Suhde karikossa

Ajattelin kirjoittaa tänne helpottaakseni oloani ja ehkä saadakseni jopa jotain ideoita, miten tästä eteen päin.

Olen seurustellut tyttoystäväni kanssa lähes viisi vuotta ja viime kesään asti kaikki on tuntunut menneen hyvin. Viime kesä taas sitten oli taloudellisesti aika rankka ja sitä mukaa tämä syksykin ja sinä aikana kummastakin alkanut vähän tuntua, että onko niitä tunteita enää ollenkaan. Yhdessä ei ole tehty muuta kuin arkisia asioita ja puhuttu arjen jutuista ja niistäkin usein äksyillen. Varsinaisesti hauskaa meillä ei ole ollut pitkään aikaan.

Nyt sitten pari päivää sitten naiseni otti puheeksi asian ja kertoi olevansa hyvin ahdistunut tilanteesta. Itse olin ehkä tähän asti vain tuudittautunut siihen harhaluuloon, että nyt ehkä menee huonosti, mutta kai se siitä korjaantuu. Nyt tosin ymmärrän, etteihän mikään korjaannu itsestään. Olen itse ollut liian negatiivinen ja ottanut hänet liian itsestäänselvyytenä. Nyt tilanne on sitten se, ettei kumpikaan ole aivan varma rakastammeko edes toisiamme enää. Ajatus erosta nostaa ahdistusta ja pelkoa, mutta en tiedä olisiko se vain pelkoa tulevasta tilanteesta vai aidosti pelkoa toisen menettämisestä.

Ainoana ratkaisuna meillä tuli mieleen, että ehkä pieni tauko tekisi hyvää, muutama viikko erillään. Ehkä se paljastaisi kummallekin oikeat tunteet. Lisäksi olemme miettineet, onko rakkaus mahdollista herättää henkiin, jos se on ehtinyt kuolla? Onko jollain muulla vastaavanlaisia kokemuksia, jos niin haluaisin kuulla miten niistä on selvitty?

Tuntuu kuitenki niin pahalle ajatellakin, että kaikki mitä meillä on valuisi hukkaan. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen keskenämme, eikä mitään varsinaisia ongelmia ole, paitsi se, että ainakin minä olen jättänyt asioita tekemättä ja antanut negatiivisten asioiden tappaa tunteeni...