Olen aika tuoreassa parisuhteessa, joka on kestänyt nyt 11 kuukautta. Muutamia riitoja on tullut, mutta ei mitään kovinkaan isoa. Ongelmana on kumppanin suuttumisen ilmaisu. Hän ei ole suuttunut kunnolla kuin vasta pari kertaa, mutta silloinkun suuttuu, tulen todella ahdistuneeksi.
Kun hän suuttuu, hän alkaa syyttelemään ja kiroilemaan. En pidä yhtään tälläisestä lähestymistavasta, ja ainakun hän alkaa "sillä äänensävyllä" minulle puhumaan, tulee itsellenikin jonkinlainen puolustustila päälle. En pysty pyytämään anteeksi tai olemaan muutenkaan kovinkaan järkevä sanomisissani. Mutta, jos hän tulisi asiansa kanssa asiallisesti keskustelemaan, olisi kaikki toisin. Pystyisin heti sanomaan olleeni väärässä, jos näin olisi.
Onko siis liikaa pyydetty, jos käskisin häntä laskemaan ensin kymmeneen, ja rauhoittumaan, ennen kuin lähtee asiasta keskustelemaan? Itsekin toimin näin, sillä syyttelyllä ja moisella ei mielestäni pääse yhtään mihinkään. Ja siitä myöskin tulee minulle ihan suunnattoman huono mieli. Viimeksi pari päivää sitten riitelimme niin, että kumppanini aloitti syyttelemällä ja kiroilemalla. Vaikka asia onkin sovittu, mietin vieläkin asiaa ja sitä käytöstä, mitä sain osakseni.
Olenko vain liian herkkä, vai onko tämä ihan aiheellinen asia? Eikös tälläiseen "laske kymmeneen ja rauhoitu" -tyyliin kehoitetakkin joissain paikoissa?
Onko mulla oikeus vaatia/pyytää tälläistä?
4
530
Vastaukset
- älä lyö
olen samaa mieltä kanssasi. itse korotan ääntä tai niin kuin kaverini sanoo huudan, kaikki johtuen siitä että hän voi syytellä ja sit asia on loppuun keskuteltu hänen kannaltaan. minä en saisi sanoa mitään, hän ei kuuntele. silloin automaattisesti korotan ääntäni että hänen on pakko kuunnella.
itse pidän että asiat täytyy puhua asiallisesti. kumpikin kuuntelee toista. kiroilimesta en pidä, enkä ilkeistä sanoista, asia mikä onnistuu hyvin kaveriltani:)
en pidä sinua liian herkkänä. itse tunnen samoin, siitä syystä että olen loukkaantunut. tuommoinen käytös ei näytä että kunniottaa toista, päinvastoin. ja vaikka sanoisin että käytös loukkaa minua ei se tuo muutosta parempaan.
on hyvä yrittää laskea kymppiin, silloin kerkee ajatteleen mitä sanoo. - #
Ehkä kuitenkin päinvastoin. Kumppanisi suuttuu siis todella harvoin, mutta silloin tosi pahasti eikä pysty kontrolloimaan sanomisiaan. Pitäisikö hänen oppia suuttumaan vähän useammin? Laskeeko hän liian usein kymmeneen ja nielee kiukkunsa, ja sitten jossain vaiheessa lopulta ei enää mikään auta ja hän päästää kaiken irti? Auttaisiko, jos hän toisi mielipiteensä julki jo aiemmin, ennen kuin kiukku yltyy hallitsemattomaksi.
- miehen mielipide
Kyllä pitäsi pystyä puhumaan huutamatta ja syyttämättä toista heti. Ehkä sillä on jonkinlainen kontrollin tarve että ei hän voi olla väärässä. ei pysty myöntämään et on väärässä ja sen takia alkaa haukumaan ja syyttelemään. Ei sun tarvii pyytää anteeksi jos se alkaa sulle huutamaan, kunhan et ala itse huutamaan. ehkä se mies on sulle väärä kumppani jos ei osaa puhua sulle asiallisesti.
- kaikella on merkitys
Rakkauden puutetta se on. Jos ei tunne todellista rakkautta teistä kumpikaan, niin tuo kaikki on mahdollista. Myös se tulee pahenemaan ajan kanssa.
Kun riitatilanteita tulee, kysy itseltäsi että onkä tämä rakkautta. Pyydä kumppaniasikin miettimään samaa.
Vain kunnioittamalla toisianne, rakastamalla toisianne, voitte onnistua elämään suhteellisen onnellisen elämän.
Kummalla on oikeus käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa?
Se ei taida kuulua puhtaaseen rakkauteen.
Rakkaudestako riidat alkaa ? Hellyydestäkö sydämen lämmöstä?
Tuntekaa vihollisenne ( parisuhteen tuhoaja).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929