Olihan taas sukujuhlat!!!

Kokemusta on ja todella rikkinäiset välit. Tosin nyt kaikki on jaettu ja ositettu ja vihat saatu niskaan, kun ei suosttukaan siihen entiseen malliin, että pokille kaikki, tytöille lehmä.
Kaikki hirvitykset on koettu, herjat kuultu. Eri virastoissa käyty hulluiksi nimeässä.

Meilläkin äidin loppuvuodet olivat karmeat, siellä oikeastaan eivät edes kaikki saaneet käydä, joten salassa kävimme. Tämä johtui siitä, että vahdittiin niin kovasti äidin omaisuutta, äiti oli kuitenkin hieno ihminen ja kirjoitti, että rakastaa kaikki lapsiaan samalla tavalla, eikä halua suosia ketään sen enempää.

Eipä nyt sitten hänen jälkeensä juuri yhteyksiä ole, mutta ei enää niitä herjauksiakaan.

Järkyttävää oli todella havita tuo toiminta, äiti soittikin sitten kun vahti lähti. Hän kertoi, että ei voi puhua silloin kun vahti on paikalla, ei olisi saanut ostaa edes omilla rahoillaan haluaansa ruokaa, ei uutta jääkaappia tai vaatteita, ei kuulemma tarvinnut, joten yritin aina voidessasi ostaa näitä asioita äidille.
Ikävä häntä on.

kyllä usealla on. itselläni välit poikki siskoksiini vanhempien kuoltua. isäni vaatteet annoin vanhainkotiin missä hän oli, johan siitä elämä synty! kaikesta varastelusta syyteltiin vaikka myöhemmin selvisi etten se ollut minä, ei ole tullut anteeksipyyntöä tai sovintoa.itse yksi siskoksista myönsi antaneensa kamaa pois, tykkäs näköjään että hällä on oikeus. paljon isoja mäntyjä kaatoivat salaa, pikkanen kasa oli polttopuita, missä loput on ei oo tietoa. he eivät näe omia virheitänsä ja heillä ei ole vastuuta edes puhua asioista. heille tuntuu helpommalta syytellä minua ja oletettavasti tehdä mitä tykkääväät mökilämme. tappouhkaukset olen saanut. nykyisin hiljaista ei yhteyksiä. se että oma sisko on ollut kaiken takana tuntuu pahalta kun se selvisi. että sitten veljekset ei niin paljoa tajua että ottaisivat asioista selvää eikä pitäsi mykkäkoulua.

että tämmöstä sattuu perinnön takia. hautaa eivät hoida kaverini kanssa ollan maksettu. ei ole moraalia tai omaatuntoa.

Olen mieheni suvun kautta nähnyt ihan samaa, mutta syynsä on kyllä ollut appivanhemmissakin maaseudun rauhassaan. Mielestäni ongelmasta osa on jonkinlaista agraariyhteiskunnan perimää, että tila jotenkin jatkuisi esikoisen myötä ja perinnönjako siten selviäisi. Ja kun muuta mallia ei ole haluttu ajatella jää perikunalle pelkkää riitelyä siitä vähästä, mitä korpikylien maatiloista voi saada. Tunnearvoahan niissä ei voi ikinä mitata ja se vaikuttaa joskus enemmän hintaodotuksiinkin kuin puhuttaisiin niin kuin asia on. Ja jos joukossa joku olettaa toimineensa enemmän oikein kuin muut on siinäkin ihan kaikkien vika, ettei sovita aikanaan työnjaosta.

Mitenkään ap:n äidin muistoa loukkaamatta, niin ei hänkään mikään rauhan enkeli ole ollut supistessaan selän takana muista lapsista. Anoppini oli aivan samanlainen "uhri" ja itku sentään sitä perikunnan kinaamista kuka oli se kivoin lapsi, jolla on oikeus parhaimpaan tavaraan. Mies sentään piti näppinsä erossa, mutta kyllähän se sellaista melkoista hyeenatouhua muilla sisaruksilla sitten oli ja kovin kovin typerää.

heh heh! ai sinä et suostunut jakamaan perintöä muiden kanssa ja ihmettelet miksi muut on ahneita ja suuttuneet? Oikeesti? Sinähän se ahne olet. Nykyään eikös kaikki pidä jakaa tasa-arvoisesti! Olisit ajatellu silloin sisrusvälejä kun sen aika oli.

Äidilleni järjestettiin 80 v.syntymäpäiväjuhlat vanhainkotiin.Sisarusteni kanssa valmistettiin tarjottavat yms.Äitini ei olisi halunnut juhlia,koska ei ole pitänyt juhlia muinakaan merkkivuosinaan.Mutta,koska yksi siskoistani halusi juhlia,niin annettiin periksi.Juhlapäivän valmistelut sujui hienosti.Laitoin äidille hiukan kiharoitakin.Sivusilmällä näin siskoni vievän cd-soitinta juhlahuoneeseen.Ajattelin,nyt se alkaa....
Äitini oli puetettu,joten pyysin siskontyttöäni lykkimään äidin juhlahuoneeseen.Jäin hetkeksi äidin huoneeseen.Kävelin juhlapaikalle,joka oli muutaman askeleen päässä.Järkytyin kovasti,koska äitini itki.Hänet oli istutettu pyörätuolissa huoneen keskelle ja 3 sukulaistani piti masentavia puheitaan,kuinka kamalaa elämää äidillä oli ollut..Puheissa painotettiin uskonasioita,koska sukuni on melkein järjestään lestadiolaisia.
Taustalla soi alakuloinen "hautajaisurkumusiikki".Tunnelma oli kuin hautajaisissa.Tätä olisi jatkunut pitkäänkin,mutta lykkäsin äidin pöydän päähän ja vierelle hänen vanhainkodin ystävänsä ja hain eräästä huoneesta mukavan mummon synttärikahville.
Että sellaiset synttärit!!

vai nin

Meillä on juuri päällä kova riita vanhempien asumisesta. Vanhukset ovat kohta ysikymppisiä ja elävät asunnossa johon on tulossa remontti ja jonka nykyinen omistaja aikoo myydä. Nyt sitten riidellään siitä mihin äiti ja isä sijoitetaan. Kuka maksaa ja mitä maksaa ja minä olen se joka tätä asuntoa aikoinaan esitin ja nyt minua syytetään siitä etten varmistanut kirjallisella sopimuksella sitä että äiti ja isä saisivat elää loppuelämänsä tässä asunnossa. Minä olen siskojeni ja veljieni, joita on yhteensä viisi, mielestä yksin vastuussa äidin ja isän kohtalosta ja siitä etteivät he saa vanheta arvokkaasti vaan heidän on vielä muutettava.
Jos minulla olisi rahaa ostaisin heti äidille ja isälle asunnon. Pahaksi onneksi minulla ei ole. Sisaruksilla on rahaa mutta he eivät haula ostaa koska eivät hyödy siitä asunnosta mitenkään. Ei tule pääomalle tuottoa. Voihan se olla, että jos minulla olisi rahaa niin olisin yhtä ahne kuin toisetkin... mutta luulen kuitenkin että olen samaa sukua eri maata. Olen sisaruksia huomattavasti nuorempi. Sisarukset ovat aikoinaan joutuneet lähtemään oppikouluun ja asumaan asuntolaan jo 10 vuoden tienoilla. Minä olen peruskoulun kasvatti joten olen asunut aikuisuuteen asti kotona.
Tunnen kyllä että on paljon syitä miksi minua vihataan, mutta en voi asioille mitään. Minua on nyt syytetty kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Muisti muistaa sen minkä me itse voimme hyväksyä ja minkä kanssa me itse voimme elää. Ei ole olemassa totuutta vuosien takaisista asioista, koska ei tiede ole vielä pystynyt näkemään kenenkään pään sisään ja selaamaan muistia. Mutta onko oikeesti elämässä ihmistä, joka ei tee virheitä ja virheellisiä ratkaisuja? Olen itse tehnyt aina päätökset senhetkisen parhaan ymmärrykseni mukaan... osa on ollut tosi pahoja virheitä jälkeenpäin tarkasteltuna.
Silti minulla pitäisi olla oikeus elää omaa elämää, ilman jatkuvaa tuskaa.

Omistaja on tehnyt häädön. Eihän vanhukset sentäs kadulle joudu, me sisarukset vaan tapellaan keskenämme. Luulen, että kunhan aikamme tapellaan niin haavat ovat niin syvät ettei ne ikinä arpeudu,mutta isä ja äiti asuvat jossakin jota voivat kutsua kodikseen. Olen sanonut, että voivat muuttaa minun luokse, muttei se kelpaa sisaruksille. Vanhempani ovat kohta ysikymppisiä ja isä toipuu juuri lonkkamurtumasta, ovat vähän väsyneitä hoitamaan omia asioitaan, vaikka itse henkilökohtaisesti olen samaa mieltä, että olisivat ilman jatkuvaa paapomista todella vielä ihan itsenäisiä ihmisiä. Äidillä on paha osteoporoosi ja kovat kivut mutta pärjää kuitenkin. Kyse on siitä että suku on pahin, ei vanhemmat. Vanhemmat ovat huolissaan omasta tulevaisuudestaan ja me vaan riidellään. Ovat vielä liian terveitä palvelutaloon ja seniori-asuntoihin on niin pitkät jonot ettei ole toivoakaan päästä.