Kilahdin...

Savua ilman tulta

Lapsemme 5, 8 ja 10 vuotiaat olivat muutaman päivät lomalla isovanhempien luona. Palattuaan kertoivat innoissaan, mitä mummolassa on tehty ja kyllä tällä kertaa järkytti!

Appivanhempani asuvat isossa omakotitalossa ja huoneet ovat kahdessa kerroksessa. Kaikki makuuhuoneet yläkerrassa, jossa lapsetkin käydessään majoittuvat. Mieheni vanhemmat ovat erittäin nuorekkaita ja ihania ihmisiä, mutta tällä kertaa lasten vierailussa oli mun mielestä liian raju osuus. Mummo ja paappa olivat järjestäneet lapsille pelastusharjoitukset oletetun tulipalon varalle!

Lapset kertoivat yhteen ääneen, miten hauskaa oli, kun mun mummo juoksi yläkertaan lasten jo ollessa vuoteissaan, että nyt leikitään, että talo palaa ja pitää pelastautua. Ikkuna auki ja paloportaita pitkin alas noin 10 metriä vähissä yövaatteissa koko porukka. Isot pojat ensin ja sitten mummo auttoi alas pienimmän itkevän tytön. Ei ollut mitään köysiä tai turvavälineitä.

Mitä, jos lapsista joku olisi pudonnut tikkailta? Soitin tästä isovanhemmille ja paappa sanoi vain, että pakko se on osata pelastautua, jos tulipalo tulee. Talo on jo 60v vanha ja ei ensimmäistäkään tulipaloa ole koskaan ollut. Mutten saanut ilmaistua asiaani lasten turvallisuudesta ymmärrettävään muotoon heille, koska omasta mielestään toimivat ihan oikein.

Pieni tyttömme kyselee nyt joka päivä, että voiko meidän koti palaa? Vaikea vastata, että ei voi. Mutta onko muissa mummoloissa paloharjoituksia? En ole ikinä kuullut semmoisesta. Koska en halua nostaa riitaa mukavien ihmisten kanssa, enkä hämmentää lasten suhdetta isovanhempiin, niin päätin miettiä muutaman päivän ja herättää keskustelua aiheesta täällä.

143

7099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajatuksia...

      Oudolta kuulostaa, pakko myöntää. Koskaan en ole tämmöisestä kuullut, paitsi että kouluissa voi olla harjoituksia. Hyvä tarkoitushan tuossa toki on, mutta onhan tuo kyseenalaista laittaa lapset tikapuille yhtäkkiä mitään turvaa. Vaikka talo olis ollut viimeiset 159 vuota pystyssä, tulipalo voi sattua kuitenkin koska vaan. Hyvä idea opettaa, miten tulee toimia, mutta herättääkö liikaa pelkoja lapsissa kun noin radikaalisti toimitaan? Mietin, että onko tuo jo turhaa pelottelua, mutta jos tulipalo tule eteen, ei se varottele itestään ja on oikeasti hyvä tietää jo lapsena, miten tulee toimia.

      • höpö.

        Provo.Ei tommosia mummuja ja pappoja oo olemassa.


      • Stone Justice
        höpö. kirjoitti:

        Provo.Ei tommosia mummuja ja pappoja oo olemassa.

        Kyllä löytyy ja hyvä että löytyy.

        Pelastus- ja pelastautumistaidot on hyvä opettaa pienestä pitäen.

        Mulle opetti vaari ja mummi aikoinaan, miten tulta käsitellään ja miten
        toimitaan jos tuli pääsee "irti".

        Vaikka ei liity tähän, opettivat myös, miten esim. talvella lumesta
        sulatetaan vettä, pidetään itsensä lämpöisenä, tehdään tuli ja jne.....


      • Pappa kanssa.
        Stone Justice kirjoitti:

        Kyllä löytyy ja hyvä että löytyy.

        Pelastus- ja pelastautumistaidot on hyvä opettaa pienestä pitäen.

        Mulle opetti vaari ja mummi aikoinaan, miten tulta käsitellään ja miten
        toimitaan jos tuli pääsee "irti".

        Vaikka ei liity tähän, opettivat myös, miten esim. talvella lumesta
        sulatetaan vettä, pidetään itsensä lämpöisenä, tehdään tuli ja jne.....

        Kunnon isovanhemmat.
        Oikein tehty. Saattaa joskus pelasta lasten hengen.
        Ei tuollaisesta saa traumoja muut kun sellaiset Äidit tai isät, jotka huomaavat itse olleensa tyhmiä, eikä ole opettaneet lapsillen elintärkeää asiaa.

        Trauma on ketjun aloittajan sisimmässä.
        Itse voisit ottaa asian lastesi kanssa esille ja selvittää asian tärkeyden ja kehua isovanhempien toimia.
        Sillä se pikkumukelon pelot häipyy parhaiten.
        Kehtaatkin valittaa moisesta asiasta. Kiittää pitäisi.


    • varova

      Tämä aloitus sai miettimään. Saman harjoituksen vois tehdä meilläkin, kun makuuhuneet on vintillä ja vain ikkunasta pääsee ulos hädän tullen. Oliskohan palolaitoksella jotain neuvoja asiaan?

      • Savua ilman tulta

        Olen kysynyt jo paikalliselta palolaitokselta, vaan en ole saanut vielä vastausta. Kun saan, kerron täällä.

        Sen verran sain jo palutetta, että aivan mahtava asia opetella hädän hetkellä toimimista. Sydän oli vaan syrjällään kun se pienin könysi yöpaitasillaan palotikkaita. Mietin sitä putoamista.. mutta tosipaikassa tyttö olisi voinut menehtyä liekkeihin.


      • neljä* äitee

        Harjoitellaan tulipalojen varalta päiväkodeissa ja kouluissakin, ei vielä kukaan ole saanut traumoja. Meillä ei olla harjoiteltu, mutta lapsille olen puhunut aina välillä tulipalon mahdollisuudesta. Itse sain jopa palolaitoksen edustajalta kirjan (oli joku 112 päivä tapahtuma) jossa oli ohjeita tulipalon varalta, myös lapsille. Ja taisi siinä olla mainintakin, että pitäisi harjoitella kotonakin pelastautumista.


      • Riippuu miten
        neljä* äitee kirjoitti:

        Harjoitellaan tulipalojen varalta päiväkodeissa ja kouluissakin, ei vielä kukaan ole saanut traumoja. Meillä ei olla harjoiteltu, mutta lapsille olen puhunut aina välillä tulipalon mahdollisuudesta. Itse sain jopa palolaitoksen edustajalta kirjan (oli joku 112 päivä tapahtuma) jossa oli ohjeita tulipalon varalta, myös lapsille. Ja taisi siinä olla mainintakin, että pitäisi harjoitella kotonakin pelastautumista.

        asiat esitetään, saako lapsi pelkoja "opetustilanteesta".


      • Turvallista vuotta12

        Ota yhteys aluepelastuslaitokseen. Ne järjestävät kursseja ainakin taloyhtiöiden turvapäälliköille (pakollinen yli 5 asunnon yhtiöissä). Sain kurssilta hyvät tiedot ja vielä videon jota kierrätettiin kaikkien asukkaiden nähtävänä. Kerrostaloasuntokin nimittäin voi palaa, kuten hyvin tiedetään.

        Lapsille pitää pienestä pitäen opettaa miten tulen kanssa toimitaan. Pelotella ei saa, mutta terve kunnioitus avotulta kohtaan on hyvä olla jokaisella selkäyhtimessä.

        Kysymykseen, voiko meidän koti palaa, voi vastavat, että "Kyllä voi, mutta jos olemme tulen ja sähkölaitteiden kanssa huolellisia ja varovaisia, tulipalon vaara on hyvin, hyvin pieni." Sitä lapselle ei kannata sanoa, että naapurin juoppo setä tai yläkerran dementoituntu täti voivat aiheuttaa tulipalon päivänä minä hyvänsä.


    • kristallivaras

      minkälaisessa okt n kakkoskerroksessa on alasmenoa 10 metrin matka.. Meillä riittää meinaan 3,80 cm ikkunasta maahan ylkkärin palotikkaita pitkin.. lisäksi minusta on vain hyvä opettaa miten pelastautua hätätilanteessa.. Älä lietso tyttäresi pelkoa paapomalla. mieluummin kannattaa sanoa asia ihan normaaliäänellä. mikä tässä on ongelma???

      • 19+10

        Miksei samantien opetella mitenkä pelastaudutaan kun tulee ilmavaara,kuinka maastoutua oikein puun alle.Samalla voisi käydä läpi myös ydinisku tapahtumat,kuinka suojadutaan kellariin joditablettien kera....


      • Stone Justice
        19+10 kirjoitti:

        Miksei samantien opetella mitenkä pelastaudutaan kun tulee ilmavaara,kuinka maastoutua oikein puun alle.Samalla voisi käydä läpi myös ydinisku tapahtumat,kuinka suojadutaan kellariin joditablettien kera....

        Ei oppi ojaan kaada, jos et ole vielä tuota huomannut.


      • 34+12

        Otahan kuva siitä tönöstä, jonka yläkerroksen ikkunasta on 10 metriä maahan.
        ..jaa et ?? :D NIINPÄ.


      • 19+10 kirjoitti:

        Miksei samantien opetella mitenkä pelastaudutaan kun tulee ilmavaara,kuinka maastoutua oikein puun alle.Samalla voisi käydä läpi myös ydinisku tapahtumat,kuinka suojadutaan kellariin joditablettien kera....

        Tulipalo on yleinen onnettomuus johonka kannattaa varautua, yoisin kuin ydinsotaan jonka mahdollisuus on äärettömän pieni


      • yksjukkis

        Miten voi talo olla 2 kerroksinen ja 10m ikkunasta alas, sen on oltava lähes näkötorni tai majakka missä nuo asuvat. Siinä on lähes puolet liikaa. Minulla on normaali 2 kerroksinen ja talon harjalta on matkaa maahan 6.1m ikkuna ei niinkorkeella voi olla, vaan siinä alareuna vaikka olis katonrajassa on alle 5m.
        Mutta taitaa olla nainen kun aloitti, ei voi tietää onko mitta metrejä vai euroja. Eikä normaaleissa palotikkaissa ole vanhemmissa mitään turvakaaria. Köysitikkaat ovat siksi, että ne voidaan pudottaa alas, eikä kukaan pääse niitäpitkin ikkunaa kopistelemaan.
        Ota ihan rauhassa vain ja koita sille pikkaselle selvittää, vaikka se nyt opikkaan niin muutaman vuoden päästä varmaankin tietää mitä varten harjoiteltiin.


      • Uuiomn

        Jos toisesta kerroksesta tippuu, se on vaarallista oli se matka 3 tai 10m.
        Minusta ovat höperöjä isovanhempia. Kannattaa sanoa suorat sanat.


      • aidan vieressä
        yksjukkis kirjoitti:

        Miten voi talo olla 2 kerroksinen ja 10m ikkunasta alas, sen on oltava lähes näkötorni tai majakka missä nuo asuvat. Siinä on lähes puolet liikaa. Minulla on normaali 2 kerroksinen ja talon harjalta on matkaa maahan 6.1m ikkuna ei niinkorkeella voi olla, vaan siinä alareuna vaikka olis katonrajassa on alle 5m.
        Mutta taitaa olla nainen kun aloitti, ei voi tietää onko mitta metrejä vai euroja. Eikä normaaleissa palotikkaissa ole vanhemmissa mitään turvakaaria. Köysitikkaat ovat siksi, että ne voidaan pudottaa alas, eikä kukaan pääse niitäpitkin ikkunaa kopistelemaan.
        Ota ihan rauhassa vain ja koita sille pikkaselle selvittää, vaikka se nyt opikkaan niin muutaman vuoden päästä varmaankin tietää mitä varten harjoiteltiin.

        Lapsuuskodissani on kellarikerros keskikerros ja yläkerta jossa vain makuuhuoneiden päädyiddä ikkunat korkeus on hyviinkin tuon 10 m.


      • säteilyä ei näe
        cellux kirjoitti:

        Tulipalo on yleinen onnettomuus johonka kannattaa varautua, yoisin kuin ydinsotaan jonka mahdollisuus on äärettömän pieni

        mutta esim olkiluodosta 50km säteellä asuvien pitäisi tietää, mitä tehdä jos-ja-kun Olkiluoto tussahtaa. Ei paljon luottamusta herätä ranskalais-venäläis-puolalainen-mikä-lie-vasemmalla-kädellä-sinne-suuntaan-laitos!


      • aika kultaa muistot
        aidan vieressä kirjoitti:

        Lapsuuskodissani on kellarikerros keskikerros ja yläkerta jossa vain makuuhuoneiden päädyiddä ikkunat korkeus on hyviinkin tuon 10 m.

        lapsena minunkin kotitaloni näytti kilometrin korkuiselta, nyt se on vain max 8m korkea harjaan asti mitattuna.


      • yksjukkis
        aidan vieressä kirjoitti:

        Lapsuuskodissani on kellarikerros keskikerros ja yläkerta jossa vain makuuhuoneiden päädyiddä ikkunat korkeus on hyviinkin tuon 10 m.

        Mikähän laskuopin perusteella, jos on alakerta, keskikerros ja yläkerta on kaks kerroksinen, nää on näitä naisväen laskuoppia, oli mittana litra euro tai metri, niin 10 saadaan. Hutisin korkea on 3 keroksinenkin jos yläikkuna on 10m korkeella.
        Mutta olis vaikka 30m niin palonaikana pitää tulla alas, vaiko kiipee katolle ja odottaa hulikupteria.
        Tuolla alussahan jo aloittaja sanoi, että on tavalinen vanha kakskertainen. Pitkin hampain voidaan viisastella, että teillä on vain kaksi asuinkertaa, mutta 3 kerrosta.
        Tuollainen kellari ja sen päälle 2 kertaa, sehän tehdään rinteeseen ja sula hulluus että korkeemalta kohdalta on palotikkaat.


      • nukliör
        säteilyä ei näe kirjoitti:

        mutta esim olkiluodosta 50km säteellä asuvien pitäisi tietää, mitä tehdä jos-ja-kun Olkiluoto tussahtaa. Ei paljon luottamusta herätä ranskalais-venäläis-puolalainen-mikä-lie-vasemmalla-kädellä-sinne-suuntaan-laitos!

        Jos ydinvoimala räjähtää, niin 100km:n säteellä kaikki räjähtää, plus mitä tapahtuu sen 100km:n jälkeen. Eli kannattaisi myös helsinkiläisten varautua...


      • jääkäri88
        19+10 kirjoitti:

        Miksei samantien opetella mitenkä pelastaudutaan kun tulee ilmavaara,kuinka maastoutua oikein puun alle.Samalla voisi käydä läpi myös ydinisku tapahtumat,kuinka suojadutaan kellariin joditablettien kera....

        Myös kaikki tämä poetetaan armeijassa.


      • TulipalostaSelvinnyt
        Uuiomn kirjoitti:

        Jos toisesta kerroksesta tippuu, se on vaarallista oli se matka 3 tai 10m.
        Minusta ovat höperöjä isovanhempia. Kannattaa sanoa suorat sanat.

        "Jos toisesta kerroksesta tippuu, se on vaarallista oli se matka 3 tai 10m."

        -Vaarallista putoaminen hyvinkin on, mutta jos valita saisin, jättäisin näistä kahdesta ehdottomasti tuon 10 metriä kokeilematta. Lapsellakin on itsesuojeluvaisto. Hän kyllä neuvomattakin ymmärtää, että on pidettävä tikkaista kiinni ja laskeuduttava varovaisuutta noudattaen.

        "Minusta ovat höperöjä isovanhempia."
        -Päin vastoin, hyvin valveutuneita ja vastuuntuntoisia. Täydet pisteet annan näille kaukaa viisaille isovanhemmille! Lapset saivat jännittävän mutta tärkeän kokemuksen mummolassa, ja muistavat sen lopun ikäänsä. Aikanaan opettavat omille lapsilleen paloturvallisuusasioita.

        "Kannattaa sanoa suorat sanat."
        -Kyllä, ehdottomasti, nimittäin kiittää kukkapuskan kera näitä fiksuja isovanhempia. He antoivat hyvän lahjan lapsenlapsilleen kun opettivat tuon tärkeän selviytymistaidon. Lapsi jää miettimään opittuja asioita ja fiksuja kun yleensä ovat, ajattelevat tulipaloasiaa vielä pidemmälle omin päin. Tästä todennäköisesti seuraa sarja oivalluksia paloturvallisuuteen liittyen.

        Nämä isovanhemmat ovat esimerkkinä muille opetettuaan pienille tärkeitä asioita. Aivan upeaa, että tämmöisiä ihmisiä on!

        Itse olen selvinnyt uhkaavasta tulipalonalusta saaden sen sammumaan, koska minua on aikanaan opetettu, ja koska ajoissa älysin ostaa kotiini oikeita käsisammuttimia. Olen kiitollinen saamastani palo-opista.


    • rilla-anoppi

      Vedä henkeä , kiitä lastesi hoidosta , hyvin vahtivat kun mitään ei onneksi sattunut .

      Aika hyvä on noita tilanteita miettiä , asiasta voi puhua , että nyt osaatte ja asian voi panna mielestä pois ja nauttia olosta .
      Älä tee tästä riitaa , vanhemmilla oli varmaan oikein hyvä tarkoitus ja ei varmaan tuosta lapsille ole haittaa , on mitä muistella elämänsä aikana .

      Pariskuntana voitte vaikka nauraa asialle , vaikka se periaatteessa on vakava .

      Olen minäkin pitänyt ensiapukursseja lasteni kavereille , ei siitä haittaa ollut , puhuttiin elvytyksestäkin . Samoin , kun puhuin ehkäisystä ja toisten kunnioituksesta koko poppoolle kun olivat teini-iässä , omat lapset oliva häpeissään , nyt aikuisena ovat nauranneet asialle ja kiittäneet , myös kaverit .

    • oppeliini

      Uskomatonta kuinka viisaat appi ja anoppi!
      Heidän opettaessaan miten toimia hätätilan sattuessa, olisi pakollista kaikille vanhemmille.

      Tottakai sinä kerrot lapsillesi että on hyvä tietää miten toimia ja että näin meidän talosta pääsee nopeasti ulos jos tarvitsee. Ja sitten käytte läpi ne vaativat kuviot (säästääseen henkenne).

      Kuinka usein ihmiset joutuvat paniikkin eikä tiedä miten toimia, silloin varaohjelman opettaminen on liian myohäistä!

      Tapa millä vaikeammatkin asiat opetetaan on opetuksen ydin. Tämän kriittisen infon voi esittää lapsille heidän saamatta siitä kauhukohtauksia.

      • leven

        Niin yleisemmin lapsi palaa komeroon, johon on mennyt piiloon tulipaloa..


    • turvameissäkaikissa

      Onpa järkevät isovanhemmat lapsillasi - osaavat ennakoida mahdolliset tulevat vaaratilanteet ja järjestävät harjoitusta, että jokainen vaaran ja hädän hetkellä tietää mitä tehdä ja miten tehdä.. erinomaista esimerkkiä antavat kaikille. Omakotitalossa nyt voi tosiaan tapahtua mitä vain, jolloin pelastautumisen tulee olla ripeää. Tytöllesi vastaat ihan rehellisesti, että kyllä voi syttyä palamaan, jos on huolimaton tulen ja/tai sähkölaitteiden kanssa - mutta mehän emme ole...
      Jokaisen tulisi ehdottomasti opetella ja opettaa myös lapsille ensisijaiset pelastautumiskeinot vaaran hetkellä - isovanhemmat tässä näyttävät loistavaa esimerkkiä - toivottavasti jatkavat harjoituksia niin kauan, että jokainen varmasti tietää tehtävänsä jos ja kun hädän hetki tulee. Ja muuten - tositilanteessa ei varmasti ole edes aikaa käyttää turvaköysiä tms. joten harjoituksissakin täytyisi mennä juuri kuin aidossa tilanteessa, ettei tosipaikan tullen aikaa kulu turvavälineitten kanssa roplaamiseen.. se pieni aika voi meinaan viedä hengen. Sinuna kiittäisin ja kumartaisin syvään noin fiksujen isovanhempien edessä, jotka vaivaa säästämättä yrittävät turvata lapsenlastensa elämän jatkoonkin.,

    • Kans anoppi´,.-

      Kylläpä ovat ajattelevia ihmisiä nämä isovanhemmat. Kuulr ei lapset putoile hyvin herkästi tikkailta se käyttää heilläluonnostaan kaiken tyylin kiipeily, joten mielestäni maalaan pöllö seinälle. Hyvähän se on että lapset osaavat jos jotakin sattuisi ja että appi vanhemmat ovat ajatelleet tosissaan heidän turvallisuuttaan. Meillä on myös makuu huoneet yläkerrassa vaan en ole kyllä tullut edes ajatelleeksi (tyhmä) mahdollisuutta tulipalosta. Ymmärrän sinun mielipiteesi myös, vaan koita ymmärtää että he tekivät tämän rakkaudesta omiin lastenlapsiinsa, ja totta kai tuntevat tekevänsä oikein sillä ainakin amerikassa on tv ohjelmia mistä olen nähnyt että lapsia valmistellaan käyttäytymään myös epämielyttäviin tilanteisiin.
      Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi

    • turvatoimitäti

      Olen alalla, jossa turvatoimet on viranomaisten vuoksi pakko olla ainakin kirjallisessa muodossa mietittynä. Alallani myös sattuu vahinkoja, joihin minun on oltava valmiina ja näen siis tilanteita, joissa ihmiset tuudittautuvat helposti kaiken menevän hyvin sekä kielloista huolimatta ottavat riskejä. Syy on kuitenkin minun, jos mitä tahansa tapahtuu- asiakkaankin toimesta. Siksi tiukka iinja on pakko pitää ja harva siitä tykkää, jos on päättänyt temmeltää koko rahan edestä. Elämä on!

      Siksi katsoisin isovanhempien menetelleen oikein, mutta harkitsemattomasti. Turvatoimissa huomioidaan myös henkinenkin puoli, jolloin sellaiset, jotka pelkäävät, ovat hysteerisiä eli vaikeasti hallittavissa tunnekuohun vuoksi pitää olla myös oma turvasuunnitelmansa. Yksi paniikkitapaus voi aiheuttaa muille lisäriskiä, joten ap:lle neuvoisin nyt keskustelemaan tyttärensä kanssa rauhassa, tunnekuohuitta ja katkeruutta, että maailmassa voi oikeasti tapahtua pahoja asioita, mutta äitinä sinä tiedät miten niiistä selvitään. Löydät varmasti itsekin oikeat sanat, mutta keskity nyt ensisijaisesti tyttäresi pelkoon ja jos et tiedä itse mitä tehdä pyydä palolaitokselta vinkkejä kriisiavun antamiseen. Sillä tytölläsihän on nyt kriisi.

      Voit viedä tyttäresi jopa palolaitokselle tapaamaan setiä ja tätejä, jotka kyllä auttavat häntä ja perhettäsi. Pääasia, että tyttösi oivaltaa, että pahoja asioita voi voittaa ja hallita.

      Jos haluat keskustella appivanhempiesi kanssa asiasta vielä, niin ainakin voit kiittää heitä vastuuntuntoisuudesta ja ajastaan ajatella sinun lastesi turvallisuutta, mutta miettikää yhdessä miten lapsen pelko saadaan hallintaan ja miten vastaava harjoitus tehdään jatkossa niin, että lapsi ymmärtää kyseessä olevan turvatoimet ja että nimenomaan kaiken on tarkoitus toimia hänen hyväkseen.

      Lä kuitenkaan ikinä, siis ikinä, ylenkatso turvaharjoituksia. On tavattoman ikävää katsella vierestä, jos jonkun henki menee sillä ettei kukaan tiedä mitä tehdä. Uskon, että lapsesi itku on vähän siitä jos hän joskus oikeasti joutuu reagoimaan hätätilanteissa.Nyt vain miettimään sitä henkistä hallintapuolta :)

      • ,.

        No et ole mikään alalla toimiva asian tuntija.

        Niin käytännön työssä kuin uutisoinnissa lapset kuolevat tulipalon sattuessa komeroihin sängyn alle tai muihin piiloihin jonne ovat menneet ja joista heitä ei löydetty.


    • 1+9

      Minulle on sattunut vähän samankaltainen tilanne, joskin omien vanhempieni toimesta. Olin kymmenen kun muutimme omakotitaloon (jossa muuten vanhempani asuvat edelleen). Sitä ennen olimme asuneet rivitalossa ja luhtitalossa eli tämä oli ensimmäinen omakotitalomme. Vanhempani päättivät sitten järjestää minulle ja pikkusiskolleni (tuolloin hän oli 7) paloharjoituksen.

      Ensin kävimme läpi sammutuspeitteen, palosammuttimen sekä palovaroittimet ja niiden toimintaperiaatteen. Isä näytti millainen ääni palovaroittimesta kuului ja menimme myös kuuntelemaan eri huoneisiin miten ääni sinne kuuluu. Sammutuspeitettä saimme itse kokeilla eli vetää sen pois paketista ja sammuttaa sillä "palavan" kattilan. Palosammuttimen toiminnan isä näytti, muttei käyttänyt sammutinta oikeasti.

      Samalla isän näyttäessä sammutusvälineitä, äiti kertoi faktoja tulipalosta. Esimerkiksi sellaisia että huoneen ollessa täynnä savua, täytyy mennä alas lattialle ja ryömiä/kontata ulos huoneesta, koska alhaalla on paras ilma tms. '

      Sitten menimme yläkertaan, jossa sijaitsevat makuuhuoneet ja isä näytti palotikkaat, jotka sijaitsivat heti ikkunan alapuolella (ja joita pitkin teini-iässä karkasin bileisiin ;D). Hän opetti miten palotikkaille mentiin ja näytti itse samalla, kun kertoi. Sitten hän jäi itse ulos ja äiti auttoi meidät molemmat alas palotikkaita isän ollessa alhaalla vastassa. Viimeisenä hän tuli itse alas. Äiti myös mainitsi, että ikkunan saa ja voi rikkoa heittämällä siihen tuolin tms. Että he eivät suutu jos hätätilanteessa rikomme ikkunan.

      Ja kiitos tämän paloharjoituksen, en ole ikinä pelännyt tulipaloa tai miettinyt mitä pitäisi tehdä jos jotakin sattuu. Tässä oli vain se ero, että vanhempani kertoivat, että nyt tehdään tämmöistä ja se tapahtui keskellä päivää ja vuodenaikakin oli kesä. Olen tästä hyvin kiitollinen vanhemmilleni ja muistan kaikki opetukset vielä tänäkin päivänä ja pidän aivan varmasti samanlaisen harjoituksen myös omille lapsilleni (sitten kun niitä tulee).

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuo mitä lapsesi isovanhemmat tekivät oli oikein, mutta se tehtiin väärin ja väärissä olosuhteissa. Pienimmälle tyttärellesikin jäi selvästi traumoja asiasta... Olen pahoillani. Toivottavasti asia selviää.

    • wgwrhwrj

      Mun mielestä toi oli ihan hyvä harjoitus, vaikkakin olis isovanhemmat voineet tietty kesustella teidän kanssa ensin. Mutta ajatus on mielestäni hyvä.

      Asutaan miehen kanssa itse kans 60 vuotta vanhassa talossa, joten kertomattakin on selvää että eristeet on purua... ja jos sattuis tulipalo kohtaamaan, niin kyllä täältä kiire ulos tulis!!! Taidanpa pistää tuon miehen tarkistamaan noi palotikaat...

      • Näin on

        Asutte home talossa??
        Mietitääs vielä mitä ne eristeet on?


      • 1+13
        Näin on kirjoitti:

        Asutte home talossa??
        Mietitääs vielä mitä ne eristeet on?

        Ootko jotenkin pihalla talonrakennuksesta? Totta munassa eristeet oli puutaloissa purua ennen 70-80-luvun muovitus- ja lasivillavimmaa. Kun kyseessä puutalo, eivät eristepurut homehdu, vaan talo hengittää. Tämä 70-luvulla alkanut energiatehokkuuden lisääminen halvalla MUOVITTAMALLA sisäseinät hengittämättömiksi on syy vanhempien talojen homevaurioihin, ei eristepuru. Muoviremontoinnilta säästyneet talot on edelleen ihan indeksissä ilman vaurioita, samoin ne, joista plastiikka jätettiin pois ja purut vaihdettiin siihen villaan. Jos hometaloja himoitset tututumiskohteiksi, niin käpyttele lähimmälle 90-luvun lopulla rakennetulle kerrostalolle, ne mätänee käsiin.

        Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, niin minusta paloharjoitus on hyvä suorittaa aika-ajoin. Ainoa moka oli ajankohdassa, jo unille kääriytyneet lapset ei taatusti ole virkeinä ja täydessä ymmärryksessä mukana harjoitusleikeissä. Pyydä isovanhempia toistamaan harjoitus päivällä ja selittämään sen tarkoitus, niin möröiksi kasvaneet pelot karisee pois.


    • Vai kiksejä

      Turhaan kilahtelet, jos aia lapsille tarkoin selvitetään, miksi nyt leikitään tätä leikkiä, he oppivat, mutta ei todellakaan siitä traumaa saa.

      Itse en olisi ehkä tätä huomannut opettaa, mutta on monia yksinkertaisia asioita, joita meidän kaikkien pitäisi pitää ihan normaaleina opetettavaksi jo lapsena. Yksi on tämä palon vaara ja kiirellinen poistuminen ja muut siihen liittyvät asiat.

      Toisena jo hiipii mieleeni juuri nmämä kilahtaneet vanhemmat, jotka ovat tappaneet perheensä, pitäisikö lapsille opettaa myös se, miten karata kodistaan kun näkee niinkin rakkaan ihmisen kuin isän tai äidin alkavan tulla oudoksi ja puukkojen ja taplettien kanssa lähestyvän.
      Miten opettaa lasta pakenemaan omia vanhempiaan kodistaan.
      Varmaan on monessa kodissa hyvin ajankohtainen asia, sillä nämä loppuun viedyt on vain merkki siitä suunnattomasta pahasta olosta jota perheet elävät salaisuukisen takana.

      Samoin on veteen tottuminen, jokaisen lapsen tuölee oppia uimaan alle kouluikäisenä, jotta osaa toimia myös veteen joutuessaan.
      Sitten on tuo liikenne, jossa rattijuopot, huumekuskit, lääkkeiden vaikuksen alaiset ja sairaat henkilöt ajavat liikenteen seasssa, saaden juuri näitä kiksejä.

      Paha olo näkyy nytkin mediassa, sillä joka päivä jokin ajaa henkkilöauton rekan nokkaan, tai juoksee junan, tänäänkin Tikkurilassa joku saanut kiksejä.

      Mikä kumma teitä nuoret ihmiset, niin sinkut kuin perheetkin oikein vaivaa.
      Miten saisin teidät kaikki älyämään, että on paljon parempi mennä terapeutin luokse tai ainakin kertoa luotettavalle taholle, mennä päivystykseen ka kertoa asia suoraan, että tarvitsen heti apua tai todella tapan perheeni, juoksen juan tms.
      Se sillä hetkellä tarvittava apu on tarpeen, sillä muutaman tunnin päästä olet varmasti jo toista mieltä, kun olet saanut jonnekin avata sen surun säkin suun.

    • peruselämää

      Oiskohan äidillä nyt hieman läheisriippuvuuden oireita! Laske nyt hieman irti naruista ja hengitä syvään!
      Ei lapsi voi pumpulissa kasvattaa ja pitäähän lasten tietää mitä normaali elämä on ja mitä siihen voi kuulua.

      Sä oikeastaan kuullostat provolta, mutta tiedän että sinun laisia ylihuolestuneita äitejä on. ja tulevaisuudessa aikuiset lapsesi eivät uskalla elää normaalia elämää, kun pelottelet heidät pilalle, ylihuolestumisella joka asiasta!

    • Käytännöllistä

      No en ite panis pahaks jos lapset oppivat miten tulipalosta selviytyä muuallakin kuin koulussa ... jos tää nykyinen talo lähtis palamaan niin ei itellä ois mitään hajua mikä ois paras tie läksiä ...

    • kirkastukka

      Meillakin on jo muutamat paloharjoitukset pidetty, eivat kai liittyneet isovanhempiin kuitenkaan. Olin usein isovanhempieni hoidossa viela aikuisenakin, ja kaikki tama jatti minuun syvat traumat. En viitsi alkaa tassa luetella kaikkea, mutta kerrankin kun yolla mummolassa herasin, niin mummoni oli sangyn vieressa ja tuijotti minua hyraillen. Kuin valkotukkainen enkeli.

    • Voi kauhia

      A)Koska kotinne ei ole 60 vuodessa palnut se ei voi palaa?
      B)miski valehtelisit lapselle ettei nyk kotinne voi palaa?

      C) Ota nyt järki käteen ja pää pois perseestä koska
      isovanhemmat toimivat nerokaasti myös tulevaisuutta silmällä pitäen
      paitsi siinä talossa myös omssa talossanne on edes jonkinlainen
      pelastussuunnitelma.

      D) Tein saman itse omille lapsilleni ja todella paljon radikaalimman
      lapset oli 6 9 ja 10 joten OLE NYT jo hiljaa!

    • Aragnath666

      miekin olisin varsin kilahtanut. Ei noin.

    • M@k3

      Ihan hyvä idea vai olisiko mielestäsi parempi että lapset menevät tulipalon sattuessa kaappiin piiloon? Fiksut isovanhemmat sinulla, harmi että et tajua sitä.

    • Relax baby

      Mää kiipeisn jostain viiden vanhasta eteenpäin pitkin ja poikin talon palotikkaita ikkunasta ja parvekeelta ainoa rajoitus oli ,ettei katolle mennä ja
      sinne ei menty. Noin muuten niitä pitkin sai kulkea
      ihan vapaasti, joten pointtisi oli mikä?

      Tippunut en kertaakaan. Itsesuojeluvaisto kertoo
      kyllä koska lipeeminen
      on kohtalokasta.

    • apuapapuapua

      Ehkä heidän toimintansa olisi vaatinut lisää mietintää heiltä, mutta ajatus tässä on tosi ajattelevainen. Mietipä itse katsotko koskaan mennessäsi vieraaseen paikkaan yöksi, pääsetkö turvallisesti mahdollisesti tulipalon yllättäessä turvaan? Lapsilla todellakin on yksi vaihtoehto mennä kaappiin piiloon.

    • özvj<bj

      Noo, ehkei noin rajusti. Itse keskustelin omien lasten kanssa Lahden tulipalon jälkeen 15v sitten . Kyselin minne lähdet jos tuo palaa tai entä jos tuli on tuolla ja sitten kerroin mihin kannattaisi mennä tai millä yrittää sammuttaa sekä millä ei. Myöhemmin olen samalla tavalla keskustellut kasvattilasten kanssa ja hyvä, että keskustelin. He olisivat kaataneet vettä sähkölaitteen tulipaloon ja nyt saatoin neuvoa oikean tavan toimia jos ja kun tulipalo olisi todellinen. Ihminen menee paniikkiin helposti onnettomuustilanteissa vaikka olisikin tietoa kuinka toimia. Silti se on parempi kuin ettei ole tietoa ollenkaan ja paniikissa ei tiedä ollenkaan mitä tehdä tai yrittää sammuttaa jollain mikä vaan lisää paloa.

    • isoäiti

      Niinno... hyvä se on,että lapset tietävät mitä tehdä jos hätätilanne tulee. Ehkäpä isovanhemmat ovat lukeneet lehdistä tulipalossa kuolleista lapsista, ja pyrkivät suojelemaan omia lapsenlapsiaan?

      Itse vien lapsenlapseni vuosittain palolaitokselle avointen ovien päivänä tutustumaan palolaitoksen toimintaan ja oppimaan siitä, mitä pitää tehdä jos tulipalo tulee. Ei vara venettä kaada, eikä lapsi, nyt nelivuotias, ole tuosta mitään traumaa saanut. On saanut kokeilla kannen laittamista kattilan päälle kun kattilan sisällä palaa tuli - ja tämä siis palokuntalaisen seistessä vieressä.

    • min 6 ja

      veljeni 3 vuotta vanhoja kun tali jossa asuimme syttyi palamaan, siitä vain ulos syksyuiselle kynnöspellolle ja talo paloi perustuksiaan myöten, kyllä harjoitus kuuluu jo yleis sivistykseen nykyään

      • jep jep kyllä

        Samoin Äidinkieli =D


      • hahaha
        jep jep kyllä kirjoitti:

        Samoin Äidinkieli =D

        Niin, tarkoitit varmaan äidinkieltä? ;D hyvä aukoa toiselle kun ei itsekään osaa.


    • ei hölmöläinen

      Olemme myös isovanhemmat ja olemme ajatelleet tehdä samoin.Asumme 7 kk maalla mökissä missä lapsenlapset nukkuvat vintillä .Me olemme vastuussa kaikesta mummolassa tapahtuvasta silloin kun lapset ovat meillä esim.kaikilla lomillaan.Tulipalon sattuessa heidän on tultava seinänvierustikkaita pitkin alas ja sitä ennen ahtaasta vintin ikkunasta pitää osata tulla tikkaisiin.Ole ylpeä isovanhemmista,että he näkevät vaivaa opettaa lapsia vastaisuuden varalle. Selitä sinä asiat nyt oikein lapsellesi,vai haluatko että hän ei osaa mitään oma-aloitteisesti elämässään.Suomalainen sananlasku: Ei vara venettä kaada ,pitäisi nykyäänkin kuulua kouluopetukseen nuo viisaat suomalaiset sananlaskut.

    • 16+7

      "Talo on jo 60v vanha ja ei ensimmäistäkään tulipaloa ole koskaan ollut."

      Moni rakennus, joka palaa ei ole koskaan ennen palanut...Oletko keittänyt aivosi pohjaan?

      Isovanhemmat antoivat heille todella tärkeän opin, se on selviytyminen. Oletko tietoinen, että iso-osa ihmisistä ei tee oikein tulipalossa.

      Tuo tikas juttu on vähän niin ja näin, tosin jos lapsi ei osaa tikkailla laskeutua ehkä silloin on vika jossain. Itse olisin 4 vuotiaan jättäny harjoittelusta pois.


      Toivon, ettet muuta naapuriini koskaan...Vituttaisi jos levittäisit tontilleni palon sillä perusteella, että "HEI EI SE OO ENNENKÄÄN PALANUT NIIN EI SE KYLLÄ NYTTENKÄÄN PALA"...

    • KUULKEEHAN

      Koittakaahan vain rauhoittua ja tyttö polvelle ja körö körö kirkkoon rallatus....mitään traumoja tullut ole
      hyvää lumisen talven jatkoa!

    • n.ikki

      Rauhotu nainen. Sodanaikana mentiin ihan tosissaan pommeja piiloon ja harjoteltiin henkiinjäämistä ja jäikö ihmisille traumoja. No, totta helvetissä mutta silloin oli henki menossa ihan oikeesti. Jos nyt isovanhemmat haluaa opettaa kansalaistaitoja ja hengissäselviämistä, ole tyytyväinen, että jollakin on vielä aivot jolla ajatella. Ei tämä elämä ole mitään karkin syöntiä joka tilanteessa ja ajattele kun jotain sattuu, sun lapses takaraivossa on tieto a la automatic, mitä pitää tehdä.
      Ei ne mitään traumoja saa tollasista harjotuksista ja jos lapsi kysyy, voiko talo palaa, niin mitä sä suojelet jollain lässyttämisellä että mitään pahaa ei tapahdu.
      Lapset pitää jus opettaa niinkuin ennenkin, että karkkia ei oteta vierailta sediltä, jos joku pyytää kyytiin, lapsi kieltäytyy heti ja hakeutuu toisten aikuisten seuraan, kotiin tullaan suoraa tietä jne. Kaikki nämä asiat on lapsen suojelimiseksi ja ne pitää pystyä kertomaan lapselle niin, että jos jotain nyt sattuis niin tiedät miten toimia. Ja kertoa, että ennakoi tuleva tilanne vaikka mitään ei sattuiskaan. Ja antaa ymmärtää, että lapsen ei pidä pelätä soittaa hätänumeroon jos tulee joku hätä. Mikä on otollisempi maaperä opettaa lapselle asioita kuin kaiken muun tekemisen kautta. Kun näitä asioita ei pienenä opeteta, aikuisena ollaan tumpeloita, eikä osata ottaa kantaa mihinkään ei siviilirohkeus riitä asioiden puuttumiseen. Hyvää jatkoa sinulle ja aina kaikki mikä on lapsesi parhaaksi tai turvallisuuden takaamiseksi, ei voi olla pahasta.

    • PalomiesJalomies

      Viisaat appivanhemmat sinulla. Hienoa toimintaa, tosin ehkä tuosta olisi voinut jutella lapsille ja heidän vanhemmilleen jo etukäteen.

      Jotenkin sain kuvan että vähättelet tulipaloon varautumista. Varsinkin tuollainen vanha talo voi hyvinkin palaa niin nopeasti, ettei moni usko. Kuin soihtu. Kannattaa varautua.

      Ja kyllä, myös se teidän talonne voi palaa.

    • Epätavallista...

      ...mutta harvinaisen fiksua ja järkevää toimintaa isovanhemmilta. Mielestäni tekivät ihan oikein. Kotonakin on syytä harjoitella tulipalojen varalta, varsinkin jos on iso koti. Siinä mielessä olen samaa mieltä 1 9:n kanssa että olosuhteet eivät olleet parhaimmat mahdolliset. Siitä huolimatta, jos tositilanne tulee joskus eteen niin varmaan kiittelet isovanhempia että olivat varautuneet.

    • mummi vantaalta

      Olen samaa mieltä, itsekkin mummi, siitä että "opetus" oli liian raja, siihen nähden minkä ikäisiä lapset ovat. Itse olen kertonut 10 ja 8 vuotiaille lapsenlapsilleni, tulipalon sattuessa lähtekää pois tilasta missä se mahdollisesti syttyy ja kertonut samat asiat mitä heidän vanhempansa ovat myös opastaneet...jotenkin ymmärrän isovanhempia, niinkuin itsekkin totesit, että heillä oli varmaan hyvä tarkoitus, koska pelko tulipalosta varsinkin kaksikerroksisessa talossa on hyvin suuri ja me isovanhemmat rakastamme niitä naperoita niin paljon, että joskus näyttää tulevan tuollaisia "ylilyöntejä" :( Mutta kannattaa jutella lapsille ja kertoa mistä on kysymys ja jutella myös isovanhempien kanssa...
      Vielä sanoisin tyttärellesi, joka kyselee voiko oma kotikin palaa, todellisen vastauksen, että voi ja kertoa esim. tulitikkuleikkien ym. asioitten vaara...mutta rauhoittaa vaikka, että onneksi se on kuitenkin harvinaista ja uskon ja kuulostaa siltä, että olette ihania vanhempia ja ymmärrätte myös isovanhempianne ja onneksi ei tullut mitään vahinkoa "pelastus" harkoista!!!! Lämmöllä mummi myös :)

    • Puhuminen auttaa

      Mitä ihmettelyn aihetta tossa ny on?! Ite olen lasteni kanssa jutellu monet monet kerrat, jos talo syttyy palamaan, koti väestä joku saa sairas kohtauksen, tai taloomme iskee murto varas lastemme ollessa kotona. Pitäähän lastenkin osata toimia,mitä tehdä,minne mennä ja soittaa apua jne, ja tosi innokkaita ovat olleet aiheista, eikä mitään ihme traumoja ole tullut.
      Nyt on lapset jo teini ikäsiä, ja joku yö on tässäki talossa paloharjoitus, eli sireenit huutamaan!!!
      Kyllä on isovanhemmat tehny todellakin kiitettävän työn lasten eteen, mitä sinä
      et ole tehnyt.

    • Turvallisuuden takia

      Olisko ollut mahdollista, että omat vanhemmat olisivat opettaneet pelastautumista, vaikka siellä mummolassa.? Olisi se turvallisuuskysymyskin sitten tullut hoidettua ihan omien vanhempien toimesta.

    • mie

      Meillä suomessakin alkaa olla amerikan meininki...pitä'ä olla turvalaitteet joka asiaan . Lasten pitäisi antaa kiipeillä ja harjoittaa motoriikkaansa vapaasti. Ajatteleppa...jos olisikin ollut se tosi tilanna, ja kiipeilyvaljaat kaapissa tulen takana ja kypärät jne. mitenkäs mniitä sitten kun ei olisikaan voinut pelastautua, kun puuttuu valjaat...parempi, että lapset oppivat kiipellyn rauhallisesti ilman ihan sitä oikeaa hätää!

    • mummi 50v

      Ihan hyvä harjoitus, asiasta olisi kyllä hyvä kertoa lapsille etukäteen. Lasten vanhemmat tarttuvat asiaan liikaa omien tuntemusten perusteella, asia voi olla lapselle ihan erilainen kokemus (hauska tai juuri mieleenpainuva.) päiväkodeissakin ja perhepäivähoidossa on oltava pelastautumissuunnitelmat, . Minusta isovanhemmat tekivät ihan oikein !!

    • olkaa rehellisiä

      Eiköhän nyt kannata antaa olla ja ajatella asia niin, että isovanhemmat tosiaan halusivat lasten tietävän mitä tehdä. Toki asiasta olisi voinut keskustella päiväsaikaan ja "harjoitella" sitten yhdessä turvallisesti. Voi olla, että näin on tehtykin. Lasten sanomisiinkaa ei aina kannata luottaa. Tietäähän sen aikuisistakin miten jutut muuttuu asiaa eteenpäin kerrottaessa!

      ÄLÄKÄ ihmeessä vastaa pienellekään lapselle, että ei meille voi mitään sattua tai ei meille mitään tapahdu. Se on valehtelemista. Asiaa täytyy katsoa siltä kantilta, että tapahtua voi mitä tahansa. Turha pelottelu tietysti pois. Täytyy luottaa ja uskoa, että on joku joka suojelee. Toivottavasti se on taivaan isä.

    • :::::

      Mielestäni mummu ja pappa on oikeilla jäljillä, osoittaa vaan että välittää. Minä ainakin opetan omille lapsilleni mitäpitää tehdä tulipalonsattuessa. KOska palo voi sattua MISSÄ VAAN! MYÖS TEILLÄ! Parempi katsoa kuin katua.

    • kerratkaa vielä

      Paloharjoitus on hyvä asia. Niitä järjestetään tarhoissa ja työpaikoilla. Mutta tässä tapauksessa pienin lapsi ei ollut samalla tavalla mukana kuin muut. Hänelle olisi pitänyt kertoa asiasta etukäteen tarkemmin. Lisäksi paloharjoituksessa ei pitäisi vaarantaa lasten turvallisuutta, eikä aikuistenkaan.

      Olisi hyvä, jos itse rauhoittuisit, niin kyllä ne lapsetkin sitten.
      Onhan mummulla palovaroitin ja sammutuspeite.

      • hurraa isovanhemmat

        "kerratkaa vielä" on ihan oikeassa siinä että asian läpikäyminen rauhoittaa tilanteen. Lapset testaavat usein erilaisilla asioilla ottamalla asiat puheeksi useimmpienkin, eri ihmisten kanssa, niin kauan kunnes on saanut vanhemmiltaan, mutta ehkä myös muita varman mielipiteen, muotoillessaan omaa käyttäytymismallia.

        Voitte käydä asian läpi myös mummolassa tai sitten teillä kotona, sinun omaan tyyliin, niin lapsesi saa varmuuden kannastasi. Ei haittaa vaikka selität asian toisella lailla, kunhan lapsesi saa sinun oman luotettavan kuvan, vaikkakin ehkä ei niin realistisesti kun mummolassa. Eihän sinulla ole samaa kokemuspohjaa kuin isovanhemmilla.

        Varmaa on että lapsesi ei ole saanut mitään traumoja, vaan ole tyytyväinen siihen että omistat ymmärtävät isovanhemmat.

        Heidän lapsuudenkuvaan sopii juuri asiat esitettynä tuolla lailla, jos tarkemmin mietit minkälaisissa olosuhteissa he ovat saaneet muodostaa oman kuvansa omien vanhempiensa ja heidän isovanhempiensa toimesta.


    • Rauhanlietsoja

      Jos miniä näkee asian noin kamalana ei isovanhemmille muuta tapaaa jääkään kuin tehdä tärkeät asiat niistä puhumatta. Monessa asiassa onkin huolena juuri viranomaisten tai ymmärtämättömien vanhempien turha hysteerisyys. Onhan miehesi vanhemmat miehesikin kasvattanet ja varmasti tietävät lapsien kyvyistä jotain.

      Jos lapsi kysyy voiko syttyä tulipalo niin siihenhän vastataan rehellisesti että voi. Lapsi vaan jatkaa touhuumistaan.

      Suurempi vaara monessa asiassa on vanhempien paapominen. Eräälle lapselle tuli trauma kun aikuinen ei osannut käsitellä lainkaan läheisensä kuolemaa. Asiat ovat viimekädessä kaikki Jumalan käsissä ja se antaa elämän suhtautumiseen tukevan ja hyvän pohjan.

    • asd

      Itsehän en ymmärrä että mikä on ongelma. Eikö lasten (myös pienten) ole hyvä tietää mitä pitäisi tehdä tulipalon sattuessa ? Olisiko sitten parempi, että lapsesi menehtyisivät tulipalossa jos sellainen sattuu tulemaan. Ja ei se sano mitään, jos talo on seissyt vuosikymmeniä pystyssä, etteikö tulipalo voisi sattua.
      Itselläni vanhemmat pienenä aina muistuttivat mitä pitää tehdä jos tulipalo sattuu kun olivat lähdössä ulos (tietysti lapsenvahti oli paikalla, ei yksin sentään jääty) ja se on omasta mielestä oikein toimittu. Vaikka talo onkin yksikerroksinen nukkuu vanhempani toisessa päässä taloa.
      Mielestäni lasten isovanhemmat toimi oikein. Ja etköhän osaa tälle nuorimmaiselle vastata kysymykseen asiallisesti, kunhan käytät vähän järkeä :)

    • mummo vain

      Sinulle kysymys että olisitko samaa mieltä jos isovanhemmat olisivat sattuneet olemaan sinun äiti ja isä........?
      Näkisitkin ehkä tämän jutun eri valossa ,,,, mutta kun ne kivat appivanhemmat ????

    • yberyeah

      Pyh minä sanon että eihän tuossa ole järkeä kylhän kaikki ny tietää että ku tulipalo tulee ni tikkaita ailas vaa..

      • TURHAA VALITUSTA!

        Maanjäristys -tulva ja paljon muitakin maailmalla joutuu lapset opettelemaan, miksi ei sitä yleisintä pelastusta?????


    • Pekka

      Hyvä äiti,
      osaat selittää hänelle asian oikein. Varautuminen on viisautta. Olen itse opettanut lapseni toimimaan järkevästi vaaratilanteissa, myös mahdollisessa tulipalossa. Olen varoittanut myös tulella leikkimisestä. Jos tulipalo joskus tapahtuu, olen neuvonut, miten tulee toimia ja pelastautua. Vaikka lapset itse sytyttäisivät tulen, ei heille tulla olemaan vihaisia. Piiloon ei tule mennä, vaan poistua huoneesta tai asunnosta ja panna ovi kiinni jne. Sitä on myös harjoiteltu. Piilossa olevia lapsia on vaikea löytää ja pelastaa.
      Näin neuvoo mm. Suomen Pelastusalan keskusjärjestö. Kun lapsen kanssa keskustelee rauhallisesti, ei siitä traumoja tule. Ei ole tullut minunkaan lapsilleni eikä lapsenlapsilleni.

    • kazumi

      Onpa hienoa ,että on näin ajattelevia isovanhempia.

    • yksjukkis

      Pidetään nuorille ja lapsille kerhoja, ja yksi opetusjuttu on jokavuotinen paloharjoitus, ja kaikki kerhot mukaan, sitten on pihalla jauhesammustus ja peitesammutus juttuja, ja tää on saanut hyvän suosion, eikä siitä voi olla haittaa kelleen, kun savukoneet laitetaan päälle on lähes kun todellinen tilanne, poistumistiet on opastettu ensin ja niitä pitää osata käyttää. Ei koskaan ole tullut edes mieleen, että joku laps saa siitä traumoja. Mitäs jos olis oikee tilanne ja lapset ryntäilis sinne ja tänne. Ihan ei 5v ole mutta 7-16v on. 5v on pikkasen nuori, ja paljon johtuu lapsen senhetkisestä kehityksestä, mutta kun ikää tulee, alkaa nämäkin aisiat selviimään.
      Toisaalta vähän vanhemmat mm. eräkerholaiset opettelee tekemään nuotion ja tulenkäsittelyn, siinä kohtaa suomalaiset ovat jääneet opista vajaaksi, kun esim. moni mökki ja ulkorakennus palaa aika usein. Eli reippaasti vaan kaikkia palontorjuntaa ja tulenhallintaa. Koskaan ei mene se oppi täysin harakoille.

    • kapussi

      Kun se koti voi oikeasti palaa niin on kyllä hyvä tietää miten toimia ja 112 pitää osata ihan pienestä asti. Lapseni on 7-vuotiaana pelastanut ihmishengen kun osasi hälyttää apua, niin ja kotimme on palanut kivijalkaa myöten kaikista mahdollisista turvatoimista huolimatta

    • Yli meni

      Jotku puhuvat traumasta,
      Kaikki tuntuu olevan hallinnassa siihen saakka kun vastataan lapsen kysymykseen ; Palaako meidän talo.
      Sitten tämä juttu karkaa käsistä ja kenenkäs syyksi se nyt tulisi pistää.

    • jk

      vai iin

    • hande-56

      Harvinaisen viksut ja valveutuneet isovahemmat,tuotapa ei ole vielä hokannutkaan.
      Tee samallainen koe kotona ja selvitä minkä takia,niin opit itsekkin toimimaan oikein.
      Saat samalla omakohtaisen koulutuksen ja näet missä teit väärin.
      Ainakin lapsesi opivat jotain.

    • Ilkeät appivanhemmat

      Kaikki päällepäin mukavalta vaikuttavat sukulaiset eivät ole paremmin tutustuessa mukavia. Voit huoletta nostaa riidan, mukavat ihmiset ymmärtävät kantasi ja menevät itseensä. Ärsyttävät ihmiset eivät kestä kritiikkiä ja pistävät välit lopullisesti poikki. Se on hyvä sillä epäterveitä ihmissuhteita on turha jatkaa jollei tervehtymisen mahdollisuutta ole olemassa.

      Lasten kasvatuksessa voit luottaa omiin vaistoihisi, sinä tunnet lapsesi parhaiten. Isovanhempien neuvoja ei tarvitse ottaa vastaan. Sano isovanhemmille että tästälähtien sinun kanssasi sovitaan etukäteen kaikesta normaalista poikkeavasta toiminnasta hoitopäivien aikana. Sinulla on oikeus määrätä miten lapsiasi hoidetaan ja tietää että voit luottavaisin mielin jättää lapsesi isovanhempien huostaan olematta jatkuvasti huolissasi heidän hyvinvoinnista.

    • nyt jo mummo

      On tärkeää että lapset ymmärtävät pienestä pitäen miten toimia jos jotain tapahtuu. Se voi pelastaa hengen. Pientä tyttöä voi rauhoittaa sanoen ettei tulipalosta ole vaaraa jos käsittelee tulta oikein jne.
      Omia poikiani neuvoin jo ihan pienenä että jos palo syttyy vanhempi poika ottaa pienempää kädestä kiinni ja menee heti lähimmästä ovesta ulos. Kissaa ja koiraa EI saa lähteä hakemaan koska ne tulevat perässä. Neuvoin myös että jos eksyvät esim kadulla tungoksessa on mentävä lähimpään kauppaan ja sanottava siellä että ovat eksyneet. Ei siis kenellekään kadulla olevalle aikuiselle mutta kaupan tädille tai sedälle. Koskaan ei onneksi mitään tapahtunut, mutta kumpikaan ei saanut näistä painajaisia, kun asiat selitin rauhallisesti.

    • VPKlainen

      KYLLÄ, jokainen koti voi palaa ja mitä idioottimaisimmista syistä.Olen VPKssa ja poikani suoritti ensimmäisen alkusammutusharjoituksen 12 vuotiaana. 2-3 metriset liekit tainnoksiin peitolla ja jauhesammuttimella. Tyttäreni joka on nyt 17 ja poikani 15 ovat osanneet jo monta vuotta toimia jos jotain sattuu-Osaavat toimia vesivuodon,sähköpalon, muun palon tapahtuessa ja osaavat soittaa 112 numeroon tarvittaessa.Osaavat elvyttää ja avata ilmatiet tarvittaessa. Olkaa vaan siinä uskossa "ettei meille mitään voi tapahtua". Vuoden vanhoja koteja palaa, saati sitten 60-vuotias purulla täytetty aikapommi. Helsingissä paloi kuukausi sitten 100m2 asunto kun pöytälamppu oli kaatunut sohvalle, kotona 4 ihmistä ja kukaan ei osannut tehdä muuta kuin juosta ulos ja parkua. Ei kannata varautua ei.

      • rönsy

        Ei pelotella suotta vanhoissa purueristetaloissakaan asuvia.
        Jos sanot että puru ja kutterilastu SYTTYY helposti et ole koskaan yrittänyt niitä polttaa.
        Jos yrität hävittää purukasaa polttamalla ( ei siinä mitään järkeä olekkaan) sitä hankoat monta päivää.
        Ymmärrän kyllä että kun esim purutäytteinen välikatto putoaa palavasta talosta on roihu hirmuinen.
        Mutta alkupalo ei ole sen kummempi kuin muissakaan taloissa. Romahdukseen menessä olisi kyllä hyvä poistua.


    • suru

      Oma isäni kuoli tulipalossa 2010. Voitte arvata oman mielipiteeni.

    • Mummi <3

      "savua ilman tulta"....ja mikä olikaan sun ongelma? Lapsillasi on valveutuneet isovanhemmat, mikä on hyvä asia. Eikö olekin hyvä asia että jos seuraavan kerran vaikka (tai joku muu kerta) kun lasesi ovat isovanhempien luona, talossa syttyykin tulipalo....lapsesi ainakin osaavat pelastautua talosta, ja siinä vaiheessa varmaan jo kiität isovanhempia siitä että opettivat asian lapsille.

      Sinä aikuisena ihmisenä ja äitinä lienee osaat kertoa lapsellesi (joka kyselee että voiko meidän talo syttyä palamaan) että vaikkei ehkä teillä syttyisi paloa (mikä ei sekään varmasti ole pois suljettu juttu) niin mummi ja paappa halusivat opettaa miten toimia JOS heillä sattuisi tulipalo lasten sielä ollessa. Voit sanoa että se on epätodennäköistä mutta aina kannattaa olla tietoinen miten toimia JOS sellaista tapahtuu.

    • turvassa

      Ajatteleppa jos tuliskin tositilanne. On tosi hyvä että lapsille opetetaan pelastautumisharjoitus. Ei voi ummistaa silmiään siltä, että koti voi tosiaan palaa. Ja kyllä lapsille pitää opettaa miten toimitaan kun jokin vaara uhkaa. Usein lapset säikähtävät esim. tulta ja piiloutuvat komeroon.
      Aloittaja voi kertoa lapsille että koti ei pala jos on tulien kanssa varovainen eikä käytä tulta väärin. Ei saa jättää kynttilää vartioimatta, eikä eläimiä takkatulen kanssa yksin, jos takka on avotakka.
      Itse keskustelen kyllä lasten kanssa mitä pitää tehdä jos sattuu tulipalo. Ja aloittaja, kerro lapsillesi että koteja palaa jos ei olla varovaisia. Ja että on hyvä osata toimia oikein ja ettei tarvitse pelätä kun tietää nyt mitä pitää tehdä, kun on mummu ja pappa opettanut. Mutta periaatteessa mummun ja papan olisi pitänyt sopia vanhempien kanssa millaisia ohjeita voi antaa. Vaan onhan se kauheaa jos se mummola tosiasiassa joskus syttyisi tulee ja sinun lapsesi piiloutuisivat peiton alle. Nyt tietävät miten toimia. Varmaan isovanhemmila on kauhuskenaaria mitä tapahtuu jos tulipalo tulee ja lapset eivät osaa toimia ja jäävät tulen uhriksi. Isovanhemmat siis toimivat oikein ja väärin. Asia on niin että kylllähän teidän vanhempinakin pitää osata ohjeistaa lapsia vaaroilta. Tuntemattomien kyytiin ei mennä. Tulitikuilla ja sytkärillä eik äyleensä tulella leikitä, syvään veteen ei mennä ellei osaa uida, veneilemään mennään pelastusliivit päällä, turvavyö pitää olla autossa kiinni jne.

    • MakeXXX

      Sano lapsille, että kotinne ei vain voi palaa, vaan se tulee palamaan, koska siellä asuu vampyyri kellarissa!!

      Lapset tykkää saduista ja vaikeiden asioiden käsittelemisestä satujen/mielikuvituksen kautta, ihan turha stressata heitä millään tilastotiedoilla tulipalojen yleisyydestä.

      Mummon toiminnasta, joo... varmaan vähän sukupolvieroja? Meinaan vaan, että meidän ikäisistä tuntuu hurjalta, mutta monessa perheessä tuon ikäisille pojille on jo aseenkäsittelyharjoituksia. Ja Venäjällä tietty ihan normisetti.

    • Kyllä meillä on

      Meillä lapsille opetetaan ajoissa miten toimia tulipalon tullessa. Parempi se on opettaa ajoissa ettei tarvitse sitten itkeä hengiltä palaneita lapsia.

      Ihme vinkumista taas. No kaikki vanhemmat eivät välitä lapsistaan opettamalla heille miten toimia tulipalon aikana. Surullista. Onneksi isovanhemmat sentään ymmärtävät tulipalon vakavuuden toisin kuin sinä.

      Onpa korkea talo jos noin 10 metriä pitää tulla alas. 3-4 kerroksisen talonko isovanhempasi omistavat? Taidat hieman liioitella.

      Saisit hävetä.

    • lastenne parhaaksi

      Erittäin vastuullisia isovanhempia! Olisit onnellinen asiasta etkä ihmettelis täällä. Lapset eivät saa traumoja moisesta vaan pitävät sitä jännittävänä. Ehkä teidän vanhempian tulisi selittää asia iloisesti ja nauraen lapsille tyyliin että on hyvä tietää mitä tehdä jos vahinko sattuu ... ja että se on lasten parhaaksi. Teidän kannattaisi kai suhtautua asiaan hiukan toisin, olla onnellisia isovanhemmista jotka neuvovat lapsia elämän pahojen sattumuksien varalle. Kyllä minuakin aikoinaan kauhisteltiin kun neuvoin lastani olemaan avaamatta ovea kotona yksin ollessaan ja nykyisin se on ihan normaali käytäntö. Selitin vain että kaikki aikuiset eivät ole kilttejä ja siksi toimitaan näin. Lapsia tulee ohjata ja opettaa, neuvoja parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan. Isovanhempanne ovat aarteita. Mikä sinua vaivaa?

    • huono provo

      Kukahan siellä Allerin paskansuollon toimittajatehtävissä on saanut tehtäväkseen keksiä mitä typerämpiä provoja kaikista mahdollisista aiheista.

    • niinpä..

      10 metristä pudotessa voi kuolla, joten he aiheuttivat vaaran lapsille. Sinä voit rauhoitella lapsia.

    • uus avuton, sinä

      ihme vinku intiaani. Mitä siinä oli pahaa? ei ne varmaan osaa teillä edes 112 soittaa jos hätä tulee. Oppia ikä kaikki

    • Doris

      Vähän kaksipiippuinen juttu... Olen itsekin mummi, mutta en ole lastenlasteni kanssa harjoitellut tulipalosta pelastautumista. Isovanhemmat olisivat voineet kysyä asiaa lasten vanhemmilta ja asiasta olisi voitu yhdessä keskustella, lasten kanssa. Ajankohta ( lasten nukkumaanmenoaika ) oli huono ratkaisu... varmasti meniivät yöunet pikkuisilta! Kannattaisi varmasti nyt kaikkien yhdessä ( lapset, vanhemmat ja isovanhemmat ) jutella, mitä tehtiin ja miksi. Lapsille täytyy antaa mahdollisuus kertoa omia tuntojaan ja vastata asiallisesti kysymyksiin, joita lapset esittävät. Itse en aio mitään varsinaisia paloharjoituksia järjestää, mutta hyvä lapsille on kertoa, kuinka toimia, jos jotain tapahtuu. Varmasti isovanhemmat tarkoittivat hyvää. Ymmärrän kilahduksesi! Minun appivanhempani "siedättivät 3-vuotiasta lasta hyttysenpistoille mökkireissulla.... lääkärireissuhan siitä tuli.

    • ei överiksi, mutta..

      Erään tuttavani karmein palomieskokemus oli kun palavan rintamamiestalon yläkerran avoimen ikkunan ääressä seisoi pieni lapsi, jota yritettiin saada ulos, eikä siihen aikaan ollut noita hienoja kiipeämisvälineitä. Sinne tuupertui lapsi kuolleena lattialle, kun ei uskaltanut hypätä alas pehmikkeelle.

      Eräässä kunnassa tässä lähistöllä piiloutui melko vanha lapsi sängyn alle, kun kuusi syttyi palamaan jouluaikana. Ei osannut mennä ulos vaan pelästyneenä meni sängyn alle kuolemaan.

      Kuinka monta onkaan tuupertunut ulko-ovelle, kun ei saa ovea auki. Eipä pitkä aika ole siitäkään, kun soitti nuori palokunnan, mutta ei hoksannut mennä ulos. Siinä kuoli nuoripari häkään kesken kuherrusmatkan. Toinen ehti ulko-oven eteen.
      Niin että kyllä jotakin täytyisi opettaakin, vaikka ei kyllä 10 m kiipeämisiä. Oppii sitä kiipeämään tikapuilla matalammallakin.

    • Kokemustaonkyl

      Minusta ihan järkevästi isovanhemmat toimineet.

    • pehmoilu pois

      Hei ( savua ilman tulta) .Paljon on tullut mielipiteitä ja suurin osa sitä mieltä, etä oikea homma pitää paloharjoitus. Olen samaa mieltä ja huomioi myös sellainen seikka, että tosiaan teidän oma talonne voi myös palaa ja opettakaa lapsillenne miten omassa kodissa pelastaudutaan jos tulipalo kuitenkin sattuisi, sitähän se pienimmäinenkin miettii kun kyselee mutta rauhoitat hänen mieltään kun harjoittelette kotona myös paloharjoitukset. Tietenkin kerrot, että koskaan ei voi tietää tuleeko tulipaloa, mutta kun olette varovaisia tulen käsittelyssä niin se on erittäin epätoden-näköistä. Itse poltin sanomalehtiä keittiön lavuaarissa kun halusin pelotella lapsiani, etteivät leiki tulitikuilla,, eivätkä muuten ole koskaan leikkineet,, naurettu jälkeenpäin ja jäi hyvin mieleen kun näytin miten helposti palo syttyy jos leikkii tulitikuilla. Nyt lapset jo 20 ja 22 ,,, mietin kun meilläkin yläkerta niin huomenna taidetaan tarkistella alastuloa :)
      ps. älä ole vihainen appivanhemmillesi, heillä tuli varmaan silloin illalla yhtäkkiä huoli, että jos palo syttyy niin miten saadaan pelastettua kaikki rakkaat pienet lapset. Ole kiitollinen saat luottavaisin mielin jättää lapsenne heille hoitoon.

      • pehmoilu pois

        Doorikselle...
        Joo mummeleita on moneen lähtöön sinun lapsenlapset saattaisivatkin mennä komeroon piiloon!!!!!!
        Ja semmoinen tosiasia, että keskustelusta ei välttämättä ole yhtään mitään apua oikean tulipalon sattuessa näin se muuten on, eihän niitä harjoituksia muuten pidettäisi.
        Kyllä se pitää olla kunnon harjoitus juuri niin, että sitä jälkikäteen sitten vähän mietiskellään,,, mitä semmoisesta opetuksesta on hyötyä mikä unohdetaan samantien.
        Huippu appela lapsilla,, älkää pehmoilijat lässyttäkö ja pitäko lapsia pumpulissa tämä maailma on niin kova paikka muutenkin nykyään...


      • pehmoilu pois kirjoitti:

        Doorikselle...
        Joo mummeleita on moneen lähtöön sinun lapsenlapset saattaisivatkin mennä komeroon piiloon!!!!!!
        Ja semmoinen tosiasia, että keskustelusta ei välttämättä ole yhtään mitään apua oikean tulipalon sattuessa näin se muuten on, eihän niitä harjoituksia muuten pidettäisi.
        Kyllä se pitää olla kunnon harjoitus juuri niin, että sitä jälkikäteen sitten vähän mietiskellään,,, mitä semmoisesta opetuksesta on hyötyä mikä unohdetaan samantien.
        Huippu appela lapsilla,, älkää pehmoilijat lässyttäkö ja pitäko lapsia pumpulissa tämä maailma on niin kova paikka muutenkin nykyään...

        Kuulehan "pehmoilu pois". Sen verran olen elänyt ja elämää kokenut, ettei "pehmojen" tarvitse kertoa tälle mummelille, että maailma on kova paikka. Minun lapsenlapseni eivät komeroon piiloudu, se on varmaa. Kyse ei ,"pehmo", ollut siitä, etteikö lapsia pitäisi valistaa, vaan kyse oli siitä miten se tehdään. Olen ihan varma siitä, että keskustelu ja asioiden harjoittelu on ihan ok. Mutta se että muksut säikytellään yöunilta "paloharjoituksiin" on kyllä ihan per****tä. Mukavaa päivänjatkoa :)


    • mummoX

      Olisipas enemmän noin virkeitä ja toimeliaita isovanhempia. Sillä, eikös juuri lapset ole useimmiten niitä tulipalojen uhreja? Jospa rakkaus sinun lapsiasi kohtaan, hyvä aloitteenkirjoittaja, sai nämä isovanhemmat tekemäänenemmän kuin omaan päähäsi koskaan olisi pälkähtänyt. Täällä meilläpäin on aikanaan tapahtunut onnettomuus, jonka uhrina olivat perheen 3 lasta.

      Koska olet noin isojen lasten äiti, olet aikuinen. Tuntuu että haluat vain mollata appivanhempia. Sinulla on paljon oppimista.

    • kristallivaras

      ihan mitä tahansa mutta ne tokan kerroksen rappuset eivät voi olla kymmenen metrin korkuiset.. eikä todellinen tulipalo syty etukäteen varoittamalla. Se syttyy kun syttyy ja huomataan ajoissa jos huomataan.. aina ei ehdi muuta kuin ulos ja nopeaan... Joskus saattaa joutua turvautumaan muuhunkin kuin mukaviin tikarappusiin.
      Mitkä mun arvioni mukaan ovat suunnilleen 3-4 metriä. Itse olen kerrostalossa ollessani kerran joutunut lapsena tekemään lakanoista "köyden" kun minä ja pari kaveriani jumiuduimme kotiini sisäpuolelle ja ovi oli mennyt itsekseen takalukkoon(sen sai auki vain ulkopuolelta avaimella..). Sieltä vaan parvekkeelta alas koko 4 tytön lauma.. Hyvin päästiin. Tokasta kerroksesta. Ilman että oltiin harjoiteltu.. Iät oli siinä 8-11 vee..
      Että kyllä mummon sylissä laskeutuminen tikkaita alas on kyllä ihan turvallista. Ja lapset ovat mummilassa mummin vastuulla! Tätäkään ei nyt sovi sivuuttaa..

      • kristallivaras

        ja tulihan tuota nuorempana kiipeiltyä luvatta ties missä.. Mutta se nyt ei ole pointti vaan se että nykymuksut ovat melkoisen avuttomia. Moni itseni ikäinen 35-40 vutia on oppinut pyykkäämään ja kokkaamaan siinä viimeistään 10-14 vuotiaana.. Nykynuoret eivät laita ollenkaan ruokaa. eivät ui..luistele taikka hiihdä ku "ahdistaa..
        Ahdistuksen taustalla monesti lienee juuri osaamattomuus ja asioitten tietty epätasapaino. Opettakaa taitoja lapsillenne ja opetelkaa niitä isekkin lisää niin vähentyy se ikuinen ahdistus ja anopin syyllistäminen paloharjoituksista.. hauskaahan sellaisen kuuluu olla.. jos pienin säikähti niin tehkää homma uudestaan.. sellaisen aikuisen kanssa jonka hermot sen kilahtamatta kestävät..


    • pehmoilu pois

      Kuten aijemmin sanoin ja yritin vastata kysymykseesi, että mitä teet kun pienin lapsesi päivittäin kyselee voiko meidän talomme palaa..
      Ota nyt järki käteen ...Lapsesi haluaa kuulla totuuden ja odottaa että kotonakin tehdään paloharjoitus,, ei 5 vuotiaat ole tyhmiä...

      • Doris

        5-vuotiaat eivät todellakaan ole tyhmiä. Jos luit aiemman kommenttini, niin siellä oli kohta, jossa nimenomaan painotin sitä, että lapsille tulee antaa mahdollisuus kysyä, saada vastaus ja sen lisäksi kertoa, mitä tuntoja ko. harjoitus heissä herätti. Sen verran sanoisin vielä, että kyllä lasten äiti tuntee lapsensa paremmin, kuin lasten isovanhemmat. Oma appiukkoni on savusukeltaja ( palomies ) joten omat lapseni ovat saaneet asianmukaista opastusta mahdollisen tulipalon varalta ja sen opin he ovat antaneet omille lapsilleen, joten lapsenlapseni eivät komeroon piiloudu. Mikä ihmeen know-how olet? :)


    • Ei savua ilman tulta

      Parempi pieni "trauma" jos sillä oikean hätätilanteen tullen saa paremmat eväät hengissä selviämiselle.

      Kun selitätte lapsille että luultavasti he eivät koskaan joudu tulipaloon, mutta jos jostain syystä niin kumminkin kävisi, niin nyt he osaavat toimia oikein, ja siksi ovat paremmassa turvassa.

      Moniakohan lapsi olisi säilynyt hengissä, jos olisivat komeroon piiloutumisen sijaan kavunneet ulos ikkunasta...

      Toki ikkunasta könyämisessä on omat riskinsä, mutta kerran, ja valvottuna isovanhempien opastamana riskit on paljon pienemmät kun sitten yksin tulipalossa... puhumattakaan siitä että kun sen on kerran tehnyt, niin se on sitten huonoissa oloissa helpompi tehdä hädän tullen.

      Jos olisi jotku turvavaljaat tms ollut vielä kaupanpäälle, niin olisi voinut aiheuttaa jopa sen, että hätätilassa rupeaa etsimään valjaita ennen kun kipuaa alas, mikä voi olla huono asia.

      Parempi reenata vaan sitä miten se oikeasti tehdään.

      Ehkä joku esim vaari alhaalla ottamassa kiinni... tai isot lumipenkat lisävarana ei olisi pahaa tehnyt mutta kyllä minun mielestänikin aika perus hyvä juttu.

      Ja vaikka tuosta varmaan pariksi viikoksi voi jotain huolta ja murhetta olla, mutta tuskin nyt kumminkaan mitään elinikäistä traumaa. Hyvässä lykyssä elinikäinen oppi pelastautumiseen.

      =)

    • rkm.

      Ny hokasin. kaksikerroksinentalo??? Täytyy olla jättiläistenmaassa, 10m. hmm... aika kovat kerroskorkeudet,,,,

    • näin on

      Kaikestahan ne miniät yleensä kilahtavat.
      Parempi on pyrkiä ulkorappuja ulos kun mennä sängynalle piiloon.
      Sillälailla voi henki säästyä lapsella.
      Luulisinpa melkein että siinä oli toinen isovanhemmista varjelemassa lapsia putoamasta rapuista.60 vuotta vanha talo voi tänään palaa, vaikka ei sitä ole koskaan ennen tehnyt.

      • !!!

        Ota lääkkeet ja mene nukkumaan :))


    • hyvä mummi ja pappa

      Edistyksellisiä isovanhempia,enpä tuohon paljon muuta osaa sanoa.

      Mutta miniänhän suorastaan kuuluu arvostella sitä ,mitä parastaan yrittävät
      isovanhemmat koittavat opettaa lapsenlapsilleen.

    • :}

      Ihana ajatus ja toteutus isovanhemmilta

    • messor

      Virossa oleskellessani mietitytti nukkua vintillä isossa puutalossa, tavallaan neljännessä kerroksessa, kun alhaalla oli kaasuhellat ja talossa oli usein humalaisia bilevieraita. Ei ollut tikkaita enkä missään nähnyt palovaroittimiakaan niin se on aika menoa kun alkaa alhaalla kärytä. Ilmeisesti olin ainoa jota asia häiritsi, kerroin asiasta pariin otteeseen mutta eivät noteeranneet. Aloin nukkua alakerrassa ja muutin pian poiskin.

      Hyvä että varaudutaan. Jos pelkää korkeita paikkoja voi tikkaat olla rankka juttu. Silloin asiaan vois vaikka paneutua enemmän valjaiden kanssa jotta saa itseluottamusta ja tietysti huolehtia että tikkaat on kunnossa. Mutta jos toinen pelkää, ei toisen asian vähättely auta asiaa yhtään. Ja tikkaita pitäisi kuitenkin pystyä käyttämään kenen tahansa.

      Mutta tässähän kai vain 5-vuotias pelkäsi hetken ja muuten pitivät rastista. Kyseleekö hän tulipalosta siksi, että miettii tikkaiden käyttämistä, miettii miten tulipalossa toimitaan teillä? Tai miettii miten se helposti se voi syttyä? Vai koska on kiinnostunut asiasta yleensä tuon rastin myötä? Voithan sanoa esim. että teillä on palovaroittimet, asutte 1.kerroksisessa talossa (jos näin on (?) eli ei tikkaita) tai jos asutte kerrostalossa se ei niin helposti pala. (no ei toki niin helposti juu..)

    • HYVÄ, HYVÄ

      Kun vanhemmat ovat kasvattaneet sinut hyvä aloittaja "laput silmillä" näyttämällä vain elon ruusunpunaisten lasien läpi, ei ole haitaksi jos appivanhempasi harrastavat hieman maanläheisempää kasvatustoimintaa lastesi kanssa leikin varjolla.
      Se että lapsi kyseenalaistaa ja kyselee on terveen merkki, se ettet osaa antaa luontevia vastauksia taas indikoi siitä, että ne ruusunpunaiset lasit olisi sinunkin vanhempiesi ollut syytä leikin ajaksi piilottaa ja antaa sinun kyseenalaistaa lapsena. Saatat joku päivä ymmärtää tuon tulipaloharjoituksen hyötypuolen kun lapsesi osaavat "myrskyn " hetkellä toimia,,,jokainen meistä on hyvä kapteeni satama-altaassa. Lapsillasi ei ole traumaa,,,,sinusta en niin varma olisi.

    • Virve80
    • Traumaa.

      Lapsesi eivät saaneet,koska kertoivat miten hauskaa oli mummolassa paloharjoituksissa. Näin viisaat aikuiset opettavat jo pienestä pitäen lapsia toimimaan oikein,esim.palon sattuessa. Traumaattisempaa on jättää lapsi tietokonepelien ääreen pelaamaan väkivaltapelejä.

    • Eipä ole jättiläisten talo.Meillä kaksikerroksinen talo yläkerran ikkunasta on noin 10m maahan.Korkea kivijalka nosta korkeutta.On tosi järkeviä isovanhempia.LASTEN ÄIDISTÄ EI VOI SANOA SAMAA. Vai traumoja.Voi pyhä PIETARI sentään.Onhan noita vaastuuttomia vanhempia.Mitkä ei tositilanteessa pysty tekemään mitään vollottamisen lisäksi.OLEN SENKIN NÄHNYT.PIKKULAPSET huolehti huolehti äidistä kun äiti vollotti omaa surkeuttaan.

    • vieras....

      Miksi valehtelet lapselle? Ei lapselle saa valehdella! Kyllä sinun on vastattava totuuden mukaisesti lapselle että kyllä myös teidän kotinne voi palaa, mutta se ei ole nyt todennäköistä. Lisäksi teillä on palovaroittimet että huomaatte palon ajoissa. Etkö ole koskaan kotona käynyt läpi tulipaloa? Olen aina pienestä pitäen puhunut, nyt 5 vuotiaalle lapselleni että mitä pitää tehdä jos syttyy tuli palo. Mennään ulos siitä mistä pääsee, ulko-ovesta, pihanovesta tai rikkomalla ikkuna. Jos menee ulko-ovesta ja ehtii voi mukaan napata naulakosta päälimmäisen haalarin ja jotkut kengät ja pukea ne kun odotaa sovitulla paikalla vanhempia. Ensimmäinen sovittu paikka on pihan leikkipaikka jos tuli tulee sinne asti niin sitten kaudun reunaan oman auton luo. Kyllä tuollaisista asioista pitää sopia ettei lapsi mene paniikkiin ja piiloudu sängyn alle tai vaatekaappiin ym.

      Se että pelastusharjotus oli lasten jo mentyä nukkumaan oli mielestäni huono ajankohta. Pelastusharjoitus pitää tehdä päivällä kun lapset ovat virkeimmillään ja asiasta voi keskustella.

      • turhaa hysteriaa

        Jotenkin aloitus viestistä sai sellaisen kuvan, että kärpäsestä on tehty härkänen, eli onko kaikki lasten kertomat asiat totuudenmukaisia tai liioiteltuja totuuksia.

        Tuskinpa isovanhemmat vaarantavat lastenlasten turvallisuutta tai pitävät yöharjoituksia, jos he ovat täyspäisiä ja mukavia ihmisiä muutenkin.

        Lapsetkin olivat innoissaan, niin tätäkin näkökulmaa tarkastellen tulee mieleen, että aloituskirjoitus ei oikein täsmää mitä siellä yökylässä todellisuudessa tapahtui.


    • Hillevi

      Muuten hyvä asia mutta aina on pyydettävä vanhempien mielipide kasvatus- ja opetusasioissa. Isovanhemmat ovat siinä mielessä ylittäneet valtuutensa.

      • turhaa hysteriaa

        Kyllä menee vaikeaksi!

        Vai pitää isovanhempien oikein lupa kysyä lapsiltaan, miten kasvatetaan lastenlapsia.

        Mielestäni kasvatus kuuluu tietenkin vanhemmille. Isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuuksia kysyä lapsiltaan miten heidän täytyy toimia/kasvattaa tai hoitaa lastenlapsiaan, koska eiväthän he ole velvollisia hoitamaankaan, eli vanhemmat määrittäköön itse mikä on soveliasta heidän lapsilleen ja katsokoon sopivan hoitopaikan mikä on parasta.heidän lapsilleen.


    • varaudu, älä pelkää

      Lapselle kannattaa vastata totuudenmukaisesti rauhotellen, että tulipalo voi syttyä, mutta on se hyvin harvinaista, sillä siksi esimerkiksi kynttilöitä saa polttaa vaan, kun aikuinen on samassa huoneessa jne ja siksi esimerkiksi pienille lapsille ei saa antaa tulitikkuja.

      Ylipäätään luotetaan liikaa tuuriin. Itse olen käynyt esim. ensiapukurssin ihan vaan varmuuden vuoksi ja olen lapsilleni opastanut, että kerrostalossa tulipalon sattuessa ei hissillä, vaan joko kattotasanteelle tai parvekkeelle. Samoin olen aikuisiällä käynyt harjoittelemassa autokoulussa liukkaan kelin ajoa (aikoinaan 80-luvulla liukkaan kelin ajoharjoituksia ei ollut).

      TV:stä tuli aikanaan dokumentti Estonian onnettomuudesta. Suomalaismies, joka pelastui Estonialta kertoi, että kaverit pitivät häntä hulluna ja naureskelivat, kun mies aina ensimmäiseksi katsoi hotelleissa ja ravintoloissa, että missä on hätäpoistumistie. Estonialla hän myös ensimmäiseksi katsoi, että missä on hätäpoistumistiet. Se pelasti hänen henkensä ja hän oli ensimmäisten joukossa laivan kannella!!! Ikinä ei voi tietää, että milloin se hätätilanne tulee, jos on tullakseen.

    • fireisdangerous

      Itse kolme tulipaloa kokeneena voin sanoa että onpas hienoa että JOKU opettaa lapsille, mitä tulipalossa tehdään. Oikeassa tulipalossa kun ei ole aikaa alkaa vaatteita ettimään.

    • äiti 58-v, ei mummu

      Onpa fiksut isovanhemmat! Hyvin toimittu. Pelastautuminen pitäisi opettaa kaikissa kodeissa. Onhan koteihimme jo vuosien ajan myyty palohälyttimiä ja palopeitteitä ja kyllä niidenkin käyttö täytyy opettaa lapsille.
      Eikä siinä liene pitää pahaa, että pikku tyttö kyselee, voiko talomme palaa. Voihan lapsi kysellä päivittäin vaikkapa, että kuoletko sinä, äiti tai isi. Kysymykset kuuluvat pienten lasten elämään. Lapsi kyselee niin kauan, että hänen mieltänsä askarruttavat asiat tulevat hänelle selviksi.

      Ihmettelen vielä tässä lopuksi sitä, että vanhemmat eivät reagoi siihen, että kouluissa on noitapäiviä ja opetellaan tekemään taikoja yms. tai televisiosta pienetkin lapset saavat katsoa kaikenlaisia murhajuttuja yms. Niistäkin jää lapsen mieleen kaikenlaisia kauhukuvia, jotka tulevat esille unissa ja leikeissä.

    • Voi tapahtua.

      Meillä on 7v poika ja 3v tyttö. Asumme kanssa 60v ikäisessä talossa. Talo jossa on eristeenä kuivaa purua, niin kun se syttyy, niin se syttyy sitten.
      Meillä on langattomat palovaroittimet 3kerroksessa, kun yksi piippaa, niin 2muutakin piippaa.
      Olemme opetelleet lasten kanssa, että mitä JOS tapahtuu tämmöinen tilanne, että on tulipalo, niin mihin mennään. Kaappiin vai sänkyn alle piiloon. Sänkyn vieressä on vaatteet, jotka puetaan reippaasti, herätetään muut, avataan ikkuna ja kiivetään ulos turvaan ja sitten vasta soitetaan apua.
      Mökille tai mihin vain mentäessä lapset tarkistaa mahdollisen onnettomuuden varalta ulos pääsyn. Mökillä he huomasivat, että parvekkeella ei ole tikkaita. Ne hankittiin, nyt pääsee mökiltäkin turvaan.
      Myös palosammuttimen käyttöä on harjoiteltu, sekä peiton käyttöä.
      Kaikkea VOI TAPAHTUA milloin vain, missä vain.

      Ps. Kyllä sinä sitten syyttäisit isovanhempiasi jos lapset jäisi sänkyn alle piiloon kun heillä syttyy tulipalo.
      Muista VOI TAPAHTUA.

      • !!!

        SÄNKY, SÄNGYN


    • Tulevaisuuteen katso

      Mitenköhän he mahtavat kertoa lapsille seksuaalisuudesta ja ihmisten lisääntymisestä.
      Varaudu jo tähän.

    • Hyvät isovanhemmat

      Miksi ei saisi opettaa pelastautumaan tilanteelta joka vie hengen,jos toimii väärin..?
      Loistavaa toimintaa isovanhemmilta,jos et osaa selittää lapselle että se oli vain harjoitus niin se ei lienee niiden vika?
      Ja siksi toisekseen talonne voi ihan hyvin palaa,vaikka ei ole vuosikymmeniin palanut...
      Sitä ei tietysti kukaan toivo,mutta tilanteisiin on hyvä harjoitella,kaiken varalta.

      Juuri siksi tarhoissa ja kouluissa noista asioista opetetaan ja puhutaan,koska kaltaisesi ihmiset pitävät niitä mahdottomina.

      Hatun nosto isovanhemmille..:)

    • vinkistä vaari

      Minusta tämä oli hieno keino saada ihmeiset miettimään, että entä jos.. Täytyypä itsekkin tehdä toimintasuunnitelma.

    • mummi myös

      Ehdottomasti fiksuja isovanhempia! Tulipalo on todellinen vaara ja isovanhempien järjestämä harjoitus mahtava idea. Lapset varmasti muistavat kaikki tärkeät neuvot jos todellinen tilanne tulee eteen. Opetathan lapsesi uimaankin? Ja muistat varmasti neuvoa kuinka liikenteessä käyttäydytään.? Ensin katso oikealle, sitten vasemmalle jne.. Ja monta muutakin ennaltaehkäisevää asiaa. Vai? Suojeletko lapsiasi liikaa turvallisuuden kustannuksella? Joskus tuntuu että nykyajan vanhemmilta on tosiaan todellisuuden tajua ihan hukassa. Suojellaan liikaa, mutta sitten toisaalta annetaan pelata netissä, katsoa kaiken maailman roskaa telkkarista jne. Tiesitkö muuten, että puissa kiipeileminen on todella loistavaa harjoitusta lapsille. Sieltäkin voi pudota, mutta jollei saa harjoitella ei mitään voi oppia. Pienet naarmut ja kolhut kuuluvat elämään!

    • hmhmhmhm

      Opettiko he mitään muuta kuin että pitää lähteä kiipeämään ikkunasta alas? Voit itse täydentää lasten opetusta, esim. että savun ollessa ilma on lattian rajassa hengitettävämpää yms. ja miten pelastautua jos ei ole palotikkaita, jos asuu kerrostalossa jne.

    • nyt ehdottomasti uskottelet lapsilles että mummola voi palaa mutta oma koti ei, äläkä ainakaan opeta mistä kotona poistutaan palon sattuessa. se on ihan turhaa nykyaikana kun on palovarottimet sun muut... vai tulikos ne patterit vaihdettua? mulla on 2 kplk 12kg jauhesammuttimia, toinen kellarissa saunan läheisyydessä ja toinen yläkerrassa. täytyy vaan toivoo että meni rahat hukkaan eikä niitä tarvii koskaan käyttää.

      • SARKASMI

        JUURI NÄIN!!!!!!!!!!!


    • rilla-milla

      "Koska en halua nostaa riitaa mukavien ihmisten kanssa, enkä hämmentää lasten suhdetta isovanhempiin, niin päätin miettiä muutaman päivän ja herättää keskustelua aiheesta täällä. "

      Kysyjä kysyi onneksi mielipidettä ja niitä on saanutkin , ennenkuin kilahtaa , siinä hän teki fiksusti ja tälläiset palstat ovat hyödyllisiä , odotan alkuperäisen kirjoittajan vastaavan minkälaisia ajatuksia kommentit herättivät ?

    • UU-savuton

      Mummolassa on mukavampaa kun omassa kotona.
      Ainaskin minun mummolassani oli vaikkei se palanutkaan.

    • 68 v mummo

      No VITTU SENTÄÄ!!!

    • kilahdus

      >Älä sinä kilahda! Appivanhemmat menettelivät todella oikein kun järjestävät
      lapsille jotain oikeata elämää. Sinä et ole kokenut oikeata elämää siinä huuruisessa
      mailmassasi ! Mitähän lapsesi oppisivat jos seuraisivat sinua ja oikea realiteetti
      jäisi sivuosaan. Ota heti puhelin ja pyydä anopilta anteeksi mitä tyhmyyksiä olet
      laukonut hänelle.

    • siitä kiitollinen.

      Nimenomaan oikein toimittu appivanhempien osalta.

      Mua peloteltiin kakarana tulesta, että koskaan ei saa jättää tulta palamaan yksin ja nykyään muistan aina tarkastaa että kynttilät ym on sammutettu.

    • uiiiii

      Miten puolisosi suhtautui asiaan ?
      Ovathan he hänen vanhempiaan.
      Onko hänellä ollut samalaisia kokemuksi lapsena ?
      Onko isovanhemmat vapaapalokunnassa ?

    • ukkelvuan

      "Mitä, jos lapsista joku olisi pudonnut tikkailta? Soitin tästä isovanhemmille ja paappa sanoi vain, että pakko se on osata pelastautua, jos tulipalo tulee. Talo on jo 60v vanha ja ei ensimmäistäkään tulipaloa ole koskaan ollut. Mutten saanut ilmaistua asiaani lasten turvallisuudesta ymmärrettävään muotoon heille, koska omasta mielestään toimivat ihan oikein."

      Loistavaa toimintaa isovanhemmilta! Kiitä heitä kun osaavat olla noin järkeviä!

      Sinäkö haluat odottaa että tulee ensimmäinen tulipalo ja menetät lapsesi, sittenkö pitäisit harjoitukset seuraavien kanssa? Huh huh!

    • huhheijaa

      1. Fiksua toimintaa isovanhemmilta. Varmasti tulevaisuudessa lapsesi ovat kiitollisia mahdollisen oikean hädän ( =tulipalo) sattuessa.

      2. Itkisin jos olisin sinun lapsesi. "Talo on jo 60v vanha ja ei ensimmäistäkään tulipaloa ole koskaan ollut." ... Vetää sanattomaksi.

      3. Miksi v*tussa edes vastaisit, että teidän talonne ei voi palaa? Olisit nyt edes rehellinen lapsillesi ja kertoisit suoraan elämän faktoista, kuten esim. että "KYLLÄ, meidänkin talomme VOI PALAA. Mutta kun viisaat isovanhempanne pitivät teille paloharjoituksen, niin osaatte varmasti toimia tosipaikan tullen. Älkää olko huolissanne."

      4. Itkisin jos olisin sinun lapsesi.

      5. Itkisin jos olisin sinun lapsesi.

      6. V*TTU ETTÄ ITKISINKIN JOS OLISIN SINUN LAPSESI!!!

    • Voi että, ihanaa...

      No joo, ehkä hieman toisella tavalla, mutta asiaa! Heti on mainittava, että itse olen yhden tulipalon kokenut ja katson asiaa jo hieman toisesta perspektiivistä, mitä nimim. "Savua ilman tulta".

      Emme ole pitäneet meillä kotona lasten kanssa harjoituksia, mutta on selvitetty poistumisreittejä JOS sattuisi tulemaan tulipalo. Palovaroittimet on tarkastettu lasten kanssa. Sammuttimet ja sammutuspeitteet on selvitetty koko perheelle. Vaan yksi tärkeä asia meilläkin on tekemättä, on täysin unohtunut, että mihin kokoonnumme talomme ulkopuolella, JOS sattuisi tulemaan tulipalo.

      Hyväähän tässä nyt isovanhemmat tarkoittivat, mutta harjoituksista olisi kannattanut (pitänyt) keskustella myös lasten vanhempien kanssa. Turvavaljaat ja turvaköysi olisivat olleet tässä tapauksessa tarpeen lapsille ja aikuisillekin.

    • gg

      Varautuminen on viisasta! Sitä kutsutaan selviytymiseksi kun varautuu uhkiin ja niiden torjumiseen, hankkii kotivaran eli vettä ja ruokaa kaiken varalle ja aggregaatti sekä siihen bensaa.
      Tulipalon sattuessa on kaikkien tiedettävä kuinka toimia.
      Viisaat isovanhemmat!

    • Näitä vain tapahtuu

      Olen nähnyt tulipalon aivan talomme ikkunasta, johon liekit melkein ylettyivät. Samoin näin kuinka perhe sinkoili sinne tänne vähissä pukeissa talvella, eli on hyvin tärkeää opetella taitoja, joita palon sattuessa tarvitaan.

      Hekin yrittivät viimeiseen asti hakea tavaroitaan palokaasujen täyttämästä talos, oli suorastaan vaikea palomiesten saada heidät ulos.
      Tässä palossa, palo saatiin rajattua suurista liekeistä huolimatta pian autotalliin, vain kaasuja pääsi asumuksen puolelle.
      Siellä autotallissa olikin jytinä, kun oli bensakanistereita.
      Itse siirryimme talostamme ulos kaiken varalta.
      Samoin tutun perheen lapset oli jätetty hetkeksi keskenään, sytyttivät tulitikkkuleikissä perheen makuuhuoneen komeroon tulen, sekin onneksi saatiin pian rajattua, vaikka ainekset olivat hirvittävään tuhoon, sillä lapset eivät olisi uskaltaneet tulla näkyviin.

    • mietinpä vain

      Ihmettelen vieläkin tämän aiheen näkiessäni, miksi isovanhemmat katsoivat asiakseen tehdä tämän ns harjoituksen lasten omien vanhempien selän takana. Osaisiko joku valaista?

      Toisaalta vaikuttaa siltä, että juttu on provo alusta loppuun.

    • Upeaa!!!

      Käsittämättömän upeat isovanhemmat lapsillasi!
      He todella välittävät heistä.

      Minun läheiseni menetti koko omaisuutensa omakotipalossa, onneksi kellekään ihmisistä talossa ei käynyt kuinkaan koska he kerkesivät päästä ulos talosta enen kuin liekit levisivät koko taloon. Olisi kuitenkin voinut käydä huonomminkin..

    • NäinO

      Kuulkaan kukkahattutädit ja -sedät! Isovanhemmat ovat harvinaisen fiksuja, kun ottavat huomioon tällaiset asiat, jotka ovat ihan mahdollisia, jopa aloittajankin elämässä. Ei lapsesi mene rikki siitä, että hän harjoittelee poistumista, vaan siitä, ettei osaa hädän tullen poistua ja jää savuun liekkeihin. Pieni ruumis on raskain kantaa!

      Järki käteen! Ei tekisi teille vanhemmillekaan pahaa varautua elämän yllättäviin tilanteisiin. Teidän vastuullanne on vanhempina opastaa ja opettaa lapset turvallisuusasioihin, nähtävästi pidätte siis lapsenne pumpulissa ja näin ollen asian hoitaa puolestasi lasten isovanhemmat. Ja vaikka talo olisi ollut pystyssä 100 vuotta palamatta, ei se todellakaan tarkoita, etteikö se voisi palaa jo ensi yönä. Juuri tämmöisen "ei meille mitään voi tapahtua" ajattelun takia Suomessa kuolee liikaa ihmisiä tulipaloissa. Aloittaja on joko epäkypsä liioittelija tai sitten viesti oli uskomaton provo. Ihan suoraan sanottuna ****ttaa!

      • 18+18

        Meidän naapurin talo paloi jokin aika sitten käyttökelvottomaksi. Luonnollisesti lapsetkin joutuivat näkemään koko kauheuden, ei uskallettu olla sisällä. Palopäällikkö johti pelastustoimintaa osin meidänkin pihaltamme. Nähdessään, että meillä on pieniä lapsia, sanoi, että käykää perheessä läpi pelastautuminen tällaisessa tilanteessa. KAIKKI heti ulos, ei saa piiloutua jne. Tilanteen mentyä ohi juttelimme sitten asiasta ja katsoimme joka huoneesta pelastustiet. Jos meidän isovanhemmat vaivautuisivat vastaavaa opettamaan, olisin kyllä kiitollinen.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2782
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      349
      2528
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2184
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      48
      2084
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1723
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1619
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1490
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1439
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1196
    Aihe