Yksinäisyys

../rakkaudettomuus on Kuolema mun sydämelleni.. Sen yksinkertasemmin en pysty asiaa ilmaseen..

Yksinäisyys, silloin kun ei ketään kaipaa, on rauhaa ja selkeyttä.
Mutta kun kaipaa, on se hetkestä toiseen silkkaa kaiken läpäisevää tuskaa.

Ensin se tuntui voimavaralta, sitten ahdistavalta, nyt se vain on ja olen sen rauhallisesti hyväksynyt. En voivottele enkä hihku ilosta.

Eikös sanalla yksinäisyys ole vähän semmonen surullinen sävy?

Mielestäni yksinäisyydessä on hyvät ja huonot puolensa - niinkuin parisuhteessakin.

Saan olla niin itsekäs kun haluan. Ei tarvitse pelätä, että tekemiset tai tekemättä jättämiset käsittäisi joku väärin. Olen vastuussa vain itselleni...

No, olen opetellut tulemaan toimeen yksin. Yksin tässä elämässä mielestäni suurin aika ollaan kuitenkin. Joskus on melankolistakin. Sitä on joskus kyllä vaikea kestää.

Summa summarum: ihan hilpeä tunne. Kunhan tasapainottaa sitä välillä järkevästi.

olo on ihan ok,usein sanon itselleni että olen hyvässä seurassa,itseni kanssa...
Usein silti tulee sellainen orpo olo,on ihmisen ikävä. ei ole ketään kenen kanssa jakaa ihan vaan arjen juttuja.
Rakastan koskettelua ja toisen hellimistä,ja kovasti kärsin ihon ikävästä.Läheisyys antaa voimaa ja sen puute on mielestäni kaikkein vaikein sietää. Viisi vuotta olen yksin elänyt ja toivoa en ihan vielä ole menettänyt. uskon että kaksin on mukavampaa.

ehkä elämänsä jakaminen toisen hyvin itseni tuntevan ja luotettavan ihmisen kanssa tuntui ensin tärkeimmältä mitä tarvitsen, kunnes huomasin että.....