Mutta hän vihaa itsekin sivareita, ja sanoo heidän olevan maamme pohjasakkaa.
Koskaan en ole poikaani patistanut enkä edes mielipidettäni sanonut, vaan hän on itse ajatuksensa luonut,
Hän lähti nyt 9.1.2012 armeijaan ja sanoi minulle eilen puhelimessa , että arvostaa niitä ylipainoisia(vaikka eivät varmasti jaksa kaikkia sotaharjoituksia läpi viedä) miehiä mitä armeijassa on,, tulevat joka tapauksessa koska kyse on perinteestä mitä kautta aikojen on Suomen MIEHET tehneet. Sivarit ja totaalikieltäytyjät hän pukisi hameeseen. Sanoin , että ei kannata olla liian jyrkkä, mutta hän vastasi minulle, että naurettavaa porukkaa on.
Kyllä häpeäisin jos poikani olisi sivari !!!
32
1236
Vastaukset
- en-aio-äänestää
Minä taas haluaisin, että omapoikani ryhtyisi totaalikieltäytyjäksi, tai onnistuisi pinnamaan armeijan.
En kannata valtiota - hjkhjljklkl
Orja-armeija ideologia on painostamista yleisellä mielipiteellä.
- Näin on
Enemmän nykyään vaatii luonnetta jäädä pois sieltä.Vai meinisitkö itse puollustamaan tätä kurjuutta, nyt kun
naapurimaat on paremmassa kuosissa kuin tämä?
Varmaan pitäsi sotimisestakin maksaa jo vero valtio ja koko armija
voivat pitää tunkkinsa.
Koti, uskonto, isänmaa...Ei ole enää mitään maanomistus ja
torppari järjestelmää. Ei köyhällä ole kotia se on vuokralla.
Uskonto...suomalainen luterilaisuus on niin homo myönteistä,
että erosin kirkosta. Joten mulla ei oo uskontoakaan...
Isänmaan...Kun katsoo minkälaisen eteen entiset
ovat verta vuotaneet niin ei olis ollut sen arvosta.
Kun muut kävi armeijan opettelin minä uimaan,
jotta voin uida venäjälle tai ruotsiin kun täällä alkaa sota.
Tää maa on niin pystyyn paskanettu,
ettei tätä enää kukaan halua. Joten vetäses kellos oikeeseen aikaan. - Pentti 50v.
Jos poikani menisi armeijaan häpeisin silmät päästäni ja miettisin, mitä olen tehnyt väärin...
Ei siella opi mitään mitä mies ei jo osaisi, tai pitäisi osata ennen armeijaa..
Sehän on vain politikkojen orjille, lapseni olisi vain yksi ratas lisää sotakoineiston rattaissa. Ei mitään järkeä, varsinkaan kun sotaakaan ei ole tulossa, mieheksi siellä ei kasva kuin ne jotka eivät jo ennestään miehiä olleet. Ajatelkaa omalla päällä ja älkää menkä armeijaan jonkun toisen painostuksesta. Siellä ei arvosteta ihmisiä pätkääkään. Pienimät älykkyysosamäärätkin varmasti löytyvät sieltä. - portsari91
sivarin käyneenä turvallisuus-alan ammattilaisena voin sanoa että kyllä meitä sivareita on moneen lähtöön......itselläsivarin käyminen oli vain käytännön suýy.
- Unto Kyöstis
Onko poikasi ihan henkisesti terve. Tuskin, koska kukaan tervejärkinen ei jaksa vihata sivareita jotka syystä tai toisesta eivät armeijaa suorita. Itse olen armeijan käynyt keski-ikäinen mies ja en voi sanoa että vetää herneitä nenään jos joku on sivari. Aivan sama ja ei armeijaa pakko ole käydä jos ei halua.
Poikasi kuullostaa minun mielestäni suoraan sanottuna hieman häiriintyneelle. Mitä ihmettä hän vielä omalle isälleen soittelee että totaalikieltäytyjien pitäisi olla hameet päällä. Minä ainakin häpeisin poikaani jos hän möläyttelisi jotain noin lapsellisia vaikka hän on vasta 15 vuotias. - no oho... kova jätkä
Olisit nyt edes kirjoittanut tämän "vitsit" palstalle. Nauratti ainakin :D
- onnellinen!!
olen onnellinen TODELLA ONNELLINEN että 9.1 armeijaan mennyt poikani kertoi tänään siirtyvänsä siviilipalveluun!! En ole koskaan kannattanut hänen menoaan armeijaan sillä lapseni on aivan liian hyvä oikeasti siihen touhuun: kaistapäistä pompottamista ylemmiltä ja hengenvaarallisten aseiden kanssa heilumista...siihen kelpaa juuri kuka tahansa idioottikin jonka älykkyysosamäärä ei erotu yksisoluisista ja jonka kasvatuksessa on mennyt jokin pelottavan kamalasti pieleen! Lapseni omaa järkrä ja rohkeutta mitä niin kovin harvoilla ikäluokassaan enää on! olen sanattoman ylpeä hänestä!!
- Suvaistunut
Saa olla sivari kunhan ei ole homo.
- Olen vannonut
Sille pojalle tulee sitten SOTILASVALAN kohdalla ongelmia, koska sivari on laillinen vaihtoehto ja siinä valassa puhutaan jotain laista.
"Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.......Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet""- 1+20
Tuo vala on mielenkiintoinen juttu;Meille sanottiin että tälläinen tehdään ja heti perään että miettikkää mitä lupaatte.Itseäni ei olisi voinut vähempää kiinostaa armeija joten jos olisin itse saanut valita niin en olisi tehnyt valaa koska en todellakaan tarkoittanut sitä.Jos tulisi ilmoitus sodasta ja olisi vielä mahdollisuus paeta niin tekisin sen.Täällä ei ole mitään puollustettavaa,monessa muussa maassa asiat on kuitenkin ihan hyvin joten miksi kuolla Suomen puolesta kun muuallakin voi elää.
Ikävä kyllä, vanhan ajan "Isänmaan puolesta" ajattelu on harvenemaan päin.Kiitos tästä kuuluu kyllä ensin Suomen omalle valtioille joka vetää mattoa omien kansalaisten jalkojen alta ja toisekseen,tänäpäivänä todellla iso osa puhuu englantia sujuvasti siten,että pärjäisi muuallakin kuin Suomessa.
- Turskan P.
Ei se 'kautta aikojen' kylläkään ole kovin pitkä aika. Ei talvisodasta kovin monta sukupolvea ole. Eri asia on se mitä on valmis puolustamaan ja miten yhteiskunta muuttuu. Talvisodan jälkeen Suomi on siirtynyt aika voimakkaasti markkinatalouteen. Ennen itsenäisyyttä 1917 ennen ei kyllä maanpuolustus ollut ollenkaan sama juttu, ja sitä myöskin vastustettiin. Ideologioista en osaa sanoa kun en mitään täysin tunnusta, mutta käytännöllisintä olisi minusta kylläkin ensin rakentaa yhteiskuntaa jos sitä haluaa kerran puolustaa. Tätä suuryritysrypästä miksikä Suomi - nimen tunteva valtio on talvisodan jälkeen sisäistänyt on vähän kaksijakoista käydä noinvain puolustamaan. Ja siksikin miten kansaa tuntuvat 'nykyhyvinvoinnissa' pienetkin asiat jakavan niin lähempänä tunnutaan olevan kansalaissodan kuin talvisodan henkeä.
- Jaakko Leinonen
Älä provoile. On täysin selvää, että olet stallari, joka yrittää pilata armeijan käyntiä suosittelevien mainetta esiintymällä armeijan suosittelijan karikatyyrinä ja armeijaa parhaillaan käyvien mainetta esittämällä armeijaa nyt käyvänä poikanasi tuollaisen karikatyyrin armeijassa olevasta armeijan kannatajasta. Kirjoitapa muuten nimesi kokonaan seuraavaan viestiisi.
- reservin vyöruusu
kyllä häpeäisin, jos poikani ei olisi niin kova kuin on. Hän kävi pyhäkoulun nurisematta, eikä koskaan käynyt Siwassa. Sanoi, ettei ymmärrä niitä, jotka menee Siwaan. Se ei ole selvää säästöä.
- 20+10
Kyllä häpeäisin jos isäni olisi Tuomas -59
- res.kapt.
Oma poikani valitsi sivarin punnittuaan asiaa monelta kantilta. Itse kävin aikanaan armeijan ja kertausharjoitusvuorokaudet (75pv) lisäksi, mutta silloin tilanne oli tyystin toinen. Sivari ei ollut silloin edes relevantti vaihtoehto ja Varsovan liitto oli silloin voimissaan. Nykyisin riittää, että vain motivoituneet käyvät armeijan. Sivaritkin palvelevat isänmaata ja usein vielä pitempään kuin tallinen moku. Jos joku vielä tuomitsee "toisin valinneet", niin kyse on enemmän haitallisesta ajattelutavasta, joka johtaa vain vaikeuksiin nyky-yhteiskunnassa.
- inttimies 72
Oma poika lähti myös tammikuussa armeijaan ja kuulemma melkoista pullamössöporukkaa tietokonekansaa siellä nykyisin on. Minusta ainakin on kummalista, että jotkut haluavat mennä sivariin, vaikka armeijaan meno on velvollisuus suomalaisille miehille. Arvostan henkilökohtaisesti enemmän niitäkin pullamössömiehiä, jotka edes yrittävät käydä armeijan kuin sivarin käyneitä ihmisiä. Omasta ja monen muunkin mielestä sivarit ja sosiaalipummit ovat samaa kastia, sillä onhan helpopaa löhötä kotona lämpimässä kuin olla harjoittelemassa maanpuolustuksellisesti tärkeitä asioita muiden mukana.
- res.kapt.
inttimies 72 vastauksessasi oli enemmän asenteellisuutta kuin faktaa. Juuri tällaiset asenteisiin perustuvat ennakkoluulot näyttäytyvät rasismina, vihapuheina, suvaitsemattomuutena, jne.. Herää jo nykyaikaan.
ps. sivarit sentään tekevät hyödyllyisä töitä silla aikaa kun armeijassa leikitään sotaa ; ) - isäm maallinen 69
res.kapt. kirjoitti:
inttimies 72 vastauksessasi oli enemmän asenteellisuutta kuin faktaa. Juuri tällaiset asenteisiin perustuvat ennakkoluulot näyttäytyvät rasismina, vihapuheina, suvaitsemattomuutena, jne.. Herää jo nykyaikaan.
ps. sivarit sentään tekevät hyödyllyisä töitä silla aikaa kun armeijassa leikitään sotaa ; )No äläs nyt, onhan se hyödyllistä seisoa pakkasessa kalikka kädessä jotain kuusta vartioimassa! Ties vaikka kauhea ryssä muuten valtaisi sen! Näitä juttuja pitää harjoitella tositilanteita varten, eikä vain lusmuta ja tehdä 11kk ajan hommia esim jossain vanhustenhoidossa tai erityiskouluissa, niinkuin sivarit!
- isäm maallinen 69
isäm maallinen 69 kirjoitti:
No äläs nyt, onhan se hyödyllistä seisoa pakkasessa kalikka kädessä jotain kuusta vartioimassa! Ties vaikka kauhea ryssä muuten valtaisi sen! Näitä juttuja pitää harjoitella tositilanteita varten, eikä vain lusmuta ja tehdä 11kk ajan hommia esim jossain vanhustenhoidossa tai erityiskouluissa, niinkuin sivarit!
Haha, en tiennytkään sanan r y s s ä olevan sensuroitavien listalla :D
- Minua.
Ainakin hävettäisi se,jos en hyväksyisi lapseni itsenäistä päätöstä käydä armeijaa,tai olla käymättä sitä. T. Reservin yliluutnantti.
- 37
"""Ainakin hävettäisi se,jos en hyväksyisi lapseni itsenäistä päätöstä käydä armeijaa,tai olla käymättä sitä. T. Reservin yliluutnantti. ""
Tästä olen samaa mieltä.
Nykyinen sivarisysteemi vaan nyt on tehty niin helpoksi ja lyhyeksi vaihtoehdoksi, että monet käyät sen laiskuttaan, eivätkä jonkun vakaumuksen vuoksi.
Sivarissa pitäisi opettaa jotain semmoista josta olisi hyötyä kriisien hoidossa.
Sivarin tulisi vastata kestoltaan asepalvelusta (tämä pitäisi mitata tunneissa, nykyiset kuukaudet riittäisivät jos sivareilla olisi joitain harjoituksia 24h/vrk)
No reserviläisenä sotilasvalan vannoneena minun nyt vaan pitää todeta sivarin olevan laillinen vaihtoehto. (kunnioitan kyllä toisten vakaumusta muutenkin, se vakaumus vaan pitäisi osata erottaa laiskuudesta) - Sivari12335
Itse aijo käydä sivarin, enkä ymmärrä miksi siihen pitäisi olla joku ihme selitys että ei mene armeijaan? En mielestäni ole sossupummi taikka pohjasakkaa. Aivan tavallinen nuori joka ei vain mene armeijaan. Saisin sitäpaitsi vapautuksen jos niin huvittaisi, nimittäin on esim. polvet niin huonossa kunnossa, mutta menen kuitenkin sentään sivariin. Eikö se kuitenkin ole yksilön oma mielipide mennäkkö vaiko eikö mennä. Itse vaikka sivarin käynkin niin opettajaksi olen opiskelemassa että ihan kelpo kansalainen tämäkin "sossupummi" on.
- elutherios
Itse ainakin aion käydä sivarin, koska siitä on minulle enemmän hyötyä kuin armeijasta, vaikka sielläkin tuo lääkintäpuoli kuulostaisi olevan.
- Bodari1111111
On sinulla kyllä häiriintynyt poika kun soittelee armeijasta että tahtoisi pukea muita nuoria miehiä hameisiin. :D
- Typerä poika
Poikas se siellä iloisena on muiden miesten kanssa suihkussa ja kuvittelee miten pukisi heidät hameeseen:D Armeija ei tee miestä, sen tekee sisu ja sielu. Tuollaiset ihmiset ne naurettavia on.
- GRGDFAHTTRRT
Armeijasta oppii kaikkea jännää saa juosta, ammuskella ja saa rahaa.
Teidän iso-isät ei olis kuollu maansa puolesta jos tietäisi millasia kusipäitä suomalaiset on nykyään, kaikki valittaa jostakin esim hallitus on perseestä
Tehkää joku vitun vallankaappaus ja muuttakaa suomi oikeistoa kannattavaks diktatuuriks tai sitten äänestäkää paremmin. Demokratiassa teillä kansalla on suurin vastuu. - suomi=perse
vittu teidän isänmaallisuutenne kanssa...
suomi maksaa Kreikan maan viulut
ja ottaa lisää velkaa koko ajan
suomi on uppoava laiva jonka jättäminen ei ole vain suositeltavaa vaan myös viisasta
siinä ei perseenpyyhkimisen arvoiset armeijat auta
sanon vielä kerran: muuttakaa ulkomaille kun vielä voitte - vapaudenpatsas
ei osallistu armeijaan eikä sivariin. poliisi kantaa vankilaan ja sielläsitten psykoosi hulina päälle... saat vapautuksen
- Sivarilainen
Vittu miten häiriintynyt ihminen voikaan olla kun tuollasia menee puhumaan
- veteraanin poika
Kyllä olen minäkin ylpeä siitä kun myös minun poika kävi armeijan .Sehän kuuluu meille miehille ja on velvollisuus ,nostan hattua niille naisille jotka käyvät vapaaehtoisesti armeijan .kyllä hävettäisi olla sivari .
- sotahulluus-seis
kävin armeijan mutta Nato-intoilun takia ryhdyin reservin kieltäytyjäksi eli oon nyt sivari. Ei hävetä, häpeäisit itse tuota intoiluasi, armeijan tarkoitus on opettaa tytöt ja pojat tappamaan toinen ihminen. Sotilaspastoritkin ovat mukana juonessa, koittavat keplotella älä tapa -käskyn ohi sanomalla että puolustussodassa voit huoletta tappaa kyllä Jumala antaa anteeksi ota tästä vähän ehtoollisleipää ja -viiniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875