuhastellessamme. Jos vauva heräilee paljon, nukun hänen kanssaan päiväunia ja viikonloppuna nukun tarvittaessa päivällä. Minusta tämä on kaikille sopiva ratkaisu jota muidenkin kannattaisi harkita.

    • Vauva vittuun

      vanhempien sängystä! EI ne sinne kuulu!

    • Pimpom

      Meillä ollut sama tilanne. Yleensä siirsin vauvan omaan sänkyynsä nukahdettuaan joten pääsin nukkumaan miehen kainaloon hetkeksi. Sitten vauva siirtyi yösyötön myötä keskelle. Minä pelkäsin kovasti kätkytkuolemaa ja tutkimusten mukaan sitä ei esiinny samallalailla perhepedissä, joten molemmat lapset nukkuivat 3vuotiaiksi välissämme vaikka mies vastustikin. Nykyäänkin molemmat usein vielä hiippailevat öisin viereemme, varsinkin 6-vuotias, mutta usein myös 9-vuotias. Tästä väännetään miehen kanssa edelleen.

      Itsekin hiippailin lapsena yli 10-vuotiaanakin vielä vanhempien sänkyyn ja se tosiaan loi turvaa. Niinpä haluan antaa omille lapsilleni saman mahdollisuuden. Kyllä se jossain vaiheessa loppuu.

      • Perhepedissä kyllä

        Ja minä ainakin olen lukenut tutkimuksia joiden mukaan kätkytkuolemien riski poistuu perhepedissä. Jos lapsi lopettaa hengittämisen, saa hän hengitysrytmistä kiinni vieressä nukkuvan johdosta. Kätkytkuolemia ei tunneta kulttuureissa joissa nukutaan perhepedeissä. Kätkytkuolemat ovat länsimaiden ongelma. Toinen juttu tosiaan on tukehtuminen, mutta sellaista useimmiten tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena, liian pehmeissä sängyssä yms. syitä oli joku tänne jo listannutkin. Kaikessa on siis puolensa. Itse kannatan lämpimästi perpetiä jo 10 vuoden kokemuksella.


    • kylläpäs täällä

      on ihmeellistä porukkaa ja kommenttia.Eihän aloittajan vauva ole kuin muutaman kuukauden ja kaikkien mielestä seksielämän pitäisi jo kukoistaa ja paikkojen olla kunnossa,ihan puppua!! Ja kyllä VIISAS mies tajuaa että virkeältä vaimolta saa helpommin kuin väsyneeltä joten mitä väliä miten nukutaan kunhan NUKUTAAN.Ja VIISAS mies osaa tehdä muutakin kuin ruikuttaa elämäänsä vauvan ollessa muutaman kuukauden.

      • BestBed

        "on ihmeellistä porukkaa ja kommenttia.Eihän aloittajan vauva ole kuin muutaman kuukauden ja kaikkien mielestä seksielämän pitäisi jo kukoistaa ja paikkojen olla kunnossa,ihan puppua!! Ja kyllä VIISAS mies tajuaa että virkeältä vaimolta saa helpommin kuin väsyneeltä joten mitä väliä miten nukutaan kunhan NUKUTAAN.Ja VIISAS mies osaa tehdä muutakin kuin ruikuttaa elämäänsä vauvan ollessa muutaman kuukauden."

        Eiköhän tässäkin ketjussa ole jo moneen kertaan sanottu että ihan pienenä on luonnollista että vauva on lähellä jo ihan yösyöttöjen takia. Mutta ihan toinen asia on se että varsinainen "perhepeti" tarkoittaa sitä että samaa jatketaan myös kun lapsi/lapset ovat isompia. Silloin se vaikuttaa ihan taatusti seksielämään.
        Joitakin ei varmaan häiritse jos he joutuvat hipismään aina jonnekin muualle rakastelemaan, mutta minua se kyllä häiritsee. Itse olen aina kokenut juuri sen läheisyyden, vierekkäin alasti makailun ja hellän juttelun joka on edeltänyt ja seurannut rakastelua, parisuhdettamme eniten yhdistäväksi asiaksi. Ja se ei vain ole sama juttu jos menemme jonnekin vessaan, keittiön pöydälle tms. Silloin se on "vain " seksiä. Siitä jää paljon pois. Näin siis itse koen asian ja siksi lasten nukkuminen vanhempien sängyssä ei ole meillä ollut oikein nyvä ratkaisu ja se on selvästi huonontanut parisuhdettamme.


      • Ja ei kuule
        BestBed kirjoitti:

        "on ihmeellistä porukkaa ja kommenttia.Eihän aloittajan vauva ole kuin muutaman kuukauden ja kaikkien mielestä seksielämän pitäisi jo kukoistaa ja paikkojen olla kunnossa,ihan puppua!! Ja kyllä VIISAS mies tajuaa että virkeältä vaimolta saa helpommin kuin väsyneeltä joten mitä väliä miten nukutaan kunhan NUKUTAAN.Ja VIISAS mies osaa tehdä muutakin kuin ruikuttaa elämäänsä vauvan ollessa muutaman kuukauden."

        Eiköhän tässäkin ketjussa ole jo moneen kertaan sanottu että ihan pienenä on luonnollista että vauva on lähellä jo ihan yösyöttöjen takia. Mutta ihan toinen asia on se että varsinainen "perhepeti" tarkoittaa sitä että samaa jatketaan myös kun lapsi/lapset ovat isompia. Silloin se vaikuttaa ihan taatusti seksielämään.
        Joitakin ei varmaan häiritse jos he joutuvat hipismään aina jonnekin muualle rakastelemaan, mutta minua se kyllä häiritsee. Itse olen aina kokenut juuri sen läheisyyden, vierekkäin alasti makailun ja hellän juttelun joka on edeltänyt ja seurannut rakastelua, parisuhdettamme eniten yhdistäväksi asiaksi. Ja se ei vain ole sama juttu jos menemme jonnekin vessaan, keittiön pöydälle tms. Silloin se on "vain " seksiä. Siitä jää paljon pois. Näin siis itse koen asian ja siksi lasten nukkuminen vanhempien sängyssä ei ole meillä ollut oikein nyvä ratkaisu ja se on selvästi huonontanut parisuhdettamme.

        ihan taatusti vaikuta seksielämään kaikilla,eiköhän jokainen osaa valita omaan perheeseen sopivan nukkumisjärjestelyn.Itse en ole koskaan edes ennen lapsia loikoillut sängyssä ja jutusetellut jne..(niin kuin itse kuvailit).Tässä ketjussa oltiin vaan sitä mieltä että seksin pitää sujua vaikka synnytyksestä olisi miten vähän aikaa.


    • näinmetekisimme

      On ymmärrettävää, että vauva, jota imetetään myös yöllä, on siinä vieressä. Ehkä paras ja turvallisin menetelmä tämän toteuttamiseen on se, että seinän viereen laitetaan pinnasänky johon laitetaan ihan kiinni vanhempien sänky. Pinnasängystä poistetaan tai lasketaan alemmas se parisängyn puoleinen reuna.

      Itse en ottaisi vauvaa enkä lapsia mieheni kanssa samaan sänkyyn koska useasti olen herännyt siihen, että mieheni kääntyy kyljeltään selinmakuulle ja osittain minun päälle eikä edes huomaa sitä.

      Silloin kun olin pieni (4 vuotias) ja pikkusiskoni aivan vauva, nukuimme kaikki samassa makuuhuoneessa: sisko pinnasängyssä, äiti ja isä parivuoteessaan ja minä lattialla patjan päällä.

      Ei tullu traumoja.

    • mek

      EN itsekkään miehnä haluunnut että lapsi nukkuu samassa sängyssä ihan turvallisuussyistä eli vanhempi voi nukkuessaa kääntuä vauvan päälle ja lapsi tukehtuu ja näitä on sattunut aika paljon. Lapsi yleensä pyörii ja kun kolme on samassa sängyssä niin tulee kuuma. Se seksi on hyvä homma parisuhteen koossapysymiesseen ja jos asapäähän sattuu niin se paranee naimalla ja otappa särkylääkettä ennen seksiä niin helpottaa ja kyllä se aiakmyöten paranee ja hoitele miehesi muuten kuin naimalla niin hyvä tulee. Itse olen isänä jo voitomn puolella kun lapsi täytti 18v pariviikkoa sitten.

    • kuuntele sydäntäsi

      Anna vaan läheisyyttä ja turvaa yölläkin. Jos sinä ja lapsi nukutte samassa sängyssä hyvin yönne, niin sitten isä saa sopeututa :) Perhepedissä nukkuneet muuten siirtyy parhaiten sitten myöhemmin omaan pysyvästi sänkyyn nukkumaan kuin pinnisvauvat.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      178
      9404
    2. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      69
      7228
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      60
      3645
    4. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      105
      1428
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      58
      1332
    6. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1293
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      21
      1199
    8. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      228
      1188
    9. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      1003
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      931
    Aihe