Hei vaan,
en nyt tiedä sopiiko kysymykseni juuri tälle palstalle, mutta kokeillaan. Olen (pakkomielteisesti?) ihastunut erääseen mieheen, joka oli töissä huvipuistossa ja jonka kanssa minulla oli hieman silmäpeliä.
Ongelma on se, etten uskaltanut silloin mennä juttelemaan ja olen katunut sitä todella usein. Olin siis huvipuistossa käymässä ja mies oli siellä töissä. En ole saanut mitenkään tätä miestä päästäni vaikka järkikin jo sanoo, että unohda se. Minulla on käynyt mielessä, että pitäisikö ohtaa yhteyttä kyseiseen huvipuistoon ja tiedustella hänen nimeään mutta en tiedä onko se ihan epärealistista ja hullua yrittää saada nimi selville ja annetaanko ylipäätänsä työntekijöiden nimiä jollekin random ihastuneelle ihmiselle?
Mitäs olette mieltä?
Epätoivoinen ja ihastunut
5
119
Vastaukset
- Hankalahkoa
Työpaikoissa ollaan yllättävän nihkeitä tietojen antamiseen tuollaisissa tai tuollaiselta vaikuttavissa tapauksissa. En usko, että onnistuu, mutta eihän kukaan kiellä yrittämästä!
- ajatus
Jos aloittaja jättäisit viestin ja omat yhteystietosi ja pyynnön toimittaa ne tälle kaipaamallesi henkilölle?
- Pikkumyy
Niinpä, no en tiedä sitten haluanko edes yrittää etten saa kyttiä perääni ja hullun leiman :/ Vaikka kyllä se ihastuminen ehkä ihmisestä vähän hullun tekeekin.
- Pikkumyy
Hei toi olikin hyvä idea, täytyy kenties tehdä niin. Jotenkin vaan toi tuntuu vähän isommalta vaivalta työnantajalle, jos hänellä ei vaikka ole nykyisiä yhteystietoja. Mä tarvitsisin vain nimen, mutta sekin voi toisaalta vaikuttaa työnantajalle hieman hämärältä.
- ajatus
Niin, riippuu varmaan ihmisestä miten suhtautuu tuollaiseen. Voithan selittää asian ja kysyä kumpaakin, josko jompikumpi keino kävisi päinsä?
Toivotan onnea, että saat nimen, yhteyden, tai ainakin viestisi perille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899