Vaikka tämä ei ketää kiinnosta niin kerron nimittömänä oman tarinani tänne.. Olen pari vuotta elänyt jo parisuhteessa yli 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Alussa kaikki oli todella hyvin ja hän oli rakastava..tuntui että löytyi "se oikea" ja muutettiin aika nopeasti yhteen,jonka jälkeen helvetti alkoi käydä toteen.. Alussa oli vaan tönimistä,jne ja ajattelin ettei se ole vakavaa.pian tämän jälkeen selvisi että mies katsoo kaikki yöt pornoa ja kaiken ajan kun itse en ole kotona tai nukun..ilmanko läheisyyttä en mieheltä saa yhtään enään.. No väkivalta muuttui kokoajan raaemmaksi ja lopulta oltiin siinä pisteessä että mies rajoitti jokaista menoani ja liikettäni. En saanut edes nähdä perhettäni. Kaikki läheisyys katosi ja mies vaan haukkui ja halveksi minua kokoaja ilman syytä. Otin ensimmäisen eron sen jälkeen kun mies yritti ajaa autolla päälleni ja hakkasi minut silloin mielestäni pahasti. Tyhmänä ja peloissani palasin takaisin koska mies lupasi muuttua ja pelkäsin hänen satuttavan perhettäni jos en palaa. Mikään ei muuttunut jonka varmasti kaikki arvaavat. Väkivaltaa jatkui ja samoin minun rajoittaminen ja halveksinta. En saanut nähdä perhettäni tai vastata puhelimeen. Mies yritti esim kaataa television päälleni ja heitti minut pää edellä
seinään,koska netti yhteys ei toiminut. Mies on kirveellä pistänyt tavarani palasiksi. Silti en lähtenyt. Nyt tilanne on tämä että mies yritti kuristaa minut (pääsin irti), hakkasi päätäni betoni seinään,uhkasi kirveellä,heitti rappuset alas,jne ilman syytä ja olin sairaalahoidossa vammojeni takia. Miehen mukaan se on minun vikani,ei hänen. Minä olen kuulemma tässä se "sairas" ja hän on normaali.. Itsetuntoni on täysi 0 ja en tiedä mitä teen..en ole uskaltanut vielä mitään syytteitä nostaa ja mietin vaan olenko mä se syyllinen tässä vaikka olen vuodet elänyt pelossa miettien näenkö seuraavaa aamua enään..onko tuo teidän mielestä normaali rakastava puolisio?
seinään,koska netti yhteys ei toiminut. Mies on kirveellä pistänyt tavarani palasiksi. Silti en lähtenyt. Nyt tilanne on tämä että mies yritti kuristaa minut (pääsin irti), hakkasi päätäni betoni seinään,uhkasi kirveellä,heitti rappuset alas,jne ilman syytä ja olin sairaalahoidossa vammojeni takia. Miehen mukaan se on minun vikani,ei hänen. Minä olen kuulemma tässä se "sairas" ja hän on normaali.. Itsetuntoni on täysi 0 ja en tiedä mitä teen..en ole uskaltanut vielä mitään syytteitä nostaa ja mietin vaan olenko mä se syyllinen tässä vaikka olen vuodet elänyt pelossa miettien näenkö seuraavaa aamua enään..onko tuo teidän mielestä normaali rakastava puolisio?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedät sen itsekin että ei.kumppanis on epäterve ja ainoa tie on erota.lähde kauas,ole sinkku ja ole varovainen uusien ehdokkaiden suhteen.älä muuta yhteen,älä pelkää yksinäisyyttä.sul on perheesi.itse tein nuorena saman virheen ja lapsikin tuli.kaoos oli sanoinkuvaamaton,en edes viitsi muistella.suurin syy miksi vaikenin oli häpeä,jota me naiset koemme väkivaltaisissa suhteissa,valtettavasti.mutta ympäristömme kuulee ja näkee enemmän kuin tajuammekaan.olemme vaiti ,emme erro ja näytä helvettiämme.koska häpeä on noloa ja suurta.erosimme ja koin helpotuksen,puhukoot paskaa tai mitä vaan,eron jälkeen en enää hävennyt ja lapsi sai rauhallisen kodin.en enää koskaan tohdi ja haluakaan muuttaa kenenkään miehen kanssa yhteen,jokaisella on taipumus vallankäyttöön.jos ja jun olen jonkun ukon kanssa,tapailen,en muutaenää koskaan.ja etenkään jos kumppani on nauttinut muutakin kuin kahvia,menen miinj oloihini ja olen tehnyt sen alusta saakka selväksi että jos mua hakataan tai jää jälkiä,nostan poliisisyytteet.kyllä naapurit vaan kuulee riidat ja mätkimiset,itkut.
Voi voi voi. Naiset ne ei ikinä opi. pitäisi lähteä siitä ekasta lyönnistä tai tönäisystä.
Olet marttyyri ja ilmeisesti jotenkin nautit olotilastasi koska et eroa miehestäsi. Ero on ainoa järkevä ratkaisu mutta pelkään pahoin, että sinä et asiaa niin näe. Kertomuksesi on hyvin tyypillinen naisille, jotka olettavat, että mies kaikesta huolimatta rakastaa vaikka tosiasiassa ei rakasta, päin vastoin. SInä varmasti rakastat väkivaltaista miestäsi ja varmasti jopa puolustelet häntä tarpeen vaatiessa,
SInä olet tiesi valinnut, jos et uskalla ottaa onnellisuuttasi tai elämääsi omiin käsiisi, tulet olemaan onneton ja toisaalta näitä esimerkkejä nähneenä, aivan liikaa, itsetuntosi ei tule koskaan kohenemaan koska annat itseäsi kohdella noin ja siirrät tämän mallin myös mahdollisille lapsillesi. Harmi!
lukekss vaarallinen rakkaus-kirja.läheisriippuvaisuus on sairaus tunnepuolella.mä en enää muuta kenenkään miehen kanssa yhteen,koska huonoja kokemuksia ja seurustelut menneet aina kilpailuksi vallasta.elikä olen ja asun yksin,menen jos huvittaa miesjutun luokse ,riippuu mistä päin tuulee.elikä en oikuttelevaa ukkoa ala kuuntelemaan ankä juopuneita.teen selväksi että ei tavata jos otat ja haiskahdat oluelle .sitten tulee kinaa ja pahaa mieltä.jos hemmo on ok,niin sitten ilta voi onnistuakin.mutta en koskaan tuo kotiino asumaan miestä enkä mä muuta enää miehen kanssa,
Pirullista tuossa on, ette saa mitään todisteita. Pahoipitley kertomukset ovat vaan sinun kertomuksiasi. Minun ex mies piti minua aina pahoinpitelyn jälkene vankina ja tuona aikana hän teki selväksi, että jos menen lääkärille lääkäri tekee virkansa puolesta pahoinpitelyilmoituksen ja ne kaikki rahathan on pois minulta, sillä minä saan sitten maksaa perheen yhteisitä rahoista kaikki kulut. ... eikä minua sitä paitsi kukaan usko.
Lopulta naapuri tuli apuun ja polisiit veivät minut ja lapset turvakotiin. Myöhemmin ex- mies tuomittiin vakavan ruumiin vamman aiheutamisesta minulle ja alle kouluikäiselle lapselle. Koko oikeusprosessin aikana kaikki jopa "oma" asianajajani sanoi, etten saa sanoa ex miehen lyöneen minua tai pahoipidellene minua, kun häntä ei ole VIELÄ TUOMITTU lopullisesti. Kun hän sai lopullisen tuomion hän oli saanut kahta päivää aiemmin lasten yksihuoltajuuden. Nyt en ole taas tavannut lapsiani yli puoleen vuoteen. Ensimmäiset neljä vuotta erossa lapsista on rankimmat ja ne lyhyt soitot ja valvotut taapaamiset on ihan kauheita. Nyt kun ex ei suostunut tapaamisiin ja teki toistuvasti minusta rikosilmoituksia, minä vaan katosin. Nyt alan jo ajoittain nauttimaan elämästäni. Enkä ole edes alkanut vihaamaan miehiä vaikken sitouta uskallakaan. Ihana mies tarjosi minulle tänään aivan ihanan oopperan alku ja väliaika sampanjalla. Nyt sanon, että väkivaltaisesta suhteesta pitää lähteä, vaikka sillä tappaisi omat lapsensa ainakin henkisesti. Minä en ole vastuussa siitä mitä tämä yhteiskunta sallii tehdä lapsille. Pitäisi miettiä miten voisimme tavata ja auttaa sinua. Tämä on liian julkinen foorumi.
Voisiko suomi 24 ylläpito poistaa tämän viesti ketjun? Ei aiheuta pahaa mieltä kenellekkään syyllistämällä kyseistä henkilöä,jne. Kiitos!